RV18+4: Muistoja traumaattiselta perjantailta

Mielessäni palaan aina uudestaan siihen parin viikon takaiseen perjantaihin, joka oli lähellä päättyä todella ikävästi. Kertaan noita traumaattisia hetkiä, kun olin varma että pikkuinen oli menehtynyt.

Muistan kun ajoin työpäivän jälkeen kotiin ja noin puolivälissä Taika rupesi möyrimään vatsassani. Ilahduin, sillä tuolloin liikkeitä ei vielä tuntunut ihan niin useasti kuin nyt, joten jokainen potku oli merkki siitä, että hän oli vielä elossa. Aika pian kotiin saavuttuani vuoto sitten alkoikin. Muistan miettineeni sairaalareissulle lähdettyämme, että noinko nopeasti vauva tosiaan saattoi menehtyä. Ensin todella vilkkaita ja normaalin tuntuisia liikkeitä, ja sitten vuodon alettua hän meni heti. Sairaalassa sain makoilla pedillä odotellessani lääkäriä, ja yhtäkkiä rupesin tuntemaan jotain pientä myllerrystä vatsassani. Tavallisesti olisin ajatellut sen olevan vauva, mutta nythän se ei ollut mahdollista sillä hän oli jo kuollut. Se sai minut epäilemään kaikkia aiempiakin tuntemuksiani - olivatko ne liikkeitä olleetkaan, olinko vain kuvitellut kaiken.

Luojan kiitos tämä traumaattinen kokemus päättyi hyvissä merkeissä, niistä tärkeimpänä tietysti vauvan hyvinvointiin.

Tällä kertaa sain kokea myös omakohtaisesti, kuinka tylyä kohtelua ammattilaisilta voi saada silloin kun hätä on suurin ja kaipaisi ihmistä kohtaamaan sen hädän keskellä. Päivystyksessä minut otti vastaan nuori naislääkäri, joka mielestäni sivuutti täysin kaikki huolenaiheeni eikä sanonut ensimmäistäkään lohduttavaa sanaa. Ensin hän ei saanut dopplerilla sydänääniä kuuluviin ja siinä paniikki alkoi kasvaa. Sitten kun puin housuja jalkaani, vuoto alkoi yhtäkkiä kuin hanasta ja aloin mennä tolaltani. Paniikissa puoliksi huusin kuinka verta voi tulla noin paljon, eihän tämä voi olla normaalia ja kuinka en voi menettää tätä vauvaa. Lääkärin vastaus siihen oli: "Niin, usein nopeasti kiihtyvä vuoto on kyllä merkki keskenmenosta". Siinä kaikki. Olin luultavasti niin sumussa ja hädässä, etten muista kaikkea tarkasti, mutta olen kyllä aika varma ettei tämä lääkäri millään tavalla yrittänytkään lohduttaa. Liippasiko kokemus liian läheltä vai eikö tämä nuori nainen ollut koskaan ennen kohdannut järkyttynyttä potilasta? Paha maku tästä joka tapauksessa jäi suuhun.

Hieman samantapainen fiilis tuli eilisestä lääkäristä kontrollikäynniltä. Hän ei tainnut edes huomata neuvolakortin "fetus mortus"-merkintää ja piti minua vain yhtenä rivipotilaana ylihysteeristen odottajien joukossa. Luultavasti olenkin ainakin lievästi hysteerisyyteen taipuvainen, mutta mielestäni minulla on siihen aika hyvät syyt. Moni ammattilainen ei varmasti edes ymmärrä, kuinka suuri merkitys kohtaamisen laadulla on potilaan hyvinvointiin ja siihen fiilikseen, mikä käynnistä jää. Olen kuitenkin siinä mielessä onnekas, että omasta neuvolastani olen saanut koko ajan erittäin ymmärtäväistä kohtelua ja voin luottaa siihen, että ylimääräisiä käyntejä järjestyy aina kun vaan pyydän.

RV 18+3: Hematooman kontrollikäynti

Tänään kävin sairaalassa naistenpolin kontrollikäynnillä. Odotin jotain käänteentekevää "ratkaisua" johonkin suuntaan, mutta taisin vähän joutua pettymään. Olisin ehkä halunnut kuulla sen, että hematooma on kadonnut kokonaan mutta niitä sanoja ei kuulunut. Ei myöskään: "tämä raskaus menee nyt hyvin loppuun saakka, älä huoli" - asia mitä kukaan lääkäri ei pysty lupaamaan!

Sisätutkimuksessa todettiin, että kohdunsuu näytti hyvältä ja vuotoa ei näkynyt. Ultrassa ilmeni, että hematooma oli "tipahtanut" kohdun yläreunalta kohdunsuulle ja se oli muuttanut muotoaan. Kooltaan se vaikutti olevan n. 5 cm pitkä ja sentin paksuinen, tosin lääkäri puhui sekaisin millimetreistä ja senteistä joten jälkikäteen jäimme miehen kanssa pohtimaan että mikä olikaan tosiasiallinen paksuus. Ihmettelin, että miten se voi yhtäkkiä olla kookkaampi kuin reilu viikko sitten, mutta lääkärin mielestä se saattoi johtua joko mittauseroista tai olomuodon muutoksesta. Vaikka lääkäri tarkasti katsoi, hän ei havainnut istukassa vuotokohtaa joten toivottavasti tämä kertoo siitä, että hematooma ei enää ainakaan kasvaisi vaan häviäisi hiljalleen pois.

Lääkäri kehotti edelleen tarkkailemaan mahdollisen tulehduksen merkkejä, mutta kun kysyin miten sellaista hoidettaisiin, hän toteaisi vain että luultavasti ei mitenkään. Jos tässä vaiheessa tulehdus iskee, se on todennäköisesti raskauden osalta mennyttä...! Hui kamala. Olin kuvitellut, että tässä jotain antibiootteja saisi, mutta ilmeisesti tuollainen tulehdus "hoitelee" raskauden niin nopeasti pois tieltä ettei siihen ehdi väliin.

(Lääkärikäynnin jälkeen kävimme ostamassa Taika-tyttöselle tällaisen lelun, koska tuntui että hänelle pitäisi saada jo jotain omaa. Itse olisin halunnut helistimen, mutta mies iski silmänsä tähän koska se on kuulemma niin "kätevä" ja sen voi "kiinnittää joka paikkaan" :) )

Sairauslomaa ei ole kuulemma tarpeen jatkaa ja voi jatkaa elämää normaalisti. En taida siltikään uskaltautua heti huhkimaan vaan sovellan pehmeää laskua oman olotilan mukaisesti.

Viime päivinä olen lueskellut paljon juttuja keskosvauvoista. Löysin sellaisiakin pikkuisia, jotka olivat syntyneet raskausviikolla 24+ ja silti selvinneet. Joka päivä ristin kaikki sormet ja varpaat, ja yritän tahdonvoimalla saada meidän pienokaisen pysymään kyydissä ainakin 6-8 viikkoa. Jostain syystä jännitän ihan koko ajan raskauden käynnistymistä ja kaikki pienet tuikkaisut kohdunsuulla saavat minut säntäämään pelästyneenä vaaka-asentoon. Lisäksi viimeisen viikon aikana olen vuotanut keskimäärin joka toinen päivä verta, ja vuoto vain ruokkii näitä pelkoja. Tänään ei ole tullut tipan tippaa, ja toivottavasti se jäisikin tähän.

Pidä lujasti kiinni, Taikaseni!

RV17+5: Vuoto jatkuu

Takana tylsä viikko hiljaiseloa ja pääsääntöisesti vaaka-asennossa. On se kumma, miten lepäilykin voi ottaa voimille! Parin tunnin pötköttelyn jälkeen sormet suorastaan syyhyäisivät kotitöiden kimppuun, sekä puuhastelemaan normaaleja kotiasioita mutta levättävä on.

Tiistaina huoli kohdun tilanteesta kasvoi sen verran suureksi, että teimme ylimääräisen neuvolalääkärireissun. Aika järjestyi onneksi todella nopealla varoitusajalla, ja ultrassa näkyi sellainen helpottava seikka, että hematooma oli pienentynyt merkittävästi. Papereista kävi ilmi, että sen tarkka koko aiemmin oli ollut 45mm x 11mm. Nyt lääkäri sai kooksi 28,3mm x 0,83mm. Toivoimme, että tämä kielisi siitä että vuodon alkuperäinen lähde olisi tyrehtynyt ja että nyt hematooma olisi häviämään päin! Lääkäri katsoi kuitenkin parhaimmaksi jatkaa sairaslomaa.

