Synkistely saa luvan loppua

Tänään on ollut vielä haikea mieli eilisestä, mutta päätökseni pitää: aktiivinen synkistely saa luvan loppua tähän! En voi faktoille mitään, mutta voin valita miten itse tähän suhtaudun.

Yksi toinenkin asia minua on myös viime päivinä vaivannut. Oma mieli on ollut tosi matalalla varmaan parisen viikkoa, ja uskon että se on kahden asian yhteisvaikutusta. Tämä epäonnekas vauvaprojekti on syyllinen number one ja hyvänä kakkosena tulee miehen poissaolo. En olisi arvannut etukäteen, kuinka koville nämä viimeiset viikot ottavat!

Onneksi jäljellä on enää vajaa kuukausi ja sitten saan oman armaan mieheni taas takaisin, emmekä elä tällä tavalla erillään enää koskaan! Se on niin päätetty :)

Olen analysoinut omaa tilannettani ja tullut siihen tulokseen, että minulla on kerta kaikkiaan ihan liikaa vapaa-aikaa. Kuulostaa ehkä oudolta ongelmalta, mutta tällaisen mielialan kanssa kaikki tämä ylimääräinen aika ei tee minulle yhtään hyvää. On liikaa aikaa miettiä ja katsoa kelloa, ja miettiä kuinka monta päivää on miehen paluuseen, ja kuinka monta viikkoa positiivista raskaustestin tulosta vielä joudutaan odottamaan...

Tässä Dr. Philin jaksossa vieraili eräs todella rohkea nainen (sivistämässä sitä hullua kahdeksikkojen hommannutta yksinhuoltajanaista), joka inspiroi minua kovin. Nainen kävi puhumassa omasta elämästään, joka oli saanut toisen raskauden myötä yllättävän käänteen. Hänellä oli alunperin parivuotiaat kaksoset, ja kun hän tuli toisen kerran raskaaksi, sieltä tupsahtikin kuutoset! Pariskunta ei ollut halunnut osakeskeytystä vaan päättivät pitää lapset ja syntymästä asti heidän elämänsä olikin melkoista hullunmyllyä. Nainen oli kuitenkin taistelijaluonne, ja minusta oli mahtavaa kuinka hän kertoi päättäneensä etukäteen selviytyä tästä ja oli jopa varautunut synnytysmasennukseen ennalta. Aktiivisesti hän koko ajan kuunteli itseään ja aina kun hän havaitsi samoja oireita kuin edellisen raskauden jälkeen masennuksen jälkeen, hän käänsi ajatuksia muualle ja keksi jotain aktiviteettia ettei vajoaisi synkkyyteen. Aivan mahtavaa!

Tarinaan liittyy paljon muutakin, mutta tämä oli siis se olennainen ja inspiroiva osa hänen haastattelustaan. On niin paljon upeampaa ajatella, että pystyy hormonien kourissakin olemaan se aktiivinen osapuoli eikä vaan jäämään laakereilleen lepäämään (ja ehkä masentumaan). No, toki tämä on todella yksinkertaistettu ajattelutapa eikä päde varmasti lähestulkoonkaan meistä kaikkiin, mutta näin on ihana ajatella :)

Nyt päätän siis minäkin nostaa itseni tästä suosta ja piristyä. Parhaiten aika kuluu aina silloin kun on paljon tekemistä ja kokemista, ja kaikista mieluiten vielä kiire. Piti oikein miettimällä miettiä, että mitkä kaikki asiat saisivat huomioni ihan täysin muualle seuraavan kuukauden ajaksi:

- Babyshowereiden järjestely (alkaa kunnolla viikon päästä ja itse kutsut pidetään kuukauden kuluttua!)

- ystävän häiden järjestely (tähän ei kyllä saa mitenkään menemään vielä tässä vaiheessa kovin hirveästi aikaa)

- mahdollisesti tämä remonttiprojekti, joka jäi syksyllä toteutumatta parin seikan vuoksi. (odottaa tosin miehen lupaa ensin :) )

- suursiivous kotona, kuukaudessa ehtii takuulla koluta kaikki nurkat halutessaan lävitse!!

- eräs opiskeluhomma, joka on ollut tosi laiskalla hoidolla viimeiset 2 kuukautta

- urheiluinnostus: siihen saa kulumaan tarvittaessa rajattomasti aikaa

- meidän hääkuvien ajan tasalle laitto, vihdoinkin

Töissä olen ollut tosi epämotivoitunut jo pitkään niinkuin olen kirjoitellutkin, mutta olen saanut ajan kulumaan ihan siedettävästi niin, että olen pitänyt sielläkin itseni kiireisenä. Olen hoitanut kaikki mahdolliset ja mahdottomat rästihommat pois ja päässyt jopa siihen pisteeseen, että pääsen oikeasti kehittämään asioita. Töissäkin itsensä vauhdikkaana pitäminen saa työpäivät (ja ajan) kulumaan nopeammin!

Onko muita masistelijoita ja löytyykö hyviä mielenparannusvinkkejä?