Täällä fiilikset ovat pyörähtäneet viimeisen kuukauden sisällä ääripäästä toiseen. Vanha Verona on kuin vaivihkaa ottanut taas ohjakset käsiinsä ja voin tyytyväisenä todeta, että kuukaudentakainen romahdus oli vain tilapäinen. En voi edelleenkään luonnehtia itseäni varsinaisesti onnelliseksi, mutta suunta on oikea ja koen omaavani taas tarpeeksi voimia uuteen koitokseen lapsettomuusrintamalla.
Ikäänkuin koemielessä ja sopivan tilaisuuden tullen päätimme kokeilla uutta klinikkaa. Ensikäynnin teimme reilu viikko sitten ja ensivaikutelma oli positiivinen: ilahduin kyseisen lääkärin perusteellisuudesta taustojen selvityksen suhteen ja muutenkin hänen ammattitaitonsa oli kiistaton. Etukäteen toivoin, että uudella lääkärillä olisi esittää jotain sellaista mitä emme vielä olisi kokeilleet. Näin kävi, sillä hän määräsi heti aloitettavaksi DHEA-hormonia, jonka pitäisi piristää munasarjojen toimintaa (koska folleja on aina tullut vähänlaisesti lääkeannoksesta riippumatta). Toinen "uutuus" oli se, että ensi kerralla hoito tehdään Menopurilla kun taas aina ennen olen pistänyt Puregonia ja/tai Elonvaa. Tässä vaiheessa kaikki on kokeilemisen arvoista, enkä usko että Menopur ainakaan mitään huonoa saisi aikaiseksi sillä kyseessä taitaa olla aika suosittu IVF-lääke.
Lääkäri teki ultran ja sen osalta sain kerrankin positiivista palautetta, mikä lämmitti mieltä kaikkien näiden huonojen uutisten joukossa. Lääkärin mielestä munasarjani näyttävät täysin normaaleilta ja jos hän ei tietäisi hoitohistoriastani mitään, näkymän perusteella hän veikkaisi että kyseessä ovat ihan normaalit ja terveen naisen munasarjat! (< -- ei siis aivan toivoton tapaus sittenkään) Molemmilla puolilla näkyi useampia uinuvia follikkeleita, joista seuraavissa ovulaatioissa pitäisi nousta vuorotellen tyyppejä munimaan.
Kerroin lääkärille, että tässä kierrossa en ole ovuloinut ollenkaan ja odottelen piakkoin kuukautisia alkaviksi. Hän vahvisti sen, että tosiaankaan oviksesta ei näy mitään merkkejä, mutta samalla epäili että menkat eivät kyllä ihan pian alakaan. Lääkäri oli täysin oikeassa, sillä tänään on KP33 ja edelleenkin odottelen niitä - kaiken kukkuraksi toissapäivänä alkoivat erehtymättömät ovisoireet jotka jatkuvat edelleen! Ensin en käsittänyt ollenkaan mistä oli kysymys, mutta sitten tajusin että tässä on täytynyt käydä niin, että elimistö on lykännyt itse ovulaatiota ja heti kun tilanne rauhoittui, kierto "alkoi" normaalilla tavalla kesken kaiken. Muutenhan tämä ei niin paljon haittaisi, mutta kun olemme miehen kanssa eri paikkakunnalla juuri näinä päivinä kuin olisi edes se pienenpieni promillen mahdollisuus saada jotain aikaiseksi luonnollisin keinoin...Just my luck :/
Hermoja tullaan muutenkin koettelemaan seuraavina viikkoina aika lailla. Esitin lääkärille toiveeni siitä, että uusi hoito voitaisiin tehdä heti uuden kierron alettua, mutta tämä pudotti minut hätähousun unelmistani suorastaan ärsyttävän järkevillä ja hyvillä perusteluilla :) Varsinkin tämän hormonitykityksen jälkeen, mitä elimistöni on viimeisen puolen vuoden aikana saanut ottaa vastaan, on järkevää odottaa ensin tämä edellisen hoidon jälkeinen kierto loppuun, ja sitten vielä yksi normaali ennenkuin pistetään toimeksi. Lisäksi sinä aikana DHEA-hormoni ehtii vaikuttaa ja sitten siitä on suurin mahdollinen apu kun uusi hoito aloitetaan. Puolitoista kuukautta tuntuu kamalan pitkältä ajalta odottaa, mutta ehkä on tullut viimeinkin aika että alan tosissani kuunnella ammattilaisten suosituksia ja annan samalla kropalleni hyvin ansaitun lepotauon. (pitkin hampain lausuu hän)
