Kuluneella viikolla olen pohtinut paria ystävyyssuhdettani, jotka ovat saaneet minut hieman surumieliseksi. Tämä toinen ystäväni tuli meille yökylään joten jouduimme paljastamaan hänelle olevamme IVF-hoidoissa koska muuten piikitystä olisi ollut hyvin vaikea selittää. Olemme melko läheisiä, tosin viime vuosina olemme pitäneet jonkin verran vähemmän yhteyttä koska asumme nykyään eri paikkakunnilla. Hänen ollessaan kylässä kuuntelin monta tuntia hänen seikkailuistaan vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa, mutta kun tuli minun vuoroni kertoa elämäntilanteestamme ja hoidoistamme, ne kuitattiin ohitse viidessä minuutissa.
Eräs toinen ystäväni asuu myöskin toisella paikkakunnalla, mutta olemme tavallisesti pitäneet yhteyttä säännöllisesti ja kohtuullisen tiheästikin. Hän tietää, että suunnittelimme kevään aikana aloittavamme hedelmöityshoidot, niin inseminaatiot kuin IVF:kin, mutta koko tänä aikana en ole saanut häneltä ensimmäistäkään puhelua, että miten meillä menee. Olen asiasta aika pahoillani, vaikka tiedänkin hänellä olevan tällä hetkellä omia kiireitä.
Surullista. Kumpikaan näistä ystävistäni ei todennäköisesti halua koskaan lapsia, mutta onko samassa elämäntilanteessa oleminen aina edellytys kiinnostukselle ja/tai ymmärrykselle? Ehkä se sitten on.
Myös usein mainitsemani pitkäaikaislapseton ystäväni avautui tässä eräänä päivänä, että yksi heidän läheisimmistä ystäväpariskunnistaan oli ohittanut heidän uutisensa yhdellä vaivaisella lauseella, sen jälkeen kun olivat viimeisten joukossa saaneet kuulla tästä monivuotisesta ja rankasta taipaleesta. Yhdessä sitten mietimme, että mistä tällainen kalsea suhtautuminen oikein johtuu. Onko ihmisten niin vaikea reagoida tällaisiin isoihin asioihin, että mieluummin ollaan hiljaa kuin sanotaan mitään? Onko kyse siitä, ettei osaa sanoa mitään vaikka haluaisikin?
Mitä mieltä te olette? Oletko itse joutunut vastaaviin tilanteisiin?
Jotkut ihmiset vain ovat sellaisia minäminä-tyyppejä. Kokemusta on. Yleensä koko puhelu tai tapaaminen käsittelevät hänen asioita, minun asiat hypätään olankolautuksella. Eikä koske pelkästään siis lapsettomuusjuttuja, vaan ihan kaikkea. Tämmöisille tyypeille en minä ainakaan avaudu näistä tärkeistä ja raskaista asioista.
VastaaPoistaJotkut ihmiset eivät ehkä pysty sanomaan mitään vaikka haluaisivatkin. He eivät ehkä ymmärrä koko asiaa, tai sitten eivät vaan uskalla antaa keskustelun edetä.
Joitakin ei ehkä vaan kiinnosta ko. asia siis toiselle raskas kokemus, "jos se surullisuus tms vaikka tartuu".
Meitä on niin moneen junaan. Onneksi olette te vertaiskaverit! Ja onneksi on nämä blogit.
Aika usea ei varmaankaan pysty sanomaan mitään tilanteeseen ja haluavat valitettavasti pyrkiä puhumaan neutraaleimmista aiheista. Lisäksi yksi syy voi olla "virheellinen huomaavaisuus". Itsekin olin vuosia sitten välttänyt aiheen esille ottamista yhden ystäväni kanssa, sillä kuvittelin asiasta puhumisen satuttavan toista. En ymmärtänyt tätä toista puolta, eli ystäväni olisi ehkä kaivannut tukea asiaan ja asian ottamista useammin esille...