Perjantaina tiputteluvuoto alkoi jälleen, mutta hävisi iltaa kohden pois. Tänään sen sijaan yllättäen heti sängystä noustuani tunsin kuinka jotain holahti housuun. Verta oli tullut reilummasti, ehkä pikkuhousunsuojallisen verran ja lisää tuli pönttöön. Laitoin heti siteen, mutta onneksi siihen tuli enää heikon kuukautisvuodon verran ja päivän aikana päälle tiputteluvuotoa. Tämänpäiväinen säikäytti jälleen sen verran, että kilautin synnärille ja sieltä ohjeistettiin aloittamaan Caprilon - lääkitys uudelleen. Jos oma olotila muuttuu, esim. kuume nousee tai tulee kipuja, kannattaa lähteä näytille.

Tässä sitä taas jännitetään, että onko vuoto uusinut vai olisiko hematooma vuotanut kokonaan pois! Sen kun tietäisi, niin voisi ehkä olla hieman levollisimmin mielin.

Ne pikkuriikkiset suunnitelmat, mitä minulla oli vauvavalmisteluiden ja vaaleanpunaisten höttöjuttujen suhteen, olen karistanut kokonaan pois. Nyt keskitän kaiken energiani siihen, että selviän päivä ja viikko kerrallaan eteenpäin hiljalleen kohti "turvallisempia" viikkoja. Rakenneultraan on enää 2 viikkoa ja 2 päivää, kunpa sinne pääsisimme ja saisimme kerrankin hyviä uutisia! Vauva on selvästi kasvanut isommaksi koska olen alkanut tuntea liikkeitä paljon selvemmin, eikä niitä enää tarvitse houkutella esiin kuten vielä muutama päivä sitten. Varsinkin selällään maatessani hän rupeaa aika nopeasti mylläämään mikä helpottaa kovasti: niin kauan kun on liikettä, on elämää. Siihen ajatukseen koitan nyt tarttua.

RV16+6: Lepoa, lepoa + neidin bloginimi

Täällä on viikonloppu mennyt pääsääntöisesti vaakatasossa. Välillä olen tehnyt jonkin jaloittelureissun tai hieman kevyitä kotitöitä ihan veritulppariskiä minimoidakseni. Eilinen oli ensimmäinen päivä kun vuotoa ei tullut enää käytännössä ollenkaan, ja kun oikein asiaa miettii, siitäkin pystyn löytämään ne huonot puolet. Sinänsä on hyvä että vuoto loppui, mutta lääkäri nimenomaan sanoi että todennäköisesti vuotelen seuraavat 2 viikkoa ja kun mietin, että kohdussa on edelleen jäljellä luultavasti se kokonainen 5x1cm:n kokoinen hematooma, huolettaa miten siitä päästään eroon! Olisin suonut, että se olisi tullut kaikki kerralla pois, mutta nyt ei ihan siltä näytä.

Pistän toivoni sen varaan, että lääkärin määräämä lääke Caprilon olisi ainakin pysäyttänyt sen alkuperäisen vuodon, joka hematooman aiheutti. Soitin tänään synnärille ja kysyin, oliko lääkäri tekstissään tarkentanut kauanko lääkettä otetaan ja sain ohjeen lopettaa sen käytön heti, koska vuoto on lakannut. Sieltä ohjeistettiin myös hakeutumaan lääkäriin uudestaan, jos vuoto tai kivut alkavat, ja sitten katsotaan tarvittaessa uudet jatko-ohjeet.

Välillä kohdun yläosaa oikealta puolen pakottaa, erityisesti eilen ja sen jälkeen kun Neiti S vahingossa potkaisi siihen kömpiessään viereeni päiväunille! Kamala, miten pienistä asioista kauhu nousee. Onneksi tuo lievä pakotus hälvenee pitkälleen asettuessa. Tosin mielestäni tuota tuntemusta oli jo perjantai-iltana, se oli ainoa "kipu" jonka löysin kun asiaa oikein pohdin.

Suurin haaste tällä hetkellä piilee korvien välissä. Miten sietää tätä epävarmuutta ja alituista pelkoa mahdollisesta keskenmenosta kaikkien tulevien viikkojen ajan? Olen miettinyt, että ainut asia joka sitä voisi hälventää, olisi nähdä omin silmin ultrassa että hematooma olisi kokonaan kadonnut. Se on kuitenkin epätodennäköistä ainakin seuraavaan kontrolliultraan (ensi viikon pe) mennessä, koskapa vuoto on lakannut eli pakkautunut veri ei pääse sieltä ulos. Ja tuskin elimistö sitä itse ehtii noin nopealla tahdilla hävittää. Jos se puolestaan alkaa uudestaan vuotaa, kauhu nousee takuulla siitä mahdollisesta tulehdusriskistä.

Perjantai-iltana siellä sairaalan pedillä maatessani ja lääkäriä odottaessani tuli yhtäkkiä hurja tarve saada tytölle nimi valmiiksi. Olimme miettineet miehen kanssa paria vaihtoehtoa, ja yksi nousi mieleeni todella vahvaksi ehdokkaaksi: tuntui, että tuo etunimi kuuluu vauvalle ja haluaisin alkaa kutsumaan häntä sillä nimellä mahdollisimman pian. Samoin rupesin katumaan, etten ole uskaltanut ostaa pikkuiselle vielä mitään. Jos menettäisin vauvan nyt, minulla olisi näyttää jotain konkreettista: nämä tavarat, vaatteet ja tämä nimi olisivat olleet vain häntä varten. Meidän pienellä kuuluu olla oma identiteettinsä, eikä olla vain nimetön tyttövauva!

Ennen kauhujen perjantaita luin liikuttuneena mitä ihanimpia ehdotuksianne vauvan bloginimeksi. En ollut osannut ajatellakaan niin monia vaihtoehtoja ja lämpenin niistä usealle, esim. Taimi, Säde ja Lahja kuulostivat juuri siltä mitä alunperin ajattelin. Yksi ehdotus oli kuitenkin ylitse muiden ja ajatuksissani palasin siihen yhä uudestaan. Tyttäremme bloginimeksi tulee Taika! Tässä koko yritysprosessissa ja raskaudessa on ollut jotain maagista, ja tuntuu kuin pikkuisella olisi jotain erityisiä apuvoimia ponnisteluissaan päästä tähän maailmaan. Niin kovasti esteitä tähän on kasattu. Blogissa hänet tullaan siis tästä eteenpäin tuntemaan Taika-tyttönä :) Kiitos paljon kaikista nimiehdotuksista, erityisesti sille Anonyymille joka nimen keksi!

RV16+4: Painajaismainen perjantai & Hemmetin hematooma

Eilen päivällä suunnittelin innoissani jotain spesiaalia alkavan viikonlopun kunniaksi. Vähänpä arvasin minkälainen perjantai-ilta meille oli tulossa...

Iltaruoan jälkeen kävin wc:ssä ja yhtäkkiä huomasin paperiin tulevan punaista. Pelästyin ja riensin heti pitkälleni. Hetken kuluttua tunsin, kuinka housuihin lorahti jotain vielä enemmän. Pikkuhousunsuoja oli täyttynyt verestä ja siinä vaiheessa paniikki alkoi nostaa päätään. Hälytin miehen paikalle ja soitin päivystykseen.

Lähdimme heti näytille paikkakuntamme terveyskeskuksen päivystykseen, mutta siellä ei ollut ultraa, pelkästään lääkäri ja doppler, jolla ei saatu sydänääniä kuuluviin. Lääkäri teki sisätutkimuksen ja totesi kohdunkaulan olevan jonkin verran pehmeä. Heti sen jälkeen verta alkoi valua lorottamalla ja tavallinen terveysside täyttyi siinä silmieni edessä verestä. Kauhu ja paniikki! Hän teki lähetteen sairaalan synnärille ja lähdimme heti ajamaan sinne.

Matkalla koin tutut flashbackit, muistelin sitä samaa reilun vuoden takaista ajomatkaa, jolloin autossa oli sama porukka: minä, mies ja Neiti S, ja sama hyytävä tunnelma. Saatoin vain ajatella, kuinka voisin taas kertoa tytölle vauvan kuolemasta. Yritin myös sovittaa sen mahdottomalta tuntuvan ajatuksen mieleeni, että meille ei tulekaan keväällä vauvaa ja kaikki ruusunpunaiset ajatuksen saa nyt haudata (ehkä iäksi).