Toivottavasti huhtikuusta tulee meidän onnenkuukausi! :)
lauantai 21. helmikuuta 2015
torstai 5. helmikuuta 2015
Nainen muiden joukossa
Jos saisit tietää, että kohtaat pian väkijoukossa naisen jonka sydämessä on valtava haava, et luultavasti tunnistaisi häntä mistään. Sillä tuo nainen näyttäisi päällisin puolin yhtä tavalliselta kuin hänen ympärillään kävelevät ihmiset, yhtä kiireiseltä, tai joutilaalta kuin kuka tahansa muu. Hänen vaatteensa eivät poikkeaisi toisten vaatetuksesta ja kenties hän jopa ohimennen hymyilisi. Ehkä silloin jos katsoisit häntä hetken aikaa oikein syvälle silmiin, saattaisit saada aavistuksen siitä, että hänen sieluunsa on asettunut iäksi suru.
Mutta ainoastaan silloin, jos tuo nainen päättäisi raottaa sisintään sinulle, voisit todella nähdä hänet ja tulla tietämään, että hänen silmissään vilahtava tuska on totta. Uskaltaisitko kuulla, mitä hänellä on kerrottavanaan? Vai juoksisitko pois, pakoon omaan tavalliseen elämääsi jossa kuolema on vain vanhoja ihmisiä varten?
Jos jäisit kuulemaan, nainen saattaisi kertoa sinulle että hänen pahin pelkonsa on toteutunut ja hän on joutunut hyvästelemään jotain niin kallisarvoista että kenenkään ei pitäisi sellaiseen joutua. Nainen luuli, että jos hän selviäisi siitä, hän selviäisi aivan kaikesta mitä elämä hänen eteensä heittäisi. Vaikka hän alunperin luuli olevansa vahva, hän ymmärsi että hän sittenkin oli hauras ja pelkäsi ettei enää koskaan eheytyisi uudelleen. Kaikista pahinta oli pelko siitä, että nainen menettäisi taas uudelleen, sillä hän tiesi että salama kyllä iskee uudelleen samaan puuhun jos näin on käydäkseen. Ja tuo pelko on niin vahva, että nainen ei tiedä tuleeko hänestä enää koskaan sitä ihmistä joka joskus luotti tulevaisuuteen ja elämään.
Kun hän katsoo peiliin, hän näkee sen saman naisen mutta kuitenkin täysin eri ihmisen. Periaatteessa hän näyttää samalta kuin ennen, mutta hänen silmissään peilistä katsoo takaisin joku, joka on joutunut lannistumaan ja on samalla vanhentunut sata vuotta. Hän ei koskaan tiennyt, että paha olo voisi vanhentaa ihmistä mutta nyt hän näkee että se on totta. Ehkä myös hänen askeleensa on hivenen raskaampi kuin aiemmin, kiireetön ja vailla entistä kepeyttä.
Nainen saattaisi myös kertoa sinulle, että nyt hän tietää miltä tuntuu elää välitilassa. Juuttuneena sellaiseen aikaan, joka vain kuluu. Nainen ei tiedä olisiko parempi haikailla menneisyyteen ja takaisin niihin onnellisiin päiviin kuin kaikki oli vielä hyvin, vai odottaisiko tulevaisuutta ja edessäpäin siintäviä onnenhetkiä, sillä hän ei oikein tiedä onko sellainen edes totta. Hän tietää, että onnea ei voi ostaa pankista mutta silti joskus hän toivoisi niin. Hän toivoisi myös lisää toivoa. Jos hän tarpeeksi kauan odottaa, ehkä joskus on taas hänen vuoronsa?
