tiistai 20. maaliskuuta 2012

Töihin vai ei?

Olen ollut nyt kotona yli neljä kuukautta, kun lasketaan ihan äitiysloman alusta asti. Nyt mielessä on alkanut pyöriä paljon se, että mitä lähitulevaisuudessa oikein teen: jatkanko kotonaoloa niinkuin alunperin ajattelin vai palaisinko töihin? Ja miten nämä ajatukset sopivat yhteen sen kanssa, että haluan useamman lapsen ja mieluiten kohtuullisen peräkanaa? Tosiaan ennen äitiyslomaa minulla oli työssäoloa takana noin kymmenen vuoden intensiivinen putki ja ajattelin, että olisin erittäin mielelläni kotona vaikka viitisen vuotta hoitamassa lapsia, jonka jälkeen palaisin taas pysyvästi töihin. Vähän itsekin mietiskelin silloin, että olenkohan ollenkaan kotonaolijatyyppiä ja nyt kun siitä on kokemusta niin voin sanoa, että onhan tämä kohtuullisen tylsää....

Mitenkään väheksymättä sitä, että teen tällä hetkellä tavallaan maailman tärkeintä työtä eli kasvatan omaa rakasta lastani, niin jotenkin kuitenkin tuntuu siltä että pää ei välttämättä kestä jos ei ole jotakin ihan "omaa". Silti ajatus siitä, että joku toinen näkisi lapsen ensimmäisen kävelyn, kuulisi ensimmäiset sanat ja niin edelleen, tuntuu aivan sietämättömältä. Niinpä ajattelenkin, että mitä tahansa päätänkin, olen kotona ainakin siihen asti kun Sintti on 1v 3 kk:tta. Sen jälkeen ihan oman pääkopan terveyden vuoksi voisi olla mukava käväistä töissä jonkin aikaa ennen kakkosta.

Mutta jos tämän jälkeen palaisin töihin, niin minne menisin? Niinkuin täälläkin olen valitellut, edellinen työni ei ole enää kovin houkutteleva vaihtoehto. Siitä maksetaan jos ei varsinaisesti paljon niin mukavasti kuitenkin, mutta kääntöpuolena on aivan jatkuva ketutus ja joudun taipumaan moniin menettelytapoihin ja asioihin, joita en periaatteessa itse moraalisesti hyväksy. Toisaalta pitää olla kiitollinen siitä, että näinä aikoina on vakituinen työ jossa työpanostasi kaikesta huolimatta arvostetaan. Nyt tilanne on se, että meidän toimitusjohtaja haluaa minulta viimeistään kesällä vastauksen siihen, että milloin olen palaamassa takaisin. Virallisesti äitiyslomani loppuu syksyllä. Tavallaan tuntuu siltä, että vastahan tämä äippäloma alkoi, mutta silti pitäisi ihan muutaman kuukauden kuluttua pystyä sanomaan mitä teen ja milloin!

Olisi mukava päästä johonkin aivan uuteen työpaikkaan, jossa pääsisi taas oppimaan uusia asioita, mutta onko se puolestaan aivan reilua uutta työnantajaa kohtaan kun tietää, että ihan pian voi olla edessä uusi äitiysloma? Ja entä reiluus sitten Sinttiä kohtaan, kun ensin laitetaan päiväkotiin muutamaksi kuukaudeksi ja kun hän on tottunut siihen, otetaan taas kotiin kun äiti on jälleen äitiyslomalla?

Ja jotta tämä soppa ei olisi ollenkaan yksinkertainen, on meillä edessä erittäin varteenotettavana vaihtoehtona ulkomaille muutto esimerkiksi ensi vuoden alusta. Hui! Se ei olisi ensimmäinen kerta kun asun ulkomailla, mutta tässä elämänvaiheessa se tuntuu pelottavalta siksi, että en haluaisi synnyttää ulkomailla ja toiseksi siitä syystä, että koko elinpiirini on täällä ja jos muutamme aivan uuteen paikkaan, siellä ei ole saatavissa niin minkäänlaista tukea päivittäiseen elämään. Täällä läsnä ovat kuitenkin minun vanhempani ja iso joukko ystäviä.

Vanhasta työpaikastani vielä sen verran, että hyvin todennäköistä on, että jos en mene viimeistään loppuvuodesta takaisin, menetän vanhan tehtäväni. Työpaikkaahan ei voi ottaa pois, mutta sen tarkemmin erittelemättä tehtäväni on sen luontoinen, että sitä ei voi kovin kauaa hoitaa väliaikaisjärjestelyillä vaan heidän on sitten turvauduttava pysyvämpiin ratkaisuihin mikä tarkoittaa sitä, että palatessani mahdollisesti myöhemmin, minulle tarjotaan jotain alempitasoista työtä. Joko palaisin sinne vähäksi aikaa tienaamaan tai sitten ilmoitan jääväni hyvin pitkäksi aikaa hoitovapaalle ja sanon lopullisesti hyvästit vanhalle työlleni....

