tiistai 31. toukokuuta 2011

RV 12+1: Alive & Kicking!

Kylläpäs on vierähtänyt pitkä aika siitä kun viimeksi kirjoitin. Viime viikko jää henkilökohtaisiin historiankirjoihini yhtenä stressaavimmista aikoihin! Yritin parantua siitä kovasta taudista, josta kärsin monta päivää mutta jouduin palaamaan töihin lievästi puolikuntoisena (typerää, tiedän!) johtuen kahdesta isosta deadlinesta jotka oli pakko hoitaa ajallaan. Nappailin Panadolia ja koitin toipua, mutta viikonloppu huipentui vielä yhteen henkilökohtaiseen isoon projektiin, joka myöskin oli pakko saada pois alta.

Kylläpä nyt tuntuu taivaalliselta kun kaikki tuo alkaa olla takana, niin työkiireet kuin tautikin! En ole vielä ihan entisessä terässä kuitenkaan, koska olen aika väsynyt joten pari iltaa on mennyt rauhallisissa merkeissä koittaen toipua viime viikon rasituksista.

Tänään eletään raskausviikkoa 12 + 1 ja eilen kävimme 12 viikon täyttymisen kunniaksi omakustanteisessa ultrassa. En osannut ollenkaan odottaa miten ihana ja tunnepitoinen reissu se olisi! Tällä kertaa kuvassa näkyi ihka oikea mutta minikokoinen vauva, joka potkiskeli vimmatusti ja harrasti jotain nyrkkeilyn tapaista siellä sisuksissa :) Sen mitta päästä peppuun oli 5,4 cm ja hoitaja arvioi koko vauvan pituudeksi n. 7 cm. Sykettäkin saimme kuunnella, ja se jumpsutti tasaisesti ja voimakkaasti n. 160-165 lyöntiä minuutissa. Loppuvaiheessa ultrausta vauveli sitten nukahti kaiken sen riehunnan jälkeen. Meidän pieni


En ikinä unohda miehen ilmettä kun hän näki vauvan siellä ensimmäistä kertaa selvästi liikkumassa, eikä enää tarvinnut arvuutella että missä se sydämensyke näkyy. Se hetki on painunut verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi :)

Nyt on vielä helpompi olla kun todellakin tietää, että vauvalla on siellä kaikki hyvin ja se kasvaa vinhaa vauhtia. Viikkojen kriittinen aikakin on pikku hiljaa täyttymässä eikä tosiaan mikään anna viitteitä siihen, että olisi syytä huolestua. Niinpä hiljalleen olemme laajentaneet sen joukon piiriä, joka tietää raskaudesta. Tässä vaiheessa kuitenkin mies on ehkä kertonut useammalle kuin minä, sillä kaikki itselleni tärkeät ihmiset tietävät jo, ja muut voivat odottaa vielä hetkisen aikaa.

Mitä en ollenkaan osannut etukäteen arvata, on että kuinka kaapista ulos tuleminen voi olla yhtä aikaa hämmentävää, jännittävää ja jopa ujostuttavaa. Viime viikolla kerroin yhdelle henkilölle, mutta kahden toisen kohdalla jänistin! En sitten vaan kyennytkään kakaisemaan asiaa ulos järkevällä tavalla, ja toiseen niistä vielä liittyi pelko siitä, että kyseessä oli ehkä mahdollinen pitkäaikaislapseton ihminen. En mitenkään hennonut kertoa uutisiani varsinkin kun ajattelin, että vielä on hyvästi aikaa ennen kuin masu pompahtaa kunnolla ulos. Töissä asia pitäisi salata vielä noin parin viikon ajan kunnes pääsen kesälomalle, ja sen jälkeen onkin ehdottomasti kerrottava koska sitten ei enää mikään kaapu peitä sitä vatsaa :)

Tunnetilat ovat viimeisen parin viikon aikana vaihdelleet huomattavasti. Huomaan kiihtyväni todella nopeasti erilaisista pienistäkin jutuista ja vastaavasti olevani todella itkuherkkä. Melkein asia kuin asia saa minut nyyhkimään, ja olenkin itkenyt katsoessani tv:stä Koirakuiskaajaa, American Idolia ja viimeksi tänään Vihervaaran Annan ääressä ;) Ou mai gaad, mihin tämä herkistely vielä oikein johtaakaan...!

