Tärkeä päätös

Viimeiset pari päivää on ollut ihan sellainen olo, että kuukautiset alkavat kohta. Usko tästä hoidosta raskautumiseen on siis mennyt. En ihan tarkalleen osaa edes selittää miksi tuntuu tältä, mutta olen kuitenkin aika varma.

Eilen rupesin miettimään tätä tilannettani ihan toden teolla ja kävimme miehen kanssa vakavan keskustelun. Tulin siihen tulokseen, etten vain voi elää enää tällä tavalla, pistäen kaikki yhden kortin varaan. Meille saattaa tulla vauva yhdeksän kuukauden tai vasta 9 vuoden kuluttua. En voi sitä tietää. Jos jatkan näin, näivetyn ihan totaalisesti.

Olen ollut aina se tyyppi, joka jaksaa vaahdota kuinka elämää täytyy muuttaa jos ei ole siihen tyytyväinen, ja sitten olenkin itse se, joka junnaa samassa tilanteessa vuodesta toiseen. No, ei tämä kaikki nyt ihan kurjaa ole sillä onhan tässä menty naimisiin ja vietetty ihanat häät viime vuoden puolella, mutta oma parisuhde tuntuukin olevan tässä vaiheessa se ainut elämän valopilkku. Työnteko on yhtä tervanjuontia päivästä toiseen, ja koko ajan odotan sitä hetkeä, että pääsen äityslomalle. Miksi??

Tähän kysymykseen vastaus oli ennen, että minulla on todella hyvä työpaikka, hieno titteli, kohtuullinen palkka ja erinomaiset työsuhde-edut. Siitä olisi myös helppo jäädä äitiyslomalle ja se varmasti odottaisi minua palatessa. Ennen työni olikin ihan loistavaa, mutta olen tehnyt sitä jo vuosia ja jo CV:nkin puolesta olisi aika vaihtaa. Blogiystäväni Pnda on mm. minua kauniin sanoin rohkaissut vaihtamaan reippaasti työpaikkaa. Samoin Pingu otti elämäntilanteesta huolimatta ratkaisevan askeleen ja on kohta aloittamassa uutta työtä + uutta raskautta!

Miehen kanssa sitten eilen keskustelin aiheesta pitkään, ja sanoin, että olen yksinkertaisesti tullut siihen pisteeseen, etten voi tehdä tätä itselleni ja jatkaa työssä, josta en saa enää mitään irti ja joka päivittäin nujertaa minut henkisesti. Kesti hetken vakuuttaa hänet siitä, että olen ihan oikeasti tosissani. Miehen mielestä jäljellä olisi niin lyhyt aika ettei nyt kannata antaa periksi, mutta toisaalta hän ei ollut aivan oivaltanut kuinka kyllästynyt olen ja muutoksen tarpeessa. Vihdoin sovimme, että jos nyt raskaustesti ei ensi viikolla näytä plussaa, ryhdyn aktiiviseen työnhakuun!

Täällä ei ole mitenkään ruhtinaalliset työmarkkinat, mutta ainakin se piristää mieltä, että tietää aktiivisesti tekevänsä asian eteen jotain eikä vain istu ahterillaan ja valita. Kuka tietää, ehkä en edes löydä uutta työtä tai joudun tinkimään eduistani reippaasti, mutta toisaalta ajatus siitä, että saisin taas tehdä työtä joka tuo tyydytystä, on aivan mahtava! Sillä kestäisin mahdollisen lapsettomuuden ainakin jonkin aikaa eteenpäin, kun yritys ei ole ainut elämän sisällöntuoja (minkä sisällön, yhtä pettymystä perkele). Muistan edelleen urani alkuajoilta ne mahtavat onnistumisen tunteet ja sen olotilan kun oli äärettömän tyytyväinen omaan työsuoritukseensa. Uskon, että se on edelleenkin mahdollista, mutta ei enää nykyisessä työssä.

Olen aiheesta aika innoissani, ja nyt tuntuu siltä, että mahdollinen nega ensi viikolla ei tunnukaan niin kauhean pahalta. Viikonloppuna alkaa CV:n muokkaus ja uusien vaihtoehtojen kartoitus! Uusi työ, here I come :)

Piinapäiväaktiviteetit

Tähän asti piinapäivät ovat sujuneet ihan mukavasti, varsinkin kun töissä on ollut kiirettä sairasloman jälkeen, mutta nyt ajan kulumisen (=matelemisen) alkaa tiedostaa vähän liiankin hyvin. Ja piinapäiviä on sentään vielä reilu viikko jäljellä! Kuinkas nyt suu pannaan. En aio todellakaan sortua ennenaikaiseen testailuun, itse asiassa koko puuha ei huvita ei sitten vähääkään, mutta haluaisin vain TIETÄÄ miten kävi että voisi taas asennoitua tulevaan.

Ajan kulumisen vauhdittamiseksi lainaan tässä Eileithyian ideaa ja listaan mitä kaikkea ajankulua voisin keksiä täksi viikoksi, mitkä saisivat vähän ajatuksia muualle:

1) Eileithyian blogissakin uhoamani projekti eli valokuva-albumien ajan tasalla saattaminen, jota en siis vieläkään ole tehnyt. Pitäisi pistää hihat heilumaan sillä kohta on vähän vaikea muistaa kahden vuoden takaisia asioita! Tämä homma kestää todella kauan, varmaan 6-8 h ellei enemmänkin kun siihen kunnolla uppoutuu.

2) Huutonet-projekti. Tätä olen tehnyt jo viimeiset kaksi viikkoa, koska haluan kaikesta ylimääräisestä roinasta eroon ja toteuttaminen on ollut helppoa sairaslomallakin kun se ei vaadi minkäänlaista sinkoilua. Ajankäyttö: yhteensä vaikka lukemattomia tunteja, mutta olen keskimäärin tehnyt noin 0,5h - 1h per päivä.

3) Siivous. Olen ylpeä itsestäni: olen alkanut vihdoin oppia säännöllisen järjestyksen ylläpitoa ettei tarvitse aina ensin ryhtyä raivaustöihin ennen viikkosiivousta! Vie päivittäin n. 30 min.

4) Liikunta. Olen ollut urheilukiellossa ja se loppuu periaatteessa huomenna eli keskiviikkona. Tämä on aivan mahtavaa sillä olosuhteiden pakosta en ole päässyt liikkumaan muistaakseni kolmeen viikkoon, ja tämä jos mikä kuluttaa niin paljon aikaa kuin ikinä haluaa! Huomenna siis salille, ihanaa :)

5) Minulla on eräs pieni sivu opiskeluhomma, jota pitäisi tehdä säännöllisesti, mutta en millään viitsisi. Viikonloppuna joudun ottamaan kirjat kauniiseen käteen - eihän tässä ole nyt parempaakaan tekemistä! Ajankäyttö: saan luvan opiskella ainakin pari tuntia ellei enemmänkin.

6) Viime päivinä päässäni on pyörinyt outo pakkomielle. Haluaisin leipoa ihan hirveät kasat erilaisia PIKKULEIPIÄ. Suklaisia, vaaleita, karkkisia, you name it! Ja sitten ne voisi laittaa sellaiseen söpöön purkkiin keittiöön, joista niitä voisi sitten käydä napsimassa...:) Ajankäyttö: muutamia tunteja jos oikein innostuu. (Mutta vaarantaakohan tämä linjat, o'ou..)