Synnärillä kätilö mittasi lämmön ja otti esitiedot. Sen jälkeen lääkäriä jouduttiin odottamaan jonkin aikaa. Onneksi kohta minut otettiin sisään (tällä kertaa menin yksin sillä en halunnut Neiti S:n todistavan tätä kohtausta uudestaan pienen elämänsä aikana!) ja lääkäri teki pyynnöstäni ultrauksen ensimmäiseksi. Kuinka ollakaan, näytöllä näkyi sykkivä sydän ja liikahtelevainen pieni tyttömme! Siinä samassa purskahdin hysteeriseen itkuun: kaikki jännitys purkautui noihin hyviin uutisiin.

Valitettavasti huoli ei ollut aiheeton, vaan alakautta ultratessa paljastui, että kalvojen alta äidin puolelta löytyi iso hematooma, n. 5 cm x 1 cm, joka on aiheuttanut verenvuodon. Veri on päässyt ilmeisesti kalvojen välistä vuotamaan emättimen kautta pois. Lääkäri selitti, että hematoomat ovat aika yleisiä, mutta rehellisesti sanottuna tämä on aika iso keskenmenon riski. Verenvuoto tulee jatkumaan nyt parisen viikkoa, kunnes toivon mukaan hiipuu pois. Jos hematooma alkaa uudestaan vuotamaan, on mahdollista että siihen tulee infektio joka usein aiheuttaa lapsivesien menon. Se puolestaan tietysti käynnistää synnytyksen ja näillä viikoilla siitä seuraa automaattisesti keskenmeno....

Sain sairaslomaa, yhdyntä- ja urheilukiellon sekä kehotuksen ylipäätään välttää kaikenlaista fyysistä rasitusta ja ponnistelua. Vuodelepoa ei suositella raskauden aikana veritulppariskin takia. Jos vuoto pahenee, nousee kuume tai tulee kovia kipuja, on lähdettävä uudestaan näytille. Kahden viikon päästä on kontrolliaika.

Olo on väsynyt, tyrmistynyt ja lisäksi olen ihan hemmetin peloissani. En voi menettää tätä lasta! Vaikeuksia on ollut niin paljon tähän lyhyeen raskausaikaan mennessä, että alan tosissani pelätä, ettei tätä lasta saada elävänä syliin saakka. Juuri kun ehdimme olla onnellisia parin viikon ajan.

RV16: Neuvola RV15+1 ja vauvan (blogi)nimipohdintoja

Selvisin viimekertaisista tuskailuista hienosti. Pärjäsin seuraavaan neuvolakertaan huolieni kanssa, ja siellä sain taas tilaisuuden kurkata pikkuneidin kuulumisia: toinen jumppasi tyytyväisenä menemään ja esitteli itseään kaikilta suunnilta! :) Nykyään ultrat aiheuttavat sen, että suupielet nousevat hitaasti ylöspäin, niinkuin kuuluukin. Aiempina kertoina tuijotin kulmat kurtussa ruutua vaikka siellä olisi näkynyt mitä, luultavasti kammoten joka sekunti että sydän pysähtyy siinä sitä katsellessani. Hyvä olo ja helpotus iski aina vasta päivän tai parin kuluttua ultrasta.

Tällä kertaa olin neuvolassa vihdoinkin oma itseni ja pystyin juttelemaan järkevästi sekä omista että vauvan asioista ilman hysteriaa. Melkoisesti siellä olikin porukkaa: terkka, opiskelija ja lääkäri. Paino oli noussut 2,3 kg eka kerrasta, mikä terkan mielestä oli ok mutta samalla maksimi-rajalla. Itse olen painosta hieman huolissani, koska tämä raskaus noudattelee tuttua kaavaa Sintistä ja silloinhan elopainoa kertyi muhkeat 20 kiloa! Valitettavasti ruokahalu on mahtava ja sen lisäksi minua vaivaa alituinen herkkunälkä :P Samalla tiellä siis ollaan, ellen saa pian itseäni kuriin...

Jälkikäteen jäi ihmetyttämään, että miksei otettu SF-mittaa, enkä kyllä hoksannut siitä kysyäkään. Tuleekohan se kuvioihin vasta myöhemmässä vaiheessa...?

Pissanäytteessä oli harmillisesti sokeria, joten jouduin seuraavana aamuna kiikuttamaan uuden näytteen labraan. Onneksi tulos oli puhdas, sillä se olisi saatannut viitata raskausajan diabetekseen. Huu.

Olen miettinyt, että vauva tarvitsee jonkin työnimen/bloginimen. Jos hän olisi ollut poika, itsestäänselvä ratkaisu olisi ollut Toivo. Olisi kuitenkin hassua jos kutsuisin pikkutyttöä pojan nimellä, joten pitänee kehittää jotain muuta! Olisiko teillä lukijoilla hyviä ehdotuksia? :) Olisi mukavaa jos nimi kuvastaisi jotenkin uutta alkua, toivoa ja rakkautta. Pidän myös kovasti blogiystäväni Ulpukan antamasta nimestä pähkinävauvalleen: Silmu - se kuvastaa kaikkia noita edellämainittuja kauniisti.

RV14+5: Hän liikkuu!

Viime aikoina on tapahtunut niin paljon, että ei meinaa perässä pysyä. Kaikista valtaisin asia on tietysti se, että lapsukaisemme todettiin terveeksi ja sitä huojennuksen määrää en pysty sanoin kuvaamaan. Niinkuin ennen tulosten saamista kirjoitinkin, jostain ihan takavasemmalta huokui yllättäen syvä varmuus siitä miten asiat tulevat menemään ja niin siinä sitten kävi. Terve tyttö. Sitä sanaparia olen makustellut mielessäni ja iloinnut :)

Samalla syntyi päätös siitä, että minun on lopetettava stressaaminen raskauden suhteen. Olen elänyt sellaisessa henkisessä paineessa jo plussatestistä asti, että tämä ei voi olla terveellistä. Ensin se kammottava tiputtelu, tiheät kontrolliultrat ja lopuksi vielä tämä niskapoimusäikäytys. Itseni, ja erityisesti vauvan takia yritän kaivaa jostain ne normiodottajan ruusunpunaiset lasit ja heittäytyä enemmän niihin fiiliksiin. Olen väsynyt pelkäämiseen!

Kaikesta huolimatta, mielen valtaa usein lievä haikeuden tunne. Vielä vuosi sitten minulle oli elintärkeää, että seuraava lapsi olisi poika, sillä pojan tuloon minä valmistauduin ja poikavauvaa minun piti saada hoitaa! Aika on onneksi auttanut tässäkin asiassa ja jo jonkin aikaa sitten hylkäsin "pakkoajatukset" lapsen sukupuolesta, ajattelin että kunhan ylipäätään saan itseni raskaaksi ja selvittyä kunnialla loppuun saakka, on sama kumpi sieltä syntyy. Nyt kun olen tässä tilanteessa enkä edes varmuudella tiedä onko tämä elämäni viimeinen raskaus, kaiken onnen keskeltä nousee haikeus. Saanko koskaan olla elävän pojan äiti? Avaanko koskaan niitä varaston perälle sullomiani Enkelipojan vaatelaatikoita vai joudunko viemään ne jollekin toiselle?

Toisaalta, nyt en voi koskaan edes leikitellä sillä ajatuksella, että Enkelipoika olisi syntymässä uudestaan. Meille tulee tyttö, joka on oma pieni yksilönsä. Enkelipojan sisar, mutta ei hän. Ja tiedän jo nyt, että tulen rakastamaan tuota pientä olentoa aivan valtavasti eikä sukupuoli muuta sitä asiaa mihinkään.

Upeinta diagnoosin saamisen jälkeen oli oivaltaa, että olen alkanut tuntea vauvan liikkeitä! Reilu viikko sitten makoilin sängyllä aivan rauhassa, kunnes havahduin siihen tunteeseen että mahassa on käynnissä jotain muutakin kuin suoliston liikkeitä. Siellä tuntui selvä, tasainen "tömps, tömps". Vauva potki! Sama toistui useampana päivänä sen jälkeen jolloin oli pakko uskoa, että liikkeitähän ne olivat. En muista enää milloin tunsin ne Enkelipojasta, mutta esikoisesta ne tuntuivat vasta joskus RV17 aikoihin. Olen iloinen, että juuri tässä raskaudessa ne ilmenivät näin aikaisessa vaiheessa sillä nyt niitä todella tarvitaan.

