tiistai 22. helmikuuta 2011

Ensimmäinen inseminaatio tehty!

Nyt on sitten eka inssi takana. Päivä oli kaikin puolin tunteita herättävä, ja varmaan juuri siitä syystä onnistuimme miehen kanssa kehittämään mahtavan sanaharkan heti aamusta. Lastia eli siirrettävää siemennestettä menimme siis toimittamaan aamulla melkoinen sarvi otsassa. Mitä minä eilen oikein kirjoitinkaan siitä rentoutumisen ja stressittömän elämän tarpeesta...

Onneksi kymmeneen mennessä (välillä piti käydä mutka töissä) olimme jo molemmat leppyneet, ja pedillä housut nilkoissa maatessani pystyimme jo vitsailemaan meille tyypilliseen tapaan, kuinka "romanttinen" tämä mahdollisen tulevan jälkeläisen hedelmöityshetki olikaan ollut ;) Mies istuu vieressä takki päällä kun vaimoa ronkitaan vieressä ja pruikkaistaan hirmuisen pitkällä ruiskulla ainekset sisään. Tästä on luonnollisuus kaukana. Ihan turha yrittää sitten keksiä lapsukaiselle juttua kuinka hän sai tunnelmallisesti alkunsa häämatkalla tai idyllisellä lomareissulla, hah hah.

Itse operaatio oli melkein kuin tavallinen gynekologin käynti. Siinä käytettiin ihan samoja välineitä, paitsi tietysti tuota ruiskua lukuun ottamatta. Sen jälkeen piti maata paikallaan liikkumatta 5 minuutin ajan. Muuten tänään ei ole mitään rajoituksia, vaan saa elää ihan normaalia elämää ja jopa urheilla jos siltä tuntuu. Itse en todellakaan lähde salille, sillä olen jostain syystä ihan hirmuisen väsynyt ja veto loppui iltapäivällä ihan täysin kesken, ja siksipä lähdinkin töistä hieman tavallista aikaisemmin kotiin. Menee varmaan jännityksen piikkiin?

Aluksi ultratessa paljastui muuten melkoinen yllätys: siellä sisuksissa oli vielä kolmaskin follikkeli!! Se oli eilen ilmeisesti ultratessa piileskellyt toisen follikkelin takana ja siitä syystä sitä ei silloin huomattu ollenkaan. Ehdin jo säikähtää, että tähänkö tämä lupaava inssiyritys nyt kaatui, mutta lääkäri totesi sen hedelmöittymisen kannalta liian pieneksi (1,59 cm) joten siitä ei ollut mitään vaaraa.

Ja katsokaa mihin uskomattomiin tuloksiin länsimainen lääketiede todellakin kykenee. Sperman laatu ennen ja jälkeen pesun:


Ennen Jälkeen
A-luokka: 3% 12%
B-luokka: 36% 39%


Tämä on ihan käsittämätöntä! Ja muistakaa vielä tuota lukiessa meidän edellinen tulos, eli yhteensä A & B vain 2 %...ei tällaiseen pystytä kotioloissa mitenkään, ainakaan meidän tuloksilla.

Pelkästään tuon tuloksen perusteella mieli on yrittänyt koko päivän lähteä lentoon, ja vähän väliä olen yllättänyt itseni suu virneessä kun alitajunta on päästänyt itsensä salaa haaveilemaan, että mitä jos tämä sittenkin onnistuu...? :)

25 kommenttia:

  1. Hienoa että laatu parani noin kivasti ja toivottavasti ensimmäinen inssi tuottais jo toivotun tuloksen!:)

    VastaaPoista
  2. Pidän ihan tosi paljon teille peukkuja!

    On myös tosi kiinnostavaa lukea inseminaatiosta yms. Kiitos, kun kerrot rehellisesti ja avoimesti teidän vaiheista :)

    VastaaPoista
  3. Wautsi :) Kylläpä oikeesti on uskomatonta, mitä nykyaikana pystytään tekemään! Nyt täällä pietään kovasti peukut pystyssä et vaavi saapuis jouluksi kotiin :D
    Oliko tuo muuten kivulias toimenpide?

    VastaaPoista
  4. Niin täällä toivotaan! Ja pidetään peukkuja!

