torstai 28. lokakuuta 2010

Veriryhmä vaikuttaa hedelmällisyyteen

Amerikkalainen tutkimusryhmä on tehnyt ehkä merkittävän löydön hedelmällisyyshoitojen yhteydessä. Havainnon mukaan O-veriryhmän naisilla elimistö todennäköisesti tuottaa vähemmän munasoluja ja niiden laatu on huonompi kuin esimerkiksi A-veriryhmän omaavilla. Tästä syystä O-ryhmän edustajilla on todennäköisesti enemmän vaikeuksia tulla raskaaksi.

Iso-Britanniassa n. 44 % naisista kuuluu veriryhmään O ja 42% ryhmään A. En ole ihan varma miten tämä Suomessa menee, mutta itselläni on ollut käsitys että meilläpäin O-ryhmä on aika harvinainen. Itsehän kuulun tietysti O-ryhmään...:)

No, meikäläisten onneksi artikkelissa todetaan, että ikä on edelleenkin merkittävin tekijä raskautumisessa.

Englanninkieliseen artikkeliin pääset tästä linkistä:

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Ovistikutus - Haamuplussa!

Nyt tiedän vihdoinkin mitä se "haamuplussa" tarkoittaa. Eilen aamuna kun tein ovistestin, ilmestyi sen alapuolelle toinen paljon hailakampi viiva ja tänä aamuna tuli ihan sama tulos. Olen täällä jännännyt kaksi päivää, että kuinka nopeasti se toinenkin viiva lähtee sieltä vahvistumaan eli sattuuko meidän viikonlopun treffit miehen kanssa juuri oikeaan aikaan vai ei :)

Kaikista pahinta olisi, jos viiva vahvistuisi jo huomenna, ennenkuin tapaan miehen. Sen sijaan viikonlopun jälkeinen varma ovis olisi paljon parempi vaihtoehto, koska siittiöthän tunnetusti pärjäävät sisuksissa kaksikin päivää, mutta jälkikäteen niitä on ihan turha yrittää syöttää koska kun ovis on ohi, mikään muu ei enää tepsi kuin odotus seuraavaan kiertoon asti!

Huomenna illalla aion aloittaa myös iltatestit niin pääsen oikein toden teolla toteamaan SEN hetken. Tänäänhän on siis menossa kiertopäivä 15 ja mitään fyysisiä oireita, kuten esim. alavatsakipuja, ei vielä ole.

Tämähän on suorastaan jännää :)

tiistai 26. lokakuuta 2010

Ain laulain työtäs tee

Ihan ensiksikin, roppakaupalla risuja lakkoilijoille! Ettepä olisi voineet pahempaa ajankohtaa valita. Täällä sitä odotetaan sydän kylmänä pääsenkö miehen luokse ollenkaan vai jatkuuko lakko vielä loppuviikosta. Lentomatkustaminen ei näköjään ole nykyisin enää mitenkään varma tapa matkustaa, sillä jos ei joku luonnonkatastrofi uhkaa niin kyllä alan työntekijät pitävät vuotuisista lentokatkoksista huolen.

Mutta oikeasti minun piti kirjoittaa omista töistäni. Moni on täällä blogosfäärissä avautunut viime aikoina omasta työtilanteestaan ja samoin teen nyt myös minä. Olen paiskinut saman työnantajan palveluksessa töitä todella pitkään, siis noin vuosikymmenen verran ja vaikka toimenkuva on muuttunut moneen kertaan, on tällä hetkellä päällimmäinen mieliala turtumus ja loputon väsymys. Tuntuu niinkuin olisin ollut jonkin linkouskoneen sisuksissa eestaas heiteltävänä vuosia, ja loppua ei näy.

Perustyötehtävät ovat pysyneet samoina jo vuosia, ja olen niihin niin rutinoitunut että välillä tuntuu että voisin hoitaa niitä vaikka silmät ummessa. Älkää käsittäkö väärin, en missään nimessä inhoa työtäni ja osaan kyllä arvostaa hyvää ja vakituista tointani, mutta olen vain niin väsynyt...Kesäloma ei tunnu riittävän toipumiseen, varsinkin kun työ on tosi hektistä ja vaatii 100% läsnäolon.


Olen aina ollut melkoinen supertyöntekijä ja tehnyt täysillä kaiken minkä vaan voi tehdä täysillä. Nyt täytyy kuitenkin tunnustaa, että alan hyvin ymmärtää miltä niistä vanhemmista noin 40-50-vuotiaista pidemmän työuran tehneistä naisista tuntuu, jotka valittelevat väsymystä ja motivaation puutetta. Ennen ratkaisukeskeinen minäni suositteli työpaikan vaihtoa tai itse itsensä tsemppaamista, mutta eipä se olekaan niin helppoa! Ikä alkaa tehdä tehtävänsä ja muutkin asiat täytyy ottaa huomioon.

Kuulostaa kauhealta aasinsillalta, mutta vauvaloma tähän saumaan sopisi minulle myös näiden työkuvioiden puolesta ihan täydellisesti. Voisin olla samalla pois työelämästä vaikka useamman vuoden kerrallaan, varsinkin jos jälkikasvua tulisi nopeasti ensimmäisen perään, ja taloudellinen puolikin olisi kunnossa. Nyt kun vauvaa ei vaan tunnu kuuluvan, alkaa jo huolettaa oma jaksamiseni. Sairasloman partaalla en sentään ole, mutta en voi myöskään ottaa esim. virkavapaata sillä siihen ei ole perusteltua syytä ja tarvitsen kuitenkin säännöllisen kuukausiansion.


Uuden työpaikan etsiminen olisi tässä tilanteessa normaalisti se vaihtoehto, mitä harkitsisin. Itse pidän sitä kuitenkin arveluttavana ja vähän ehkä moraalisesti vääränäkin toimintatapana nyt kun tiedän, että saatan milloin tahansa pamahtaa paksuksi ja jäädä mammalomalle. Olisipa kiva sitten ilmoittaa uudelle työnantajalle, että onpa mukava kun koeaika tuli juuri täyteen, jään muuten parin kuukauden päästä pois koska synnytän :) Etsikää siis uusi tyyppi töihin! Ei, siihen en taida pystyä.

Kun elää vain viikonloppuja varten, tuntuvat päivät aika pitkiltä ja elämä omien resurssien hukkaamiselta...Mikä neuvoksi, purenko vielä hammasta vai keksittekö, lukijat hyviä ideoita? :)

maanantai 25. lokakuuta 2010

Ovistikutus - Toteutus

Täällä on nyt menestyksekkäästi tikutettu jo toista päivää! Sunnuntaiaamuna siis aloitettiin ja tänään jatkettiin. Ihan turhaan kitisin aiemmin siitä, kuinka vaivalloista on ensin pissata kuppiin ja sitten dipata siihen tikkua, sillä eihän se ole oikeasti yhtään vaivalloista! Tähän pätee se sama sääntö kun kaikkeen muuhunkin, eli alkukankeuden jälkeen kun touhun saa rutiiniksi se sujuukin kohta omalla painollaan eikä asiaa edes sen kummemmin ajattele.

Myös ovistikutus on välineurheilua: itse käytän sellaisia pieniä muovisia kertakäyttömukeja joihin on kätevä lirauttaa ja heittää sitten kippo menemään :D (anteeksi, oliko tämä vähän too much information)

Mutta siis tämä pieni toimenpide vie aamuisin extra-aikaa n. 1-2 minuuttia eli kelläpä meistä ei liikenisi sen verran ylimääräistä. Ainut riskitekijä tässä on se, että aamuisin unenpöpperössä unohdan koko puuhan, mutta tämänkin olen eliminoinut laittamalla illalla "vehkeet" valmiiksi vessaan odottamaan.