Liikkeiden alkamisella on myös oma kääntöpuolensa. Eilen illalla mies heitti aivan viattomana sivukysymyksenä, että olenko tuntenut nyt pariin päivään liikkeitä. Tuo kysymys sai aikaan melkoisen ajatusten lumipallovyöryn, sillä olin ollut tavallista kiireisempi ja lisäksi maha ei ollut tuntunut turvotuksen takia ihan tavanomaiselta, joten en ollut samalla tavalla huomannut vauvan liikahduksia. Illalla nukkumaan mennessä makasin kauan aikaa hiljaa, mutta ei mitään. Aamulla sama juttu, ja edelleen oli hiljaista. Mielessäni kirosin moneen kertaan sitä, että tässä vaiheessa liikkeet eivät ole vielä niin säännöllisiä kuin loppuraskaudessa ja etten voi töykkimällä saa vauvaa herätettyä. Ehdin hermostua niin perusteellisesti, että kokosin kaiken tahdonvoimani ja tartuin siihen kammoamaani doppleriin, vain havaitakseni että se rakkine ei toimi enää! Avasin laitteen, mutta en saanut patteria edes kotelosta ulos ja tuolla se odottaa, että ehtisin perehtyä saako siitä kalua enää. Olen ollut taas koko päivän menossa, mutta pari kertaa olen arvellut EHKÄ tuntevani liikkeenpoikasia mutta en voi olla varma. Minulla olisi seuraava neuvolakäynti keskiviikkona, ja yritän koko ajan miettiä että selviänkö siihen vai poikkeanko huomenna ylimääräisellä käynnillä ultrassa. Yritän kovasti tolkuttaa itselleni, että vielä ei kannata antautua panikointiin mutta se on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Katson miten yö sujuu ja päätän sitten.

RV13+1: NIPT-tulokset

Tänään päivällä puhelin soi tuntemattomasta numerosta, ja sydän hyppäsi kurkkuun. Lääkärihän se siellä soitteli tuloksia:

vauva on kromosomeiltaan kaikin puolin terve, ja TYTTÖ! :)

Ääni tärisi, kurkkua kuristi ja itketti. Mutta samalla sydän täyttyi aivan valtaisalla onnentunteella, näinhän tämän piti mennä. Syvä kiitollisuus ja helpotus.

Nyt opettelen nauttimaan tästä raskaudesta, aivan varmasti.

RV13: Piiiiitkä viikko, ja loppua ei näy

Täällä sitä odotellaan. Ja odotellaan. Ja taas vähän vielä odotellaan.

Ei siis tietoakaan vielä verikokeen tuloksista! Olin jotenkin päässäni mieltänyt tämän tiistain sellaiseksi maagiseksi päiväksi, että tulos saattaisi tulla tänään. Näytteenotosta on kulunut jo 8 päivää, eli enemmän kuitenkin kuin yksi (vaivainen) viikko mutta mukavan paljon vähemmän kuin 2 viikkoa. Puhelua ei kuitenkaan kuulunut, ja jo puoliltapäivin hermot pettivät ja soitin tulosten perään. Ei mitään.

Jotenkin nämä edeltävät päivät ovat menneet ihan siedettävästi, mutta tänään alkoi taas olla keskittymisvaikeuksia. Toivottavasti huomenna saan (hyviä) uutisia!

Viikonloppuna olin sitä mieltä, että kaikki menee hyvin. Sisällä oli merkillisen vahva tunne siitä, että lapsi on terve ja kaiken lisäksi vielä tyttö. Lähiaikoina selviää oliko tuo ensimmäinen osuus pelkkää toiveajattelua, mutta yritän saada ajatuksen kantamaan läpi nämä odotuksen päivät.

Meidän pieni vauvanalku lähti liikkeelle niin erityisissä olosuhteissa, hirvittävän kovan työn tuloksena että minun on pakko uskoa että tämä kantaa loppuun saakka. Kolmannen ICSI:n vihoviimeinen alkio, endo-scratchingin jälkeen, luokitukseltaan harvinaisen erinomainen blastokysti. Tosin meinasi jäädä katetriin, mutta pääsi kuitenkin loppujen lopuksi kyytiin! Täytyyhän sen jotain merkitä?

Ja siellä se nyt kasvaa, elinvoimaisena ja nälkäisenä (äidin ruokahalusta päätellen). Tulethan kotiin asti?

RV 18+4: It's a Boy!

Pahoittelen pitkäksi venähtänyttä blogitaukoa. Ensin iski joku tyhjästä tullut raskausväsymys ja makoilin illat reporankana sohvalla, minkä jälkeen puolestaan sain vuosisadan flunssan jonka voi saada tietysti vain silloin kun on raskaana tai imettää, eli kun ei pysty ottamaan tarpeeksi lääkettä tautia selättääkseen. Nyt sekin on muuten koettu kun 2 vanhempaa on yhtä aikaa kamalassa kuumeessa mutta yksi pieni lapsukainenkin pitäisi saada hoidettua. Eipä tule ikävä sitä pöpöä!

Kuten varmaan otsikosta arvasittekin, olimme uteliaita emmekä malttaneet odottaa rakenneultraa vaan kävimme erikseen tsekkauttamassa sukupuolen. Siellä on varmuudella poika, sillä tyyppi ei voinut olla esittelemättä moneen kertaan sukukalleuksiaan erityisesti ultran alkupuolella ;) Jopa mekin maallikot näimme sen. Hymyhän siinä levisi korviin saakka kun tämän kuulimme, ei siksi että olisimme erityisesti toivoneet poikaa vaan siksi että tämä jotenkin konkretisoi ja kruunasi koko raskauden. Molempi parempi, mutta on hauskaa päästä kokemaan sitä toistakin sukupuolta olevan jälkikasvun hoivaamista ja kasvun seuraamista :)

Jos niskapoimu-ultrassa poitsu oli 3-5 päivää edellä niin nyt siihen oli tehty vielä lisää välimatkaa, lukema taisi olla muistaakseni n. 8 päivää. Ei sieltä siis mitään pikkuista vauvaa ole taaskaan tulossa! Samaa mieltä oli myöskin ultraajatäti, mutta lohdutteli että ultrastakin huomasi että pienokaisella oli erityisesti todella pitkät (ja voimakkaat) jalat joten pituusgeenejäkin on luvassa. Kasvu saattaa vielä tasoittua raskauden puolivälin jälkeen.

Mahan kasvu on ihan hillitöntä, mielestäni näytän siltä kuin viikkoja olisi jotain 20+ eikä alle puolenvälin. Nyt on turha kuvitella enää käyttävänsä muita kuin mammahousuja, mutta onneksi niitä, samoin kuin muitakin äitiysvaatteita löytyy jo mukava arsenaali. Viime raskaudessa onnistuin pitämään raskausarvet loitolla ihan täysin joten myös tällä kertaa tilasin putelin Thalgon Stretch Mark Creamia. Olen vedellyt kyseistä tuotetta vatsanahkaan noin kolmen viikon ajan eikä vielä ole ilmennyt mitään kutinaa tms, joten toivotaan että se tepsii. Kyseessä on erittäin rasvainen tuote joten se soveltuu varsinkin kuivalle iholle loistavasti.


Viime viikolla oli neuvola, jossa ilmeni että hemoglobiini oli suorastaan romahtanut. Lukema oli 108, joten ei ihmekään että taas viimeisen parin viikon ajan olen ollut ihan puhki. Olisi pitänyt tajuta se jo ennakkoon, sillä vielä en ollut ruvennut ottamaan rautavalmisteita koska edelliset lukemat olivat olleet niin hyviä. Nyt siis otetaan päivittäin lisärautaa, minkä ajoittaminen ruokavalioon ei olekaan ihan helppo homma sillä niin monella aterialla tulee käytettyä maitoa tai teetä, jotka molemmat estävät raudan imeytymistä. Ehkä parhaimman rakosen olen löytänyt myöhäisillasta jonkin aikaa iltapalan ottamisen jälkeen ja silloin siis koitan vältellä maitotuotteita.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

P.S. Luulenpa, että lähiaikoina on ihan pakko ostaa muutama ihanainen poikamainen vauvanvaate...eikös se ole hyvä aloittaa varustelu hyvissä ajoin niin ei tule kiire ;)

RV 13+3: Tunnelmia keskiraskauteen siirryttäessä

Takana on vauhdikas työviikko johon kuului myös etukäteen pelätty työmatka, josta taisin kirjoitellakin. Olen nähtävästi harjaantunut raskauden peittelijä, sillä mielestäni se sujui suorastaan loistavasti enkä saanut osakseni ihmetteleviä katseita tai kyselyjä :) Olin suunnitellut työasut huolellisesti etukäteen ja niistä oli paljon apua. Lisäksi koska aikaa vietettiin paljon istuen, erilaiset kansiot ja vihot vatsan edessä auttoivat, samoin eteenpäin kumartuvat asennot joissa neuletakki peitti masunalun sivultapäin.

