perjantai 29. huhtikuuta 2011

RV 7+4: Salaisuus leviää

Tuntuu, että tällä viikolla on ehtinyt tapahtua paljon asioita vaikken ole tänne ehtinyt oikein kirjoitellakaan. Ensinnäkin, väsymys on jatkunut ja olen saattanut ottaa päivätorkkuja jotta selviän päivästä. Ruokahalu puolestaan tuntuu kasvaneen entisestäänkin, sikäli kun se on edes mahdollista! Syön päivän aikana niin paljon, että minulla alkaa olla vaikeuksia keksiä mitä aina seuraavaksi söisin, sillä haluan kuitenkin pitää terveellisen ruokavalion ja tuntuu, että kaikki päivän normaalisyömiset on jo kaluttu iltapäivään mennessä läpi :)

Ja sitten, koska syön ja juon koko ajan, niin tietysti vessassa pitää laukata vähän väliä. Oravanpyörä.

Tällä viikolla olemme myös ihan tosissamme miettineet, että milloin oikein kerromme vanhemmillemme ja teimme päätöksen. Tarkoitus oli, että varaan toisen ultra-ajan ensi viikon loppupuolelle ja jos silloinkin kaikki näyttää hyvältä (RV 8+4 tienoilla), kerromme samantien kummallekin vanhemmille. No, soitin tänään sinne yksityiseen neuvolaan jossa viimeksikin kävimme, mutta kävi ilmi että paikka on kiinni seuraavat 2 viikkoa! Ainoa vaihtoehto oli joko tänään tai sen kahden viikon jälkeen joten valitsimme tämänpäiväisen ajan.

Heti töiden jälkeen kävimme sitten kurkkaamassa pikkuista ja siellähän se möllötteli viime kertaiseen nähden hurjasti kasvaneena: nyt hän oli kooltaan jo 1,3 cm! :) Edelleen kaikki oli tosi hyvin, sydän löi vahvasti eikä mitään hälyttäviä merkkejä ollut näkyvillä. Ainut asia mitä hieman ihmettelin, oli keskenmenoriski. Viimeksi kun tiedustelin asiaa, täti kertoi sen olevan 5 % ja tänään (1,5 viikon kuluttua) vastaus oli 8 %! Vieläpä höystettynä sanoilla "nyt se on jo paljon alhaisempi kuin viime viikolla", ööh...? Ei tunnu kivalta, että riski hipoisi vielä tässä vaiheessakin kymmentä prosenttia, mutta yritin heti sulkea tuon ajatuksen mielestäni ja keskittyä siihen, että kaikki on kuitenkin paremmin kuin hyvin.

Toisesta ultraustuloksesta rohkaistuneena päätimme kertoa molemmille vanhemmille tänään :)

Teimme pikavisiitin minun vanhempien luokse, yllätyskäyntinä ja kyllä oli pokassa pitelemistä. Mies oli se, joka kertoi heille uutiset, ja niitä seurasi 1-2 sekunnin hölmistynyt ilme, minkä jälkeen alkoi yleinen älämölö ja hihkunta! Ilmeisesti iloisia olivat :)

Yritämme parhaillaan tavoittaa miehen vanhempia ja heidän vuoro on siis kuulla uutiset seuraavaksi!

Hauskaa vappua! Juokaa te skumppaa minunkin edestäni jotka voitte! :)

6 kommenttia:

  1. Tällaista löytyy googlettamalla monilta sivuilta:

    "Noin 10–15 % raskauksista päätyy keskenmenoon, yleensä ennen 12. raskausviikon täyttymistä."

    "Kun sydämen syke on havaittu (yleensä 6. raskausviikon jälkeen) on raskaudella 90 % todennäköisyys jatkua normaalisti."

    Eli kyllä se riski on siinä 10-15 % paikkeilla. Ihmettelin tuota lääkäriä joka on sanonut sen olevan noilla viikoilla vain 5 %.

    VastaaPoista
  2. Heippa ja paljon onnea raskaudesta :D Tuun hieman perässäsi ja innolla luin blogiasi. Toivottavasti et loukkaannu, linkitin blogisi omaani. Meillä viikkoja vasta 4+6, enkä millään malttaisi odottaa että masu kasvaa. Mukavaa Vappua sinne!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Esim. tässä Pinkin Pingun postauksessa on sama kommentti tuosta 5 % keskenmenoriskistä + lääkärin nimi joka näin oli kommentoinut.

    http://pinkinpingviininblogi.blogspot.com/2011/04/rvkot-74.html

    Minulle tämän kertoi ultrannut kätilö, ei lääkäri.


    Mammamarian: Kiitos ja samoin sinulle! Kieltämättä nämä eka viikot tuntuvat matelevan hyyvin hitaasti :) Käyn tutustumassa myös sinun blogiisi, ja tottakai saa linkittää!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa että pikkuisella näyttää kaikki olevan hyvin! Kannattaa yrittää olla liikaa miettimättä tuota km-riskiä. *hali*

    Oikein ihanaa vappua teille! Meillä Mieheke kävi ostamassa holitonta kuohuvaa, jolla kilistellään illalla. ;)

    VastaaPoista
  5. Pieni se keskenmenon riski kuitenkin on, niin nauti nyt vaan! :) Ihanaa odottelua sinulle! Aika maatelee, mutta on se sen arvoistakin.

    VastaaPoista