Vauvan kanssa lentokoneessa

Takana on tuore lentomatka Sintin kanssa ja taytyy todeta, etta ihan hyvin meni. Pelkasin etukateen, etta kuinka onnistuu pienen sylittely koko matkan ajan, mutta vauva kollotteli tyytyvaisena sylissa lennoilla ja kurkki uteliaana istuinten valista naapurimatkustajia. Vaunujen sijasta otimme mukaan Manduca-kantorepun, jossa Sintti kulki lentokentilla ja koneesta ulos. Se ei ole hanen lempi kuljetusvalineensa, mutta ainakin meilla oli kadet vapaana silla tavaraa oli mukana todella paljon!

En ollut varma, miten vaippa saadaan lentokoneessa vaihdettua, kun siella ei tunnetusti ole kovin paljoa tilaa. Ainakin Blue1:lla yhdessa wc:ssa oli vaihtopoyta joka taitettiin esiin ponton ylapuolelta. Paatin kayda itse kokeilemassa ensimmaisen vaipanvaihdon, ja antaa sitten miehen kokeilla seuraavan, mutta siella ahtaassa kopissa totesin, etta miehesta olisi todennakoisesti mahtunut sisalle pelkka puolikas! Takapuoli ja puoli selkaa olisi jaanyt ulkopuolelle, sen verran ahdasta siella oli. Vaipanvaihtotasolle Sintti mahtui vinoittain ja sittenkin teki tiukkaa, mutta saatiin kuin saatiinkin vaippa vaihdettua. Jos olisi pitanyt vaihtaa kakkavaippa, en tieda miten se olisi onnistunut koska vesipesua siella ei pysty tekemaan ja Sintti on harrastanut viime aikoina kerran kahdessa paivassa kunnon niskakakkoja :)

Meidan lennot oli aika myohaan, saavuimme kohdekentalle vasta vahan ennen puoltayota joten siina vaiheessa meilla oli kasissamme todella uupunut vauva ja kavi vahan saaliksi reppanaa. Nytkin Sintti selvasti tiedostaa, etta emme ole kotona joten paivasajan nukkumiset ovat vahan niin ja nain, mutta onneksi oisin nukkuu edelleen kuin murmeli.

Nyt jatkamme lomailua, pahoittelut puuttuvista kirjaimista mutta ulkomaisella nappaimistolla ei oikein saa parempaa aikaiseksi :) Tytto on kehittynyt viimeisen viikon aikana jo aivan valtavasti joten heti kun paasen taas koneelle, tulen kirjoittelemaan viimeisista kehityksen kaanteista!

3kk:n neuvola

Meillä oli eilen tasan 3 kk:n neuvola ja Sintistä otettiin uudet kasvulukemat:

Paino 6780 grammaa

Pituus 62,5 cm

Päänympärys 43 cm

Iso tyttö! :)

Reissu oli tytölle sikäli tosi rankka, että menomatka piti taas huutaa kurkku suorana kun jouduttiin turvakaukaloon istumaan. Perillä puolestaan alkoi tuntua siltä, että olisi voinut ottaa aamupäiväpäikkärit, mutta sen sijaan tyttöpolo joutuikin mitattavaksi ja piikitettäväksi. Okei, no nakuna pöydällä oli kivaa kuten aina, mutta lysti loppui kuin seinään siinä vaiheessa kun täti tuikkasi rokotteen reiteen. Ja mikä sen kamalampaa: kun oltiin pikkuisen rauhoituttu, tehtiin taas sama toiseen reiteen! Kaikki tämä jännitys aiheutti sen, että yllättäen paluumatka kotiin sujuikin hyvin hiljaisissa merkeissä kun uupunut tyttö simahti kaukaloon ja nukkui aina kotiin saakka.

