tiistai 21. helmikuuta 2012

2 kk:n neuvola

Tänään kävimme sitten 2 kk:n lääkärineuvolakäynnillä ja saatiin taas vähän päivitystä Sintin kasvuun. Kotiin päästyämme huomasin pettymyksekseni, että terkka ei ollut kirjoittanut mittoja neuvolakorttiin joten en muista tarkkoja lukemia, mutta suunnilleen näin se meni:

Paino 6100 gr
Pituus 60,5 kg
Päänympärys 44 cm

Kuukaudessa tuli siis reilu kilo lisää :) Äidin muru tykkää syömisestä! Samoin tuon pituuskasvun on huomannut vaatteista, koska 56 cm vaatteet eivät kaikki enää todellakaan mahdu päälle joten olemme siirtyneet suosiolla isompaan kokoon.

Muuten käynti oli pettymys. Eilen pohdiskelemiini refluksiasioihin en saanut oikein mitään apua. Velliä ei saa kuulemma vielä antaa koska siitä tulee vain turhaa energiaa lapselle ja ruoansulatuselimistö on vielä liian kehittymätön. Mitään muuta lääkettä kuin Gaviscon ei voi vielä antaa ja siitäkin unohdin pyytää uuden reseptin. Äidin imetysajan ruokavaliolla ei ole kuulemma mitään merkitystä vauvan vatsakipuihin - tämän sanoi sekä terkka että lääkäri yhdestä suusta mitä pidin aika ihmeellisenä koska tämä sotii kaikkea sitä vastaan mitä olen kuullut. Lääkärin mielestä ruokavalion rajoittaminen/niukentaminen on jopa haitallista. Ainoa konkreettinen asia joka tästä jäi käteen, oli että maidonsakeuttajaa voi hyvin antaa montakin kertaa päivässä joten varmaan lisäämme vielä kolmannen syöttökerran.

Lopuksi kun jouduin oikein toistamiseen tivaamaan, että eikö tälle kipeälle ja runsaasti sen tähden itkevälle lapselle oikeasti ole mitään helpotusta olemassa, lääkäri lupasi laittaa lähetteen lastenlääkärille. Yhtä tyhjän kanssa, sillä en ala odottelemaan tätä lähetettä koska meillä on vauvavakuutus ja olemme kerran jo käyneet Mehiläisessä spesialistilla. Nyt aion varata pikapuoliin sinne uuden ajan paremman avun toivossa.

Sintti sai lisäksi käynnin yhteydessä Rota-rokotteen nestemäisessä muodossa suoraan suuhun. Terkka onnistui melkein tukehduttamaan tytön sillä hän on vanha konkari henkeenvetämisessä - joka kerta kun imetän istualtaan, tyttö onnistuu kiskaisemaan maitoa henkeensä ja samoin kävi nytkin. Ikinä kuitenkaan mitään ei ole mennyt näin pahasti henkeen, pelästyin todella kun vauvaparka kakoi ja pihisi, ja silmät menivät aivan punaisiksi. Terkka nappasi sitten Sintin syliinsä rauhoittumaan, ja koska meidän neiti aurinkoinen on helposti anteeksi antavaa sorttia niin parin minuutin päästä terkka sai sarjatulella hampaattomia hymyjä kiitoksena jututtamisesta ja seurustelusta :)

Monta asiaa jäi kysymättä koska neuvolareissuilla tuntuu aina olevan niin kova kiire. Olisin tahtonut tietää mm. Esikko-kerhoista sillä luin jostain että niihin pääsee mukaan neuvolan kautta. Samoin olisi ollut kiva nähdä Sintin kasvukäyrää tietokoneelta. Myös maitoallergian mahdollisuudesta jäi puhumatta kokonaan ja verikoe pyytämättä, mutta onneksi ne hoituvat varmasti Mehiläisessä kun sinne pääsemme.