Keksittekö muita hyviä? Jos saan kaikki noita listaamiani tehtyä, niin olen todella tyytyväinen itseeni. Tässä on vain se pieni ongelma, että nyt mieliala on vähän sellainen, että mikään pakotettu ei oikein maistu. On vähän sellainen levoton olo, if you know....

Vauvauutisia

Tänään lukaisin heti aamusta ihan huippuja uutisia: blogiystäväni Pinkki Pingviini on plussannut!!! Wuhuu, *tuuletusta* :) Plussa tuli Pingulle aika puskista, kun työpaikan vaihtokin on juuri käsillä, mutta mikäs sen parempaa voi ollakaan. Kaksi mahtavaa ja pulskaa kärpästä yhdellä iskulla ;)

Lisäksi viime viikolla kuulin edelliset ja vielä yllättävämmät raskausuutiset: pitkäaikaislapseton ystäväni on vihdoinkin 5 vuoden yrityksen jälkeen raskaana. Ja mikä hurjinta, tämä tuli ilmeisestikin ensimmäistä ICSI-hoitoa seuraavasta kierrosta! Vielä pitää kuitenkin odotella vahvistusta kummasta se tuli, mutta olen niin onnellinen hänen puolestaan etten tiedä miten päin olisin :) Jos ei 5 vuotta ole tarpeeksi yritystä niin ei sitten mikään.

Ja kun yleensä sanotaan "ei kahta ilman kolmatta" niin nyt ajattelin röyhkeästi tuputtaa itseni siihen kolmanneksi, hihii! Katsotaan miten käy, puolentoista viikon päästä sekin selviää. Tänään en malttanut olla ottamatta kalenteria käteen ja laskea, milloin olisi laskettu aika jos meidän hoidosta olisi tärpännyt. Se olisi niinkin pitkällä kuin 14.12 eli nyt on todellakin viimeiset hetket saada alulle vauva vuodelle 2011 ja liittyä Lyydian projektin raskautuneiden joukkoon.

Vielä Pingulle supermegahalionnittelut! :)

TV:ssä nähtyä: Argh!

Vauvahaaveen täyttymättömyys on toisinaan aiheuttanut yllättäviäkin kiukunpuuskia kun olen kohdannut tilanteita, joissa joku on kohdellut lastaan huonosti tai valittanut kuinka ei olisi alunperinkään halunnut tulla raskaaksi. Eräs tällainen tilanne sattui viime viikolla.

Pari päivää sitten mies tuli illalla vähän myöhemmin töistä kotiin ja säikähti pahanpäiväisesti kun väänsin itkua kotisohvalla. Katsoin Dr. Philin aloitusjaksoa neliosaisesta Vanhemmat valmennuksessa -sarjasta, jossa oli aika surullisia perhetilanteita, mutta kuitenkin yksi niistä oli yli muiden. Tuli ihan hirveän paha mieli erään nuoren Davia-tytön puolesta, koska hänen äitinsä vaikutti tunnekylmältä tyypiltä joka halusi lähinnä kiusata tytärtään ja/tai päästä hänestä eroon. En oikein tiedä kumpaa enemmän.

Tässä muutamia otteita äidin kommenteista:

"Inhottaa kun Davia haluaa koko ajan halata ja minua ei taas ollenkaan huvita olla edes hänen lähellään."

"Ymmärrätkö, että minulla ei ole minkäänlaisia lämpimiä tunteita sinua kohtaan!"

"Olen harkinnut Davian antamista adoptoitavaksi"

Tytär oli peräisin hänen ensimmäisestä avioliitostaan ja aluksi hän oli rakastanut tytärtään, mutta viime vuosina oli lähinnä alkanut katua hänen saamistaan. Uuden avioliiton myötä saatuja kahta muuta lasta hän sen sijaan rakasti ja pystyy hellimään heitä, mutta ei esikoistaan. Nyt esikoisesta on tullut kaiken pahan alku ja juuri, vaikka tyttö vaikuttaa todella kiltiltä ja herttaiselta eikä ollenkaan ansaitse äidin jatkuvaa karjuntaa. Ilmeisesti lasta myös jonkin verran eristetään muusta perheestä.

Minusta tämä oli aivan järkyttävän puistattavaa katsottavaa. Kuinka äiti voi vain yhtäkkiä lakata rakastamasta yhtä lapsistaan?? Ellen olisi katsonut tätä telkkarista, olisin halunnut rynnätä paikalle pelastamaan tämän lapsiraukan. On pienoinen ihme, jos tuollaisessa ympäristössä kasvavasta nuoresta varttuu terve ja tasapainoinen aikuinen. Kaikille sitä jälkikasvua suodaankin, voi luoja sentään.

Katsoiko kukaan muu näitä jaksoja? Mitä mieltä niistä? Viimeinen jaksohan tulee maanantaina eli vielä ehtii mukaan jos tarina kiinnostaa. Minä en valitettavasti usko, että Dr. Philinkään opeilla äitiä saadaan rakastamaan lastaan...

Elämää alkionsiirron jälkeen

Tuli pidettyä puolivahingossa pienimuotoinen blogitauko kun tämä koko hässäkkä on vienyt voimavaroja ja on tullut keskityttyä vain itseensä. Takki on ollut niin sanotusti tyhjä. Olen ollut aika väsynyt kaikkeen tähän emotionaaliseen tunteiden vuoristorataan ja yllättäen olen hankkinut itselleni epätavallisen viilipyttymäisen asenteen siirron jälkeisinä päivinä. Mies puolestaan on se, joka on herännyt jännittelemään ja jaksaa vähän väliä hehkuttaa vatsaani sivellen, että ehkä siellä tosiaan on joku kasvamassa. Ja minähän se olen tavallisesti ollut tämän perheen intoilija!

Minun mielenrauhalleni on nyt vain turvallisinta yrittää unohtaa koko juttu ja elää elämää eteenpäin. En missään nimessä aio ryhtyä testailemaan etukäteen, vaan odotan kärsivällisesti että pari viikkoa tulee täyteen tai kunnes kuukautiset alkavat.

Oireita on ollut edelleen. Klinikan hoitaja sanoi, että munasarjojen palautumisessa normaalikokoon menee muutama päivä, ja olenkin tuntenut erityisesti oikean puolen munasarjan tienoilla kipuja. Torstaina eli eka työpäivänä jomottelu alkoi jo varhain iltapäivällä kun en taaskaan muistanut että töissäolo ei tarkoita sitä, että on normaalikunnossa. Porhalsin koko päivän vauhdilla menemään ja iltapäivällä keho muistutteli rauhoittumaan. Ilta menikin sitten vaaka-asennossa lepäillessä. Perjantaina kipuilu alkoi vasta kotiinlähdön aikaan, eli ehkä tässä ollaan pikku hiljaa toipumassa!

