tiistai 14. kesäkuuta 2011

Kuinka A-kupin tytöstä tuli C-kuppilainen

Taas on vierähtänyt hieman aikaa edellisestä postauksesta, ja blogi on ollut mielessä koko ajan koska olisi vaikka mitä asiaa, mistä kirjoittaa. Tämä järkyttävä kiire on vain jatkunut joten ylimääräistä vapaa-aikaa ei ole ollut yhtään, mutta vihdoinkin voin sanoa, että ystävät on saatu naimisiin, töitä on paiskittu hullun lailla jotta pääsisi vapaita viettämään mutta nyt olen vihdoinkin LOMALLA! Vaihdoimme heti ympäristöä, joten nyt pääsee rentoutumaan ja ajattelemaan pitkästä aikaa vain itseään :)

Ja sitten itse otsikon aiheeseen. Meitä on miehen kanssa viimeisen parin viikon aikana suuresti huvittanut, kun masu ja tissit tuntuvat kilpailevan siitä, kumpi kasvaa nopeiten. Rintavarustus vei ehkä sittenkin tämän ajanjakson osalta voiton, koska jouduin nöyrtymään ja lähtemään rintaliiviostoksille jo tässä vaiheessa, koska ne parit jämäliivit joita olen vielä pystynyt käyttämään, kävivät niin puristaviksi ja ahdistaviksi ettei siinä oikein muukaan auttanut. Tunsin itseni hieman hölmöksi Kappahlin alusvaateosastolla, koska en tosiaankaan enää tiennyt, mikä on nykyinen kokoni. Nappailin sieltä täältä erikokoisia ja -mallisia liivejä ison kasan ja painuin sovittamaan. Sovituskopissa puhkesin yksinäni hihittämään, kun tajusin, että kokoni on tosiaan pompannut A-kupista C-kuppiin sillä jälkimmäinen oli kaikista sopivin ja se viime viikkojen tursuilu ja pursuilu lakkasi kuin seinään! ;)

Tavallaan on ihan hauskaa olla näin väliaikaisesti isorintainen. Siitä seuraa myöskin hieman haittavaikutuksia, sillä esim. näin lomalle lähtiessä löysin valtavasta bikinikokoelmastani tasan yhden parin, joka ei näyttänyt rivolta päälläni, ja sekin tuntui silti hieman vanhanaikaiselta. Luulenpa, että täällä lomapaikassa joudun lähtemään ensitöikseni bikiniostoksille jos mielin sellaisia käyttää :)

Myöskin, tunnustan että olen joskus elämässäni haaveillut isommista rinnoista ja voivotellut omaa köykäistä varustustani. Nyt kun minulla vihdoin on tällainen hyvinvarusteltu etumus, totean, että kyllä luontoäiti sittenkin tiesi minkälainen tissipari minulle parhaiten sopii ;) Näyttää vähän hassulta (ainakin omaan silmään) kun tällaisella sirohkolla ihmisellä on valtava etumus! Nautin siis tämän ajan väliaikaisista rinnoistani kun sellaiset olen saanut, mutta en harmittele sitten kun tilanne palautuu ennalleen. Tosin on tässä vieläkin kasvettavaa kun vasta eka kolmannes on takana, joten jännityksellä odotellaan mihin tämä kasvumaratoni vielä johtaakaan!

Viikko sitten kävimme niskapoimu-ultrassa ja siellä kaikki näytti olevan kunnossa. Jos oikein muistan lääkärin sanomiset, niin turvotus olisi ollut 1,1 cm rajan ollessa 2,5 cm. Silti verikokeen tulokset ovat vielä saamatta, ja valitettavasti emme ehtineet saada niitä ennen matkalle lähtöä. Kyllähän se tulos tietysti kiinnostaa, joten varmaan pyydän jotakuta käymään meidän kotona avaamassa kuoren sillä välin ja ilmoittamassa meille mikä oli lopullinen arvio jotta ei tarvitse koko lomaa jännittää.

Muuten ei ole ollut mitään ihmeellistä oireilua vaan olo on edelleen tosi hyvä. Sama vanha nälkä jatkuu ja olen koittanut edelleen syödä monipuolisesti. Neuvolakontrollissa hemoglobiini oli jopa lähtenyt pikkuisen nousuun verilätty- ja naudanlihakuurin jälkeen: uusi lukema oli 118. Painoa on tullut jo käsittääkseni näin alkuraskauden mittakaavassa aika reippaasti, n. 4 kiloa. Hyvänä puolena on, että nyt kun olen täysin parantunut ja kiireet ovat helpottaneet, voin ottaa urheilun taas ohjelmistoon ja luulen, että sillä on hyvä vaikutus myös tuohon painonnousuun jos se jossain vaiheessa olisi lähtemässä käsistä. Edelleenkään ei kuitenkaan ole mitään ihmeellisiä mielitekoja vaan syön ihan tavallista ruokaa eikä mikään ällötä tai kuvota. Ruoansulatusongelmiin sain aivan mahtavan avun Levolacista! Olin aluksi todella vastahakoinen käyttämään sitä, mutta kun sain säädettyä itselleni sopivan päiväannoksen, on olo todella hyvä ja kaikki toimii niinkuin pitääkin ;)

