Vauva & Kissa

Viime aikoina olen mietiskellyt, että tuleekohan meille vauvojen ja kissatalouden elämän yhteensovittamisessa joskus ongelmia. Olen mielestäni kertonut, että meiltä löytyy kotoa pari naukujaa. Ne ovat isoja vanhoja poikia, joista lähtee toisinaan aika mojovasti karvaa ja lisäksi ovat vielä aika allergisoivia yksilöitä. Tämän ovat todenneet sellaiset ystävät, joilla on allergiataipumusta ja heille siis kaikista pahimpia ovat meidän katit.

Toisaalta kerrotaan myös, että erilaisten tutkimusten valossa sellaiset lapset, jotka ovat syntymästään asti altistuneet eläinpölylle, sietävät eläimiä jatkossakin paremmin toisin kuin lapset jotka eivät ole tottuneet elämään lemmikkien kanssa. En tiedä, mikä tähän tarkkaan ottaen on syynä. Ehkä eläinpölyn olemassaolo karaisee lasta jollain tavalla?

Meidän perheen kissat ovat alunperin minun elikoitani, ja ne ovat olleet minulla pennusta asti monta monituista vuotta. Miehelle oli vaikeampi sopeutua elämään niiden kanssa, koska hänellä ei ole koskaan ollut kotona lemmikkejä eikä hän erityisemmin välitä kissankarvoista (tosin kukapa välittäisi!). Kissani puolestaan ovat varsinaisia murmeleita eivätkä osaa kantaa kaunaa kenellekään. Nykyään perheen uusin jäsen eli mies on jo niiden mielestä ihan "iskä" koska hän antaa ruokaa, leikittää ja joskus jopa paijaa. Mikäs sen yksinkertaisempaa! :)

Mies on kuitenkin se, joka välillä ääneen pohtii pystyisikö meillä olemaan kissat vielä silloin kun lapsia tulee. Minä en näe siinä muuta ongelmaa kuin tilanpuute koska asumme siis kaksiossa, jossa 4 perheenjäsentä on melkoinen määrä. Kun siihen tuodaan edes yksi vauva lisää, alkaa itse kunkin elintila vähetä aika lailla, puhumattakaan siitä siivouksen ja järjestelyn määrästä mitä tarvitaan että saadaan pieni asunto näyttämään elinkelpoiselta sen kaiken tavaramäärän keskellä. (Hmm, riittäisiköhän tämä miehelle tarpeeksi suureksi kimmokkeeksi vihdoin isomman asunnon laittoon...) :)

Joskus olen kuullut puhuttavan myös siitä, että kissa olisi vaaratekijä vauvalle. En tiedä onko tämä vanha tarina kissan kömpimisestä vauvan houkuttavan pieniin rattaisiin vain urbaani legenda vai onko sellaista joskus oikeasti tapahtunut, että tämä olisi koitunut vauvan kohtaloksi. Luulisi kuitenkin, että kissat ovat nykyäänkin perheissä aika yleinen lemmikki eikä hurja vaaratekijä puolustuskyvyttömän vauvan terveydelle?

Itselläni olisi melkoisen vaikeaa kuvitella elämää ilman lemmikkejä, ja kissat ovat ihana elämän rikastaja. Niiden touhuja on mukava seurata ja niiden kiintymys emäntäänsä kohtaan on suorastaan ylitsevuotavaista :) Tietysti oma lapsi kuitenkin voittaa lemmikin aina, ja jos lapselle kehittyisi eläinallergia niin vaihtoehtoja olisi vain yksi: eläimistä luopuminen. Jos taas suurin ongelma on siivoaminen, niin siitä on selvitty tähänkin asti! Uskon, että lapsillekin on kehittävää ja hauskaa elää lemmikkien parissa, lisäksi se opettaa vastuuntuntoa ja toisesta elävästä olennosta huolehtimista. Olen aina saanut pitää lemmikkejä lapsesta asti, joten haluaisin tietysti samaa myös omalle jälkikasvulleni.

Onko lukijoilla kokemuksia lapsiperheen ja kissojen yhdistämisestä? Tuliko ongelmia ja heiluiko moppi jatkuvasti?

//EDIT: Korjaanpa vähän lausumaani kissojen ja perhe-elämän yhdistämisestä ennenkuin tulee oikein pahoja väärinkäsityksiä :) Lähinnä mies on pohdiskellut, että olisikohan parasta laittaa kissat vanhempieni luokse, joka on kattien rakastama vakiohoitopaikka, muutamaksi eka kuukaudeksi hoitoon kunnes saisimme arjen rullaamaan ja mahdollisesti sitten vaihdettua isompaan asuntoon. Tosin niinkuin Äni kirjoitti kommenttiboksissa, se tuntuu vähän epäreilulta ajatukselta koska se jos mikään on omiaan vahvistamaan kateille sitä mielikuvaa, että perheeseen on nyt tullut joku "tunkeilija" joka on viemässä heidän paikkaansa.

Mies tietää kuinka tärkeitä miukujat ovat minulle, joten hän ei ikinä lähtisi vaatimaan, että niistä pitää päästä eroon. Ainut asia mikä tätä voisi muuttaa, olisi vauvan turvallisuus, mutta tästä tuli kommenttiboksiin aivan mahtavia vinkkejä esim. vauvan sängyn ja vaunujen suojaamiseen! Nuo otetaan joku päivä aivan varmasti käyttöön ja ellei muusta syystä, niin ainakin miehen mielenrauhan säilyttämiseksi :D

Ai niin, ja olen muuten salaa vakuuttunut, että mies jo ihan pikkuisen rakastaa meidän katteja...:)