tiistai 1. helmikuuta 2011

Hoidot: mutkia matkaan

Tänään kuulin yhden aika himskatin turhauttavan asian. Ystäväni varoitteli minua, että saatamme joutua odottamaan julkisen puolen hoitoon päästyämme IVF:ää (eli koeputkihedelmöitystä) useita kuukausia ja neuvoi soittamaan sinne etukäteen, ettei sitten pettymys kasva megalomaanisiin mittoihin jos onkin ensin luullut pääsevänsä nopeasti.

Eikun tuumasta toimeen ja soittamaan. Ensin siellä on mahdoton jono enkä meinannut päästä läpi ollenkaan. Sitten kun pääsin, oli vastassa ynseähkö hoitaja joka totesi, että jono on todellakin noin kuuden kuukauden mittainen ja lisäksi tulee vielä heinäkuun lomakuukausi, jolloin heillä ollaan kokonaan kiinni. Ei hauskaa, mutta odotettavaa...

Sitten kysyin, että mitä jos aloitamme tässä keväällä jo yksityisellä puolella IVF-hoidot, voiko mahdolliset pakastetut alkiot siirtää sairaalaan ja hyödyntää siellä. Vastaus oli tiukka ei! Lisäksi hoitaja antoi ymmärtää, että jos aloitamme IVF:n muualla, pitää meidän myös jatkaa se siellä loppuun asti eli "päällekkäisiä" hoitoja ei voi olla. (ikäänkuin niitä yhtäaikaa voisikaan tehdä!)

Myöskään kuulemma Kela ei korvaa enää enempää. Siis whut??

Kävin katsomassa tämän yksityisen paikan sivuilla vielä hintatietoja ja siellä sanottiin, että heillä on käytössä Kelan suorakorvausmenettely eli kustannuksista vähennetään heti Kelan korvaama osuus ja me maksamme ainoastaan omavastuuden. Kela korvaa yhteensä 3 hoitoa, mutta lasketaanko siihen mukaan tosiaankin sellainen hoito jonka olemme maksaneet yksityisellä kalleimman mukaan ?? Aika karulta ajatukselta sekin tuntuu, että ensin jonotetaan syksyyn asti että päästään "itse asiaan".

Ehdin jo miettiä, että ehkä turvaudumme yksityisellä vain inseminaatiohoitoihin, mutta en tiedä onko se suositeltava hoitomuoto kun miehen simpat ovat heikohkolaatuisia...paljon on vielä mietittävää, mutta onneksi ensi viikolla päästään jo lääkärin puheille (yksityiselle) ja sitten selviää mitä siellä suositellaan!! Maltan tuskin odottaa :)

Onneksi tämä kärvistely loppuu pian ja muruseni on kohta kotona Sitten saa pohtia näitä asioita yhdessä ja YRITTÄÄ taas, wuhuu!

11 kommenttia:

  1. Mulla on sellainen käsitys (ja voisin väittää, että tieto) että Kelan korvaamat hoidot koskevat vain yksityistä puolta. Eli siis Kelalla ja julkisella puolella ei ole mitään tekemistä keskenään ja julkisen tarjoama kolme hoitoa on eri asia. Käytännöt ilmeisesti vaihtelevat sairaaloittain ja ovat saattaneet tässä muuttuakin, mutta mulle sanottiin viime keväänä siirtyessämme OYS:ista yksityiselle, että voimme tulle tekemään oys:iin vielä kaksi hoitoa myöhemmin. Eli yksityisellä tehtyjä hoitoja ei vähennettäisi julkisen puolen tarjoamasta kolmesta. Edellytyksenä oli kuitenkin se, että hoidot ovat sen verran menestyksekkäitä, että siirtoon päästään.

    Kiitos onnitteluista ja pääsinpä antamaan jotain takaisinkin :)

    VastaaPoista
  2. Jaiks... vai että kolme hoitoa. Siis myös julkisella puolellako? (Sen verran väsy ettei nyt menny oikein jakeluun *sori*) Ja lasketaanko inseminaatio hoidoksi? Eli kolme inssiä ja kiitosnäkemiin...

    Mulla on sellainen käsitys että ennen IVF:ää aikalailla kaikille kokeiltaisiin ensin inssiä. Vaikka meilläkin on huonot simpat mukana, ni eiku inssiä. Sitten kun on todettu että ei onnistu, niin sitten vissiin mennään IVF:ään ja sitä saa sen puoli vuotta julkisella odottaa. En tiedä, mutta luulen näin.