Tällä hetkellä tuntuu, että mielessä ei ole kuin kysymyksiä eikä yhtään vastausta. Aika kotona menee tosi nopeasti mutta päivät ovat aika yksitoikkoisia kun lapsenhoidon lisäksi tärkeimmät tehtäväni ovat pyykkäys, tiskikoneen tyhjennys ja täyttö jne jne. Voi kun saisi tähän lisäksi jonkin projektin kuten esimerkiksi talon oston ja remontoinnin, mutta mm. edellämainituista epävarmuustekijöistä johtuen sekään ei ole ajankohtainen :( Voi kun tietäisi mille alkaisi!! Onko muilla ollut tällaisia pohdintoja ja miten olette ne ratkaisseet? Olisi mukava kuulla teidän tarinoita omista kokemuksista :)

Selvennykseksi vielä kaikille joita tämä kirjoitus hieroi vastakarvaan: olen todella iloinen saadessani olla äitiyslomalla ja tilaisuuden kotonaolemiseen Sinttiläisen kanssa mutta ahdistuksen perimmäinen syy on tämä välitilassa oleilu. Kun ei tiedä edes paikkakuntaa missä oleilemme vuoden päästä tähän aikaan niin on todella vaikea miettiä vielä siihen päälle näitä työkuvioita.

33 kommenttia:

  1. Kannattaa tutkailla oman paikkakunnan vauvakahvilat, perhekahvilat yms. :) Me ollan löydetty vaikka mitä kivaa tekemistä! Vauvakahvioiden lisäksi vauvatanssia ja vauvauintia! Niillä ainakin tuohon akuuttiin tylsistymiseen löytyy apu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin jo Esikko-kerhon ja vauvauintiin ollaan menossa ihan kohta :) Pitäisi varmaan aktivoitua paljon enemmän ja koittaa löytää vaikka lenkkeilykavereita tästä naapurustosta!

      Poista
  2. Mulla on ihan sama pohdinta menossa :). Kaipaan päivisin tosi paljon muiden aikuisten seuraa ja jotain omaa. Vaikka meidän arki ei ole mitenkään erityisen raskasta (typy on suht vähä itkuinen ja nukkuu yöt) niin silti kun hoidan pääsääntöisesti lapsen itse, se alkaa tuntumaan melko raskaalta. Mies siis osallistuu kaikkeen mihin pystyy mutta joutuu toisinaan olemaan pitkään töissä eikä hän voi lasta syöttää kun ollaan täysimetyksellä vielä kuitenkin.

    Olin jo palaamassa töihin ensi lokakuussa niin että mies olisi jäänyt loppuvuodeksi kotiin ja typy mennyt perhepäivähoitoon 1 vuotiaana. Nyt mies ei töiden takia voikaan jäädä ja sovimme että minä jään mutta luulen että sen pidempään en halua jäädä. Meillä ei kotiin jääminen ei ole rahakysymys vaan todella kaipaan töihin :)

    -Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Riikka, meillä on sama homma eli Sintti ei ole kovin raskashoitoinen myöskään, mutta kyllä ne päivät välillä on aika pitkiä tytön kanssa kahdestaan...Kiva jos sulla on sellainen työpaikka jossa viihdyt, niin sinne on varmasti mukava palatakin! :)

      Poista
  3. Vaikka lapsen hoitaminen kotona on eittämättä tärkeää ja arvokasta työtä, ymmärrän hyvin, että pää hajoaa. Etenkin, jos suunnittelette pitävänne lapsen kotona ainakin 1v3kk ikäiseksi saakka. Mutta entäpä lapsen isä? Eikö lapsen isä voi olla lapsen kanssa kotona? Miksi ihmeessä sen pitäisi aina olla äiti, joka jää kotiin? Eikö se ole jo ihan reiluakin molempia vanhempia kohtaan, että molemmat SAAVAT viettää yhtä paljon laatuaikaa lapsen kanssa? Joten: 50/50- jakoon vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järkky, voisihan se hyvin ollakin lapsen isä joka jää kotiin ja olisin valmis siitä neuvottelemaan miehen kanssa jos hän olisi kiinnostunut. Tilanne on kuitenkin se, että miehen ura on sellaisessa vaiheessa että kotiin jääminen ei olisi nyt järkevää ja toiseksi hän on aivan rehellisesti sanonut ettei pystyisi olemaan kuukausikaupalla kotona. Ymmärrän täysin. Näillä siis mennään.