Yksi huvittava asia on ihan mieletön rintavarustuksen kipu. Koskaan ennen hinkkiosasto ei ole paisunut tällaisiin mittasuhteisiin ja olen joutunut kaivamaan kaapista kaikista kookkaimmat liivit päälle. Siltikin jomottaa. Olisi hauska ajatella, että tämä on merkki raskaudesta, vaan kun tämä kipu alkoi jo siirtopäivän aamuna, joten todennäköisesti se on vain yksi merkki taas siitä kuinka kaikki nämä hormonit ovat laittaneet kropan toimintaa epäjärjestykseen. Jos tissikipu jatkuu vielä parin viikon päästä niin sitten alan jo epäillä raskautta mutta en vielä :)

Meidän toiselle kissaraukalle on tuottanut vaikeuksia meikäläisen hoidoista seuranneet vatsakivut. Se poloinen on sitkeästi viimeiset kaksi viikkoa koittanut kömpiä vatsani päälle aina iltaisin kun köllöttelen sohvalla, eikä ymmärrä miksi se saa siitä aina lähdöt, vaikka yleensä se on ollut meidän yhteinen iltarutiini. 7-kiloinen mötikkä pallomahan päällä ei vaan tunnu hyvältä :/

Olemme lähdössä tänään ulos ja haaveilin eilen töissä lasillisesta (tai kahdesta) ihanaa punaviiniä, kunnes muistin, että minähän olen teknisesti ottaen raskaana! Paljon puhutaan siitä, että muutaman eka viikon ajan se on turvallista koska verenkierto ei ole yhteinen, mutta toisaalta ihan hullua ryhtyä riskeeraamaan nyt kun tietää, että siellä on joku kyydissä ja yrittää vimmalla kiinnittyä. Heippa punaviini, tervetuloa raskaus :)

Siirto on tehty ja alkio sisuksissa!

Tulin juuri kotiin ja olen kuin puulla päähän lyöty. Siis voitteko uskoa, että niistä 5:stä hedelmöittyneestä (mikä on jo sinänsä käsittämätöntä) joka ikinen iikka lisäksi jakautui kauniisti ja ovat näin ollen siirtokelpoisia!

Sisuksiin siirrettiin yksi huippuluokan yksilö, ja pakasteeksi siirtyivät nämä:

1 huippuluokan yksilö

1 huippuluokan yksilö

2 kelpoa yksilöä yhdessä tuubissa

Tämä tarkoittaa sitä, että todennäköisesti noista riittää jopa kolmeen siirtokertaan tavaraa. Se meni niin paljon paremmin kuin osasin arvatakaan. Autossa menomatkalla sanoin miehelle, että jos 3 niitä hedelmöittyneestä on jakautunut hyvin, olen kiitollinen. Ja sitten niistä selvisikin 5! Nyt voi todellakin sanoa, että vihdoin aurinko paistaa tähän risukasaan :)

Olen aivan äärettömän kiitollinen ja onnellinen. Jos tästä tärppää, niin se on lottovoitto. Jos ei, niin seuraavat siirrot voidaan tehdä ilman hormonihoitoa luonnolliseen kiertoon. Ei siis enää piikityksiä ainakaan puoleen vuoteen, jihuu!

Ja ihan kaikista parhaimmassa vaihtoehdossa siellä pakasteessa värjöttelee vieläpä koko meidän tuleva jälkikasvu tämän nyt kohdussa köllöttelevän (ja toivottavasti hetikohta kiinnittyvän) lisäksi :D

Ihanaa, nyt toivontoivonTOIVON! :)

Hedelmöitymistulokset

Soitin äsken labraan kysyäkseni munasolujen hedelmöitymistilannetta.

5 munasolusta 5 on hedelmöitynyt!!!

Olen niin innoissani :)

Nyt vaan täytyy toivoa, että jakautumispuoli sujuu yhtä voitokkaasti, mutta klinikalta sanottiin että normaalisti tällaisella lukemalla kyllä siirtoon päästään. Ei saisi nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta kai tässä vaiheessa voi jo vähän iloitakin...? ;)

Punktio onnellisesti takana

Punktio on vihdoin ohi ja pääsimme juuri kotiin. Mies ei saanut jännitykseltään viime yönä nukuttua, minä sen sijaan koisasin kuin tukki.

En antanut jännitykselle valtaa joten en kokenut prosessia kovin vaikeaksi. Etukäteislupauksen mukaisesti lääkkeitä sai reilusti ja jo ennen punktiota napattu Diapam sai hyvän aamukännin aikaiseksi. Itse operaation aikana säännösteltiin sitten suonensisäistä, mutta toimenpiteen aikana en katsonut sinne päinkään joten en yhtään tiedä paljonko sitä meni.

Keskityin lähinnä hengittelyyn ja itseni rentouttamiseen, joten ehkä osittain myös siitä syystä kipukokemus ei ollut paha ja jännitys ei saanut minusta yliotetta. Munarakkuloita ei ollut kovin paljoa, muistaakseni sieltä imuroitiin noin 7 kappaletta ja heti loppuvaiheessa laboratorion puolelta huikattiin, että niiden sisuksista löytyi 5 munasolua.

Ennen kotiinlähtöä kävimme vielä erikseen tiedustelemassa miehen simppanäytteen laatua, ja siellä koimme melkoisen pettymyksen:

Ennen pesua Pesun jälkeen

A-luokka: 1 % 4%

B-luokka: 30% 40%

Tämä tarkoitti sitten sitä, että näytteenlaatu ei riittänyt IVF:ään vaan heidän piti tehdä ICSI eli mikroinjektio! Erityisesti miehelle tämä oli vaikea paikka....

Nyt menen ottamaan tirsat vaikka olenkin selvinnyt lääkepöhnästä kohtuullisen hyvin, mutta lepo tekee moisen ronkkimisen jälkeen aina hyvää. Pitäkää peukkuja, että niistä viidestä sissistä hedelmöittyisi mahdollisimman moni! :)

Vauvaviikonloppu

Tänä viikonloppuna olemme viettäneet varsin vauvaisaa viikonloppua. Kuulostaako oudolta? No, kävimme tietysti tsekkaamassa kahden tuttavaperheen vastasyntyneet vauvelit ja jostain kummasta syystä ne sattuivat peräkkäisille päiville (piti tietysti ottaa ne ajat mitkä heille sopivat tässä tilanteessa!).

En yritäkään kieltää, että hieman jännitin näitä vierailuja puhtaasti siitä syystä, että kuinka raskaaksi se kävisi minulle henkisesti. Pelko oli turha, sillä ei tullut niin ensimmäistäkään kateuden tai kiukun puuskaa! Selvisin siis hengissä. Jopa mukavaakin oli :)

Okei, tunnustan hellitelleeni ja lellitelleeni molempia vauvoja aivan estoitta. Ehkä se oli samalla jonkinlaista lähiterapiaa itsellenikin. Kiva oli kuitenkin todeta, että osasin suhtautua järkevästi ja koko ajan tuntui siltä, että tämä vauva on noiden vanhempien eikä mikään alunperin meille tarkoitettu tapaus. Tiedän, että meidän vauva odottaa vielä siellä jossain tuloaan.

