Veronan & Sintin kuulumisia, pitkästä aikaa!

Yksi kadonnut lammas ilmoittautuu! Elossa ollaan, ja järkytyksekseni tajuan, että edellisestä postauksesta on kulunut kolme kuukautta - KOLME! Jostain päähäni pälkähti käydä tarkistamassa sähköpostini tässä eräänä päivänä, ja huomasin eräältä lukijalta tulleen viestin jossa kyseltiiin onko kaikki ok. Kuulin, että minua on kaipailtu ja sitten vasta tulin pitkästä aikaa vilkaisemaan blogia ja huomasin kaikki huhuilut. Pahoittelut, että olen ollut niin täydessä blogihiljaisuudessa - minua suorastaan NOLOTTAA kuinka moni on ollut huolissaan hyvinvoinnistani! Anteeksi. Olen pitänyt ihan täydellistä blogitaukoa, niin omista kuin kaikkien muidenkin blogeista vaikka ikävä on ollut kaikkia ihania bloggaajia ja lukijoita - Pingua, Sandya, Riikkaa jne jne. En ole kunnolla tajunnut miten nopeasti aika on mennyt.

Meillä on tapahtunut vaikka mitä tässä viime kuukausina. Kaikista eniten olen ehkä kärsinyt kroonisesta ajanhallintaongelmasta, jo viime (vauva)vuoden aikana kirjoittelutahti on ollut todella epäsäännöllistä. Sama pätee kaikkiin omiin harrastuksiini (mitä ne ovat?), en kerta kaikkiaan ole kyennyt järjestämään aikaa juuri millekään muulle kuin arjelle ja omalle perheelle. Minä en hallitse arkea, vaan arki hallitsee minua, argh!

Lyhyesti summattuna mitä meillä on puuhailtu viime aikoina. Ostimme viime syksynä uuden asunnon ja käytännössä koko marraskuu, heti kun saimme avaimet käteemme, remontoimme siellä kaiken liikenevän vapaa-ajan ja kuun vaihteessa muutimme. (Muuttaminen on muuten aivan järkkyä hommaa pienen lapsen kanssa!!) Sitten remontoimme vähän lisää, koitimme saada tavaroita paikoilleen ja kävimme matkoilla. Tammikuussa Sintti pikkuinen aloitti päivähoidon, minä menin takaisin töihin ja ihan äskettäin pistin pillit pussiin ja lopetin viimeisetkin imetyksen rippeet. Vapaa-aikana koitamme sitten viimeistellä kotia, mikä tosin sujuu aika heikolla menestyksellä :) Ehkä jouluun mennessä olemme valmiit ja saamme viimein loputkin laatikot purettua, hah.

Tuntuu hassulta, että vielä syksyllä olin ihan jämähtänyt rauhalliseen kotiarkeen ja olin jopa vaipunut tietynlaiseen alakuloiseen passiivisuuteen, enkä oikein saanut mitään aikaiseksi. Jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää niin ehkä olisin nauttinut jotenkin "enemmän täysillä" niistä päivistä! Nyt muistelen suurella haikeudella sitä, että sain olla Sintin kanssa kaiken sen ajan verrattuna niihin muutaman hassuun tuntiin per päivä mitä on jäljellä töiden jälkeen, ennen kuin tyttö menee unten maille.

Meillä oli hyvä tilaisuus valmistella Sintti rauhassa päivähoitoon ja harjoitteluaika menikin ihan hyvin, Sintillä nimittäin. Minä puolestaan vollotin joka ilta silmät päästäni! Se oli äidille hirmuinen shokki kun pieni lapsukaiseni meni sinne isoon ryhmään joka oli erityisesti sillä viikolla täynnä jatkuvasti itkeviä lapsia kun kaikki olivat siellä ensimmäistä kertaa. Hoitaja-parat vain juoksivat lapsen luota toisen luo ja yrittivät kahmia syliinsä niin monta itkevää lasta kuin vain mahtui. Minäkin lainailin siellä syliäni kaikille halukkaille. Minä murehdin murehtimasta päästyäni, että miten tuommoinen pikkuinen lapsi kuin Sintti osaa edes ilmaista jos sillä on nälkä tai jano, tai jos osaakin niin ehtiikö kukaan huomata. Ja kun toisella ei vähän päälle vuoden ikäisellä ollut mitään taitoja, ei edes kävellä osaa joten jääkö isompien jalkoihin ja syömiseenkin tarvitsee syöttämisapuja.