Sintti sai palautetta, että selän asento on ehkä hieman liian kaarella taaksepäin joten hyvä kantoasento olisi kainalossa niin, että selkä painuu hieman kyömyyn eteenpäin ja kantokädellä pidetään vauvaa nilkoista kiinni. Tämä auttaa venyttämään selän lihaksia ja parantamaan asentoa.

Hauskaa oli se, että saimme vihdoin luvan aloittaa perunan antamisen! Vellille terkka sanoi edelleen nou nou, mutta sopiva aloitus on pari teelusikkaa keitettyä perunaa johon on sekoitettu äidinmaitoa. Annosta sitten lisätään hiljalleen sitä mukaa kun se alkaa maistua. Kävinkin heti eilen ostamassa muutaman perunan ja tänään keiteltiin typylle ensimmäinen pottu :) Jos tämä olisi kuvallinen blogi, niin liittäisin mukaan mainion kuvan Sintin ilmeestä, joka siis todellakin kertoo enemmän kuin 1000 sanaa. Pääasiallisin sisältö oli kuitenkin mitä-ihmeen-moskaa-sä-äiti-mulle-syötät-apua-en-saa-tätä-kurkusta-alas-ja-kääk-nyt-meni-henkeen! Lopuksi siis tosiaankin piti napata hetkeksi aikaa alaspäin syliin pieni Sinttiläinen joka luuli, että perunamössöä voi myös hengittää. Ehkä tämä syöttöpuuha sujuu huomenna hiukan paremmalla menestyksellä :)

Tänään kävin ostamassa tällaisen ihanan vaaleanpunaisen kaulalapun joka ei pahastu sottaavista ruokailuhetkistä. Näyttää nimittäin kovasti siltä, että ruoasta suurin osa valuu takaisin ulos joten eivätpähän ole pitkin vauvelin vaatteita. Mutta siis mieluummin pottu kuin puklu. Toivottavasti tästä uudesta ruokavaliosta on apua pulauttelun hillintään!

Töihin vai ei?

Olen ollut nyt kotona yli neljä kuukautta, kun lasketaan ihan äitiysloman alusta asti. Nyt mielessä on alkanut pyöriä paljon se, että mitä lähitulevaisuudessa oikein teen: jatkanko kotonaoloa niinkuin alunperin ajattelin vai palaisinko töihin? Ja miten nämä ajatukset sopivat yhteen sen kanssa, että haluan useamman lapsen ja mieluiten kohtuullisen peräkanaa? Tosiaan ennen äitiyslomaa minulla oli työssäoloa takana noin kymmenen vuoden intensiivinen putki ja ajattelin, että olisin erittäin mielelläni kotona vaikka viitisen vuotta hoitamassa lapsia, jonka jälkeen palaisin taas pysyvästi töihin. Vähän itsekin mietiskelin silloin, että olenkohan ollenkaan kotonaolijatyyppiä ja nyt kun siitä on kokemusta niin voin sanoa, että onhan tämä kohtuullisen tylsää....

Mitenkään väheksymättä sitä, että teen tällä hetkellä tavallaan maailman tärkeintä työtä eli kasvatan omaa rakasta lastani, niin jotenkin kuitenkin tuntuu siltä että pää ei välttämättä kestä jos ei ole jotakin ihan "omaa". Silti ajatus siitä, että joku toinen näkisi lapsen ensimmäisen kävelyn, kuulisi ensimmäiset sanat ja niin edelleen, tuntuu aivan sietämättömältä. Niinpä ajattelenkin, että mitä tahansa päätänkin, olen kotona ainakin siihen asti kun Sintti on 1v 3 kk:tta. Sen jälkeen ihan oman pääkopan terveyden vuoksi voisi olla mukava käväistä töissä jonkin aikaa ennen kakkosta.

