lauantai 28. syyskuuta 2013

Täti maatakiertävälle radalle

Perjantaiaamuna kävimme klinikalla uuden hoitokierroksen suunnittelukäynnillä. En alunperin ollut kovin innoissaan sinne paluusta, mutta kun raskaustesti ei alkanut näyttää toivottua tulosta, ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa. Käynnin jälkeen fiilikset muuttuivatkin aivan radikaalisti: pääsimme aivan mahtavan lääkärin hoitoon, joka onnistui omalla olemuksellaan ja asiantuntemuksellaan valamaan meihin uutta toivoa. Tuli sellainen olo, että nyt meistä välitetään ja meistä pidetään huolta, että nyt tämä onnistuu.

Kävimme perinpohjaisesti läpi aiempaa hoitosuunnitelmaa, mitä on tehty ja miten, mikä onnistui ja mitä pitäisi parantaa. Lääkeannostusta säädettiin niin, että nyt punktiosta saataisiin (jos mahdollista) vielä parempi tulos kuin viimeksi. Saimme ajan kanssa kysyä kaikkia meitä huolettavia asioita ja niihin myös vastattiin. Kerroin, kuinka turhautunut alan olla siihen, että joka kerralla kehutaan kuinka mahtava alkio sisään nyt siirretään ja silti niiden huippuluonteesta huolimatta mikään ei kertaakaan kiinnity. Epäilin myös, että minä itse teen jotain väärin tai sisuksissani on jotain pielessä, kun tuollaisten huippuyksilöidenkään kanssa raskaus ei ala.

Lääkäri sai minut vakuuttumaan, että sen enempää ei voi tehdä kuin mitä nyt jo teen. Peruskunnosta ja terveellisestä ruokavaliosta huolehtiminen riittää, ja kun ylipainoakaan ei ole. Alkiot nyt vain ovat sellaisia, että niistä ei voi koskaan tietää mikä todellisuudessa lähtee etenemään ja mikä ei. Samoin monesti päältä päin hyvältä näyttävä yksilö ei sitten todellisuudessa ollutkaan sitä, ja sama toisin päin: usein melko heikkokuntoisistakin saattaa järjenvastaisesti lähteä raskaus alulle. Tarvitaan vain todella paljon onnea mukaan. Jos pelkkään todennäköisyyslaskentaan nojataan, seuraavassa siirrossa meillä pitäisi olla erittäin hyvät mahdollisuudet raskautua.

Toivoin lääkäriltä, että josko jatkossa olisi mahdollista harkita kahden alkion siirtämistä kerralla. Koska suvussani ei ole ollut ennenaikaisia synnytyksiä ja omani jouduttiin jopa käynnistämään yliajalla, enkä ole kärsinyt raskaudenaikaisista supisteluista, kahden alkion alkion siirtäminen on halutessamme mahdollista varsinkin kun emme varsinaisesti kammoa kaksosraskauden mahdollisuutta (10% kahden alkion siirroista). Tämä yhtenä lisätekijänä sai kiven vierähtämään sydämeltäni, ja henkisesti tulee myöskin sellainen tunne, että nyt tähän hommaan tulee ihan uutta vauhtia! (edellyttäen tietysti että tulee tarpeeksi siirtokelpoisia alkioita)

Valitettavasti eilen illalla fiilikset taas romahtivat. Näinä päivinä olen usein todella väsynyt ja voisin nukkua pitkiä yöunia + siihen päälle vielä päiväunia, eikä oikein mikään jaksa innostaa. Tiedostan, että tämän väsymyksen syypää löytyy henkisestä olotilasta. Olen ollut hyvin itkuherkässä mielentilassa, joka suorastaan vyöryy päälle aina näinä piinapäivien viime hetkinä kun epätoivo uhkaa ottaa vallan. En voi estää itseäni tekemästä raskaustestejä, vaikka järki sanoo ettei siitä enää ole mitään hyötyä kun liuskaan ei piirry edes haamun haamun vaan ainoastaan yksi erittäin kirkas punainen viiva.