Ja testitulokseni siis olivat (odotetusti) negatiivisia. Tämä on hyvä uutinen! Sen sijaan ensi viikonloppuna odotetaan mielellään vahvoja plussia, katsotaan miten sen kanssa käy :)

Tähän loppuun täytyy vielä lausua muutama ihmettelevä sananen niistä ihmisistä jotka suhtautuvat kovin tuomitsevasti tällaiseen testaukseen. Joistain kommenteista mihin olen törmännyt, tulee mieleen vuosia sitten eräässä urheiluluontoisessa tilaisuudessa tapaamani vanhempi mieshenkilö. Tilanteessa kävi ilmi, että käytän sykemittaria ja tähän hän tuumasi, että "Kuluttaako siinä muka enemmän kun käyttää sykemittaria?". Höh! Ei tietenkään, mutta joskus siitä on apua kun tietää enemmän. Ihan sama juttu tässäkin: kun tietää enemmän, pystyy kohdistamaan toimintaansa paremmin :)

P.S. Nyt alkaa muuten olla jo aika kova ikävä miestä, olisi jo tosi kiva nähdä!

P.P.S. Ja missä se Vauva-lehti muuten oikein luuraa! Siitä on jo monta viikkoa kun tilasin sen...

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

I Would Die for That

Pikku Hiiren blogista löysin linkin tähän koskettavaan Kellie Coffeyn lauluun. Onhan se vähän siirappinen, mutta itse tykkään kovasti.

Rentouttavaa sunnuntaita :)


lauantai 23. lokakuuta 2010

Venäläinen rul...eiku OVISruletti!

Tuntuu hassulta, kun nykyään (yllättäen) ajatukset pyörii niin paljon oman kuukautiskierron ympärillä. Eihän siihen ennen kiinnittänyt edes huomiota! Kuukautiset olivat se jokakuukautinen reisa, mikä piti kestää ja ennenkuin eräs ystäväni alkoi odottaa vauvaa en edes tiennyt että nainen voi tunnistaa kropan oireista oman ovulaationsa :D

Nyt jopa mieliala seurailee kiertoa. Kuukautisten loppuvaiheessa alkaa sellainen seesteinen olotila, kun oikeastaan lopettaa kaikenlaisen kyttäilyn kokonaan ja keskittyy ihan muihin asioihin. -Tässä vaiheessa täällä ollaan nyt.

Ovulaation tullen sitä ryhtyy taas "kuuntelemaan" kroppaa ja väijymään kaikkia pikku oireita, ja toivomaan. Tässä vaiheessa mieheltä vaaditaan myös paljon energiaa ja miehistä satsausta jotta kiekko saataisiin vihdoinkin maaliin :D Ja sitten tietysti taas toivotaan!

Ovulaation jälkeen sitä pohtii ja miettii, että tulikohan tehtyä sittenkään tarpeeksi ja olisiko ollut syytä puputella useammin. Tai harvemmin. Sitten kuunnellaan kroppaa, että tuntuuko "kiinnittymiskipuja"tai mitä lie raskauteen viittaavaa. Eräs samassa jamassa oleva ystäväni tuumasi, että hän on saanut pari kertaa tässä vaiheessa manattua itselleen jopa pahoinvoinnin :O

Kun kuukautisten alkuaihe lähenee, ryhdytään jännäämään että tuleeko niitä menkkoja vai ei. Oireita riippuen toivotaan ja ehkä testaillaankin ihan vain vähäsen.

Sitten kun kuukautiset alkavat, voi sitä pettymyksen määrää! Tässä vaiheessa pihistään, puhistaan ja vetistellään jos oikein pahalta tuntuu. Parin päivän päästä kun tunteilut on tunteiltu, alkaa taas ihana rauha kun tajuaa että tämä kierto meni jo ja ei voi kuin odottaa.

On se naisen elämä rankkaa :D

perjantai 22. lokakuuta 2010

Vauva & Kissa

Viime aikoina olen mietiskellyt, että tuleekohan meille vauvojen ja kissatalouden elämän yhteensovittamisessa joskus ongelmia. Olen mielestäni kertonut, että meiltä löytyy kotoa pari naukujaa. Ne ovat isoja vanhoja poikia, joista lähtee toisinaan aika mojovasti karvaa ja lisäksi ovat vielä aika allergisoivia yksilöitä. Tämän ovat todenneet sellaiset ystävät, joilla on allergiataipumusta ja heille siis kaikista pahimpia ovat meidän katit.

Toisaalta kerrotaan myös, että erilaisten tutkimusten valossa sellaiset lapset, jotka ovat syntymästään asti altistuneet eläinpölylle, sietävät eläimiä jatkossakin paremmin toisin kuin lapset jotka eivät ole tottuneet elämään lemmikkien kanssa. En tiedä, mikä tähän tarkkaan ottaen on syynä. Ehkä eläinpölyn olemassaolo karaisee lasta jollain tavalla?

Meidän perheen kissat ovat alunperin minun elikoitani, ja ne ovat olleet minulla pennusta asti monta monituista vuotta. Miehelle oli vaikeampi sopeutua elämään niiden kanssa, koska hänellä ei ole koskaan ollut kotona lemmikkejä eikä hän erityisemmin välitä kissankarvoista (tosin kukapa välittäisi!). Kissani puolestaan ovat varsinaisia murmeleita eivätkä osaa kantaa kaunaa kenellekään. Nykyään perheen uusin jäsen eli mies on jo niiden mielestä ihan "iskä" koska hän antaa ruokaa, leikittää ja joskus jopa paijaa. Mikäs sen yksinkertaisempaa! :)

Mies on kuitenkin se, joka välillä ääneen pohtii pystyisikö meillä olemaan kissat vielä silloin kun lapsia tulee. Minä en näe siinä muuta ongelmaa kuin tilanpuute koska asumme siis kaksiossa, jossa 4 perheenjäsentä on melkoinen määrä. Kun siihen tuodaan edes yksi vauva lisää, alkaa itse kunkin elintila vähetä aika lailla, puhumattakaan siitä siivouksen ja järjestelyn määrästä mitä tarvitaan että saadaan pieni asunto näyttämään elinkelpoiselta sen kaiken tavaramäärän keskellä. (Hmm, riittäisiköhän tämä miehelle tarpeeksi suureksi kimmokkeeksi vihdoin isomman asunnon laittoon...) :)

Joskus olen kuullut puhuttavan myös siitä, että kissa olisi vaaratekijä vauvalle. En tiedä onko tämä vanha tarina kissan kömpimisestä vauvan houkuttavan pieniin rattaisiin vain urbaani legenda vai onko sellaista joskus oikeasti tapahtunut, että tämä olisi koitunut vauvan kohtaloksi. Luulisi kuitenkin, että kissat ovat nykyäänkin perheissä aika yleinen lemmikki eikä hurja vaaratekijä puolustuskyvyttömän vauvan terveydelle?

Itselläni olisi melkoisen vaikeaa kuvitella elämää ilman lemmikkejä, ja kissat ovat ihana elämän rikastaja. Niiden touhuja on mukava seurata ja niiden kiintymys emäntäänsä kohtaan on suorastaan ylitsevuotavaista :) Tietysti oma lapsi kuitenkin voittaa lemmikin aina, ja jos lapselle kehittyisi eläinallergia niin vaihtoehtoja olisi vain yksi: eläimistä luopuminen. Jos taas suurin ongelma on siivoaminen, niin siitä on selvitty tähänkin asti! Uskon, että lapsillekin on kehittävää ja hauskaa elää lemmikkien parissa, lisäksi se opettaa vastuuntuntoa ja toisesta elävästä olennosta huolehtimista. Olen aina saanut pitää lemmikkejä lapsesta asti, joten haluaisin tietysti samaa myös omalle jälkikasvulleni.

Onko lukijoilla kokemuksia lapsiperheen ja kissojen yhdistämisestä? Tuliko ongelmia ja heiluiko moppi jatkuvasti?

//EDIT: Korjaanpa vähän lausumaani kissojen ja perhe-elämän yhdistämisestä ennenkuin tulee oikein pahoja väärinkäsityksiä :) Lähinnä mies on pohdiskellut, että olisikohan parasta laittaa kissat vanhempieni luokse, joka on kattien rakastama vakiohoitopaikka, muutamaksi eka kuukaudeksi hoitoon kunnes saisimme arjen rullaamaan ja mahdollisesti sitten vaihdettua isompaan asuntoon. Tosin niinkuin Äni kirjoitti kommenttiboksissa, se tuntuu vähän epäreilulta ajatukselta koska se jos mikään on omiaan vahvistamaan kateille sitä mielikuvaa, että perheeseen on nyt tullut joku "tunkeilija" joka on viemässä heidän paikkaansa.