Pari havaintoa noista pikkuihmisistä:

- ne näyttävät kevyiltä, mutta eivät ole sitä

- vauva sylissä tulee pian hiki

- poikavauvat saattavat sihdata sinua pissasuihkulla jos et ole varovainen

- vastasyntyneet nukahtavat missä vain minne vain kunhan ovat ensin saaneet annoksen äipän maitobaarista

- pikkuvauvan mielestä on sopivaa kokeilla jokaista lähettyvillä olevaa rintaa siinä toivossa että sieltä lohkeaisi hömpsyt

Äskettäin huomasin, että sivupalkin pupu on juossut tätä kirjoittaessa yritysaikaa 9 kuukautta, 1 viikon ja 3 päivää. Jos kaikki olisi mennyt kuin elokuvissa, olisimme saattaneet tänä viikonloppuna pidellä sylissämme omaa reilun viikon ikäistä pienokaistamme! Mutta tasan ei mene nallekarkit. Yritys jatkukoon!

Mistä ystävä tunnetaan

Täällä viedään jo viimeisiä piikityshetkiä. Aamulla tuikattiin loput Puregonit ja Cetrotidet, ja illalla sitten Pregnyl eli irrotuspiikki. Sitten saammekin huilata sunnuntain ja vaikkapa asennoitua henkisesti maanantaiseen punktioon. Nyt suhtaudun aiheeseen levollisin mielin, ehkä jopa toivoen että se koittaisi pian jotta tietäisin paljonko sieltä saatiin saaliiksi.

Kuluneella viikolla olen pohtinut paria ystävyyssuhdettani, jotka ovat saaneet minut hieman surumieliseksi. Tämä toinen ystäväni tuli meille yökylään joten jouduimme paljastamaan hänelle olevamme IVF-hoidoissa koska muuten piikitystä olisi ollut hyvin vaikea selittää. Olemme melko läheisiä, tosin viime vuosina olemme pitäneet jonkin verran vähemmän yhteyttä koska asumme nykyään eri paikkakunnilla. Hänen ollessaan kylässä kuuntelin monta tuntia hänen seikkailuistaan vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa, mutta kun tuli minun vuoroni kertoa elämäntilanteestamme ja hoidoistamme, ne kuitattiin ohitse viidessä minuutissa.

Eräs toinen ystäväni asuu myöskin toisella paikkakunnalla, mutta olemme tavallisesti pitäneet yhteyttä säännöllisesti ja kohtuullisen tiheästikin. Hän tietää, että suunnittelimme kevään aikana aloittavamme hedelmöityshoidot, niin inseminaatiot kuin IVF:kin, mutta koko tänä aikana en ole saanut häneltä ensimmäistäkään puhelua, että miten meillä menee. Olen asiasta aika pahoillani, vaikka tiedänkin hänellä olevan tällä hetkellä omia kiireitä.

Surullista. Kumpikaan näistä ystävistäni ei todennäköisesti halua koskaan lapsia, mutta onko samassa elämäntilanteessa oleminen aina edellytys kiinnostukselle ja/tai ymmärrykselle? Ehkä se sitten on.

Myös usein mainitsemani pitkäaikaislapseton ystäväni avautui tässä eräänä päivänä, että yksi heidän läheisimmistä ystäväpariskunnistaan oli ohittanut heidän uutisensa yhdellä vaivaisella lauseella, sen jälkeen kun olivat viimeisten joukossa saaneet kuulla tästä monivuotisesta ja rankasta taipaleesta. Yhdessä sitten mietimme, että mistä tällainen kalsea suhtautuminen oikein johtuu. Onko ihmisten niin vaikea reagoida tällaisiin isoihin asioihin, että mieluummin ollaan hiljaa kuin sanotaan mitään? Onko kyse siitä, ettei osaa sanoa mitään vaikka haluaisikin?

Mitä mieltä te olette? Oletko itse joutunut vastaaviin tilanteisiin?

2. IVF-ultra: Punktiopäivä on päätetty!

Tänään kävin toisessa ultrassa. Ja heti katsaus eilisen veikkauksen tuloksiin :)

Veikkaus 1. 3 muhkeata munasolua ovat varttuneet sentistä 1,5 senttiin

Tuomio: kutakuinkin oikein, ne olivat n. 1,6 - 1,7 cm

Veikkaus 2. Pikkuisista muniksista on kehittynyt sentin mittaisia.

Tuomio: Oikein! Nämä kaverit todennäköisesti pääsevät myös mukaan sillä jos ne ehtivät kypsyä 1,4 senttiin, ne ovat riittävän kookkaita hedelmöittymään.

Veikkaus 3. Kohdun limakalvo on pikkuisen paremmalla tolalla kuin viimeksi.

Tuomio: Sinne päin, mutta limakalvo on itse asiassa oikein hyvä! Se oli vahvistunut 4 millistä kahdeksaan, ja kuusikin olisi riittävä.

Veikkaus 4. Punktio tehdään keskiviikkona.

Tuomio: Väärin! Tuomiopäivä koittaa jo maanantaina. Kuulemma muniksista kookkain saattaa päätyä ylikypsäksi jos liian kauan odotellaan ja sitä ei tietenkään toivota. Maanantaina suurin tyyppi on n. 2,4 cm ja se on sopiva koko.

Ei siis hullumpaa! Olen tyytyväinen siihen, että punktio tehdään maanantaina. Ainakin se on pian ohi jos ei muuta. Muutenkin käynti oli todella informatiivinen. Tämänkertainen lääkäri sanoi suoraan, että saalis on aika surkea, mutta toisaalta tämä oli vasta ensimmäinen kierros eikä silloin koskaan uskalleta tykittää ihmiseen liikaa hormoneja, koska ne saattavat aikaansaada arvaamattomia vaikutuksia. Mieluiten siis lähdetään liikkeelle lievällä annoksella ja toisella kierroksella vasta tarpeen vaatiessa lisätään. Minun kohdallani asia on juuri näin, eli olisin tarvinnut isommat annostukset. Eihän tämä hirveän ihanteelliselta kuulosta, mutta toisaalta oli kiva kuulla suoraan miten asia on.

Mahtavaa oli myöskin kuulla, että minulla ei ole hyperstimulaation riskiä ollenkaan. Se saattaa iskeä vain silloin kun munarakkuloita on kasvamassa hillitön määrä, eli tyyliin 15-25. Minun piskuisella viiden munasolun saaliillani ei sen sijaan tarvitse sellaisesta huolehtia. :)

Ai niin, ja tänään pelkäsin koko päivän että mokaan bridgetjonesmaiseen tyyliin. Jos olisin onnistunut pudottamaan käsilaukkuni kanveesiin kaiken kansan nähtäville, olisi sieltä paljastanut ties mitä ihmeteltävää: diapamit + muita punktion esilääkkeitä, spermanäytepurkki, pikkuhousut jne. jne. Se olisi ollut vähintäänkin epäilyttävää! Onneksi sain pidettyä käsilaukkuni yhdessä koossa ja olkapäällä lattian sijaan ;)

Pallomahainen köpöttelijä

Suuret kiitokset taas vertaistuesta! Se suuresti kammoamani punktio ei tunnukaan enää yhtä pahalta ajatukselta kuin vielä pari päivää sitten. Ehkä yhtenä osatekijänä oli kuulla tarinoitanne siitä kuinka kunnon suonensisäiset vievät kivut pois ;) Periaatteessa en ole hirveän innokas erilaisten kivunlievittäjien ja särkylääkkeiden käyttäjä, mutta toisaalta milloin niitä sitten voi käyttää ellei tällaisessa tilanteessa? Eipähän ainakaan jää toimenpiteestä kammoa siltä varalta että se täytyy jonain päivänä toistaa.

