RV10+6: NP-ultran panikointia

Viimeiset 3-4 päivää olen viettänyt panikoimalla huomista niskapoimu-ultraa. Tästä on selvästi muotoutunut ihan omanlaisensa käytäntö: säännölliset ultrat ovat elintärkeitä, mutta siltikin pelko ottaa minusta joka kerta hyvissä ajoin niskalenkin joten edeltävät päivät menevät murehtiessa. Pelko on yleismaailmallinen ja aina sama: se, että siellä olisi jotain pahasti pielessä.

Jos huomenna saisimme huonoja uutisia, se olisi melkein kuin pamauttaisi autolla seinään satasen vauhdista. Plätsistä! Mitä hittoa oikein tapahtui? Vaikka pelkotilat ovat osa nyt osa tätä odotusta, pidän raskautta jo annettuna lupauksena enkä pysty kuvittelemaan, että kaikki tämä, väsymys, paisunut maha, muuttuneet rinnat, TOIVO, vietäisiin noin vain kesken kaiken pois. Tämän on onnistuttava koska sen on vain pakko.

Jos kaikki menisi hyvin...

...huomenna kertoisimme odotusuutiset isovanhemmille.
...muutaman viikon päästä saattaisin tuntea jo liikkeitä.
...kuukauden päästä kertoisimme vauvasta Neiti S:lle.
...parin kuukauden päästä jokainen vastaantulija näkisi heti, että olen raskaana.
...4,5 kuukauden kuluttua jäisin äitiyslomalle.
...äitiyslomalla uskaltaisin ehkä ostaa jo vauvanvaatteita!
...6,5 kuukauden kuluttua nuuhkuttelisin mahdollisesti jo uutta tulokasta!!

Saisikohan noista aikaiseksi vaikka muutaman voimalausemantran, joiden avulla selviäisi sinne huomiseen saakka..?

RV 10+1: Merkkipäivä

Tänään oli siinä mielessä vapauden päivä, että puhelimen kalenteri ei ole jatkuvasti piipannut muistutuksia lääkkeistä. Niitä ei nimittäin tarvitse enää ottaa! 3 x pv Zumenon, 2 x pv Lugesteron, ohi on. Aah, mikä vapaus!

Hysteerikkona luonnollisesti soitin klinikalle jo viikko sitten, että "Oletteko te nyt ihan varmoja siitä, että lääkkeet voi lopettaa?" Varmoja olivat, keho on kuulemma tuottanut tarvittavia hormoneja itse jo viikkotolkulla ja 10-viikko rajapyykkinä oli vain varotoimi. Huh helpotusta. Eihän ne vessareissut siltikään ihan ilman kyttäämistä suju, vaan joka kerta tarkistan onko vuoto alkanut.

Väsymys on kaikennielevää. En muista milloin viimeksi olisin nukkunut näin paljon ja näin antaumuksella. Muu ei edes onnistu, sillä tarve on niin primitiivinen. Jos tällä tästä selviän, olen järkyttävän kiitollinen.

Viikonloppuna kävin vaatekaupassa ja ostin 2 äitiysvaatetta! Oli pakko saada rennot, pehmeät olohousut (joihin mahtuu maha!) mutta puolivahingossa mukaan tarttui myös äitiyspusero. Tunsin lievää syyllisyyttä, ei kai sitä nyt ihan tässä vaiheessa vielä olla menossa, mutta kun muistin äitiysvaatteiden laihat mallistot ja kuinka tarpeen edessäkään sopivaa ei välttämättä löydy, nappasin paidan kouraan ja painelin kassalle. Toivottavasti sille tulee vielä käyttöä...

Tänään 23.9 on kuolleiden lasten muistopäivä. Sytytin pienelle pojallemme kynttilän ja lähetin tuplamäärän suukkoja taivaaseen. Äiti ei koskaan unohda, olet aina syvällä sydämessä, pikkuinen.

RV 9+4: Varmistelu-ultra ja vihdoinkin mielenrauhaa?

Viime viikko meni ihan mukavasti neuvolakäynnin jäljiltä, mutta viikonloppuna, kun oli työviikon jälkeen taas enemmän aikaa ajatella asioita, epäilyksen mörköpeikko hiipi olkapäälle istumaan ja kuiskuttelemaan kaikenlaisia ikäviä juttuja. Olin yhtäkkiä varma, että juuri minun kohdallani on käynyt niin, että syke on sieltä vain hiljakseen sammunut ja tässä minä nyt kannan kuollutta sikiötä sisälläni tietämättä siitä mitään itse.

Tuli hurja tarve päästä ylimääräiseen ultraan ja luojan kiitos tästä nykyisestä neuvolasta löytyy sellainen laite. Sinne pääsee kuulemma koska vaan, ja nytkin tämä hätäkäyntini järjestyi todella kätevästi. Ultraan päästyämme näytöllä näkyi pieni, 2,3-senttinen toukka jonka sydän edelleen pompotti vinhasti. Siinä katsellessamme se yhtäkkiä rupesi liikuskelemaan! Sisällä liikahti lämpimästi, vaikka olin vannonut että tähän en nyt sitten rupea liian aikaisin kiintymään ettei taas saa pettyä.

Kyllä, viimeiset pari viikkoa olen soveltanut yksinkertaista mutta yllättävän tehokasta konstia: Denial! Olen niinkuin en olisikaan raskaana! En ajattele sitä, en stressaa sitä. Työviikolla helpompi toteuttaa, mutta niinkuin tuossa ylempänä kirjoitin, viikonloput ovat hiukka vaikeampia. Tällainen perinteisen primitiivinen keino kuitenkin helpottaa omaa olemistani, ja olen varma että jossain vaiheessa raskaus tulee joka tapauksessa täyttämään pääni 24/7, joten parempi ottaa tässä vaiheessa aikalisä kun sitä todella tarvitaan.

Jotain kuitenkin tapahtui tuon viimeisimmän ultran jälkeen. On vaikea torjua ajatusta siitä pienestä, kohdun uumenissa liikahtelevasta vauvanalusta. Samalla se antoi ensimmäistä kertaa pikkiriikkistä varmuuden tunnetta, aavistusta siitä että kyllä tämä sittenkin saattaa mennä hyvin tai että se ei ole kuolemassa sieltä hetkenä minä hyvänsä. Onneksi niskapoimu-ultra on varattu puolentoista viikon päähän joten sinne pääsee ihan kohta (maksimi ultrareissujen väli on selvästikin 2 viikkoa!) ja neuvolasta kerrottiin, että siellä laitteet ovat huomattavasti paremmat, joten kätilö pystyy katsomaan jo tässä vaiheessa jonkin verran rakenteita. (Olen jostain syystä ruvennut pelkäämään hirveästi rakennepoikkeavuuksia)

Raskausoireiden kanssa on vähän helpottanut. Aikaisemmat pahoinvoinnin tunteet liittyivät luultavasti siihen, että olin sairastumassa ja podin tautia yhdessä oireiden kanssa parisen viikkoa voiden todella kehnosti. Nyt kaikista selkein raskausoire on valtava, jatkuva nälkä. Ihan kuin Sintistä!  Poikkeuksena kuitenkin se, että jos en tyydytä näläntunnetta, siitä seuraa huono olo. Toissailtana yritin mennä nukkumaan ilmeisesti liian kevyen iltapalan jälkeen (=lähinnä jogurttia, hedelmiä, ei leipää) ja jouduin nousemaan ylös, sillä tuntui ihan kuin oksennus olisi alkanut kihota kurkkuun joten söin kourallisen manteleita ja johan helpotti. Paino tuntuu nousseen reippaasti lyhyessä ajassa ja sen lisäksi masu alkaa selvästi pullahtaa ulos. Luulen, että jos haluan koittaa salata tämän vielä muutaman viikon ajan, on aika tehdä reissu vaatekauppaan...

