sunnuntai 29. joulukuuta 2013

2-vuotias prinsessamme

En ole pitkään aikaan kirjoitellut Neiti S:stä mitään, joten näin synttäreiden kunniaksi ajattelin tehdä pienen koosteen typykän tämänhetkisestä elämästä. Ensinnäkin, neiti on edelleenkin varsinainen ilopilleri ja tarhassa omahoitaja luonnehtii häntä "hauskaksi tyypiksi". Keksii usein mitä mielikuvituksellisimpia leikkejä, viihdyttää muita ja laulaa hoilottaa kaiken aikaa. Ihme kyllä repertuaari on nykyisin varsin laaja, ja tyttö osaa suurinpiirtein ulkoa n. 20-30 laulua. Minulla on kotona täysi työ pysyä perässä koko ajan laajenevan lauluvaraston kanssa, mutta onneksi nykyisin voi turvautua Youtubeen ja netistä löytyvät kaikkien laulujen sanat :)

Kääntöpuolena on sitten alati voimistuva temperamentti, luonnetta riittää ja uhmaikä on tosiaankin käsillä. Erityisesti muutaman viime viikon aikana meitä on koeteltu varsinaisilla luonteenpurkauksilla, ikävintä on kieltojen yhteydessä tapahtuva lyöminen, mitä ilmenee useita kertoja päivässä. Omaa tahtoa koetellaan erityisesti siten, että jos pyytää tyttöä tulemaan luokseen, silloin lähdetään taatusti pinkomaan mahdollisimman lujaa karkuun vastakkaiseen suuntaan. Ja silloin ei auta mikään houkuttelu, huoh. Onneksi useimmiten tepsii kolmeen laskeminen, jolloin neiti tietää että on viisainta totella tai hänet tullaan vaikka kantamalla hakemaan haluttuun toimintoon. Jäähypenkin otimme käyttöön joulua edeltävällä viikolla ja kahtena peräkkäisenä päivänä harjoiteltiin sen käyttöä. Ihme kyllä se tepsi välittömästi ja loppupäivä sujui aika sopuisissa merkeissä, sen jälkeen ei ole tarvinnut kokeilla vaan varoituksen antaminen saattaa tepsiä. (hallelujaa Supernanny!)

Juuri 2-vuotispäivän kynnyksellä kävimme neuvolassa ja sieltä löytyi tällaisia strategisia mittoja:
paino: 13,8 kg
pituus: 88,1 cm
päänympärys: 51,4 cm

Uusi (yhteinen) neuvolantätimme on tosi mukava tapaus ja Neiti S lämpeni hänelle todella nopeasti. Aluksi tietysti ujosteli minkä kerkesi, mutta loppuvaiheessa ryntäili villisti ympäri huonetta ja heitteli meille vuoronperään palloa.

Viime aikoina meillä on ollut jonkin verran vaikeuksia nukkumisen kanssa. Pitkän aikaa meni tosi hyvin, mutta nykyisin nukahtaminen on taas tosi haasteellista. Neiti saattaa reuhata illalla sängyssään jopa 1,5 h ennen nukahtamista ja huutelee vuoronperään isiä tai äitiä katsomaan/laulamaan/peittelemään tai mitä ikinä keksiikään. Päikkäreille mennessä pitää nykyisin olla tosi väsynyt tai pahimmassa tapauksessa neiti jättää koko unet väliin, kuten eilen. Tällaista on sattunut nyt n. 5 kertaa, ja loppupäivä meneekin sitten ihan kamalissa kiukuttelutunnelmissa. En tiedä onko tämä jokin merkki siitä, että unentarve alkaa merkittävästi vähentyä, vai onko joku kehitysvaihe, esim. tämä uhmaikä vaikuttamassa asiaan.