Sitä doppleria en saanut itselleni hankittua, mutta eräs tuttavani ystävällisesti lainasi meille omaa laitettaan ja olemme kuunnelleet sillä pikkuisen sydämen sykettä harva se päivä. Laite on niin pieni ja kompakti, että se sai jopa lähteä lomalle mukaan ja kummasti se vain mieltä helpottaa, kun saa aina halutessaan todeta, että asiat ovat hyvin :) Jos meillä on tuuria, saatan alkaa tuntea liikkeitä hyvässä lykyssä jo parin viikon päästä, sillä nyt mennään jo viikoilla 14 + 1.

Mutta mitäs teille oikein kuuluu? :)

13 kommenttia:

  1. Ihan yksilöllistä, miten paljon rinnat kasvaa, ja paino raskausaikana nousee, ja missä vaiheessa... Itse olen ollut onnellinen, ettei rinnat ole paljoa tähän asti paisuneet. Vanhat F-liivit menevät vielä päälle, mutta G-kuppi ei purista, joten siirryin siihen. Lähempänä synnytystä pitäisi sitten löytää vielä yhtä kokoa suuremmat (?) imetysliivit...

    Luulen, ettei nuo sun C-rinnat ole lainkaan hassumman näköiset, vaan huvitus johtuu vain siitä, mitä olet tottunut peilistä katselemaan ;)

    VastaaPoista
  2. Hihi, oot varmaan ollu ihmeissäs sovituskopissa ;)

    Me hankitaan jo tarvikkeita Börjeä varten. Ja kohta muutetaan isompaan asuntoon! Jeejee :) Sitten pääsen tosissani laittamaan kotia vauvaa varten valmiiksi. Kovasti jo syyhyää näpit :)

    VastaaPoista
  3. Heh, rintaliiviostoksille jouduin itsekin. Oli vain lähtiessäkin kuppia ihan riittämiin, alkaa koot loppua ainakin tavallisesta kaupasta. Tilannetta vaikeuttaa se, kun ympärysmitta sais kuitenkin olla sen 75 tai maksimissaan 80 ja yhdistettynä isoon kuppiin tuntuu olevan kiven takana.

    Mä en ole koskaan pitänyt isoja rintoja minään siunauksena. Sopivien liivien löytäminen on... sanotaanko haastavaa, vain tietyn tyyppiset sopivat. Puhumattakaan siitä, miten nopeasti ne ovat menneet jo aikoja sitten pilalle. Pienemmät pysyvät parempina pitempään. ;)

    Helteet otti koville, mitenkäs sinulla?

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla kuulumisianne pitkästä aikaa! :) Varmasti näyttää omaan silmään hassulta noin radikaalisti muuttuneet muodot, mutta usko pois: Vielä tulee sekin päivä kun mahasi ottaa rinnat kiinni ja kirii vieläpä niiden ohi. ;)

    Täällä kärvistellään kärsimättömästi viimeisiä päiviä/viikkoja. Tänään olisi LA, mutta hiljaiselta näyttää...

    VastaaPoista
  5. Hihi, yksinäni täällä kotona hekottelen kirjoituksellesi :)

    Minullakin on rintavarustus kasvanut, ainakin muut ovat sen huomanneet. Eräs kollegani päivitteli yksi päivä miten turvoksissa rintani ovat.. ja sitten kaiken huippu: eräs toinen eläkkeelle jäänyt neuvolassa töissä aiemmin ollut terveydenhoitaja näki minut ja hihkaisi oikein kovaan ääneen että onpas sinulla valtavat rinnat ja sitten vielä tarrasi niihin kiinni! Siinä vaiheessa tämä emäntä kyllä hyppäsi askeleen kauemmas! Tämän eläkeläisen luonne kyllä on sellainen että tuota häneltä pystyi odottamaankin, mutta rajansa kaikella. Minulla kun on jo ennestäänkin G-kupin rinnat niin ei niiden ehkä hirmuisesti tarvitsisi enää tästä kasvaa..