Mutta jos tämän jälkeen palaisin töihin, niin minne menisin? Niinkuin täälläkin olen valitellut, edellinen työni ei ole enää kovin houkutteleva vaihtoehto. Siitä maksetaan jos ei varsinaisesti paljon niin mukavasti kuitenkin, mutta kääntöpuolena on aivan jatkuva ketutus ja joudun taipumaan moniin menettelytapoihin ja asioihin, joita en periaatteessa itse moraalisesti hyväksy. Toisaalta pitää olla kiitollinen siitä, että näinä aikoina on vakituinen työ jossa työpanostasi kaikesta huolimatta arvostetaan. Nyt tilanne on se, että meidän toimitusjohtaja haluaa minulta viimeistään kesällä vastauksen siihen, että milloin olen palaamassa takaisin. Virallisesti äitiyslomani loppuu syksyllä. Tavallaan tuntuu siltä, että vastahan tämä äippäloma alkoi, mutta silti pitäisi ihan muutaman kuukauden kuluttua pystyä sanomaan mitä teen ja milloin!

Olisi mukava päästä johonkin aivan uuteen työpaikkaan, jossa pääsisi taas oppimaan uusia asioita, mutta onko se puolestaan aivan reilua uutta työnantajaa kohtaan kun tietää, että ihan pian voi olla edessä uusi äitiysloma? Ja entä reiluus sitten Sinttiä kohtaan, kun ensin laitetaan päiväkotiin muutamaksi kuukaudeksi ja kun hän on tottunut siihen, otetaan taas kotiin kun äiti on jälleen äitiyslomalla?

Ja jotta tämä soppa ei olisi ollenkaan yksinkertainen, on meillä edessä erittäin varteenotettavana vaihtoehtona ulkomaille muutto esimerkiksi ensi vuoden alusta. Hui! Se ei olisi ensimmäinen kerta kun asun ulkomailla, mutta tässä elämänvaiheessa se tuntuu pelottavalta siksi, että en haluaisi synnyttää ulkomailla ja toiseksi siitä syystä, että koko elinpiirini on täällä ja jos muutamme aivan uuteen paikkaan, siellä ei ole saatavissa niin minkäänlaista tukea päivittäiseen elämään. Täällä läsnä ovat kuitenkin minun vanhempani ja iso joukko ystäviä.

Vanhasta työpaikastani vielä sen verran, että hyvin todennäköistä on, että jos en mene viimeistään loppuvuodesta takaisin, menetän vanhan tehtäväni. Työpaikkaahan ei voi ottaa pois, mutta sen tarkemmin erittelemättä tehtäväni on sen luontoinen, että sitä ei voi kovin kauaa hoitaa väliaikaisjärjestelyillä vaan heidän on sitten turvauduttava pysyvämpiin ratkaisuihin mikä tarkoittaa sitä, että palatessani mahdollisesti myöhemmin, minulle tarjotaan jotain alempitasoista työtä. Joko palaisin sinne vähäksi aikaa tienaamaan tai sitten ilmoitan jääväni hyvin pitkäksi aikaa hoitovapaalle ja sanon lopullisesti hyvästit vanhalle työlleni....

Tällä hetkellä tuntuu, että mielessä ei ole kuin kysymyksiä eikä yhtään vastausta. Aika kotona menee tosi nopeasti mutta päivät ovat aika yksitoikkoisia kun lapsenhoidon lisäksi tärkeimmät tehtäväni ovat pyykkäys, tiskikoneen tyhjennys ja täyttö jne jne. Voi kun saisi tähän lisäksi jonkin projektin kuten esimerkiksi talon oston ja remontoinnin, mutta mm. edellämainituista epävarmuustekijöistä johtuen sekään ei ole ajankohtainen :( Voi kun tietäisi mille alkaisi!! Onko muilla ollut tällaisia pohdintoja ja miten olette ne ratkaisseet? Olisi mukava kuulla teidän tarinoita omista kokemuksista :)

Selvennykseksi vielä kaikille joita tämä kirjoitus hieroi vastakarvaan: olen todella iloinen saadessani olla äitiyslomalla ja tilaisuuden kotonaolemiseen Sinttiläisen kanssa mutta ahdistuksen perimmäinen syy on tämä välitilassa oleilu. Kun ei tiedä edes paikkakuntaa missä oleilemme vuoden päästä tähän aikaan niin on todella vaikea miettiä vielä siihen päälle näitä työkuvioita.