    Me saatiin ensimmäinen tutkimusaika lapsettomuuspuolelle neljän kuukauden odotuksella yksityisen gynen lähetteestä, mutta se oli peruutusaika ja "oikeaan" aikaan olis menny yhteensä se puoli vuotta. Kun tutkimukset oli tehty, lähti lähete yliopistosairaalaan hoitoihin. Ekaa käyntiä odotettiin reilut viisi kuukautta.

    Näin siis HUS-alueella. Nyt odotetaan taas oman kierron sopivaa hetkeä... huoh. Yhtä odottamista tämä on. Varautukaa vaan siihen. Ja onneksi olette "ajoissa" liikkeellä... me odotettiin 10kk siihen ekaan yksityiseen gyneen, kun arvauskeskuksen lääkäri vaan totesi "että kyllä se sieltä alkaa, raskaus, kun eihän teillä vielä ole edes sitä vuotta kestänyt tuo yritys...".

    Tsemppiä ja iloista jälleennäkemistä murusen kanssa :-)

    VastaaPoista
  3. Voi hitsinpihkurat huonoja uutisia! Toivottavasti asia olisikin niin kuin Sydänjää kommentissaan epäili. Kuumaa ja kiihkeää jälleennäkemistä oman rakkaan kanssa <3

    VastaaPoista
  4. Sydänjää: kiva kun tulit vastavierailulle, ja onnea vielä upeista uutisista :) Minulla on ollut ihan sama käsitys, että julkinen ja yksityinen ovat kaksi eri asiaa mutta rupesin epäilemään asiaa kun se tämänpäiväinen täti suhtautui niin nihkeästi asiaan. Onneksi pääsen ensi viikolla kysymään tähän varmistusta! Ja luulenpa, että käyn vielä lueskelemassa sun vanhempia postauksia tarkemmin, kun kiinnostaa tuo teidän hoitohistoria :)

    Ymmyrkäinen: Tarkoitin tuossa postauksessa lähinnä IVF-hoitoja. Taisi olla aika sekavaa tekstiä kun hermostuksissani vuodatin menemään :) Ajatuksissa olikin, että inssejä voisi ensin kokeilla kerran tai pari, mutta jos ei tärppää niin ehkä on edistyksen vuoksi turvauduttava piakkoin IVF:ään. Ne ovat kuitenkin sen verran tyyriitä harjoituksia että niitä ei välttämättä kovin mielellään maksaisi useampaa omasta pussista. Ja julkinen puoli ei huoli yksityisellä kerättyjä alkioita...ja nyt vielä mahdollisesti tuo hoitorajoite, huoh. Tuo odottaminen ja kärsivällisyys ei ole meikäläisen hyviä puolia ollenkaan! :D

    Harriet: Nii-ih, onneksi ensi viikolla saa jo asioihin selvyyden niin ei tarvitse kovin kauaa kärvistellä!

    VastaaPoista
  5. Verona, mulla on blogissa kategoria julkiselta yksityiselle, sieltä löytynee ne tiedot, mitä meille annettiin. Ja juu, tuo kolme hoitoa tarkoittaa nimenomaan ivf/icsi -hoitoja, kevyemmissä sitä ei minun mielestäni ole rajoitettu.

    VastaaPoista
  6. Minä puolestani olen elänyt nimenomaan siinä käsityksessä, että kolme IVF/ICSI -kierrosta kuuluu kela-korvauksen piiriin riippumatta siitä, tehdäänkö kierrokset julkisella vai yksityisellä. Näihin kolmeen kierrokseen kuuluu siis tietenkin mahdolliset PAS:t. Itse en toistaiseksi kuitenkaan ole joutunut asiaa onneksi omakohtaisesti kokemaan, mutta tämä käsitys minulla tosiaan on. Näissä voi tosiaan olla paikkakuntakohtaisia eroja vaikka niin ei kai saisi olla...

    Julkisella puolella etuna on siis se, että kustannukset jäävät huomattavasti alhaisemmiksi, mutta hoitojen aloittamista joutuu odottamaan.

    Me odotettiin ensikäyntiä noin 4 kk ja siitä varsinaiset OI-hoitokierrokset lähtivät kyllä heti (vaikka seuraavasta kierrosta) rullaamaan, toisin kuin pelkäsin. Jos OI ja OI+IUI:t ei olisi tulosta tuottaneet, niin meidät olisi jossain vaiheessa siirretty sitten IVF-jonoon.