Vaippoja meillä käytetään nykyisin vain muodon vuoksi, ja pääsääntöisesti S tekee tarpeensa pottaan. Olimme ajatelleet jättää vaipat kohta kokonaan pois, mutta yllättäen synttäreiden aikaan asiassa koettiin takapakkia kun tyttö rupesikin pissailemaan pitkästä aikaa vaippaan, ilmeisesti hulinoiden keskellä ei malttanutkaan pyytää potalle tai ei malttanut tehdä vaikka vietiinkin asioille. Nyt annamme ajan hiukan kulua ja kun aika on kypsä, kokeilemme uudestaan.

Kielellinen kehitys on mennyt eteenpäin aivan valtavaa vauhtia. Välillä olen aivan ihmeissäni siitä, minkälaisia asioita tyttö pystyy selittämään ja kuinka vanhoja juttuja hän muistaa, sellaisia jotka olen itse jo unohtanut mutta tyttö ryhtyy yhtäkkiä ääneen muistelemaan. Meillä puhutaan 4-5-sanaisia lauseita ja uusia sanoja tulee kuin sieniä sateella. Hänen toinen äidinkielensä on myös edistynyt, mutta ei voi sanoa että se olisi vielä ollenkaan suomen kielen tasolla. Onneksi S kuitenkin ymmärtää kaiken mitä toisella äidinkielellä puhutaan ja alkaa jopa välillä kommunikoimaan isälleen oikealla kielellä :) Olemme hiljalleen alkaneet ohjata häntä eri kielen käsitteisiin ja nyt kun näyttää siltä, että hän ymmärtää mitä on suomen kieli ja mitä isin kieli, voimme pyytää häntä vastaamaan kysyjälle oikealla kielellä. Neuvolassa lohdutettiin, että usein kakkoskieli hautuu & hioutuu taustalla ja jonain päivänä, esim. 2,5-3 vuoden iässä tyttö vain puhkeaa puhumaan sitä lähestulkoon täydellisesti. Eipä käy kateeksi neidin urakkaa!

Onko ruudun toisella puolella muita uhmisten vanhempia? :)

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

RV 10+4: Hulinaa ja synttäreitä

Tulin pikaisesti kertomaan kuulumisia tämän kiireen keskeltä, nimittäin viimeiset neljä päivää olen leiponut, siivonnut, puunannut ja tehnyt jouluostoksia armottomalla vauhdilla. Jouluostoksia vasta äskettäin siksi, että aiemmin olin niin uuvuksissa etten yksinkertaisesti jaksanut, mutta onneksi voimat ovat alkaneet palailla.

Leipomuksia siksi, että tänään on meidän pikku prinsessan syntymäpäivä!! Onnea meidän rakkaalle 2-vuotiaalle murulle :)

Olemme viettäneet erittäin hauskoja synttärijuhlia niin kavereiden kuin sukulaistenkin kesken ja neiti on saanut herkkuja syödäkseen merkkipäivän kunniaksi. Nyt alamme hiljalleen laskeutua joulurauhan viettoon, sillä sitä tosiaankin tarvitaan kaiken tämän hulinan jälkeen.

P.S. Reilu viikko sitten kävimme toisella ultrakäynnillä ja taaskin siellä näkyi reippaasti jumppaileva pikkutirriäinen. Kaikki näyttää edelleen tosi hyvältä, ja ultraaja pystyi mielestään jo katsomaan, että niskaturvotustakaan ei näytä olevan. Tämä kuitenkin varmistetaan puolentoista viikon päästä kun meillä on "oikea" niskapoimu-ultra. Tänään kokeilimme doppleria, jolla ei vielä saatu sydänääniä kuuluviin joten tuskin maltan odottaa tuota seuraavaa ultraa jotta taas saataisiin jotain merkkejä pikkuisesta! :)

tiistai 10. joulukuuta 2013

RV8+6: Hormonien hyökyaalto - eikun pyörremyrsky!

