RV13+1: NIPT-tulokset

Tänään päivällä puhelin soi tuntemattomasta numerosta, ja sydän hyppäsi kurkkuun. Lääkärihän se siellä soitteli tuloksia:

vauva on kromosomeiltaan kaikin puolin terve, ja TYTTÖ! :)

Ääni tärisi, kurkkua kuristi ja itketti. Mutta samalla sydän täyttyi aivan valtaisalla onnentunteella, näinhän tämän piti mennä. Syvä kiitollisuus ja helpotus.

Nyt opettelen nauttimaan tästä raskaudesta, aivan varmasti.

RV13: Piiiiitkä viikko, ja loppua ei näy

Täällä sitä odotellaan. Ja odotellaan. Ja taas vähän vielä odotellaan.

Ei siis tietoakaan vielä verikokeen tuloksista! Olin jotenkin päässäni mieltänyt tämän tiistain sellaiseksi maagiseksi päiväksi, että tulos saattaisi tulla tänään. Näytteenotosta on kulunut jo 8 päivää, eli enemmän kuitenkin kuin yksi (vaivainen) viikko mutta mukavan paljon vähemmän kuin 2 viikkoa. Puhelua ei kuitenkaan kuulunut, ja jo puoliltapäivin hermot pettivät ja soitin tulosten perään. Ei mitään.

Jotenkin nämä edeltävät päivät ovat menneet ihan siedettävästi, mutta tänään alkoi taas olla keskittymisvaikeuksia. Toivottavasti huomenna saan (hyviä) uutisia!

Viikonloppuna olin sitä mieltä, että kaikki menee hyvin. Sisällä oli merkillisen vahva tunne siitä, että lapsi on terve ja kaiken lisäksi vielä tyttö. Lähiaikoina selviää oliko tuo ensimmäinen osuus pelkkää toiveajattelua, mutta yritän saada ajatuksen kantamaan läpi nämä odotuksen päivät.

Meidän pieni vauvanalku lähti liikkeelle niin erityisissä olosuhteissa, hirvittävän kovan työn tuloksena että minun on pakko uskoa että tämä kantaa loppuun saakka. Kolmannen ICSI:n vihoviimeinen alkio, endo-scratchingin jälkeen, luokitukseltaan harvinaisen erinomainen blastokysti. Tosin meinasi jäädä katetriin, mutta pääsi kuitenkin loppujen lopuksi kyytiin! Täytyyhän sen jotain merkitä?

Ja siellä se nyt kasvaa, elinvoimaisena ja nälkäisenä (äidin ruokahalusta päätellen). Tulethan kotiin asti?

RV11+5: Huolten täyttämä viikko

Mikä kauhea viikko takana. Saimme nähdä pikkuisen kauan odotetussa ultrassa, mutta minkälaisia uutisia sieltä saatiinkaan! Pahimmat pelot (sykkeen puuttumista lukuunottamatta) kävivät toteen. Sen jälkeen olen googlannut monta päivää lakkaamatta, mutta loppujen lopuksi konkreettista tietoa löytyy niin kovin vähän.

Minkälaiset "oikeat" mahdollisuudet minun on saada down-vauva ottaen riskiluvun huomioon, mutta tietäen että nenäluu näkyi? Jos kävisimme kohta uusintaultrassa ja niskaturvotus olisi vähentynyt, olisiko se hyvä merkki? Voiko noin käydä?

Kysymyksiä ilman vastauksia. Turhauttavaa!

NP-ultran jälkeen kätilö kertoi, että sairaalasta soitettaisiin pian, luultavasti jo seuraavana päivänä. Tähän pistimme kaiken toivomme ja mikä pettymys kun puhelua ei vaan kuulunut. Pitkiltä tuntuneiden päivien jälkeen tartuin lopulta itse luuriin ja soitin äitipolille. Sain selville, että lähetettämme ei oltu vielä edes käsitelty, lääkäri soittaisi meille vasta maanantaina mutta että mitään aikoja ei olisi saatavilla ennen loppuviikkoa! Siinä ei auttanut itku eikä maamme-laulukaan: aikoja ei ole.

Aihetta hieman googlattuani tajusin nopeasti mitä tämä tarkoitti. Koska NIPT-verikokeet lähtevät ulkomaille tutkittavaksi, niitä yleensä otetaan vain alkuviikon päivinä. Jos ne otetaan loppuviikosta, näytteet jätetään sairaalaan odottamaan seuraavaa viikkoa, kunnes ne vasta saadaan matkaan. Tästä alkaa 2 viikon laskenta tulosten odottamiseksi. Eli jos olisimme jääneet odottamaan tuota aikaa, meidän kokonaisodotusaika olisi NP-ultrasta laskettuna jopa 4 viikkoa! Näissä fiiliksissä täysin mahdoton yhtälö. Niinpä rupesin selvittämään, missä saman testin voi teettää yksityisellä ja löysinkin paikan, joka veloittaa hunajaisen hinnan, mutta siitä testistä saadaan selville koko liuta sairauksia. Sellaisiakin joiden nimiä en osannut kirjoittaa, ja joista en ole koskaan kuullutkaan. Mikä parasta, kyseinen aika on huomisaamulle, eli voimme olla varmoja että näyte lähtee heti tutkittavaksi! Tämä tuntuu nyt sellaiselta asialta, johon on vain pakko investoida jotta voisi saavuttaa jonkinlaisen mielenrauhan.

Toivon tietysti, että tuloksissa ei menisi ihan sitä 2 viikkoa, sillä tämä muutaman päivän epätietoisuuskin on saanut meidät hermoromahduksen partaalle. Tai no, minä olen saavuttanut jonkinlaisen mielenrauhan sillä olen pakottanut itseni ajattelemaan, että en voi tälle asialle toistaiseksi muuta kuin mitä olen nyt jo tehnyt. Ja lisäksi vauva tuntuu jo niin omalta rakkaalta vauvaltani, että en pysty ajattelemaan että testitulos saisi kuitenkaan minua tekemään mitään toisin...

Itse raskautta alkaa olla jo vaikea salata. Olen kerännyt jonkin verran painoa ja maha on pullahtanut ulos niin, että monikaan vaate ei sitä enää peitä. En missään nimessä halua kertoa tästä ulkopuolisille ennenkuin tulokset selviävät, joten senkin puolesta toivon nopeaa ratkaisua asioihin. Tulee sellainen keisarin uudet vaatteet - olo kun menen tuolla maha pystyssä ja olen niinkuin en olisikaan :)

Tein muuten tänään mahtavia kirppislöytöjä itselleni: löysin muutamat juuri sopivat ja edulliset äitiyshousut, joilla pärjään ainakin alkuraskauden hienosti! Eilen puolestaan kirppislöydöistä sai nauttia Neiti S: ostoslistalta löytyi Pet Shoppeja, hyväkuntoinen villapuku talveksi ja prinsessavaatteita (=juhlamekkoja, jota neiti käyttää lukemattomiin pukuleikkeihinsä). Ehkä tämä on se resepti, joilla ajan saa kulumaan ja mielen piristymään siinä sivussa.