perjantai 22. lokakuuta 2010

Vauva & Kissa

Viime aikoina olen mietiskellyt, että tuleekohan meille vauvojen ja kissatalouden elämän yhteensovittamisessa joskus ongelmia. Olen mielestäni kertonut, että meiltä löytyy kotoa pari naukujaa. Ne ovat isoja vanhoja poikia, joista lähtee toisinaan aika mojovasti karvaa ja lisäksi ovat vielä aika allergisoivia yksilöitä. Tämän ovat todenneet sellaiset ystävät, joilla on allergiataipumusta ja heille siis kaikista pahimpia ovat meidän katit.

Toisaalta kerrotaan myös, että erilaisten tutkimusten valossa sellaiset lapset, jotka ovat syntymästään asti altistuneet eläinpölylle, sietävät eläimiä jatkossakin paremmin toisin kuin lapset jotka eivät ole tottuneet elämään lemmikkien kanssa. En tiedä, mikä tähän tarkkaan ottaen on syynä. Ehkä eläinpölyn olemassaolo karaisee lasta jollain tavalla?

Meidän perheen kissat ovat alunperin minun elikoitani, ja ne ovat olleet minulla pennusta asti monta monituista vuotta. Miehelle oli vaikeampi sopeutua elämään niiden kanssa, koska hänellä ei ole koskaan ollut kotona lemmikkejä eikä hän erityisemmin välitä kissankarvoista (tosin kukapa välittäisi!). Kissani puolestaan ovat varsinaisia murmeleita eivätkä osaa kantaa kaunaa kenellekään. Nykyään perheen uusin jäsen eli mies on jo niiden mielestä ihan "iskä" koska hän antaa ruokaa, leikittää ja joskus jopa paijaa. Mikäs sen yksinkertaisempaa! :)

Mies on kuitenkin se, joka välillä ääneen pohtii pystyisikö meillä olemaan kissat vielä silloin kun lapsia tulee. Minä en näe siinä muuta ongelmaa kuin tilanpuute koska asumme siis kaksiossa, jossa 4 perheenjäsentä on melkoinen määrä. Kun siihen tuodaan edes yksi vauva lisää, alkaa itse kunkin elintila vähetä aika lailla, puhumattakaan siitä siivouksen ja järjestelyn määrästä mitä tarvitaan että saadaan pieni asunto näyttämään elinkelpoiselta sen kaiken tavaramäärän keskellä. (Hmm, riittäisiköhän tämä miehelle tarpeeksi suureksi kimmokkeeksi vihdoin isomman asunnon laittoon...) :)

Joskus olen kuullut puhuttavan myös siitä, että kissa olisi vaaratekijä vauvalle. En tiedä onko tämä vanha tarina kissan kömpimisestä vauvan houkuttavan pieniin rattaisiin vain urbaani legenda vai onko sellaista joskus oikeasti tapahtunut, että tämä olisi koitunut vauvan kohtaloksi. Luulisi kuitenkin, että kissat ovat nykyäänkin perheissä aika yleinen lemmikki eikä hurja vaaratekijä puolustuskyvyttömän vauvan terveydelle?

Itselläni olisi melkoisen vaikeaa kuvitella elämää ilman lemmikkejä, ja kissat ovat ihana elämän rikastaja. Niiden touhuja on mukava seurata ja niiden kiintymys emäntäänsä kohtaan on suorastaan ylitsevuotavaista :) Tietysti oma lapsi kuitenkin voittaa lemmikin aina, ja jos lapselle kehittyisi eläinallergia niin vaihtoehtoja olisi vain yksi: eläimistä luopuminen. Jos taas suurin ongelma on siivoaminen, niin siitä on selvitty tähänkin asti! Uskon, että lapsillekin on kehittävää ja hauskaa elää lemmikkien parissa, lisäksi se opettaa vastuuntuntoa ja toisesta elävästä olennosta huolehtimista. Olen aina saanut pitää lemmikkejä lapsesta asti, joten haluaisin tietysti samaa myös omalle jälkikasvulleni.