Oireista sen verran, että eilen ja tänään masuturvotus on jatkunut ja olen todennut etten pysty toimimaan fyysisesti yhtä sutjakasti kuin tavallisesti. Esimerkiksi kaupungilla kulkiessani en voi enää pinkoa yhtä lujaa kuin yleensä, vaan kun vauhti on noussut liikaa, on kroppa huomauttanut asiasta kipujen avulla ja silloin on täytynyt hidastaa menoa mummotepsutukseksi. Samoin yleensäkin erilaiset kiputuntemukset ovat lisääntyneet näiden kahden päivän aikana. Onneksi kipu on kuitenkin sen verran lievää että sen kanssa pärjää mainiosti kun muistaa silloin ottaa rauhallisesti, eikä minkäänlaisiin särkylääkkeisiin ole edes tarvinnut koskea.

Piikittäminen sen sijaan on koko ajan yhtä ilkeää! Hyhhyh. Tänään astui vieläpä kuvaan Cetrotide, jonka tehtävänä on estää muniksia poksahtamasta ennenaikaisesti, joten sain äskettäin kaksi piikkiä peräkanaa vatsanahkaan. Huomenna ohjelmassa onkin toinen ultra, ja toivon kovasti että siellä on tällä kertaa valoisammat näkymät kuin viimeksi. Itse asiassa mahaa turvottaa siihen malliin, että jos kunnon kasvua ei ole tapahtunut niin se on kyllä pienoinen ihme!

Viimeksi kurjailin koska punktiota ei voidakaan tehdä tänä perjantaina vaan vasta maanantaina tai tiistaina. Nyt ajatukset ovat muuttuneet sen osalta ihan täysin ja itse asiassa toivon, että se siirtyy keskiviikolle. Tämän takana on se yksinkertainen logiikka, että mitä kauemmin odottaa niin sitä paremmat mahdollisuudet muniksilla ja kohdun limakalvolla on kehittyä, ja tästä operaatiosta saa sitä kautta paremman hyödyn! Minulla kun on muutenkin pitkähkö kierto niin oli etukäteen epärealistista odottaakaan että tästä olisi selvitty niin nopeasti. Tässä vaiheessa muutamalla lisäpäivällä ei ole yhtään mitään merkitystä, ja olo ei ole niin tukala etteikö tässä vähän vielä jaksettaisi odotella.

Veikkaan, että huomisessa ultrassa käy näin:

3 muhkeata munasolua ovat varttuneet sentistä 1,5 senttiin

pikkuisista muniksista on kehittynyt sentin mittaisia

kohdun limakalvo on pikkuisen paremmalla tolalla kuin viimeksi

--> punktio varataan ensi keskiviikolle

Pitäähän minun jotenkin saada tämä aika kulumaan joten miksi ei sitten tekemällä henkilökohtaisia veikkauksia ;)

Eka IVF-ultra + pettymyksiä

Tänään kävin viime viikon puolella sovitussa ultrassa ja sain muutamia ei niin mieluisia uutisia. Tänään ei siis ole kovin hyvä päivä.

Torstainahan minulle väläyteltiin sitä mahdollisuutta, että punktio saattaakin olla jo tulevan perjantaina ja ensisäikäytyksen jälkeen se alkoi tuntua hyvältä ajatukselta, sillä sitten tämä koko operaatio olisi sitä pikemmin ohi. Ultrassa kävi ilmi, että punktion aika ei todellakaan ole vielä tällä viikolla, sillä follikkelit olivat vielä tosi pieniä: vain noin sentin mittaisia.

Ja mikä vielä pahempi pettymys, niitä oli vain 5 kappaletta. Excuse me! Missä on se valtava rypäs niitä kahden sentin mittaisia möllyköitä joita odotettiin?? Lääkärikin kommentoi, että onhan se tietysti aika pieni määrä, ja kun ikäkään ei vielä minulla ole syy saaliin huonoudelle...Lohdutteli kuitenkin lopuksi, että yksikin hyvä saattaa riittää. Itselleni tämä on silti aika kova pettymys, koska tietysti toivoisi tällaisen ruljanssin jälkeen, että sinne jäisi vielä jotain pakastettavaakin.

Toinen ultra varattiin tulevalle torstaille, jolloin tarkastellaan taas tilannetta ja ehkä varataan punktio-aika. Tämänhetkisen arvion mukaan se voisi olla ensi viikon maanantaina tai tiistaina. Keskiviikkona kuvaan astuu Puregonin kaveriksi Cetrotide, joka estää munarakkuloiden ennenaikaista poksahtamista. Se tarkoittaa, että saan keskiviikosta alkaen 2 piikkiä illassa. Jippii.

Eilen soitin ihan neuvoa kysyäkseni yhdelle ystävälleni, joka on muutama vuosi takaperin käynyt IVF-hoidot läpi julkisella puolella. Jostain kumman syystä rauhallisen mielen sijaan sain kauhean kammon punktiota kohtaan! Hänellä se oli sattunut todella paljon kipulääkkeistä huolimatta, ja kokemus oli näin ollut kaiken kaikkiaan melko ikävä. Yleensä minulla ei ole ollut tapana vauhkoontua toisten tarinoista, mutta nyt se toimi ihan käänteisesti enkä meinannut saada illalla unta ollenkaan koska pyörittelin päässäni erilaisia kauhukuvia.

Tänään sain juteltua aiheesta hoitajan kanssa ja hän kertoi minulle mahdollisimman tarkkaan, mitä siinä operaatiossa tapahtuu. Sain lisäksi osoitteen internetissä sijaitsevaan opetusvideoon, missä esitellään jopa punktiossa käytettävät välineet. Pitää kuitenkin vielä harkita, onko sen katsomisesta minulle haittaa vai hyötyä. Parasta kuitenkin hoitajan kanssa juttelemisessa oli, että hän vakuutti että suonensisäisiä kipulääkkeitä on mahdollista käyttää jos niin haluan. Nyt ei siis tarvitse pelätä sitä kipua sillä moiset mömmöt vievät melkoisella varmuudella ne kokonaan pois.

Huhhuh, että semmoista täällä tänään. Kuten sanoin, ei ollut kovin hyvä päivä!

Onkos lukijoilla kokemuksia jaettavana punktiosta eli sattuiko ihan perskuleesti ja saitteko suonensisäistä kipulääkettä?

Tunnustus: You Are Beautiful

Sain You Are Beautiful - tunnustuksen Lyydialta, kiitos tuhannesti! Tämän julkaiseminen on vähän jäänyt johtuen yksinkertaisesta syystä nimeltä laiskuus kuvien katsastamiseen. :)

Palkinnon idea on nimittäin kaivaa koneen tai kameran kätköistä 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa pienen selityksen kera, ja jakaa tunnustus eteenpäin kolmelle muulle nätille bloggaajalle.