RV 7+5: Ihana, kamala raskaus

Edellisen postauksen kommenttiboksi paukkuu ihanista ja kannustavista onnitteluviesteistänne: KIITOS! :)

Viimeisen viikon ajan pää on joutunut käsittelemään todella erikoisia tuntemuksia. Helpotus ihanaisesta sydämensykkeestä kesti tasan 5 minuuttia ja heti klinikalta lähdettyämme rupesin kuin varkain murehtimaan erilaisia asioita. "Se elää nyt, mutta kuka tietää milloin syke sammuu (niinkuin kerran aikaisemminkin). Entä jos tässä käy jollain uudella tavalla huonosti?"

Kaiken kaikkiaan toivoisin vain voivani unohtaa koko raskauden ja käyttää Harry Potterin näkymättömyysviittaa vatsan päällä, niin että kukaan ei huomaisi. En halua puhua raskaudesta, en halua ajatella sitä, toivon vain nopeaa ajan kulumista.

Tuntuu todella oudolta, sillä taivaidenhan piti aueta kun vihdoin raskaudun ja meidän piti saada sitä kautta vihdoin vähän onnen hippusia elämään. Ensimerkkien perusteella sen sijaan luvassa on todella kylmää kyytiä aina huhtikuulle asti!

Sen verran olen huojentunut, etten enää tunne tarvetta rampata ultrissa. Ne reissut ovat myös olleet todella rankkoja ja tunteilla ladattuja, joten yritän nyt vältellä ylimääräisiä käyntejä. Uskaltauduin kuitenkin varaamaan ensimmäisen neuvolan ja se visiitti koittaa todella pian. Yksi asia on varma: doppleria minun vatsalleni ei aseteta. Edellinen käyttökokemus oli hyytävän kauhea, ja niin tärkeä vekotin kuin se onkin, en vielä ole pystynyt tekemään sen kanssa sovintoa. Ehkä joskus myöhemmin sitten, kun sydänäänten kuuluminen käy todennäköisemmäksi ja kun niiden kuulemisen tarve kasvaa pelkoa suuremmaksi.

Olotila on edelleen äklöttävä, mutta tähän asti syöminen on auttanut. Tosin välillä tuntuu, että se syöminenkin tekee pahaa mutta pakko on sillä muuten heikottaa. Zumenonia ei tarvitse käyttää kuin enää reilut 2 viikkoa ja toivon, että sen lopettaminen on samalla pääsylippu parempaan oloon.

RV6+3: Alkavaa vuotoa

Eilisestä alkaen olo on ollut huono, ei pelkästään pahoinvointimielessä, vaan olen ilmeisesti sairastumassa kun lämpöä pukkaa. Piti soittaa kaiken varalta klinikalle yksi varmistelupuhelu, mutta kuulemma flunssa ei itsessään raskautta haittaa. Vasta jos alkaa tuntua kovaa kipua ja runsasta vuotoa, tulee lähteä lääkäriin.


Kuinkas ollakaan, alkuillasta tunsin mielestäni pari kevyttä tuikkaisua jossain alavatsalla ja äsken vessareissun yhteydessä alkoi vuoto....viikon verran se ehtikin pysyä poissa. Toivottavasti tämä ei ole jotain muuta... :(

RV6+1: Uupulandia

Että voi ihmistä väsyttää. Ja kuvottaa. Ja uuvuttaa. Ja ällöttää.

Olo on muuttunut häkellyttävän nopeasti viime viikkoisista iljetyksen alkeista massiiviseen väsymykseen ja jatkuvaan pahaan oloon. Viikonloppuna, muistaakseni sunnuntain paikkeilla aloin huomata että paha olo hiipii päälle varsinkin iltapäivällä ja että autossa on vaikea olla. Maanantaina se alkoi töissä joskus puolenpäivän aikaan ja kun pääsin kotiin, pakotin itseni syömään ja painuin suoraan vällyjen väliin. Sama toistui tiistaina ja illalla nukuin kahden tunnin mahtipäikkärit, sekä päälle normaalin pitkät yöunet. Ällötti aina siihen asti, kunnes vaivuin uneen.

Tänä aamuna päälle hyökyi se sama, kamala olo välittömästi kun nousin ylös. Apua, armoa! Aamutoimet tuntuivat niin rasittavilta, että välillä kävin pötköttämässä ja keräämässä voimia kesken kaiken.

Se taisi olla eilen kun keksin tähän yhden helpottavan asian. Vaikka kuinka äklöttää, ruoan tunkeminen suuhun auttaa. Se hetki kun pitää ruveta syömään, on mitä karsein, mutta kun ruoka tavoittaa vatsalaukun, ellotus väistyy. Valitettavasti vaikutus on lyhytaikainen, eli viimeistään tunnin päästä pitää taas puputtaa jotain.

Sivustolta www.babyidea.fi löytyi seuraava tieto:

Raskauspahoinvointi alkamisajankohta ajoittuu yleensä kuudennen raskausviikon paikkeille. Silloin istukka alkaa erittää gonadotropiinia, raskaushormoonia. Oireet huipentuvat kahdeksannella/yhdeksännellä raskausviikolla ja vähentyvät yleensä 13. viikon jälkeen. 

Ääk! Kun nämä oireeni ovat pahentuneet jo yhdessä viikossa silminnähden, on aika varmaa, että viimeistään tuolloin kahdeksannella viikolla syleillään pyttyä. Ilmeisesti minunkin on aika saada yksi oppikirjaraskaus näin vanhoilla päivilläni.

Ostin kaupasta manteleita (joita vinkattiin kyseisellä sivustolla) ja rusinoita, lisäksi yritän napostella hedelmiä ja keksejä. Syömisestä huolimatta olo on koko ajan hutera, kalpea ja uupunut. Mitähän tästä vielä tulee...raskauden salaaminen ainakin muuttuu melko mahdottomaksi jos pahoinvointi on jatkossakin läsnä 24/7.

Hampaat irvessä lausuen: olen kiitollinen kaikista raskausoireista, olen kiitollinen kaikista raskausoireista...

Kop kop, onko ketään kotona?

Olihan siellä, yksi kappale Tyyppejä. Minä en kyllä paljon ultraruudun vähäisistä näkymistä ymmärtänyt, mutta uskoin kun sanottiin.

