RV32+6: Perätila-baby

Viime viikon äitipoli-reissulla todettiin se, minkä jo valmiiksi tiesin: meidän neiti on edelleen perätilassa. Edellisenä iltana typy oli harjoittanut masussa sellaista möyrintää, että tuli tunne että hän yrittää kääntää itseään oikein päin. Lääkärin mielestä tämä piti paikkansa, sillä vaikka Taika olikin perätilassa, hän oli kääntynyt lievästi sivuttain. Pää sijaitsi siis oikean rinnan alla ja peppu viistosti alhaalla vasemmalla.

Olen sen jälkeen tuntenut joka päivä noita samoja, todella erikoisia liikkeitä. Tyttö jatkaa mellastusta, mutta nyt alkaa jo isosti huolettaa että onko hänellä enää riittävästi tilaa kääntyä. Kokoarvioksi tuli 2,2kg eli kookkaanpuoleista vauvaa siellä kasvatellaan edelleen, joten miten ihmeessä tuollainen kohta normaalikokoinen vauva saa itsensä kammettua siellä ahtaassa tilassa oikeinpäin? En tahtoisi millään sektiota, mutta perätilassa olevaa vauvaa en kyllä synnytä alateitse. Samallahan tämä tarkoittaa sitä, että jos lapsivedet menisivät kotona, sairaalaan pitäisi mennä ambulanssilla. Ja mitä jos tyttö päättäisi syntyä sieltä vauhdilla...pelon aiheita siis riittää!


Lääkäri tarjoutui kurkistamaan kohdunsuun tilannetta, mutta sanoin jaksavani odottaa seuraavaan kertaan. Ja nyt kaduttaa! Olisinpa antanut tarkistaa, niin olisi saanut vähän osviittaa siitä mitä supparit ovat saaneet aikaan. Onneksi seuraavaan kertaan on enää 1,5 viikkoa, joten ehkä sen jaksaa tässä odottaa.

Muuten raskaus etenee omalla painollaan. Supistelut ovat jonkin verran vähentyneet, mutta se voi johtua siitä että olen ottanut rauhallisemmin. Väsyn helposti ja tulee otettua päivätorkkuja harva se päivä, olen jo kokopäivätoimisesti vapaalla joten se onnistuu hyvin. Vauvavalmisteluja en ole hetkeen tehnyt ja kerään voimia seuraavaa koitosta varten! Olen asettanut itselleni takarajaksi RV36, jolloin ryhdyn pesemään ja silittelemään pikkuisia vaatteita kaappiin, tuli mitä tuli (jos siis vauva on silloin vielä hengissä). Tähän puuhaan pääsiäisaika soveltuisi enemmän kuin hyvin, koska jos toiveeni toteutuu, heti pääsiäisen jälkeen päästäisiin synnytyspuuhiin.

Huomenna ylitetään jälleen yksi etappi kun tulee täyteen 33 raskausviikkoa. Sen jälkeen jäljellä 4 viikkoa! :)

Miksi raskaanaolo ei aina ole herkkua

Vaikka on haaveillut raskaaksitulosta pienen ikuisuuden ja tehnyt sen eteen kaikkensa, tässä raskauden loppuvaiheessa olo on vaan sen verran "hehkeä" että omilta valituksiltaan ei voi välttyä. Seuraavat kohdat saavat minut iloitsemaan siitä, että tätä kolmatta raskauttani on jäljellä enää joitakin viikkoja.

1) Kaikki tippuu käpälistä, aivan kaikki. Nyt kun tavaroiden poimiminen on osoittautunut vähän vaativammaksi jooga-harjoitukseksi, tietysti käy niin että kaikesta huolellisuudesta huolimatta niitä putoilee vähän väliä ja löydän itseni kiemurtelemasta lattian rajasta useita kertoja päivässä. Onneksi 4-v pikkuapurini mielellään avittaa äitiä tässä puuhassa, jos vaan sattuu olemaan paikalla ♥. Minulla on siis nakkisormet. Eilen jouduin poistamaan sormukset kun tuntui, että veri ei kierrä enää nimettömässä!

2) Noin kuukausi sitten koitti se aika, kun napa rupesi antamaan periksi kasvavan mahan tieltä. Koko navan seutu oli aivan yliherkkänä, ja voi itku sitä päivää kun suihkussa suihkunpään letku pääsi vahingossa pyyhkäisemään sen päältä! Nggghhhhh. Napaa jomotti koko saman illan ja vielä seuraavan päivänkin. Nyt tämä vaiva on helpottanut, mutta auta armias jos ultrassa vedellään anturilla navan päältä...silloin tämä erittäin raskaana oleva yksilö nytkähtää pediltä noin pari senttiä ilmaan silkasta kavahduksesta.