Tänään kuitenkin on yksi saavutus takana: nimittäin ensimmäinen bussimatka vaunuilla! Sintti huusi koko alkumatkasta n. 10 minuuttia pää punaisena, sillä hän ei olisi tahtonut vielä ruveta nukkumaan koska hän oli juuri tuntia aiemmin herännyt pieniltä nokosilta, eikä vaunuissa sitten tietysti ollut kiva yksinkään möllöttää. Jonkinlaista torkuntaa siellä sitten saatiin kuitenkin aikaiseksi sillä neuvolassa oli unisenpuoleinen mutta iloinen Sintti menossa mukana. Ja muuten, mitä ne matalalattiabussit oikein ovat olevinaan?? Puolen metrin väli maasta bussin lattiaan joten en kyllä kovin montaa kertaa saanut vaunuja yksin autoon ja pois! Kätevä matkustustapa silti koska meidän kaupungissa ei tarvitse maksaa kun matkustaa lastenvaunujen kanssa, eikä tarvitse pakata huutavaa lasta turvakaukaloon vaan mitä todennäköisimmin vauva nukahtaa jossain välissä. Tätä kokeillaan toistekin :)

20 kommenttia:

  1. Hei,

    Meillä on myös refluksivauva (nyt 3kk) ja 2 kk lääkärintarkastuksessa lääkkeeksi annettiin Zantac, joka auttoikin melkein heti. Muuta lääkettä ei ole edes kokeiltu. Ennen lääkettä vauvamme ei nukkunut oikeastaan missään muualla kuin kantoliinassa ja jos nukkui vaikka vaunuissa, niin pian heräsi kovaan kipuhuutoon. Nyt nukkuu jopa vaunuissa, eikä herättyään ala itkemään. Muutenkin vauva rauhoittui huomattavasti.

    Aika erikoisia kommentteja, ettei äidin ruokavaliolla ole merkitystä. Meillä ainakin yöt menee vaikeiksi, jos olen syönyt jotain maitotuotteita. Mitään muuta selitystä en keksi, sillä ainoa yhteinen tekijä vaikeissa öissä ovat olleet maitotuotteet, joita olen syönyt aiemmin päivällä.

    Kiva blogi, olen seuraillut kommentoimatta. Nyt kuitenkin on niin samanlaisia kokemuksia, että oli jätettävä kommentti omasta kokemuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole tuosta lääkkeestä kuullutkaan! Ja juuri neuvolassa sanottiin, että muita lääkkeitä kuin Gaviscon ei oikein ole...Hmm.

      Kiitos vinkistä, jos nyt päädymme yksityisellä käymään niin kysäisen ehdottomasti tuosta! :)

      Poista
  2. Mä meinasin kirjoittaa ihan saman tekstin, kun anonyymi tuolla ylhäällä, että miten muka äidin ruokavaliolla ei ole merkitystä? Tottakai sillä on, varsinkin, jos kyse on allergioista. Siis aika omituinen kommentti. Esimerkiksi Imetyksen tuki ry:n sivuilla on tästä juttua, ks. www.imetys.fi. Joku muu tuon edellisen postauksen yhteydessä kehotti varaamaan ajan lääkäriltä, asian saamiseksi kuntoon, mutta kyllä sitä maidotonta ruokavaliota voi kokeilla vaikka heti. Eikä se kyllä mitään ravintoarvoja heikennä, kunhan vain muuten muistaa syödä monipuolisesti. Vrt. esim. imettävät vegaaniäidit.

    t. Se sama anonyymi, joka jo tuohon edelliseen postaukseen kommentoi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin tuota vähän itsekin. Kävin tutustumassa tuohon vinkkaamaasi sivustoon ja sieltähän löytyi paljon asiallista tekstiä aiheesta, täytyy ehdottomasti käydä uudestaankin. :)