Lääkäri tuumasi, että sykettä ehkä näkyi, ehkä ei. On vielä niin varhaiset viikot, 5+6. Viikon päästä sitten "oikeaan" varhaisultraan!

Huhkimista kannattaa edelleen välttää, mutta kevyitä kävelylenkkejä saa harrastaa jos haluaa. Koko ajan äklöttää - jippii! Otan kaikki mahdolliset raskausoireet kiitollisena vastaan, sillä ne osoittavat konkreettisesti raskauden jatkumista. Eikös sitä sanota, että mitä pahempi olo äidillä, sitä parempi vauvalla?

Nyt siis jälleen yksi välietappi ohitettu. Uskaltaisiko sitä vähän jo vetää suuta hymyyn, mitä mieltä olette? Vaikka näin :)

Odottavissa tunnelmissa

Eilen oli ensimmäinen päivä täysin ilman vuotoa. Tänään tuli häivähdys, mutta sekin Lugejen laiton jälkeen. Luonnollisesti epäluuloinen minäni ei ole siihenkään tyytyväinen vaan vatvoo edestakaisin, onko tämä nyt hyvä vai huolestuttava juttu.

Mutta voi hyvänen aika mitä ällötystä täällä on ruvennut esiintymään! Joka päivä jonkin verran ja tänään noin puolestapäivästä aina näihin hetkiin saakka. Tai, no rehellisyyden nimissä vieläkin ellottaa (niin mikä ihmeen AAMUpahoinvointi??). Söimme iltaruoaksi Kotipizzan tuotoksia ja vaikka nälkä oli hirmuinen, täysstoppi tuli 1,5 palan jälkeen. Ei ole hyvä tyhjällä vatsalla, mutta ei täydelläkään. Toivottavasti tämä on hyvä merkki!

Liikuntakielto jatkuu, sillä urheilu lisää kohdun alueen verenkiertoa saattaen yllyttää vuotamista. Kahteen viikkoon en ole urheillut ollenkaan, mikä ei ole päänupin kannalta paras mahdollinen asia. Kun on liikaa vapaa-aikaa, tietää mihin ajatukset karkaavat: vuotoon taikka eri skenaarioihin siitä, mikä kaikki muu tässä voi mennä pieleen.

Jännitys alkaa kasvaa enkä malttaisi odottaa huomista ultraa. Voi kunpa siellä olisi kaikki hyvin ja pääsisimme fiilistelemään raskautta! Se olisi jotain aivan ihmeellisen upeaa ja toivorikasta :)

Lievää rauhoittumista ilmassa?

Tänään kävin uudestaan lääkärin määräämässä verikokeessa ja HCG 9908. Se oli kahdessa päivässä enemmän kuin tuplaantunut ja lukema osuu viitearvoihin, joten suunta on oikea, eikö?

Eilen illalla rupesi ilahduttamaan, kun totesin että vuoto vaikuttaisi olevan vähenemässä tai ainakin iltaa kohden sitä tuli huomattavasti vähemmän. Elättelin suuria toiveita, että tänään se olisi loppu kokonaan mutta sieltähän se tuttu tiputtelu kuitenkin käynnistyi. Tällä kertaa se ei kuitenkaan tuntunut niin pelottavalta kuin aiemmin. Joko alan tottua tai sitten jonkinlainen usko alkaa hiipiä olemukseeni.

Ehkä olotilaa auttoi pieni havainto tänään lounasaikaan. Jo kolmatta päivää peräkkäin menin syömään erittäin nälkäisenä, mutta heti kun ruoan tuoksu saavutti nenäni, ruokahalu katosi kuin taikaiskusta. Kahtena eka päivänä tuon tunteen vallassa valitsin hyvin kevyen salaattilounaan, mutta tänään pakotin itseni syömään hieman tuhdimmin. (Voisin vaikka vannoa, että paino on laskusuunnassa kun ruoka ei yhtäkkiä maistu!) Joko tämä ällötys johtuu raskaudesta tai sitten tästä jatkuvasti hieman jännittyneestä olotilastani. Tulevat päivät näyttävät mistä on kyse. Itse asiassa odotan selvyyttä uteliaana, koska en ole koskaan aiemmin kärsinyt minkäänlaisesta raskauspahoinvoinnista, joten jos nyt on sen vuoro, se on vain jälleen yksi osoitus siitä kuinka erilainen tämä raskaus on verrattuna aikaisempiin.

Taidan tosiaan ruveta hiljalleen uskomaan, että tämä raskaus voisi jatkua. Toivottavasti en kuitenkaan liikaa, sillä alkiota saati sykettä ei ole vielä näkynyt! Huomenna minulla on soittoaika eiliselle lääkärille. Jos merkittäviä muutoksia ei tapahdu lähipäivinä, käyn maanantaina uudessa ultraäänessä.

Sydän syrjällään

Kiitos vielä kaikista onnitteluista, joita on sadellut kommenttiboksiin! On tosi liikuttavaa, miten elätte mukana tässä Veronan vuoristoradassa, jossa ei tunnu välillä olevan päätä eikä häntää.

On todella vaikea osata eläytyä tähän raskauteen ja hypätä täysillä mukaan onnenpilvelle. Koko ajan on sellainen tunne, että jokin menee pieleen. Tietysti tätä ihan konkreettisestikin varjostaa se hiton tiputtelu, joka on tainnut pysytellä poissa vasta yhtenä päivänä kuluneella viikolla. Tänään sydän hyppäsi kurkkuun kun iltapäivällä mukana oli lisäksi joitain "hitusia". Alkiomateriaalia! Näin tietysti heti ajattelin, enkä tunnu saavan karistettua tuota ajatusta millään.

Lugesteronia ja Zumenonia pitää käyttää aina raskausviikolle 10, enkä uskalla tuota ensiksimainittua ostaa kuin viikoksi kerrallaan. Olen jo klinikalta kysynyt mitkä päivät olisivat sopivia varhaisultralle, mutta en uskalla varata aikaa. Lupasin itselleni, että jos ensi viikko menee hyvin, sitten soitan. Mutta mahdolliseen ultrapäiväänkin olisi aikaa n. 2,5 viikkoa, hulluksihan tässä odotellessa tulee :/

Onneksi alan havaita hiljalleen jotain raskausoireita: pissan värissä alkaa mielestäni tapahtua muutoksia ja rintoja alkaa hyvin lievästi pakottaa. Toivottavasti ne jatkuvat! Ensi viikolla ajattelin tehdä viikkonäytöllisen raskaustestin, ihan vain tarkistaakseni että se näyttää mitä pitääkin. Jos vuoto jatkuu tai pahenee, käyn luultavasti uudelleen ottamassa HCG:n ja hätätapauksessa ultrassa.

Tosiaan selkäpiitä karmii kun ajattelen, että aiemmissa raskauksissa en ole koskaan vuotanut. Yritän silti tarrautua ajatukseen siitä, että toisaalta lääkkeellisestä PASista en ole vielä ikinä raskautunut joten toivottavasti "erilaisuus" johtuu siitä.

Voih, kunpa saisi toimitettua vähän erikeeperiä tyypille tuonne sisuksiin...