Niin onneksi sitten riitti viikon suruaika äidille, ja työviikon alkaessa mieli oli hyvä ja rauhallinen :) Itkuvuoro vaihtui valitettavasti äidiltä tyttärelle, joka itkeskeli erityisesti ensimmäisen viikon aika kovaa, kunnes tottui ja nyt alkaa olla oma aurinkoinen itsensä myös hoitotädeille. Ihan turhaan jännäsin ja pelkäsin, sillä hoitajat tekevät parhaansa ja tuntuvat oikeasti tykkäävän niistä lapsistaan siellä, eikä Sinttikään jää syliä vaille! Mutta voi että omaa lastaan ehtiikin työpäivän aikana ikävöidä...*huokaus* Toisaalta nyt illat jaksaa leikkiä paljon paremmin tytön kanssa kun on tehnyt jotain muuta päivät.

Silti olen ihan pikkuriikkisen kateellinen niille äideille, joilla on mahdollisuus jäädä kotiin pidemmäksi aikaa. Tämän jälkeen olen todennut, että jos seuraava lapsi sieltä jonain päivänä tulee, veisin hänet paljon mieluummin hoitoon 1v 3 kk:tta - 1,5 v ikäisenä. Siinä vaiheessa taidot ovat jo niin paljon paremmat että ei ole koko ajan täysin riippuvainen hoitajista.

Muuten neiti kehittyy valtavaa vauhtia ja on selvästi kehittymässä omaksi hurmaavaksi persoonallisuudekseen :) Hän on edelleenkin varsinainen hymytyttö, mutta osaa tarvittaessa muuttua sekunnissa kiljuvaksi kiukkupussiksi jos häneltä riistetään joku sillä hetkellä hänen mielestään välttämätön kapine (jonka on juuri pihistänyt kun silmä välttää), kuten äidin puhelin, isin tietokone jne jne. Loppuvuodesta näytti pitkään siltä, että tyttö lähtee aivan kohta kävelemään, mutta hän taisi tuumata, että ei tässä mitään kiirettä ole ja otti ne odotetut ensiaskeleet 1v 1kk:n iässä. Nytkään ei silti varsinaisesti vielä kävele, vaan rauhassa ja harkiten aina silloin tällöin ottaa muutaman askeleen kunnes pysähtyy lepuuttamaan ja jatkaa hyväksi havaitulla etenemiskonstilla eli kontaten tai seinästä tukea ottaen kävelemällä :)

Sanavarasto kattaa 2 tärkeintä sanaa: "äiti" ja "anna". Noista viimeksimainittua kiljutaan korkealta ja kovaa, varsinkin jos haluaa leipää (=suurta herkkuaan). Isin mielestä tyttö sanoi eilen aamulla ensimmäistä kertaa "isi", ei siis suomeksi vaan isin omalla kielellä. Minä en tätä vielä ole kuullut, mutta innolla odotan!

