torstai 23. kesäkuuta 2011

RV 15 + 3: Selkävaivainen lomailija

Kiitoksia monipuolisista kommenteista edelliseen vaunupostaukseen! Sain tosi hyviä näkökohtia oikean tuotteen valintaan, sillä en tosiaankaan tunne aihetta (vielä) kovin hyvin :)

Yhtäkkiä tuntuu siltä, että raskausviikot viuhuvat kovaa vauhtia eteenpäin, sillä nyt on jo kuudestoista viikko menossa, mikä on ihan uskomatonta. Harmikseni olen kuitenkin todennut, että olemme miehen kanssa unohtaneet ottaa raskausviikon perinteiset valokuvat sekä edelliseltä että tältä viikolta, mutta sitä se loma näköjään teettää. Olen myöskin osoittautunut aika huonoksi päiväkirjan kirjoittajaksi, sillä muistiinpanoni neuvolan antamaan Vau-kirjaan laahaavat noin pari viikkoa perässä. Enkä muuten sitten tullut ikinä ostaneeksi muuta kirjaa, vaan olen raapustellut kommenttini kyseiseen opukseen, vaikka kirjoitustilaa on mielestäni todella vähän. Joillekin viikoille jopa ei ollenkaan! Sen saadun oppaan kanssa mennään nyt ainakin tämä raskaus, ja jos saan aikaiseksi, niin ensi kerralla hankitaan jotain parempaa.

Uudeksi raskausoireeksi olen kehittänyt alaselkäkivun. Välillä alaselkä on todella huonossa kunnossa, jopa venähtämisen rajamailla, ja olen huomannut, etten enää samalla tavalla pysty vetämään notkoselkää omilla lihasvoimillani suoraksi kuin ennen. Erityisesti tämä tuottaa ongelmia vatsapuolelta, sillä...noh, masu ei ole enää ihan kokonaan minun hallittavissani ;) Täytynee kuitenkin keksiä miten saan pidettyä kroppani kunnossa, sillä kroppani on sitä laatua joka alkaa prakaamaan vähän joka puolelta liikunnan puutteessa. Kun pääsen lomalta kotiin, alan taas treenata säännöllisesti omalla paikallisella kuntosalillani, ja ehkä oireet siitä helpottuvat. Until then - onko kenelläkään antaa hyviä vinkkejä alaselän treenaamiseen, joihin ei liity vatsallaan olo tai kuntosalin laitteet? :)

Ja olen tainnut unohtaa kertoa, että olen alkanut hiljalleen tulla "raskauskaapista" ulos. Lähipiirissä melkeinpä kaikki tietävät jo meidän raskaudesta, sillä ei ole enää varsinaista syytä salata asiaa. Jotkut henkilöt olivat huomanneet asian, vaikka en ollut sitä aiemmin kertonut, sillä olen tosiaankin aika eri mallinen nyt kun tavallisesti (vaikka masu ei sinänsä mitenkään valtava olekaan). Pääosa kuitenkin yllättyi positiivisesti ja olemme saaneet paljon lämpimiä onnitteluja, mikä tietysti on mukavaa. Salaisuuden verho katoaa lopullisesti sitten kun palaan kesälomalta töihin eli parin viikon päästä, jolloin on pakko kertoa koska siinä vaiheessa sellaisia kesävaatteita ei ole olemassakaan millä tämä etureppu peitettäisiin! ;) Don't worry, en aio kuitenkaan harrastaa niitä ärsyttäviä Facebook-päivityksiä, vaan todennäköisesti aion pitää koko asian pois sieltä 100%:sti. Ne ihmiset, joiden tarvitsee asiasta tietää, saavat kuulla sen minulta itseltäni.