      Poista
  3. Itsellä ei ole kokemusta refluksivauvasta, mutta miulla se kurja vaiva kyllä on. Mutta samassa äiti-lapsi ryhmässä on yhdellä vauvalla paha refluksi ja ensimmäisellä tapaamisella äiti sai neuvolan tädeiltä suosituksen kokeilla vyöhyketerapiaa. Toisella tapaamisella perhe oli käynyt 6 kertaa terapiassa ja vauvan vointi helpottanut tosi paljon. Itkuisuus ja kipuisuus vähentynyt, uni maistunut ja vauvan kakkiminenkin muuttunut aivan toisenlaiseksi. Neuvolassa kertoivat monen saaneen tästä apua. Ei varmaan ainakaan pahitteeksi ole? Mutta ilmeisesti vaatii aina useamman käynnin.. Voimia ja tsemppiä teille! Mikään ei oo kamalampaa kuin katsoa toisen kipuilua kun ei voi itse auttaa. Miäkii suosittelisin jättämään ne maidot hetkeksi jos vaikka auttaiskin. Maidon ravinteisiin se tuskin lovea tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempittelyistä :) Meillä on itse asiassa yksi ystäväkin jolla on myös samasta oireesta kärsivä vauva ja hän on juuri aloittanut vyöhyketerapian. Luulen, että jos tilanne nyt pahenee niin kokeilemme ensin tuota yksityistä ja jos sieltä ei saada tepsiviä apuja niin vyöhyketerapia on varmasti seuraava vaihtoehto!

      Poista
  4. Iso tyttö! :)

    Muuhun en osaa kommentoida, mutta ne matalalattiabussit on tosiaan monesti aika korkeita, mutta niissä (ainakin täällä Oulun seudulla) on sellanen ominaisuus, että sitä voi kallistaa, jolloin se reuna tulee alemmas ja pääsee helposti pois. Tosin (ainakin täällä Oulun seudulla) ne bussikuskit ei viitti painaa sitä nappia, jolla sitä bussia kallistetaan ja kärryt saa tosiaan melkeen nostaa ulos. Kyllä ne yleensä saa ulos ja sisään yksinkin, mutta kyllähän ne rattaat menee tosi pystyyn. Ja riippuu toki rattaistakin, että saako ne. Minä inhoan lasten pakkaamista autoon ja kuljen bussilla aina ku mahdollista. Pääsee paljon helpommalla - ja ilmaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just, mun kohdalle sattui siis juuri tuollaisia kuskeja jotka eivät viitsineet sitä nappia painaa! Itse asiassa tänään jälleen...

      Poista
  5. Ainakin ne matalalattiabussit mitä olen nähnyt on sellasia "niiaavia", eli kuskin pitää pysäkillä painaa jotain nappulaa että bussi kallistuu ja vaunut pääsee helpommin kyytiin. Täälläkin päin saa onneksi liikkua ainakin lähijunissa ilmaiseksi vaunujen kanssa - iso säästö, sillä kertamatka keskustaan ja takaisin maksaisi ilman vaunuja 13 euroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin se on hyvä säästö, ei se liikkuminen ikinä voi liian halpaa olla :)

      Poista
  6. Tuntuu olevan joka terkalla myös oma näkemyksensä tuosta vellin syönnistä. Meillä ainakin iltavelli takaa kunnon yöunet eikä tule pukluna ulos. Ja neuvolasta saatiin siunaus vellin annolle silloin 2 kk käynnillä. Otapa näistä nyt sitten selvää....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuota minäkin ihmettelin, kun muistin että sinä ja Pingu saatte syöttää velliä...Tai no toisaalta ehkä teidän pojat ei ole samanlaisia michelin-ukkoja kuin tämä meidän tyttö ;)

      Poista
  7. Törmäsin juuri samanlaisiin pohdintoihin toisessa blogissa: http://tuleva-aiti.blogspot.com/2012/02/refluksivaivaa.html

    Voimia Sintille ja voimia äidille! Toivottavasti tilanne selviää ja saatte apua yksityiseltä. Luulisi, että siellä asia otettaisiin ainakin vakavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harriet! Ja kävin tsekkaamassa Alaniksen postauksen :)

      Poista
  8. Heh, tässä tulikin linkki jo mun tän päivän kirjoitukseen. Käytiin siis eilen lääkärissä (lasten allergialääkäri) ja hän sanoi (niinkuin olinkin netistä lukenut) että refluksi oireet voivat johtua maitoallergiasta ja sain aloittaa kahden viikon täysin maidottoman ruokavalion. (tänään kun lueskelin jääkaapin tavaroiden tuoteselosteita niin ei kyllä juuri mitään saa syödä). Saatiin myöskin respeti tuohon gavisconeen, mutta jätän sen antamisen ainakin toistaiseksi vain pahimpiin tilanteisiin.