VastaaPoistaToinen aika iso tekijä on varmasti ymmärtämättömyys. Itselläni oli ennen vauvahaaveiluja täysin irrallisia sanoja IVF yms hedelmöitykseen liittyvät asiat. Eikä todellakaan ollut hajuakaan kuinka kipeä asia lapsettomuus tai hedelmöityshoidot oikeasti ovat. Olen nyt vasta blogeja seuratessani ja omien kokemuksien perusteella tajunnut, kuinka paljon esim. jouluna lähetetyt lasten valokuvat voivat satuttaa vastaanottajaa. Asia, joka ei pari vuotta sitten olisi tullut mieleenikään... Itse olen huomannut parhaimman tuen tulevan niiltä, jotka oikeasti ovat samassa tilanteessa. Joten ehkä nämä kaksi ystävääsi eivät sovi tässä asiassa tuen saamiseen parhaiten, mutta varmasti he kuitenkin välittävät sinusta paljon. Tsemppiä sinulle vauvan saamiseen onnellisesti masuun! =)
Anonyymi kirjoitti hyvin ja olen samaa mieltä siitä että kyseessä voi olla virheellinen huomaavaisuus (hyvä termi) tai sitten ymmärtämättömyys.
VastaaPoistaOlen itse syyllistynyt molempiin monessakin asiassa ja muistan muutamiakin tilanteita joissa olen käyttäytynyt juuri ystäviäni kohtaan näin typerästi. Osaan hävetä sitä nyt sillä nyt ymmärrän paremmin ja haluan ettei vaikeista asioista tarvitsisi vaieta.
Myönnän että se ei aina ole helppoa ja joskus täytyy oikein pysähtyä ja muistaa todella kuunnella ystävää. Tällaisia me olemme, ihmisiä jotka tekevät virheitä (ja kenties oppivat niistä).
Olet varmasti oikeassa Verona myös siinä että luultavasti aina ei vain tiedetä mitä pitäisi sanoa. Mutta siinähän se onkin kun aina ei tarvitse edes sanoa mitään - voi kuunnella.
Pahinta on sanoa että tiedän miltä susta tuntuu, jos ei ole kokenut vastaavaa (oli se sitten mitä tahansa).
Oon Anonyymin kanssa aika samoilla linjoilla. Lapsettomuudesta on vaikea puhua, ja jos siitä ei itse tiedä mitään, siitä on todella vaikea puhua.
VastaaPoistaMulla on käynyt muutaman kerran sillain, ettei kaveri ole oikein osannut reagoida mitenkään. Mutta en ole kokenut sitä mitenkään loukkaavasti.
Tuohon kuulumisien kyselemiseen voisin sanoa, että ehkä ystäväsi ei uskalla kysellä? Voisit itse ehkä ottaa yhteyttä ja kertoa mitä haluat kertoa. Kyllä ystävä sitten uskaltaa ja tajuaa kysellä ja ymmärtää, että haluat kertoa kokemuksistasi.
Mua on kans joskus harmittanut, kun kaverit ei aina muistaneet mitään kysellä lääkärireissujen jälkeen. Mutta vaikka se on itselle niin suuri asia, ei se kaikille tietenkään ole niin tärkeää. Luonnollisesti.
Tsemppiä ystävien kanssa pärjäilyyn. Jos susta tuntuu, että ystävyyssuhde ei anna sinulle mitään, ei sinun ole pakko sitä pitää yllä. Koita jaksaa!!
Anonyymi 1. teksti oli kuin suoraa omasta suustani. Lapsettomuus hoitoineen tai ilman on jotain sellaista, mihin ei oikein löydy oikeaa suhtautumista. Asiaan vihkiytymätön tuskin millään lailla voi aavistaa sitä tunnelatausta, mikä esim. alkionsiirtoon liittyy. Eikä ystävä varmaan ymmärrä, että miksi hänen pitäisi soittaa ja kysyä miten hoidot etenevät. Emmehän me muutenkaan soita ihmisille ja kysele heidän lisääntymisestään.