Mies tietää kuinka tärkeitä miukujat ovat minulle, joten hän ei ikinä lähtisi vaatimaan, että niistä pitää päästä eroon. Ainut asia mikä tätä voisi muuttaa, olisi vauvan turvallisuus, mutta tästä tuli kommenttiboksiin aivan mahtavia vinkkejä esim. vauvan sängyn ja vaunujen suojaamiseen! Nuo otetaan joku päivä aivan varmasti käyttöön ja ellei muusta syystä, niin ainakin miehen mielenrauhan säilyttämiseksi :D

Ai niin, ja olen muuten salaa vakuuttunut, että mies jo ihan pikkuisen rakastaa meidän katteja...:)

torstai 21. lokakuuta 2010

Liikunnan riemua(ko)

Olen varmaan jossain edellisessä elämässäni ollut karhu, koska näin päivien pimetessä tunnen suurta tarvetta kömpiä talviunille ja herätä vasta kun on valoisaa ja linnut taas sirkuttavat. Toinen houkutteleva vaihtoehto olisi vetäytyä iltaisin sohvannurkkaan lämpimän viltin alle ja viettää ilta siinä rauhallisissa merkeissä, mutta tällä hetkellä tekemistä on sen verran paljon, että tällainen luksus ei oikein onnistu.


Eräs asia sen sijaan, joka ei kalenteristani poistu koskaan, on liikunta erilaisissa muodoissaan. Tämähän ei varsinaisesti blogini aihepiiriin kuulu, mutta olen lukenut mm. Salamatkustajan ja Pingun postauksia aiheesta, ja inspiroitunut itsekin kirjoittamaan tästä tärkeästä asiasta joka olisi aina niin mukava unohtaa. Uskon, että jos lykästää ja tulen raskaaksi, tulen varmasti vaahtoamaan tästä liikunta-aiheestakin melko paljon, joten sama aloittaa jo nyt! :)

Kuten tuolla aiemmin kirjoittelin, on paino salakavalasti palannut entiseen lukemiin ennen häitä aloittamaani kuntokuuria. On se niin väärin, että loistokuntoon pääseminen kestää 7 kk:tta ja kilojen takaisinsaaminen vain 3 vkoa! ;)

Salamatkustajalla on sisäinen pakko liikkua, sillä muuten mikään ei pelitä. Voin rehellisesti sanoa, että minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaisia ongelmia laiskotella tai olla urheilematta vaikka 2 viikkoa putkeen. Oma urheilumotivaationi kumpuaa osittain turhamaisuudesta eli tietynlaisesta fyysisestä ihanneolotilasta mihin aina haluaisi pyrkiä, ja mikä aina tuntuu olevan niin lähellä, mutta silti kovin kaukana. Tilannetta ei mitenkään helpota se, että kropan mallini on perisuomalainen päärynä, eli vaikka muu vartalo on hoikka niin kaikki rasva haluaa välttämättä parkkeerata itsensä lantion alueelle ja loput tihutyöt tekee painovoima. Ja jos joku tunnistaa sen tilanteen, kun laihduttaessa kaikki rasva katoaa ensin tisseistä ja sitten vasta pepusta, niin minä jos kuka olen tässä asiassa kohtalotoveri! Kyllä siinä saa sitten töitä tehdä ylläpitääkseen sopusuhtaista vartalonmallia, varsinkin kun iän myötä aineenvaihdunta hidastuu jatkuvasti.
Nyt normaalielämässä häähuuman haihduttua, urheilutahtini on vakiintunut noin 3-4 kertaan viikossa. Parhaimmillaan urheilen jopa 5 kertaa viikossa, mutta se on muiden menojen ja työssäkäynnin ohella aika vaikea saavuttaa, vaikka sillä urheilumäärällä tiedän jo pystyväni syömään melkeinpä mitä haluan (tietysti lukuunottamatta näitä parin viime viikon suklaatalkoita!).

Tykkään urheilla omaan tahtiin ja arvostan hyvää lihaskuntoa, joten kuntosali on ystäväni. Siellä treenaan 3-4 kertaa viikossa nelijakoisella ohjelmalla ja kerran viikossa juoksen. Mukavuudenhaluinen kun olen, en juuri koskaan juokse kerralla 40 minuuttia pidempään. Juokseminen on kesällä aivan loistava ja itsenäinen urheilumuoto, mutta talvisaikaan se vaatii suurta motivaatiota ja tähän vuodenaikaan käyn jatkuvasti sisäistä keskustelua itseni kanssa aiheesta "kuinka välttämätöntä juokseminen ylipäätään onkaan" ;) Kun on kylmää, märkää ja pimeää, ei ulkona juokseminen juuri houkuttele, mutta ajankäytöllisesti se on ihan paras liikuntamuoto.

Pingu noudattaa Painonvartijoiden pistelaskusysteemiä, ja kadehdin suunnattomasti tätä itsekurin määrää :) Toisaalta itse olen sitä tyyppiä, joka rakastaa herkuttelua, mutta jolla totaalikieltäytyminen toimii aina parhaiten kuin pikku herkuttelu joka päivä. Tärkeintä onkin ehkä tunnistaa se oma "lajityyppinsä" ja noudattaa sitä. Itse yritän taas houkutella sisäistä motivaatiota jostain kolostaan esiin, jotta voin taas ottaa itseäni niskasta kiinni ja palata normaaliin terveelliseen ruokavalioon ja säästää namit vain viikonlopuiksi!

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Minkälainen Vauva Sinusta Tulisi?

Minkälainen vauva Sinusta tulisi?

Viihtyisitkö sinä äidin kohdussa pitkään etkä haluaisi tulla sieltä ollenkaan pois? Vai olisiko sinulla niin kova kiire ulkomaailmaan että sinua pitäisi toppuutella levossa. Älä huoli, sillä minä jaksaisin kyllä odottaa.

Olisitko sinä syntyessäsi ponteva poika vai hentoinen tyttö? Huutaisitko syntyessäsi kovaa kun saavut suureen maailmaan meidän luoksemme, vai ihmettelisitkö hiljaa kaikkea sitä hyörinää ympärilläsi?

Oppisitko sinä heti imemään äidin rintaa, vai olisinko se sittenkin minä jonka pitäisi oppia ruokkimaan sinua?

Jaksaisitko odottaa, kun me vaihdamme ensimmäistä kertaa vaippojasi vai itkisitkö kömpelyyttämme ja tottumattomia otteitamme? Älä huoli, kyllä me sitten oppisimme yhdessä.

Kenen syli tyynnyttäisi sinut pahan mielen itkuista parhaiten? Olisiko se isin suurien kourien hellä ote vai äidin pieni mutta lämpöinen syli?

Nukkuisitko aluksi paljon vai kaipaisitko huomiotamme enemmän kuin unta? Vai olisiko se kuitenkin äiti ja isä jotka sinua koko ajan kaipaisivat? Malttaisimmeko laskea sinua sylistämme pois ollenkaan, kallista aarretta jota odotettiin niin paljon pidempään kuin 9 kuukautta?

Tunnistaisitko sinä meidät, äitisi ja isäsi? Tuntisitko meidät hymystä, äänestä ja katseesta? Koska me tunnistaisimme sinut aina, meidän lapsemme.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Ovistikutus - Da Plan

Ostin äskettäin ystävältäni ylimääräiseksi jääneen ovulaatiotesti- ja raskaustestipakkauksen, jossa oli lähemmäs 30 ovistestiä ja 6 raskaustestiä. Jos noiden avulla ei paikanneta ovulaatiota niin ei sitten millään! Niitä pitäisi olla todellakin riittävästi yhteen kiertoon ja jos hyvin käy, niin ehkä myös toiseen.

Työlääksi tämän tekee minun epäsäännölliseksi osoittautunut kiertoni, eli erästä vanhempaa postausta lainaten ja täydentäen, tässä on "kiertohistoriani":

1. kierto: 39 pvää, kuukautisten kesto 7 pvää
2. kierto: 39 pvää, kuukautisten kesto 7 pvää
3. kierto: 29 pvää, kuukautisten kesto 5 pvää
4. kierto: 32 pvää, kuukautisten kesto n. 7 pvää?