Olemme olleet miehen kanssa myös aika yksin koko tämän hoitorumban kanssa. Onneksi keskusteluyhteys on toiminut koko ajan, ja meistä on muodostunut jos mahdollista niin vielä enemmän yhteen hiileen puhaltava tiimi. On helpottavaa, että kummatkin meistä ovat samoilla linjoilla eikä kumpikaan ole missään vaiheessa halunnut luovuttaa, vaan päinvastoin nyt pannaan vaan lisää pökköä pesään.

Tänään illalla saatiinkin ensimmäisiä konkreettisia merkkejä alkavista kuukautisista ja epätoivon sijasta minut valtasikin yllättäen helpotus ja rauha. Vihdoin jotain selvyyttä suuntaan tai toiseen! Ei enää tätä hermostuttavaa ja turhauttavaa odottelua, joka ei johda mihinkään. Rupesin heti laskeskelemaan kalenterista piikityspäiviä ja milloin mahdollisesti tehtäisiin punktio ja milloin alkionsiirto. Ne eivät sovi työkalenterin kanssa yhteen millään tavalla, mutta siitä viis - nyt tämä pannaan onnistumaan.

Valtakunnassa siis kaikki ok. Ei loistokkaasti mutta siedettävästi. Nyt pitäisi saada tuo kirottu täti lähetettyä maatakiertävälle radalle mieluiten noin 1,5 vuoden ajaksi...

torstai 26. syyskuuta 2013

Metsään meni

Tänä aamuna tein raskaustestin, kuten aioinkin ja tulos oli niin vahva negatiivinen etten katsonut edes tarpeelliseksi laittaa siitä kuvaa tänne. Se veti kieltämättä mieltä aika matalaksi, sillä en millään usko sen tuosta enää positiiviseksi muuttuvan.

Niinpä soitinkin heti aamusta klinikalle ja nyt meillä on aika varattuna huomisaamuksi uutta hoitokierrosta varten. Kuten etukäteen päätimme, vaihdoimme samalla lääkäriä ja nyt aloitamme ikään kuin puhtaalta pöydältä koko touhun. Valitettavasti tiedän vähän liian tarkkaan mitä on luvassa joten en ole asiasta kovin innoissani. Erityisesti ajatus punktiosta saa polvet veteliksi...hrr...mutta ei auta kuin purra hammasta ja kestää.

Jos kuukautiset alkavat lauantaina, sunnuntaina pääsemme piikittämään ja siitä parin viikon päästä koko homma on jo ohitse.

Toki tässä on vielä pikkiriikkinen raskauden mahdollisuus, ja sitä varten asia on varmistettava ennen piikityksen aloitusta tarkalla raskaustestillä (diginäytöllinen Clearblue odottaa kaapissa...). Tosin siinä vaiheessa kun meikäläisellä on toinen kiertopäivä menossa, ei aiheesta kyllä ole tavallisesti mitään epäselvyyttä :)

tiistai 24. syyskuuta 2013

Nyt ovat hyvät neuvot kalliit

Minun oli tarkoitus kirjoittaa välillä ihan muista asioista, mutta kas kummaa, jatkankin samasta aiheesta...:)

Huomaan hoitokertojen seuratessa toisiaan, että sama kaava alkaa toistua joka kerta. Ensin menen innostuneena mutta silti suht koht kontrolloituna alkionsiirtoon, ja muutaman päivän ajan leijun jossain korkealla kytäten kaikkia mahdollisia oireita jotka voisivat viitata alkion kiinnittymiseen. Pian oireiden puute saa aikaan plääh-fiiliksen jossa vellon huolellisesti pari päivää, kruunaten kaiken loppujen lopuksi negatiivisella raskaustestillä.

Nyt olen parhaillaan saavuttamassa juurikin tuota plääh-fiilistä. Eka päivät siirron jälkeen vatsa tuntui todella kummalliselta (kuten kevään keskenmenoon johtaneessa raskaudessakin) ja tunsin useita kivun vihlaisuja alavatsassa erityisesti sunnuntain tietämillä. Tänään vatsan olotila on tasapainottunut täysin, kivut ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen ja mikään ei voisi tuntua normaalimmalta. Järki sanoo, ettei niitä raskausoireita välttämättä vielä tule, mutta nyt kaivattaisiin kipeästi jotain evidenssiä sillä en voi välttyä tältä tunteelta että alkio on taas päässyt karkaamaan kohdun suojista.

