Ain laulain työtäs tee

Ihan ensiksikin, roppakaupalla risuja lakkoilijoille! Ettepä olisi voineet pahempaa ajankohtaa valita. Täällä sitä odotetaan sydän kylmänä pääsenkö miehen luokse ollenkaan vai jatkuuko lakko vielä loppuviikosta. Lentomatkustaminen ei näköjään ole nykyisin enää mitenkään varma tapa matkustaa, sillä jos ei joku luonnonkatastrofi uhkaa niin kyllä alan työntekijät pitävät vuotuisista lentokatkoksista huolen.

Mutta oikeasti minun piti kirjoittaa omista töistäni. Moni on täällä blogosfäärissä avautunut viime aikoina omasta työtilanteestaan ja samoin teen nyt myös minä. Olen paiskinut saman työnantajan palveluksessa töitä todella pitkään, siis noin vuosikymmenen verran ja vaikka toimenkuva on muuttunut moneen kertaan, on tällä hetkellä päällimmäinen mieliala turtumus ja loputon väsymys. Tuntuu niinkuin olisin ollut jonkin linkouskoneen sisuksissa eestaas heiteltävänä vuosia, ja loppua ei näy.

Perustyötehtävät ovat pysyneet samoina jo vuosia, ja olen niihin niin rutinoitunut että välillä tuntuu että voisin hoitaa niitä vaikka silmät ummessa. Älkää käsittäkö väärin, en missään nimessä inhoa työtäni ja osaan kyllä arvostaa hyvää ja vakituista tointani, mutta olen vain niin väsynyt...Kesäloma ei tunnu riittävän toipumiseen, varsinkin kun työ on tosi hektistä ja vaatii 100% läsnäolon.

Olen aina ollut melkoinen supertyöntekijä ja tehnyt täysillä kaiken minkä vaan voi tehdä täysillä. Nyt täytyy kuitenkin tunnustaa, että alan hyvin ymmärtää miltä niistä vanhemmista noin 40-50-vuotiaista pidemmän työuran tehneistä naisista tuntuu, jotka valittelevat väsymystä ja motivaation puutetta. Ennen ratkaisukeskeinen minäni suositteli työpaikan vaihtoa tai itse itsensä tsemppaamista, mutta eipä se olekaan niin helppoa! Ikä alkaa tehdä tehtävänsä ja muutkin asiat täytyy ottaa huomioon.

Kuulostaa kauhealta aasinsillalta, mutta vauvaloma tähän saumaan sopisi minulle myös näiden työkuvioiden puolesta ihan täydellisesti. Voisin olla samalla pois työelämästä vaikka useamman vuoden kerrallaan, varsinkin jos jälkikasvua tulisi nopeasti ensimmäisen perään, ja taloudellinen puolikin olisi kunnossa. Nyt kun vauvaa ei vaan tunnu kuuluvan, alkaa jo huolettaa oma jaksamiseni. Sairasloman partaalla en sentään ole, mutta en voi myöskään ottaa esim. virkavapaata sillä siihen ei ole perusteltua syytä ja tarvitsen kuitenkin säännöllisen kuukausiansion.

Uuden työpaikan etsiminen olisi tässä tilanteessa normaalisti se vaihtoehto, mitä harkitsisin. Itse pidän sitä kuitenkin arveluttavana ja vähän ehkä moraalisesti vääränäkin toimintatapana nyt kun tiedän, että saatan milloin tahansa pamahtaa paksuksi ja jäädä mammalomalle. Olisipa kiva sitten ilmoittaa uudelle työnantajalle, että onpa mukava kun koeaika tuli juuri täyteen, jään muuten parin kuukauden päästä pois koska synnytän :) Etsikää siis uusi tyyppi töihin! Ei, siihen en taida pystyä.

Kun elää vain viikonloppuja varten, tuntuvat päivät aika pitkiltä ja elämä omien resurssien hukkaamiselta...Mikä neuvoksi, purenko vielä hammasta vai keksittekö, lukijat hyviä ideoita? :)