Alkoholiakin tarjottiin, ja otin kaikki lasilliset vastaan siemaillen niistä vain näennäisesti, eli nielaisemalla ainetta satunnaisesti korkeintaan pikkurillin pään verran. Vajaat lasit olikin sitten helppo "unohtaa" johonkin pöytään ohikävellessä.

Ihmeelliseltä tuntuu, että raskauden ensimmäinen kolmannes on nyt ohi ja eletään neljättätoista raskausviikkoa. Voin todellakin allekirjoittaa sen, että toisessa raskaudessa maha kasvaa paljon nopeammin, erityisesti iltaa kohden se näyttää todella kookkaalta päivän syömisten jälkeen! Katsotaan kauanko pystyn enää harjoittamaan tätä salailua, sillä jos tähän asti on ollut miettimistä sen kanssa, nyt homma alkaa muuttua suorastaan vaikeaksi.

Kadonneen sykkeen metsästys sai palkkionsa loppiaisena, ja ihanainen TsuhTsuhTsuh löytyi hyvin alhaalta parin minuutin skannailun jälkeen.

Ihanaa, enää noin 4 kk:tta töitä jäljellä ja sitten alkaa kesäloman siivittämänä äitiysloma! :)

RV 18 + 6: Katsaus Raskausoireisiin

Huomenna pyörähtää käyntiin yhdeksästoista raskausviikko, jännää! Viikon päästä siis voidaan sanoa, että ollaan puolivälissä raskautta :)

Ajattelin hieman taas kirjata ylös viimeaikaisia raskausoireita, etteivät vaan pääse vaipumaan unholaan.

Hiukset: kesän aikana olen ihmetellyt, että miksi blondi pääni näyttää yhä vain tummemmalta, vaikka uskollisesti pesen hiukseni hopeashampoolla. Raitojen uusimisestakaan ei ole kovin kauaa joten juurikasvusta ei siis pitäisi olla kyse. Sitten tajusin; hiukseni ovat yksinkertaisesti tummuneet raskauden johdosta! Olin toivonut, että minun kohdallani se hiuksiin liittyvä oire olisi mieluummin ollut rasvoittumisen vähentyminen, mutta kaikkea ei voi saada ;)

Hajuaisti: tänään mies huomautti, että hajuaistini on aivan selvästi tarkentunut koska nykyään se olen minä joka ensimmäisenä huomauttelee pahoista hajuista. Heti kun mies tämän sanoi, tajusin sen olevan totta koska hajuaistini on aina ollut todella heikko mikä sinänsä on ollut aika helppoa koska eipähän ole tarvinut kärsiä erilaisista lemuista! Uskoisin tämän kuitenkin palautuvan raskauden jälkeen siihen mistä lähdettiinkin.

Unet: En tiedä onko tämä varsinaisesti raskauteen liittyvä, mutta koska en parempaakaan keksi niin laitetaan se sitten tähän kategoriaan. Aiemmin lomareissulla oli noin viikon jakso kun näin jatkuvasti todella hengästyttäviä ja levottomia (ei siinä mielessä!) unia, joten aamuisin oli aina jotenkin sekava olo. Nyt unet ovat taas astuneet kuvioihin mutta entistä inhottavampina, koska ne ovat muuttuneet aivan selkeiksi painajaisiksi ja välillä niistä on jäänyt todella inhottava mieli. Muutama yö sitten heräsin aamuneljältä yhteen painajaiseen ja olin niin peloissani, että olisin halunnut kömpiä miehen kainaloon turvaa hakemaan mutta en mitenkään raaskinut herättää häntä. Vapisin siinä sitten yksikseni ja nukahdin vihdoin uudelleen. Hyi sentään! Enkä ymmärrä ollenkaan mistä nämä unet johtuvat, koska päiväsaikaan kaikki on hyvin, töissä ei ole minkäänlaista stressiä eikä mikään varsinaisesti pelota. Toivottavasti ne menevät nopeasti ohi koska tämä ei ole kovin kivaa :/ Onko muilla ollut pahoja unia?

Ja lopuksi, postista saapui se tilaamani masuvoide jonka tarkoituksena olisi ehkäistä raskausrpien syntymistä. Mönjää on tarkoitus sivellä joka päivä mahan alueelle ja jatkaa vielä 4 kuukautta vauvan syntymän jälkeen. Kyseessä on tällainen purkki, jonka tilasin internetistä:

Muuten ihan kiva rasva, mutta voi härregyyd mikä tuoksu! Se on jotenkin hirmuisen pistävä enkä oikein edes tiedä miten sitä parhaiten kuvailisin. Minulla on hämärä mielikuva, että kun joskus olen haistanut tiikeribalsamia niin tämä olisi jotain samantyyppistä. Aion kuitenkin sitkeästi käyttää purkin loppuun koska sen tilasinkin, mutta voi olla että siinä menee tovi koska se on aika iso: 125 grammaa :) Jos siis olette kovinkin tuoksuherkkiä, kuten minä, harkitkaa tarkoin ennen tämän tuotteen tilaamista!

Baby Fashion by Sintti

Heti alkuun pohjustan tämän tulevan kuvapläjäyksen, eli luvassa on kuvia meidän Sintin olemassaolevasta vaatevarastosta joka on jo tässä vaiheessa aivan valtava. Suurin syy siihen on miehen sukulaisilta saamamme vaatteet jotka saimme kuljetettua kotiin, ja jotka ennen kaikkea siis saimme täysin ilmaiseksi. (Kiitos tuhannesti sukulaiset!) Joukossa oli todella paljon täysin uusia vaatteita joissa oli vielä hintalaput tallella, jotka tietenkin poimin mukaani. Samoin suosin mieluummin vähän käytettyjä vaatteita, joista myös osa vaikutti aivan uudenveroisilta. Vaikuttaa siltä, että näille lahjoittajille oli päätynyt niin paljon lahjaksi vaatteita, etteivät he millään olleet saaneet niistä kaikkea käyttöön. Mutta onneksi he olivat niin ihania, että pistivät "vahingon kiertämään" ja nyt me saamme nauttia näistä ylimääräisyyksistä :)

Tämän ihanan oranssin setin ostin itse sieltä viikon takaiselta Prisman reissulta. Maksoi yhteensä 6,95 euroa tarjouksessa :)

Tämä myös Prismasta, hintana alennuksen jälkeen n. 5 euroa eli ei paljon mitään.

Ihana pehmoinen puku on anopin ostoksia ja mielestäni väri on aivan mahtava! Sopii niin tytölle kuin pojallekin.

Tämä oravapuku on sieltä lahjoituskasasta ja tykkään tästä ihan hirmuisesti. Se on Tutan mallistoa ja aivan loistavassa kunnossa. Kokolappua en siitä outoa kyllä löytänyt, mutta puku on ihan valtava ja ainakin kokoa 74 cm eli ei käy aivan alkuun.

Reebokin lappuhousut kokoa 74 cm, vielä laput tallella!

Tässä oli siis hyvin hyvin pieni pintaraapaisu Sintin vaatevalikoimaan. Tällä hetkellä vaatteita on kahden sellaisen Ikean ison paperikassin + yhden keskikokoisen matkalaukun verran. Nämä lahjavaatteet taisivat olla sieltä isoimmasta päästä, mutta kunhan taas jaksan ja ehdin, voin kuvailla noita lisää jos haluatte?