    VastaaPoista
  6. Voi että, on varmasti jännää kun vartalo muuttuu raskauden myötä! :) Kiva, että sun olo on hyvä eikä ole mitään ällötyksiä tai kuvotuksia. Mukavaa lomaa :)

    VastaaPoista
  7. NO OLLAANHAN SITÄ VIELÄ OLEMASSA!! :)
    ehti jo tulla hirmu ikävä. täällä kans odotellaan ensimmäisiä liikkeitä.

    meillähän aviokki on sanonut, että odotuksessa ovat kolmoset: vauva ja sitten nuo kaksoset tuossa ylempänä. ;) aikaisempi C-kuppi on levähtänyt D-kupiksi, mutta mies on ainakin ihan innoissaan. Ero on kyllä varmasti huomattavampi A:sta C:hen kuin C:stä D:hen, mutta kyllä tissit ovat täälläkin kasvussa.

    oikeastaanhan meille onkin tulossa neloset... kaksoset tuossa ylempänä, Tyyppi alempana ja sitten se auto vielä vuodenvaihteessa... ;)

    VastaaPoista
  8. Rintavarustus tosiaankin ottaa omat mittansa raskauden aikana. Hiukka tässä on ehtinyt kaivata sitä kropan täyteläisyyttä. Jotenkin tuntuu, että omat rinnat kasvoivat, raskauden jälkeen koko pysyi, mutta täyteläisyys hävisi, joten tilalle tuli aavistuksen riippuvammat mallit. Heh, onneksi olen ollut omaan kehooni aina hyvin tyytyväinen ja sitä edelleenkin.
    Nauttikaa kehosi uusista muodoista, on mukavaa tutkailla itseään hieman uusin silmin :)

    VastaaPoista
  9. Minäkin voisin mielelläni ottaa vähän isommat tissit, kun ikäni olen ollut pienirintainen. Mutta mulla ei ainakaan nyt ihan alkuraskaudesta kasva muu kuin maha, joka on jo ollut ennen raskauttakin ihan mukavan kokoinen :). No, on nuo rinnat sentään tosi kipeät ja nännit ovat vaihtaneet väriä kirkkaanpunaisiksi, että jotain silläkin osastolla tapahtuu. Yksilöllisiä juttuja nämäkin.

    VastaaPoista
  10. Tuittu: Todellakin :) Onhan se aina jännä nähdä kun oma kroppa muuttuu ja tottuminen ottaa oman aikansa! Tuo imetysliivien osto vaikuttaa minusta ihan heprealle, miten voi etukäteen tietää mikä koko on imetysvaiheessa sopiva...no, kai sen sitten pystyy jotenkin arvaamaan :)

    Riina: Heiii, sulla on kuva ja blogi ja kaikkea! Tulen hetikohta katsomaan :)

    Sydänjää: Nyt ymmärrän itsekin tosi paljon paremmin noita isorintaisten ongelmia, ei varmasti ole aina helppoa löytää istuvia liivejä! Sitten kun niistä joutuu maksamaan paljon, pitäisi niitä jaksaa pestä hellävaraisesti käsin jotta pysyvät hyvinä, mitä en itse ikinä jaksa ;) Helteet eivät sinänsä ottaneet koville, koska olen aina tykännyt lämpimästä. En vaan ehtinyt niistä kovin paljoa nauttia, mikä oli harmi. Ehkä minua kuumuus ei vielä haittaa koska masukaan ei ole mitenkään valtava, mutta varmasti loppuvaiheessa ahdistaisi!

    Äni: juu, varmasti masu ehtii vielä ottaa rinnat moninkertaisesti kiinni ;) Nyt se tulee kuitenkin vähän perässä, ja jännä nähdä milloin tulee eka kasvupyrähdys koska tähän mennessä masu on kuitenkin kasvanut aika tasaisen hitaasti. Toivottavasti vauveli putkahtaa sieltä pian ulos!

    VastaaPoista
  11. Tytti: Eiih, mitä ihmettä. Kuka tarraa tuolla tavalla toisen etumukseen kiinni!? Jopas on ;)

    Luonnonlapsi: kiitokset! :)

    Pingu: Juu, hengissä ollaan vaikkakin on joutunut hiljaiseloa pitämään. Usko pois, ikävä on ollut! :) Ja siellä eikun nelosia sitten odottelemaan! :D

    Caudensia: Onhan nämä muutokset siis kivojakin, ja erityisesti kun ovat juuri tästä syystä mistä ovat :)

    Em: uskonpa, että rintasi ottavat vielä melkoisen kasvuspurtin! Omanikin ovat kasvaneet koko ajan, vaikka varsinainen turvotus lähti käyntiin heti alkumetreiltä. Saapa nähdä mihin tässä vielä päädytään ;)

    VastaaPoista
  12. On se vaan kumma miten ne tissit kasvaa jo näinkin aikaisin. Itse ajattelin että se on vasta loppuraskauden ongelma, kunnes itse jouduin liiviostoksille jo viikolla 8!. Nyt 14. viikon käynnistyessä on tämän hetkinen koko E (ennen siis C). Miettii vaan että minkähän kokoiseksi nämä tästä vielä ehtii paisua :)

    VastaaPoista
  13. Alanis: hehheh! Nämä raskauden mukanaan tuomat muutokset jaksavat kyllä vähän väliä ällistyttää. Tosin onneksi tämä ei ole mikään hirmu vastenmielinen "oire" :)

    VastaaPoista