      Poista
  4. Lisätäkseni tuohon kommenttiini vielä yhdeksi ratkaisevaksi tekijäksi sen että ei ole rahakysymys siinä mielessä että miehen palkalla pystytään elämään hyvin mutta pidän itse tärkeänä sitä että minulla on myös omaa rahaa käytössä. Säästin äityslomaa varten ja säästän edelleen sitä loppuvuotta ajatellen :)

    -Riikka

    VastaaPoista
  5. Kun sain tietää olevani raskaana ajattelin, että olen ehdottomasti sen 3 vuotta kotona. Mullakin on takana monen vuoden työputki ja suoraan sanottuna ei voisi vähempää kiinnostaa palata takaisin vanhoihin hommiin. Nyt äitiyslomalla oon tullut toisiin aatoksiin, ja miettinyt jos menisinkin takaisin töihin sitten kun vauva on noin vuoden ikäinen. Tekisin 6h päivää ja anoppi voisi hoitaa vauvaa. Saisimme hoitopäivät kikkailtua lyhyemmiksi jos mies veisi lapsen hoitoon vähän myöhemmin aamulla ja minä pääsisin jo yhden maissa lähtemään töistä kotiin. Meilläkin on toiveena toinen lapsi joten toivottavasti voisin sitten jäädä vähän pidemmäksi aikaa kotiin.

    Järkky: Meillä ainakaan ei olisi mitään järkeä siinä, että mies jäisi kotiin. Mies tienaa niin paljon paremmin kuin minä. Suunniteltiin, että pitäisi kuitenkin sen kuukauden isyysloman jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 6 päivä on varmasti tosi hyvä ratkaisu! Itsekin saattaisin voida harkita sitä, mutta minun työni ei oikein ole järjestettävissä noin...Houkuttelevaa olisi myös että työskentelisi vain ma-to ja pe olisi vapaa, tai vaikka ihan mikä päivä viikosta vaan.

      Poista
  6. Ensinnäki pakko kommentoida tuohon "onko se puolestaan aivan reilua uutta työnantajaa kohtaan kun tietää, että ihan pian voi olla edessä uusi äitiysloma?". Älä to-del-la-kaan pohdi tätä asiaa työnantajan ja "reiluuden" kannalta! Työnantajakaan ei mieti yksittäistä työntekijää vaan yrityksen parasta. (Kärjistäen, tietenkin, poikkeuksia on ja blaa blaa blaa.) Toki jos olisit uuden työn aloittaessasi uudelleen raskaana, olisi se hyvien tapojen mukaista kertoa se. Mutta muutoin reiluus ei liity asiaan. En nyt tältä kohonneelta verenpaineeltani pysty kirjoittamaan järkevämmin, mutta palaan tarvittaessa myöhemmin asiaan. ;) Asia (työnantajan reiluus, työkuviot äitiys-/vanhempain-/hoitovapaan jälkeen) liippaa vain sen verran läheltä omaa tilannetta, että heti alkoi höyry nousta korvista. Työmarkkinoilla vain sinä itse todella ajat omaa asiaasi (tukea saa toki esim. liitosta) eikä työnantaja mieti eikä voikaan miettiä kaikkien yksittäisten työntekijöidensä etua tehdessään liiketaloudellisia päätöksiä.

    Sitten vähän rauhallisemmin yleisesti tuosta töihin paluusta tai palaamattomuudesta: Jos mielesi halajaa juurikin töihin, mikä jottet voisi palata! Jos taas kotiolojen tylsyys on ainoa syy, miksi haikailet töihin, kannattaa pohtia saisitko kaipaamaasi sisältöä ja vaihtelua erilaisista kerhoista ja harrastuksista? Mulle varsinkin paikallinen esikoisäitien vauvakerho on muodostunut todelliseksi henkireiäksi. Sen lisäksi ollaan joskus käyty MLL:n vauvakerhossa, ja harrastetaan viikoittain muskaria. Niin, ja torstaina ollaan menossa vauvakinoon, kannattaa kokeilla! Se on aina kerran kuussa, joka paikkakunnalla samaan aikaan. Eli nyt torstaina seuraavan kerran. Suosittelen! :) Ja onhan noita kaikenlaisia vauvajumppia, seurakunnan kerhoja, ja kesän tullen leikkipuistoilua, ja vaikka sun mitä.

