Elämää alkionsiirron jälkeen

Tuli pidettyä puolivahingossa pienimuotoinen blogitauko kun tämä koko hässäkkä on vienyt voimavaroja ja on tullut keskityttyä vain itseensä. Takki on ollut niin sanotusti tyhjä. Olen ollut aika väsynyt kaikkeen tähän emotionaaliseen tunteiden vuoristorataan ja yllättäen olen hankkinut itselleni epätavallisen viilipyttymäisen asenteen siirron jälkeisinä päivinä. Mies puolestaan on se, joka on herännyt jännittelemään ja jaksaa vähän väliä hehkuttaa vatsaani sivellen, että ehkä siellä tosiaan on joku kasvamassa. Ja minähän se olen tavallisesti ollut tämän perheen intoilija!

Minun mielenrauhalleni on nyt vain turvallisinta yrittää unohtaa koko juttu ja elää elämää eteenpäin. En missään nimessä aio ryhtyä testailemaan etukäteen, vaan odotan kärsivällisesti että pari viikkoa tulee täyteen tai kunnes kuukautiset alkavat.

Oireita on ollut edelleen. Klinikan hoitaja sanoi, että munasarjojen palautumisessa normaalikokoon menee muutama päivä, ja olenkin tuntenut erityisesti oikean puolen munasarjan tienoilla kipuja. Torstaina eli eka työpäivänä jomottelu alkoi jo varhain iltapäivällä kun en taaskaan muistanut että töissäolo ei tarkoita sitä, että on normaalikunnossa. Porhalsin koko päivän vauhdilla menemään ja iltapäivällä keho muistutteli rauhoittumaan. Ilta menikin sitten vaaka-asennossa lepäillessä. Perjantaina kipuilu alkoi vasta kotiinlähdön aikaan, eli ehkä tässä ollaan pikku hiljaa toipumassa!

Yksi huvittava asia on ihan mieletön rintavarustuksen kipu. Koskaan ennen hinkkiosasto ei ole paisunut tällaisiin mittasuhteisiin ja olen joutunut kaivamaan kaapista kaikista kookkaimmat liivit päälle. Siltikin jomottaa. Olisi hauska ajatella, että tämä on merkki raskaudesta, vaan kun tämä kipu alkoi jo siirtopäivän aamuna, joten todennäköisesti se on vain yksi merkki taas siitä kuinka kaikki nämä hormonit ovat laittaneet kropan toimintaa epäjärjestykseen. Jos tissikipu jatkuu vielä parin viikon päästä niin sitten alan jo epäillä raskautta mutta en vielä :)

Meidän toiselle kissaraukalle on tuottanut vaikeuksia meikäläisen hoidoista seuranneet vatsakivut. Se poloinen on sitkeästi viimeiset kaksi viikkoa koittanut kömpiä vatsani päälle aina iltaisin kun köllöttelen sohvalla, eikä ymmärrä miksi se saa siitä aina lähdöt, vaikka yleensä se on ollut meidän yhteinen iltarutiini. 7-kiloinen mötikkä pallomahan päällä ei vaan tunnu hyvältä :/

Olemme lähdössä tänään ulos ja haaveilin eilen töissä lasillisesta (tai kahdesta) ihanaa punaviiniä, kunnes muistin, että minähän olen teknisesti ottaen raskaana! Paljon puhutaan siitä, että muutaman eka viikon ajan se on turvallista koska verenkierto ei ole yhteinen, mutta toisaalta ihan hullua ryhtyä riskeeraamaan nyt kun tietää, että siellä on joku kyydissä ja yrittää vimmalla kiinnittyä. Heippa punaviini, tervetuloa raskaus :)