sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Sintti ja päivähoito

S meni päivähoitoon noin vuoden ja kuukauden iässä, ja se oli yhdenlainen shokki meille molemmille. Olimme olleet aina yhdessä kuin majakka ja perävaunu tytön syntymästä saakka. Olin onneksi varannut tarhaan tutustumiselle viikon verran aikaa ennen työn aloitusta, joten S:n ei tarvinnut olla heti täysiä päiviä hoidossa. Pahaksi onneksi taudit rupesivat jylläämään välittömästi, joten tuosta tutustumisviikosta neiti saikin olla heti viimeiset päivät kotona kuumeen kourissa.

Ihan eka päivät päiväkodissa menivät hyvin, silloin kun olin mukana leikkimässä. Ensimmäisen kerran poistuin sieltä asioille pariksi tunniksi, ja tyttö vilkutti pyynnöstä hyvästiksi, ja jäi tyytyväisenä leikkimään omia leikkejään. Hän ei ollut kuitenkaan tajunnut, että lähden sieltä oikeasti pois, joten n. 20 minuutin kuluttua oli tullut kunnon itkureaktio siihen kun äiti ei löytynytkään. Kohta tyttö tajusikin, että kun tarhassa vilkutetaan, vanhemmat katoavat tosiaan pysyvästi pois joten siitä asti hän rupesi itkemään joka kerta ja kyllä siinä äidin sydäntä raastettiin pahemman kerran kun piti jättää itkevä lapsi sinne vieraille.

Tilanne rupesi helpottamaan kun veimme tytön aina suoraan aamiaiselle. Muistaakseni parin viikon ajan jäimme itse siihen syöttämään ja seurustelemaan, kunnes pikku hiljaa rupesimme poistumaan saman tien. Kun oli kova nälkä, ei ehtinyt niin pahasti itkeä isin ja äidin perään. Pari kuukautta meni niin, että aina päiväkodista haun yhteydessä tyttö tuli vauhdilla luokse, tahtoi syliin ja rupesi heti osoittelemaan naulakkoa, että nyt pitäisi mennä pukemaan ja lähteä heti kotiin. Nyt kun päiväkotia on takana n. 4,5 kk:tta, tyttö tervehtii meitä joko iloisesti tai hajamielisesti, riippuen kuinka kiinnostava leikki on parhaillaan menossa ja toisinaan saattaa kirmailla hihitellen karkuun :) Tätä on jatkunut vähintään kuukauden päivät, ja nyt huomaa muutenkin, että tyttö on sopeutunut tarhaan todella hyvin.

Joskus kysymme aamulla esim. pukiessa, että onko kiva mennä tarhaan. S ryhtyy yleensä heti nyökyttelemään kiivaasti ja ääntelemään "mm mm" (=kyllä) joten tuntuu viihtyvän :)

Meidän päiväkodissa on käytössä omahoitaja-systeemi ja yhdellä hoitajalla on pienryhmässään 4 lasta. Yhteensä koko ryhmässä on 3 hoitajaa ja 12 lasta. Ikähaitari on käsittääkseni vauvoista 3-vuotiaisiin, ja mielestäni S:n ikäisiä lapsia on aika monta. Olin aluksi aika yllättynyt siitä, että meidän omahoitajaksi valittiin sellainen henkilö, joka ei puhu ollenkaan englantia vaikka ryhmästä olisi löytynyt myös englantia puhuvia hoitajia! Käytännössä mies ei pysty kommunikoimaan hänen kanssaan juuri ollenkaan. Muutenkaan tämä omahoitaja ei ole aivan minun tyyppiseni henkilö, mutta olen todennut että S tykkää hänestä kovasti joten on siis jätettävä omat mielipiteet sivuun :) Onneksi tulemme kuitenkin hyvin toimeen, ja Vasu-keskustelussa sain todella paljon arvokasta tietoa neidin kehityksestä.