Muutoin tämä viikko on vilahtanut vauhdilla. Meidän päivät ovat menneet siinä, että olemme lähinnä odottaneet iltaa jotta pääsemme taas kuuntelemaan tai siis tuntemaan Sintin liikkeitä, sillä pikkuinen villiintyy erityisesti iltaisin. Se viime sunnuntai oli aivan upea kokemus kun tunsin liikkeet kunnolla ensimmäistä kertaa, mutta kaiken kruunasi viime tiistai-ilta kun mieskin pääsi osingoille :) Makoilin sohvalla ja vauva möyrysi mahassa edestakaisin, jolloin mies tuli ja halusi kokeilla myös kädellä. Varoittelin, että varmaan hän ei vielä pysty sitä tuntemaan käteen asti, mutta saa toki halutessaan kokeilla. Vielä mitä, Sintti antoi pari napakkaa potkua suoraan isin käteen, ilmeisesti tietäen kuka siellä oikein masua tunnusteli! :)

Se oli tosi, tosi ihana kokemus :) Nyt olen tuntenut liikkeitä enemmänkin, erityisesti työpäivän aikana iltapäivällä saattaa tuntua liikettä kun olen istunut pidempiä jaksoja paikallaan. Kyllä siinä keskittyminen herpaantuu pahemman kerran kun oma pikkuinen myllää masussa, ja käsi hakeutuu sitten mahan päälle kokeilemaan. Yleensä noissa tilanteissa käännyn tuijottelemaan ikkunasta ulos lasittunut hymy kasvoillani :)

Se liikkuu!

Vajaa viikko sitten olin tuntevinani nukkumaanmennessä masussa jotain epämääräistä, pientä liikettä. Ikään kuin pari saippuakuplaa olisi lähtenyt sisuksista pintaa kohti ja sitten poksahtanut. Noita en kuitenkaan tuntenut kuin kaksi, korkeintaan kolme kertaa peräkkäin ja pistäen kaiken mielikuvituksen piikkiin, laitoin nukkumaan.

Mutta sitten eilen - voi riemastusta. Olimme käyneet miehen kanssa iltakahdeksan ja -yhdeksän väliin reippaan kävelylenkin, ja sen jälkeen kävin aika nopeasti iltasuihkussa ja painuin pehkuihin puoli kymmenen maissa. Melkein samantien alkoi joku kumma möykkä masussa ja kesti hetken, ennenkuin tajusin mitä siellä oikein tapahtuu. Hieman navasta oikealle alkoi sadella pieniä töksähdyksiä sisältäpäin - potkuja! Niitä ehti tulla peräkanaa noin seitsemän kappaletta eikä niistä todellakaan voinut erehtyä, vaan pikkuisella oli selvästi menossa vuorostaan oma liikuntahetki. Kun potkusarja oli hoideltu loppuun, alkoi epämääräinen möyrintä. Liikehdintä oli hyvin vaimeaa, mutta tunnistin sen kyllä vauvan liikkeiksi: ilmeisesti se kääntyili siellä edestakaisin. Arvatkaapa tuliko uni tämän jälkeen? Hymyilin vaan hangonkeksinä sängyssä :)

Ja kaikki tämä siis jo kahdeksannellatoista viikolla.

Sydän pakahtuu taas ♥

RV 17+3

Täällä on yritetty orientoitua taas työntekoon pitkän loman jälkeen. Vaikeaa se on, mutta ei auta - töissä on käytävä!

Maha on kasvanut todella mallikkaasti ja siitä on alkanut muotoutua mielestäni viimeisen parin viikon aikana selvä raskausmasu. Keskikohta on selvästi ylempänä joten se näyttää vähemmän kaljamahalta ja enemmän vauvan aikaansaamalta ;) Erityisesti iltaisin on ilmennyt uusi raskausoire: vatsanahan pingotus. Iltaa kohden yleensä masu turpoaa aika lahjakkaasti päivän syömisistä, varsinkin jos syö illallisen myöhään ja silloin se on erityisen muhkean näköinen. Toissailtana turvotus oli niin voimakasta, että nahkaa kiristi oikein mojovasti ja nukkumaan mennessä mietin, että poksahtaakohan se oikeasti kohta!

No ei se poksahtanut, mutta olo oli lievästi sanottuna erikoinen. (Miten ihmeessä se vatsan pystyykin venymään niin paljon kuin loppuvaiheessa on tarpeen...?) Uudeksi iltarutiiniksi onkin tällä viikolla muodostunut vatsan rasvaus, ja toistaiseksi on menty pelkällä kaapista löytyneellä perus kosteusvoiteella, mutta tilasin myös netistä varta vasten siihen tarkoitukseen olevan voiteen. Se saapuu varmaan joskus viikon kuluttua ja kerron sitten, tuntuuko se oikeasti jotenkin hyödyllisemmältä kuin tavallinen ja halpa voide :)

Minulla on myös eräs toinenkin uusi rutiini ja se pitää sisällään entistä enemmän paneutumista omaan hyvinvointiin, nimittäin UNTA! Joka ilta askareet ja puuhastelu pitää lopettaa viimeistään klo 21, jolloin menen suihkuun ja alan rauhoittua hiljalleen nukkumaanmenoa varten. Yleensä viimeistään varttia vaille kymmenen olen pehkuissa ja lueskelen jotain rentouttavaa ennen nukahtamista. Tällä konstilla yritän varmistaa oman jaksamiseni töissä, ja muutenkin ennaltaehkäistä stressiä. Rakastan myöskin nukkumista todella paljon, joten mikäs sen parempaa :) (ja kuten huomaatte: poikkeus vahvistaa säännön sillä tänä iltana postauksen ilmestymisajankohdasta päätellen tätä sääntöä ei noudateta alkuunkaan).

Siitä lepäämisestä puheen ollen, minuun on iskenyt aikamoinen pesänrakennusvietti! Ehkä näillä hormoneilla on oma osuutensa asiaan, mutta olen höyrynnyt kotona siivoten kaappeja ja järjestäen tavaroita, koska olen kerta kaikkisen kyllästynyt siihen, että pieni kaksiomme pullistelee tavaraa. Tänne pitäisi oikeasti mahtua kolme ihmistä viiden kuukauden kuluttua ja samasta syystä myös sen kolmannen pikkuihmisen tavarat & vaatteet, mikä tässä vaiheessa näyttää vielä suhteellisen epätoivoiselta. Eilisillan siivoilin omia vaatekaappejani ja laitoin varastoon säilöön ihan kaikki sellaiset vaatekappaleet joita en pysty nyt raskauden aikana käyttämään. Lisäksi tein erikseen roskiskasan, kirppikselle lahjoitettavan kasan sekä Huuto.net-kasan. Kylläpä oli vapauttavaa! Ja homma jatkuu seuraavat viikot niin kauan kunnes roinasta on päästy eroon (tai okei, kunnes se on saatu hallintaan).

Tänään hairahduin ostamaan pari ihanaista vauvanvaatetta paikallisesta Prismasta, kun olivat -50% alennuksessa. Olin etukäteen päättänyt, että seuraavat kamppeet hankin vasta rakenneultran jälkeen (kun sukupuoli selviää), joka on elokuun alussa, mutta en mitenkään jaksanut odottaa kokonaista kuukautta! Koitan lähipäivinä ottaa niistä vaatetuliaisista ja näistä ostoksista kuvia ja laittaa myös tänne blogin puolelle :)

Ihania hellepäiviä!

Masukuvia

Tässä heti alkuun laitan pari masukuvaa, kun olette niitä pyydelleet. Kaikki alusta asti ottamani kuvat ovat vielä kotona joten niitä en saa mukaan eli aloituskuva normaalitilanteesta puuttuu. Tässä kuitenkin kuva ilman vaatteita, sekalaisissa alkkareissa :)

Anopin mukaan näytän ilman vaatteita (bikineissä) melkein ei-raskaana-olevalta joten tässä verrokiksi myös äitiyshameen kanssa. Pakko myöntää, että hänen sanoissaan on perää, sillä minusta myös vauvamasu näkyy paljon selkeämmin tämä hamonen päällä. Mitäs mieltä te olette?

(Kroppa on näköjään mutkalla kuin S-kirjain, koska yritin pitää käsiä ylhäällä että olisi parempi näkymä!)

Ja koska olen näköjään ottanut tavakseni raportoida viikon tissikuulumiset, niin jatketaan sitten samalla linjalla kuten on aloitettukin. Eilen huomasin osittain kauhuksenikin, että oikea rinta on ottanut melkoisen kasvuspurtin vasemman jäädessä rannalle soittelemaan. Kokoero alkaa olla melkoisen selvä, joten siinäpä vasta ongelma: saakohan jostain rintsikoita joissa toinen kuppi on D:tä ja toinen C:tä..? ;) Ja, olisikohan tästä vedettävä Jiin postauksen perusteella myös sellainenkin johtopäätös, että nyt on poika tulossa!

