Hiljainen Hehkutus

Olen pitänyt puolivahingossa pienimuotoista blogitaukoa, sillä on ollut ihan sairaan kiire viime päivinä! Lisäksi tunnustettakoon, että ensimmäistä kertaa olen kärsinyt eräänlaisesta "writer's blockista". En oikein tiedä mistä kirjoittaisi, sillä ajatukset poukkoilevat laidasta laitaan ja fiilikset vaihtelevat. Luulin aina, että plussasta seuraisi valtava ja jatkuva onnellisuus, mutta nyt koen olevani jonkinlaisessa välitilassa mikä aiheuttaa pientä epävarmuutta. Luulen, että kun pääsen varhaisultrassa oikeasti näkemään alkion ruskuaispussissaan, se viimeistään konkretisoi tilanteen ja alan uskoa todellakin olevani raskaana :)

Välillä tulee sellaisia hetkiä, kun onni suorastaan purskahtaa joka solusta sisään ja tekisi mieli kiljua koko maailmalle: "Olen raskaana! Olen raskaana!". Toisina hetkinä itsesuojeluvaisto pistää jarrua päälle, ja muistuttelee ottamaan rauhallisesti. Pääasiallisena tunteena on kuitenkin pieni, varovainen sydämessä asuva hiljainen onni :)

Se mistä olen hieman yllättynyt, on että tämä lapsettomuushoitojen aikana alkanut voimakas itseeni käpertyminen vain jatkuu ja voimistuu. Aiemmin se oli tarpeen, jotta saisin keskitettyä kaikki voimavarani hoitoprosessiin ja pidettyä fokuksen siinä yhdessä elämän tärkeimmässä pyrkimyksessä. Nyt kun se piste on saavutettu, olen toki kertonut niille läheisille, jotka tiesivät hoidoistakin, mutta en ole mitenkään intoillut heille asiasta vähintään joka toinen päivä, kuten olisin etukäteen olettanut. Tavallisesti olen intoilijaluonne ja tykkään hehkuttaa mukavia asioita yhdessä ystävän kanssa, mutta ehkä tämä on vain niin valtavan iso juttu että vielä ei voi.

Meillä on miehen kanssa muodostunut oma iltarutiini. Joka ilta pyydän miestä komentamaan Sinttiä pysymään visusti sisälläni, ja sitten mies kuiskaa kehotuksen masulleni. Toivottavasti siitä on apua :)