    Toivotaan kuitenkin ettei teidän tarvitsisi koko hommaan lähteä vaan saisitte toivotun tuloksen jo clomifeneilla.

    VastaaPoista
  7. Siis huh huh!!
    Kuulostaa/vaikuttaa ihan mielettömän monimutkaiselta. =/ Toivon ihan hirmusti ettei teidän tarvitsisi miettiä tuollaisia vaihtoehtoja ollenkaan (tai ylipäätään kenenkään, joka vauvaa toivoo) vaan, että nyt jälleennäkemisen myötä se YKSI OIKEA siittiö löytäisi oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.

    HIRMUSTI TSEMPPIÄ VERONA!!! Greippimehut ja jalat ylös-asento käyttöön.

    VastaaPoista
  8. Tuo 6 kuukautta ei mun korvissa kuullosta kovinkaan pitkältä ajalta, koska täällä meillä odotus on yli vuoden. Meillä siis hoito tehtäisiin TAYS:ssa. Olemme tässä odottelun lomassa käyneet tekemässä yhden inseminaation yksityisellä, joka ei tuottanut tulosta. Yksityisellehän pääsisi IVF:ään vaikka heti, mutta hinta tosiaan mietityttää... Ja kun varmuuttaa ei tosiaankaan ole, että onnistuuko se heti ensimmäisellä kerralla.

    VastaaPoista
  9. Sydänjää: olen tässä illan mittaan lueskellut niitä aiempia kirjoituksiasi. Kiva lukea niin itselle ajankohtaisista asioista :)

    Kirppu: sitä en itsekään tiedä kauanko tuolla joutuu jonottamaan inseminaatiota koska en tullut kysyneeksi. Ehkä siihen pääsee nopeammin, tiedä häntä. Odottaminen on joka tapauksessa aika hyytävä ajatus!

    Pingu: niinpä! Sitä toivon itsekin, mutta tällaisena järkevänä suunnittelijana tahdon heti tietää seuraavat vaihtoehdot sekä miten ja kuinka sinne päästään :) Ehkä hullua varsinkin huomioonottaen että tärppi voi tulla jo ensi kuussa, mutta toisaalta se "ensi kierrossa tärppääminen" ei enää tunnu yhtä todennäköiseltä kuin ennen...Mutta kiitti tsempityksistä, pitääpä muistaa nostaa koipia ;)

    Hanna: Voi kauhistus, vuoden jonotus on tosi pitkä aika! Ja tuossa osuit niin naulan kantaan, että ei ole mitään varmuutta siitä että eka IVF onnistaa joten itse mieluummin koitan ajatella pitkällä tähtäimellä, että esim. 2-3 hoitokertaa tuottaisi paremminkin toivotun tuloksen. Onnea teille! :)

    VastaaPoista
  10. Felicitaksen sivuilla on avattuna hieman tuota Kela-korvausta

    Kelan tuoreempia linjauksia on se, että suorakorvaus voidaan antaa vain kolmesta lapsettomuushoidosta.

    ”Hoidoiksi lasketaan tässä koeputkihedelmöitys ja siitä johdetut menetelmät. Jos koeputkihedelmöityksestä saadaan alkioita pakastettaviksi ja niitä käytetään myöhemmin, sitä ei lasketa erilliseksi hoidoksi”, Henri Kurunmäki tarkentaa.

    Seuraavista hoidoista korvausta on niin ikään mahdollista saada, mutta asiakkaan täytyy hakea sitä itse. Tällöin klinikalla maksetaan hoidosta täysi hinta ja korvausta haetaan erillisellä, klinikalta saatavalla anomuksella.

    ”Aina emme itsekään tiedä, mikä Kelan linja korvauksen myöntämisessä on. Useimmiten nuoret parit, joilla lapsettomuuteen on selkeä syy, saavat korvauksen myös kolmannen hoidon jälkeen. Mutta jos kyseessä on 41-vuotias nainen eikä lapsettomuudelle ole iän lisäksi muuta syytä, suhtautuminen korvaamiseen voi olla nihkeä.”

    Raskaus katkaisee ”kolmen hoidon säännön”. Näin toista raskautta yrittävän pariskunnan kolme ensimmäistä hoitoa korvataan taas suoraan riippumatta ensimmäistä raskautta edeltäneistä hoidoista.

    VastaaPoista
  11. Anonyymi: Auts, kuulostaapa monimutkaiselta...Kelan korvauspolitiikka on haastava viidakko!

    VastaaPoista