maanantai 16. toukokuuta 2016

Sisarusrakkautta

Äskettäin sain toiveita peräti kaksin kappalein, josko voisin kirjoitella isosiskon suhtautumisesta perheen uusimpaan tulokkaaseen. Ajatus tällaisesta tekstistä on muutenkin ollut hautumassa, joten tämä tuli oikein sopivaan saumaan!

Omista peloistamme huolimatta yritimme koko raskauden ajan innostaa Neiti S:ää raskaudesta ja vauvasta, mikä ei ollut kovin vaikeaa, sillä tyttö oli aiheesta todella mielissään. Kaivoin vajaa kaksi vuotta aiemmin poispakkaamani vauvakirjat esiin varastosta ja taas luimme harva se ilta tarinoita, kuinka noihin perheisiin syntyy pupu-, ihmis- ja karhuvauvoja. Ne olivat ehdotonta lempiluettavaa eikä se tämän ajan jälkeen minustakaan enää niin pahalta tuntunut.

Synnytystä edeltävänä iltana Neiti S meni mummolaan yöksi ja siinä lähtövalmisteluiden keskellä tuli puhetta synnytyksestä. Tytöllä tuli haikea mieli jättää meidät ja sen yhteydessä mieleen taisi nousta pieni pelkokin seuraavan aamun tapahtumista, vaikka olimme yrittäneet kertoa niistä positiiviseen sävyyn ja maininneet moneen kertaan, kuinka hän pääsisi saman päivän iltana katsomaan pikkusiskoa heti sairaalaan. Jossain vaiheessa poistuin olohuoneeseen ja kuulin kuinka hän kysyi isältäni: "Mutta mitä jos jotain kamalaa tapahtuu? Entä jos vauva ei synnykään?". Mahasta kouraisi, miksi noin pienen piti tietää se omakohtaisesti että jotain pahaa voi todella tapahtua...

Helpotus oli suuri koko perheellä kun kaikki lopulta meni hyvin. Hieman jännitimme Neiti S:n suhtautumista: olisiko hän sittenkin voimakkaasti mustasukkainen vai suhtautuisiko vauvaan lämpimästi. Oli ilo katsoa kuinka tyttö saapui sairaalaan silmät innosta tuikkien ja paloi halusta ojentaa vauvalle valitsemansa lahjan. Myöhemmin hän sai myös kokeilla ottaa pikkusiskoa syliin ja siitä on muistona ihana kuva: naantalin aurinkona loistava nelivuotias ja sylissä räsynuken kokoinen sisko.

Olen koko ajan odottanut mustasukkaisuuden puhkeamista, mutta ainakaan tähän päivään mennessä sellaista ei ole näkynyt eikä kuulunut. Neiti S on siskostaan hyvin huolehtivainen ja suree tämän puolesta, kun hikka ravistuttaa pientä kroppaa tai toisella on masu kipeä. Varmaan suurin ongelma sisarussuhteen edessä olen minä! Olen todella varovainen Taikan kanssa, jopa liiallisuuteen asti ja usein isosisko saa kuulla kieltoja ja rajoituksia, kun hän haluaa seurustella pienen kanssa. "Älä tee sitä, älä tee tätä", "Varo!", "Älä herätä vauvaa"...täytyisi muistaa antaa tilaa sisaruussuhteelle eikä olla liikaa kieltämässä kaikesta.

Olen pelännyt, että kun Neiti S saa vauvan takia vähemmän huomiota, kääntyykö se kielteisyydeksi vauvaa kohtaa. Usein iltasadun lukemisen aikaan Taika jo tankkaa ahkerasti, joten siitä syystä iltatoimet ja lukemiset on hoitanut isi. Eilen kävi niin, että isi oli tuohon aikaan muualla ja kaikki iltapuuhat lankesivat minulle. Kuinkas kävikään: tietysti silloinkin pikkusiskolla oli nälkä, mutta keksimme Neiti S:n kanssa yhtäaikaa sopivan ratkaisun. Minä imetin Taikaa sohvalla ja iltasatu luettiinkin sängyn sijasta sohvalla, ja Neiti S tarjoutui itse kääntelemään sivuja kun minulla kädet olivat varattuina. Miten suuri helpotus on huomata, että vaikka meillä muuten on kärsitty melkoisesta uhmavaiheesta, niin kiukuttelu ei ole vielä koskaan kohdistunut siskoon vaan yhteistuumin tällaisetkin haasteet saadaan selvitettyä!