    Tuohon Järkyn ja Mallan esiinnostamaan rahalliseen näkökulmaan. Meillä olisi taloudellisesti järkevämpää, että minä palaisin ASAP töihin ja mies jäisi kotiin hoitovapaalle, koska minä tienaan enemmän. Käytännössä ollaan kuitenkin haluttu toisin - ja nyt uusi raskauskin toki sanelee tämän järjestelyn. Meillä varsinkin imetys (ja se, etten vain ole saanut pumppaamalla yhtään maitoa pihalle saati säästöön) on sitonut minut äitinä ja tissibaarina kotiin, mutta en valita. Olen kyllä ehdotellut miehelle, että hän voisi pitää hoitovapaata sitten myöhemmässä vaiheessa, kun molemmat lapset on vieroitettu rinnasta. Uskon, että he kaikki saisivat siitä niin paljon irti, ja toivottavasti saadaankin tuo järjestely johonkin väliin toteutettua!

    Vaikka olenkin onnellinen uudesta raskaudesta, kyllä mua vähän harmittaa, etten tässä välissä päässytkään käymään töissä. Olisi ollut mukava tehdä muutama kuukausi töitä ennen uutta äitiysvapaata, mutta tällä mennään mitä on annettu. Ja onneksi tämä harmitus on todella pikkipikkiriikkinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on ollut hankalia tilanteita työpaikan kanssa, joten varmasti ei tee mieli joustaa yhtään enää sinne suuntaan. Itse olen kuitenkin ollut siellä pöydän toisellakin puolella ja pystyn niin hyvin ymmärtämään kuinka hankalia tilanteita tällaista tulee, joten pelaisin mieluusti avoimin kortein.

      Olen käynyt kerran Vauvakinossa mikä oli ihan hauska tapaus, ja löytänyt paikallisen Esikko-kerhon. Pitäisi varmaan vaan aktivoitua vieläkin enemmän jotta aika kuluisi paremmin...Pitäisi myös selvittää missä meillä päin on sellainen puisto mihin mammat kokoontuvat.

      Ja vielä tuohon mainitsemaasi B-kohtaan: meillä se ei vaan onnistu että olisin esim. 3 vuotta poissa ja palaisin suitsait vanhaan työhöni. Tästä on keskusteltu työnantajan kanssa etukäteen ja minä itse tiedän miten käy jos päätän olla poissa vaikkapa 2 vuotta.

      Poista
  7. Ja vielä yksi asia: Lain mukaan

    A) sinun tarvitsee ilmoittaa työnantajalle hoitovapaasta (niin kuin muistakin perhevapaista, mm. äitiysvapaa) viimeistään 2kk ennen - ei yhtään aikaisemmin ole pakko

    B) sinulla on oikeus palata perhevapaalta tismalleen samaan työhön ja työtehtävään kuin mistä jäit vapaallekin.

    Käytännössähän näin ei aina asiat mene. Esim itselläni on sama uhka, että en saa "omaa" työtehtävääni takaisin, koska tilalleni on täysin laittomasti palkattu vakituinen henkilö. Aion kuitenkin taistella omasta puolestani, sitten kun sen aika on.

    VastaaPoista
  8. Jotenkin lohdullista, että muutkin mammat pähkivät samoja asioita, kuin mitä itse pyörittelee päässään. Vaikka koenkin ajan nyt 8,5kk kanssa kotona tosi antoisaksi ja ihanaksi, osa minusta kaipaa älyllisiä haasteita, aikuisten juttuja ja tekemistä.

    Ikävä kuulla edellä kommentoineen Änin tilanteesta. Mulla on töihin palattuani vähän vastaava tilanne. Olen jo alustavasti ottanut yhteyttä ammattiliittoon ja sieltä luvattiin apua, sitten kun palaamisen aika oikeasti koittaa. Ärsyttää vaan tuo, että sijaiselleni (mies) on luvattu jatkoa ja mun odotetaan palaavan töihin tavallaan hänen alaisekseen. Tätä ei taatusti edes ehdotettaisi, jos olisin mies.

    Ja ärsyttää, että joutuu suunnittelemaan pikkusisaruksen hankintaa tuolle esikoiselle silläkin perusteella, että olisi mahdollisimman lyhyen pätkän töissä välissä...

    Kukin kuunnelkoon sydäntään (jos ei lompakkoaan), ja tehköön niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Kukaan ei voi tulla vierestä neuvomaan (vaikka niitäkin neuvoja valitettavasti saakin pyytämättä), mitä juuri teidän perheen tulisi tehdä. Se vaikea päätös pitää tehdä itse omaa sydäntään kuunnellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, no aika törkeää todellakin, että sinun pitäisi mennä sijaisesi alaiseksi! Olethan mitä todennäköisimmin häntä pätevämpi kun olet pidempään tehtävää hoitanutkin. Pidä ihmeessä puolesi tuommoista vääryyttä vastaan.

