keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Siemenneste Teki Taas Tepposet...

Juuri kun olin asettumassa eilisen postauksen kaltaisiin tunnelmiin ja innostumaan positiivisista tulevaisuuden näkymistä, tuli puhelu sieltä yksityisen puolen lapsettomuusklinikalta.

Saimme viimeisimmän siemennestenäytteen tulokset, ja ne olivat vielä huonommat kuin aiemmat. Silloin A-luokan liikkuvia siittiöitä oli 5 % mistä saimme viime kerralla kuulla, että luku oli ihan ok ja että niiden avulla kyllä saadaan inseminaatio tehtyä. Ja tämä varsinkin kun A-luokan liikkuvia oli lisäksi 17%. Tällä kertaa kuitenkin liikkuvia oli vain 2 % ja hoitaja ei ollut testitulosten merkkaustavasta päätellen ihan varma, mutta epäili ettei siinä ehkä ole edes A-luokan siittiöitä ollenkaan...

Tämä tulos oli melkoinen pettymys, sillä ei tuo inseminaatiota ajatellen ole kyllä kovin rapoinen tulos.

Aiemmin epäiltiin, että liian pitkällä pidättäytymisajalla olisi ollut vaikutusta eka tulokseen. Silloin aika oli 7 päivää kun suositus on 3-5, mitä emme silloin tienneet vaan ajattelimme että mitä pidempi sen parempi. Tosiasiassa useilla miehillä siittiöitä alkaa hävitä kun pidättäytymisaika on 6 päivää tai pidempi. Tällä kertaa oli tarkoitus lyhentää tuota aikaa reippaasti, mutta se jäi erinäisistä syistä viiteen päivään. Lisäksi luovutuspäivänä oli melkoinen pakkanen joten kylmä on saattanut matkalla päästä puraisemaan näytettä, vaikka vaatteiden sisällä se klinikalle kuljetettiinkin.

Oikeasti nuo edellämainitut syyt eivät varmaan ole vaikuttaneet testitulokseen millään tavalla. Siemennesteen heikkouden puolesta puhuu hyvin vahvasti se, että jo 2 peräkkäistä tulosta on ollut samaa luokkaa.

Klinikalta sanottiin suoraan, että nyt inseminaation mahdollisuus on huonohko ja olisi syytä vakavasti harkita IVF-hoitoja. Otin sitten pikaisen puhelun miehelle ja kerroin tilanteen. Tulimme molemmat samaan johtopäätökseen: kokeillaan nyt se inssi kun niin on kerran aiottu ja jos ei tärppää, siirrytään välittömästi IVF:ään. Kaikeksi onneksi se voidaan tehdä heti perään seuraavaan kiertoon, eli aikaa ei varsinaisesti hukata yhtään.

Ja kyllä, olemme päättäneet aloittaa IVF:t nimenomaan siellä yksityisellä. Pidämme edelleen huhtikuisen aikamme julkiselle puolelle, mutta aiemmin selvinneen tiedon mukaan jono on 6 kuukautta ja sitä emme tosiaankaan aio kuluttaa peukaloita pyöritellen! Kukkaroon tämä aiheuttaa jonkinmoisen loven, mutta kustannuksista viis, tämä on tällä hetkellä elämän ykkösasia.

Oe voe kuitenkin.

En mitenkään pompi täällä onnesta siitä ajatuksesta, että meidän on oikeasti siirryttävä hardcore-hoitoihin eli koeputkihedelmöitykseen kaikkine piikkineen ja pillereineen. Toisaalta tiedossa oli koko ajan, että tähän saatetaan jossain vaiheessa päätyä, joten sikäli asiassa ei ole mitään uutta.

Pitkän tähtäimen suunnitelmalla on vain sitkeästi jatkettava!

9 kommenttia:

  1. Onpas ikävä yllätyskäänne. Toivon että jaksat pysyä hyvällä mielellä siitä huolimatta... Virtuaalivoimaa!

    VastaaPoista
  2. Voi että mitä uutisia!:( Toivotaan että ne A-luokan vekkulit erityisesti löytyy sit siihen inssiin! Jaksamista sulle!

    VastaaPoista
  3. ivf piikkeineen ja pillereineen tuntuu yllättävän normimeiningiltä, kun siihen ryhtyy. Ja onnistumisprosentit ovat paljon parempia kuin insseissä. Tämä rohkaisuksi, jos inssi ei tärppää. Toivon kuitenkin parasta!

    VastaaPoista
  4. Voihan harmi, että tällaisia uutisia nyt saitte. Mutta tiedä vaikka tästä inseminaatiosta silti tärppäisi. Tsemppiä ja paljon onnea mukaan! :)

    VastaaPoista
  5. Voi harmi :( Pidän teille kaikkia peukkuja ja varpaita pystyssä! Onneksi tilanne ei ole vielä mitenkään toivoton :))

    VastaaPoista
  6. Voi että! Niinkuin muutkin ovat sanoneet, toivotaan silti parasta!

    Ihanaa, kun olette miehen kanssa samaa mieltä hoidoista. Miten miehesi ottaa tuon uutisen, että hänen siemennesteensä ei ole ihan top-kamaa.

    Kerron vielä, että meidän hääpäivä oli ihana! Kirpeä pakkanen ja kaunis aurinko :) Kaikki meni nappiin.

    VastaaPoista
  7. No voihan :( Mutta joskus ihmeitä voi tapahtua ja toivon, että teillä Inssi voisi tuoda sen ihmeen <3

    VastaaPoista
  8. Paljon tsempitystä täältä!!

    VastaaPoista
  9. Kiitti kovasti että jaksatte tsempitellä! Ihmettä todella toivotaan, mutta realistisesti ajatellen se ei välttämättä ole kauhean todennäköistä. Nyt on ehkä helpompi olla kun ajattelee vähän pidemmälle, että ainakin IVF:ssä pääsemme paremmin toivottuihin tuloksiin!

    Riina: mies oli yllättävän surullinen huonoista tuloksista. Johtuu ehkä siitä, että hän oli niin varma, että tällä kertaa tulokset ovat paremmat, varsinkin kun lääkäri suhtautui asioihin niin rohkaisevasti. Olin silti iloinen, että hän uskalsi tällä kertaa sanoa suoraan ja avoimesti, että harmittaa ja ottaa päähän. Kerrankin minä sain olla lohduttajana ja olla se, joka vakuuttelee että kohta onnistumme! IVF:ssä kuitenkin ei ole niin paha, jos siemenneste ei ole täysin priimaa joten olen vakuuttunut, että sillä viimeistään onnistumme.

    Ja kiva kuulla, että hääpäivä oli onnistunut! Sitä on myöhemmin mukava muistella ja kelailla päässään :)

    VastaaPoista