    VastaaPoista
  5. Täällä kans peukut pystyssä!! :)

    -Ent. mahansa vanki

    VastaaPoista
  6. Siistiä! Nyt vaan peukut ja varpaat pystyyn ja sormet ristiin - ja pitäiskö vielä laittaa jalat ristiin...:D

    VastaaPoista
  7. Ovatko nuo ennen-lukemat siis tämänpäiväisestä näytteestä otetut? Nehän ovat tosiaan paljon paremmat kuin jälkimmäinen teidän kahdesta aiemmasta näytteestä! Näemmä tosiaan tulokset voivat vaihdella jonkin verrankin eri näytteidenkin kesken.

    Nytpä toivotaan paljon onnea ja tarrasukkia matkaan!

    VastaaPoista
  8. Onnea matkaan! Tuota mekin ollaan naurettu - että kun nää meidän kaksoset joskus kysyy, miten lapsia tehdään.. Pitäiskö sitten ladata lääketieteellinen selvitys koeputkihoidoista :)

    VastaaPoista
  9. Voi, en osaa edes sanoa kuinka toivon teille plussaa. Ihan meinaa itku tulla, kun mietin sinua hymyilemässä ja toivomassa. Ei siksi etten uskoisi mahdollisuuksiinne vaan siksi, että tunnen niin valtavaa empatiaa ♥

    VastaaPoista
  10. Cherie: kiitos! Todellakin se olisi aivan ihmeellistä ja ihanaa jos tämä nyt olisi tässä :)

    Sanniainen: kiva kuulla! Olen välillä miettinyt, että pitkästytänkö näillä pitkillä postauksillani :)

    Tytti: Kiitti kiitti! No, kyllä se aika ilkeältä tuntui mutta ei ruiskutuksen takia vaan sen osalta kun ne "gynen vehkeet" laitettiin sisään (ne leuat, mikä ikinä niiden nimi onkaan), aukaistiin ja vähän venytettiin. Mutta siis varmasti tosi minimaaliset tuntemukset verrattuna koeputkihedelmöitykseen! Ja kestikin niin vähän aikaa, ehkä 3 minuuttia joten kyllä sen kestää :)

    Junna, Mahansa Vanki & Pepe: kiitos :D

    A: Nuo lukemat ennen ja jälkeen ovat nimenomaan siitä satsista, joka tänään siirrettiin. Sitten se 2 % oli edellisestä, muistaakseni puolentoista viikon takaa.

    Mimmi: hahaha, ehkä siinä tilanteessa täytyy vaan tyytyä virnuilemaan salamyhkäisesti!

    Katja: ihana kommentti, kiitos kovasti :) !

    VastaaPoista
  11. Oho, enpä tosiaan tiennyt, että pesemisellä voitaisiin noin paljon vaikuttaa. :o
    Nyt peukut ovat tosiaan täälläkin pystyssä; paljon paljon onnea matkaan!

    VastaaPoista
  12. En olisi minäkään arvannut, miten paljon se peseminen voi vaikuttaa, hyvähyvä! Sieltä näytteestä siis poistettiin "turhat" siittiöt.

    Oon Sanniaisen kanssa samaa mieltä, että on kiva, kun kirjoitat seikkaperäisesti kaiken, et todellakaan pitkästytä!!

    Mullakin on hyviä uutisia: kuultiin eilen kotidopplerilla sydänäänet! Paljon paremmalla mielellä nyt odotan perjantaista nt-ultraa :)

    VastaaPoista
  13. Hienoa jee, paljon tsemppiä sinne! Meillä on sama juttu eli miehen siemenneste ei ole parasta mahdollista. ps. Olen jo vähän aikaa lukenut kuulumisiani ja nyt ajatelin jättää itsestäni tänne jäljen :)

    VastaaPoista
  14. Hienoa, että inssi meni hyvin :) Nyt kovasti tärppionnea! Ja jos nyt joku ihme käy eikä tästä kierrosta tärppää - luulisi että tein kohdalla myös useampi inssi on mahdollinen kun pesulla saatiin noin hyvät siittiöt "aikaiseksi" :)

    VastaaPoista
  15. Kiitos kokemustenne kuvauksesta inssiin liittyen. Itsellämme eka inssi on vielä tuloillaan ja juurikin tämä konkreettinen tietous siihen liittyen on mietityttänyt. Kiitos siis kokemustenne jakamisesta :) Pidän peukkuja Teille!

    VastaaPoista
  16. Ihan huippua, että noin hyvät pesutulokset saitte. Hienoa myös, että itse toimenpide meni noin hyvin arjen "romantiikasta" huolimatta. Peukut on pystytetty ja ihan hirmuisesti toivon teille plussaa!!!

    VastaaPoista
  17. Hienoa, että teillä meni inssi hyvin! :) Täällä ollaan kanssa peukut pystyssä!