3) Käsien pistely ja puutuminen.

4) Pakara-issias is back!! Viime raskaudesta tuttu vaiva alkoi taas ihan muutamia päiviä sitten. Olin keittiössä laittelemassa ruokaa ja kattamassa pöytää, kun äkkiarvaamatta alkoi vihloa vasenta pakaraa. Vaikka se ei iskenytkään täydellä teholla heti, oli pakko istuutua alas. Sen sijaan seuraavana päivänä suihkussa paikat ärtyivät seisoskelusta sen verran, että tuttu salamanisku lennähti peffaan ja onneksi sain napattua hanasta kiinni - muuten olisin tippunut lattiaan. Yksinäiset metsälenkit taitavat olla loppuraskauden ajalta pois laskuista...

5) Ankkakävely: jostain syystä olen ruvennut yhtäkkiä taapertamaan kuin ankka. Tätä en muista harrastaneeni aiemmista raskauksissa, mutta nyt se vaan tuntuu luonnolliselta. Ehkä siksi, että tuntuu kun jalkojen välissä olisi keilapallo jonka kuljettaminen vaatii tavallista isompia voimainponnistuksia. En tiedä miksi, mutta maha tuntuu olevan hirmu alhaalla vaikka neiti istuu siellä edelleen pää pystyssä.

6) Ne perinteiset raskausvaivat: pissattaa, janottaa, on kuuma, hankala nukkua, mahaa kiristää pienimmästäkin syömisestä, nenä on tukossa, selkää jomottaa, PISSATTAA.

Vielä noin 5 viikkoa jäljellä!

RV31: Äitiyspolireissulla & käsiongelmia

Viime viikolla kävimme yhdessä miehen kanssa äitipolilla, hänkin sai pitkästä aikaa tilaisuuden kurkata vauvelia. Taas ultrattiin pitkään ja perusteellisesti, mikä on loistavaa, mutta se käy kerta kerralta työläämmäksi kun paha olo yllättää jo muutaman minuutin selällään makoilun jälkeen. Hammasta purren sinnittelin, koska halusin että lääkäri saa rauhassa kartoittaa kaikki sisäelimet lävitse. Siellä siis tosiaankin katsottiin kaikki: aivot, sydän, mahalaukku, kohtuvaltimo ja jopa napanuoraa pyydysteltiin siellä täällä kuvaan, jotta nähdään että virtaukset ovat kunnossa.

Taika menee edelleen yläkäyrällä, säännönmukaisesti kuten tähänkin asti. Painoarvioksi lääkäri sai 1,8 kg, mikä tarkoittaisi 200g viikkolisäyksellä ja RV37 synnytyksellä syntymäpainoksi n. 3,2kg. Epäilen kuitenkin, että meidän vauveli kasvaa standardia nopeammin ja tuskinpa synnytän vielä tasan RV37.  Kuitenkin jos koosta voi vetää johtopäätöksiä ja tuon mukaan mentäisiin, hän syntyisi suunnilleen samankokoisena kuin Enkelipoika (3,3kg), mikä oli Sinttiin verrattuna teknisesti ottaen todella helppo synnytys.

Tästä lähtien rupean käymään äitipolilla aina kahden viikon välein, ja ensi kerralla jatketaan käynnistyskeskustelua. Gynekologinen tutkimus tehdään sitä seuraavalla visiitillä, jolloin saadaan osviittaa kohdunkaulan tilanteesta mikä puolestaan myös vaikuttaa käynnistysajankohtaan. Ihanaa päästä käymään siellä useammin! Se helpottaa mieltä ja oloa suuresti.

Viime viikolla alkoi lisäksi mielenkiintoinen vaiva. Huomasin, että kyljellään makoillessa alempi käsi alkaa helposti puutua ja sitä rupeaa pistelemään, erityisesti jos pitelen siinä esim. kirjaa. Pian kädet alkoivat puutua ihan vaan nukkuessa ja viikonlopun aikana jopa meikatessa! Meinasin tulla ihan vainoharhaiseksi, sillä perjantai-iltana ja lauantaina rupesin tuntemaan myöskin oikeassa pohkeessa tietyssä kohdassa pientä, pistävää kipua. Olin tietysti varma, että olin saanut veritulpan! Onneksi pohjekipu katosi siihen, mutta miehen yllytyksestä soitin kuitenkin maanantaiaamuna äitipolille, mutta siellä puhelimeen vastasi tosi ei-kiinnostunut hoitaja, joka ei meinannut ottaa kantaa mihinkään, millään tavalla. Lopuksi hän sai kakistettua ulos ohjeeksi piipahtaa synnärillä käymään "jos asia vaivaa". No en sitten mennyt. Google tarjosi vaivaan diagnoosiksi joko rannekanavaoireyhtymää tai jännetupin tulehdusta. Jos tämä ei vie minua aivan toimintakyvyttömäksi, odottelen seuraavaan äitipolikäyntiin ja kysyn siellä neuvoa, mutta epäilen että ongelman ratkaisee synnytys (samoin kuin Enkelipojasta issias-vaivat).