VastaaPoistaAsia kannattaa ottaa ystävien kanssa puheeksi. Kertoa, että tähän liittyy niin paljon muutakin kuin vain lääkinnälliset toimenpiteet. Itse arvostin omassa ystävässäni sitä, että hän todella otti asian minun kanssani puheeksi. Kertoi heidän mahdottomuudestaan saada lasta ilman lääketiedettä ja kertoi siitä kivusta, mikä asiaan liittyi. Ilman sitä, tuskin ymmärtäisin lähellekään niin paljon kuin nyt. Enkä silti voi käsittää ihan kaikkea.
Ei vika aina ole ystävissä tai heidän tahdossaan ymmärtää.
t. ystävä
Miulla taas lähes kaikki ystävät jotka tietävät asiasta, eivät ymmärrä miten lapsen saaminen on niin vaikeaa ja haluavat joka ikinen kerta kysyä kuinka sujuu vaikka nähtäisiin kahdesti viikossa. Itse en halua puhua asiasta, haluan vain heidän tietävän. Mutta en taas halua sanoa vastausta kysymykseen "miten menee" - "mitä httoa se siulle kuuluu". Ja sitten pelkään, että jos sanon etten halua puhua, kysytään miksi edes kerroit.
VastaaPoistaJaksuja sinne <3
Ymmyrkäinen: näinhän se taitaa mennä, tosin kumpikaan näistä ystävistä ei ole varsinaisesti hirveän itsekeskeinen tai siis jaksavat tavallisesti kuunnella hyvin munkin jutut. Ehkä se on sitten tämä aihe joka on "syypää"! Ja osuit naulan kantaan, luojan kiitos blogiystävistä :)
VastaaPoistaAnonyymi: kiitos kauniista sanoista :) Tiedän, että nämä ystävät välittävät minusta paljon, sitä en epäile yhtään ja se taitaa olla hyvä pitää mielessä. On ihan totta, että monesti on vaikea tietää haluaako juuri tämä tyyppi puhua vai olla puhumatta, joten ehkä se on sitten helpompi sanoa mahd. vähän.
Junna: näin on, ei sitä itsekään aina osaa olla tuntosarvet 100%:sti pystyssä ja käyttäytyä aina täsmälleen tilanteen vaatimalla tavalla.
Riina: Olisin taipuvainen uskomaan, että nämä kaverini eivät pelkää kysymistä. Nämä ystävät eivät tällä hetkellä ole ns. ykkösystäviä joten en mitenkään tikahdu tuen puutteeseen vaan käännyn paikkakunnalla olevien ihmisten puoleen, joista yksi on täsmälleen samassa tilanteessa. On ihanaa jauhaa toisinaan face-to-face näistä asioista ihan loppumattomasti, koska molemmilla tilanne on akuutti ja mielen päällä koko ajan :) Todennäköisesti näiden kahden kanssa tilanne on siis ohimenevä ja muuttuu jossain vaiheessa (ellei sitten konkreettinen lastensaanti etäännytä meitä lopullisesti).