Tärkeitä kehitysvaiheita ja vähän huutoakin

Huh, mikä viikko takana. Siinä jäi blogikin vähäksi aikaa puolivahingossa sivuun. Mies heitti vähän pidemmän työmatkan ja minä jäin kotiin kahdestaan Sintin kanssa, mitä jännäsin (ja kauhuilin) etukäteen että mitenkähän me pärjätään ihan kahdestaan. Onneksi innokkaat isovanhemmat tulivat vuorotellen käymään useampanakin päivänä ja sain järjestettyä kaikenlaista muutakin ohjelmaa, joten en tullut aivan mökkihöperöksi ja päivät menivät näiden aktiviteettien ansiosta nopeammin. Ja lopputuloksena voi sanoa, että ihan hyvin selvittiin! Kunhan vain on hyvin organisoitunut niin no problem :)

Pettynyt isä missasi myös kuluneella viikolla erään tärkeän kehitysvaiheen: tyttö puhkesi jokeltelemaan oikein kunnolla muistaakseni tiistaina. Pieniä äännähdyksiä ja jokelteluntapaista havaittiin jo aiemminkin, mutta kuin taikaiskusta juttua rupesi tulemaan pitkiä pätkiä kerrallaan. Samoin neuvolan kehotuksesta rupesimme treenailemaan vatsallaan oloa leikkimatolla noin 1,5 viikkoa sitten noin viitisen minuuttia päivässä. Aluksi pää nousi hienosti mutta mäjähti aina voimalla takaisin mattoon, mutta tosi nopeasti Sintti oppi hallitsemaan pään liikkeitä ja nykyään liikuttelee sitä kohtuullisen kontrolloidusti. Kuitenkin nämä kaksi uutta taitoa saivat aikaan sen, että niitä treenataan ihan jatkuvasti ja innolla. Jopa kesken päikkäreiden sängystä saattaa yhtäkkiä ruveta kuulumaan mahdotonta jokeltelua ja kun kurkkaan ovelta, siellä pieni pää poukkoilee sängyssä ylös ja alas. Maanantaina jouduin nostamaan pinnasängyn laskettavan laidan yläasentoon ja laittamaan reunapehmusteen siihenkin osaan, koska tyttö siirtyi yhtäkkiä silmänräpäyksessä laidalta toiselle ja oli olemassa ihan selkeä vaara, että kohta pää paukahtaa kipeästi laitaan jos sitä ei pehmusta.

Aamut meillä ovat olleet viimeisten viikkojen ajan naurua täynnä, ja nyt siihen on tullut tämä kääntymiselementti mukaan. Koska nappaan tytön siis aina aamuyöllä eka syötöltä viereeni nukkumaan, heräämme käytännössä aina sängystä naamat vastatusten. Nykyään heti kun Sintti saa silmänsä auki, hän kampeaa itsensä välittömästi mahalleen ja ohjelmassa seuraa itsensä nostelua käsien varassa ylös ja tietysti hekotuksen kera :) Tämä vähän lievitti sitä tuskaa kun tänä aamuna herätys oli klo 6:30...