Kiitän kauniisti tästä kunniasta ja jaan tällä kertaa (voi tätä valinnan vaikeutta!) sen eteenpäin näille ihanille naisille:

Pinkki Pingviini

Harriet

Minttukrokantti

Tässä minun kuvani.

"Älä viitti tulla häiritseen! Mä nukun nyt." (Toinen kateista repii iloa irti kotiimme vähäksi aikaa päätyneestä pahvilaatikosta, halvat huvit.)

Kuva häämatkalta viime vuodelta. Tulee ihanat muistot mieleen kun katselee näitä lämpöisiä maisemia!

Pakollinen varvaskuva häämatkalta :)

KP5, Piikityspäivä 4. - Miltä Nyt Tuntuu

Tänään on menossa kiertopäivä 5 ja samalla piikityspäivä nro 4. Ajattelin listata ylös hieman oireita, miltä tässä vaiheessa tuntuu.

Masuturvotus alkoi yllättäen jo eilen, ja tyhmyyksissäni laitoin aamulla aika napakat farkut jalkaan. Ajattelin niiden venyvän normaaliin tapaan pesun jäljiltä, mutta vielä mitä! Jo parin tunnin kuluttua oli tosi ahdistunut olo ja aina kun ajattelin että kukaan ei näe, kuljin olosuhteiden pakosta töissä nappi auki ;). Tänään en todellakaan tehnyt samaa virhettä vaan kaivoin ne samat väljät housut kaapista joita käytin inseminaatioturvotuksen yhteydessä ja ah, mikä ihana olotila siitä seurasi.

Masu on siis pullotellut eilisestä asti ja jatkuen tietysti myös tänään. Follikkelit ovat siis mitä todennäköisimmin oikein hyvässä kasvussa! Parhaiten olotilaa kuvaa sana "täynnä", tuntuu niinkuin olisi syönyt koko ajan itsensä ähkyyn ja vatsanahka on sitten aika pinkeänä. Aamut ja aamupäivät ovat helpoimpia, mutta iltaa kohden pahenee. Tämä toimiikin samalla hyvänä kannusteena syödä vähemmän kun on valmiiksi niin turvonnut olo ;)

Tänään kävin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa salilla, sillä olen ollut aina viime viikosta asti enemmän tai vähemmän kipeänä joten en ole voinut urheilla puoleentoista viikkoon yhtään. Oli ihana liikuttaa kroppaa, mutta samalla maha tuntui tosi oudolta ja kaikki vatsan seutua vääntävät liikkeet tuntuivat todella epämukavilta. Tyydyinkin sitten treenaamaan vain varovasti yläkroppaa ja jalkoja välttäen vatsaliikkeet ja alaselän kokonaan.

Eilen aamulla kävin klinikalla ottamassa pakolliset verikokeet eli hepatiitin ja HIV:n, ja samalla varattiin ultra-aika. Se on maanantaina, ja hoitaja epäili, että punktio tehdään jo ensi perjantaina! HUI. Hedelmöittyminen saisi näin ollen tapahtua viikonlopun aikana ja maanantaina tehtäisiin siirto, jolloin sairaslomaa olisi sekä perjantai että maanantai. Tuntuu ihan uskomattomalta, että kaikki on niin pian ohi, mutta tämä on yksi näistä yksityisellä puolella tehtävien hoitojen hyvistä puolista kun voidaan mennä lyhyen kaavan mukaan mikä on potilaalle niin paljon helpompaa.

Jos todellakin punktio tehdään perjantaina, niin se tarkoittaa että meillä on piikitystä jäljellä enää tasan viikko. Lisäksi hoitaja sanoi, kun kysyin liikuntakiellosta, että todennäköisesti ultrauksesta eli maanantaista alkaen en enää saa tehdä mitään pomppivaa liikuntaa enkä vatsalihaksia. Sitäpaitsi ne kuulemma tuntuisivat muutenkin epämukavilta. (Tuntuvat jo! En voinut kunnolla polkea edes CrossTrainerilla!) Minulla on myös sellainen käsitys, että heti siirron jälkeenkään ei saa kovasti urheilla, mutta se on sen ajan murhe ja selvinnee joskus ensi viikolla.

Tällä hetkellä mietityttää, että kuinkahan valtava pallomaha minulla on ensi viikolla kun nyt jo turvotuttaa vaikka ei olla vielä edes puolivälissäkään. Onneksi yksi kaapu on jo ostettuna kaapissa ja vielä pitäisi löytää sen kaveriksi jokin löysä neuletakki joiden avulla saa muodot piilotettua ettei heti kärähdä ;) (luulevat vielä että olen raskaana!!) Työkavereille ja esimiehelle kerroin tänään, että saikkua on tulossa kohta puoliin.

Kivaa viikonloppua kaikille! :)

P.S. Tajusin juuri, että minulla ei ainakaan vielä ole ollut mitään kuumia aaltoja enkä ole "skitsoillut" yhtään. Näinköhän tämä pääkoppa pysyy ihan kunnossa vaikka hormonia pumpataankin urakalla...! Let's hope so.

Kirje Petturikropalle

Armas kroppani,

meillä on ollut viime kuukausina aika kireät välit ja halusin tällä kirjeellä hieman puhdistaa ilmaa.

Mielestäni nämä viimeisten viikkojen tapahtumat ovat olleet ikävänpuoleisia ja aiheuttaneet ainakin minulle turhaan pahaa mieltä. Muistat varmaan ovulaatiohuijauksen kuten myös kuukautisjuksauksen vajaan viikon takaa? No, sinulla varmaan oli tosi hauskaa mutta minusta ne eivät olleet yhtään kivoja tapauksia vaan ilmensivät erittäin huonoa huumorintajua. Sain varmaan roppakaupalla harmaita hiuksia noiden viikonloppujen aikana!

Myönnän toki etten itsekään ole aivan viaton, ja olen syyllistynyt mm. nimittelyyn alhaisen puoleisella "petturi"-nimityksellä (kuten tässä otsikossa, köh). Pahaakin olen sinusta muutamaan otteeseen puhunut ainakin toisten blogien kommenttibokseissa. Niin, ja olen ehkä maininnut näistä asioista muutamille ystäville vähemmän mairittelevaan sävyyn...

Sinäkin varmaan ymmärrät, että näin ei voi jatkua? Kuten tiedät, olen pumpannut sinuun jo kahden pistoksen verran hormoneja joten ei sinullakaan voi kovin raposet oltavat olla. Ja ensi viikolla olotilamme muuttuu aivan varmasti vielä hankalammaksi, joten mitä sanoisit jos tehtäisiin sovinto? Minusta meidän tulisi tässä tilanteessa vetää yhtä köyttä ja yksinkertaisesti päättää, että turha fyysinen kiusaaminen ja nimittely jätettäisiin ihan kokonaan pois. Olen valmis sovintoon jos sinäkin olet.

Sopiiko?

Hormonia Huiviin

Eilen illalla päästiin vihdoin sitten pistämispuuhiin. Ja se olikin melkoinen operaatio.

Aluksi meinasimme vaipua epätoivoon, kun vaikutti hetken aikaa siltä, että ei meillä olekaan niin selviä ohjeita kuin luulimme. Mies sai perjantaina pistosopetuksen klinikalla, mutta purkkeja ja puteleita oli niin iso määrä ja pakettien koot vaihtelivat. Jonkin aikaa pähkäiltyämme kokosimme itsemme ja saimme injektiokynän ladattua.