P.S. En uskaltanut lisätä raskausviikkoja tähän postaukseen, mutta huomasitteko uuden tunnisteen? "Kolmosen odotus"!! Odotustahan se tämäkin, vaikka kestäisi vain lyhyen aikaa.

Odotusta, epävarmuutta & tiputtelua

Täällä jännäys jatkuu.

Eilisillan lepäilin ja otin hyvin rauhallisesti, eikä vuoto enää jatkunut. Tänään puolestaan iltapäivän puolella vessareissun yhteydessä se taas alkoi ja tiputteli parisen tuntia. Siinä samassa kaikki illan ja yön aikana saavutettu mielenrauha katosi silmänräpäyksessä!

Nyt yritän taas lepäilytaktiikkaa, vaikkakin klinikalta sanottiin ettei se sinänsä auta jos alkio on tullakseen kyydistä pois. Näinhän se tietysti on, mutta siltä varalta että tämä on jotain muuta vuotoa, haluan tehdä kaikkeni sen eliminoimiseksi sillä niin hyytävää seurattavaa tämä on. Unelmat ovat kirjaimellisesti valumassa vessanpönttöön...

Olen kyllä pikkuisen ehtinyt haaveillakin. Olisi niin ihanaa jos tämä raskaus oikeasti saisi jatkua ja lopputuloksena olisi vauva! Kaiken tämän loputtoman yrittämisen jälkeen se alkaa jo tuntua mahdottoman kaukaiselta haaveelta. Jos nyt kuitenkin raskaus jatkuu, on varmaan opittava sietämään ainaista epävarmuutta ja pelkoa kaikkien näiden kokemusten jälkeen. Yritän kovasti harjoittaa sitä jo nyt, vaikka vaikeaa onkin.

Huomenna aamupäivällä aion käydä ottamassa HCG:n uusiksi ja tulos saapunee iltapäivän puolella. Jos luku on noussut eilisestä, on vain yritettävä luottaa raskauden jatkumiseen. Jos se taas on sama tai laskenut, on käymässä huonosti.

P.S. Itsellenikin muistilapuksi kirjoitan, että raskauden tässä vaiheessa ei ole vielä yhtikäs mitään raskausoireita! Joka ikinen kierto teen saman google-haun uudelleen, ikäänkuin en muka tietäisi, mutta nyt voin sen todeta että näinkään korkealla HCG:lla (134) ei vielä kuulu tissikipua. Jos en tietäisi, en voisi päätellä omasta kropastani mitään!

(Vääriä) oireita ja syvää epäluuloa

Tuhannet kiitokset kaikista onnitteluista! Ihan liikutuksen vallassa olen niitä lueskellut.

Sitä mukaa kun alan uskoa plussauutiseni, mieleen hiipii pelko. Tai varmaan oikeampi sana olisi kauhu. Tämä voi vielä mennä pieleen niin monessa asiassa.

Tänään kävin ottamassa labrassa verikokeen ja sain kuulla, että tulokset saan huomisaamuna. Miten jaksan odottaa!? HCG:n pitää kuulemma olla vähintään 50, ja tietysti sain päähäni että sitähän se ei varmasti ole. Jos lukema on alhaisempi, tällä viikolla otetaan kuulemma uusi testi ja seurataan sen kehittymistä.

Jäävettä hulahti suoniin siinä vaiheessa kun tänään iltapäivällä kävin wc:ssä ja paperiin ilmestyi tuoretta verta. Eieiei! Älä anna sen mennä kesken! Jos ikinä mitään olen pyytänyt, niin tätä: pidäthän sen hengissä?

Paniikissa soitin klinikalle ja hoitaja rauhoitteli minua parhaan kykynsä mukaan. Niinhän te sanotte kaikille, vaikka ette voi luvata mitään. Kuulemma verenvuoto saattaa johtua siitä, että raskauden aikana emättimen seinämät muuttuvat hyvin verekkäiksi ja Lugesteron-kapselit ovat saattaneet raapaista niitä, aiheuttaen pienen haavan.

Verta ei ole sen jälkeen tullut, mutta muutuin heti tosi epäluuloiseksi. Kotona keksin, että minähän voin ryhtyä taas pissailemaan tikkuihin, sillä niitä löytyy kotoa useampia. Niistä voisi ainakin jotain päätellä sillä jos hcg nousee veressä koko ajan tuplaantuen, tikkuihin pitäisi ilmestyä tukevat tuplaviivat. Lisäksi minulla on kaapissa vielä yksi avaamaton Clearbluen pakkaus ja se nyt viimeistään näyttäisi totuuden.

Bad idea!

Tein liuskatestin iltapissasta ja tässä tulos:

Eihän se ole positiivinen ensinkään! Jotenkin pystyn käsittämään, että lauantaina ja sunnuntaina tikkuun ilmestyi pelkkä yksi viiva, mutta miksei tänään kun on virallinen testipäivä ja jo dpo 12? Olen googlannut ihan hullun lailla, mutta netistä löytyy ratkaisu kumpaankin suuntaan: joko tämä on menossa kesken tai se ei vaan vielä näy. Kahdessa loppuunmenneessä raskaudessa on näkynyt tässä vaiheessa.

Jänistin siitä Clearbluen testistä, taidan odottaa suosiolla sen huomisaamuisen verikokeen tuloksen ja uskon mitä siinä lapussa seisoo.

Mutta silti: kauhu....

5. ICSI: Viikko alkionsiirrosta

Hauskaa Vappua kaikille lukijoille!

Ilahduin suunnattomasti muutama päivä sitten, kun tajusin että mahaa on turvotellut käytännössä punktiosta alkaen eikä se ole kadonnut mihinkään. Kahdessa edellisessä hoidossahan rupesin jo ounastelemaan pahaa, kun turvotus hävisi aivan päinvastaisesti kuin molemmissa niistä, joista olen aiemmin raskautunut. Masuturvotus on sitten aina hitaasti muuttunut kunnon vauvapömpäksi. Tämä fiilis hieman lässähti, kun tajusin että se saattaa liittyä myöskin Omega-3-valmisteeseen, jonka aloitin muutama päivä punktiosta uudelleen ja se aina aiheuttaa aluksi vatsaoireita. Nyt en enää osaa sanoa missä mennään, koska tämän kyttäämisen jälkeen en enää tiedä minkä tuntuu normaalilta ja mikä ei ;)

Rinnat ovat entisellään, ei mainittavampia tuntemuksia.

Tänä aamuna kasvot ovat lehahtaneet täyteen pikkufinnejä, jotka iskevät tyypillisesti pari päivää ennen kuukautisia.

Pissan väri: ei muutoksia.

Ollako vai eikö olla, kas siinä pulma?! Tähän mennessä alkion/alkioiden on jo täytynyt kiinnittyä, ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, oireita pitäisi ruveta kuulumaan ihan lähipäivinä. Toisaalta minulla on menkat usein alkaneet todella pian, viimeksi 8 päivän kuluttua siirrosta rupesi tiputtelemaan hiljalleen merkiksi siitä että huonosti kävi. Tuo päivä olisi huomenna, eli jännäksi menee.