Onko lukijoilla kokemuksia lapsiperheen ja kissojen yhdistämisestä? Tuliko ongelmia ja heiluiko moppi jatkuvasti?

//EDIT: Korjaanpa vähän lausumaani kissojen ja perhe-elämän yhdistämisestä ennenkuin tulee oikein pahoja väärinkäsityksiä :) Lähinnä mies on pohdiskellut, että olisikohan parasta laittaa kissat vanhempieni luokse, joka on kattien rakastama vakiohoitopaikka, muutamaksi eka kuukaudeksi hoitoon kunnes saisimme arjen rullaamaan ja mahdollisesti sitten vaihdettua isompaan asuntoon. Tosin niinkuin Äni kirjoitti kommenttiboksissa, se tuntuu vähän epäreilulta ajatukselta koska se jos mikään on omiaan vahvistamaan kateille sitä mielikuvaa, että perheeseen on nyt tullut joku "tunkeilija" joka on viemässä heidän paikkaansa.

Mies tietää kuinka tärkeitä miukujat ovat minulle, joten hän ei ikinä lähtisi vaatimaan, että niistä pitää päästä eroon. Ainut asia mikä tätä voisi muuttaa, olisi vauvan turvallisuus, mutta tästä tuli kommenttiboksiin aivan mahtavia vinkkejä esim. vauvan sängyn ja vaunujen suojaamiseen! Nuo otetaan joku päivä aivan varmasti käyttöön ja ellei muusta syystä, niin ainakin miehen mielenrauhan säilyttämiseksi :D

Ai niin, ja olen muuten salaa vakuuttunut, että mies jo ihan pikkuisen rakastaa meidän katteja...:)

9 kommenttia:

  1. Lemmikeistä luovutaan ihan liian helposti lasen tulon myöt. Alleriat on juttu erikseen, mutta joku tilan ahtaus tai siivouksen lisääntyminen on käsittämättömiä syitä. Miksei lemmikin hankkimista voida ajatella loppuun asti? Oikeasti eläinrakkaat eivät ole valmiita luopumaan lemmikeistään, minulla menisi mies vaihtoon jos hän ääneen pohtisi moista. Miksi eläimet voi tuosta vaan lykätä muualle kun niiden kuuluisi olla perheenjseniä? Käsittämätöntä miten joillekin lemmikit on vain leluja.

    VastaaPoista
  2. Itse ymmärrän miehen pohdintaan, vaikka olen eläinrakas henkeen ja vereen.

    Kauhukertomuksia kun liikkuu niin paljon. Tosin, en usko, että edes puolet olisi totta.

    Hyvinhän saa miehen (ja muutkin) levollisiksi pienillä toimenpiteillä.
    Esim. ei jätä vauvaa yksin kissan kanssa ainakaan alussa...

    antaa vauvalle ja kissoille aikaa tottua. Eli peitto/rätti/mikälie synärille mukaan ja siihen vauvan hajua ja mies kiikuttaa sen kotiin ja kissat saavat sitten sitä ihmetellä ja tajuavat, että vauvasta lähtee tuttu haju = vaaraton.

    Vauva vie tietenkin paljon huomiota, mutta tulisi ne katit, kuten muutkin lemmikit huomioida ja kiinnittää tähän erityistä huomiota.

    Ei päästä kissaa sinne missä vauva nukkuu ja nykyäänhän saa ostettua pinnarin päällekkin semmosen verkon, ettei kissa voi sinne hypätä.


    Onhan näitä konsteja monia joilla saadaan perhe-elämä toimimaan, eläimet kun kuuluvat perheeseen.

    VastaaPoista
  3. Meillä oli 3 kissaa silloin kun pikkuveljeni syntyi (vuonna 91) eikä meillä ollut mitään ongelmia. Olin siis itse silloin 8-vuotias ja yksi kissoista oli omani. Äiti teki just sillai, että yhteen peittoon synnäriltä vauvan tuoksu ja peitto kissojen koriin, ja sitä kautta tottuivat. Meillä oli enempi ongelmia ehkä koiran kanssa, mutta koira olikin tosi kaltoinkohdeltu entisessä elämässään mutta ei kyllä luovuttu siitäkään ennenkuin itsellä puhkesi allergia täysi-ikäisenä.