Painosta sen verran, että yllätyksekseni se on noussut (suhteessa lähtöpainoon) melko paljon. Lähtöpainoni oli 54,5 kg eli sellainen keskimääräinen oma paino, ja tänään viimeksi painoin 59,5 kiloa. Eli jopa viiden kilon painonlisäys kun takana on vasta yksi kolmannes! Minulla ei ole hajuakaan, onko tuo suhteessa kuluneeseen ajanjaksoon paljon vai vähän. Hurjalta tuntuu kuitenkin, että uudelle kymmenykselle astuminen on aivan muutaman päivän päässä ;) Painosta en kuitenkaan ota itselleni stressiä, koska tämä on väärä ajanjakso dieettailla. Olen koittanut syödä monipuolisesti ja ottaa kiltisti raskaus- ja imetysvitamiinit joka päivä. Vauvan pitäisikin olla varmaan jo n. 10 cm mittainen ja mukavasti lapsukainen tuntuukin kasvavan koska maha pyöristyy hitaasti mutta varmasti :)

P.S. Minusta tuntuu, että tissiosasto on TAAS kasvanut vähän lisää...! D-kuppi odottaa...

4 kommenttia:

  1. Mulla oli myös selkävaivoja jo varhaisessa vaiheessa, ja juurikin samasta syystä, että lihasvoimin en jaksanut pitää notkoselkää kurissa. Kaverini vinkkasi jumppaliikkeeksi selällään maaten ja jalat jumppapallon (tai sängyn, sohvan, rahin) päällä. Siitä sitten nostetaan lantiota ylöspäin, siten että yläselkä ja olkapäät jää vain lattiaan.

    Tähän tyyliin:
    http://kuntoplus.fi/files/bonnier-ifo/imagecache/178x100/legcurl_paa_bold_teaser.jpg

    Olen tehnyt kevyempää versiota siten, että on pohkeet olleet pallon päällä.

    Laittaisitko masukuvaa? :)

    VastaaPoista
  2. Heips sinä ihana! :)
    Mä pistin feissariin yleisesti viestin silloin, kun kerroin työpaikalla, mutta käytän fb:tä tosi paljon yhteydenpitoon myös läheisiin ystäviini. Näin toissapäivänä yhden kaverini, jota en ole nähnyt kolmeen kuukauteen ja hänen ensimmäinen kommenttinsa oli, että onpas mulla isot tissit! XD Kyllä ne siis vaan ovat täälläkin kasvaneet ihan huimasti! Onneksi omilla liiveillä pärjää vielä.

    munkin pitäis nyt herätä postaamaan masukuvia, kiitos muistutuksesta! Ja ihanaa juhannusta teille!!

    On muuten niin outoa miten aika kiitää vauhdilla eteenpäin! täällä jo 17+1... huh, puoliväli lähenee...

    VastaaPoista
  3. Oi, teillä on kohta Pingun kanssa jo puoliväli saavutettu, jännää ja ihanaa! :) Siitä ei sitten enää kovin kauan menekään kun vauvat ovat maailmassa. Mä en osaa noihin selkävaivoihin antaa mitään vinkkejä, mutta mulla painoi jotain hermoja selässä/lonkissa varsinkin loppuraskaudessa, ja silloin kyljellään nukkuessa auttoi, kun laittoi tyynyn jalkojen väliin. Tietty hyvä lihaskunto on kaiken a ja o. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Riina mahtavasta vinkistä! Tuota liikettä pääsenkin kokeilemaan heti kun saavumme kotiin. Masukuvia on otettu tosiaan alusta saakka, mutta ne ovat kotona, joten laittelen niitäkin varmaan pikapuoliin näkösälle kun päästään kotiin. Ehkä niissä pikkuhiljaa alkaa olla jotain näkemistäkin kun masu on ruvennut pyöristymään :)

    Heissan Pingulainen, nuo tissikommentit ovat kyllä uskomattomia :D Mutta niistähän sen raskauden helposti huomaa, ei voi mitään. Odotan itse asiassa mielenkiinnolla työkavereiden kommentteja kun pääsevät raskaudesta kuulemaan, että oliko kukaan arvannut mitään ja onkohan nuo rintani herättäneet huomiota (sitä en kyllä aio kysyä!) :)

    Minttu, kiitti tsempittelyistä! Ihan hassulta tosiaan tuntuu, että puoliväli lähenee :) Niin se aika rientää!

    VastaaPoista