Tämä viikko on kulunut vauhdilla joten vielä en ole kokenut piinapäiviä nimensä mukaisiksi. Lähinnä olen kuluttanut tyhjiä hetkiä haaveiluun ja leijunut ihan kunnolla vauvantuoksuisissa unelmissa. Olen miettinyt, että tulisiko sieltä yksi vauva, kaksoset vai peräti useampi ja leikitellyt ajatuksella niiden hoitamisesta. Välillä soimaan itseäni siitä, että harppaan aimoloikalla asioiden edelle, mutta toisaalta tämä toivonpurskahdus on parantanut elämänlaatuani aivan uskomattoman paljon. Kaikki, ihan kaikki tuntuu juuri nyt paljon paremmalta. Olkoonkin vain lyhytaikaista, mutta tarpeeseen se tuli!

Vielä 4,5 vuorokautta testipäivään!

Ennakkotestaus

Viime päivinä jännitys hoidon onnistumisesta on ollut huipussaan ja mieleen ei ole mahtunut käytännössä mitään muuta. Olen vatvonut oireita tai niiden puuttumista suuntaan jos toiseen. Maanantai-aamuna kävin kuntosalilla ja siellä vessareissulla paperiin piirtyi ensimmäistä kertaa häivähdys vaaleanpunaista. Meinasin hajota siihen paikkaan ja vaivoin selvisin kotiin asti. Jotenkin loppupäiväksi sain vähän rauhoituttua, mutta päätin aikaistaa testipäivää sunnuntaista torstaille jotta tämä piina loppuisi edes vähän aikaisemmin.

Tänään rintoja on turvottanut vieläkin enemmän, mutta pissakäynnit ovat normalisoituneet eikä mitään muita oireita ole. Kävin kaupungilla ja sama tapahtui uudestaan: vessareissulla tuli selvää punertavaa jälkeä paperiin ja sama on jatkunut siitä asti. Hirveä romahdus ja epätoivo. Kotona tartuin varmistukseksi testitikkuun koska päätin että tämä saa loppua nyt, en jaksa enää. Haluan tietää tuloksen nyt heti ja nuolla haavani rauhassa.

Testiin nousi pian yksi hyvin selkeä ja paksu viiva. Negatiivinen. Voi helvetin perkele.

Rintojen turvotus johtui siis lähestyvistä kuukautisista, ei mistään muusta. Ja vasta KP 25 menossa, miksi ne näin pian alkavat? Tätä ei voi selittää edes kiinnittymistiputtelulla sillä se olisi pitänyt tapahtua viikon sisällä alkionsiirrosta, joten kyllä ne ovat ihan tavalliset menkat.

Tänään olen ollut yksi tärisevä ihmisraunio, joka ei kykene mihinkään järkevään tekemiseen. Nämä perhanan piinapäivät pahenevat koko ajan, pää ei meinaa pysyä kasassa yhtään. En voi käsittää, että meille ei suoda vieläkään mitään positiivista tähän elämään. Ensin joudun hyvästelemään oman vauvani ja sen jälkeen joka kuukausi aina vaan uuden raskauden. Enkä voi millään ehtiä saada nyyttiä kainaloon enää tämän vuoden puolella kun hoitotauonkin ottaa huomioon ;(

Ennakkoaavistuksia

Perjantaisen raskaustestin odottelu tuntuu erityisen piinaavalta joten on paikallaan kirjoittaa vähän ajatuksia ylös, ehkä se helpottaa tätä jännittynyttä olotilaa. Viime viikon puolella mieliala muuttui kuin tyhjästä aika äkäiseksi, ilman mitään näkyvää syytä. Näissä kummallisissa ja satunnaisissa kiukkufiiliksissä olen ollut siitä asti, jopa siihen pisteeseen asti että mieskin on asiasta huomauttanut. Samalla kuvioihin astui aivan hillitön ja jokapäiväinen väsymys.

Näiden oireiden perusteella päättelin, että niiden täytyy kieliä raskaudesta, joten taas kerran olen toteuttanut pakkomiellettäni pissan värin kyttäämisestä. Olen myös googlettanut erilaisia raskausoireita jo useita kertoja, vaikka periaatteessa minun pitäisi ne tietää jo varsin hyvin - eihän tässä tosiaankaan olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä! Olisi vain niin ihanaa löytää joku täydellinen vastine näille tuntemilleni oireille ja saada varmuus siitä, että on raskaana.

Vaikka kuinka tarkastelen pissan väriä, totuus on että se ei ole muuttunut mihinkään. Samoin kaksi aiemmistä raskauksista tuttua piirrettä eli rintojen kipuilu ja masuturvotus loistavat poissaolollaan. Pikemminkin paino on tehnyt pienen nykäisyn alaspäin viimeisen parin päivän aikana. On enemmän todennäköistä että raskausoireet noudattaisivat tutuksi tullutta kaavaa, kuin että olisin poikkeuksellisesti täysin oireeton, joten ikävä kyllä on pakko vetää se johtopäätös että hoito ei tainnut onnistua :( Tein sellaisen päätöksen, että oman mielenrauhani vuoksi aikaistan testin tekopäivää perjantaista keskiviikkoon eli huomiseen. Kyllä se silloin näkyy jos on näkyäkseen. Saan sitten toipua hyvissä ajoin tästä pettymyksestä ja täyttää päätä joulun ajan jollain muilla kuin pakkoraskautumisajatuksilla!

4. päivä alkionsiirron jälkeen

Tänään on tosiaan neljäs päivä siirron jälkeen. Viikonloppu meni nopeasti ja todella hyvissä tunnelmissa, sillä meillä oli sekä yhdessä perheen kanssa että erikseen paljon mukavaa tekemistä. Avainsana oli hyvä olo. Tuntui, että ehkä minä sittenkin saatan saada tämän kaksi viikkoa kulumaan niin, etten joka hetki mieti olenko raskaana vai en.

Maanantain koittaessa, kun meidän perheen arki alkoi, raskausasia alkoi taas täyttää mielen sen kaikkia sopukoita myöten. Olen laskeskellut, kuinka viidessä päivässä alkion pitäisi olla kiinnittynyt ja pohtinut, onko niitä oireita vai ei. En edes muista mitä tässä vaiheessa tunsin Sintistä tai Enkelipojasta. Mahaturvotusta ehkä, mutta nyt sitäkään ei edes samalla tavalla huomaisi, kun vatsa on aika....hmm, no ei-niin-kiinteä kesäisen synnytyksen jäljiltä. Vessareissut - kuten tänä syksynä on käynyt tuttuakin tutummaksi - menevät pissan väriä kyttäillessä. Enkä tiedä näkyisikö siinä edes tässä vaiheessa mitään! Rinnat ovat kevyet, ei arkuudesta tietoakaan.