Kuten aiemmin postailin, siirto tehtiin perjantaina ja kuukautisia odottelen alkavaksi akselilla lauantai-tiistai. Tarkkaa päivää on vaikea sanoa kun kierto ei ole vieläkään aivan täysin normalisoitunut. Tästä seuraa se, että meidän pitäisi saada uudesta IVF-hoidosta reseptit kouraan + pisto-opetus aika nopeasti jotta pääsemme piikittämään välittömästi jos menkat sattuisivat alkamaan viikonloppuna kun klinikka on kiinni.

En halunnut pyytää reseptiä edellisen käynnin yhteydessä, sillä aiomme tosiaan vaihtaa lääkäriä sopivasti nyt kun uusi hoito on alkamassa. Mielellään en pistäisi enää jalkateräänikään kyseisen klinikan ovesta sisään jos sen vain voisin välttää, mutta uhkaavasti alkaa näyttää siltä viikonloppu lähestyy enkä haluaisi ottaa riskiä hoitokierroksen missaamisesta...(ja huomautan että minulla ei ole mitään koko paikkaa vastaan mutta alan tulla allergiseksi tälle koko prosessille, hmph)

Suunnittelimme miehen kanssa, että tekisin raskaustestin torstaiaamuna jolloin jää aikaa buukata visiitti klinikalle joko torstaille tai perjantaille. Aikaero lääkärin antamaan "sallittuun" testauspäivään eli 5.10 on suorastaan naurettava! Onkohan tuossa testaamisessa vielä mitään järkeä...?

Mitä neuvoisitte, arvon lukijani? :) Kaikki vinkit ja uudet näkökulmat otetaan kiitollisena vastaan!

perjantai 20. syyskuuta 2013

Jännät paikat Vol II

Kyllä eilen osattiin taas pitää hullua jännityksessä. Edellisen postauksen lukeneet muistanevat, että labrasta ei nimenomaan saanut tulla sitä tiettyä puhelua meidän vimosesta alkiosta jota oli tarkoitus sulatella siirtokelpoiseksi. Kaksi kertaa iltapäivällä pirahti puhelin tuntemattomasta numerosta ja juoksin kesken palaverin sydän kurkussa vastaamaan, varmana siitä että nyt koitti kohtalon hetki.

Molemmilla kerroilla pääsin pälkähästä, mutta sydänparka ei meinannut asettua millään. Nakutteli vaan pelästyneenä menemään tavallista kiivaammin. Iltaan mennessäkään en tahtonut uskoa, että peli on selvä vaan kehittelin mielessäni teorioita siitä kuinka alkio taatusti yön aikana menee kupsahtamaan kun valvovat silmät ovat jättäneet sen yksin. Ei siis ihmekään, että uni ei millään tullut silmään ja tunsin suoranaista fyysistä kuvotusta kun olin niin hermostunut.

Onneksi aamu töissä meni kiireisesti joten en enää ehtinyt keskittyä ajattelemaan näitä tuomiopäivän ajatuksia. Kun pääsimme klinikalle, sieltä kerrottiin heti kuinka alkio on kerta kaikkisen huippuluokkaa ja jakautunut upeasti. Heti sulatuksen jälkeen se jakautui 8-soluiseksi, sitten 10-soluiseksi ja tänään aamulla se oli jakaantunut niin pitkälle ettei soluja pystynyt enää laskemaan.

Kerrankin jotain positiivista!

Sinne tämä solumöykky sitten siirrettiin, syvälle kohdun uumeniin ja vielä ultralla todettiin että siellä se sievästi köllötteli ilmakuplien keskellä. Taas kerran sain kotiinviemisiksi sanat, että näyttää todella hyvältä, siirto meni täydellisesti ja ei ole mitään syytä miksi alkio ei voisi kiinnittyä. Toivottavasti onni on tällä kertaa myötä, sillä se näyttää olevan ainoa asia josta tämä homma on enää kiinni.

Nythän se jännittäminen siis vasta alkaakin! :)

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Jännät paikat

Viime päivinä olen yrittänyt käyttää aikaa mukavien asioiden tekemiseen. Olen jopa ryhtynyt taas pitämään kunnostani huolta, sillä tuntuu että nyt ovat kaikki keinot tarpeen mielialan ja oman olemuksen kohottamiseksi.