En ole tainnut muistaa kertoa niskapoimu-ultran tuloksia. Ennen lomalle lähtöä odotimme kuumeisena luvattua kirjekuorta tulevaksi, mutta puolentoista viikon odottamisenkaan jälkeen sitä ei kuulunut, vaikka äitini kävi asunnolla pari kertaa tutkimassa saapuneen postin. Tästä heräsi tietysti välitön pelko, että nyt on jotain vialla koska eivät lähetä tuloksia suoraan minulle, vaan seuraavaksi saankin puhelun neuvolasta jolloin käy kutsu jatkotutkimuksiin. Mutta vielä kahden viikon jälkeenkään ei kuulunut kuorta eikä puhelua. Kaivelin sitten reissun päältä interetin syövereistä neuvolan puhelinnumeron ja soitin meidän terkkarille, mutta huh helpotusta: kaikki olikin kunnossa ja tulos normaali! Hänen mukaansa tuloksia ei ikinä lähetetäkään kotiin vaan ne tulevat neuvolaan ja sieltä soitetaan vasta jos on jotain syytä huoleen?? Voisin vaikka vannoa, että meille luvattiin lähettää ne tulokset kotiin ja tiedän muutaman muunkin saaneen tulokset suoraan itselleen. No, yhtä kaikki, onneksi tulos oli sellainen kuin toivottiin eikä tarvitse enää miettiä asiaa.

Vielä olisi jäljellä pari ihanaa ja lämmintä lomapäivää, ja sitten on palattava taas kotiin :)

P.S. Muistakaa osallistua Pinkin Pingviinin arvontaan!

RV 15 + 3: Selkävaivainen lomailija

Kiitoksia monipuolisista kommenteista edelliseen vaunupostaukseen! Sain tosi hyviä näkökohtia oikean tuotteen valintaan, sillä en tosiaankaan tunne aihetta (vielä) kovin hyvin :)

Yhtäkkiä tuntuu siltä, että raskausviikot viuhuvat kovaa vauhtia eteenpäin, sillä nyt on jo kuudestoista viikko menossa, mikä on ihan uskomatonta. Harmikseni olen kuitenkin todennut, että olemme miehen kanssa unohtaneet ottaa raskausviikon perinteiset valokuvat sekä edelliseltä että tältä viikolta, mutta sitä se loma näköjään teettää. Olen myöskin osoittautunut aika huonoksi päiväkirjan kirjoittajaksi, sillä muistiinpanoni neuvolan antamaan Vau-kirjaan laahaavat noin pari viikkoa perässä. Enkä muuten sitten tullut ikinä ostaneeksi muuta kirjaa, vaan olen raapustellut kommenttini kyseiseen opukseen, vaikka kirjoitustilaa on mielestäni todella vähän. Joillekin viikoille jopa ei ollenkaan! Sen saadun oppaan kanssa mennään nyt ainakin tämä raskaus, ja jos saan aikaiseksi, niin ensi kerralla hankitaan jotain parempaa.

Uudeksi raskausoireeksi olen kehittänyt alaselkäkivun. Välillä alaselkä on todella huonossa kunnossa, jopa venähtämisen rajamailla, ja olen huomannut, etten enää samalla tavalla pysty vetämään notkoselkää omilla lihasvoimillani suoraksi kuin ennen. Erityisesti tämä tuottaa ongelmia vatsapuolelta, sillä...noh, masu ei ole enää ihan kokonaan minun hallittavissani ;) Täytynee kuitenkin keksiä miten saan pidettyä kroppani kunnossa, sillä kroppani on sitä laatua joka alkaa prakaamaan vähän joka puolelta liikunnan puutteessa. Kun pääsen lomalta kotiin, alan taas treenata säännöllisesti omalla paikallisella kuntosalillani, ja ehkä oireet siitä helpottuvat. Until then - onko kenelläkään antaa hyviä vinkkejä alaselän treenaamiseen, joihin ei liity vatsallaan olo tai kuntosalin laitteet? :)

Ja olen tainnut unohtaa kertoa, että olen alkanut hiljalleen tulla "raskauskaapista" ulos. Lähipiirissä melkeinpä kaikki tietävät jo meidän raskaudesta, sillä ei ole enää varsinaista syytä salata asiaa. Jotkut henkilöt olivat huomanneet asian, vaikka en ollut sitä aiemmin kertonut, sillä olen tosiaankin aika eri mallinen nyt kun tavallisesti (vaikka masu ei sinänsä mitenkään valtava olekaan). Pääosa kuitenkin yllättyi positiivisesti ja olemme saaneet paljon lämpimiä onnitteluja, mikä tietysti on mukavaa. Salaisuuden verho katoaa lopullisesti sitten kun palaan kesälomalta töihin eli parin viikon päästä, jolloin on pakko kertoa koska siinä vaiheessa sellaisia kesävaatteita ei ole olemassakaan millä tämä etureppu peitettäisiin! ;) Don't worry, en aio kuitenkaan harrastaa niitä ärsyttäviä Facebook-päivityksiä, vaan todennäköisesti aion pitää koko asian pois sieltä 100%:sti. Ne ihmiset, joiden tarvitsee asiasta tietää, saavat kuulla sen minulta itseltäni.

Painosta sen verran, että yllätyksekseni se on noussut (suhteessa lähtöpainoon) melko paljon. Lähtöpainoni oli 54,5 kg eli sellainen keskimääräinen oma paino, ja tänään viimeksi painoin 59,5 kiloa. Eli jopa viiden kilon painonlisäys kun takana on vasta yksi kolmannes! Minulla ei ole hajuakaan, onko tuo suhteessa kuluneeseen ajanjaksoon paljon vai vähän. Hurjalta tuntuu kuitenkin, että uudelle kymmenykselle astuminen on aivan muutaman päivän päässä ;) Painosta en kuitenkaan ota itselleni stressiä, koska tämä on väärä ajanjakso dieettailla. Olen koittanut syödä monipuolisesti ja ottaa kiltisti raskaus- ja imetysvitamiinit joka päivä. Vauvan pitäisikin olla varmaan jo n. 10 cm mittainen ja mukavasti lapsukainen tuntuukin kasvavan koska maha pyöristyy hitaasti mutta varmasti :)

P.S. Minusta tuntuu, että tissiosasto on TAAS kasvanut vähän lisää...! D-kuppi odottaa...

Raskausoireita ja mammavaateostoksia

Rupesin vielä edellisen postauksen jälkeen miettimään mahdollisia muita oireita, joita olen kokenut ja löytyihän niitä vielä enemmänkin. Viimeiset pari viikkoa olen kärsinyt melkoisesta väsymyksestä, joka suorastaan pakottaa lepäämään tietyssä vaiheessa päivää. Tämä voi hyvin liittyä tähän älyttömään kiireeseen joka on vallinnut viimeiset pari kolme viikkoa, mutta koska se on niin pohjaton, epäilisin aiheuttajaksi vauvelia. Ajankohta on sinänsä hassu, koska kaikissa tietolähteissä sanotaan aina, että väsymys vaivaa ekat 3 kk:tta minkä jälkeen helpottaa, mutta minulla tämä asia olisi nyt kääntymässä ihan toisinpäin :)

Lisäksi kuvioihin on tullut päänsärky, jota tavallisesti poden todella harvoin. Eilen kävin vähän pidemmän ostosreissun ja sieltä tullessani päätä särki ihan vietävästi eikä nukkuminenkaan auttanut, joten jouduin ottamaan yhden Panadolin, vaikka olenkin yrittänyt vältellä lääkkeiden ottamista näin raskauden aikana. Näitä päänsärkykohtauksia on tullut noin muutaman päivän välein, ja osasyyllisenä saattaa olla myös armas aurinko.