Jostain sisältä alkaa nousta ihan kevyesti epätoivon omaisia tuntemuksia. Sen on pakko onnistua! Anna sen onnistua nyt! Ja samalla ymmärrän, että en voi hallita tätä. Suorittamisestahan piti päästä eroon, vain rentous ja hyvä olo auttaa. Muistaakseni minkään aiemman tuoresiirron jälkeen en ole suunnitellut jatkohoitoja, ja taikauskoinen minäni ajattelee, että jos teen sen nyt, tuomitsen samalla tämän hoidon epäonnistuneeksi. Ihan varovasti, melkein salaa itseltänikin, kurkkasin kalenteria ja totesin saman minkä jo tiesinkin: jos tästä ei tärppää niin seuraava kierto jää välistä sillä pitkällä kaavallakaan sitä ei nyt voida toteuttaa, kun nenäsumutteet alkaisivat ennen seuraavia kuukautisia.  Sen verran kuitenkin pidän kiinni vanhoista tavoistani, että alkionsiirtopäivän jälkeen en ole piirtänyt kalenteriin kiertopäiviä. Jos en piirrä niitä, niitä ei tule! Ja puolentoista viikon kuluttua saan ruksia päivät 1-18 ylitse...

Tänään kokeilin jotain uutta. Sanoin ääneen kolmesti: "Minä saan vauvan. Minä saan x:n. Minä saan x:n". Kyllä, olen ahne: toivon elämältä juuri nyt kolmea suurta asiaa! Jos kaksi viimeistä toteutuu, saatan jopa kestää toive numero ykkösen toteutumattomuutta ihan vähäsen aikaa vielä. Ja se on kuulkaas aika paljon sanottu se :)

RV 24+4: Raskausvaivoja kohden

Tähän asti raskaus on sujunut melko huomaamattomasti kaiken kaikkiaan ja onnekkaasti ilman vaivoja. Nyt alan kuitenkin selvästi saada niistä osani: eritoten selkä on venähtämispisteessa ja vasta sen myötä olen herännyt pitämään sen kunnosta parempaa huolta. Huomaan, että pitkät istumissessiot tekevät todella pahaa. Äskettäin tein työmatkan joka tarkoitti kirjaimellisesti istumista aamuvarhaisesta iltamyöhään ja illasta olin hätää kärsimässä, tuntui että selkää poltti ja olisi pitänyt päästä vaihtamaan asentoa, mutta vaihtoehtoja ei oikein ollut. Siitä eteenpäin olen taistellut selän kunnon kanssa joka päivä. Yritän jumpata, pysyä paljon liikkeessä ja aina välillä tasapainotukseksi levätä kunnolla, käydä kävelylenkeillä, mutta vielä ei ole helpotusta löytynyt.

Vau-kirjassa sanottiin, että näihin aikoihin äidit yleensä yrittävät tasata painopisteen siirtymistä eteenpäin kallistamalla selkää taaksepäin, ja huomaan syyllistyväni täsmälleen samaan. Aina välillä yllätän itseni tästä virheasennosta ja silloin koitan korjata ryhtiä paremmaksi, jotta selkä ei ihan lopullisesti sanoisi sopimusta irti. Vielä olisi kuitenkin 3,5 kuukautta jäljellä!

Toinen inhoista inhoin ongelma on peräpukamat, argh. Ne ovat iskeneet ihan samoilla viikoilla kun viimeksikin...

Valitettavasti myöskään painonhallinta ei ole onnistunut niinkuin viime kuussa, vaan huomaan repsahtelevani tuon tuostakin. En ole ihan varma paljonko parissa viikossa on kertynyt painoa, mutta veikkaisin että helposti 1-2 kg. Viime viikkoina maha on myös tehnyt valtavan kasvuspurtin ja jotenkin tunnen itseni kamalaksi valaaksi. Eräs henkilö kommentoi kuluneella viikolla vatsaani isoksi viikkoihin nähden, ja pahoitin siitä mieleni järjettömällä tavalla. Mies sanoo, että olen paljon pienempi kuin edellisessä raskaudessa samaan aikaan, mutta minä uskon tietysti vain negatiivisinta arviota. :( Jospa tämä olisi kuitenkin vain jokin ohimenevä vaihe, sillä itse asiassa tykkään kyllä masustani tosi paljon enkä tietystikään ole ahdistunut itse raskaana olemisesta!

Luultavasti tuo edellinen liittyy myöskin hormonien hyökyaaltoon, sillä muutama päivä sitten sain kotona hormonihirviökohtauksen viattomalle miespololleni. Väsyneenä ja hieman nälkäisenä sain itkukohtauksen jostain pienestä asiasta, jota mies ei ymmärtänyt heti ottaa yhtä vakavasti kuin mielestäni olisi pitänyt ;) Jälkikäteen naurattaa, että miten tuollaisestakin asiasta piti vaivautua kyyneleisiin asti. Onneksi oli sentään vasta ensimmäinen kerta. Muuten olen mielestäni ollut aika seesteinen ja oma itseni.

Jos jotain positiivistakin kerrotaan, niin olen paaaljon pirteämpi nyt kuin viime viikkoina. Ihanaa! Olen nukkunut kunnon yöunet, ja lisäksi tämä lisääntyvä valo ja auringonpaiste toimii kuin luontaisena piristysruiskeena kuten joka ikinen kevät.

En lakkaa ihmettelemästä vauvelin potkimisintoa vatsassa. Sintti oli aktiivinen tapaus mutta jotenkin epäilen että tämä tyyppi on vielä aktiivisempi sillä iskut ovat jo todella voimakkaita viikkoihin nähden. Usein töissä säpsähtelen työpisteen äärellä kun tulee yllättäen monoa :) Ne ovat myös silminnähtävissä ulospäin. Toisinaan vauveli potkii yllättäviin paikkoihin: olen varma että toisinaan iskuja satelee myös alaspäin jonnekin peräsuolen suuntaan mikä tuntuu todella oudolta ;) Tällaista en muista Sintistä ollenkaan.

Mitenkäs teillä muilla odottajilla sujuu? :)

RV 20+4: Vauvauutiset isosiskolle

Mitä meille kuuluu? No väsyttää. Vä-syt-tää. VÄSYTTÄÄ!

Mistä tällainen jälkijättöinen raskausväsymys on oikein tullutkaan, sen kun tietäisi. Mutta kaikenlainen pienimuotoinenkin puuhastelu saa pian uuvutuksen aikaiseksi, siivoamisesta puhumattakaan. Jopa sellaiset pienet puuhat, jotka vaativat lähinnä vain viitseliäisyyttä, jäävät nyt suosiolla tekemättä. Tämän viikonlopun sain hyvin käytettyä nukkumiseen: 8-9h yöunet + molempina päivinä 1,5h nokoset päälle :)

Nyt meidän raskaudesta tietävät jo kaikki. Töissä kerroimme muistaakseni n. 17. raskausviikon tienoilla, mutta kaikki olivat sen jo arvanneet joten todellisuudessa mitään paljastettavaa ei ollut :) Ystävät ja läheiset saivat tietää joitakin viikkoja aiemmin. Enää vatsaa ei voisi mitenkään peittääkään, sillä se kasvaa vauhdilla ja lisäksi meillä on kotona sellainen pieni kanarialintu, joka laulaa kaikille kiinnostuneille + ventovieraillekin kuinka "Äidin masussa kasvaa vauva!"