Eilen alkoivat kuin tyhjästä aivan vimmatut supistukset. Tässä raskaudessa on muutenkin supistellut ihan eri tavalla kuin koskaan, tosin kivuttomia ne ovat olleet mutta silti minulle uusi asia. Eilen yritin sitten käydä asioilla ja varsinkin ruokakaupassa jouduin vähän väliä pysäyttämään ja huilimaan, kun vatsa vetäytyi niin kireäksi että menoa ei yksinkertaisesti voinut jatkaa. Tämä jatkui koko eilisen päivän pienimmästäkin liikkeestä ja tänään vaikuttaisi aika samalta. Pelottaa, että nuo viattomat supparit eivät olekaan niin viattomia, vaan saavat aikaan ennenaikaisen synnytyksen...yritän kuitenkin nyt keskittyä ajatukseen, että ehkä ne saavat jotain pientä valmistelua kohdunsuulle ja silloin käynnistys olisi helpompaa. Tai jopa synnytyksen käynnistymään luonnollisesti siellä rv37 tienoilla!

Onko muuten kenelläkään lukijalla kivuttomat supparit pehmentäneet kohdunkaulaa? Tai onko voimakkaasta supistelusta seurannut ennenaikainen synnytys?

RV30+2: Suuri edistysaskel!

Viime aikoina olen voivotellut loputtomiin sitä, kuinka en kykene tarttumaan minkäänlaisiin vauvavalmisteluihin vaikka viikot lähenevät maaliviivaa koko ajan. Halu ja tahto oli olemassa, mutta kyky ryhtyä toimeen puuttui.

Viime viikolla tunsin kun jokin minussa muuttui. Ehkä ajan, ehkä terapeutin käynnin, toissakertaisen postauksen tai kaikkien niistä voimalla. Sanoin miehelle, että viikonloppuna haluaisin kaivaa kaikki vauvanvaatelaatikot varastosta esiin ja käydä ne yhdessä lävitse. Pelotti, mutta näin tehtiin. Aloitimme ensin Sintin nimetyistä vaatteista ja voi sitä riemua, kun löysin niistä suurimman osan! Luulin myyneeni kaiken pois kirppiksellä kun Enkelipojan sukupuoli selvisi, mutta laatikoista löytyikin ihania aarteita ja muistoja herättäviä vaatekappaleita. Tuntui lohdulliselta, että pikkusisko saisi käyttää isosiskon vaatteita.

Ehkä näiden positiivisten tunteiden avulla selvisin siitä, kun tuli hetki käydä Enkelipojan vaatelaatikoiden kimppuun. Tuntui, kuin olisin vasta edellisviikolla pakannut kaiken pois. Muistin niistä lähes jokaisen vaatteen. Haikein mielin poimin sieltä kaikki tytölle soveltuvat talteen ja viikkasin takaisin kaikki vaaleansiniset.

Homma oli ohi reilussa tunnissa, mutta projektista jäi tosi hyvä mieli. Olin uskaltanut! Olin pystynyt siihen!

Samalla tein inventaarion puutteista ja lista näytti tältä:
- parit vaaleanpunaiset sukkikset
- pari tyttömäistä puseroa kokoa 56 cm tai vaihtoehtoisesti neulepaitoja
- pussilakanat & reunapehmuste sänkyyn
- kuolalappuja
- toppapuku kokoa 56 cm
- Baby Sense 5 hengityshälytin

Ei siis puutu paljoa. Nuo sukkikset kävin ostamassa seuraavana päivänä ja toppapuvunkin hankin käytettynä (se on ihanan pinkki!). Pari päivää sitten ostin myös kirppikseltä kahdet puolipotkarit ja yhdet housut, ne kustansivat yhteensä alle 2 euroa. Olin aivan yllättynyt siitä, miten hyvin kaikkea löytyy joten hankintoja ei tarvitse tosiaankaan tehdä paljoa. Kaikista tärkein jäljelläolevista on hengityshälytin: en usko, että pystyisin nukkumaan silmän täyttäkään ilman sellaista joten lähempänä h-hetkeä se menee tilaukseen.

