maanantai 7. heinäkuuta 2014

RV39: Enkelivauvamme syntymä

Täydellisen kaunis enkelipoikamme syntyi tänään aamupäivällä. Ironista kyllä, synnytys oli erittäin nopea ja helppo. Kaikki kesti vain nelisen tuntia ja spinaalipuudutuksen turvin saatoin vauvamme maailmaan.

Hän oli 53cm pitkä ja 3,3kg. Kasvonpiirteiltään hän oli melkein kuin kopio isosiskostaan. Täydellisen kaunis. Meidän oma rakas.

Syntymä oli raskas, mutta silti kaunis kokemus. Ilman tätä olisin tuntenut jääväni vajaaksi, mutta nyt saimme rauhassa pidellä ja sylitellä vauvaa niin kauan kuin halusimme. Vaikeaa oli päästää hänestä irti, onneksi hänen muistonsa elää silti sydämissämme ikuisesti ja hän tulee aina olemaan tärkeä ja odotettu toinen lapsemme.

Synnytyksen yhteydessä selvisi myös todennäköinen kuolinsyy. Tarkemmat tiedot jaamme vain perheen kesken, mutta sen verran kerron että oli helpotus todeta että äitinä en olisi voinut tehdä mitään asian estämiseksi.

Edelleen tuhannet kiitokset kaikista lämpimistä ajatuksistanne ja toivotuksista. Pari ihaninta kirjoittamaanne runoa luin vauvallemme ääneen. Ikäänkuin lohduksi matkalle ilman äitiä ja isää.

19 kommenttia:

  1. Hyvää matkaa pienelle enkelille. Kaikkea hyvää myös teille, vaikka toipuminen varmasti kestää aika kauan. <3

    VastaaPoista
  2. Olen seurannut blogiasi sintin odotukset odotuksesta asti. Ikäeroa esikoisillamme on muutama kuukausi. Monet itkut olen täällä puolestanne itkenyt.
    Lämpimät ajatukset pienen enkelipoikanne mukana. <3
    Ottakaa perheenä kaikki apu ja aika toipumisenne tiellä. Olisin niin kovasti toivonut, että yhteinen matkanne olisi ollut pidempi. Voimia!

    VastaaPoista
  3. Rauhallista matkaa pojallenne. Ja teille muille perheenjäsenille voimia tästä eteenpäin. Ottakaa kaikki apu vastaan, mitä saatte. Suru kestää ainiaan, mutta se muuttaa muotoaan joku päivä.

    VastaaPoista
  4. Halauksia ja jaksamista <3

    VastaaPoista
  5. Halaus ja jaksamista eloon tästä eteenpäin. Olette ajatuksissani näinä päivinä, vaikka en teitä tunne. Blogiasi olen seurannut alusta asti. Oma enkelivauvani syntyi kuusi vuotta sitten, mielessä ikuisesti. Voimia vaikeaan aikaan teille kaikille.

    VastaaPoista
  6. Paljon haleja sinulle! Hyvä, että synnytys meni hienosti ja että saitte viettää aikaa pienen rakkaan kanssa.

    VastaaPoista
  7. Kyllä nousi kyyneleet silmiin tätä lukiessa. Suru on varmasti suunnaton, mutta onneksi synnytys meni hienosti ja varmasti oli jossain määrin helpottavaa kuulla että mitään ei itse olisi voinut tehdä toisin.

    VastaaPoista
  8. Hyvä kuulla, että syy selvisi, niin ei tarvitse jäädä epätietoisuuteen. Halauksia.

    VastaaPoista
  9. Olen seurannut blogiasi jo useamman vuoden ajan, mutta en kertaakaan ole kommentoinut mitään. Näitä viime päivien tekstejäsi ei ole voinut lukea ilman kyyneleitä. Syvä osanotto suunnattoman suureen suruunne ja paljon voimia tuleviin päiviin!

    VastaaPoista
  10. Lämmin osanotto <3 Meidän enkelivauvan syntymästä on kolme vuotta ja aina näiden uutisten kuuleminen koskettaa syvästi. Voimia kaikkiin tuntemuksiin!

    VastaaPoista
  11. Sanattomaksi vetää. Paljon voimia teille suruunne <3

    VastaaPoista
  12. Verona... Tänään tulin tauon jälkeen kurkkaamaan kuulumisiasi. Kylmä aalto kulki lävitseni kun luin ensimmäisen otsikon silmieni edessä. Ei tämä vain voi olla totta. Voisinpa edes pienen palan taakasta ja tuskasta kantaa, tämä on aivan kohtuutonta, sanoinkuvaamattoman kauheaa. Ei ole sanoja kuvaamaan, kuinka pahoillani olen. Ajattelen Eino Leinon runoa. Toivon teille voimaa selvitä tästä. Jonain päivänä, jollain keinolla.

    Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
    saan kulkea rajalle ajattomuuden.
    Olen kimallus tähden, olen pilven lento
    olen kasteisen aamun pisara hento.
    En ole poissa, vaan luoksenne saavun
    mukana jokaisen nousevan aamun
    ja jokaisen tummuvan illan myötä
    toivotan teille hyvää yötä.

    Shayna

    VastaaPoista
  13. Sanattomaksi vetää ;..( Tulin pitkästä aikaa kurkkaamaan kuulumisianne ja katsomaan josko olisi jo jotain enteitä synnytyksestä. Henki salpautui ja sydän jätti lyönnin väliin kun näin otsikot heinäkuun osalta. Olen suunnattoman pahoillani teidän koko perheen puolesta. Tuntuu aivan kamalalta ja kohtuuttomalta, että iloinen odotus päättyykin näin. Paljon voimia teille suuren surun keskelle ja selviytymiseen raskaan taakan kanssa, ei tässä elämän epäreiluuden edessä osaa oikein mitään muutakaan sanoa. Olette ajatuksissa, varmasti meidän kaikkien <3 <3

    VastaaPoista
  14. "Ei ollut lapsonen tänne luotu
    maailman virtojen vietäviin,
    vain taivaan lainaksi meille suotu,
    ja siksi muuttikin taivaisiin."

    Sytytän kynttilän enkelilapsellenne ♥


    VastaaPoista
  15. Olen todella syvästi pahoillani kohtaamastanne pohjattomasta surusta <3

    VastaaPoista
  16. "Pieni ihminen, niin suuren tyhjän paikan jätit jälkeesi, mittaamattoman ikävän, koko elämän pituisen."
    Osanottoni ja voimia :) En tiedä pidätkö runoista, mutta kohdatessani oman enkelivauvani kuoleman runot toivat lohtua. Sain silloin lahjaksi runokirjan nimeltään Sinä olit lahja, ( Riitta Hämäläinen), joka käsittelee juuri lapsen kuolemaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiemmin en ole ollut suuri runojen ystävä, mutta nyt olen saanut niistä suunnattomasti lohtua ja voimaa. Kiitos siis tästä!

      Täytynee jossain vaiheessa hankkia käsiini kyseinen kirja...

      Poista
  17. <3 lämpimin halauksin haluaisin sinua ja reitä lihduttaa. Kertoa kuinka elämä kantaa ja vie eteenpäin läpi synkimmänkin myrskyn Tahtoisin luvata auringon paistetta, ymmärrystä. En voi sellaista luvata, mutta toivon koko sydänestäni että sekin aika vielä koittaa.

    Syvimmät osanottoni vauvanne poismenon johdosta :'(

    VastaaPoista