      Poista
  9. Ihan tosi vapauttavaa, että uskallat sanoa arjen olevan tylsää. Sitähän se usein on, mutta vauvan kanssa siitä ei pahemmin puhuta. Minä olen tylsäillyt täällä kotosalla nyt kesästä lähtien yksin, lapset jo koulussa ja yksi päiväkodissa (kyllä, päiväkodissa vaikka mä olen kotona!) eikä tää arki kyllä hohdokasta ole. Arvokasta silti, vaikka saapa nähdä kuinka kauan tätä jaksaa sit vauvankaan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mitäs tässä turhia kainostelemaan :) Sinä tiedät sitten tasan tarkkaan mistä puhun! Mut tuleehan siihen kotonaolemiseen lisäkiinnostusta kun saa oman lapsen, se on kuitenkin niin erilaista.

      Itselläni (ja vauvalla) oli muuten eilen tosi kiireinen päivä, ja kummasti oli kivempaa! Pitää varmaan järkätä huomattavasti enemmän menoja meille kahdelle :)

      Poista
  10. Verona: "Nyt tilanne on se, että meidän toimitusjohtaja haluaa minulta viimeistään kesällä vastauksen siihen, että milloin olen palaamassa takaisin."

    Tavallaan ymmärrän toimitusjohtajaa. Itse aloitin äitiyslomasijaisena 1.6.2011 ja tänä vuonna tammikuussa aloin kysellä milloin äitiyslomalainen on tulossa takaisin. Ja onneksi kyselin, koska hän palaa töihin heti äitiysloman jälkeen. Eli minulla loppuu työt toukokuun lopussa. Ja tosiaan onneksi kyselin ajoissa, koska nyt sain itselleni ajoissa toisen työpaikan. Lain mukaan juu täytyy ilmoittaa 2 kuukautta ennen kun palaa töihin, mutta en usko että olisin välttämättä siinä ajassa löytänyt uutta paikkaa. Kun tuo jonka nyt sain olisi sitten varmaan jo mennyt.

    Tulipas pitkä sepustus, mutta toivottavasti ymmärrät myös sijaisesi tilanteen :) 2 kuukautta ei välttämättä ole kovin pitkä aika etsiä uutta paikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän meidän toimitusjohtajaa ihan täysin. 2 kuukautta on oikeasti todella lyhyt aika järkätä yhtään mitään, ja jos tuleva sijainen on jossain töissä niin yleensä ihmisillä on vähintään kuukauden irtisanomisaikakin. Minusta sikäli tämä on reilu peli, että minä tiedän ehdot millä mennään ja saan sitten itse päättää. Tiedän myös, että siellä toivottaisiin kovasti minun palaavan, mutta ymmärtävät kyllä tilanteen (tai ainakin uskoisin näin).

      Hyvä kun sinä ehdit löytää uuden paikan! Monesti nuo sijaisten työsopparit hoidetaan viimeisellä viikolla ja sehän ei ole reilua alkuunkaan!

      Poista
  11. Ihanan rehellinen ja avoin postaus! Kyllä vauvan kanssa tosiaan voi (ja saa) olla tylsää. Onhan se ihan erilaista elämää kuin mihin ollaan aiemmin totuttu. Vain osalla äideistä on a) taipumusta b) koulutusta c) sitkeyttä lastenhoitouralle. Ja melkein urastahan voidaan jo puhua siinä vaiheessa kun puhutaan vuosista kuukausien sijaan...

    Pahinta on tuo ristiriitainen olo: toisaalta ei ihan aidosti halua jättää vauvaa muiden hoitoon ja toisaalta taas kaipaa muutakin elämään... Mutta onneksi ajalla voi olla kaikki merkitys: kun me yritimme laittaa vauvaa hoitoon puolivuotiaana, se tuntui lähes täysin väärältä. 10kk iässä se tuntui jo tarpeelliselta. Siinä vaiheessa vauvan hoitaminen oli jo fyysisesti aika rankkaa, kun neiti meni pitkin seiniä ja pakeni vaipanvaihtoakin toiselle puolelle olohuonetta :-). Ja ennen kaikkea hän tuntui tylsistyvän yksipuolisessa seurassa. Huomasin tuon oikeastaan vasta kunnolla, kun vauva meni hoitoon. Olin kuvittellut, että paras hoitopaikka on koti, mutta sitten sain nähdä ihan konkreettisesti, miten paljon vauva riemuitsi muiden lapsien seurasta ja virikkeiden paljoudesta. Ihan täysipäiväinen hoito voi olla noin pienelle (ja vanhemmillekin henkisesti) rankkaa, mutta miten osa-aikainen hoito? Voisitteko vuorotella miehen kanssa niin, että vauva olisi hoidossa esim. 3 tai 4 päivää viikossa -- tai lyhyempiä päiviä?