Pitkän yrityksen jälkeen sitä tulee raskaaksi, muuttuu hymiseväksi positiivisuuden ilmentymäksi joka hymyilee kaiken aikaa ja on täynnä onnea, valoa ja rakkautta. Eikö? Väärin! Hormonit ovat iskeneet kimppuuni täydellä voimallaan ja koen vuorotellen kaikkia seuraavista:

- kaikkivoipaa väsymystä
- ärtymystä & lyhyttä pinnaa
- ummetusta
- alituista nälkää
- mahanpuruja (varmaan osittain johtuen kahdesta edellisestä)

Argh. En muista Sintistä tällaista olotilaa, varmaan siksi kun sitä ei ollut. Todella outoa, tunnen itseni välillä todella kiittämättömäksi yksilöksi kun raskaudesta huolimatta olen tällainen pirttihirmu. Kauhulla odottelen, että seuraako tuota hillitöntä väsymystä myöskin pahoinvointi & oksentelu sillä ilmeisesti viikot olisivat sille erittäin otollista aikaa. Toivottavasti ei, sillä luultavasti en kestäisi sitä!

Mahaturvotus on läsnä koko ajan, koska nälän takia syön useasti ja iltaa kohden huomaan, että olosta alkaa olla tukala. Kohtu alkaa tuolla jossain takana selvästi puskea mahaa eteenpäin ja koska mahalaukku on jatkuvasti täynnä, mielestäni näiden kahden asian yhteisvaikutuksesta raskautta alkavat jo tarkkasilmäisimmät huomata. Nyt missiona on ruokavalion tarkastaminen entistä kuitupitoisemmaksi niin, että vatsa alkaisi taas toimia kunnolla ja annoskokojen huolellinen tarkkailu, jotta tämä tukala olo helpottaisi. Erityisesti myöhään illalla paikallaan on korkeintaan erittäin kevyt iltapala, sillä siinä vaiheessa olo varsinkin muuttuu hankalammaksi (hyvästi iltanapostelu ja herkut!). Lisäksi ei olisi pahitteeksi tehdä muutamia reippaita kävelylenkkejä silloin kun pakkasta ei ole liikaa.

Hormoneja tosiaan piisaa tällä hetkellä. Rinnatkin ovat muuttuneet kahdeksi kivimöykyksi jotka ovat harpanneet koossa yhden kuppikoon verran eteenpäin. Onneksi edellisestä raskaudesta tuli säästettyä C- ja D-kupin liivit ja noista se pienempi kategoria pääsi nyt käyttöön :)

Nyt on siis menossa RV 8+6 ja lueskelin, että mm. väsymys alkaa helpottaa viimeistään 12. viikon kohdalla, joten sitä odotellessa! Torstaiksi olemme myöskin varanneet toisen ultran, sillä tulee niin paljon parempi mieli kun näkee pikkuisen siellä tyytyväisenä ja hyvinvoivana :)  (toivottavasti näin myös on)

Edellisen postauksen kommenttiboksissa Fru L epäili minun odottavan poikavauvaa, ja sama on käynyt minullakin mielessä. Jo alkumetreiltä tämä raskaus tuntuu aivan erilaiselta kuin Sintistä, joten olen taipuvainen uskomaan, että sukupuolikin on eri. Hauska nähdä sitten jossain vaiheessa kun rakenneultran aika koittaa, että pitikö tämä veikkaus ollenkaan paikkaansa! Itse olen sitä mieltä, että molempi parempi. Toisaalta olisi mukava saada Neiti S:lle samaa sukupuolta oleva sisarus, jolle voisi myös hyödyntää pieneksi jääneet vaatteet. Toisaalta olisi mukava kokea myös vanhemmuus poikalapsen äitinä, joten hävitä ei voi.

