RV 12+1: Alive & Kicking!

Kylläpäs on vierähtänyt pitkä aika siitä kun viimeksi kirjoitin. Viime viikko jää henkilökohtaisiin historiankirjoihini yhtenä stressaavimmista aikoihin! Yritin parantua siitä kovasta taudista, josta kärsin monta päivää mutta jouduin palaamaan töihin lievästi puolikuntoisena (typerää, tiedän!) johtuen kahdesta isosta deadlinesta jotka oli pakko hoitaa ajallaan. Nappailin Panadolia ja koitin toipua, mutta viikonloppu huipentui vielä yhteen henkilökohtaiseen isoon projektiin, joka myöskin oli pakko saada pois alta.

Kylläpä nyt tuntuu taivaalliselta kun kaikki tuo alkaa olla takana, niin työkiireet kuin tautikin! En ole vielä ihan entisessä terässä kuitenkaan, koska olen aika väsynyt joten pari iltaa on mennyt rauhallisissa merkeissä koittaen toipua viime viikon rasituksista.

Tänään eletään raskausviikkoa 12 + 1 ja eilen kävimme 12 viikon täyttymisen kunniaksi omakustanteisessa ultrassa. En osannut ollenkaan odottaa miten ihana ja tunnepitoinen reissu se olisi! Tällä kertaa kuvassa näkyi ihka oikea mutta minikokoinen vauva, joka potkiskeli vimmatusti ja harrasti jotain nyrkkeilyn tapaista siellä sisuksissa :) Sen mitta päästä peppuun oli 5,4 cm ja hoitaja arvioi koko vauvan pituudeksi n. 7 cm. Sykettäkin saimme kuunnella, ja se jumpsutti tasaisesti ja voimakkaasti n. 160-165 lyöntiä minuutissa. Loppuvaiheessa ultrausta vauveli sitten nukahti kaiken sen riehunnan jälkeen. Meidän pieni ♥

En ikinä unohda miehen ilmettä kun hän näki vauvan siellä ensimmäistä kertaa selvästi liikkumassa, eikä enää tarvinnut arvuutella että missä se sydämensyke näkyy. Se hetki on painunut verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi :)

Nyt on vielä helpompi olla kun todellakin tietää, että vauvalla on siellä kaikki hyvin ja se kasvaa vinhaa vauhtia. Viikkojen kriittinen aikakin on pikku hiljaa täyttymässä eikä tosiaan mikään anna viitteitä siihen, että olisi syytä huolestua. Niinpä hiljalleen olemme laajentaneet sen joukon piiriä, joka tietää raskaudesta. Tässä vaiheessa kuitenkin mies on ehkä kertonut useammalle kuin minä, sillä kaikki itselleni tärkeät ihmiset tietävät jo, ja muut voivat odottaa vielä hetkisen aikaa.

Mitä en ollenkaan osannut etukäteen arvata, on että kuinka kaapista ulos tuleminen voi olla yhtä aikaa hämmentävää, jännittävää ja jopa ujostuttavaa. Viime viikolla kerroin yhdelle henkilölle, mutta kahden toisen kohdalla jänistin! En sitten vaan kyennytkään kakaisemaan asiaa ulos järkevällä tavalla, ja toiseen niistä vielä liittyi pelko siitä, että kyseessä oli ehkä mahdollinen pitkäaikaislapseton ihminen. En mitenkään hennonut kertoa uutisiani varsinkin kun ajattelin, että vielä on hyvästi aikaa ennen kuin masu pompahtaa kunnolla ulos. Töissä asia pitäisi salata vielä noin parin viikon ajan kunnes pääsen kesälomalle, ja sen jälkeen onkin ehdottomasti kerrottava koska sitten ei enää mikään kaapu peitä sitä vatsaa :)

Tunnetilat ovat viimeisen parin viikon aikana vaihdelleet huomattavasti. Huomaan kiihtyväni todella nopeasti erilaisista pienistäkin jutuista ja vastaavasti olevani todella itkuherkkä. Melkein asia kuin asia saa minut nyyhkimään, ja olenkin itkenyt katsoessani tv:stä Koirakuiskaajaa, American Idolia ja viimeksi tänään Vihervaaran Annan ääressä ;) Ou mai gaad, mihin tämä herkistely vielä oikein johtaakaan...!

Kaiken kaikkiaan näinä parina päivänä on ollut todella helppoa olla onnellinen. Palautan vain mieleeni sen hetken, kun näimme vauvan pomppimassa kuvaruudulla, ja pepsodent-hymy on taattu. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanon sen taas: kunpa saisin äkkiä tuntea ne vauvan liikkeet, en malta odottaa :)