Sitten iski paniikki ja Hirveä Hihityskohtaus. Käkätin noin viisi minuuttia hysteerisenä.

Hihihihihii....et kyllä tunge noita neulojasi minuun......uaahhhaahhaa.....kamalaa.....iihhiihhiii.....käkäkäkä......apuaa.....mitä tästä oikein tulee....eiih...hohhohhooo...!

Kun naurattaa, niin naurattaa :)

Kaiken tämän jälkeen todellisuus iski ja tuijotin hetken hiljaisena koko sitä lääkepakkausten vuorta pöydällä edessämme.

Meneekö kaikki tuo aine tosiaankin minuun?

Onko tämä turvallista?

Auttaako tämä?

Mitä minä olen oikein tekemässä??

Ja sitten - päämäärä palasi jälleen kirkkaana mieliimme. Tästä ei ole paluuta. Lääkeaineiden mukana ihon alle painui myös roppakaupalla toivoa uudesta alkavasta elämästä.

Meidän vauvasta :)

Vihdoinkin!

Karkulainen on todellakin palannut kotiin eli toisin sanoen kuukautiset ovat vihdoinkin alkaneet. Jo oli aikakin kaiken tämän vatvomisen jälkeen!

Aamulla uhrasin ainokaisen digitaalisen raskausmittarin, lirautin siihen ja heti kun tulos oli näkyvillä, kurkkasin häthätää toisella silmällä vain todetakseni nopsaan tuloksen "Inte gravid / Ei raskaana". Sitten lensi tikku vauhdilla roskikseen. Yhyh, inhaa puuhaa mutta tehtävä se oli, ei auttanut mikään.

Ehkä olen hieman hullu, mutta olen suorastaan helpottunut ja tyytyväinen että vihdoin päästään aloittamaan tämän pitkään suunnitellun hoidon kanssa. Tänä iltana on siis vuorossa "PM: Piikkiä Mahaan" - operaatio. Juhuu!

Edessä on melkoinen liuta pallomahapäiviä, joten ajattelin käydä tässä jonain päivänä esim. Henkkamaukalla ostamassa yhden tai kaksi löysää kaapua joista saisi kyhättyä jotain siivoa työasua vaikkapa saappaiden kera. Pointtina tietysti se, että mikään ei purista eikä kiristä kipeää masua ja saan siis rauhassa keskittyä munankasvatteluun.

Me so happy :)

Tilannepäivitys nro 2 - Karkuri Kotimatkalla?

Tänään iltapäivällä sain puhuttua tästä tilanteestani klinikalle, ja sieltä vahvistettiin, että nyt kannattaa vain odottaa. Tippapäivien aikana ei missään nimessä saa aloittaa piikittämistä, vaan odotetaan ihan kunnon vuodon alkua. Tänään aamulla rupesikin jo vaikuttamaan siltä, että nyt VIHDOIN saattaisi olla kunnon alkamisen merkkejä ilmassa, mutta toden teolla sen näkee vasta huomenna.

Lisäksi aion noudattaa mm. Mymmelin (ja klinikan) neuvoa siitä, että varalta kannattaa kokeilla järeämmällä raskaustestillä liuskasellaisten sijaan, ja mieluiten aamupissasta. Täten siis uhraan huomisaamuna kaappiin jemmatun digitestin (yhyy) jonka tarkoitus oli alunperin päästä käyttöön vasta sitten kun on ensin plussattu liuskan avulla, jotta näkisin siitä viikot. Mutta hätä ei lue lakia ja nyt on parasta varmistaa ihan oikeasti mikä on tilanne!

Klinikan hoitajan mukaan joillakin ihmisillä raskaushormoni nousee virtsaan myöhemmin kuin toisilla, joten siitä voi hyvin löytyä syy siihen että aiemmat testit ovat näyttäneet negatiivista.

Tähän selitykseen en omalla kohdallani usko - olen jo täysin väsynyt spekuloimaan raskautta ja koko testaaminen inhottaa - mutta kroppaan on menossa pian sellaisia myrkkyjä että nyt asiat on kerta kaikkiaan pakko varmistaa viimeisen päälle.

Kyllä tämä tästä. Olen jo päässyt piikityskammostani eroon ja nyt odotan melkeinpä innolla IVF-hoidon alkamista, että taas yksi välivaihe loppuu ja päästään edistämään meidän vauva kotiin - projektia!! :)

Tilannepäivitys - karanneet kuukautiset

Kiitos kommenteista edelliseen postaukseen! Eilen hermostutti ja ihmetytti todella paljon, mutta mm. kommenttienne avulla olen taas rauhoittunut pari pykälää. Lisäksi kokeilimme sitä perinteistä keinoa, millä kuukautiset saadaan yleensä viimeistään kannustettua alkamaan, mutta siitä ei ollut tällä kertaa apua ollenkaan...;)

Tiputteluvuodosta ollaan tosiaan kärsitty koko perjantai ja lauantai, mutta tänään ei ole tainnut tulla tipan tippaa. Tämä on kerta kaikkisen kummallista, koska torstai-illan oireet viittasivat hyvin selkeästi siihen, että nyt menkat alkavat. Tämänhetkinen tiputtelu on siis kuitenkin tältä erää nähty, ja kuka tietää milloin päästään tositoimiin.

Minun nähdäkseni on vain 2 vaihtoehtoa:

1) Käytetyt hormonit (Clomifen & Pregnyl) ovat laittaneet hormonitoiminnan sen verran sekaisin, että kroppa ei oikein tiedä mille alkaa.

Johtopäätös: odotetaan ja piikitetään vasta oikeana vuotopäivänä

2) Olen sittenkin raskaana ja tulos ei vain näy 2 tehdystä testistä huolimatta.

Johtopäätös: odotetaan muutama päivä ja tehdään uusi testi

Kakkosvaihtoehto kuulostaisi tietysti todella mieluisalta, mutta samalla niin raskaalta etten haluaisi ajatella koko asiaa ollenkaan. Olen jo pelkästään tämän yhden kierron aikana ehtinyt taivaltaa kyseistä vuoristorataa niin moneen otteeseen, etten enää yksinkertaisesti jaksaisi.

Onneksi huomenna on maanantai joten pääsen vihdoin soittamaan klinikalle ja kysymään neuvoja. En oikein tiedä mitä muuta sieltä voidaan edes sanoa kuin että odota vielä vähän aikaa, mutta olisi edes kiva saada vahvistus sille, että onko tällainen tiputtelu inseminaatioiden yhteydessä tavallista. Yksi asia on kuitenkin varma: en missään nimessä ala piikittämään niin kauan kuin on olemassa pienikin vaihtoehto, että olen raskaana, sillä muuten myrkyttäisin sen pikkuisen pois...

Temppuileva kroppani & osa-aikakuukautiset

Ei tämä kuukautisten alkaminenkaan kovin helpoksi osoittautunut. Ne lähtivät eilen hyvin nihkeästi käyntiin ja oletin, että tämä kakkospäivä etenee vähän "vauhdikkaammin" ja vuoto runsastuu kuten yleensä. Mitä vielä.

