sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Hajamielinen Shoppailija


Viime päivinä olen kärsinyt kummallisesta hajamielisyydestä ja vahvistuneesta väsyneisyydestä. Siitä olen vetänyt johtopäätöksiä, että ehkä kilpirauhasvaivat eivät ole taittuneetkaan vielä lääkityksen avulla tai mahdollisesti lääkitystä pitäisi lisätä. Todennäköisesti ensi viikolla menen kontrolliin, ja sitten tämäkin asia vihdoin selviää!

Hajamielisyydestä yksi esimerkki oli, että meinasin hukata kokonaan Mahansa Vangin eli nykyisin Äm Veen blogin :) Sama tapahtui Harrietin kohdalla ja jouduin ihan kaivelemaan koneelta historiatietoja, kun pölhöyksissäni en ollut heti tallettanut uusia linkkejä. Luulin kyllä tehneeni niin. Pitäisiköhän lisätä vitamiiniannoksia vai mikä tässä hommassa oikein tökkii...?

Muistatte varmaan ne äitiysvaatteet joita ihan vasta tilasin. Se neuletakki osoittautuikin aivan mahdottomaksi pompaksi! Eikä ainoastaan sieltä missä pitikin olla tilaa, vaan nimenomaan hartioista. Hartiasaumat roikkuivat melkein puolivälissä käsivartta (okei, ehkä vähän liioittelin nyt) ja näytin siltä, että jos kyseisen vaatekappaleen olisin päälleni vetänyt, olisin ollut kuin kirkuva huutomerkki, että katsokaa minua, käytän nyt isompia vaatteita! Eipä siinä olisi ihmisten kauaa tarvinut ihmetellä miksi olen siirtynyt kookkaampiin vaatteisiin ;)

Harmikseni neuletakki lähtee siis palautukseen. Tästä viisastuneena tuumasin, että oikeasti pitää paikkansa, että noita mammavaatteita kannattaa kyllä ostaa ennakkoon jos vain sopivia osuu kohdalle. Nimittäin voi tulla lämpimämmissä vaatteissa melkoinen uupelo tarpeen tullessa, sillä ainakin Henkkamaukalla ko. vaatteiden koot lähtevät S:stä ja minä käytän XS:ää. Kokoeron ei luulisi olevan suuri, mutta kyllä se kuulkaa vaan on!

Mutta ennätin jo korvata tämän menetetyn ostoksen uudella mammakapineella. Kävin eilen Lindexissä ja sain sukkakortin (mahtava läpyskä!) täyteen, joten myyjä kehotti samantien valkkaamaan hyllystä itselleni ilmaisen sukkatuotteen ja sehän kannattaa tietysti valita kalliimmista vaihtoehdoista. En oikeastaan tarvinnut leggingsejä enkä paksumpia sukkahousuja, joten katsokaa mitä otin tilalle. Eiiihhh! :D

Onneksi nuo menevät kaapissa hyyyvin pieneen tilaan...

P.S. Mies oli nähnyt tässä vastikään ihanan unen. Unessa hän oli hoitanut noin parivuotiasta pikkutyttöä joka näytti ihan minulta, ja mies tiesi, että kyseessä on hänen lapsensa :) Aamulla kun hän heräsi, hän oli vimmatusti pyörinyt ja etsinyt sitä pikkutyttöä kunnes muisti että se oli vain uni...Olisipa se ollut enneuni!

6 kommenttia:

  1. Harmi että se takki olikin niin valtava. Se kyllä aina pistää vihaksi, kun jotain ihanaa tilaa ja se ei olekaan odotetun kaltainen :( Heh, tosi hyvä ostos noi sukkikset! Ja ei tosiaan vie paljoa tilaa ;D Oi miten ihana uni ollu miehelläsi! Toivotaan todella, että kyseessä oli enneuni <3

    VastaaPoista
  2. Ekaa kertaa merkkiä jättämässä :) Toivotaan että kyseessä oli enneuni! :)

    VastaaPoista
  3. Kivat ja pian tarpeelliset sukkikset!
    Ihana uni!
    -Lena

    VastaaPoista
  4. Harmi että se neuletakkiostos meni metsään, pöh. Mutta hyvin sait sen paikattua noilla sukkiksilla:) kyllä shoppailu piristää!

    Itse ihastelin raskauskeiju.fi sivuston mammavaatteita ja jos tuo o- ja r-testitilaus tulee onnistuneesti perille, voi olla että tulee tilattua sieltä pari vaatettakin.

    VastaaPoista
  5. Kun olet niin pikkuinen, sun tosiaankin kannattaa kattella niitä äitiysvaatteita jo nyt. Hyvä että tuli huomattua :)

    Ja ihana uni miehelläsi <3

    VastaaPoista
  6. Kiitokset kivoista kommenteista! Juu, uni oli tosiaan herttainen ja se vain vahvistaa ajatusta, että mieskin on tässä kympillä mukana kun uniinkin asti tulee nämä asiat :)

    Junna, mun täytynee käydä tutustumassa Raskauskeijun valikoimiin...argh ;)

    Pumpulia, lämpimästi tervetuloa!

    VastaaPoista