Joku vinkkasi aiemmin kilpirauhasarvojen tsekkauksesta ja viikko sitten sain uudet lukemat. Kun helmikuussa TSH oli 3.4, nyt se oli pudonnut lukemaan 1.9. Endokrinologin mielestä tämä on tosi hyvä arvo ja sen mukaan vajaatoimintaa ei nyt ole. Päätin, että niin kauan kuin tämä kakkosen yritysrumba kestää, käyn tarkistuttamassa arvot vähintään kerran 3kk:ssa ihan kaiken varalta.

Klinikalla kävin ultrassa sekä viime perjantaina että tämän viikon maanantaina. Näkymät olivat aivan loistavat, ja lääkäri veikkaili että ovulaatio tapahtuu tänään eli keskiviikkona (KP 15). Ryhdyin tikuttamaan jo sunnuntaina ja niin kävi, että positiivinen tulos rävähti näytölle eilen illalla. Tänään kilautin klinikalle ja sovimme, että tulen PAS:iin tulevana perjantaina.

Nyt on siis todella jännät paikat, sillä huomenna meidän vihoviimeinen alkio sulatetaan pakkasesta! Jos käy niin kehnosti että se kupsahtaa, labrasta soitetaan iltapäivällä. Jos taas ei kuulu mitään on alkio todennäköisesti selvinnyt ja saamme mennä perjantaina paikan päälle. Hui hui sentään...Kunpa se puhelin ei soisi...

Kerroin lääkärille, että en tosiaankaan halua Lugesteronia samaa annosta kuin viimeksi jotta kierto ei taas heittäisi häränpyllyä. Päätimme laittaa saman annostuksen kuin toissa siirrolla eli 2 kapselia päivässä, ja tämä onneksi tarkoittaa samalla sitä, että piinapäivät rajoittuvat noin viikkoon. Tästä saan voimaa kestää siirron jälkeiset päivät, sillä tiedän että ikävän yllärin koittaessa on apukin lähellä: uuden IVF-hoidon piikitykset alkavat saman tien.

Tilastollisestihan 1 kolmesta siirrosta johtaa raskauteen ja nyt olisi käsillä se kolmas. Valitettavasti kaikki sinisilmäisyys ja sokea positiivisuus on jo karissut matkan varrelta, joten koitan olla ajattelematta koko todennäköisyyslaskentaa, sillä näistä ei koskaan tiedä. Yritän ajatella niin, että seuraavan 2kk:n tähtäimellä tulen melko varmasti raskaaksi, mutta tuleeko se tästä perjantaisesta - se on suuri arvoitus.

Pitäkäähän taas peukkuja! (teidän sormiparat ovat varmaan jo ihan puutuneet tässä aikojen saatossa ;) Ja puhelimelle hyssss....

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

KP1

Jep jep, Täti Punainen on taas saapunut kylään. Paino sanalla TAAS.

Jokunen aika sitten panikoin kun PAS:ista ei taaskaan tärpännyt ja kauhuilin tulevia hoitoja. Enpä arvannutkaan, että meillä jäisi kokonainen kierto välistä ja kuinka sellainenkin voi pänniä, kun haluaisi vaan mennä koko ajan eteenpäin.

Nimittäin kävi niin ohraisesti, että kiitos Lugesteronin jättiannosten, kiertoni meni ihan sekaisin ja ilmeisesti ovuloin jo 3 päivää kuukautisten alkamisen jälkeen. Viikko sitten maanantaina (kp 11) menin klinikalle ja valittelin kun kaikki viikonlopun ovisoireet olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Normaalistihan kärsin viikon päivät ilmapallomahasta ja erilaisista kivuista alavatsassa. Silti kolmen päivän jälkeen kaikki olikin jo ohi. Ultrassa näkymät olivat hyvin epäselvät, ja muutaman päivän kuluttua uusittu ultra jo antoi ymmärtää, että ovis oli ollutta ja mennyttä. Mikä pettymys! Kokonainen kierto jäi välistä ja kaikki (vähäinen) toivo jäi luonnollisen hedelmöittymisen varaan.