Sen sijaan mikä ei ole kovin hauskaa, niin kaikenlainen paikasta toiseen liikkuminen on muodostunut itkuksi ja hammastenkiristelyksi. Takana on pari lyhyttä autoreissua (á 10-20 min) ja tuollaisellakin matkalla Sintti sai aikaiseksi aivan älyttömät huutokohtaukset. Pukeminen sentään sujuu nykyään melko lailla ilman karjuntaa, mutta noin muutaman minuutin turvakaukalossa istuskelun jälkeen nassu alkaa ensin vääntyä ja pikku hiljaa siitä seuraa hillitön itku. Erään reissun jälkeen reppana itki niin epätoivoisesti että mikään maailman rauhoittelu ei enää tepsinyt vaan piti kaivaa tissi esiin vaikkei varsinaisesti nälkä ollutkaan. Eilen puolestaan tällaisen kohtauksen jälkeen koko neidillä oli sekä pää että selkä aivan märkänä - itkeminen on rankkaa työtä nääs! Kovin paljon helpommalla ei päästä vaunutellessa. Yhtäkkiä se kohtuullisen hyvin siedetty nukkumapaikka on muuttunut hankalaksi kuljetusvälineeksi jossa voidaan nukkua vain ja ainoastaan silloin kun vekotin liikkuu. Voitte vaan kuvitella minkälainen kokemus oli ostosreissu kuluneella viikolla kun jouduin piipahtamaan useammassa kaupassa ja aina viimeistään kassalla vauhdin pysähdyttyä rupesi kuulumaan hyvin vaativa byäääähh! Nyt sekin on tullut todistettua että multitasking on äiti-ihmiselle aivan välttämätön kyky: kassalla onnistuu vasemmalla kädellä vaunujen heijaaminen ja samaan aikaan oikealla kuitin allekirjoitus / pankkikortin pin-koodin näppäily. (Saatiin muuten pariltakin myyjältä aika huvittuneita katseita...)

Tässä eräänä päivänä keskustelin erään toisen äidin kanssa mm. vauvojen nukkumisesta ja sain hänet tarkoittamattani huonolle tuulelle kun kerroin meidän tytön öistä (heillä ei ilmeisesti oikein nukuta). Sintti on edelleenkin varsinainen murmeli ja rakastaa hyviä yöunia joten meillä ei öisin juurikaan kärsitä herätyksistä. Hän ei koskaan herää muuten vain vaan ainoastaan nälkäänsä. Viime viikolla tuli taas uusi ennätys: 8h yhtäjaksoiset unet! Tyttö meni nukkumaan iltayhdeksältä ja heräsin itse ensin aamuviideltä siihen, että miten meillä ei ole vieläkään herätty. Upeaa on se, että vauvalle on muodostunut ihan selkeä vuorokausirytmi ja sen ansiosta iltanukutukset ovat helpottuneet aivan mahtavasti. Vauva alkaa väsymään selvästi jo alkuillasta joten yöpuulle laittaminen yhdeksän aikaan ei ole enää mikään ongelma.

Sen sijaan yksi asia mitä olen viime aikoina paljon miettinyt, on nukuttaminen. Meidän tytteli ei edelleenkään osaa nukahtaa ilman apua enkä tiedä kuinka tavallista se on tai ei ole. Olen saanut vasta hieman kommenttia lähipiiriltä siihen, kuinka ei kannattaisi opettaa lasta nukahtamaan aina nukuttamalla. Mutta minkäs teet jos lapsi alkaa sänkyyn laitettuna kiljahdella ja pirahtaa lopulta itkuun, jos ei ole uneen autettu...? Meidän neiti nukkuu kaikki yöt ja päikkärit mahallaan joten mobilen katselustakaan ei ole apua sillä selällään hän ei suostu olemaan. Nukutan hänet aina kaikkia päikkäreitä ja yöunia varten syliin, ja yleensä n. 10-30 minuutin heijailun & lauleskelun jälkeen saan laskea sikeästi nukkuvan lapsosen omaan sänkyynsä, josta jatkaa autuaana uniaan. Mitenkäs teillä nukutetaan vauvat? Ai niin, sellainen kehitysaskel meillä on kuitenkin tapahtunut, että eilen päikkäreille nukutuksen jälkeen tyttö heräsikin sänkyyn laskettaessa, ja kun tavallisesti tässä vaiheessa olisi pitänyt nostaa hänet takaisin syliin ja aloittaa koko homma alusta, niin nyt riitti pelkkä päänsilitys ja hyssyttely.