    Mitä tulee työnantajaan, minäkin suosittelen, että ajattelet ihan vain itseäsi - tai paremminkin teidän perhettä! Tarvitset sellaisen työn, jossa olet onnellinen ja jonka puitteissa voit toteuttaa unelman isommasta perheestä. Ehkä tuokin asia selviää ajan kanssa kun mietit sitä hieman joka viikko :-)

    Ulkomaille muutto on tosiaan iso juttu. Tukiverkosto on vauvan kanssa niin tärkeä. Sen pystyy kyllä luomaan tyhjästä kun liittyy aktiivisesti kaikenmaailman kerhoihin - ja oikeastaan aika nopeastikin, kun ottaa yhteyttä paikallisiin ulkosuomalaisiin. Mutta jos kyseessä on pidempiaikainen juttu, niin kannattaa miettiä rohkeasti pidemmälle tulevaisuuteen: haluatko todellakin asua tulevaisuudessa ulkomailla? Minulta tuo pohdinta jäi aikoinaan kokonaan välistä, ja se on hieman harmittanut jälkeen päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli kommentistasi tosi paljon, tästä oli paljon apua! En jotenkin osannut ajatella tuotakaan puolta, että se lastenhoito saattaa muuttua lapsen kasvaessa mutta niinhän se varmasti on. Valitettavasti en usko, että mies pystyy tekemään vähemmän työpäiviä viikossa, eli ratkaisu koskisi vain minua. Ja minun työssä ei varmasti suostuta lyhennettyyn työpäivään tai osa-aikaisuuteen, tai jos suostuttaisiin niin joutuisin kuitenkin tekemään illalla kotona töitä läppärin kanssa!

      Tämä on nimenomaan niin ristiriitaista kun kaikilla asioilla on omat hyvät ja huonot puolensa, eikä selvää ratkaisua edessä näy...Mutta ei varmaan auta kuin jatkaa pohdintaa :)

      Poista
  12. Moi!
    Kylläpä on herännyt paljon keskustelua aiheesta. Ymmärrän ilman muuta taloudellisen näkökulman, mutta se ärsyttää minua! Siis ette te muut kirjoittajat, vaan tämä "yhteiskunnan tila" jne. :)

    Tyytyvätkö naiset vähempään? Verona, en halua vaikuttaa hyökkäävältä tai mennä henkilökohtaisuuksiin, mutta juuri tuo kirjoituksesi siitä, että mikä on "reilua" työnantajaa kohtaan ja mikä ei...äh, se on juuri sitä, mihin naiset syyllistyvät!

    Nyt kertakaikkiaan: ei pidä tyytyä vähempään! Pitää odottaa tasan tarkkaan samaa kohtelua, kuin mitä mies samassa tilanteessa saisi! Ihanneyhteiskunnassani molemmat vanhemmat nähtäisiin tasavertaisina kasvattajina, joiden kotona olo olisi ihan yhtä itsestään selvää.

    Minä olin syksyllä raskaana (meni kesken, avaudun asiasta blogissani)ja ehdimme mieheni kanssa suunnitella jo vanhempainvapaiden jakamisia. Tai siis se meni oikeastaan niin, että mieheni korkkasi asian ja totesi että hän on sitten kotona puolet ajasta, piste. Hän oli sitä mieltä, että meillä on ihan yhtä tärkeät urat - onhan meillä sama koulutuskin.

    En hangoitellut vastaan, koska millä oikeudella sen olisin muka tehnyt. En voisi ikimaailmassa kuvitella olevani jotenki niin paljon erinomaisempi vanhempi kuin mieheni, ja meidän nähdäksemme lapsi tarvitsee molempia vanhempiaan, jos hänellä 2 vanhempaa on.

    MUTTA MUTTA. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin, että jokainen perhe tekee juuri niin kuin heille sopii parhaiten. En halua tuputtaa omia näkemyksiäni, vaikka juuri sitä taidan tehdä... Toivon vain, että kaikissa perheissä keskustellaan asista punniten huolellisesti eri näkökulmia. En haluaisi nähdä sellaista, että olisi jotenkin itsestään selvää että juuri nainen jää kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aktiivisesta kommentoinnista, hauska saa eriäviäkin mielipiteitä kun ne on näin hyvin perusteltuja ja asiallisesti kirjoitettuja!