Jatkan kirjoittelua toisella kertaa, mutta tässä tuli varmaan kaikki oleellinen tältä ajalta kun olen viettänyt hiljaiseloa. Olette ihania kun olette jaksaneet käydä kurkkimassa ja huhuilemassa tämän epäluotettavan bloggaajan kuulumisia! Kertokaahan mitä teille kuuluu! Käyn varmasti tässä hiljalleen lueskelemassa tuttuja blogeja, ja lupaan palata kirjoittelemaan vähän nopeammin kuin viimeksi :)

RV 40+6: Meidän "lastenhuone"

Valitettavasti ei vieläkään mitään synnytysuutisia täällä. Toisaalta en sitä enää odotakaan vaan olen vakuuttunut siitä, että meidän raskaus menee käynnistykseen, kun kaikki oireet edelleenkin loistavat poissaolollaan. Viime päivinä on ollut monenlaista ohjelmaa ja olen juossut sinne tänne asioimaan tai tapaamaan ystäviä, ja niiden tuloksena kova väsy sillä tämän kropan liikuttelu paikasta toiseen ei ole enää mitään kevyttä hommaa. Niinpä olenkin jatkanut harrastamiani päivätorkkuja hyvällä omallatunnolla, ja varsinkin miehen kanssa olemme nukkuneet aivan uskomattoman pitkiä yöunia nauttien niistä vielä kun se on mahdollista! Nukkuminen on ihanaa ja sitä on hyvä tehdä vähän varastoon kunnes mahdollinen valvominen alkaa :)

Olen myös lukenut viime aikoina useita kirjoja, sillä niitä on jotenkin päässyt kertymään kirjahyllyyn. Yksi parhaista lukukokemuksista oli ehdottomasti Anna-Leena Härkösen uutuuskirja "Onnen Tunti", joka kertoo sijaisperheenä aloittavasti pariskunnasta. Kyseisen kirjan taisin lukaista alusta loppuun itsenäisyyspäivänä, aloittaen iltapäivällä ja lopettaen juuri ennen Linnan juhlia ;) Ei vaan voinut laskea opusta kädestä pois ennenkuin sain tietää miten tarina päättyy.

Tähän loppuun sitten esittely meidän "lastenhuoneesta", kuten otsikkokin lupaa. Lastenhuone on lainausmerkeissä koska sellaistahan meidän kaksiossa ei varsinaisesti ole, vaan nukumme kaikki sulassa sovussa sitten ainokaisessa makkarissamme. Pinnis on löytänyt paikkansa ihan meidän sängyn vierestä minun puoleltani, ja muutama päivä sitten petasin sen valmiiksi, sillä ajattelin pienokaisen saapuvan ihan milloin tahansa. Kyseessähän on Brio Two-sänky, ja sieltä löytyy yhteensopiva reunapehmuste + lakanat. (En vielä ole ihan varma mitä teen tuon reunapehmusteen kanssa sieltä osin missä on laskettava laita, mutta ehkä kierrän sen takaisin jättäen yhden reunan kokonaan vapaaksi.) Päässä on Hello Kitty-soittorasia, jota kuuntelemme jokailtaisen mahanrasvauksen yhteydessä. Luulen, etten tule käyttämään äitiyspakkauksen pahvilaatikkoa nukkumiseen ollenkaan, mutta saatan vuorata sänkyä peitoilla tai tyynyillä vähän pienemmäksi jos näyttää että vauvaparka hukkuu kaikkeen tuohon tyhjään tilaan ja tuntee olonsa turvattomaksi.

En muuten tajua, millä standardilla se äitiyspakkauksen peitto oli oikein tehty, sillä tuo myös standardikokoinen pussilakana ei ollut sen kanssa kovin yhteensopiva! Tai siis pussilakanaa oli aivan mahdottomasti joten reunat jäivät ihan tyhjiksi. Nyt se ei vielä haittaa, joten käänsin ylimääräiset reunat alle piiloon, mutta jatkossa voi olla että pitänee ostaa uusi peitto ettei se pyöri ja myttäänny lakanan sisään :(

Hoitopöytä on myös Brio Two-mallistoa ja siihen sain vihdoin hommattua halutut korit ja laittelin niihin vauvan hoitotarvikkeita. Tämä siis Sandylta lainatulla idealla :) Ylhäällä vasemmassa pikkukorissa on kertisvaipat yöksi vastasyntyneen kokoa, ja oikeanpuolimmaisessa on erilaisia rasvoja, harja, pumpulia, pyllypyyhkeitä jne. Alhaalla vasemmalla on ne vähäiset kestovaipat joita vielä tässä vaiheessa omistan, mutta kokoelma tulee varmaan lisääntymään myöhemmin. Oikeassa korissa on pikkupyyhkeitä vaaleanharmaana ja vaaleanpunaisena, sekä perällä osa meidän harsoista.

