sunnuntai 18. elokuuta 2013

Lastensänkyä etsimässä

Meillä on parhaillaan kuumeisesti etsinnässä neiti S:lle sänky, jotta pinniksen voisi vihdoin heivata säilytykseen. Sängyn pitäisi olla valkoinen, jatkettava ja modernin tyylinen jollain kivalla "jutulla". Eräs mahtava kandidaatti olisi ollut tämä Ikean Kritter-sänky (josta juuri varoitettiin turvallisuusriskin takia). Valitettavasti tämä hylättiin siitä syystä, että se ei ollut jatkettava. S:n huone on sen verran pieni, että haluan hankkia sinne vain sopivasti ja sopivan kokoisia huonekaluja jotta tilaa jää myös leikkimiseenkin ja ettei huone tuntuisi kaatuvan päälle tavarapaljouden takia. Liian isossa sängyssä saattaa myös tulla pienelle vähän turvaton olo.

Eräs kandidaatti on tämä Askon Lumi-sänky, jota kävin eilen katsomassa. Ikävä pettymys oli, että sänkyyn ei saa mitään lisäosia, ei edes turvalaitaa! Jalkapäätykin on todella matala joten melkoisella varmuudella S tulee putoamaan siitä myllätessään yön pimeinä tunteina.

Yksi ystävä suositteli Unipuu-sarjaa, sillä siihen
voi ostaa melkein mitä lisäosia vaan ja sängystä saa parilla lisäpalalla halutessaan myös kerrossängyn. Lisäksi merkillä on hyvä jälleenmyyntiarvo. Tämän haittapuoli on, että onkohan sänky kuitenkin (tyttölapselle) vähän tylsä...?
(jos tämän ostaisimme, niin ilman tuota päädyn lisäosaa)

Olen katsonut mielestäni jo kaikki tietämäni huonekalukaupat, mutta sopivaa ei vain tunnu löytyvän. Muuramen sänkyä näytin miehelle joka ei sille oikein lämmennyt, ja hintakin on kieltämättä aika suolainen. Olen koittanut katsella myös käytettynä, mutta se vaatii hyvää tuuria ja jostain syystä muillekin tuntuu nyt kelpaavan tällainen kriteerieni mukainen peti :)

Aika olisi nyt varsin otollinen isompien tyttöjen sänkyyn siirtymiselle, sillä S:n viime aikaiset univaikeudet alkavat pikku hiljaa taittua. Koko kesä on ollut mahdotonta hulinointia ja osa siitä lankeaa meidän niskoille, sillä typeryyttämme siirsimme kesälomalla neidin unirytmiä hiukan myöhemmäksi, mikä oli paha virhe. Sen tasoittaminen kesti todella kauan aikaa, sillä tyttö oli selvästi vielä ihan liian pieni.

Noin kuukausi sitten S päätti, ettei enää halua silittelyä eikä koskemista nukutuksen yhteydessä. Sinänsä helpotus, mutta huoneessa piti kuitenkin oleilla siihen asti että hän nukahtaa. Päätimme, että siinä oli sopiva vaihe siirtyä yksinnukahtamisen opetteluun, ja rupesimme hiljalleen hivuttautumaan huoneesta pois. Ensin niin, että istuimmekin pinniksen vieruksen sijasta keskellä lattiaa ja jonkin ajan päästä ihan ovessa kiinni. Sitten siirryimme seisomaan oven ulkopuolelle ja välillä kokeilimme livahtaa siitä pois niin, että ovi oli kuitenkin raollaan. Se ilmeisesti toimi, sillä nykyään olemme S:n kanssa nukutuksen yhteydessä vain viitisen minuuttia, sitten sanomme hyvää yötä ja ilmoitamme pian poistuvamme huoneesta. Tyttö yleensä nukahtaa ovi raollaan, toisinaan kiljuu isiä ja äitiä useinkin mutta jopa yksi peittelykerta saattaa riittää. Toisinaan jopa tuumaa, että "Äiti poit". Mikä helpotus! Nyt kun tällainen taito on hankittu, on jopa toivoa siitä että tyttö ei karkaa sataa kertaa sängystä omin päin sitten kun sellainen mahdollisuus on olemassa.

lauantai 17. elokuuta 2013

Ennätyspitkien piinapäivien surkea loppu

Kuten otsikostakin voi jo päätellä, niin siinä sitten kävi. Uskomatonta, mutta totta.

