Tärkeä päätös

Viimeiset pari päivää on ollut ihan sellainen olo, että kuukautiset alkavat kohta. Usko tästä hoidosta raskautumiseen on siis mennyt. En ihan tarkalleen osaa edes selittää miksi tuntuu tältä, mutta olen kuitenkin aika varma.

Eilen rupesin miettimään tätä tilannettani ihan toden teolla ja kävimme miehen kanssa vakavan keskustelun. Tulin siihen tulokseen, etten vain voi elää enää tällä tavalla, pistäen kaikki yhden kortin varaan. Meille saattaa tulla vauva yhdeksän kuukauden tai vasta 9 vuoden kuluttua. En voi sitä tietää. Jos jatkan näin, näivetyn ihan totaalisesti.

Olen ollut aina se tyyppi, joka jaksaa vaahdota kuinka elämää täytyy muuttaa jos ei ole siihen tyytyväinen, ja sitten olenkin itse se, joka junnaa samassa tilanteessa vuodesta toiseen. No, ei tämä kaikki nyt ihan kurjaa ole sillä onhan tässä menty naimisiin ja vietetty ihanat häät viime vuoden puolella, mutta oma parisuhde tuntuukin olevan tässä vaiheessa se ainut elämän valopilkku. Työnteko on yhtä tervanjuontia päivästä toiseen, ja koko ajan odotan sitä hetkeä, että pääsen äityslomalle. Miksi??

Tähän kysymykseen vastaus oli ennen, että minulla on todella hyvä työpaikka, hieno titteli, kohtuullinen palkka ja erinomaiset työsuhde-edut. Siitä olisi myös helppo jäädä äitiyslomalle ja se varmasti odottaisi minua palatessa. Ennen työni olikin ihan loistavaa, mutta olen tehnyt sitä jo vuosia ja jo CV:nkin puolesta olisi aika vaihtaa. Blogiystäväni Pnda on mm. minua kauniin sanoin rohkaissut vaihtamaan reippaasti työpaikkaa. Samoin Pingu otti elämäntilanteesta huolimatta ratkaisevan askeleen ja on kohta aloittamassa uutta työtä + uutta raskautta!

Miehen kanssa sitten eilen keskustelin aiheesta pitkään, ja sanoin, että olen yksinkertaisesti tullut siihen pisteeseen, etten voi tehdä tätä itselleni ja jatkaa työssä, josta en saa enää mitään irti ja joka päivittäin nujertaa minut henkisesti. Kesti hetken vakuuttaa hänet siitä, että olen ihan oikeasti tosissani. Miehen mielestä jäljellä olisi niin lyhyt aika ettei nyt kannata antaa periksi, mutta toisaalta hän ei ollut aivan oivaltanut kuinka kyllästynyt olen ja muutoksen tarpeessa. Vihdoin sovimme, että jos nyt raskaustesti ei ensi viikolla näytä plussaa, ryhdyn aktiiviseen työnhakuun!

Täällä ei ole mitenkään ruhtinaalliset työmarkkinat, mutta ainakin se piristää mieltä, että tietää aktiivisesti tekevänsä asian eteen jotain eikä vain istu ahterillaan ja valita. Kuka tietää, ehkä en edes löydä uutta työtä tai joudun tinkimään eduistani reippaasti, mutta toisaalta ajatus siitä, että saisin taas tehdä työtä joka tuo tyydytystä, on aivan mahtava! Sillä kestäisin mahdollisen lapsettomuuden ainakin jonkin aikaa eteenpäin, kun yritys ei ole ainut elämän sisällöntuoja (minkä sisällön, yhtä pettymystä perkele). Muistan edelleen urani alkuajoilta ne mahtavat onnistumisen tunteet ja sen olotilan kun oli äärettömän tyytyväinen omaan työsuoritukseensa. Uskon, että se on edelleenkin mahdollista, mutta ei enää nykyisessä työssä.

Olen aiheesta aika innoissani, ja nyt tuntuu siltä, että mahdollinen nega ensi viikolla ei tunnukaan niin kauhean pahalta. Viikonloppuna alkaa CV:n muokkaus ja uusien vaihtoehtojen kartoitus! Uusi työ, here I come :)