    Netistä bongasin jostain tiedon että kolmasosa- puolet refluksioireisista kärsii oikeasti maitoallergiasta!

    Ehdottomasti menette sinne mehiläiseen ja jos siellä on niin suosittelen allergioihin perehtynyttä lastenlääkäriä. ja kannattaa käynnillä kysellä kannattaako kokeilla dieettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, tuo dieetti on varmasti aika haastava. Tsemppiä ja toivottavasti siitä on apua!! Meillä onneksi on ollut nyt pari aika helppoa päivää joten ei menty sinne yksityiselle. Jos näyttää että tilanne taas pahenee niin sitten ehdottomasti mennään. Gavisconiakaan ei ole tarvinnut antaa moneen päivään yhtään :)

      Poista
  9. Vähän jännältä vaikuttaa toi Veronan terkkarin ja lääkärin kommentti, ihan tulee olo, että onko siellä oikeasti ammattilaiset asialla. Anteeksi vain. Kuten Alanis tuossa yllä jo kirjoittikin, niin lähes puolet refluksioireista johtuu maitoproteiinin heikosta sietämisestä. Yleensä ensihoito vauvan vatsavaivoihin on juuri äidin ruokavalio, lääkehoito tulee toisena. Jatkotutkimuksiin ohjataan ellei ruokavaliosta ole apua ja oireet pahenevat/ eivät helpota lääkityksestä huolimatta.

    Kehotan varaamaan ajan asiantuntijalta eli lastenlääkäriltä, jotta saatte asianmukaista hoitoa. Teillä oireet on kuitenkin jatkuneet jo toista kuukautta.

    t. hoitsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkuin tuossa Alanikselle juuri vastasinkin, nyt on ollut muutama helpompi päivä ja eron kyllä huomaa. Aivan mahtavaa! Mutta heti kyllä mennään jos tilanne tästä vaikeutuu.

      Poista
  10. Lapsellani oli myös maitoallergia-/refluksiepäily ja oireet pahimmillaan 2-3 kk iässä. Tuo terkkarin ja lääkärin kommentti MAIDON osalta perustunee ihan tehtyihin tutkimuksiin. Kävimme itse pediatrilla, jonka spesialiteetti oli allergiat. Tieto perustuu mitattuihin maitoproteiinin pitoisuuksiin äidin maidossa ja tehtyihin altistuskokeisiin. Äidinmaidossa esiintyvillä pitoisuuksilla ei tutkimusten mukaan altistuksissa esiinny lapsille oireita. Tämän halusin mainita, koska edellä kommentoinut hoitoalan ihminen kovasti epäili kollegoidensa pätevyyttä. Uskoisin siis tähän pohjautuvan terkkarin ja lääkärisi väitteen, joka tosin ei kuitenkaan liene koko totuus asiasta.

    Esimerkiksi toisaalta hernekeittoa ei suositella äidin ruokavalioon, koska se saattaa lapsellekin aiheuttaa ilmavaivoja. Itse myös koin saavani apua maidottomasta ja munattomasta ruokavaliosta (tutkimuksista huolimatta), jota ennen vanhaan suositeltiin maitoallergiaepäilyssä (meillä tosin korvikekokeiluista myös välittömiä iho-oireita). Lisäksi meillä oireisiin auttoi aika ja pikkuhiljaa siedätys. 4 kk jälkeen kuukausi kuukaudelta helpotti. Omaa oloani ainakin paransi käynti lastenlääkäreillä. Jaksamisia ja toivottavasti päästään diagnoosiin tai ainakin voidaan poissulkea osa =)

    -AL-

    VastaaPoista
  11. Kiitos kommentistasi! Nyt meillä on tilanne onneksi helpottanut, mutta jos se taas muuttuu niin olen kyllä valmis kokeilemaan mitä tahansa, vaikka maitotuotteiden välttely varmasti vaikeaa onkin. Ihmetyttää vaan kun joka tuutista tulee niin erilaisia neuvoja.

    VastaaPoista