    VastaaPoista
  18. Ihanaa, kun meni noin hienosti etukäteishuolista huolimatta! Tosiaan noista ronkkimisista on romantiikka kaukana, mutta ainakin yksi juttu on varma: teidän lapsi on todella haluttu, kun on otettu kaikki apuvälineet mukaan :-)

    VastaaPoista
  19. Huimasti puhkun plussaista tuulta! :) Hih hih, on siinä iltasatua kerrakseen pikkuselle. Koska olisi tuloksia tiedossa? Pakko kysyä lisäksi, että sattuiko missään vaiheessa?

    VastaaPoista
  20. Täälläkin tsempataan ja pidetään peukkuja! :)

    VastaaPoista
  21. Tsemppiä kovasti! Muistuttelenpa tässä joutessani, että meillähän nimenomaan ensimmäinen inssi tehtiin työpaikan pikkujoulupäivänä marraskuussa. Huonoista ennusteista ja ennakkofiiliksistä huolimatta se toi sen kauan kaivatun plussan tikkuun ja nyt menossa rv 15+6. Edelleen tuntuu yhtä ihmeelliseltä...

    Saitteko tietoon näytteen tilavuuden ja sitä kautta siittiöiden kokonaismäärän pesun jälkeen?

    Toivotaan, että megamuna ja supersimppa kohtaavat ja saatte kahden viikon päästä ihania uutisia. <3 Kovasti tsemppiä pitkääkin pidempiin piinapäiviin!!

    VastaaPoista
  22. Hui, jännää! Oikein paljon plussatuulia sinnepäin! :)

    VastaaPoista
  23. Miraana: joo, se peseminen on ilmeisesti tuon koko homman juju :)

    Riina: ihana kuulla, onnea!! Oli varmaan todella mieltä huojentava ja lämmittävä kokemus :)

    Orkidea, kiitokset! Mukava kun "ilmoittauduit", tervetuloa vaan kommentoimaan rohkeasti jatkossakin :)

    Pumpulia: kiitti, mutta itse asiassa tämä oli meidän ensimmäinen ja viimeinen inssi. Jatkosuunnitelmista tulee oma postauksensa lähipäivinä! :)

    Caudensia: kiva kuulla, että näistä kokemuksistani on jonkinlaista hyötyä :) Inssi ei oikeasti ollut paha operaatio millään tavalla, joten voin lämpimästi suositella sitä!

    Maailmannapa & Mörri: Tattis :)

    Tuuli: todellakin, välillä on jo käynyt mielessä että tuleekohan siitä eka ipanasta ihan pilalle hemmoteltu kun on jo etukäteen niin toivottu ja rakas! ;)

    Pingu: tulokset olis havaittavissa sitten kuukautisten alkamisaikaan, perinteiseen tapaan...jospa se tätsykkä tajuis pysyä nyt loitolla ja antaa meidän jälkeläisen ilmaantua kuvioihin! Kipua voisin verrata normaaliin gynekologin käyntiin, tosin se itse ruiskutus ei sattunut yhtään ja tästä jäi se inha papaosuus väliin ;)

    Enna & Minttu: kiitoksia paljon!

    Kirppu: hihii, kiitos! Mulla on jonkinlainen raportti, mutta en osaa niin hyvin lukea sitä, ja pesun jälkeisistä lukemista mulla ei taida olla samalla tavalla mustaa valkoisella...Olisi niin ihana ajatella, että tästä tärppää, hui sentään :) Mahdollistahan se tietysti on.

    VastaaPoista
  24. Heippa!

    Meillä yritystä kohta 2 vuotta ja tänään oli ensimmäinen inssi. Kyllä jännitti. Minä toivotin ensin miehelle onnea, sperman vientiin ja hän toivotti pari tuntia myöhemmin onnea inssiin. Hoito meni mutkattomasti ja sain kyllä heti nousta pöydältä ja laittaa vaatteet päälle =)
    Clomeja käytin myös ensimmäistä kertaa, mutta lääkäri epäili vain yhden irronneen, vaikka niitä neljä aluksi löytyi. Mä epäilen taas että kaksikin koska kivut oli kovemmat mitä ennen ovulaationa. Mitään tuntemuksia vatsassa ei ollu, mutta päätä alkoi kesken päivän särkee, varmaan kans stressi laukes.

    VastaaPoista
  25. Päivi, kovasti onnea matkaan teille! Nuo on jännittäviä hetkiä :)

    VastaaPoista