Onko siellä muita kurjasti voivia (tulevia) äitejä ruudun toisella puolella? :)

P.S. Taas maha kurnii, pari siivua Pirkan ohuen ohutta possupaistia on muuten tehokas nälän poistaja pieneen hätään...!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Varhaisultra

Piti postata varhaisultrasta jo ajat sitten, mutta olen voinut tosi huonosti kohta viikon päivät. Ensin luulin, että kyse on mykoplasmaan saamastani antibioottikuurista, mutta nyt olen jo ruvennut epäilemään että kyseessä onkin raskauspahoinvointi!! Ensimmäisinä lääkekuurin päivinä parin tunnin päästä lääkkeenotosta tuli kamala, mahakipuinen olo, mutta sitten se helpotti. Viikonloppuna homma kääntyikin siihen, että koko ajan oli huono olo ja erityisesti iltapäivällä. Tällä viikolla joka päivä klo 12 ällötys on iskenyt ja illat ovat menneet vaaka-asennossa miehen huolehtiessa huushollista.

Eli raskauspahoinvointiako tämä tosiaan on? Jos näin, niin tuli ihan puskista kun Sintistä sain vietellä lokoista raskausaikaa ilman mitään tällaisia kurjuuksia :)

Ja sitten varhaisultraan. Visiitti oli todella jännittävä ja tuskin sain nukutuksi, sillä kahtena edellisenä yönä näin vaihtelevia painajaisia joissa kaikissa sisältö oli sama: mitään raskautta ei ollutkaan, alkio oli vain mystisesti kadonnut.

Olin niin jännittynyt, että tuskin pystyin kestämään mitään turhaa odottelua. Lääkäri oli jonkin verran myöhässä ja jos aulassa ei olisi ollut muita potilaita, olisin ravannut huonetta edestakaisin. Vastaanotolla meinasin ruveta kiljumaan kun lääkäri ryhtyi kyselemään kaikenlaisia raskauteen ja terveydentilaani liittyviä taustakysymyksiä, sillä kyseessä oli ikäänkuin ensimmäinen neuvola ja terveystarkastus. Pystyin vain ajattelemaan, että mitä väliä tällä kaikella on jos sisälläni ei ole elämää, eli eikö voitaisi vain kurkata sinne ja äkkiä!

Kun sitten vihdoin pääsin pöydälle, ja todella nopeasti aivan kohdun takaa ja ylhäältä löytyi raskauspussi, jossa köllötteli varsin eläväinen pikkuinen, purskahdin aivan hillittömään itkuun. Lääkäri sai tuskin mitattua alkiota kun itkin niin kamalasti että koko ultralaite tärisi ja heilui. Siinä itkiessä purkautui aivan valtava hermopaine ja pelko, aloin vihdoin uskoa että tämä raskaus on todellakin totta ja tämä tyyppi taitaa selvitä. Sykkeen kuuntelu vielä kruunasi sen mahtavan hetken :)

(tässä epäselvä, paperiversiosta skannattu kuva jossa vauva pilkottaa tuolla vasemmalla, sykekin vilkkui selvästi kuin tähti taivaalla!)

Yllätyksekseni sain jo mukaani neuvolakortin ja Odotus-kirjan, johon voisikin piakkoin ryhtyä kirjaamaan ylös tuntemuksia. Olimme todella tyytyväisiä, että päädyimme klinikan hoitavaan lääkäriimme ensimmäisen ultran tekijänä, sillä tämä tutkimus suoritettiin alakautta, toisin kuin edellisten raskauksien ultrapaikassa jolloin toisinaan sikiötä oli todella vaikea paikantaa johtuen kohtuni rakenteesta. Tämä hoitui nopeasti, kätevästi ja kivuttomasti.

Kerroimme raskaudesta vanhemmilleni heti ultratuloksen varmistuttua, lisäksi 2 ystävääni tietää asiasta mutta muuten ajattelimme pitää tämän omana tietonamme niin pitkään kuin mahdollista. Varmaan joku itsesuojeluvaisto edelleen siellä mielen perukoilla jyllää...Tosin työpaikalla meinasin jo kärähtää, luultavasti johtuen tästä hillittömästä ruokahalustani joka pakottaa syömään välipaloja usein ;)

Nyt yritän keskittyä nauttimaan olotilastani sen mitä tältä ällötykseltä vaan pystyn :)

Ja suuret kiitokset kaikille onnittelujen laittajille!