Ja mitenkähän nuo automatkat, helpottavatko ne jossain vaiheessa vai saadaanko meillä heittää hyvästit vähän pidemmille kesälomareissuille auton kyydissä...? Ja helpottaakohan vaiva autoiluun "totuttamalla" niinkuin minulle äskettäin kerrottiin..?

Projekti raskauskilojen karistus, Osa III

Salille pääseminen on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Pienen vauvan kanssa sitä luppoaikaa ei ikinä ole mitenkään liian kanssa, mutta tällä viikolla vihdoin saimme järjestettyä niin, että vanhempani tulivat katsomaan Sinttiä ja me saimme miehen kanssa luksushetken kuntosalilla ihan kaksin. Oi että tuntui mahtavalta päästä taas kuntoilemaan! Onneksi maltoin ottaa rauhallisesti sillä sen jälkeen on ollut vain lievää pakotusta siellä täällä lihaksissa sen sijaan että olisin mennyt aivan jumiin mitä etukäteen vähän pelkäsin. Vatsalihaksista tein vain syviä vatsoja vanhassa kunnon lankkuasennossa ja pysyin siinä ehkä 10 sekuntia joten tekemistä riittää. Tätä menoa niihin suoriin ja sivuttaisiin vatsalihaksiin päästään aikaisintaan parin kuukauden kuluttua, mutta onneksi niillä ei ole kiire sillä syvät ovatkin kaikista tärkeimpiä.

Sen sijaan olen vähän pettynyt itseeni vaunulenkittelyjen suhteen. Ennen Sintin syntymää ajattelin, että sittenhän sitä vaunutellaan harva se päivä mutta enpä vaan ole jaksanutkaan. Lähteminen tuntuu usein aika vaivalloiselta, sillä Sintin päivätorkkurytmi ei ole kovin ennustettavissa joten minun pitäisi laittaa itseni valmiiksi ja pakata hoitolaukku hyvissä ajoin. Sitten heti kun vauva näyttää väsymyksen merkkejä, pitäisi olla valmiina pakkaamassa tyyppi vaunuihin kaikkine talvitamineineen ja sännätä ovesta ulos saadakseen hyödynnettyä koko parituntisen torkkuajan. Ja kun sitä pukemista seuraa poikkeuksetta korviahuumaava huuto, lasta ei mielellään huudata kuin juuri sen "tarvittavan" ajan mikä on pakko. Phuuh, oikein hengästyttää ajatellakaan! Toivottavasti kesäntulo helpottaa ja ennen kaikkea nopeuttaa tätä uloslähtöhärdelliä.

No, kuitenkin yritän nyt tehdä ryhtiliikkeen ja saada meidät ulkoilemaan edes pari kertaa viikossa koska vaunuttelu on niin loistavaa hyötyliikuntaa ja samalla Sinttikin saa raikasta ilmaa.

Painon suhteen olen oikein tyytyväinen. Se viimeksi asettamani herkuttelukiintiö on pitänyt loistavasti: olen saanut joka päivä ne elintärkeät namini mutta kohtuudella jotta paino kuitenkin lähtisi laskusuuntaan. Mikä ehkä vieläkin parempaa, olen ollut huomaavinani jonkinasteista mielenrauhaa kun tietää tasan tarkkaan että päivässä saa herkkuja vain yhden kerran joten ajatukset eivät pyöri liikaa kyseisen aiheen ympärillä. Siltikin, nälkää en ole nähnyt yhtenäkään päivänä vaan olen päinvastoin syönyt todella reilusti! On ihmeellistä miten paljon terveellistä ruokaa mahaan mahtuu päivän aikana kun sitä ei täytä kaiken maailman humpuukilla :)