Ihan ensimmäisen kierron jätin tuosta kokonaan pois koska siinä ei ollut mitään tolkkua ja todennäköisesti e-pillereiden käyttö sekoitti kroppaa aika lailla. Tästä lähihistoriasta voisi kuitenkin vetää sen johtopäätöksen, että kierto on 29-39 pvää, todennäköisimmillään siellä 30 paikkeilla.

Poimin testipaketista noiden kierronpituuksieni mukaiset tikutuksen aloituspäivät:

Jos 29 pvää: päivänä 12
Jos 32 pvää: päivänä 15
Jos 39 pvää: ohje ei riitä näin pitkälle, mutta jos kierronpituus on 38, aloitus on päivänä 21

Tuo päivä 12 ajoittuu ensi sunnuntaille, jolloin siis tikutus alkaa. Tarkoitus on jatkaa niin pitkälle, että saan ovulaation paikannettua. Olen tästä oikeastaan aika innoissani, sillä nyt voin oikeasti ensimmäistä kertaa mätsätä ne fyysiset oireet, mitä tässä on pitkin syksyä koettu, todistettavasti testissä näkyvään ovulaatioon! Mielenkiintoista on myös nähdä, milloin testi näyttää otollisinta aikaa suhteessa aiemmin ilmenneisiin alavatsakipuihin eli tulevatko ne ennen tai jälkeen "oikean" ovulaation vai juuri samaan aikaan.

Minähän kokeilin tikutusta ihan ensimmäisestä kierrosta alkaen, mutta se oli täysin turhaa rahanmenoa koska en aavistanut kierronpituutta näin pitkäksi. Lisäksi kokeilin kalliilla digitesteillä jotka siis loppuivat täysin ennen aikojaan. Nyt tuntuu siltä, että näillä liuskatesteillä on helpointa aloittaa (vaikka tikun dippaaminen pissakuppiin ei mitenkään mahtavalta ajanvietteeltä kuulostakaan!) ja jos joskus on tarvetta saada tarkempi tulos, siirtyä sitten vaikka takaisin digitesteihin.

Katsotaan mitä tästä projektista selviää! Ehkä selviääkin, etten ovuloi aina ollenkaan, mutta senkin tietäminen on parempaa kuin pimennossa olo. Tietääpähän sitten pyyhältää lekurille ja saada sieltä lääkkeet millä tilannetta voi auttaa!

Päivittelen sitten myöhemmin, miten tämä Operaatio Tikutus etenee.

//EDIT: Katjusha antoi mahtavan vinkin, että kannattaa tikuttaa välillä sekä aamupäivästä että illasta, koska positiivinen saattaa osua vain iltaan. Tätä aion kokeilla ehdottomasti niinä oletettuina ovispäivinä!

maanantai 18. lokakuuta 2010

Miehen Vauvakuume

Meillä mies on ihan kympillä mukana vauvaprojektissa ja se on minusta aivan mahtavaa. Eilen aamulla hän kertoi aamulla heränneensä sellaiseen uneen, että hän piteli käsivarsillaan poikavauvaamme. Iih! (jos osaisin, laittaisin tähän monta sellaista pientä sydäntä)

Lisäksi hän jaksaa kuunnella vaihtelevia tuntemuksiani aiheesta mutta säilyttää silti tervejärkisen suhtautumisen ja palauttaa minut tarvittaessa maanpinnalle. Voisin kuvitella, että minulle olisi aika raskasta olla itse kaikkinielevän vauvakuumeen kourissa, jos mies ei juurikaan piittaisi aiheesta ja olisi täysillä mukana.

Tilannehan lähti liikkeelle tästä, ja sen jälkeen ei ole ollut epäilystäkään siitä etteikö mies haluaisi vauvaa yhtä paljon kuin minä. Olen tainnut täällä jo aiemmin kirjoittaakin, että jostain syystä päähämme on iskostunut maagiseksi lapsikatraan määräksi numero 3, mikä tarkoittaa sitä että lähivuosina saamme urakoida lukeman eteen aika lailla :) Toki olemme varautuneet siihen, että tämä mielipide voi matkan varrella muuttua, mutta on hyvä pitää mielessä realiteetit että minun iässäni ei ole syytä viivytellä kun kerran tuo on tavoitteena.

Minusta olikin aika hupaisaa, kun mies eräänä päivänä aiheesta keskusteltaessa kommentoi, että me alamme sitten tehdä heti ensimmäisen perään toista lasta eikä mitään odotteluja tai ehkäisyjä väliin.

"Öö, kulta..mitä jos saisin toipua ensin siitä synnytyksestä...ja eikö meidän pitäisi myös hoitaa ensiksi se raskaaksitulopuoli ensimmäisen kanssa...? ;)

Miehen näkökulma on joskus niin kovin konkreettinen ja asiakeskeinen! Silti meillä mies on se, joka kaupungilla kulkiessaan osoittelee minulle pieniä taaperoita ja pyytää katsomaan niiden touhuja :)

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Katsaus Lapsettomuushoitoihin

Halusin kirjoittaa lapsettomuushoidoista, koska tietoni aiheesta ovat olleet hävettävän heikot ja täytyy tunnustaa, etten aina lapsettomuusaiheisia blogeja lukiessani täysin ole ymmärtänyt mistä hoidoista puhutaan kun lyhenteitä vilisee. Tässä siis pieni otos niistä yleisimmistä hoidoista mitä raskaaksi tulemisessa käydään läpi, miehen hoitoihin en sen sijaan puutu tässä lainkaan.


Lapsettomuuteen vaikuttavat sairaudet:

- vaikea endometrioosi (voidaan hoitaa kirurgisesti jos ilmenee munasarjojen kystana)
- myoomat (kohdun lihaskyhmyt, poistetaan kirurgisesti)
- kilpirauhasen toimintahäiriö

Kaikilla edellämainituilla on vaikutusta raskautumiseen ja niistä kaksi ensimmäistä voidaan hoitaa kirurgisesti. Sen sijaan esim. endometrioosia ei voida poistaa, vaan silloin suositellaan yleensä lasten hankkimista nuorella iällä. Kilpirauhasen toimintahäiriöt hoidetaan lääkityksellä kuntoon, minkä jälkeen raskaaksitulo on mahdollista.


Ovulaation induktio

Useat naiset kärsivät ovulaatio-ongelmista ja niitä voidaan yrittää korjata lääkehoidolla. Ovulaation induktion periaatteena on stimuloida elimistöä tuottamaan lääkkeiden avulla yksi munasolu, joka hedelmöittyy yhdynnän jälkeen. Ensimmäisenä lääkkeenä voidaan käyttää klomifeenitabletteja. Klomifeenillä voidaan yrittää raskautta aina 4-6 kierron verran, mutta jos sinä aikana ei ole tapahtunut edistystä, suositellaan kääntymään muiden hoitojen puoleen.

Jos nainen kärsii FSH- ja LH-hormonien puutteellisesta erityksestä, klomifeeniä ei voida käyttää. Silloin voidaan hoitaa gonadotropiinipistoksilla jotka aloitetaan jo kierron alkuvaiheeseen. FSH-pistoshoito aloitetaan kierron alkuvaiheessa, ja kun munarakkula on kypsynyt sopivan kokoiseksi, laukaistaan ovulaatio HCG-pistoksella.

Ovulaation induktio soveltuu hyvin naisille, joilla on hormonaalisia häiriöitä, epäsäännöllinen kierto ja tästä johtuvia munarakkulan irtoamishäiriöitä. Hoitomuoto voidaan yhdistää myös inseminaatioon tulosten parantamiseksi.


Varsinaiset hedelmöityshoidot


Inseminaatio ( keinosiemennys / IUI )

Tätä tapaa käytetään selittämättömässä lapsettomuudessa tai kun lapsettomuuden aiheuttaa kohdunkaulan lima tai miehestä johtuva syy. Parhaimmat siittiöt (joko omia tai luovuttajan) irrotetaan pesumenetelmällä siemennesteestä ja ruiskutetaan oikeaan aikaan naisen kohtuun. Tämä parantaa raskauden alkamisen mahdollisuutta, kun siittiöiden matka munasoluun lyhenee. Naiselle saatetaan antaa samaan aikaan myös FSH-pistoshoitoa tulosten parantamiseksi. Inseminaatiossa hedelmöitys tapahtuu naisen kehossa. Hoidon onnistumistulos on 10-15% hoitokiertoa kohti ja niitä toistetaan 3-6 kertaa minkä jälkeen siirrytään IVF-hoitoon.