Kaikesta tästä valmistelusta johtuen sain kuin uuden vaihteen päälle tähän raskauteen. Ihan kuin olisin melkein normaali odottaja, minulle kuuluu samat puuhat kuin toisille äideillekin. Ja mikä parasta: tämä ei tuntunut raskaalta vaan päinvastoin yllättävänkin mieluisalta puuhalta! Uskoakseni perimmäinen syy löytyy itseni ylittämisestä. Luulin, etten pystyisi tähän mutta pystyin kuitenkin, ja vieläpä sain siitä iloa. Minä en tavallisesti ole se, joka pelkää. Omien pelkojeni voittamisesta sain todella paljon lisää puhtia ja nyt alan uskoa, että saatan hyvinkin selvitä hengissä seuraavista 7 viikosta :)

RV29+5: Neuvolaa, painajaisia ja huonoja yöunia

Kuluneella viikolla piipahdin jälleen neuvolassa. Hemoglobiini kynti edelleen aika alhaisissa lukemissa eli 115, joten päätin ryhtyä ottamaan iltaisen 100mg tabletin lisäksi päiväsaikaan 50mg tabletin. Pahaksi onnekseni se oli apteekista juuri käyntipäivänäni loppu, joten pakkaus on edelleen hankkimatta.  Pitääkin käydä pikapuoliin tekemässä uusi reissu, sillä olisi mukava saada hieman lisää virtaa tähän väsyneeseen olemukseeni. 

Painonnousu on tasaisen reipasta: tähän mennessä olen kerryttänyt elopainoa +10kg. Aika pyörryttävä tahti, sillä Enkelipojasta niitä taisi tulla kaiken kaikkiaan +12kg, mutta kuten sanottua tästä lapsukaisesta ruokahalu on ihan eri sfääreissä...kävin kuitenkin menneellä viikolla pitkästä aikaa kuntosalilla ja tarkoitus olisi kuntoilla kevyesti noin pari kertaa viikossa seuraavan kuukauden ajan. Sen jälkeen laitankin jäsenyyden tauolle, sillä ei salitreeni mitään herkkua ole kun olemus on raskas ja tehtävien liikkeiden määrä on tässä vaiheessa raskautta aika rajoitettu. Uskon kuitenkin, että kevyt urheilu on hyväksi joten harrastan sen aikaa kun pystyn.

Tällä kertaa neuvolassa ei ultrattu, mutta kuunneltiin kuitenkin sydänäänet. Ensi viikolla on seuraava äitipoliaika, joten onneksi ei tarvitse odottaa kauaa, että pääsee kurkkaamaan pienokaista. Valittelin lisäksi neuvolassa huonoja yöuniani. Viimeiset pari viikkoa olen nukkunut erittäin kehnosti, sillä vaivoja löytyy koko joukko: on kuuma, asento on aina huono joten vaihdan koko ajan kylkeä, nenä on tukossa, janottaa, pissattaa jne jne. Ihan kuin raskauden viimeisillä viikoilla! 

Lisäksi viime viikolla näin ensimmäisen vauvapainajaisen. Olin jossain kodin ulkopuolella menossa, ja yhtäkkiä tunsin kuinka synnytys käynnistyi. Se eteni vauhdilla, muistan unessa nojanneeni käsillä pöytään kunnes tunsin jotain valahtavan jalkovälistäni. Se oli vauva! Sain kumartumalla juuri ja juuri kopattua sen käsiini, ennenkuin pää olisi kopsahtanut maahan. Hän oli todella pieni, sillä unessa hän syntyi juuri niillä viikoilla kun parhaillaan olin eli 29+ jotain. Muistan pidelleeni vauvaa käsissäni ja vauva vain oksensi koko ajan, lapsivettä tuli aivan loputtomiin ulos. Yritin auttaa ja kääntää häntä parempaan asentoon, ja kaivaa suuta tyhjäksi, mutta oksentaminen vain jatkui eikä vauva tuntunut pääsevän ollenkaan hengittämäään. Pian paikalle saatiin kätilö, joka katsoi minuun pitkään ja yritti sanoa, että vauva on ollut tosi kauan aikaa hengittämättä...Muistan hokeneeni, että nythän hän hengittää ja kaikki on hyvin, mutta siihen uni loppui. Aamulla kylmäsi, nytkö tämä jo alkaa. Koko päivä meni hieman epätodellisissa tunnelmissa.

Hyviä uutisiakin on: sokerirasituksen tulos oli normaali. Ei siis tarvitse huolehtia raskausajan diabeteksestä! Lisäksi tällä kertaa hain vauvavakuutusta hyvissä ajoin (Enkelipojasta taisin myöhästyä päivällä) ja parhaillaan odotan vakuutusyhtiön päätöstä. Nyt päädyimme eri vakuutusyhtiöön kuin Neiti S:stä, sillä silloisen vakuutuksen ehdot olivat muuttuneet merkittävästi ja toinen yhtiö tarjosi parempaa vaihtoehtoa. Täytyykin lähipäivinä tarkistaa, että menihän hakemus läpi.