Toissapäivänä kävimme muutaman tunnin kävelylenkin ja sieltä kotiutuessamme olin myöskin aivan raato! Näin sitä vain kroppa pistää rajat pystyyn, että minkälainen määrä liikkumista on soveliasta ja sitten kanssa levätään jos on tullut reippailtua liikaa :)

Vähän nolottaa tunnustaa, mutta näin raskauden myötä olen ollut aika helposti ärsyyntyvä. Poltan proppuni nopeasti ja välillä itsekin ihmettelen, että mitä oikein tapahtui ;) Liikenteessä olen aina ollut melko vauhdikas liikkeissäni, mutta viime viikot olen päästellyt melkoisia ärripurreja suustani kun asiat eivät tapahdu sujuvasti (mikä siis normaalistikin on tietysti aika rasittavaa!). Onneksi suurimman osan ajasta istun siellä ratin takana ihan yksikseni niin kenenkään muun ei tarvitse kuunnella sitä mekastusta, hihhih!

Itku on ollut edelleenkin tosi herkässä ja viimeksi itkin sunnuntaina kahteenkin otteeseen, ja suurimmaksi osaksi pelkästä väsymyksestä kun olin niin poikki ja olisi pitänyt ehtiä hoitaa monta asiaa. Onko siis ihmekään, että mies ei meinaa pysyä perässä kaikissa näissä tunnetiloissa :) Voi näitä hormoneja! Onneksi suurimman osan ajasta olen kuitenkin ihan "normaali" ja nuo itkut ja kiukut ilmenevät vain ääriolosuhteissa (juu, ajaminen on sitä!).

Olen muuten hankkinut viime viikkoina reippaasti äitiysvaatteita, koska tämän ruhon päälle ei enää kerta kaikkiaan pysty vetämään vanhoja farkkuja. Löysin jokin aika sitten H&M:ltä kivat mustat suorat housut ja monien teistä suosittelemasta Mamalicious-mallistosta farkut. Tosin noiden farkkujen kanssa tein sellaisen virheen, että valitsin oman normaalin kokoni eli napakasti istuvat versiot, ajatellen että kyllä se trikoo-osa masun kasvulle riittää. Käytössä olen kuitenkin todennut, että kyseisten housujen vyötärönauha on aivan liian piukka jo nyt ja jos haluan niitä käyttää, joudun varmaankin käyttämään niitä ompelijalla. Ne ovat tosi kivan malliset housut joten olisi sääli heittää niitä poiskaan, jos joku vaan pystyy loihtimaan vyötärönauhaan jonkinlaisen levennyksen. Suosittelen siis lämpimästi äitiyshousujen ostajia ottamaan hieman isomman koon kuin yleensä, sillä lisätilaa tarvitaan!

Eilen ostin yhdet farkut lisää, shortsit ja kivan farkkuhameen. Bikinit hankin myös jotta on vähän vaihtelunvaraa rannalle. Tällaisilla keleillä olisi hyvä olla olemassa toisetkin capri-housut, mutta täytynee tyytyä pyörittämään vielä yhtä olemassaolevaa paria pesukoneessa :)

Kuinka A-kupin tytöstä tuli C-kuppilainen

Taas on vierähtänyt hieman aikaa edellisestä postauksesta, ja blogi on ollut mielessä koko ajan koska olisi vaikka mitä asiaa, mistä kirjoittaa. Tämä järkyttävä kiire on vain jatkunut joten ylimääräistä vapaa-aikaa ei ole ollut yhtään, mutta vihdoinkin voin sanoa, että ystävät on saatu naimisiin, töitä on paiskittu hullun lailla jotta pääsisi vapaita viettämään mutta nyt olen vihdoinkin LOMALLA! Vaihdoimme heti ympäristöä, joten nyt pääsee rentoutumaan ja ajattelemaan pitkästä aikaa vain itseään :)

Ja sitten itse otsikon aiheeseen. Meitä on miehen kanssa viimeisen parin viikon aikana suuresti huvittanut, kun masu ja tissit tuntuvat kilpailevan siitä, kumpi kasvaa nopeiten. Rintavarustus vei ehkä sittenkin tämän ajanjakson osalta voiton, koska jouduin nöyrtymään ja lähtemään rintaliiviostoksille jo tässä vaiheessa, koska ne parit jämäliivit joita olen vielä pystynyt käyttämään, kävivät niin puristaviksi ja ahdistaviksi ettei siinä oikein muukaan auttanut. Tunsin itseni hieman hölmöksi Kappahlin alusvaateosastolla, koska en tosiaankaan enää tiennyt, mikä on nykyinen kokoni. Nappailin sieltä täältä erikokoisia ja -mallisia liivejä ison kasan ja painuin sovittamaan. Sovituskopissa puhkesin yksinäni hihittämään, kun tajusin, että kokoni on tosiaan pompannut A-kupista C-kuppiin sillä jälkimmäinen oli kaikista sopivin ja se viime viikkojen tursuilu ja pursuilu lakkasi kuin seinään! ;)

Tavallaan on ihan hauskaa olla näin väliaikaisesti isorintainen. Siitä seuraa myöskin hieman haittavaikutuksia, sillä esim. näin lomalle lähtiessä löysin valtavasta bikinikokoelmastani tasan yhden parin, joka ei näyttänyt rivolta päälläni, ja sekin tuntui silti hieman vanhanaikaiselta. Luulenpa, että täällä lomapaikassa joudun lähtemään ensitöikseni bikiniostoksille jos mielin sellaisia käyttää :)

Myöskin, tunnustan että olen joskus elämässäni haaveillut isommista rinnoista ja voivotellut omaa köykäistä varustustani. Nyt kun minulla vihdoin on tällainen hyvinvarusteltu etumus, totean, että kyllä luontoäiti sittenkin tiesi minkälainen tissipari minulle parhaiten sopii ;) Näyttää vähän hassulta (ainakin omaan silmään) kun tällaisella sirohkolla ihmisellä on valtava etumus! Nautin siis tämän ajan väliaikaisista rinnoistani kun sellaiset olen saanut, mutta en harmittele sitten kun tilanne palautuu ennalleen. Tosin on tässä vieläkin kasvettavaa kun vasta eka kolmannes on takana, joten jännityksellä odotellaan mihin tämä kasvumaratoni vielä johtaakaan!

Viikko sitten kävimme niskapoimu-ultrassa ja siellä kaikki näytti olevan kunnossa. Jos oikein muistan lääkärin sanomiset, niin turvotus olisi ollut 1,1 cm rajan ollessa 2,5 cm. Silti verikokeen tulokset ovat vielä saamatta, ja valitettavasti emme ehtineet saada niitä ennen matkalle lähtöä. Kyllähän se tulos tietysti kiinnostaa, joten varmaan pyydän jotakuta käymään meidän kotona avaamassa kuoren sillä välin ja ilmoittamassa meille mikä oli lopullinen arvio jotta ei tarvitse koko lomaa jännittää.

Muuten ei ole ollut mitään ihmeellistä oireilua vaan olo on edelleen tosi hyvä. Sama vanha nälkä jatkuu ja olen koittanut edelleen syödä monipuolisesti. Neuvolakontrollissa hemoglobiini oli jopa lähtenyt pikkuisen nousuun verilätty- ja naudanlihakuurin jälkeen: uusi lukema oli 118. Painoa on tullut jo käsittääkseni näin alkuraskauden mittakaavassa aika reippaasti, n. 4 kiloa. Hyvänä puolena on, että nyt kun olen täysin parantunut ja kiireet ovat helpottaneet, voin ottaa urheilun taas ohjelmistoon ja luulen, että sillä on hyvä vaikutus myös tuohon painonnousuun jos se jossain vaiheessa olisi lähtemässä käsistä. Edelleenkään ei kuitenkaan ole mitään ihmeellisiä mielitekoja vaan syön ihan tavallista ruokaa eikä mikään ällötä tai kuvota. Ruoansulatusongelmiin sain aivan mahtavan avun Levolacista! Olin aluksi todella vastahakoinen käyttämään sitä, mutta kun sain säädettyä itselleni sopivan päiväannoksen, on olo todella hyvä ja kaikki toimii niinkuin pitääkin ;)

Sitä doppleria en saanut itselleni hankittua, mutta eräs tuttavani ystävällisesti lainasi meille omaa laitettaan ja olemme kuunnelleet sillä pikkuisen sydämen sykettä harva se päivä. Laite on niin pieni ja kompakti, että se sai jopa lähteä lomalle mukaan ja kummasti se vain mieltä helpottaa, kun saa aina halutessaan todeta, että asiat ovat hyvin :) Jos meillä on tuuria, saatan alkaa tuntea liikkeitä hyvässä lykyssä jo parin viikon päästä, sillä nyt mennään jo viikoilla 14 + 1.

Mutta mitäs teille oikein kuuluu? :)