Muutamia päiviä PAS:in jälkeen tunsin monena peräkkäisenä päivänä erikoisia masunippailuja, ja olin jo varma siitä että ne ovat kiinnittymiskipuja. Jotenkin oli myös sellainen olo, että nyt tärppää...

Klinikalta ohjeistettiin, että raskaustestin saisi tehdä 18.8, mutta en millään malttanut odottaa vaan menin testaamaan ensimmäistä kertaa jo viikko sitten lauantaina. Heräsin yöllä kolmelta aivan mahdottomaan pissahätään jonka johdosta oli pakko nousta ylös ja koska olin muutenkin malttamattomana odotellut aamua, päätin tehdä testin samantien. Todella nopeasti tikkuun alkoi piirtyä vahva negatiivinen tulos, ja katsoin sitä unisin silmin mutta täysin typertyneenä. Uutinen vaati veronsa kadonneiden yöunien merkeissä, makasin siis hereillä kiroillen tätä epäonnea.

Aamulla soitin huonot uutiset eräälle ystävälle. Hän sai taas toiveikkaan olotilan palaamaan lohduttamalla, että testasin aivan liian aikaisin. Todennäköisesti vielä useampi päivä pitäisi odotella, jotta testitulokseen voisi luottaa sillä hormonin nouseminen saattaa kestää.

Tästä alkoi kuitenkin varsinainen piinaviikko, sillä joka toinen tunti ajattelin, että olen raskaana ja joka toinen tunti vaivuin synkkyyteen ja epätoivoon, uskoen siihen alkuperäiseen testitulokseen. Valitettavasti tätä jälkimmäistä olettamaa vahvisti se, että maanantaista alkaen joka iltapäivä vessakäynnin yhteydessä paperiin alkoi ilmestyä häivähdys jotain vaaleanpunaista. Paikka paikoin olotila oli todella ahdistava, töissä pystyin jollain tavalla olemaan mutta työteho oli varmasti surkea sillä kaikenlainen keskittyminen oli tipotiessään. Työpäivän jälkeen kiirehdin takaisin kotiin meidän pikku ilopillerin luo, jopa yksinäiset automatkat olivat välillä tuskien takana mutta kotona aina helpotti.

Soitin klinikalle alkuviikosta ja kerroin huoleni, sieltä neuvottiin tekemään testi jo perjantaina 16. päivä ja soittamaan heti heille tulokset jotta tiedettäisiin mitä jälkihoitolääkkeen eli Lugesteronin kanssa tehtäisiin viikonlopun ajaksi. Tätä lääkettähän määrättiin nyt minulle extra vahva annostus, koska edellisessä PAS:ssa kuukautiset alkoivat normaalikierron mukaisesti kun sen sijaan niiden olisi pitänyt siirtyä viikolla eteenpäin. Mielessäni tuumasin, että tämä oli aivan vihoviimeinen ratkaisu, sillä selvästi sieltä kuukautiset yrittelivät tulla läpi koko ajan, mutta Lugesteron esti. Siinä sivussa minä sain kärsiä ennätyspitkistä piinapäivistä aivan turhaan, mikä oli todella sieltä syvältä jostain...

Keskiviikko totesin, että tämä kidutus saa luvan loppua. Työpäivän jälkeen tein Clearbluen digitaalisen raskaustestin ja taas kerran negatiivisen testituloksen ilmestyttyä näytölle peli oli selvä. Perjantaina alkoivat vihdoin myös kuukautiset.

