sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Plussatuulet puhaltaa - onnea Maailmannavalle ja Pikku Hiirelle!

Viime aikoina kanssabloggaajien parissa on vallinnut pienimuotoinen raskausuutissuma eli harvinaista kyllä peräti kaksi kappaletta :) Onnittelut Maailmannavalle ja Pikku hiirelle raskautumisesta!

Pikku Hiiri on yrittänyt jo melkein neljä vuotta joten oli jo korkea aika saada hyviä uutisia Hiirelään. Maailmannapa sen sijaan on yrittänyt tämän vuoden alusta ja hänellä puri toisenlainen taktiikka: ilmoittaudu projektinvetäjäksi ja plussaa itse heti kärkeen ;) Mikäs sen lupaavampi aloitus uudelle projektille!

Hurjasti tsemppiä molemmille alkavaan odotukseen! Röyhkeästi käännän tämän myös omaksi voitoksi ja odotan plussatuulien puhaltavan suorastaan myrskytuulen lailla ja tartuttavan onnea kaikille meille yrittäväisille :)

Raskaustestailuun ja vauvauutisiin liittyen, tajusin muuten tässä eräänä päivänä, että en ole tehnyt yhtään ainokaista raskaustestiä herran aikoihin. Edellinen testaamiskokemus lokakuun puolivälissä oli niin kurja ylläri että siitä sain helposti tahdonvoimaa pidättäytyä testailuista ja uskoa luonnon ilmoittamiin merkkeihin. Plussanneet kertovat yleensä tissiturvotuksista ja tihentyneestä pissaamisen tarpeesta, joten ajattelin edelleen luottaa näihin merkkeihin, sekä tietysti siihen kaikista selvimpään: kuukautisten poisjääntiin. Olen suorastaan ylpeä itsestäni. Jatkan samaa linjaa niin kauan kun se hyvältä tuntuu.

Tähän loppuun vielä ihan hullu uni, jonka näin toissayönä. Siinä unessa imetin kahta lastani ja koin ihan täysillä ne fyysiset tuntemukset, mitä imettämisestä kerrotaan. Aluksi kärsin muka sisäänpäin kääntyneestä nännistä, mutta pian alkoi helpottaa ja pystyin imettämään normaalisti. Nännien rakennekin muuttui ihan toisennäköiseksi kuin nyt. Lisäksi huvittavaa oli, että imetin tosiaan molempia lapsia joista vanhempi oli n. 2-vuotias (!) poika ja toinen ihan vastasyntynyt vauva. Ehkäpä tämä oli jonkin sortin enneuni sitten (kyllä kai enneunien näkemisenkin voi aloittaa, voihan? ;) ) mutta ehkä tosielämässä ei ole enää tarpeen imettää 2-vuotiasta...tai toisaalta mistä minä tiedän, en ole vielä päässyt näissä opiskeluhommissa sinne asti!

5 kommenttia:

  1. Plussatuulia puhaltelen täältäkin kovasti! :)

    Tuosta r-testaamisesta, heh olen paraskin puhuja kun en aluksi edes tajunnut olevani raskaana vaikka olikin kaikki oireet, mutta minulle gyne neuvoi silloin ikuisuus sitten että hän suosittelee että raskaustestin tekee vasta kun menkat on vähintään viikon myöhässä ja siitä syystä en itse tehnyt koko 4 vuoden yritysaikana kuin aivan muutaman testin. Toki tyylejä on monia mutta omalla kohdalla koin sen jollain tavalla helpommaksi niin. En osaa sanoa kylläkään että miksi, ehkä se menkkojen alkaminen ei ollut itselleni niin suuri romahdus kuin se että näki testissä negatiivisen tuloksen.

    Ps. minä näin pari yötä sitten unta että rinnoistani tuli jo maitoa ja aamulla ihan tosissani mietin että voiko se olla muka totta että maitoa tulee jo tässä vaiheessa.. Olikin sitten unta. :D

    VastaaPoista
  2. :) Verona, plussatuulia puhkun täältä siulle! Sama täällä, seuraavan raskaustestin teen takuuvarmasti sitten kun 'täti' on myöhässä vähintään 2 päivää. Ei huvita tsiigailla viivan ilmestymättömyyttä lemppariksi muodostuneesta Apteekin testistä. Apteekin testi on siksi lemppari, että pos.tulos ilmestyi silloin 2 päivää tädin myöhästymisen jälkeen ihan muutamassa hetkessä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista ja ihan hurja plussaPUUUUUUUUUUUUUH täältä sinne!

    Mulle tuosta plussaamisesta tuli kunnon pakkomielle jossain vaiheessa ja niinä kuukausina oli helpompi nähdä tyhjä testi, kuin tajuta tädin tulleen. Viime kuukausina toivo plussaukseen meni niin, ettei oikein testejä edes miettinyt.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. Pistetään meidänkin pojat puhaltelemaan - PUUH! Olen itsekin nähnyt "enneunia", mutta ne ovat yleensä olleet ihan kamalia, tyyliin vauva putkahtaa ulos tuosta vain ihan pienenä, noin kymmensenttisenä eikä kukaan tiedä, mitä tehdä asialle. Tai sitten minulla on vauva, jonka unohdan jonnekin. Sormet ja varpaat ristiin vielä...

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille plussatuulista! Oikein imen niitä itseeni täällä, smmmakk :D

    Hehku: olen sun kanssa ihan samoilla linjoilla, menkkojen alkaminen on jotenkin siedettävää kuin yksi viiva testissä!

    Pingu: Nykyään taitaa olla aika monessakin testissä tuo sama lupaus. Hyvä ystäväni testasi sellaisella liuskatestillä ja tulos oli kuulemma niin selvä ettei siitä ollut erehtymisen vaaraa mitenkään. Niinpä itseltäkin löytyy kasa liuskatestejä kaapista :)

    Maailmannapa: heh, mulla on ihan toisinpäin jostain syystä!

    Pepe: Ai olet päässyt jo synnytysaiheisiin uniin :)? Minä vasta näen ja tunnen vauvoja, ja näköjään imetän. Uskoisin että myöhemmin tulee ne synnytyskokemuksetkin mukaan kun sitä oikein kerkiää ajattelemaan.

    VastaaPoista