Meillä on edelleen ahkerasti pussailtu ja halattu myös isosiskoa. Olemme myös muistelleet Taikan vaiheiden myötä Neiti S:n vauva-aikaa ja hänestä on todella huvittavaa kuulla tarinoita omasta vauvavuodestaan ja katsella samalla valokuvia albumista. Vieraille hän sitten selittää suu vaahdossa näitä tarinoita ja vertaa kumpi vauva oli syntyessään painavampi, ja mikä heissä oli samanlaista :) Kaiken kaikkiaan täytyy todeta, että uusi perheenjäsenemme on uinut luontevaksi osaksi meidän perheen arkea ja toivon, että tämä ei jää miksikään uutuuden viehätykseksi vaan että sisaruussuhde jatkossakin kehittyy ja lujittuu.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Taika 1kk:tta

Voin vain ihmetellä ajan kulumista: siis 2,5 viikkoa mennyt edellisestä postauksesta! Jos aika ennen synnytystä mateli, niin nyt se kiitää valonnopeudella. Olen kirjoitellut toivepostausta parina päivänä, mutta en näytä saavan sitä valmiiksi aivan vielä, joten laitan sen sijaan väliaikakuulumisia kun näihinkin viikkoihin on taas mahtunut vähän kaikenlaista.

Meidän pikkuinen Taika on ehtinyt täyttää jo yhden kuukauden (sniff, enää 11 kk:tta vauvaikää jäljellä!) ja sen johdosta piipahdimme viime viikolla neuvolassa. Tässä neidin strategiset mitat:

paino: 4,5 kg (syntymäpaino 3590gr)
pituus: 56 cm (syntymäpituus 51cm)

Hän ei siis todellakaan ole mikään rääpäle enää, ja jäsenet ovat alkaneet saada ihanasti poimuja ja leukojakin löytyy nykyään kaksi kappaletta :) On huojentavaa nähdä, että tissimaito maistuu ja se myöskin riittää hänen tarpeisiinsa. Lisämaitoja ei ole annettu enää pitkään aikaan. Parhaillaan tuntuu olevan menossa tiheän imun kausi, sillä iltaisin tyttö tahtoo tissiä kaiken aikaa joten ilmeisesti tarvetta on.

Masuvaivoja on edelleen ollut satunnaisesti, ja sen johdosta D-vitamiini on edelleenkin tauolla. Tosin se ei taida sittenkään olla ongelmien syy, koska välillä kipuja on ollut, välillä ei. Aloitimme eilen tippojen antamisen uudestaan ja se lähti ihan alusta yhden tipan päiväannoksella. Masuvaivoihin muistin yhtäkkiä Sintin ajoista parhaimman konstin: pierupumppauksen! Eli tyttö selälleen tasaiselle alustalle ja nilkoista kiinni, sitten jalkoja viedään tasaiseen tahtiin masuun kiinni koukusta suoraksi. Tätä kun toistaa useita kertoja, kohta alkaa ilma vapautua ja vauvan olo helpottaa.

Ikävin viime aikoihin mahtunut asia on, että Taika-reppana sairastui vajaa pari viikkoa sitten eli vain kolmen viikon iässä flunssaan! Isosisko sairastui ensin, ja sitten klassisesti, kaikesta käsihygieniasta ja pussailun välttämisestä huolimatta, tauti kulkeutui meidän pienimmästä pienimmälle. Jostain syystä tyttö oireilee edelleen, nenä rohisee erityisesti syömisen jälkeen joten maailman ikävimmälle (mutta tarpeelliselle) vehkeelle eli Nenä-Friidalle on käyttöä. Flunssan johdosta meidän täytyi tehdä myös ensimmäinen päivystysreissu sairaalaan kun tajusin yhtenä iltana aika pian nuhaoireiden alettua, että neiti oli nukkunut käytännössä koko päivän. Olin herättänyt aina kolmen tunnin välein syömään ja kuumetta mitatessa sitä oli parhaimmillaan ollut 37,2 astetta. Kun soitin päivystykseen, siellä kerrottiin että tuo ei ole vauvalla kuumetta, mutta että yleisvoinnin johdosta on syytä tulla näytille. Niin sitten menimme ja onneksi kaikki vaikutti hyvältä: tulehdus- ja happiarvot olivat kunnossa. Mitä nyt sivuoireena yksi hermostunut ja pelästynyt äiti. Onneksi sen koommin ei ole ollut lämpöilyä joten olemme tyytyneet käyttämään nenä-Friidaa ja seuraamaan vointia.

Ja maailman ihanin asia: noin viikko sitten sain tytöltä ensimmäisen hymyn!! :) Valitettavasti ihka ensimmäinen jaeltiin isille, mutta äiti oli sitten hyvänä kakkosena. Neiti innostui niin hymyilyn taidon keksimisestä, että heti perään sain toisen kesken tissittelyn :) Tuntuu todella ihanalta, kun vuorovaikutusta alkaa olla molempiin suuntiin ja muistin elävästi, miten mahtavaa oli höpötellä ja seurustella aikanaan Sintin kanssa. Tästä ne taidot vaan karttuvat koko ajan ja tyttö kasvaa (vähän liiankin nopeasti jos minulta kysytään).