      Minä en mielestäni tyydy vähempään ja en ole itse asiassa koskaan kokenut työpaikallani väheksymistä miehiin verrattuna. Päinvastoin, vaikka työpaikallani on toisinaan aika raaka meininki, niin olen kokenut aina olevani ammatillisesti hyvin arvostettu ja saanut kiitosta hyvästä työsuorituksesta. Haluan olla sinne suuntaan rehellinen, kuten myöskin mahdollista uutta työnantajaa kohtaan. En tiedä olisiko se itsellenikään kovin palkitsevaa jos opettelisin ensin uuden työn ja sitten ihan muutaman kuukauden kuluttua jäisinkin yhtäkkiä äitiyslomalle. Moni blogiystävänikin on näin tehnyt enkä koe sitä yhtään millään tavalla vääräksi, mutta itselleni se ei välttämättä sovi. Olen kai liian yksiaivoinen vaihtamaan kuvioita niin radikaalisti niin lyhyessä ajassa :P

      Pahoittelut keskenmenosta, se on todella ikävää. Hienoa kuitenkin että pystyitte tuolla tavalla sopimaan vapaiden jakamisesta ja ihanaa että mies on halunnut osallistua. Minusta on hyvä, että siihen on nykyään mahdollisuus jos niin haluaa tehdä.

      Poista
  13. Tuota työasiaa onkin jo moni kommentoinut, joten en siihen puutu kun samoilla linjoilla ollaan :)

    Mutta olethan miettinyt tuota toista lasta siltäkin kantilta, ettei häntä välttämättä heti kuulu silloin kun yrityksen/hoidon aloitatte? Eli ehkä sen raskauden varaan ei niin kauheasti kannata aikatauluttaa ja laskea, vaikka tietysti mahtavaahan se oisi jos heti tärppäisi.

    Meillä esikoinen sai alkunsa ivf:llä heti kertalaakista tuoresiirrosta ja pakkaseen jäi 5. Passeja tehtiin 4, kaikki negaa. Toisesta ivf:stä tuoresiirto nega, kaikki 4 passia negaa. Kolmannen ivf:n tuoresiirrosta vasta onnistui kakkosen kanssa! Olimme jo luovuttamassa, mutta toive kakkosesta oli niin kova, että onneksi päätimme vielä kertaalleen kokeilla. Se mitä halusin sanoa on, että ajattelimme jotenkin hölmöinä toisenkin tärppäävän heti ekasta hoidosta kun ekan kanssakin niin kävi. Lopulta kakkosta tahkottiin itku silmässä lähes 2 vuotta. Aika lailla meni suunnitelmat ja hienot aikataulut sekaisin. Onneksi sentään aloitettiin yritys heti, vaikka ensin noita työkuvioita yms. mietin minäkin. Eivät ne ole sentään oman perheen arvoisia.

    Toivon kuitenkin sydämeni pohjasta teille parempaa ja nopeampaa onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä pointti, kiitos uudesta näkökulmasta! Aika hurja tarina teillä kieltämättä, ja itsekn olen tainnut syyllistyä vähän siihen ajatukseen, että jos ei tärppää luomusti niin eikun IVF:ää taas kokeilemaan ja sitten tärppää pian...Meillähän on pakkasessa alkioita 3 PASsiin mutta oikeassa olet, ei sekään ole niin helppoa!

      Jos meillä oikeasti menisi hommassa pari vuotta niin voi olla, että töihinpaluu siksi väliajaksi olisikin paljon houkuttelevampaa...Hmm.

      Poista
  14. Tulikohan täällä esille sitä, että hoitovapaatahan voi myös kerran jatkaa? Ja siihen ei työnantajalla ole sanomista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sen tiesinkin. Käytännössä jos ilmoittaisin jääväni hoitovapaalla vaikka parillakin ilmoituksella pidemmäksi aikaa, minulla olisi sen jälkeen olemassa työsuhde ja joku työpaikka mutta ei omaani (ellei tilanne sillä aikaa muutu ja tarve tuleekin uudestaan esiin).

      Poista
  15. Hei, itsekin äitinä ymmärrän pohdintaasi, mutta haluan myös yksinkertaisesti rohkaista kotiäitiyteen. Vauvasi on vielä pieni, äitiytesi on vasta nupuillaan. Anna elämän kantaa, uskalla, ole.

    Hanki ympärillesi samassa elämäntilanteessa olevien piiri; kutsu äitikavereita lapsineen kotiisi, tehkää yhdessä lounasta, käykää vaunulenkeillä ja karatkaa välillä keskenänne leffaan/kylpylään/syömään keskellä lauantaipäivää isien jäädessä kotiin nukuttelemaan pilttejä päiväunille. Huomaa, että iltamenot eivät ole oikeasti piristäviä tässä elämänvaiheessa.