Tänään on ollut niin satunnaista tiputtelua, että alan jo huolestua. Mikä ihme onkaan oikeasti tällä menolla 1. kiertopäivä!?

Kävin ostamassa apteekista kalliit IVF-lääkkeet ja tuolla ne nyt kaapissa odottavat, kun en uskalla alkaa pistää. Tein kaiken varalta toisenkin raskaustestin ja vahvaa negatiivista näyttää kuten se ensimmäinenkin. Raskaana en siis ole, mutta kuukautiset eivät vaan kunnolla ala!

Nyt olen huolissani kun ohjeen mukaan lääkitys pitäisi aloittaa toisena kiertopäivänä mutta ei tämä oikein siltä tunnu ja vaarana on, että koko homma menee pipariksi. Minulla ei ikinä kuuna päivänä ole ollut tällaista tiputtelua. Onko teillä kokemuksia siitä, että esim. Clomifenin ansiosta kuukautiset niukkenisivat yhtäkkiä tällä tavalla?

Klinikallekaan en voi soittaa, kun siellä ei ole lauantaina ketään töissä :(

KP 1 - Haaveet Siirtyy...

Niinhän siinä kävi, että täti tuli kylään. Sen pakollisen raskaustestinkin tein, ja siihen piirtyi hyvin nopeasti yksi selkeä viiva. IVF:n lääkkeet on varattu ja huomenna käyn ne maksamassa, ja ensimmäiset piikit lyödään vatsanahkaan illansuussa....

En ole surullinen, mutta hieman haikea kylläkin. Haaveet eivät toteutuneet tässä(kään) kuussa.

Mutta pakko on jatkaa yrittämistä.

Jännitystä ilmassa

Tänään sain oikein kunnon jännityskohtauksen kun tajusin pitkästä aikaa ottaa kalenterin käteen ja ruveta laskemaan kiertopäiviä.

Toiseksi edellinen kierto, joka oli samalla Clomikierto: 24 päivää

Viime kierto, joka ei ollut Clomikierto: 28 päivää

Ja arvatkaas mikä kiertopäivä tänään on...?

.

.

.

.

.

24:s kiertopäivä!

Olen saanut ensimmäiset puolitoista viikkoa kulutettua aika mukavasti inssin jälkeen, jopa niin mukavasti että näköjään piinapäivien huipentuma pääsi melkein lipsahtamaan käsistä. Viimeiset kaksi tuntia olenkin sitten viettänyt panikoimalla sitä, että kuukautiset takuulla alkavat ihan kohta.

Loogisinta olisi, että tämä kierto seuraisi edellistä clomikiertoa eli täti tulisi käymään ihan näillä näppäimillä. Ei siis tarvitse odottaa enää kauaa...Epätoivo nousi hujauksessa ihan megalukemiin joten pettymyskin tulee olemaan samaa luokkaa. Enää ei auta itseni huijaaminen millään tavalla, vaan nyt IVF tuntuu yhtäkkiä tavattoman raskaalta prosessilta, kun on hetkeksi päästänyt mieleensä toivon murusen, että ehkä siihen ei tarvitsikaan mennä.

Eipä tässä muukaan auta kuin jatkaa odottelua. Kaikki lupaavat oireetkin ovat kaikonneet ja tunnin ajan maha on ollut turvoksissa ja sitä on jomottanut, mikä saattaa hyvinkin ounastella alkavia menkkoja. Jos niin käy niin sitten käy.

Testipäivä on edelleenkin aikaisintaan ensi tiistai!

Kaktus kurkussa

Tänään eiliset oireet ovat peittyneet ihan uudenlaisten tuntemusten alle. Kurkkuun on muuttanut kaktus ja päässä humisee aivan kun joku olisi mäjäyttänyt sitä moukarilla. Tämä kaikki johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että eilen tuli tehtyä aloittelijan virhe ja puettua juoksulenkille aivan liian vähän vaatetta päälle! Palellutin itseni siellä kylmässä viimassa ja koko loppuilta menikin hytistessä sohvalla kurjan olon kanssa. Ja ketä tästä voi syyttää - vain ja ainoastaan itseäni, ärh!

Tämän päivän kärvistelin töissä, mutta ei se kyllä kovin hääviä ollut. Epäilen, että huomenna sinne ei ole asiaa, joten taidan jäädä suosiolla kotiin sairastamaan. Hieman kyllä harmittaa sillä tähän tyssäsi tämä loistava uusi elämä urheilun & liikkumisen suhteen!

Äsken tein vähän varotoimenpiteitä, jotta saisin taas vetoapua siihen, että IVF:ään ei tarvitsisi mennä. Soitin Yliopiston apteekkiin, ja tiedustelin minulle määrättyjen lääkkeiden eli Puregonin & Cetrotiden saatavuutta, sillä lääkäri varoitteli etukäteen, että eritoten tuo Cetrotide on ollut viime kuukausina todella kysyttyä tavaraa. Meinasin saada sydänkohtauksen, sillä apteekkari sanoi ensin vahingossa, että Puregon on tukustakin loppu. Onneksi tämä ei pitänytkään paikkaansa vaan tuotetta löytyy kyllä hyllystä, huhhuh :)

Silloin olisin ollut liemessä sillä Puregonilla nimenomaan aloitetaan pistoshoito toisena vuotopäivänä, ja Cetrotidea pystyy vähän aikaa odottelemaankin koska se tulee kuvioihin vasta noin kuudentena kiertopäivänä. En kuitenkaan loppujen lopuksi saanut varattua noista kumpaakaan, sillä apteekissa pystytään varaamaan lääkkeitä vain 2 päivän ajan, ja melko varmasti minun kuukautiseni tulevat vasta viikon päästä (jos tulevat, hah!) Laitoin itselleni kaiken varalta muistutuksen puhelimeen perjantaiksi, että soitan sitten uudelleen ja tällä kertaa pistän ne varaukseen. Uudistan sen vaikka tarpeen tullen jos ajoitus ei osu kohdilleen.

Onkohan nyt taas varmisteltu tarpeeksi? ;)

P.S. Mikä sairastamisaalto nyt oikein on menossa, kun joka toinen tyyppi tuntuu olevan petipotilaana...?!

Oireiden kyttäilyä

En ole oikein voinut estää itseäni kyttäämästä kropan toimintaa, ja joka päivä olenkin pistänyt merkille erilaisia mahavihlaisuja ja muita vastaavia oireita. Mahdollisuuksien mukaan olen koittanut laittaa niitä mielikuvituksen piikkiin, mutta tänään piti ruveta raportoimaan.

Kolme tuoretta oiretta:

- eilen illalla vihlovaa mahakipua oikealla puolella, melkein nivusten tuntumassa ja aamulla kipu oli siirtynyt vasemmalle, mutta loppui heti kun nousin ylös

- tänään olen huomannut, että pissa on selvästi tummempaa (serkullani tämä on osoittautunut kerta kerran jälkeen selväksi raskausoireeksi!) vaikka olen juonut ihan normaalisti

- tänään suussa on ollut koko päivän metallin maku....

Hui, uskaltaisikohan tässä alkaa toivoa...?