Olo on tyhjä, pettynyt, epäuskoinen, lähes toivoton, surullinen ja hyvin hyvin väsynyt. Ihan kuin olisin juossut maratonin ja haluan vain käydä nukkumaan. Kertaakaan kaikkien näiden meidän lapsettomuushoitojen aikana en ole käynyt vielä näin syvällä, ja ensimmäistä kertaa myöskin ymmärrän niitä ihmisiä, jotka jossain vaiheessa hoitorumbaa haluavat pitää taukoa koska voimat eivät enää riitä. En silti aio tehdä sitä vielä, käymme 18 päivän kuluttua tekemässä viimeisen PAS:n ja tarvittaessa aloitamme myös uuden hoitokierroksen, mutta odotan tätä kaikkea kauhulla. Miten kykenen, miten selviän.

Vasta jälkikäteen tajuan, miten uskomaton munkki meillä kävi Sintistä. Heti tuoresiirrosta raskaaksi! Soitin torstaina huonot uutiset klinikalle ja esitin varmaan saman kysymyksen, minkä hoitaja oli kuullut miljoona kertaa aiemminkin. Miksi viimeksi, muttei nyt? Nyt meille on tehty jo 2 siirtoa eikä vieläkään raskautta. Hoitaja lohdutti, että hän luokittelisi tämän vain huonoksi tuuriksi....

Toivotaan, että se huono tuuri vihdoin väistyy sillä minun mielestäni se on tämän vuoden aikana vieraillut meillä vähän liian monta kertaa.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Uusia kuulumisia

Vihdoinkin sain itsestäni sen verran irti, että nyt tulee se jo kesäkuussa lupailemani päivityspostaus. Ihan hävettävän harvoin ehdin nykyisin päivittää, mutta toisaalta nyt en pysty parempaankaan ja mieluummin harvakseltaan kuin ei ollenkaan, vai mitä :)

Kesä on ollut ihanan lämmin ja rentouttava. Kävimme lomamatkalla ja olemme myös nautiskelleet oleilusta omalla kotipihalla, suorittaen erilaisia kodin askareita ja kaikki tämä rennompi elämä on auttanut keskenmenosurujen painumista taka-alalle. 

Meidän ihana S-tyttönen on varttunut hirmuisesti kesän aikana. Juhannuksena teimme hänelle katalan tempun: veimme neidiltä kaikki tutit pois kertalaakista. Olimme suunnitelleet sitä hyvin pitkään mutta aina jotain tuli muka eteen, ja vihdoin juhannuksena se oli toteutettava sillä siitä alkoi meidän kesäloma emmekä todellakaan aikoneet enää ottaa kesälomareissulle niitä mukaan. Kyllähän moni käyttää tutteja vielä pidempäänkin kuin 1,5-vuotiaana, mutta S ryhtyi kyselemään sitä koko ajan enemmän ja enemmän. Jopa kauppareissu ilman tuttia saattoi muuttua kyyneleiseksi ja hammastenkiristelyksi. Jos S olisi ollut hieman isompi, olisimme varmaan kokeilleet tutin vientiä "oravanpoikasille" tai mitä ikinä siihen tarkoitukseen keksitäänkin, mutta jos olisimme ottaneet tutit esille, neiti olisi tahtonut ne kaikki välittömästi itselleen. Niinpä ne lähtivät yhtenä päivänä pois käytöstä ja meidän suureksi yllätykseksi ilta-unille laittaminen sinä iltana kesti 5 minuuttia josta 2 itkettiin kiivaasti "tuttituttiTUTTIII!" mutta unipupu auttoi vihdoin nukahtamaan. Kuukauden päivät tyttö jaksoi aina välillä tiedustella tuttia, mutta lopussa se oli lähinnä kuin heikkenevä muistikuva jostain tutusta ja rakkaasta. Kun vaihdoimme heti puheenaiheen johonkin muuhun, se pian unohtui kokonaan. Ja kuinka paljon helpompaa elämä onkaan nyt! :)