    VastaaPoista
  4. Meiltä myös löytyy kaksi karvatassua. Mieheke on niistä vähän huolissaan, erityisesti kuinka kissat tulee toimeen vastasyntyneen kanssa. Hän on jo nyt ehdotellut, pitäisikö viedä kissat hoitoon vanhempieni luokse (kissojen mummolaan ;) ) vaikkapa kuukaudeksi tai pariksi siinä vaiheessa, kun vauva syntyy. Itse olen täysin tuota vastaan: Siitähän sitä vasta soppa ja mahdollisesti vihamielisyyttä syntyisi, kun kissojen palatessa olisi uusi "lemmikki" (vauva) vallannut heidän reviirinsä!

    Itse olen ajatellut opettaa kissat siihen, että vaunuissa ei saa olla eikä myöskään esim. vauvan sängyssä jne. Sänkyyn pitää kehitellä joku tuollainen RouvaM:n vinkkaama este, ja vaunukoulutukseen olen kuullut mm. vesipallokikkoja netistä. Eli että säilyttää vaunuissa (ennen vauvan tuloa) vesi- tai ilmapalloja, ja kun kissa hyppää vaunuihin, saa pallojen rikkoutuessa äkkilähdön. Kissahan muistaa nuo huonot kokemukset, niin ei varmaan montaa kertaa yritä.

    Sitten vauvan kasvettua konttausikään itse olen huolissani lähinnä siitä, ettei hän menisi syömään kissanhiekkaa tai kissojen ruokia tai juomaan vettä kissojen kupeista. Mutta mietitään noita sitten, jos (kun) sinne asti päästään. :)

    VastaaPoista
  5. Meillä oli lapsuudenkodissani aina kissoja ja silti allergisoiduin juuri kissoille teini-iässä. Yksi erittäin positiivinen seikka kissoista on kuitenkin ilmeisesti seurannut: olen aiemmin sairastanut toksoplasmoosin, joten nyt raskausaikana minulla on yksi asia vähemmän huolehdittavana. Maassa, jossa asun, testataan toksoplasmoosi rutiininomaisesti raskausaikana.

    Kissoja rakastan suunnattomasti, joten sikäli harmittaa jos emme omaan kotiin voi sellaista ottaa allergiani takia.

    VastaaPoista
  6. Samaa minäkin mietin kuin anonyymi ekassa kommentissa. Miksei eläimen ottamista voi miettiä loppuun asti? Jos on mahdollista että saa/hankkii lapsia jossain vaiheessa ja siinä vaiheessa alkaa miettiä että pistääkö kissa pois niin mielestäni ei ole miettinyt loppuun asti. Ei kissa ole mikään lelu jonka voi "laittaa pois" kun elämäntilanne muuttuu. Kissoja ja lapsia on ollut aina yhdessä, nykyaikana dramatisoidaan vaan kaikkea niin kamalasti... Ja jos se siitä siivoamisesta on kiinni niin ei voi muuta sanoa kun huhhuh! :D
    Itselläni on rv 41+3 tällä hetkellä, kotona kolme kissaa ja yksikään niistä ei ole joutumassa uuteen kotiin vauvan tulon takia.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi: meillä on tapana keskustella kotona kaikista aiheista ja sanoa suoraan miltä tuntuu, joten en minä pidä mitenkään pahana tällaista pohdintaa. Ja on myös otettava huomioon, että mies ei ole koskaan ottanut itselleen kissoja, vaan otti kissallisen tyttöystävän joten katit tulivat ikäänkuin pyytämättä osana pakettia! Myös hänelle tein alkuaikoina selväksi, että katit olivat täällä ensin joten niillä oli tavallaan etuajo-oikeus :)