Muuten kaikki alkaa olla kasassa, mutta jotain kuvitusta ja viihdykettä vauvalle vielä voisi harkita, esim. mobilea. Mutta kannattaako se laittaa mieluummin sängyn vai hoitopöydän yhteyteen, mitä suosittelette? Jos se on sängyn laidassa kiinni niin meneekö vauvalla nukahtaminen pipariksi kun on liikaa katseltavaa ympärillä...?

RV 17+3

Täällä on yritetty orientoitua taas työntekoon pitkän loman jälkeen. Vaikeaa se on, mutta ei auta - töissä on käytävä!

Maha on kasvanut todella mallikkaasti ja siitä on alkanut muotoutua mielestäni viimeisen parin viikon aikana selvä raskausmasu. Keskikohta on selvästi ylempänä joten se näyttää vähemmän kaljamahalta ja enemmän vauvan aikaansaamalta ;) Erityisesti iltaisin on ilmennyt uusi raskausoire: vatsanahan pingotus. Iltaa kohden yleensä masu turpoaa aika lahjakkaasti päivän syömisistä, varsinkin jos syö illallisen myöhään ja silloin se on erityisen muhkean näköinen. Toissailtana turvotus oli niin voimakasta, että nahkaa kiristi oikein mojovasti ja nukkumaan mennessä mietin, että poksahtaakohan se oikeasti kohta!

No ei se poksahtanut, mutta olo oli lievästi sanottuna erikoinen. (Miten ihmeessä se vatsan pystyykin venymään niin paljon kuin loppuvaiheessa on tarpeen...?) Uudeksi iltarutiiniksi onkin tällä viikolla muodostunut vatsan rasvaus, ja toistaiseksi on menty pelkällä kaapista löytyneellä perus kosteusvoiteella, mutta tilasin myös netistä varta vasten siihen tarkoitukseen olevan voiteen. Se saapuu varmaan joskus viikon kuluttua ja kerron sitten, tuntuuko se oikeasti jotenkin hyödyllisemmältä kuin tavallinen ja halpa voide :)

Minulla on myös eräs toinenkin uusi rutiini ja se pitää sisällään entistä enemmän paneutumista omaan hyvinvointiin, nimittäin UNTA! Joka ilta askareet ja puuhastelu pitää lopettaa viimeistään klo 21, jolloin menen suihkuun ja alan rauhoittua hiljalleen nukkumaanmenoa varten. Yleensä viimeistään varttia vaille kymmenen olen pehkuissa ja lueskelen jotain rentouttavaa ennen nukahtamista. Tällä konstilla yritän varmistaa oman jaksamiseni töissä, ja muutenkin ennaltaehkäistä stressiä. Rakastan myöskin nukkumista todella paljon, joten mikäs sen parempaa :) (ja kuten huomaatte: poikkeus vahvistaa säännön sillä tänä iltana postauksen ilmestymisajankohdasta päätellen tätä sääntöä ei noudateta alkuunkaan).

Siitä lepäämisestä puheen ollen, minuun on iskenyt aikamoinen pesänrakennusvietti! Ehkä näillä hormoneilla on oma osuutensa asiaan, mutta olen höyrynnyt kotona siivoten kaappeja ja järjestäen tavaroita, koska olen kerta kaikkisen kyllästynyt siihen, että pieni kaksiomme pullistelee tavaraa. Tänne pitäisi oikeasti mahtua kolme ihmistä viiden kuukauden kuluttua ja samasta syystä myös sen kolmannen pikkuihmisen tavarat & vaatteet, mikä tässä vaiheessa näyttää vielä suhteellisen epätoivoiselta. Eilisillan siivoilin omia vaatekaappejani ja laitoin varastoon säilöön ihan kaikki sellaiset vaatekappaleet joita en pysty nyt raskauden aikana käyttämään. Lisäksi tein erikseen roskiskasan, kirppikselle lahjoitettavan kasan sekä Huuto.net-kasan. Kylläpä oli vapauttavaa! Ja homma jatkuu seuraavat viikot niin kauan kunnes roinasta on päästy eroon (tai okei, kunnes se on saatu hallintaan).