Vielä olisi siis jäljellä pudotettavaa n. 5 kiloa ja aion todellakin jatkaa tätä niin kauan kunnes tuo kilomäärä on lähtenyt. Enää nuo kilot eivät edes kuulosta kovin paljolta vaan ensimmäistä kertaa tuntuu, että tavoite on aivan realistinen ja saavutettavissa! Sen verran annoin periksi, että ostin uudet farkut ja heivasin ne vanhat mammafarkut kaapin pohjalle. Samalla ostin pari muutakin uutta vaatekappaletta ja mieleen palasi se vanha ihana hyvänolontunne kun on saanut jotain kivaa päällepantavaa ja peilistä katsoo ilmestys johon on jopa kohtuullisen tyytyväinen :)

Ne kuuluisat viimeiset sanat

Toissapäivänä menin lausumaan ääneen:

"On sitten tosi hienoa, että meidän tyttö nukkuu yöt aina niin mahdottoman hyvin. Eka unipätkäkin kestää aina vähintään 4-5h ellei enemmänkin"

Ja miten kävikään:

--> toissayönä tyttö heräsi jo klo 1:30 tavallisen aamuneljän sijasta... En edes muista milloin viimeksi olisi herännyt näin aikaisin, ilmeisesti nälkä yllätti vaan reippaasti etuajassa.

Eilen puolestaan juteltiin miehen kanssa:

"Uskomatonta, että meidän tyttö ei koskaan herää yöllä muuten vaan. Aina sillä on vain ja ainoastaan nälkä, joka lähtee laittamalla tissi suuhun ja taas kaikki saadaan nukkua." (Tämän pohtiminen lähti siitä kun eräs tuttu sanoi, että he olivat joutuneet kanniskelemaan lastaan vauva-aikana tuntikaupalla joka yö, mitä me emme ole koskaan vielä joutuneet tekemään.)

Ja miten kävikään:

-> viime yönä tyttö pärähti itkuun klo 2:00 ja ensimmäistä kertaa jouduin röyhtäyttämään hänet keskellä yötä ja pyyhkimään pois reilut puklut. Pahasti näytti että tyttö lähti siitä virkistymään mutta onneksi kohta vaivuttiin takaisin uneen. Toki apurina taas vanha kunnon tissi.

Ja taas tuli todistettua ettei parane liikaa kiintyä olemassaolevaan tilanteeseen kun tämä rytmi muuttuu koko ajan ;)

P.S. Meillä kuultiin tänä aamuna ensimmäistä kertaa kikatus!

Sintti kertoo

Moi mä oon Sintti ja mä oon 2 kuukautta ja 1 viikon! Äiti pyysi mua kertomaan teille mun kuulumisia ja mä lupasin.

Äiti sanoo mua usein isoksi tytöksi, vissiin mä sitten oon jotenkin tavallista isompi. Mut minkä mä sille voin että mulla on aina nälkä! Mun maha vaan alkaa kurnia ihan hillittömästi ja sitten mä yritän laittaa nyrkin tai kaks mun suuhun, ja maiskuttelen niitä äänekkäästi, mut ei niistä yleensä oo kun vähän ensiapua. Siitä äiti sitten viimestään tajuaa et mun olis pakko saada ruokaa.

Mun lempparia on kun mä saan istua sitterissä ja sitten äiti tulee mun eteen höpöttämään mulle ja hymyileen. Se aina hymyilee mulle ja se on mun mielestä tosi hauskaa. Eihän siinä voi kun alkaa itsekin nauraa ja hihkua takas. Tai ehkä mun lempparia on kuitenkin se kun pääsen syliin ja nojaileen olkapäätä vasten. Siihen yleensä nukahdankin ja vitsit kun siinä on niin hyvä nukkua! Eiku kyllä mun lempparia on sittenkin syöminen. Kun äiti vie mut makkarin sängylle ja siinä me sitten köllötellään vierekkäin ja mä saan syödä! Tai en kyllä osaa päättää, kaikki noista on tosi kivoja.