Koeputkihedelmöitys ( IVF-hoito )

Tämä on yleisin avusteinen hedelmöittymismuoto. Siinä naisen elimistöä stimuloidaan hormonihoidoilla tuottamaan useita munarakkuloita kerralla. Kun munarakkulat ovat kypsyneet, pyritään keräämään mahdollisimman monta käytettäväksi myöhempää tarvetta varten. Keräyksen jälkeen saatetaan aloittaa kohdun limakalvoa vahvistava progesteronihoito emättimen kautta. Miehen siemenneste kerätään samana päivänä kuin naisen munarakkulat, ja siirretään naisen munarakkuloiden kanssa lämpökaappiin hedelmöittymään luonnollisenkaltaisissa olosuhteissa. Munasolut tutkitaan ja jos hedelmöitys on tapahtunut, alkiot siirretään kohtuun katetrin avulla. Moniraskauksien välttämiseksi niitä siirretään kerralla 1-2 kappaletta, mutta loput alkiot voidaan käyttää myöhemmin pakastuksen jälkeen, jos ne ovat olleet hyvälaatuisia.

Raskausprosentti yhtä hoitokiertoa kohti on 20-35%, ja lapsi kotiin-prosentti hieman alhaisempi. Hoito koetaan usein rankaksi mm. alkuvaiheen pistoshoitojen takia, jotka tavallisesti nainen antaa itse itselleen. Toimenpiteiden aikana nainen saattaa myös kokea kipua kipulääkkeistä huolimatta, mutta tämä on hyvin yksilöllistä.


Lapsettomuushoitojen kustannuksista löydät hyvän jutun blogista Biologinen kello tikittää, joten siellä voit tutustua europuoleen.

Oletko kokeillut jotain edellämainituista hoitomuodoista, ja ennen kaikkea tuliko sieltä tulokseksi vauva? :)

Lähteet: www.hedelmallisyys.fi, www.terveyskirjasto.fi, www.vaestoliitto.fi, www.metku.net

lauantai 16. lokakuuta 2010

Toisten Kiukuttelevat Lapset Vol. II

Kerjään varmaan tällä postauksella verta nenästäni, mutta päätin silti avata sanaisen arkkuni vielä kertaalleen tästä samasta aiheesta.

Eilen meidän työpaikalla kävi vierailemassa eräs työntekijän kaveri pienen poikansa kanssa, joka oli arviolta 4-5 vuotias. Tämä mieshenkilö viipyi poikansa kanssa naapurihuoneessa n. 45 minuuttia ja lähes koko ajan tämä nappula joko kirkui tai karjui suoraa huutoa.

Viestin ydin oli se lasten normaali isiisiisiISIISIISI / mennäänMENNÄÄNMENNÄÄN / KATOTÄTÄkatotätäKATOTÄTÄNYT!

Mikä tässä minua eniten närästi, oli että kertaakaan en kuullut tämän isän pyytävän poikaa olemaan hiljempaa eikä hän myöskään laittanut kyseisen huoneen ovea kiinni. Alkoi siinä kieltämättä vähän pipo kiristää kun tämä tyyppi tulee meidän muiden työpaikalle normaaliin työaikaan ja työntekeminen menee aivan mahdottomaksi. On meillä ennenkin lapsivieraita käynyt mutta ikinä niistä ei ole mitään häiriötä aiheutunut. Nyt desibelit olivat niin kovalla ettei puhelimessa voinut mitenkään puhua (tai olisi ollut ehkä selittelyjen paikka meidän bisneksien muuttuneesta luonteesta ;) ).

Lapsillehan on normaalia käyttää ääntään eivätkä he voi tietää miten eri paikoissa käyttäydytään ellei aikuinen opasta. Jos aikuinen sen sijaan ei välitä niin ei varmasti lapsikaan.


perjantai 15. lokakuuta 2010

Vauvakuumesoppa - RESEPTI

Pari postausta aiemmin pari anonyymia tuolla kommenttiboksissa urputtivat, kuinka viitsin märistä täällä blogissani ja olla muka niin pettynyt kun en tässä lyhyessä 4 kk:n ajassa ole tullut raskaaksi. Tässä julkaisen teidän kaikkien lukijoiden iloksi RESEPTIN miten tähän tilanteeseen tullaan:

1) Aletaan ajattelemaan n. 23-25-vuotiaana, että olisipa mukava saada oma perhe ja omia pikku temmeltäjiä
2) Ryhdytään hiljalleen katsastelemaan sopivaa miestä, kenen kanssa huvittaisi pyöräyttää pari yhteistä mukulaa ja vaihtaa kakkavaippoja
3) Odotetaan 5-7 vuotta ja haaveillaan asiasta salaa, kunnes vihdoin tavataan nykyinen mies joka saa sukat vipattamaan jalassa
4) Lyödään hynttyyt yhteen (ja haaveillaan salaa)
5) Odotetaan kosintaa (ja haaveillaan salaa)
6) Päätetään mennä naimisiin ja "tehdä" vauva vasta papin aamenen jälkeen
7) Yritetään vaimentaa vauvakuumetta
8) Annetaan vauvakuumeelle periksi ja otetaan varaslähtö 3 kk:tta ennen häitä
9) kärvistellään ja jahdataan sitä pakoilevaa haikaran käppänää

Ja tadaa, soppa on valmis! Kymmenen vuotta sitä onkin kohta keitelty :)

Minkäslaista soppaa lukijoiden kattiloista löytyy?


torstai 14. lokakuuta 2010

Taisteluasemissa: are you talkin' to ME?

Eilen tuli ihmeteltyä oikein perusteellisesti alkuviikon huonoa oloa, ja kerkesin jo epäillä että kroppa huijaa minua. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kyseessä on työperäinen allergia: heti kun aamulla istuu työtuoliin, alkaa kuvottaa, ha ha!

Ei sentään, ei tilanne noin paha ole vaikka työ ei aina niin jaksaisikaan motivoida. :D

Eilen oli tärkeää tehdä raskaustesti testi siinäkin mielessä, että voin ainakin eliminoida raskauden mahdollisuuden pois, sillä tänä iltana minulla on luvassa eräs asiakastilaisuus jossa ei oikein voi olla nauttimatta alkoholia. Se herättäisi asiaintilasta hieman liikaa epäilyksiä enkä ole mitenkään halukas paljastumaan ensimmäisellä raskausviikolla melkein tuntemattomille ihmisille! Jos olisin ollut raskaana, en olisi vain hämäyksen vuoksi ryhtynyt alkoholia ryystämään vaan olisin toki pidättäytynyt, mutta nyt ei ainakaan tarvitse miettiä tuollaisia asioita vaan voi rauhassa nauttia lasillisen tai pari.

Myöskin olen ajatellut, että nyt aion kuulkaa ottaa tästä vauvaprojektista kunnon niskaperseotteen! Kropan on aivan turha yrittää lähetellä hämäyssignaaleja tai kuukautisten tulla milloin sattuu. Aion ostaa nyt tukun halpoja ovulaatiotestejä ja näyttää tälle kropalleni mistä se kana pissii! Eli kohta aletaan tikuttaa niin pitkälle, että se ovulaatio myös todistettavasti löytyy ensimmäistä kertaa ja kunnolla.

Se sattuu muutenkin loistavaan saumaan (uskoisin näin), koska sain juuri ostettua ensimmäiset lentoliput mieheni luokse. Yhteisen ajan löytäminen vaati melkoista kalentereiden mätsäystä, mutta nyt se on tehty, ja tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että reissu sattuu ehkä otolliseen aikaan! Jos ei satu, ja ovulaatio paikannetaan jonnekin muualle, ei silläkään ole niin suurta merkitystä koska nyt olisi vain pääasia saada oviksesta todistettavasti kiinni. Kierron hiljalleen vakiintuessa se jatkossa löytynee sitten pomminvarmasti ja silloin on turha livahtaa karkuun jos saan vielä miehen yhtäaikaa hollille :D

Huomaatteko, olen varustautunut :) Periksi ei anneta!

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Voiko ihmisellä olla valeraskaus?

Tällä viikolla on ollut outo olo. Maanantai-iltapäivästä asti on äklöttänyt joka päivä, koko ajan voimistuen. Maanantaina se kesti parisen tuntia ja jo tänä päivänä aamusta iltaan, ja ainoastaan syöminen helpotti tähän olotilaan.

Lisäksi se ennustamani sunnuntain tätivierailu ei toteutunutkaan (jos laskee 29 kierronpituudella tästä huolimatta). Tänään on vain ollut pientä tipottelua.

Eikö kuulostakin aivan raskaudelta?

VÄÄRIN! -Tein juuri raskaustestin ja se näytti niin vahvaa negatiivista ettei siitä voinut erehtyä. Ei haamun haamua vaikka kuinka koitti tiirailla.

Johan nyt. On tässä aiemminkin ollut erisorttisia epäilyksiä, mutta tämä oli kyllä niistä oireiden puolesta kaikista vahvin.

Mikä ihme tuohon ellotukseen oikein voi olla syynä..? Olenko henkisesti valeraskaana??

tiistai 12. lokakuuta 2010

Suvun Epäluotettava Musta Lammas

Meidän suvussa on yksi aika ärsyttävä jäsen. Hän on kova kylästelemään, mutta tulee ja menee vähän miten sattuu. Hän ei pidä sovituista ajoista kiinni, vaan saattaa tupsahtaa käymään aivan varoittamatta etuajassa, tai tulee joskus jopa viikon tai pari myöhässä.

Voitte varmaan ymmärtää, että hän ei ole meidän perheessä kovinkaan suosittu, ja myös minun mieheni on välillä vähän vaikea sulattaa näitä vierailuja. Hänen tuloaan on paha estää, mutta toivoisin, että saisin hänelle lähiaikoina sovittua vähän tarkemmat kyläilyajat jos kerran on aivan pakko tulla joka ikinen kuukausi. Kaikista parasta meidän mielestä olisi, jos hän ei tulisi ollenkaan mutta hän aina vaatimalla vaatii saada päästä kylään. Jostain syystä en vain saa viestiä menemään perille.

Tällä kertaa tämä Täti on kaksi päivää myöhässä. Olen melko varma, että hänen piti tulla sunnuntaina, mutta eipä vaan tätiä näy tai kuulu...

maanantai 11. lokakuuta 2010

I have a project!

Viime päivinä olen ihastellen lukenut kommentteja lehdistä ja blogeista "ihanasta syksystä" tai "tunnelmallisesta syksystä". Mukavaa, kun joku ajattelee noin, sillä olen jostain syystä ollut aina vankkumaton syksynvihaaja. Tai ehkä se onkin tämä kyseinen vuodenaika joka inhoaa minua, koska tuntuu niinkuin valon vähetessä kaikki energia katoaisi minusta ja elo loppuvuotta kohden tuntuu välillä melkoiselta survivor-taistelulta kun aamulla on pimeä, päivällä on hämärä ja illalla taas kerran pimeä. Onneksi keskipäivällä saadaan vielä jonkin aikaa nauttia ihan oikeasta auringonvalosta, mutta pian sekin vuorokaudenaika joutuu sopeutumaan talveen.

Minä olen itse kesän lapsi ja rakastan valoa ja aurinkoa! Kesällä unentarve vähenee radikaalisti ja mieli on pirteä.

Tälle syksylle on perinteisen syyssynkistelyn lisäksi vielä tämä miehen reissukausi ja vauvakuumeeni, joka näköjään elää ihan omaa elämäänsä. Mietin vähän, että mitähän tästä oikein tulee ja itseään pitää varmaan piristää oikein kunnolla, mutta nyt kun mies sitten lähti ja olen yksin kotona, ei tunnukaan niin kurjalta kuin pelkäsin. Olisihan täällä mukavampi olla kaksin, mutta tiedän, että miehellä on uudessa paikassa hyvät oltavat ja todennäköisesti mahtavia työhaasteita luvassa, joten hyvin tässä pärjäillään.

Ennenkaikkea ihan huippu asia on, että minulle on luvassa tälle syksylle eräs projekti!! Minulle on tarjoutunut mahdollisuus hoitaa eräs remonttihomma kodissamme loppuun, ja sen hoitaminen vaikuttaa asumismukavuuteemme aivan mahtavalla tavalla! Olen tästä tosi innoissani ja sormeni suorastaan syyhyävät, että pääsen soittelemaan remonttimiehille ja miettimään aikatauluja, materiaaleja jne. jne. Siitä tulee varmasti fyysisesti rankkaa, koska mies ei ole paikalla, mutta vanhempani tarjoutuivat oma-aloitteisesti avuksi, ja uskon että heidän + remonttimiesten avulla saamme homman näppärästi loppuun.

Mikä parasta: remontin jälkeen asunnostamme tulee ns. vauvaystävällinen eli sen jälkeen meiltä löytyy paikka mihin tarvittaessa voi sijoittaa vauvansängyn, hoitopöydän ja vauvanvaatteet :) Ja jos ei tuokaan tarve ihan pikaisesti toteutuisi, niin jo pelkästään meidän asumisolosuhteemme tulevat paranemaan huomattavalla tavalla. :)

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Haluan... Vol. II

Haluan...

...kokea sen hetken kun vastasyntynyt vauvani nostetaan syliini ensimmäistä kertaa.
...tietää miltä imettäminen tuntuu, ja osaanko edes.
...osata keskustella toisten äitien kanssa asiantuntevasti vauvelini kakan koostumuksesta.
...kuulla pienten jalkojen tassutuksen kun hän aamulla herättyään saapuu kömpimään isin ja äidin sänkyyn ja me haluaisimme nukkua vielä 5 minuuttia.
...käydä valokuvaamossa otattamassa sen iänikuisen perhepotretin ja esitellä sitä meidän vitriinistä kaikille vieraille jotka vain jaksavat katsoa.
...olla kuin se tyylikkään näköinen nuori äiti, joka tuli viime viikolla Stockmannilla vastaan keskellä päivää ja jutteli vauvalleen taukoamatta, onnellinen hymy kasvoillaan.
...että se pieni tyttö, jonka hymy ulottui korvasta korvaan kun hän kuuli että saa painaa hississä meidän toisten puolesta peräti kolmea eri nappia, olisi minun tyttäreni.
...joutua heräämään keskellä yötä syöttämään pientä, jonka masu huutaa ruokaa ja ottaa sitten päivällä yhdessä torkut.
...auttaa lastani koululäksyissä ja opiskella hänen kanssaan kaikki Euroopan kaupungit uudestaan.
...olla paikalla lohduttamassa kun joku on kiusannut lastani koulussa.
...olla todistamassa hänen ilmettään kun isi tulee työpäivän jälkeen kotiin.

Tiedän, että Sinä tulet vielä meidän luoksemme. Ja me odotamme Sinua.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Katkeruus ja kateus puhuvat

Nyt on vain sellainen hetki, että on päästettävä katkeruus ja kateus vähäksi aikaa valloilleen. En vaan jaksa olla positiivinen. Miksi meille ei voi tulla sitä vauvaa, MIKSI??

Yli vuosi sitten kesällä kun keskustelun alla oli vakavasti aloittaa vauvan yrittäminen lähiaikoina, puhuin asiasta erään ystäväni kanssa jolla oli ollut paha vauvakuume jo vajaan vuoden. Tiesin miten kipeä tämä aihe hänelle oli, joten emmin pitkään kertoako hänelle vai ei, koska tuntui että jotenkin saattaisin loukata häntä tällä uutisella. Hänen miehellään oli jo pari lasta ex-vaimonsa kanssa, ja oli hyvin epävarmaa halusiko hän edes kolmatta. Niinpä tämä aihe oli ollut kiivaidenkin keskustelujen alla yli puoli vuoden ajan, joten tuntui pahalta mennä täräyttämään uutinen, että meillä vauvan yrittäminen on yhteinen päätös ja saatamme pian aloittaa. Toisen ystäväni neuvosta kerroin kuitenkin, ja kaverini oli siitä hyvin iloinen!

Pian tämän jälkeen me päätimmekin miehen kanssa pitää häät ensin, ja kuin kohtalon ivaa: ystäväni sai siitä parin kuukauden jälkeen eli viime syksynä mieheltään vihdoin suostumuksen vauvantekopuuhiin ja tuli heti eka yrittämästä raskaaksi! Nyt heillä on jo ihana vauva ja meillä homma ei ole edennyt yhtikäs mihinkään, vaikka kuinka ollaan samaa mieltä asioista. Ei ole reilua...

Toinen kadehdinnan kohde on nyt tämä raskaana oleva ystäväni. Myös hän tuli raskaaksi eka yrittämästä.

Mikä minä sitten olen, se kolmas tilastollinen poikkeavuusko joka osoittautuu selittämättömästi lapsettomaksi..?

ARGGHH.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Jättivauva on syntynyt!

Tänään oli Iltalehden nettisivuilla uutinen, että suomalainen nainen on synnyttänyt 5,3 kg ja 55 cm pitkän vauvan. Tämä vauva syntyi viikon yliaikaisena ja alateitse.

Voi luoja. Kaikki sympatiani tämän vauvan äidille, synnyttäminen on varmasti ollut melkoinen kokemus! Juttuun pääset tästä linkistä:


Kuva lainattu Iltalehden sivuilta.

torstai 7. lokakuuta 2010

Vauvakamojen tuputtajat

Tänään meinasin lentää perseelleni kun sain yllättävän puhelinsoiton. Joku puhelinmyyjä soitti tuputtaen jotain lastenkirjoja ja todennäköisesti ehkä myös jonkun kerhon jäsenyyttä, mutta siinä vaiheessa en enää kuunnellut. Kun tajusin, että ne myytävät kirjat ovat pikkulapsille, parkaisin puhelimeen, että eihän mulla edes ole lapsia! Pääsinpähän myyjästä äkkiä eroon.

Jäin silti ihmettelemään, että miten voi olla, että mulle soittaa joka päivä vähintään yksi puhelinmyyjä. Aikaisemmin ne ovat kaupitelleet erilaisia muotilehtiä, mutta nyt repertuaariin ovat tulleet jo vauvakamatkin. Whut!? Mistä helkkarista ne tietävät tästä "salaisesta harrastuksestani" eli vauva-aiheisesta bloggailusta ja valtaisasta vauvakuumeesta.

Sitten hoksasin, että se kirottu Vauva-lehti....Tässä postauksessa haikailin nimittäin kyseisen lehden tarjouksen & ilmaislahjan perään, ja mietin että tilaanko vai enkö. Vaadittiin vain pari kannustavaa kommenttia, ja minähän tyttö tilasin! :)

Samalla avasin portin täysin uudenlaisille romujen & lehtien tuputtajille. Huoh...Itsepähän kerjäsin.

P.S. Minun täytyy muuten tunnustaa yksi juttu. Menin sittenkin tekemään raskaustestin kun jäi niin mieltä vaivaamaan ne viikonlopun oireet....se oli negatiivinen, kuten tavallista. Unen pöpperössä onnistuin vieläpä sössimään ensimmäisen testin pilalle ja siinä meni viimeiset testitikut!

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Julkkisäidit

Tuoreehko uutinen kertoo, että entinen hiihtäjä Virpi Kuitunen ja Jari Sarasvuo odottavat kevätvauvaa. Paljon onnea heille!

Nykyään olen huomannut, että aina kun kuulen erityisesti "aikuisten ihmisten" vauvauutisia, aivoissa alkaa heti automaattisesti raksuttaa, että kauanko kyseiset henkilöt ovat yrittäneet ja mitä siihen on liittynyt.

Ja aikuisilla ihmisillä tarkoitan tässä 30 v tai yli kolmekymppisiä. Virpi Kuitunenhan on vain hiukkasen vanhempi kuin minä ja lasken siis itseni samaan kategoriaan :) (Onkohan minusta muuten ylipäätään tulossa jonkinlainen ikärasisti kun ennen minusta 30v oli vielä nuori??)

Hollywoodissa on ilmeisesti ollut jo pari vuotta menossa varsinainen nelikymppisten starojen vauvabuumi. En voi olla ajattelematta, että miten se voi olla tuonikäisenä niin helppoa, mutta toisaalta unohtuu myös faktat: näiden julkkisten tulotaso on täysin erilainen kuin meidän tavallisten pulliaisten, joten kaikki maailman hoidot ovat rahan puolesta saatavilla heti.


Muutamina julkkisäitiesimerkkeinä mainittakoon aina käsittämättömän kaunis Halle Berry, joka sai vauvansa maaliskuussa 2008 42-vuotiaana ja toivoisi vielä toistakin lasta kaveriksi esikoiselleen. Täydellisten Naisten Marcia Gross sai kaksostytöt v. 2007 ollessaan 45-vuotias. Mahtavaa kuulla tuollaisista esimerkeistä, koska ne antavat toivoa itselle, vaikkakin siinä todennäköisesti on kokeiltu hoitoja isolla rahalla. Tässähän on vielä reilusti kymmenen vuotta peliaikaa! :D Ei muuta kun rahaa säästämään jos ei ala tärpätä luonnollista kautta...


tiistai 5. lokakuuta 2010

Yrittämisestä kertominen

Oli pakko jatkaa tänne Vauva.fi - sivuston mainiota keskustelua, johon olen itsekin osallistunut liittyen mm. yrittämiseen ja siitä kertomiseen. Tämä on varmaan sellainen asia, mikä jakaa paljon mielipiteitä. Omalla kohdallani tilanne on sellainen, että varsinkin läheisten ystävien parissa aloin jo hehkuttaa vauvakuumeesta vuosi sitten kesällä ja vatvoa suunnitelmia ees sun taas aiheen parissa. Näiltä ystäviltä on siis aivan turha salata ja koittaa selitellä, että "eiku meidän mieli muuttui eikä me nyt halutakaan sitä vauvaa vielä pariin vuoteen..." ;) Päinvastoin, tuosta on luontevasti jatkettu keskustelua aiheesta ja sitten kanssayrittäjien kanssa olemme toisillemme molemminpuolinen tuki ja turva.

Pääsääntöisesti olen kuitenkin lähtenyt sille linjalle, että en kerro vauvasuunnitelmista mitään kenellekään. Tämä ei ole kuitenkaan mikään helppo homma, koska olen aika avoin ja puhelias ihminen, ja nyt tuntuu omituiselta että on olemassa jokin "kielletty" aihepiiri. Tosin voisinhan minä puhua siitä vaikka kaikille, mutta tällaiseen vauvakuumeeseen liittyy niin monia henkilökohtaisia asioita ettei sitä mitenkään haluaisi vatvoa puolituttujen saati sitten työkavereiden kanssa. Parempi siis säilyttää ennakkoon valittu linja!

Vauva.fi:ssä mainitsinkin, että äsken vietettyjen häiden takia olemme saaneet parilta miehen puolen kavereilta uteluja milloin aiomme "perustaa" perheen. Niihin olen koittanut aina lohkaista jotain huumorintajuista ja torjuvaa vastausta, mm. "Johan tässä ollaan perhe kun just mentiin naimisiin" ja "Aika vaikeaa koittaa lisääntyä kun mies asuu kohta toisessa maassa". Myöskin miehen ammatillinen tilanne on hyvä puolustelukeino. Tosin sellainen ihminen, joka on aiemmin ollut itse samassa tilanteessa, näkee näiden selityksien läpi alta nanosekunnin, mutta jos ei muuta niin ainakin voimme yhdessä teeskennellä että aihetta ei ole olemassa ja näin ollen välttää sen yhteistä repostelua :)

Minun vanhemmilleni emme ole kertoneet mitään, mutta he ovat yleensä muutenkin aika hienotunteisia siinä mielessä, että eivät tapaa udella. Miehen vanhemmat tietävät, mutta heille ei ole suoraan kerrottu. Erityisesti miehen äiti on hyvin uteliasta sorttia (mutta ihana ihminen!) ja häneltä sain jopa vuosi sitten neuvon jättää ehkäisy pois 3 kk:tta ennen häitä kun minulla on jo tätä ikää niin ei tuhraannu turhaan aikaa odotteluun :D Ja mikä huvittavinta, juuri tätä neuvoahan minä sitten loppujen lopuksi tulin noudattaneeksi!

Nyt kun ollaan jo naimisissa, hän tekee parhaansa saadakseen selville nykyisen "statuksen" mutta mies on kuin teflonia, hän ei kerro mitään. Hihhih, mahtaa anoppia harmittaa...

Monia ottaa päähän jatkuvat kyselyt ja tiedustelut tulevasta perheenlisäyksestä. Itseäni ei nyt varsinaisesti ärsytä, kun ei niitä kovin pitkään ole vielä tullut. Lisäksi helpottava tekijä on toistaiseksi oma asennoituminen: en ole vielä mitenkään masiksessa tämän asian kanssa, mutta voin kuvitella että jos tätä pitää jatkaa parikin vuotta, ei varmaan tarvitse sanoa ääneen kuin "vauva" ja kyyneleet suorastaan syöksyvät silmäluomien alta. Tässä vaiheessa jännään lähinnä sitä, että kun joku tulee aiheesta utelemaan, puhkeanko hihittelemään hermostuneesti vaiko pälyilemään oudosti. Tämä jos mikä herättäisi kenen tahansa epäilykset!

Ihan paras heitto jatkuville vauvauteluille oli tämä Unikon potentiaalinen vastakysymys: "Ei ole vielä vauvaa tulossa, mutta jokos teillä on vaihdevuodet alkaneet"?

Muahahaa!

//EDIT: Tässä vielä pyynnöstänne se linkki Vauva.fi - keskusteluun:

maanantai 4. lokakuuta 2010

Parisuhteilua ja kilokontrollia

Viikonloppu on nyt sitten virallisesti ohi, mutta samoin ovat onneksi viime viikon negatiiviset fiilikset. Kiukkuilua tuli harrastettua (vahingossa) pari päivää mutta viikonloppuna ne katosivat onneksi jonnekin taivaan tuuliin. Nautimme miehen kanssa olan takaa viimeisistä yhteisistä vapaista ennen hänen lähtöään kaukomaille ja yhdessä vietetty aika oli jotenkin bittersweet. Huokaus.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että minulla on maailman paras ja ihanin aviomies. (Sanokaa mitä sanotte mutta näin on päässyt käymään :D ) Sydämeen tulee iso surku kun jään näiksi kuukausiksi yksin kotiin. Onneksi kuitenkin parisuhde on aivan loistavalla tolalla ja luottamus toiseen 100%:nen, joten ainoa kamppailtava asia tulee olemaan oma ikävä.

Vauvayritysten suhteen meillä on juuri nyt aika hyvä mieli, koska olemme tehneet voitavamme emmekä muuta voi. Jos pystyn, niin ajoitan tietenkin vierailuni hänen luokseen mahdollisuuksien mukaan otollisille ajoille, mutta jos se ei onnistu, niin tähän touhuun tulee vain luonnollinen aikalisä.

On ollut jännä muuten seurata viime aikoina lähipiirini henkilöitä, joiden epäilen suuresti myös yrittävän raskautta. Varsinkin eräs tietty nuori nainen on ollut hyvin kärttyinen ja pahalla tuulella jo useamman kuukauden, mikä ei ole hänelle tavanomaista. Nyt osaan samastua ja ymmärtää, että jos heilläkin on yritys ollut päällä jo pitkään (kuten varmasti onkin), ei ole helppoa pettyä kerta kerran jälkeen. Samoin näin jälkikäteen tunnen sympatiaa erästä vanhaa luokkakaveriani kohtaan josta yleisesti ihmeteltiin kuinka ko henkilö on usein niin pahantuulinen, mutta sitten joku tiesi kertoa että heidän perheessä on vauvaa koitettu saattaa alulle jo pari vuotta. Ihmiset reagoivat eri tavoin ja varsinkin tämä henkilö reagoi näkyvällä aggressiolla.

Viime viikon puolella tuskailin salakavalaa painonnousua. No okei, nyt puhutaan yhdestä kilosta, mutta arvatkaapa mitä: viikonloppuna tuli toinen mokoma lisää! Perskules, ei ole hauskaa! Sehän vain suivaannutti minut lenkkipolulle ja salille, ja nyt onkin hyvä putki saatu käyntiin. Ruokavaliosta en voi sanoa ihan samaa, mutta kyllä sekin on hitusen enemmän kohdallaan kuin viime viikolla. Eteenpäin sano mummo lumessa! :)

lauantai 2. lokakuuta 2010

Haluan...

...tulla raskaaksi, OLLA PULLAT UUNISSA, odottaa vauvaa, pieniin päin, OLLA TIINEENÄ, olla maha pystyssä, päästä siunattuun tilaan, omenaisena siemenet sisässä, SAMMAKKO SYYLÄRISSÄ, munat torvessa, miettiä milloin on eräpäivä?

Löytyykö lisää? :D

perjantai 1. lokakuuta 2010

Kiukkupussin Kootut Selitykset

Edellisen kiukkupussipostauksen kommenttiboksissa epäiltiin mm. raskautta ja ihan tavis mahakipuja, ja selvennettäköön tässä, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä en ole raskaana. Yritän olla myös yllyttämättä itseäni sellaisiin tunnelmiin, koska liian hyvässä muistissa on kesän intoiluvaihe kun olin testaamassa vähän väliä ja siten oikein kerjäsin itselleni pahaa mieltä. Sitäpaitsi nyt kun olen lueskellut aiheesta lisää, entisestään vahvistuu se tieto, että kannattaa testata vasta sitten kun menkat ovat myöhässä. Tämä siksi, että varhaisen keskenmenon riski on aina olemassa ja tällä tavalla ei tule turhaan iloittua plussasta joka sieltä saattaa mennä omia aikojaan kesken ilman että itse ikinä tiesi siitä mitään.

Mutta tosiaan, niihin eilisiin fiiliksiin vielä. Asia, mitä en ehkä itsellenikään tahtonut tunnustaa, on mitä tuonne kommentteihin vastasinkin, että noin kovat alavatsakivut viittaavat vähän turhan hyvin ihan ensimmäisiin toteamiini ovulaatioihin, mistä valittelin mm. tässä postauksessa. Noin kovia kipuja en ole kokenut sitten sen eka kerran, ja pistin ne ihan täysillä ensimmäisen, tavallista rajumman ovulaation piikkiin.

Mikä siinä sitten on ongelmana? No, tästä väkisinkin herää kysymys, että koska noita kipuja ei ole sen jälkeen ollut kuin vasta nyt, olenko edes ovuloinut kesän jälkeen ollenkaan...?Jos asia on näin etten ole, se tarkoittaa tämän iän lisäksi vielä lisähaasteita tähän raskautumiseen. Tiedän, että ovulaatio-ongelmat ovat aika yleisiä, mutta kyllä se aika karulta tuomiolta kuulostaa, jos se oikeasti nyt omalle kohdalle sattuu. Näitähän tapahtuu aina toisille ihmisille, ei koskaan itselle...

Ei nyt jaksaisi masentua, joten koitan olla ajattelematta koko asiaa. Harmittaa vaan lisäksi sekin, että menin rehvastelemaan parantuneella kropan toiminnan tuntemisella, kun asianlaita ei selvästikään ole näin :(

Aika jännä silti, että nämä oireet on niin mahdottoman voimakkaita. Tänään örrimöykkyily on jatkunut ja yllätin itseni raivostumasta työpäivän aikana useaan otteeseen, ja vieläpä jotenkin hallitsemattomasti. Itsehän olen aika temperamenttinen, mutta normaalisti kun kiukustumisen jälkeen hetkeksi pysähtyy ajattelemaan järkevästi, hetken kuluttua näkee asian jo ihan toisella tavalla ja rauhoittuu, mutta tällä kertaa tuo taktiikka ei tepsinyt ollenkaan! Näpyttelin sitten menemään pari aika napakkaa sähköpostiakin mitä ehkä normaalioloissa en olisi tehnyt, katsotaan tuntuuko maanantaina vielä samalta vai pitääkö lähettää perään lieventävät selittelyt ;)

Alavatsakivut siis jatkuvat myös tänään, tosin jo lievempinä ja koska olen saanut miehen takaisin kotiin, pitänee hyödyntää mahdollista ovulaatioajankohtaa nyt sitten urakalla :D Nyt menen rauhoittamaan näitä jyllääviä hormoneita lasillisella punaviiniä. Kippis!