Tänään hairahduin ostamaan pari ihanaista vauvanvaatetta paikallisesta Prismasta, kun olivat -50% alennuksessa. Olin etukäteen päättänyt, että seuraavat kamppeet hankin vasta rakenneultran jälkeen (kun sukupuoli selviää), joka on elokuun alussa, mutta en mitenkään jaksanut odottaa kokonaista kuukautta! Koitan lähipäivinä ottaa niistä vaatetuliaisista ja näistä ostoksista kuvia ja laittaa myös tänne blogin puolelle :)

Ihania hellepäiviä!

I have a project!

Viime päivinä olen ihastellen lukenut kommentteja lehdistä ja blogeista "ihanasta syksystä" tai "tunnelmallisesta syksystä". Mukavaa, kun joku ajattelee noin, sillä olen jostain syystä ollut aina vankkumaton syksynvihaaja. Tai ehkä se onkin tämä kyseinen vuodenaika joka inhoaa minua, koska tuntuu niinkuin valon vähetessä kaikki energia katoaisi minusta ja elo loppuvuotta kohden tuntuu välillä melkoiselta survivor-taistelulta kun aamulla on pimeä, päivällä on hämärä ja illalla taas kerran pimeä. Onneksi keskipäivällä saadaan vielä jonkin aikaa nauttia ihan oikeasta auringonvalosta, mutta pian sekin vuorokaudenaika joutuu sopeutumaan talveen.

Minä olen itse kesän lapsi ja rakastan valoa ja aurinkoa! Kesällä unentarve vähenee radikaalisti ja mieli on pirteä.

Tälle syksylle on perinteisen syyssynkistelyn lisäksi vielä tämä miehen reissukausi ja vauvakuumeeni, joka näköjään elää ihan omaa elämäänsä. Mietin vähän, että mitähän tästä oikein tulee ja itseään pitää varmaan piristää oikein kunnolla, mutta nyt kun mies sitten lähti ja olen yksin kotona, ei tunnukaan niin kurjalta kuin pelkäsin. Olisihan täällä mukavampi olla kaksin, mutta tiedän, että miehellä on uudessa paikassa hyvät oltavat ja todennäköisesti mahtavia työhaasteita luvassa, joten hyvin tässä pärjäillään.

Ennenkaikkea ihan huippu asia on, että minulle on luvassa tälle syksylle eräs projekti!! Minulle on tarjoutunut mahdollisuus hoitaa eräs remonttihomma kodissamme loppuun, ja sen hoitaminen vaikuttaa asumismukavuuteemme aivan mahtavalla tavalla! Olen tästä tosi innoissani ja sormeni suorastaan syyhyävät, että pääsen soittelemaan remonttimiehille ja miettimään aikatauluja, materiaaleja jne. jne. Siitä tulee varmasti fyysisesti rankkaa, koska mies ei ole paikalla, mutta vanhempani tarjoutuivat oma-aloitteisesti avuksi, ja uskon että heidän + remonttimiesten avulla saamme homman näppärästi loppuun.

Mikä parasta: remontin jälkeen asunnostamme tulee ns. vauvaystävällinen eli sen jälkeen meiltä löytyy paikka mihin tarvittaessa voi sijoittaa vauvansängyn, hoitopöydän ja vauvanvaatteet :) Ja jos ei tuokaan tarve ihan pikaisesti toteutuisi, niin jo pelkästään meidän asumisolosuhteemme tulevat paranemaan huomattavalla tavalla. :)