Neiti S sai tietää vauvasta noin viikkoa ennen työkavereita. Meillä oli kyllä tarkoituksena salata asia hieman pidempään, mutta käytäntö osoitti että neiti saattoi usein rynnistää syliin aika kovakouraisesti ja ottaa mahasta kädellä vauhtia jne, joten tuntui vain helpommalta kertoa miten asia on, että tyttö pystyisi itsekin hieman varomaan masua. Valitsimme kertomiseen sellaisen illan kun neiti oli mahdollisimman hyvällä tuulella (meneillään olin jonkinsorttinen uhmajakso) ja virkeä, ja aloimme ihan ensiksi katsoa Sintin vauva-ajan kuvia. Katsottiin äidin isoa masua, arvuuteltiin mitä siellä oli sisällä ja kuka oli se valokuvien pikkuinen vauveli. Sitten osoitimme omaa masuani ja arvuuttelimme taas, että mitähän äidin masussa nyt mahtaa olla. Tyttö katsoi meitä ihan huuli pyöreänä eikä pohjustuksesta huolimatta osannut yhtään arvata, pieni kun on vielä itsekin.

Kun selitimme, että äidin masussa on vauva, reaktio oli kaikin puolin yllättävän positiivinen. Neiti halusi laulaa vauvalle, kyseli joitain kysymyksiä vauvan tulosta ja vaikutti kaikin puolin tyytyväiseltä. Pari viikkoa sitten otimme asiassa yllättäen takapakkia. Neiti S oli ruvennut olemaan päiväkodissa hieman vaisu ja kotona kiukkuinen erityisesti minulle, mutta siltikään emme arvanneet mitään. Hoidossa tytön rakastettu hoitaja oli saanut kaivettua hänestä ulos, että mieltä painaa jollain tavalla vauvan syntymä. Kotona jatkoimme heti juttua kun tästä kuulimme, ja kun kysyin että huolettaako häntä vauvan syntymä, vastaus oli surumielinen "jooh!". Kun kysyin, että osaako hän kertoa mikä asiassa huolettaa, vastauksista päättelin että meidän pikkuinen 2-vuotias on osannut olla jo huolissaan siitä, että tykätäänkö hänestä enää ollenkaan sitten kun vauva tulee. Tällaisia hän oli jo ainakin viikon päivät ehtinyt miettiä kun yhdistelimme asiaa käytöksessä tapahtuneeseen muutokseen. Miten voi ollakin, että joku noin pieni on saattanut pohtia jo tällaisia juttuja!

Tyttö tuli juteltaessa heti kaulaani kiinni ja samalla selitin, että tykkäämme hänestä aivan kamalan paljon nyt ja ihan varmasti vähintäänkin yhtä paljon myös sitten kun vauva syntyy. Samalla kertoilin missä vauva tulee nukkumaan, mitä hän syö jne. Kun tämä keskustelu oli käyty, koko tyttö muuttui kuin toiseksi lapseksi siinä silmiemme edessä. Kuin iso taakka olisi pudonnut pieniltä hartioilta pois ja neiti palasi taas omaksi iloiseksi hupsuttelevaksi itsekseen. Senkin jälkeen hän on pohdiskellut vauvajuttuja, erityisesti päiväkodissa julistaa sitä aivan kaikille mutta huolestuneisuus vaikuttaisi ainakin tällä hetkellä olevan jutuista pois ja tilalle on tullut pelkkä uteliaisuus. Ihanaa on myöskin se, että tyttö ei vaikuta enää kantavan äidille kaunaa aiheesta.

Aika pian kyseisen keskustelun jälkeen kävimme hankkimassa vauva-aiheisia satukirjoja, ja niitä olemmekin lukeneet ahkerasti. Aina välillä yritämme kertoa aiheesta jotain muutakin että huoli pysyisi poissa, mutta keskittymiskyky säilyy kerralla n. 10 sekuntia :) Toisaalta ehkä tämä kertoo myös siitä, että neidillä ei ole juuri nyt tarvetta puhua aiheesta sen enempää.

Mitenkäs teillä muilla on sisarukset reagoineet pikkuisten tuloon? Odotettavissa on varmaan myös takapakkia siinä vaiheessa kun vauva konkreettisesti tulee eikä lähdekään pois! Tästäkin kuulisin mieluusti esimerkkejä :)

RV12: Mammavaatteiden päivitystä ja NP-ultran odottelua

Hyvää uutta vuotta 2014 kaikille lukijoille! Ja näin uuden vuoden vaihtumisen kunniaksi täyteen pyörähti myös 12 raskausviikkoa, hurjaa. Odotimme kuin kuuta nousevaa, että saisimme ystävillä lainassa olleen dopplerin takaisin, mutta se kirottu vehje ei anna meille kuuluviin sykettä vaikka kuinka yrittäisimme. Olen koittanut joka puolelta navan ympäriltä, mutta joko paikka on väärä tai sitten pikkuinen on vielä niin syvällä sisuksissa että tuollainen heppoinen kotilaite ei saa sykettä kiinni. Laitteen ohjeissa sanotaan, että 12 raskausviikosta alkaen sykkeen pitäisi kuulua, mutta sanamuoto on aseteltu englanniksi niin, etten voi olla ihan varma onko kyseessä 12. vai 12+ raskausviikko.

Huomenna meillä on kauan odotettu niskapoimu-ultra, johon tuskin maltan odottaa pääseväni sillä tosiaankin olisi ihanaa taas pitkästä aikaa nähdä että kaikki on hyvin.

Heti joulunpyhien jälkeen suuntasin alennusostoksille ja hankin sieltä itselleni pari kassillista uusia vaatteita. Teemana oli "Kuinka parhaiten peittää kasvava raskausmaha" ja siihen liittyen tulikin tehtyä todella hyviä löytöjä. Etsin oikein ajan kanssa netistä etukäteen hyviä vinkkejä siihen, minkälaiset vaateratkaisut auttaisivat tässä parhaiten sillä vatsa kasvaa kohinalla. Tässä niistä muutama ainakin omalle vartalotyypilleni sopiva vaihtoehto:

- trikoopaita + kietaisuneuletakki
- paitapusero + neuletakki
- mekko, jossa vatsan kohdalla sopiva leikkaus + jalkoihin saappaat
- kaulaan runsaita (rengas)huiveja, jotka kiinnittävät huomion pois vatsan seudulta
- puseroita/tunikoita, joissa voimakkaita (vino)raitoja tai kirjavia kuvioita vähintään keskivartalon alueella

Jos joku ihmettelee, miksi olen valmis näkemään näin paljon vaivaa asian salaamiseksi, se johtuu siitä että meillä on työpaikalla menossa voimakas murrostilanne minkä johdosta raskauden julkituleminen tässä vaiheessa saattaisi vaarantaa oman työpaikkani (kyllä, kaikista laeista tms huolimatta!). Jos saan pidettyä raskauden omana tietonani vielä tammikuun ajan, se helpottaa kuvioita huomattavasti. Kaiken tämän päälle joudun lähtemään ensi viikolla työmatkalle, jossa tulen olemaan hyvin paljon tekemisissä yrityksemme johtoportaan kanssa ja hieman jännittää, tulenko paljastumaan vai en. Onneksi tuolta ostosreissultani löysin erittäin fiksuja työvaatteita jotka hyvin kannettuna pystynevät salaamaan kasvavan masun vielä hetkisen aikaa.

