Tuonne oikeaan yläpalkkiin laittamani kysely adoptoinnista on vihdoin päättynyt ja tulokset yllättivät ainakin minut melkoisesti. Kysymyshän kuului, että "Jos tietäisit ettet pysty synnyttämään omaa lasta, voisitko adoptoida". Te lukijat vastasitte näin:
1 (2%) |
13 (32%) |
26 (65%) |
Ehdottomasti suurin osa siis oli adoptoinnin kannalla ja melkein kaikki loput sitä mieltä, että asia on ainakin harkinnan arvoinen. Vain yksi vastaaja vastusti jyrkästi.
Aiemmin olen tainnut jo kirjoittaakin, että itse olen aina ollut adoption kannalla ja ajatusmaailmani on kallistunut siihen suuntaan, että oman biologisen lapsen saaminen ei ole maailmanloppu jos on mahdollista saada adoptiolapsi. Nyt kun olen ollut todellisen vauvakuumeen kourissa useita kuukausia, tuntuu tuo aihe aika paljon vaikeammalta eli ei olisi niin yksinkertaista sanoa, että "Ai, minäkö en saa lapsia? No, sitten vaan adoptoimaan!". Ei missään nimessä, kyllä silloin varmaan vuodatettaisiin monia tuskan kyyneleitä ja surutyön jälkeen ehkä voisi ryhtyä sitä adoptiolasta anomaan.
Itse en pidä välttämättömänä biologista suhdetta omaan lapseen. Tottakai toivon sitä todella paljon, mutta uskoisin voivani rakastaa ehdoitta myös lasta jota en ole tuskalla ja vaivalla kantanut ja synnyttänyt.
Suomessa lapsen voi adoptoida henkilö, joka on täyttänyt 25 vuotta. Yläikärajaa ei ole, mutta suositeltavana pidetään, ettei lapsen ja tulevan vanhemman ikäero ylitä 45 vuotta. Suomessa adoptoidaan maan sisällä muutamia kymmeniä lapsia, eli määrä on todella vähäinen. Ulkomailta Suomeen sen sijaan adoptoidaan n. 300 lasta vuosittain ja nämä lapset ovat pääsääntöisesti peräisin Kiinasta, Thaimaasta, Venäjältä ja Intiasta.
Suomalaisen vauvan adoptointi on varmasti erittäin haastava prosessi, sillä en ole juurikaan kuullut kenestäkään naisesta, joka vahingon satuttua toteaa ettei aio pitää lasta mutta haluaa kuitenkin synnyttää sen. Nykyään abortti on laillinen ja yleisesti kuitenkin jollain tapaa hyväksytty prosessi, mikä tekee sen valitsemisen paljon helpommaksi kuin esimerkiksi joskus 40-luvulla jolloin naisparat joutuivat turvautumaan kaameisiin puoskareihin joiden kynsissä saattoi pahimmassa tapauksessa lähteä henki. Voisin kuvitella (ja tämä ei tosiaan ole tietoa), että Suomessa varmasti aika iso osa suomalaisista adoptiolapsista on vähän isompia kuin sylivauvoja. Jos siis haaveilee pikkuvauvasta, voi olla hankampaa löytää sellaista Suomesta.
Ulkomaiseen adoptiokaan ei ole mikään läpihuutojuttu. Onneksi niin, sillä adoptioita järjestävät tahot haluavat valvoa lapsen etuja ja valita lapselle sopivan perheen. Odotusprosessi kestää useita vuosia ja rahaakin se vaatii, sillä kokonaiskustannukset voivat olla jopa 6.000-17.000 euroa. Kela korvaa niistä kuitenkin osan.
Luin, että Suomessa adoptiolasta odottaa parhaillaan yli 1000 perhettä. Tuhat! Se on ihan käsittämätön määrä ja sydämestäni toivon noille perheille omaa lapsukaista, sillä monen vuoden odotus on varmasti kova paikka. Jos lukijoissa on mukana tällaisia perheitä, toivottavasti tämä kirjoitus ei mitenkään masentanut heitä, vaan toivon heille kovasti onnea vaikeaan prosessiin!
Suunnitteletko sinä adoptiota tai onko lähipiiriisi adoptoitu lapsi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti