torstai 30. syyskuuta 2010

Ärripurripäivä!

Tänään on väsyttänyt ja v**uttanut ihan urakalla. Outo puoliflunssa on ollut päällä jo miljoonannetta päivää ja olen pantannut urheilemista siinä toivossa, että se auttaa. Tänään luovuin toivosta ja painuin salille, mutta ei se hyvältä tuntunut. Lisäksi alavatsaa on jomottanut ihan turkasesti eilisestä asti ja siitä syystä tänään töissä lievästi puristavat farkut meinasivat tehdä minut hulluksi. Tätä kaikkea olen sitten lääkinnyt joka päivä suklaalla ja lihoin viikossa kilon.

En ymmärrä tämän kropan toimintaa ollenkaan, se on varmaan epäkelpo. Voikohan sen vaihtaa...?

Kele. Nyt ei tule mistään mitään. Mieskin reissussa ja raukka tulee kotiin juuri tänään.

Yksi asia sentään sai vienon hymyn huulille tänään ja jaan sen kanssanne:

http://mahansavanki.blogspot.com/2010/09/raskauden-salailu.html

tiistai 28. syyskuuta 2010

Kauanko Raskaaksi Tuleminen Kestää

Olen viime aikoina miettinyt, että mikä tässä raskautumisyrityksessä on tilastojen valossa oikein normaalia. Selvää on, että ikä vaikuttaa raskaaksi tulemiseen, kuten myöskin elintavat jne jne mutta olisi mukava tietää että kauanko siinä keskimäärin oikein pitäisi mennä.

Avaclinic-sivuston mukaan 60% pareista onnistuu ensimmäisen puolen vuoden aikana. Jos raskaus ei ole onnistunut ensimmäisen vuoden aikana, kannattaa asiaa alkaa selvittämään jatkotutkimusten avulla. Mammaksi.fi - sivusto puolestaan kertoo, että naisen hedelmällisyys on korkeimmillaan 20-22-vuotiaana ja alkaa selvästi alentua noin 30-vuotiaana ja vielä selvemmin yli 35-vuotiaana. 15% hedelmällisessä iässä olevista naisista kärsii lapsettomuudesta, mikä on mielestäni todella korkea lukema.

Hedelmällisyys.fi tarjosi tämän loistavan taulukon, mikä kuvastaa suoraan ikää suhteessa yrittämisen kestoon. Normaalilla hedelmällisellä pariskunnalla on teoriassa 20% mahdollisuus saada raskaus alkamaan yhden kuukauden aikana, ja 85-90% naisista voisi odottaa tulevansa raskaaksi vuoden sisällä. Tästä taulukosta kuitenkin ilmenee, kauanko aikaa kuluu raskauden alulle saamiseen teoriassa ja käytännössä vuoden ajanjakson aikana.

Omasta ikäryhmästäni, eli 30-34 v naisista, 63% raskautuu vuoden sisällä. Sanoisinpa, että luku on suorastaan pelottavan pieni! Vain vähän reilu puolet.

Perhesuunnittelusivut olivat julkaisseet hieman toisenlaisen taulukon, jossa vertaillaan eri ryhmien raskautumista riippuen onko synnyttänyt/synnyttämätön, käyttänyt pillereitä tai muuta ehkäisyä. Yllätyksekseni kaikista "huonoiten pärjännyt" ryhmä oli e-pillereiden käyttäjät vaikka eräänlaista yleistä tietoa tuntuukin olevan, että pillereiden lopettamisen jälkeen tärppäisi nopeasti. Tunnustettakoon, että näin olen itsekin ajatellut ja harmittaa jos tieto ei tämän mukaan pidäkään paikkaansa. Tosin aina kannattaa kyllä pitää mielessä, että tutkimuksia näistä asioista julkistetaan harva se päivä ja maallikon on joskus vähän vaikea tietää mihin uskoa kun ammattilaisetkaan eivät tunnu pääsevän aina yksimielisyyteen.


Siinä oli taas tietoa kerrakseen ja tämä vain vahvisti ajatustani siitä, että aion mennä tutkimuksiin jo heti puolen vuoden päästä yrityksen aloittamisesta, jos meillä ei tärppää. Aika ei ole tässä asiassa minun puolellani, varsinkin kun kyseessä on suomalaisittain suurperhe josta mieheni kanssa josta haaveilemme.

Lisäksi syy, miksi jaksan tutkia näitä asioita niin tarkkaan, on että minua tieto lohduttaa. Vanhan sanonnan mukaan tieto lisää tuskaa mutta itse en usko tähän. Kun tiedän enemmän, pystyn varautumaan asioihin paremmin eikä pettymyskään ehkä sitten ole niin kova. Sitäpaitsi kun pelisuunnitelma on kirkkaana mielessä, on helppo noudattaa sitä kuuliaisesti ja keskittää energia väliaikoina muista asioista huolehtimiseen :)

maanantai 27. syyskuuta 2010

Taisimme missata oviksen...

Tänään olisi sitten sekä hyviä että huonoja uutisia. Ne hyvät on, että olen mielestäni vihdoinkin oppinut tunnistamaan ovulaation tulon melkoisella varmuudella. Oireet ovat olleet parina viimeisenä kuukautena ihan samat joten nyt voi jo olettaa tietävänsä mistä on kysymys. Ne huonot ovat, että mies ei ollut (taaskaan) kotona!!

Mies lähti lauantaina reissuun ja viimeiset peitonheiluttelut hoidettiin näin ollen perjantaina. Koska mies palaa kotiin vasta loppuviikosta, ei ole toiveitakaan uusia yritystä enää tähän samaan kiertoon. Toivon totisesti, että uimarit selvisivät hengissä ainakin ne 48h!

Tämä oli nyt sitten meidän viimeinen yrityskerta ennen isompaa ja pakollista breikkiä. Poistaisihan se monta huolta, jos nyt tärppäisi...:)

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Tunnustus - Beautiful Blogger Award :)

Sain Minttukrokantilta elämäni ensimmäisen blogitunnustuksen, voi ihanuutta :) Kiitos tästä kunniasta!

Beautiful+Blogger_thumb[10].jpg

Tunnustuksen saaneen kuuluu kertoa itsestään 7 asiaa joita ei ole vielä kertonut ja sitten jakaa palkinto eteenpäin. Aika moni blogi oli tämän jo saanutkin, joten nimeän tässä kaksi seuraamaani blogia:

500miles high: Hali kirjoittaa blogissaan ihanan lämminhenkisesti ja avoimesti omasta elämästään miehensä ja vauvansa kanssa, lisäksi ihailen hänen pettämätöntä sisustusmakuaan

Linnuton Puu: Liinan kirjoituksia on virkistävää lukea ja hänen bloginsa antaa toivoa raskautumiseen vaikeuksista huolimatta

Sitten ne "paljastukset" minusta:

1. Olen ihan mahdoton vilukissa. Laulussa sanotaan, että "Diamonds are a girl's best friend", mutta minusta se on bullshittiä: oikea vastaus on tietysti villasukat!

2. Pidän itseäni aika rohkeana tyyppinä, mutta pelkään vettä ja moninaisista yrityksistä huolimatta en vain pääse siitä yli, ja se harmittaa minua.

3. IT-asioissa olen aivan kädetön. Oli pienoinen ihme, että sain edes tämän blogin pystyyn. En osaa muokata koodia, en osaa tehdä kollaaseja, en osaa laittaa tuonne sivuun seuraamieni blogien linkkejä jne jne joten älkää odottako blogini ulkoasulta liikoja :D

4. En ole syntynyt Suomessa mutta olen silti 100% suomalainen.

5. Olen esteetikko. Tykkään sisustaa kotiani ja mietin, mitä päälleni pistän.

6. En ole koskaan juonut kahvia. Inhoan sen hajua ja makua yli kaiken :)

7. Autoa ajaessani tykkään laulaa ääneen mikä todennäköisesti näyttää aika pöljältä.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Asiaa adoptiosta

Tuonne oikeaan yläpalkkiin laittamani kysely adoptoinnista on vihdoin päättynyt ja tulokset yllättivät ainakin minut melkoisesti. Kysymyshän kuului, että "Jos tietäisit ettet pysty synnyttämään omaa lasta, voisitko adoptoida". Te lukijat vastasitte näin:
a) En missään nimessä
1 (2%)
b) Ehkä
13 (32%)
c) Tottakai
26 (65%)

Ehdottomasti suurin osa siis oli adoptoinnin kannalla ja melkein kaikki loput sitä mieltä, että asia on ainakin harkinnan arvoinen. Vain yksi vastaaja vastusti jyrkästi.

Aiemmin olen tainnut jo kirjoittaakin, että itse olen aina ollut adoption kannalla ja ajatusmaailmani on kallistunut siihen suuntaan, että oman biologisen lapsen saaminen ei ole maailmanloppu jos on mahdollista saada adoptiolapsi. Nyt kun olen ollut todellisen vauvakuumeen kourissa useita kuukausia, tuntuu tuo aihe aika paljon vaikeammalta eli ei olisi niin yksinkertaista sanoa, että "Ai, minäkö en saa lapsia? No, sitten vaan adoptoimaan!". Ei missään nimessä, kyllä silloin varmaan vuodatettaisiin monia tuskan kyyneleitä ja surutyön jälkeen ehkä voisi ryhtyä sitä adoptiolasta anomaan.

Itse en pidä välttämättömänä biologista suhdetta omaan lapseen. Tottakai toivon sitä todella paljon, mutta uskoisin voivani rakastaa ehdoitta myös lasta jota en ole tuskalla ja vaivalla kantanut ja synnyttänyt.

Suomessa lapsen voi adoptoida henkilö, joka on täyttänyt 25 vuotta. Yläikärajaa ei ole, mutta suositeltavana pidetään, ettei lapsen ja tulevan vanhemman ikäero ylitä 45 vuotta. Suomessa adoptoidaan maan sisällä muutamia kymmeniä lapsia, eli määrä on todella vähäinen. Ulkomailta Suomeen sen sijaan adoptoidaan n. 300 lasta vuosittain ja nämä lapset ovat pääsääntöisesti peräisin Kiinasta, Thaimaasta, Venäjältä ja Intiasta.


Suomalaisen vauvan adoptointi on varmasti erittäin haastava prosessi, sillä en ole juurikaan kuullut kenestäkään naisesta, joka vahingon satuttua toteaa ettei aio pitää lasta mutta haluaa kuitenkin synnyttää sen. Nykyään abortti on laillinen ja yleisesti kuitenkin jollain tapaa hyväksytty prosessi, mikä tekee sen valitsemisen paljon helpommaksi kuin esimerkiksi joskus 40-luvulla jolloin naisparat joutuivat turvautumaan kaameisiin puoskareihin joiden kynsissä saattoi pahimmassa tapauksessa lähteä henki. Voisin kuvitella (ja tämä ei tosiaan ole tietoa), että Suomessa varmasti aika iso osa suomalaisista adoptiolapsista on vähän isompia kuin sylivauvoja. Jos siis haaveilee pikkuvauvasta, voi olla hankampaa löytää sellaista Suomesta.

Ulkomaiseen adoptiokaan ei ole mikään läpihuutojuttu. Onneksi niin, sillä adoptioita järjestävät tahot haluavat valvoa lapsen etuja ja valita lapselle sopivan perheen. Odotusprosessi kestää useita vuosia ja rahaakin se vaatii, sillä kokonaiskustannukset voivat olla jopa 6.000-17.000 euroa. Kela korvaa niistä kuitenkin osan.
Luin, että Suomessa adoptiolasta odottaa parhaillaan yli 1000 perhettä. Tuhat! Se on ihan käsittämätön määrä ja sydämestäni toivon noille perheille omaa lapsukaista, sillä monen vuoden odotus on varmasti kova paikka. Jos lukijoissa on mukana tällaisia perheitä, toivottavasti tämä kirjoitus ei mitenkään masentanut heitä, vaan toivon heille kovasti onnea vaikeaan prosessiin!

Suunnitteletko sinä adoptiota tai onko lähipiiriisi adoptoitu lapsi?

perjantai 24. syyskuuta 2010

Himotuksia & Itsehillintää

Tällä viikolla olen ollut ihan ihmeellisessä olotilassa. Sen lisäksi, että olen tietysti ajatellut vauvoja lakkaamatta, minulla on tehnyt mieli sännätä vauvanvaateostoksille tai ainakin hipelöimään niitä ihania pieniä pehmoisia nuttuja kauppaan.

Ja juuri kun ehdin julistaa etten lue lehtiä, meinasin eräillä messuilla lehtikojulla mennä tilaamaan Vauva-lehden kun vielä mainostettiin että siinä oli niin hyvä & halpa tarjous. Sillä kertaa pystyin vastustamaan kiusausta, mutta eiköhän seuraavana päivänä sähköpostiin putkahtanut tarjous taas samaisesta Vauva-lehdestä 3 eri kylkiäislahjan kera. Siis kylkiäisen, saa ilmaisen lahjan! Olen ihan hassahtanut noihin tarjouksiin, joissa tilatessa saa jonkin hauskan pikku vempaimen tai vaatteen ja siksi olen varmaan viimeisen parin vuoden aikana ollut lehtimyyjien unelma. "Ai, siitä saa lahjaksi hilavitkuttimen kun tilaa? Nooo, laita tulemaan!" Ja kauppa käy...ilmankos mulla on hyllyt täynnä lehtiä kotona ja kaiken maailman krääsää joita en käytä. Sillä jotenkin oudosti niissä tuppaa käymään aina niin, että kun sen ilmaislahjan saapumisen aika koittaa, tuote onkin loppunut ja saat tilalle jonkin lehtifirman logolla varustetun kämäisen pyyhkeen mitä ei kehtaa laittaa edes vessan naulaan.

Siellä se Vauva-lehden tarjous edelleen odottaa sähköpostissa ja mietin, että lankeanko vai enkö. Ilmeisesti pikku rippeet itsehillintää on vielä jäljellä koska vielä en ole tarttunut tarjoukseen...Ja kun ne ilmaislahjat on vauva-aiheista (tietty!) krääsää, taikauskoni hieman laannuttaa tätä tilaamisintoa.

Toinen himotuksen kohde on Huutonet. Siellä on nimittäin paaaljon kaikkea kivaa vauvoille ja pikkulapsille....!

Lähdenkin tästä laittamaan ruokaa jotta pikku kätösilläni olisi jotain mielekästä puuhaa sen sijaan että klikkaisin itselleni ostoksia joita en (vielä) tarvitse :D

Toivotan kaikille lukijoille ihanaa ja rentouttavaa perjantai-iltaa!

torstai 23. syyskuuta 2010

Millaista on hyvä äitiys (vs. Miljonääriäidit?)

Katsoin keskiviikkona Livillä alkaneen paljon mainostetun uutuussarjan "Miljonääriäidit" esittelyjakson. Kyseisten naisten äitiyttä alettiin heti arvostella erinäisissä keskustelufoorumeissa, koska he elävät varakasta luksuselämää ja tykkäävät hemmotella yltäkylläisesti sekä itseään että lapsiaan. Eivätkä he tietenkään käy töissä.

Jäin miettimään noita keskustelupalstoja luettuani, että mitä se hyvä äitiys sitten on? Pitääkö "hyvän äidin" raataa niska limassa ja uhrata naiseutensa ja vapaa-aikansa ollakseen oikea ja arvostettu esikuva pienokaisilleen?

Mielestäni ei pidä.

Tämä on joku outo pohjoismainen myytti ja apua palkkaava perhe (varsinkin äiti) saa osakseen arvostelua. Jos et siivoa itse omaa kotiasi olet laiska! Etelä-Euroopan maissa ihmisillä on paljon laajempi turvaverkosto kuin Suomessa, missä elämme hyvin individualistista elämää. Siellä lähisuku auttaa lapsiperhettä ja osallistuu lastenhoitoon, joten ilmaista apua ja tukea on saatavilla alusta asti, eikä perhettä jätetä esim. koliikkivauvan kanssa yksin. Suomessakin apua saa, mutta ei ehkä aivan samassa mittakaavassa eikä muualla sen pyytäminen ole samalla tavalla heikkouden merkki.

Minua tämä aihe useasti kuohuttaa aika paljonkin ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokainen palkatkoon kotiinsa vaikka lauman lastenhoitajia ja siivoojia jos oma varallisuus antaa myöten. Se ei ole keneltäkään pois jos joku haluaa helpottaa omaa elämäänsä. No, meidän perheessä tähän on vielä pitkä matka ja oma mieheni toimii hieman kantona kaskessa koska hän ei halua omaan kotiinsa "vieraita ihmisiä pyörimään ja tonkimaan meidän tavaroita". ;) Kuten huomaatte, emme ole asiassa aivan samoilla linjoilla joten meillä yhtään minkäänlaisen kotiavun palkkaaminen voi ottaa melkoisen kypsyttelyajan ennen sitä hetkeä kun se ehkä tapahtuu. Noh, me emme ole myöskään varakkaita ja edellinen keskustelu aiheesta käytiin juuri ennen häitä kun oli ihan jumalaton kiire ja yritin ehdottaa, että voisi sitä kallista aikaa käyttää tällaisessa tilanteessa muuhunkin kun siivoamiseen...Ei mennyt läpi :D

Palatakseni Miljonääriäiteihin, kyseisen sarjan päähenkilöt ovat ärsyttäviä tyyppejä ja varmasti heidän kommenttinsa on tahallaan vielä leikattu mahdollisimman raflaaviksi. (eniten minua kyllä ärsyttää se ässiä sihautteleva homppeli kertojamies!) Minun puolestani arvon rouvat eläkööt juuri sellaista elämää kuin lystäävät. Voi olla, että katson vielä ainakin seuraavan jakson, mutta en oikein jaksa uskoa että moisella "katso näitä Fendin lempikenkiäni" tai "Mepä otetaankin nyt kaikki nää turkikset kun ei osata päättää" - meiningillä sarja kantaa kovin pitkälle, tai ainakaan minun mielenkiinnon ylläpitämiseen se ei riitä.

Kuka katsoi ja mitä tykkäsitte? Entäs mitä mieltä kotiavun palkkaamisesta?

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Kaverin raskaus

Ajattelin raportoida teille hyvän ystäväni raskauden etenemisestä, kun kerran omassa tilanteessa ei ole mitään kerrottavaa. Hänellä on tullut äskettäin 13 viikkoa täyteen ja on saanut juuri ultrassa nähdä pienen kovasti viuhtovan olion, jolla on jo kaikki sormet ja varpaat :)

Kaverin raskaus on ollut sikäli aika rankka, että pahoinvointia on ollut tauotta siitä asti kun hän sai tietää odottavansa vauvaa. Joka aamu on alkanut vessanpytyn halailuhetkellä ja välillä on kuulemma pitänyt sännätä työpisteeltäkin kovaa kyytiä naistenhuoneeseen jotta ehtii ajoissa. En tiedä ketään, joka erityisemmin tykkäisi oksentamisesta, mutta ystäväni vihaa sitä TODELLA paljon ja jopa hän on turtunut kyseiseen puuhaan. Tottumuksesta kielii se, että kuulemma jopa tämän epämiellyttävän tuokion voi hyödyntää niin, että ojentaessaan kaulaansa pöntön reunan yli ja avatessaan suunsa ko. toimitusta varten voi ruveta ajattelemaan kaikessa rauhassa työasioita ja antaa tavaran tulla. ;)

Örk. Ei toimisi minulla.

Olen normaalisti ollut siinä luulossa, että 3 kuukauden kohdalla ei masua vielä liiemmälti näy, mutta ystävälläni se pilkistää jo ihanasti esiin :) Tyköistuvan paidan kanssa huomaa selvästi, kuinka masu lähtee kaartumaan lievästi aivan alhaalta asti, ja se jos mikä on raskauden merkki. Normaalistihan maha asettuu jonnekin sinne vyötärön tienoille, mutta hän on aivan selvä tapaus jos vain osaa kiinnittää asiaan huomiota!

Tästä tuleekin heti mieleeni, että kuinkahan helposti asian voi tuossa vaiheessa salata kun oma kroppa kielii asiasta noin selvästi ja jos vielä päälle lisätään paha olo ja spurtit wc-tiloihin..? Jos sinulla on asiasta kokemusta, olisi kiva kuulla :) Itselläni on aika hentoluinen kroppa, ja luulen, että minunkin olisi turha selitellä "tyylinmuutoksesta" jos alkaisin yhtäkkiä vastoin tapojani käyttää säkkimäisiä vaatteita ja vielä mahdollisesti pulskistua päälle :D

maanantai 20. syyskuuta 2010

Onko teidän kotona "Lynkkaava Liukuvoide"?

Lueskelin eilen Vau.fi - sivuston juttuja ja piti ihan hieraista silmiä bongatessani otsikon "Lynkkaava Liukuvoide". Kyllä vaan, pahansorttinen liukuvoide saattaa jutun mukaan listiä pahaa aavistamattomat siittiöt heti alkuunsa, ennenkuin niillä on mitään tsäänssejä päästä munasolun kyytiin.

Siittiöiden nitistämisen lisäksi liukkarit aiheuttavat elimistössä PH-muutoksia. Sperman PH on normaali, mutta monet noista tuotteista ovat reilusti happamia ja saattavat jopa aiheuttaa pikkuvipeltäjille DNA-muutoksia.

Tämä sivusto kehui tuotetta nimeltä Pre-Seed, jonka PH on kuulemma optimaalinen siittiöiden liikkuvuudelle ja suorastaan edesauttaa niiden matkantekoa. Tästä taulukosta voi päätellä miten eri aineet sopivat vauvantekopuuhiin:

TuotepH

Osmoottinen suhde


Liian alhainenSiittiöille optimaalinen 7,0-8,5Liian korkeaLiian alhainenSiittiöille optimaalinen 270-380Liian korkea
Replens2,79



> 1000
FemGlide
7,22
162

Very Private6,13



> 1000
KY Jelly4,52



> 1000
Summer`s Eve4,4



> 1000
KY Liquid3,82



> 1000
Astroglide3,45



> 1000
Moist Again5,29

187

Klick6,12



880
Pre~Seed
7,3

314
Munan valkuainen

8,95238

Sylki
7,08
151

Johtovesi
8,01
<>

Mineraali öljy

10,5

> 1000
Vauvaöljy
7,16


> 1000

Perhana sentään, missä vaiheessa hedelmöittymisestä oikein tuli rakettitiedettä...?

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Kiertoanalyysiä

Huvikseni rupesin tutkailemaan tätä omaa kierronpituutta nyt kun aikaa pillereiden lopettamisesta on kulunut sen verran, että siinä alkaa olla jotain järkeä. Ja voisi jopa kuvitella, että kierto olisi nyt ehtinyt vähän vakiintua.

Tässä faktaa kalenterista bongattuna:

1. kierto: 39 pvää, kuukautisen kesto 7 pvää
2. kierto: 39 pvää, kuukautisten kesto 7 pvää
3. kierto: 29 pvää, kuukautisten kesto 5 pvää

No joo nuo kaksi ekaa, mutta kolmas: excuse me? Se eroaa edellisistä ei muutamalla, vaan jopa kymmenellä päivällä! Aika haastavaa puuhaa siis tämä "vapaalla" meno. Kun on tottunut syömään pillereitä melkeinpä 15 vuoden ajan ja menkat tulee kuin nakutettuna sen yhden laatan syömisen jälkeen, tuntuu tämmöinen tahti edelleenkin aika oudolta.

Mutta ei auta, tällaiseen on nyt vaan totuteltava! Lopputulema on edelleenkin se, että tällä hetkellä en taida alkaa tuhlata rahaa kalliisiin ovulaatiotesteihin ja ei niissä kuitenkaan olisi järkeä kun mies häipyy kuitenkin kohta maailmanturneelle. Vauvantekoa harjoitellaan aina kun voidaan ja muu aika otetaan mahdollisuuksien mukaan rennosti.

I rest my case. Amen.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Blogipoimintoja

Olen huomannut, että lehtiä luen nykyään vähemmän kuin koskaan. Jos joskus olen hairahtunut jonkin lehden tilaamaan, törkkään sen lukemattomien painotuotteiden pinoon (joka tällä hetkellä on puolen metrin korkuinen) ja jonka läpikahlaus jostain syystä tuntuu lähes työltä. Blogeja luen sen sijaan aivan innoissani. Aihepiirit saan valita ihan itse ja myöskin sen, milloin niihin haluan tutustua. Välillä menee viikkoja etten ehdi valtaosaa lukea yhtään, mutta sitten saatan viettää tuntikausia selaamalla kaikki vanhat suokkarit lävitse.

Tässä teidänkin iloksi pari teemaan sopivaa eli vauva-aiheista blogia:


Hulvatonta tekstiä sellaisen kirjoittajan suusta, joka ei alunperinkään halunnut raskaaksi ja ruotii äidin elämää humorisesti ja suoraan tyyliin. Ei välttämättä kolahda kaikille, mutta itse päädyin vahingossa blogiin eilisiltana ja luin melkein koko tuotannon kerralla läpi. Mies ihmetteli moneen kertaan, että mitä oikein hirnun niin kovaan ääneen keittiönpöydän ääressä. Kun sana on hallussa niin se vaan on!
Mihin samastun: huumoriin, kärsimättömyyteen ja siihen kun kirjoitetaan fiilikset ylös just niinkuin ne on


Ihanan piristävää kerrontaa omasta elämästä, vauvanhankintayrityksistä (ja nyt raskaudesta, onneksi olkoon!) sekä tavoitteista kuntoutua & syödä terveellisesti. Meetvurstilakko on pop, paitsi itse voisin versioida sen perinteisesti Karkkilakkona...
Mihin samastun: aihepiiri tuntuu omalta ja kirjoittaja on paljolti samanlaisessa elämäntilanteessa kuin minäkin. Pingu yrittää opiskella ja ymmärtää erinäisiä raskautumis-/raskausajan faktoja ja muistaa jakaa tuotokset siinä sivussa myös lukijoille.


Naispaholainen kirjoittaa kuivan humoristisesti sellaisen ihmisen raskautumisyrityksistä, joka ei ole aiemmin ikinä kokenut vauvakuumetta ja on siitä itsekin ällistynyt. Mutta kuka tietää mitä kirjoittajalle on tapahtunut kun blogi ei ole ollut maaliskuun jälkeen aktiivinen? Vanhat kirjoitukset kyllä kannattaa lukea läpi, ne ovat erinomaisen viihdyttäviä.
Mihin samastun: huumoriin ja loputtomaan analyysiin yrittämisen eri puolista
Mitä juttuja suosittelen: Paskamutsi Vol II , Oppiva Eläin

perjantai 17. syyskuuta 2010

Luulolandiasta päivää!

Jos joku niin minä olen mestari keksimään itselleni oireita, jotka mahdollisesti kuvastaisivat orastavaa raskautta.

Reissussa kuvittelin moneen otteeseen vauvan olevan tulossa milloin mistäkin syystä, ja aika useasti siitä, että välillä tuntui pissattavan jatkuvasti. Tänään olen pidellyt koko päivän vatsaani, koska eilisestä asti on närästänyt mikä on minulle aika epätavallista. Luonnollisesti joku pikkupiru olallani alkoi heti kuiskia, että sieltähän on varmaan tulossa vauva...Tietenkään sillä ei ole närästyksen kanssa mitään tekemistä, että eilen tuhosin yli puoli levyä Fazerin sinistä ja ruokavalio on muutenkin ollut vähän niin ja näin!

Nyt kun olen viimein tunnistanut nämä luulotautisen oireet itsessäni, on aika ottaa homma haltuun. Onneksi kaapissa ei ole jäljellä enää yhtään raskaustestiä ja seuraava "merkki" raskaudesta olkoon se oikea eli kuukautisten poisjäänti! Piste.


(Psst....muista osallistua kyselyyn - se on tuolla oikeassa yläreunassa :)

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Imetystyyny vs. halityyny

Kommentoin tuonne Minttukrokantin blogiin tuossa eräänä päivänä imetystyynystä, ja tuumasin, että tästähän voisi kirjoittaa vaikka samantien oman postauksen. Minttukrokantti valitteli raskausajan niskavaivoja kun on vaikea löytää sopivaa nukkuma-asentoa, ja mieleen tuli erään japanilaisen ystävän käyttämä äitiystyyny /imetystyyny. En oikein tiedä miksi sitä pitäisi suomeksi kutsua, mutta ainakin noita kahta nimitystä huomasin käytettävän kun tutkiskelin asiaa. Lisäksi englanniksi sitä kutsutaan näin: Hugging Pillow tai Hug Pillow.

Kyseessä on nimittäin aika kätevä keksintö, joka korvaa kerralla sen jokaöisen pehmustamisen 3-5 eri tyynyn avulla. Tässä pari kuvaa.


Japanissa noista on vaikka kuinka montaa erilaista versiota, tyypillisin on kaiketi tuollainen suora "pötkylä" jonka avulla voi hakea sitä mukavampaa uniasentoa. Heillä on lisäksi animoitua versioita, sekä erinäisiä jopa härskimpiä versioita joista en tässä sen enempää aio kirjoitella ;)

Jenkeiltä löytyi tuollainen kaareva versio, joka mielestäni näyttää mukavammalta, koska se vastaa kropan omaa luonnollista asentoa. Jos oikein muistan, kaverini kappale Japanista oli ihan samanlainen ja hän oli harkitsemassa niiden maahantuontia isommissa erissä, koska yksityisille ihmisille tuollaisen tyynyn tilaaminen erikseen on todella kallista sillä tyyny vie postissa paljon tilaa mikä tarkoittaa suuria kuljetuskustannuksia. Suomessa en ole noita kovin paljoa nähnyt (tosin en kyllä ole mikään raskaustarvikkeiden asiantuntija muutenkaan, ylläri!). Ainoastaan serkullani olen nähnyt sellaisen hieman kolmion mallisen imetystyynyn joka on siis pääsääntöisesti imettämiseen suunniteltu ja se on kooltaan aika pieni. Nämä isot tyynyt ovat tarkoitettu kaikkeen tuohon: äidin mukavaan nukkumiseen raskausaikana, imetykseen, ja mihin ikinä sitä nyt keksiikään käyttää. (Japanissa on sellainenkin versio jossa on puolikas pehmustettu yläkroppa eli jos on halipula, voi kölliä siinä ja kuvitella että on jonkun syleilyssä!)
Haluaisin ehdottomasti itselleni mahdollista raskautta silmällä pitäen tuollaisen kapistuksen, mutta ongelmana on meidän asunnon pieni tila ja lisäksi nimenomaan ne kalliit postituskustannukset. Ehkä täytyy jäädä odottelemaan saako se kaverini tilattua niitä Suomeen vai ei...:) Seuraavaksi voisi sitten ruveta suunnittelemaan miten se tilaongelma taklataan.

Kopioin tähän siltä varalta löytämäni jenkkisivuston osoitteen, jos joku on kiinnostunut tällaista tilaamaan. Sivustolla kyllä varoitellaan kalliista postituskuluista jo valmiiksi.
http://www.bonnybabies.com/

No, miltäs tämä "halityyny" vaikuttaa?! Olisitko kiinnostunut ostamaan jos tällainen tuote päätyisi Suomen markkinoille?

maanantai 13. syyskuuta 2010

Vauvahaaveet tauolle?

Viime postauksessa mainitsin, että on olemassa eräs syy, miksi paineet pikaiseen raskautumiseen vain kasvavat. Se on ihan totta. Helpointa on tietysti elää vain kuukaudesta toiseen ja toivoa pikaista tärppäämistä, mutta suurista toiveista huolimatta kolmessa kuukaudessa ei ole tapahtunut asian suhteen yhtään mitään. Lähinnä vuoristorataa on huristeltu ees ja taas noin niinkuin henkisellä puolella.

Kuvittelin jostain omituisesta syystä, että me miehen kanssa kuulutaan siihen joukkoon jotka raskautuvat heti joten en ottanut tulevasta syksystä paineita. Syksyllä minun piti olla jo kolmannella kuulla raskaana. Nyt nuo yltiöoptimistiset ajatuksen melkein naurattavat. Olenko niin tottunut saamaan aina sen mitä haluan?

Tilanne on nimittäin se, että mieheni ja minä joudutaan kohta useaksi kuukaudeksi erilleen. Miehen työssä on luvassa piakkoin pidemmänpuoleinen reissuputki: joudumme olemaan 5 kk:tta erillään kun hän matkaa maailmalla ja varmaan on selvääkin selvempää, että tämä asettaa meidän vauvahaaveet tauolle yhtä pitkäksi aikaa...

Meidän avioliitolle asia on ok ja tämä on puhuttu selväksi jo kauan aikaa sitten. Ei tästä talvesta mitään herkkua ole tulossa kun heti naimisiinmenon jälkeen joudutaan olemaan erillään, mutta miehen työn kannalta tilaisuus on aivan mahtava. Siksi suonkin sen hänelle ilomielin, mutta kieltämättä vetää mieltä hieman matalaksi, että nyt sitä vauvaa ei sitten tule piiitkään aikaan.

Jos tästä pilvestä sitä kultareunusta etsimällä etsii, niin meillä on varmaan mahdollisuus tavata ehkä parin pidennetyn viikonlopun verran sekä tietysti jouluna. Kuitenkin reissuja varatessa ei voi oikein tietää, että saako sen matkan varattua juuri NIILLE päiville kun se olisi otollisinta. Ehkä molempien mielenrauhan takia on vain parasta pistää vauva-ajatukset siksi aikaa hyllylle kun mies on poissa...

*Huokaus*

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Koti on paras paikka

Kotona taas, IHANAA.

Meillä oli aivan loistava häämatka, mutta kun on viikkoja ollut poissa kotoa, paluu tuntuu aina mukavalta. Nyt saa nukkua taas ikiomassa (hyvässä) sängyssä, ottaa puhtaita vaatteita suoraan omasta vaatekaapista sen sijaan että tonkisi matkalaukun uumenista ryppyisiä sellaisia. Voi kölliä olohuoneen sohvalla ja katsoa digiboxista lempisarjoja kissat mahan päällä kehräämässä. Ei tarvitse nuokkua enää yhtään yötä lentokoneessa/lentokentällä, vaan saa nauttia taas toimistorotan säännöllisestä rytmistä :)

Koti on kyllä ihan paras paikka.

Eilen illalla koin muuten vielä pienimuotoisen yllätyksen: täti punainen tuli käymään (inhoan muuten tuota sanontaa ihan yli kaiken, mutta näköjään olen tämän blogimaailman myötä omaksunut sen käyttöön). Rytmi on todella sekaisin enkä ollut taas osannut ennakoida kuukautisten alkamista millään tavalla. Täytynee tänään tarkistaa vielä, oliko se kierto nyt edelleen sama vai onko siihen tullut muutoksia.

Ensi kerralla taidan muuten paljastaa syyn siihen, miksi olen ottanut tästä vauvanteosta niin kovia ajallisia paineita. Siihen on nimittäin olemassa ihan oikea syy, miksi meillä on tavallaan niin kova kiire...

torstai 9. syyskuuta 2010

Ei häämatkavauvaa tähän kotiin

Teinpäs viimeisen jemmassa olleen raskaustestin sitten tänä aamuna pois, ja tuloksena oli odotettu: ei-häämatkavauvaa-tähän-kotiin.

Ei sitten, perhana.

En tiedä mikä siinä on, että noita testejä täytyy vaan tehdä, varsinkaan kun kyse ei ole siitä että menkat olisivat myöhässä. Varmaankin vaan uteliaisuus ja tietynlainen malttamattomuus vievät aina voiton. Ja ehkä pieni toivo siitä, että jospa nyt, jospa JUURI tällä kertaa tärppäisi...

Aamulla ennen testin tekoa makasin pitkään valveilla ja viivyttelin sitä hetkeä, kun pitää nousta ja mennä vessaan testailemaan. Pyörittelin päässäni eri skenaarioita siitä mitä tekisin jos tulos olisi plussa tai jos se olisi negatiivinen.

Jos se on negatiivinen....voin ottaa tänä iltana sen viimeisen häämatkacocktailin.

Jos se on positiivinen....voin pitää sen ennalta varaamani lääkäriajan ja käydä ultrassa.

Jos se on negatiivinen...voin hyvällä omallatunnolla ostaa uusia vaatteita jotka sopivat päälle just nyt.

Jos se on positiivinen...meille tulee kohta ikioma vauva.

Yritin alitajuntaisesti korostaa noista negatiivisia puolia ja kai se jonkinlainen suggerointi sitten auttoi koska ihan järjissään tässä ollaan ja kohtuu hyvällä mielellä. Osaan keskittyä nauttimaan tästä "itsekkäästä" elämästä ja muutamista elämän pikku turhakkeista. Vaikka kolme kuukautta jo mennyt, ärh :P

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Toisten kiukuttelevat lapset

Varoitan jo etukäteen, että nyt seuraa sellaista tekstiä, joka voi varmasti ärsyttää joitakuita. Jos et siis halua ärsyyntyä, skippaa tämä suosiolla!

Olemme edelleen reissussa ja takana on pari päivää sitten toteutunut lentomatka, joka ei varsinaisesti mennyt ihan putkeen. Vaihdoimme miehen kanssa kohdetta ja jouduimme siirtymään aika rankoilla lennoilla paikasta toiseen kahteenkin kertaan. Jälkimmäinen lennoista oli yöaikaan, ja kesti vajaat 6 tuntia niin että olimme perillä aikaisin aamusta.

Eiköhän ollut juuri meidän tuuria, että eteemme sattui istumaan lapsiperhe: äiti, isä ja noin puolitoista - parivuotias pikkutyttö. Ensiksi ajattelin kaikkia ihania ja vaaleanpunaisia ajatuksia, kuinka suloinen tapaus, kikkarapää ja kaikkea. Pianpa muuttui ääni kellossa...

Juuri kun olin saanut parin tunnin matkanteon jälkeen nukahdettua, tämä pikkuneiti parahti äänekkääseen kätinäitkuun ja jatkoi samaa varmaan puoli tuntia, siis keskellä yötä. Suurin osa lähiympäristössä istuneista heräsi samoin kuin minäkin, enkä tiedä kuinka moni valvoi sen jälkeen mutta minä ainakin. En nuku helpolla lentokoneessa ja vielä vähemmän metelissä joka lähtee edessäolevalta penkiltä!

Eihän sille mitään voi jos pikkulapsi itkee, mutta vanhemmilta olisin kyllä toivonut vähän reippaampaa otetta. Kyseessä oli kuitenkin yölento ja ihmisillä vakaa aikomus nukkua! Itse olisin varmaankin vanhempana ponkaissut ylös ja kävellyt vaikkapa ihan vieressä sijaitsevaan wc-tilaan ja antanut lapsen siellä itkeä, missä meteli ei samalla tavalla häiritse muita matkustajia, jos siis puhe ei auta.

Tulee heti mieleen eräs jämpti miespuolinen työkaverini joka on joskus kertonut lapsenhoitojuttuja, hänellä kun on kaksi pientä tytärtä ja aika jämpti ote varmasti myös kasvatusasioihin. Hän on vaimonsa kanssa opettanut lapsilleen jo ihan pienestä asti, siitä asti kun ovat "mistään mitään ymmärtäneet "(hänen käyttämänsä sanonta) että julkisilla paikoilla ei kiljuta eikä kiukutella. Jos jompikumpi on esim. kaupassa alkanut huutaa, silloin on joutunut sieltä kaupasta ulos eikä takaisin ole ollut asiaa ennenkuin on rauhoittunut. Minusta tämä on aivan järkevä asenne, varsinkin tänä vapaan kasvatuksen aikana, kun mitään ei lapsilta koskaan kielletä. Hyvät käytöstavat ovat kuitenkin mielestäni kaiken a ja ö. Jos ei lapsena opi miten käyttäydytään ja että kaikkea haluamaansa ei voi aina saada, miten saman voi koskaan oppia aikuisena.

Ok, lentokone on vähän eri asia kuin kauppa, koska sieltä ei voi ketään oikein jäähylle laittaa, mutta kai nyt parivuotiaalle lapselle voi jo sanoa, että täällä ei saa huutaa koska 300 muuta ihmistä nukkuu..? Kuulostaako kohtuuttomalta vai miten muut äidit ovat menetelleet vastaavantyyppisissä tilanteissa?

Että sellaisia tuntemuksia tällä kertaa. Kuinka vauvakuumeiselta minä tällä hetkellä kuulostan ;)?

perjantai 3. syyskuuta 2010

Häämatkavauvatoiveita

Terveisiä paratiisista! Ylenpalttinen vauva-asioista intoilu on laantunut huomattavasti häämatkan aikana, ja muutenkin olo on täydellisen rentoutunut. Kotona pakatessa sujautin matkalaukkuun viimeisen (digitaalisen) raskaustestin, jota olen viimeiseen asti jemmaillut ensimmäisestä Raskauskeijun - tilaussatsista, ja suunnittelin jossain vaiheessa häämatkaa tekeväni testin pois - ihan vain huvikseen ja mielenkiinnosta.

Jossain vaiheessa ennen häitä kun tajusin, miten älyttömän pitkä kiertoni on, heitin melkein häämatkaraskautumistoiveet romukoppaan koska lyhyellä matikallani räknäsin nopeasti, että otolliset päivät eivät mitenkään voi osua onnellisesti oikeaan saumaan. Joko matikkapääni on toivottoman surkea, tai sitten häät saivat pääni kertakaikkisen sekaisin, koska rakas aviomieheni todisti nämä aatokset eilen aivan vääriksi!

Otin nimittäin vanhan ystäväni vauvaprojektikalenterin mukaan reissuun (sillä pitäähän se pitää täälläkin ajan tasalla!) merkatakseni siihen vanhaan malliin peitonheiluttelut sekä tarkkaillakseni kiertoa. Tuota kalenteria sitten selaillessani mies yhtäkkiä kysyi, että milloinkas se ovulaatio oikein onkaan käsillä. Tuumasin, että no ei ainakaan vielä pitkään aikaan ja mies rupesi ulkomuistista laskeskelemaan että ei voi pitää paikkaansa. Yhdessä sitten kalenterin avulla totesimme, että sen oli pakko osua suunnilleen eiliseen ja tähän päivään!

Olin niin tehokkaasti poistanut aivoistani sen ajatuksen, että häämatkavauvaa meille ei nyt ainakaan tule, etten ollut älynnyt tarkistaa sitä laskemalla kalenterista. Eihän tämä kiertoni nyt kuitenkaan kahta kuukautta kestä ;) Tänään sitten kroppa rupesi reagoimaan noilla jo tutuiksi käyneillä ovulaation oireilla, joten pakko se on uskoa, että O on käsillä.

Ja toivo herää taas...