Tämän viikon maanantaina rupesi sitten tulemaan kummaa vaaleanpunaista tiputtelua. Hetken verran luulin, että kuukautiset alkoivat. Tiistaina tiputteli jälleen, ja manipuloitavissa oleva pääparkani haihatteli luulemaan, että kyseessä voisikin olla kiinnittymisvuoto...olihan kyseessä vasta kiertopäivä 19, ja vielä viikon saisi odotella oikeita kuukautisia. Kunnes, tänään hana aukesi tavalliseen tapaan eikä mitään harhaluulon mahdollisuutta enää ollut. Huoh.

Takana siis todellakin 19 päivän ennätyslyhyt kierto, ja sanonpahan vaan että minulla on muutama erittäin musta ajatus varattuna niille Lugesteroneille, jotka sekoittivat koko mahtavan säännöllisen kiertoni. Ikinä ei ole aiemmin ollut tällaisia ongelmia, ja toivon että tämä alkava kierto on vihdoin normaali. Jos pituus taas heittää, on tosi vaikeata arvioida sopivaa PAS:n ajankohtaa joten se saattaa taas mennä sivu suun mikä ei tosiaankaan kuulosta kivalta.

Olen koittanut viime aikoina miettiä, miten saisin ajatuksia käännettyä pois mahdollisimman paljon näistä lapsentekoasioista, sillä ne tuntuvat vaan synkistävän omaa mielialaa. Valitettavasti tuntuu, että ei ole kovin paljon mistä repiä riemua tällä hetkellä, sillä kesällä sain kuulla, että tulen menettämään työpaikkani (kyllä, YT-aalto pyyhkäisee myös Veronan mennessään) ja viikko sitten mies sai hieman vastaavantapaisia huolestuttavia uutisia. Perhekoon kasvattamisen lisäksi siis mukana on jatkuva huoli omasta toimeentulosta ja se, olemmeko valmiita repimään koko perheemme irti kodistamme ja kotipaikkakunnaltamme varmistaaksemme uudet työpaikat. Liian paljon pohdittavaa, liian vähän aikaa ja monenlaista stressinaihetta.

Vauvajuttuihin palatakseni, mukaan on hiipinyt myös pieni pettymys klinikan toimintaan. Edelliskerralla kaikki meni loistavasti, mutta nyt hoitosuhteen pitkittyessä sitä alkaa huomata kaikenlaisia asioita. Omalääkärimme on mukava, mutta luonteeltaan melkoinen hössö ja lisäksi valitettavan kiireinen. En ole voinut välttyä siltä tunteelta, että lääkärimme ei oikein ehdi lukea tietojamme koneelta ennen tapaamista ja joudun jatkuvasti selittämään samoja asioita uudestaan. Samoin hän unohtelee merkittäviä hoitohistoriaan vaikuttavia tekijöitä, joiden johdosta välillä mietin että muistaako lääkäri edes koskaan nähneensä minua siellä. Tässä emotionaalisessa tilassa missä olen viime viikot ollut, en koe itseäni aivan tarpeeksi vahvaksi puolustamaan itseäni ja näkemystäni samaan tapaan kuin normaalisti. Olen huomannut puhkevani pillittämään aivan spontaanisti niin puhelimessa kuin lääkärikäynnilläkin (siis klinikan väen kanssa, en muiden) näistä asioistani puhuttaessa, ja muun muassa siitä syystä kaipaisin lääkäriltä vähän parempaa perehtymistä asioihin enkä sitä että minun pitää koko ajan olla skarppina muistuttamassa häntä hoitoon vaikuttavista asioista. Tämän takia sovimme jo miehen kanssa, että hoidamme vielä tulevan (viimeisen) siirron tämän lääkärin kanssa, mutta jos uuteen IVF-hoitoon mennään, vaihdamme lääkäriä. Olemme onneksi olleet jo monen muun kanssa tekemisissä ja tähän asti kaikki ovat olleet todella mukavia ja päteviä, joten huonoja vaihtoehtoja ei ole olemassa.

Jos tässä jollain voi lohduttautua niin sillä, että aika pian pitäisi päästä taas tositoimiin kun tämä uusi kiertokin käynnistyi. Tällä kertaa olen varautunut pikaovikseen ja varustaudun karsealla kasalla ovistikkuja! Testailu käynnistyköön heti kun menkat ovat ohi!