Kaiken kaikkiaan näinä parina päivänä on ollut todella helppoa olla onnellinen. Palautan vain mieleeni sen hetken, kun näimme vauvan pomppimassa kuvaruudulla, ja pepsodent-hymy on taattu. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanon sen taas: kunpa saisin äkkiä tuntea ne vauvan liikkeet, en malta odottaa :)

15 kommenttia:

  1. Onnittelut ihanista ultrakuulumisista! :) Suloinen pieni <3 Miulla oli ihan samanlainen tunne ultran jälkeen, kestohymy 24h ja vähän väliä piti vilkuilla ultrasta saatua kuvaa!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana ultrakuva! :)
    Hyvä mieli tuli tekstistäsikin!

    VastaaPoista
  3. No mutta heipsan!
    Ihana pieni teilläkin siellä köllimässä. <3 Onko multa mennyt ihan ohi, mutta koskas te olette käyneet niskapoimu-ultrassa, siis siinä julkisen puolen tarjoamassa ekassa ultrassa...?

    Mä olen myös miettinyt noita ihan omakustanneultria, mutta sitten kuitenkin malttanut mieleni :) Meillä siis rakenneultra seuraavaksi heinäkuussa, jolloin raskausviikkoja kasassa laskelmieni mukaan 20+1. 4D on suunnitelmissa sitten viikolla 24. Femedan mukaan sikiön rakenne näkyy parhaiten 18-24 vko:lla. :)

    VastaaPoista
  4. Tytti: kiitos :) Meillä mies on laittanut tietokoneen taustakuvaksi tuon samaisen ultrakuvan!

    Mymmeli: :)

    Pingu: Ei me olla käyty vielä niskapoimu-ultrassa. Se on vasta ensi viikolla joten emme jaksaneet odottaa :) Olen todennut, että meillä se on aika myöhään kun kaikki suunnilleen samoilla viikoilla olijat tuntuvat käyneet jo aika päivää sitten. Onneksi eilen kuitenkin hoitaja katsoi suunnilleen samat asiat ja totesi, että kaiken pitäisi olla kunnossa kun niskapoimu-ultraan mennään! Mekin ollaan kiinnostuneita tuosta 4D:stä mutta en ollut vielä ehtinyt selvittää milloin siihen voi mennä, mutta nythän sekin selvisi :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, onnea tuhannesti! Nyt te olette jo tosi turvallisilla vesillä ja se jos mikä on mahtavaa :).

    VastaaPoista
  6. Onnea! Nauti raskaudesta - ihan huomaamatta se onkin loppusuoralla... Nim.merk. aivan pian toivottavasti jo äiti :)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa <3 Ultra on miehelle kyllä mahtava kokemus! Seuraava on se, kun mies tuntee liikkeitä masusta!

    Kertominen oli minustakin yllättävän hankalaa! Olen kaikille kertonut netin kautta.. Sähköpostilla tai chatissa :) Nössöilin. Ja sukulaisille lähetettiin häämatkalta postikortti ;)

    Minä olen 170 cm pitkä ja yläkäyrillä kasvava kohtu ei vielä näy ulos :D Raskausviikkoja kasassa siis 26. Olen siis hiukan pulleakin, masukin näyttää pullealta. Onneksi tukivyöstä on apua! Se korostaa masua ja saa sen nääyttämään raskausmasulta :)

    VastaaPoista
  8. Ihania ultrauutisia! Oikein nousi tippa linssiin kun luin tätä, varsinkin miehesi ilmeestä. :) Itsekin muistan meidän nt-ultran, sen huikean tunteen, oman ja Miehekkeen liikutuksen... Vastaavanlainen tunnemyrsky oli myös rakenneultra!