    Rouva M: Kiitos, tuo peitto synnärille mukaan on hyvä vinkki ja tulee varmasti käyttöön! Ja kun perheeseen otetaan uusia eläinjäseniä, eihän niitäkään jätetä aluksi keskenään yksin joten varmasti sama pätee siihen tilanteeseen kun taloon tulee vauva. Sitäpaitsi meidän mirrit rakastaa suunnilleen kaikkia ihmisiä joten olisi vaikea uskoa, että ne ainakaan tahallaan aiheuttaisivat minkäänlaista vahinkoa :)

    Pingu: nuo allergia-asiat ovat aina vaikeita juttuja, ja tulee niin suuri suru kun eläimestä pitää luopua! Onneksi meillä ei kummallakaan ole suvussa allergioita joten voisi olettaa, että näin ei kävisi meidänkään jälkikasvulle.

    Äni: tuo mitä miehesi sanoi, on melko lailla täsmälleen minunkin miehen mielipide :) Mutta niinkuin tuohon postaukseen vielä lisäsinkin, en pidä sitä kovin hyvänä ajatuksena. Onko teillä muuten asunnossa hyvin tilaa eli mahdutteko kaikki mukavasti neliöiden puolesta asumaan? Ja o'ou, tuota kissanruoka - ja -hiekkapuolta en ollut vielä ehtinytkään ajattelemaan ;)

    Mimi: Onpa harmi kuulla ettet voi pitää kissaa. Olen kuullut, että sellaisia karvattomia kissoja saattaisi pystyä pitämään allergikkonakin, mutta tästä en ole kyllä ihan 100% varma.

    SSS: Samaa kommentoin sinulle kuin anonyymillekin, eli mies ei ole tosiaan koskaan ollut minun kanssa ottamassa kissoja vaan katit ovat olleet minulla jo hyvin hyvin monta vuotta ennen miehen tuloa. Mies on sitten saanut sopeutua tilanteeseen ja hienosti onkin sopeutunut! Itse asiassa mies on meillä se joka imuroi (kissankarvat) sillä itse inhoan koko hommaa todella paljon :) Edellä tuli jo mahtavia vinkkejä miten vauvan "turvallisuutta" voi esim. sängyssä ja kopassa varmistaa, joten uskon että tämä rauhoittaa miehenkin mieltä hyvin paljon. Eniten meillä haittaa se, kun meidän asunnossa on tilaa tosi vähän joten mies lähinnä mietti ajatuksen tasolla sitä, että saisimme kissat vanhempieni luokse asustelemaan siksi aikaa kunnes vauva hieman varttuu ja saamme isomman asunnon. No, katsotaan. Ensin pitäisi tulla kuitenkin raskaaksi! :)

    VastaaPoista
  8. Tällä hetkellä meillä ei kyllä tila riittäisi kaikille, mutta ollaan muuttamassa isompaan. Satuttiin ostamaan juuri sopivan kokoinen asunto ennen kuin edes tulin raskaaksi. Taisin tästä blogissanikin kirjoitella, kun pohdin ennen raskausuutisia että onko tuo harkitsemamme asunto liian iso meille kahdelle (eli neljälle kun nelijalkaisetkin lasketaan mukaan). Nyt tuo uusi asunto tuleekin olemaan meille todella passeli ja tilaa löytyy vauvallekin. :)

    (Aiheesta postaukseni täällä:
    http://sivuaani.vuodatus.net/blog/2646662/kotia-kohti/
    sekä täällä
    http://sivuaani.vuodatus.net/blog/2655073/kotia-kohti-ii/ )

    VastaaPoista
  9. Äni: niinpäs oletkin kirjoittanut, kuinkahan tuo on mennyt minulla täysin ohi? Joka tapauksessa, onnea siihen uuteen asuntoon! Siellähän kelpaa koko perheen sitten elellä kun ei tule tilanahtautta :) Ehkä meidänkin vuoro tulee vielä joskus, mutta ihan vielä ei ole niin suuri tarve, huoh...

    VastaaPoista