Kun nainen olisi kertonut sinulle kaiken tämän, hän katsoisi hetken aikaa sinua silmiin, hyvästelisi ja kääntyisi takaisin väkijoukkoon poistuakseen. Sinä seuraisit hänen kävelyään ja joutuisit pinnistelemään erottaakseen hänet vielä, sillä etäältä katsottuna hän näyttää aivan samalta kuin muut. Tavalliselta naiselta, vaikka sisällään hän kantaa ikuista leimaa.
Mutta ainoastaan silloin, jos tuo nainen päättäisi raottaa sisintään sinulle, voisit todella nähdä hänet ja tulla tietämään, että hänen silmissään vilahtava tuska on totta. Uskaltaisitko kuulla, mitä hänellä on kerrottavanaan? Vai juoksisitko pois, pakoon omaan tavalliseen elämääsi jossa kuolema on vain vanhoja ihmisiä varten?
Jos jäisit kuulemaan, nainen saattaisi kertoa sinulle että hänen pahin pelkonsa on toteutunut ja hän on joutunut hyvästelemään jotain niin kallisarvoista että kenenkään ei pitäisi sellaiseen joutua. Nainen luuli, että jos hän selviäisi siitä, hän selviäisi aivan kaikesta mitä elämä hänen eteensä heittäisi. Vaikka hän alunperin luuli olevansa vahva, hän ymmärsi että hän sittenkin oli hauras ja pelkäsi ettei enää koskaan eheytyisi uudelleen. Kaikista pahinta oli pelko siitä, että nainen menettäisi taas uudelleen, sillä hän tiesi että salama kyllä iskee uudelleen samaan puuhun jos näin on käydäkseen. Ja tuo pelko on niin vahva, että nainen ei tiedä tuleeko hänestä enää koskaan sitä ihmistä joka joskus luotti tulevaisuuteen ja elämään.
Kun hän katsoo peiliin, hän näkee sen saman naisen mutta kuitenkin täysin eri ihmisen. Periaatteessa hän näyttää samalta kuin ennen, mutta hänen silmissään peilistä katsoo takaisin joku, joka on joutunut lannistumaan ja on samalla vanhentunut sata vuotta. Hän ei koskaan tiennyt, että paha olo voisi vanhentaa ihmistä mutta nyt hän näkee että se on totta. Ehkä myös hänen askeleensa on hivenen raskaampi kuin aiemmin, kiireetön ja vailla entistä kepeyttä.
Nainen saattaisi myös kertoa sinulle, että nyt hän tietää miltä tuntuu elää välitilassa. Juuttuneena sellaiseen aikaan, joka vain kuluu. Nainen ei tiedä olisiko parempi haikailla menneisyyteen ja takaisin niihin onnellisiin päiviin kuin kaikki oli vielä hyvin, vai odottaisiko tulevaisuutta ja edessäpäin siintäviä onnenhetkiä, sillä hän ei oikein tiedä onko sellainen edes totta. Hän tietää, että onnea ei voi ostaa pankista mutta silti joskus hän toivoisi niin. Hän toivoisi myös lisää toivoa. Jos hän tarpeeksi kauan odottaa, ehkä joskus on taas hänen vuoronsa?
Kun nainen olisi kertonut sinulle kaiken tämän, hän katsoisi hetken aikaa sinua silmiin, hyvästelisi ja kääntyisi takaisin väkijoukkoon poistuakseen. Sinä seuraisit hänen kävelyään ja joutuisit pinnistelemään erottaakseen hänet vielä, sillä etäältä katsottuna hän näyttää aivan samalta kuin muut. Tavalliselta naiselta, vaikka sisällään hän kantaa ikuista leimaa.
Tunnisteet:
hajatelmia ja hengentuotteita,
pohdintaa,
surutyö
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)