    Elämäsi on jo muuttunut peruuttamattomasti; töihinpaluu ei ole paluu vanhaan työtätekevään elämään, vaan lapsiperheen työn ja kodin palapeliin. Juuri nyt sinulla on nyt mahdollisuus keskittyä pelkästään äitiyteen, tehdä siitä tuon tulevan palapelin vahva pala. Tee tästä kotiäitiysajastasi omannäköisesi. Tämäkin aika on sinun omaasi, ei kenenkään muun.

    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi toivoen,
    4- ja 1-vuotiaiden äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kommentti, KIITOS! :) Olet ihan oikeassa, pitäisi olla paljon aktiivisempi eikä vain nurista kotona. Onneksi kohta tulee kesä ja liikkuminen on paljon helpompaa, puhumattakaan siitä, että tyttökin kasvaa ja senkin puolesta on helpompaa.

      Taidankin ryhtyä tästä menoja suunnittelemaan...:) Kaikkea hyvää myös sinulle!

      Poista
    2. Tuntuu siltä, että jos olisi kesä tai jos olisin synnyttänyt kesemmällä, niin olisi vain helpompi mennä ja liikkua vauvan kanssa! Tämä alkutalvi oli sellainen että hyvä kun vaunujen kanssa pääsi eteenpäin. Ja autolla sama juttu. Kesällä voi nimenomaan olla puistoissa ja liikkua enemmän eikä tarvitse ryytyä kotona neljän seinän sisällä. Välillä tai siis useimmiten on ihanaa olla vaan kotona, mutta kyllä sitä välillä kaipaa ihmisten ilmoille.

      Poista
    3. Niin varmasti! Tosin yksi kesän alussa synnyttänyt ystäväni raportoi, että ei se kesäkään aina herkkua ole kun tiesi että vaunulenkkeily helteillä tarkoitti sitä, että piti viedä vauva ulos paistumaan ;) Toisaalta eipä Suomessa nyt niin hirveästi ole niitä tosi kuumia hellepäiviä joten uskoisin, että pääsääntöisesti on ihan sopivaa. Odotan sitä kuitenkin tosi hartaasti!

      Poista
  16. Mä olen kans näitä äitejä, joilta hajoaa pää, jos ei ole mitään lapseen liittymätöntä hommaa elämässä. Poika meni tarhaan juurikin 1 v 3 kk, on 5-7 tuntia päivässä 4 päivää viikossa.

    Ja hyvin on mennyt, kaikkien kannalta. Itse vaihdoin äitiys/vanhempainloman jälkeen työpaikan sellaiseen, jossa osa-aikaisuus ei haittaa ja työnantaja ymmärtää, että lapsi välillä sairastelee. Ymmärrystä on riittänyt jopa ajatukselle seuraavasta äitiyslomasta, pyysi vaan ilmoitusta mahdollisimman ajoissa, jotta pystytään rekryämään hyvä sijainen.

    Jos työhönpaluu tuntuu nihkeältä siksi, että työnantajan asenne on huono, kannattaa tosissaan miettiä paikanvaihtoa sellaiseksi, että ed. kommentoijan mainitsema perheen ja työn palapeli toimii. Lapsiperhe-elämään ei todellakaan tarvita ylimääräisiä huolia ja kuormitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa hienolta! Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka uskovat että joissain vaiheessa lapsi tarvitsee muiden lasten seuraa eli varsinkin tuollainen osittainen tarhapaikka on aivan huippuratkaisu. Tosin tarhapaikan saamista varten tarvitsee kai olla töissä.

      Sulla on käynyt hieno tuuri työpaikan kanssa, olisipa kiinnostavaa tietää millä alalla työskentelet :)

      Poista
  17. Hei!

    Itse löydät varmasti oikean ratkaisun, oonea matkaan! :) Itse olen vakaasti sitä mieltä, että jos saamme toisen lapsen, haluaisin olla mahd. pitkään kotona. Meillä esikoinen on ollut prhepäivähoidossa ja pienestä ryhmästä huolimatta aika paljon kipeänä. En ikinä olisi arvannut, kuinka hankalaa työ- ja perhe-elämän yhdistäminen on, vaikka miehen kanssa ollaan kaikki jaettukin tasapuolisesti. Onneksi se joiltakin sujuu oikein hienosti, enkä halua pelotella, mutta itse olen monet kerrat miettinyt että olisiko helpompi kuitenkin ollut jäädä lapsen kanssa kotiin. Seuraavalla kerralla (toivottavasti sellainen on tulossa) toivon, että tämä pitkään kotona olemisen mahdollisuus toteutuu! :)

    t. Minni

    VastaaPoista