S on myös ruvennut puhumaan todella paljon. Aina näihin päiviin asti olen kirjannut Vauva-kirjaan ylös kaikki hänen osaamansa sanat, mutta nyt 1v 7kk:n iässä se on muuttunut mahdottomaksi. Aina yhtäkkiä kuulemme sanoja, joita emme tienneet hänen osaavankaan ja kaksisanaisten lauseiden lisäksi on tullut myös 3-sanaisia lauseita. Viimeisin näistä on "Ajaa autolla mummolaan", kyllä huomaa mikä on tärkeä paikka :)

Huomenna S aloittaa taas päiväkodin kesätauon jälkeen. Onneksi saimme kuulla, että alkukesän tarhasählinkien jälkeen (sieltä oli mahdollisesti vaihtumassa kaikki hoitajat mutta taisin hieman hiillostaa päiväkodin johtajaa aiheesta...) S:n rakastettu omahoitaja sai jatkaa ja myös toinen tuttu hoitaja palaa ihan pian töihin. Valitettavasti tytön rakkaimmat kaverit vaihtoivat molemmat hoitopaikkaa, mikä varmasti on neidille kova isku, mutta toivon mukaan sieltä löytyy uusia ystäviä joiden kanssa voi touhuta päivät ja muistella kotona heitä vanhemmille.

Kakkosprojektin suhteen tilanne on sellainen, että ainakaan vielä plussaa ei ole kuulunut. Heinäkuussa oli yksi ovulaatio, jonka suhteen PAS-suunnitelmat torpedoi mahdollisimman väärään ajankohtaan buukattu lomareissu. Teimme kovasti töitä sen eteen ns. luonnonmenetelmin, mutta se ei tuonut tulosta ;) Sen sijaan nyt on kovat piipussa, sillä perjantaina kävimme tekemässä vihdoin toisen PAS:n klinikalla ja tässä ollaan taas "teknisesti raskaana"! Nyt pitää vaan odotella, että alkio hoksaa kiinnittyä ja pidellä lujasti kiinni.

Meillä kävi siirron suhteen mahtava onnenkantamoinen, sillä luulimme tämän olevan pakastetuista alkioista viimeinen mahdollinen siirto, mutta näin ei ollutkaan. Meillähän oli pakkasessa vielä 2 pikkuista jotka oli pakastettu sinne yhdessä yhteen olkeen, ja käsityksemme mukaan ne olisi myös pitänyt siirtää yhdessä. Ne sulatettiin torstaina ja toinen niistä oli ehtinyt päivässä jakautua 8-soluiseksi ja toinen 12-soluiseksi. Parempi noista siirrettiin minuun, mutta toinen oli niin elinkelpoinen että se kannatti pakastaa uudelleen (en edes tiennyt että näin voi tehdä!). Luulin lähteväni alunperin klinikalta reseptit kourassa uutta IVF-hoitokierrosta varten, mutta niitä en saanutkaan sillä tarpeen tullessa tuo viimeinen siirretään sitten ensi kuussa :) Kovasti jännitin, että niinköhän niistä molemmat kupsahtavat sulatuksessa mutta kerrankin meillä oli onnea matkassa ja jospa tämä onni riittäisi ihan sinne hamaan tulevaisuuteen asti.

Tulipa pitkä postaus, mutta siinä oli meidän kuulumiset pähkinänkuoressa. Pari päivää sitten luin erään todella ihanan sähköpostin, jonka oli lähettänyt jo alkukesästä eräs lukija. Kuten hänelle vastailinkin, on erittäin mieltä lämmittävää saada postia ja huomata, että vielä joku jaksaa lueskella näitä yhä harvemmaksi käyviä juttujani :) Lämpimiä terveisiä hänelle ja tietysti muillekin lukijoille!