sunnuntai 22. toukokuuta 2011

SniffNiiskÄtshiuu!


Tänne on iskenyt oikea mahtiflunssa. Heräsin perjantaiaamuna ilkeään kurkkukipuun ja illan ja yön aikana olo kehittyi kunnon nuhaksi. Yö meni aika kehnosti nukkuessa ja olo oli sen verran uupunut, että vietin melkein koko lauantain vaaka-asennossa. Tätä sen monen viikon lämpöily sitten ennusti!

Olen vähän pelännyt flunssaa koko ajan, koska näin raskaana ollessa ei ole kovin montaa lääkettä, joita voisi turvallisin mielin ottaa. Lisäksi minun nuhani eivät ole samanlaisia kuin miehellä, että ne menevät kahdessa päivässä ohi ja nenäliinojen menekki on yhteensä 10 kappaletta. Ehei! Minä niiskutan viikon ja molemmat sieraimet menevät umpitukkoon, joten paras kaveri onkin aina kipeänä ollut Nasolin ja/tai Duact.

Nyt kumpikaan noista lääkkeistä ei käy, joten olen lipitellyt kovasti teetä ja hieronut yöksi Vicks Vaborubia nenän alle, joka vähän helpottaa hengittämistä. Ystäväni antoi lisäksi vinkin sellaisesta kurkkukivun lievittäjästä kuin Pharysol. Se on sellainen pieni suihkepullo jota ruiskitaan nieluun, ja itse liuos maistuu lähinnä hunajan & sokerin sekoitukselta ja jää hassusti kihelmöimään kurkkuun. Kyllä siitä vähän apua oli, mutta kurkkukipu on käytännössä jo ohi joten helpotus oli lyhytaikainen varsinkin ottaen huomioon että lääkkeen hinta oli suolaiset 15 euroa :) Ja pakkausta saa käyttää vain kuukauden verran, minkä jälkeen se on heitettävä pois. No, tulipahan kuitenkin kokeiltua.

Eilen illalla nukkumaan mennessä olin aivan varma, etten saa nukuttua silmällistäkään koska olin jo paljon enemmän tukossa kuin edellisyönä. Nukahdin noin varttitunniksi kunnes heräsin siihen, että suu oli kuiva kuin Saharan autiomaa sillä olin tietysti hengittänyt vain suun kautta. Pomppasin ylös etsimään jotain lievitystä olotilaani, ja mieleeni muistui jonnekin kaapin perälle unohtunut Sarvikuono. Tiedättehän, se nenän huuhtelukannu johon laitetaan suolaa ja vettä? Huuhtelu ei onnistunut aivan 100%:sti tukkoisella nenällä, mutta kyllä se jotain sai aikaan, sillä huuhtelun jälkeen nukuin kuin tukki ja melkein 10 tunnin yöunet! Heräsin vain kahdesti ja edelleen molemmat sieraimet olivat aivan auki joten nukahdin uudelleen täysin vaivattomasti :)

Voin erittäin lämpimästi suositella Sarvikuonoa flunssaoireiden hoitoon! Taidankin ruveta nyt flunssan aikana huuhtelemaan sekä aamuin että illoin.

Mitäs muita luomu flunssanhoitokonsteja olette keksineet? Kaikki hyvät neuvot ovat tervetulleita, on tämä niiskutus sen verran kamalaa :)

6 kommenttia:

  1. Sarvikuono on loistava keksintö! Kannattaa käyttää jo silloin, kun tuntee flunssan olevan tulossa. Auttaa tehokkaasti myös siitepölyallergian oireisiin.

    VastaaPoista
  2. Juttua lukiessani ajattelin, että suosittelen tuota nenähuuhtelua, mutta olitkin sen jo ottanut käyttöön! Hyvä. Itse en tosin käytä tuota sarvikuonoa vaan ruuttaa (apteekista huomattavasti halvemmalla), mutta sama operaatio kyseessä :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin allekirjoitan sarvikuonon puolesta. Loppuraskaudessa iski kova flunssa ja silloin taltutin nenäosaston sarvikuonolla ja kurkkupöpöt niin paksulla suolavedellä kurlaamalla, kuin mitä vain sain aikaiseksi (siis kaiketi 10% suolaliuos), höyryhengitin ja kittasin herukkamehua kylmänä&kuumana. Kyllä lähti lentsu.

    VastaaPoista
  4. Piia: Kyllä vaan, ilmeisesti vekotinta saisi käyttää jopa päivittäin ja se varmasti auttaisikin ennaltaehkäisemään flunssia :)

    Caudensia: Varmaan sen voi tehdä tosiaan monella tavalla :)

    Saralle: Hmm, kurlaamista en olekaan vielä kokeillut...pistetään listalle!

    VastaaPoista
  5. Mullakin on nyt flunssa meneillään ja olo on avuton! Mut pitää vaan toivoa, ettei se kestä montaa viikkoa - tosin oman kokemuksen mukaan siihen menee parisen viikkoa, ja raskaana siitä voi olla hankalampi päästä eroon... itse en osaa oikein sarvikuonoa käyttää, kun mulla menee vedet vähän vääriin rööreihin sillä. Mut suolavedellä kurluttelen ja juon kuumaa vettä, jossa on sitruunaa ja hunajaa. :)

    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  6. Anna: se Nasonex oli todella tehokasta, suosittelen sullekin!

    VastaaPoista