Ystävä/anonyymi: Olet tuossa ihan oikeassa, että ihmiset eivät ymmärrä helposti tällaista aihetta. Tämän ekaksi mainitsemani ystävän kanssa käsitän, että hänelle tämä on todella kaukainen juttu, mutta tämä jälkimmäinen ystävä puolestaan ei ole soittanut varmaan tämän vuoden puolella kertaakaan mikä on yllättävää ja ehkä hieman enemmän loukkaavaa kuin pelkkä fakta, ettei ole erikseen kysynyt lapsettomuushoidoista. Joskus on vain vaikea hyväksyä, että välillä läheistenkin ystävien tiet erkanevat väliaikaisesti tai lopullisesti! Sådan är livet. Olisi kiva pitää kaikista kynsin ja hampain kiinni, mutta nyt ei vain pysty kykenemään. :)
Pumpulia: Oih, tuo on taas ongelma toisesta ääripäästä eikä varmasti sekään kauhean kivaa! Oletko tohtinut sanoa heille, että et haluaisi puhua aiheesta aivan noin usein..? Toisaalta tuo on myöskin positiivinen ongelma kun näkee selvästi, että ystävät välittävät ja ovat kiinnostuneita :)
On se tavallaan positiivinen ongelma mutta kun kommentit on välillä luokkaa "mie en vaan voi ymmärtää miten sie otat noin kovin stressiä - eiks se nyt vaan mee niin, et tulee jos on tullaksee" Ja kuitenkin kaikki tietää tän yrityshistorian pituuden -_- Ja olen aika avoimesti puhunut myös siitä miten hiton rankkaa tää on välillä. Mut toki oon tyytyväinen, että heitä kiinnostaa :) (se kiinnostus sais vaan välillä vähän laantua :D )
VastaaPoistaEräs läheisimmistä ystävistäni, ihminen jonka olen tuntenut puolet elämääni ja jonka kanssa ollaan jaettu tosi paljon, kärsii lapsettomuudesta. Olen ilmaissut, että mulle voi puhua, mutta en itse ota asiaa puheeksi, paitsi ihan satunnaisesti. On ihan hirveän vaikeaa löytää oikeita sanoja edes tosi hyvän ystävän kanssa, etenkin kun omassa elämässä jyllää perheellistyminen toisella tapaa, enkä puhukaan esim raskaudestani ystävälle juuri ikinä. Voi sanoa, että tuo lapsettomuus on tullut väliimme jollain tavoin. Eniten haluaisin puhua tämän asian jotenkin puhtaaksi (siinä määrin kuin se on mahdollista), mutta siihen vaatisi muutaman lasin punaviiniä, joka ei nyt taas sit meikäläisen tilanteeseen sovi... heh.
VastaaPoistaMutta siis, olen itse huomannut, että rakkaimmankin ystävän kanssa asia voi mennä luovimiseksi, jännittelyksi ja jotenkin latautuneeksi enkä osaa sanoa, miten tilanne parhaiten laukaistaisiin. Nimittäin sellainenkin tuntuisi röyhkeältä ja jotenkin alentuvalta, että kysyisin ystävältäni empaattisesti "satuttaako tää mun raskaus sua", itse varmaan vastaavassa tilanteessa sulkeutuisin heti. Toisaalta, uskon kyllä avoimuuteen ja asioiden selvittämiseen. Eipä näihin taida olla yhtä oikeaa vastausta...
Pumpulia: Ouch, tuota voisi jo kutsua hienotunteisuuden puutteeksi. Ei toisen tuntemuksia ja elämäntilannetta voi oikein mennä mitätöimäänkään, sillä se ei tunnu kovin kivalta. Tsemppiä sulle!
VastaaPoistaLupiini: Siinäpä vasta kiperä tilanne ja vähän eri näkökulmasta. Ei takuulla ole helppoa! Itsestänikin tuntuisi todella vaikealta mennä kertomaan tälle pitkäaikaislapsettomalle ystävälleni että nyt muuten ollaan raskaana. Saati sitten jos heillä ei tärppää raskauden loppuvaiheessakaan. En tiedä, tulee mieleeni että voisiko tältä sinun ystävältäsi tiedustella hienovaraisesti mutta suoraan, että toivooko hän keskustelua aiheesta vai mieluummin vaikenemista...?
Minunkin erittäin läheinen ystäväni ryhtyi aluksi piilottelemaan raskauden aikaisia vaiheitaan, neuvolareissuja jne mikä tuntui vähän hassulta kun muutenkin puhuttiin kaikesta. Sitten kävi ilmi, että hän halusi "suojella" minua tältä raskaudelta, mikä tuntui hassulta kun masu oli kuitenkin niin selvästi nähtävissä :) Kerroin hänelle, että itse asiassa minusta olisi ihanaa jos saisin osallistua näihin vauvajuttuihin vaikkei itsellä tärppääkään, ja se puhdisti ilmaa huomattavasti. Mutta tämä riippuu ihan täysin ihmisestä, jollekin toisen raskaus voi varmasti olla kuin punainen vaate härälle!