Huh, mitä veivaamista kun toisaalta vain haluaisi jo kuuluttaa hyvät uutiset kaikille...!

Ostosreissun jälkeen tein vaatekaapissani perusteellisen inventaarion ja laitoin pois kaikki jo pieneksi käyneet vaatteet, ja kaivoin säilytyksestä edellisen raskauden aikaiset kamppeet. Olen iloinen, että tulin pitäneeksi kaiken, sillä kätköistä paljastui jo unohdettuja aarteita joiden avulla perusvaatevarasto on jo todella hyvällä mallilla. Farkkuja löytyi todella monet, mutta osa niistä on ihan valtavia vielä tässä vaiheessa. Tämä johtuu tietysti siitä, että paino karttui silloin ihan hirvittävää vauhtia enkä mitenkään olisi pärjännyt samoilla housuilla alusta loppuun saakka...ihan kateellisena kuuntelin erästä ystävää, joka vastikään kertoi ostaneensa raskauden alussa 2 mammahousut ja käyttäneensä vain niitä koko raskauden ajan ;) Siinäpä itsellekin tavoitetta!

Raskausoireet tällä hetkellä pitävät sisällään lievää väsymystä (joka siis ei ole mitään verrattuna siihen alkuraskauden uupumukseen!), ärsytysherkkää luonnetta (mies on edelleen tätä mieltä) ja hillittömällä tavalla kasvavaa etuvarustusta. Jos pitäisi verrata, en oikein tiedä kumpi on voitolla: vatsa vai rinnat. Todennäköisesti jälkimmäiset, sillä olen jälleen kasvanut A-kupista C-kuppiin ja nyt ollaan sentään vasta ensimmäisellä kolmanneksella, huhhuh. Kuulostaa siis hyvin samalta kuin Sintin raskaudessa, paitsi että tällä kertaa aion todellakin pitää huolen siitä, että paino ei saavuta sitä samaa +20 kg lukemaa. Mitä sitten olen tehnyt tämän eteen? No jos en nyt sentään himourheillut niin olen yrittänyt käydä ulkoilemassa pari kolme kertaa viikossa reippaiden kävelylenkkien merkeissä ja kotonakin olen yrittänyt sohvaperunuuden sijasta olla vähän aktiivisempi. Toivoisin voivani sanoa, että olen joulun aikanakin vältellyt suklaata, mutta se ei pidä paikkaansa joten en edes yritä :D Vaaka sen sijaan näyttää vielä aivan siedettäviä lukemia ja olen käynyt tarkistamassa painon joka päivä, jotta pystyn heti reagoimaan jos se rupeaa nousemaan liikaa.

Jos jollakin on huomenna aamupäivällä joutilaita peukkuja, niitä saa halutessaan kääntää pystyasentoon meidän hyvän ultratuloksen varmistamiseksi :) Ei voi mitään, mutta kyllä vaan jänskättää...

RV8+6: Hormonien hyökyaalto - eikun pyörremyrsky!

Pitkän yrityksen jälkeen sitä tulee raskaaksi, muuttuu hymiseväksi positiivisuuden ilmentymäksi joka hymyilee kaiken aikaa ja on täynnä onnea, valoa ja rakkautta. Eikö? Väärin! Hormonit ovat iskeneet kimppuuni täydellä voimallaan ja koen vuorotellen kaikkia seuraavista:

- kaikkivoipaa väsymystä
- ärtymystä & lyhyttä pinnaa
- ummetusta
- alituista nälkää
- mahanpuruja (varmaan osittain johtuen kahdesta edellisestä)

Argh. En muista Sintistä tällaista olotilaa, varmaan siksi kun sitä ei ollut. Todella outoa, tunnen itseni välillä todella kiittämättömäksi yksilöksi kun raskaudesta huolimatta olen tällainen pirttihirmu. Kauhulla odottelen, että seuraako tuota hillitöntä väsymystä myöskin pahoinvointi & oksentelu sillä ilmeisesti viikot olisivat sille erittäin otollista aikaa. Toivottavasti ei, sillä luultavasti en kestäisi sitä!

Mahaturvotus on läsnä koko ajan, koska nälän takia syön useasti ja iltaa kohden huomaan, että olosta alkaa olla tukala. Kohtu alkaa tuolla jossain takana selvästi puskea mahaa eteenpäin ja koska mahalaukku on jatkuvasti täynnä, mielestäni näiden kahden asian yhteisvaikutuksesta raskautta alkavat jo tarkkasilmäisimmät huomata. Nyt missiona on ruokavalion tarkastaminen entistä kuitupitoisemmaksi niin, että vatsa alkaisi taas toimia kunnolla ja annoskokojen huolellinen tarkkailu, jotta tämä tukala olo helpottaisi. Erityisesti myöhään illalla paikallaan on korkeintaan erittäin kevyt iltapala, sillä siinä vaiheessa olo varsinkin muuttuu hankalammaksi (hyvästi iltanapostelu ja herkut!). Lisäksi ei olisi pahitteeksi tehdä muutamia reippaita kävelylenkkejä silloin kun pakkasta ei ole liikaa.

Hormoneja tosiaan piisaa tällä hetkellä. Rinnatkin ovat muuttuneet kahdeksi kivimöykyksi jotka ovat harpanneet koossa yhden kuppikoon verran eteenpäin. Onneksi edellisestä raskaudesta tuli säästettyä C- ja D-kupin liivit ja noista se pienempi kategoria pääsi nyt käyttöön :)

Nyt on siis menossa RV 8+6 ja lueskelin, että mm. väsymys alkaa helpottaa viimeistään 12. viikon kohdalla, joten sitä odotellessa! Torstaiksi olemme myöskin varanneet toisen ultran, sillä tulee niin paljon parempi mieli kun näkee pikkuisen siellä tyytyväisenä ja hyvinvoivana :)  (toivottavasti näin myös on)

Edellisen postauksen kommenttiboksissa Fru L epäili minun odottavan poikavauvaa, ja sama on käynyt minullakin mielessä. Jo alkumetreiltä tämä raskaus tuntuu aivan erilaiselta kuin Sintistä, joten olen taipuvainen uskomaan, että sukupuolikin on eri. Hauska nähdä sitten jossain vaiheessa kun rakenneultran aika koittaa, että pitikö tämä veikkaus ollenkaan paikkaansa! Itse olen sitä mieltä, että molempi parempi. Toisaalta olisi mukava saada Neiti S:lle samaa sukupuolta oleva sisarus, jolle voisi myös hyödyntää pieneksi jääneet vaatteet. Toisaalta olisi mukava kokea myös vanhemmuus poikalapsen äitinä, joten hävitä ei voi.

Onko siellä muita kurjasti voivia (tulevia) äitejä ruudun toisella puolella? :)

P.S. Taas maha kurnii, pari siivua Pirkan ohuen ohutta possupaistia on muuten tehokas nälän poistaja pieneen hätään...!