    Minustakin oli yllättävän hankalaa kertoa raskausuutisia - joten monesti pistin Miehekkeen asialle. :D Ehkäpä "paras" kertominen oli kun kerroin asian siskolleni. Kolme päivää plussaamisen jälkeen pakon edestä kun olimme lähdössä juhlimaan synttäreitäni. En saanut sanaa suustani (paitsi "älä kaada mulle sitä kuoharia"), vaan nauroin ja itkin vain yhtä aikaa. Onneksi sisko ymmärsi heti mistä on kyse. ;)

    VastaaPoista
  9. Ikävää olla pessimisti, mutta raskaudessa ei olla ikinä turvallisilla vesillä. Mitä vain voi tapahtua koska tahansa, mutta hyvä tietysti, jos pystyy unohtamaan riskit. "Nimimerkillä" Joulukuussa 2010 kuolleen vauvan synnyttänyt raskausviikolla 39+1, syynä kohdunsisäinen kätkytkuolema vaikka kaikki oli aivan loistavasti koko raskauden siihen asti, että liikkeet vain yks kaks loppuivat. :(

    VastaaPoista
  10. Olipas ikävä tuo anonyymin kommentti...tosin tottahan tuo on. Mitä vaan voi sattua. Mutta koitahan iloita raskaudestasi ja päivä kerrallaan olla kiitollinen siitä, että tänäänkin vielä sinun sisälläsi potkottaa pieni ihme <3. Ihanat ultrakuulumiset ja kuvat <3 ONNEA!

    VastaaPoista
  11. Ihana kuva :-)! Nauti nyt jokaisesta ultrakuvasta ja kirjaa tunteet ylös: niitä tunteita on nimittäin luvassa reilusti tulevien kuukausien aikana ja jälkeen päin on sitten ihana muistaa ne kaikki! Minullakin oli suurta problematiikkaa kertomisen kanssa. Vaikein oli oma perheeni (lykkäsin kertomista viime tippaan, rakenneultran jälkeen) - ja helpoimpia tapauksia ne, jotka pystyi hoitamaan meilitse. Mietin itsekin, olenko tosiaan näin angstinen, mutta nyt kun ajattelen asiaa, niin kertomisen vaikeus liittyi ehkä vain omiin pelkoihin raskauden jatkumisesta - jotka olivat suhteettoman suuret lapsettomuuden jälkeen. Kuten Tiitu tuossa sanoo, tottakai ongelmat ovat vielä mahdollisia, mutta mahdollisuus on niin häviävän pieni, että on paljon parempi nyt vain nauttia raskaudesta!

    VastaaPoista
  12. Äärettömästi onnea! <3 Totta on, että mitä vain voi sattua mutta siihen on turha takertua sillä kyllähän määkin voisin jäädä bussin alle huomenna jne. Vissiin pointti tuli ymmärrettyä ja suurempi pointti: nauttikaa raskaudesta -se on ihanaa ja uskomattoman ihmeellistä aikaa. Teillä on siellä masussa ihana ihme, joka kasvaa!

    VastaaPoista
  13. huhuuu Verona! Mitä kuuluu tänään? Ovatko oireet helpottamaan päin nyt kun ensimmäinen kolmannes alkaa olla takana?

    VastaaPoista
  14. Mitä kuuluu?

    (Päätin tulla kaapista ja laittaa kuvan tuohon nimeni viereen :))

    VastaaPoista
  15. Em: kiitoksia!

    Mimmi: Siinä olet aivan oikeassa, kiitoksia :)

    Riina: kohtalotoveri! Ei se kertominen niin helppoa ole :) Meillä on tässä vaiheessa jo kerrottu melkein kaikille, mutta joidenkin kanssa oli jonkinlaisen pinnistelyn tulosta...

    Äni: ihanan liikkis tarina :) Kiva etten ole ainoa!

    Anonyymi: Tuo on ollut varmasti todella tuskallinen kokemus, olen todella pahoillani puolestasi! Voimia.

    Tiitu: kiitos :)

    Tuuli: Tuo on ihan totta, että tuntemuksia kannattaa kirjailla ylös. Itse päivitin Vau-kirjaa takautuvasti monen viikon osalta, ja mm. siinä puuhassa blogista oli paljon apua kun saattoi selailla vanhoja postauksia ja muistella mitä oli milloinkin :) Nyt pitäisi vaan muistaa päivittää säännöllisesti!

    Elizabeth: kiitoksia :)

    VastaaPoista