Mun on tosi vaikee vastustaa kun joku tulee mulle jutteleen niin aina mä yleensä sitten hymyilen vaikka oon vasta itkeny. Äiti sanoo mua hymytytöksi. Vaikka en mä ihan aina jaksa nauraa, vaikka sillon kun mulla on maha kipeä ja pitää koko ajan puklailla. Sillon mun pitää saada olla sylissä ja äiti laulaa mulle korvaan, siitä mä tykkään. Tai sitten ihan paras paikka on isin olkapää kun se nostaa mut sinne tosi korkeelle ja sitten mun masussa helpottaa. Mut mä tykkään vaan vasemmasta olkapäästä, oikea ei oo yhtä hyvä.

Liikkuminen on kans tosi kivaa. Monesti mun on ihan pakko heiluttaa mun nyrkkejä ja koipia ees taas, ja potkia. Se on hauskaa! Joskus äitiä tuntuu vähän haittaavan kun sillon kun mä nukun sen vieressä, mä aina vahingossa vähän muksin sitä rintaan ja kainaloon, mut en mä tahallaan kun mun on vaan pakko unissaankin liikkua. Sit mä en vaan tajuu, et miks mä en pysty kääntymään selältään kyljelle. Aina mä vaan yritän mut se on tosi vaikeeta! Mä tykkään olla mahallaan ja sillon kun mä nukun äidin vieressä, käännän aina itse itseni kyljeltä mahalleen kun siinä on vaan niin paljon kivempaa.

Nyt mun pitää mennä, mut mä tuun taas uudestaan kertoon mun kuulumisia!

T. Sintti

Tunnustus x 2

Sain tämän palkinnon Sawalta blogista Pienet onnen murut. Kiitoksia!

1) Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2) Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.
3) Lahjoita tämä sama award 15 blogille/bloggaajalle.

Ne random - faktat:

1) Äitinä olen yllättänyt itseni olemalla kärsivällinen, jopa loputtomastikin niin vaikka itkua välillä piisaa. Ihme kyllä se äitiyden kasvattava vaikutus pätee myös minun kohdallani :P

2) Yököttävimmät ruoat - listallani komeilevat kesäkeitto ja rössypottu. Yyh, saan vilunväreitä pelkästään kun ajattelenkaan noita!

3) Meidän digiboxi on ruvennut reistaamaan ja se on raivostuttavaa koska tv:n katselu on mm. imettäessä ja lasta nukuttaessa (tietysti äänet pois) aika ykkösviihdettä.

4) Kengänkokoni on kasvanut raskauden myötä ilmeisesti jäädäkseen. Edessä siis aika paljon kenkäostoksia...

5) Eilen tulin todella iloiseksi siitä kun menimme eka kertaa koko perheellä Prismaan ruokaostoksille. Kyllä, ruokaostoksilla käymisestä on tullut päiväni kohokohta!

6) Näitä kohtia miettiessäni sivelen huomaamattani vastamakkaraani. Note to self: siellä ei ole enää vauvaa joten lopeta, eikä se makkara siitä silittämällä pienenekään.

7) Tykkäämme katsoa miehen kanssa tv-sarjaa Supernanny :)

Toisen tunnustuksen sain Sandylta blogista La Dolce Vita, ja tunnustuksen haasteena on jakaa se eteenpäin 5:lle seuraamalleni blogille, joissa on alle 200 rekisteröitynyttä lukijaa. Kiitti Sandy!

Kuittaan nämä molemmat tunnustukset jakamalla ne yhteensä viidelle kivalle bloggaajalle. Vastatkaa jompaan kumpaan tai vaikka molempiin halutessanne (ellette ole jo vastanneet, en ole ihan varma)!

- Harrietille blogista Talon Sydän

- Mammamarianille blogista Illikan matkassa

- Pinkille Pingviinille

- Mama M:lle blogista Iskunvaimennin

- Alanikselle blogista Tuleva Äiti