Vasu-keskustelu järjestettiin maaliskuussa ja omahoitaja kehui Sinttiä aurinkoiseksi ja iloiseksi persoonaksi. Tyttö kuulemma pitää tarhan säännöllisistä päivärutiineista, ja hänellä on siellä jo omat leikit, minkä parissa erityisesti rakastaa touhuilla. Hän on ihan alusta asti jaksanut keskittyä hirveän hyvin erilaisiin lauluihin ja musiikkileikkeihin vaikka on niin nuori. Omahoitaja lauleskelee kuulemma lapsilleen jatkuvasti ja S osaa pyytää häneltä lempilaulujaan :)

Olin aluksi todella huolissani siitä, kun S on niin vaikea nukutettava. Tiedostin, että ryhmässä on monta lasta eikä hoitaja voi antaa aina erityishuomiota vain yhdelle lapselle, mutta onneksi siihenkin asiaan oli löytynyt hyvä rutiini ja hänen tavallaan S nukahtaa usein yhtä nopeasti kuin kotonakin. Kaikesta siitä hälinästä huolimatta neiti vetelee päikkäreitä aina pisimmästä päästä, joten ei voi muuta sanoa kuin että kyllä ne siellä tarhassa osaavat hommansa!

Jossain vaiheessa pohdiskelin myös sitä, että osaakohan S pitää ollenkaan puoliaan sen ison lapsilauman keskellä, kun on omalla tavallaan aika kiltti lapsi eikä ole tottunut puolustamaan itseään. Vasu-keskustelussa omahoitaja kertoi, että S tulee kuulemma hyvin toimeen kaikkien ryhmän lapsien kanssa. Silti neiti ei epäröi puolustaa itseään lelujen kanssa: jos joku tulee riistämään häneltä kädestä lelun, hän painelee hetken päästä perään ja ottaa lelun takaisin itselleen. Olen aivan äskettäin huomannut tämän myös kotona. S:llä on jotenkin hyvin vahva "oikeudentaju" ja häntä haittaa suunnattomasti jos lelujen kanssa ei noudateta vuorotteluperiaatetta. Muutama päivä sitten olimme kyläilemässä ystävien luona jossa oli häntä pikkuisen nuorempi tyttö, joka ei ollut tarhassa eikä tottunut siihen, että toisen kädestä ei oteta lelua. Tyttö oli myöskin hieman puolustuskannalla kun hänen reviirilleen tultiin ja leikittiin ronskisti vaan kaikilla hänen leluillaan. Aina kun S yritti mennä jonkin isomman leluauton kyytiin, tämä pikkuneiti ampaisi väliin tai kävi nappaamassa lelun Sintin kädestä. Siitäkös S heti hermostui ja päästeli tuon tuostakin närkästyneitä kiljahduksia, kun taisi pitää sitä epäreiluna toimintana. Tarkka tyttö! ;)

Sairasteluja pelkäsin etukäteen, mutta meillä niistä kärsittiin kaikista eniten ensimmäisten 1,5 kk:n ajan. Sen aikana kävimme läpi useamman taudin, mutta sen jälkeen on tullut ainoastaan kausiluonteisia flunssia ja jotain yksittäisiä poissaoloja esim. hampaiden johdosta huonosti nukuttujen öiden takia. Usein olemme saaneet onneksi isovanhempia apuun niin ettei ole tarvinnut mennä neuvolasta pyytämään saikkua yhdelle päivälle tms.

Yksi erinomaisen hyvä puoli päiväkodissa käymisessä on se, että S oppii nopeasti uusia taitoja isommilta lapsilta. Juuri ennen tarhan alkua yritimme opettaa S:lle lusikan käyttöä, mutta se ei oikein ottanut tuulta purjeisiin. Päiväkodin alettua tyttö oppi todella nopeasti syömään itse ja muistaakseni maaliskuussa Vasu-keskustelun aikoihin hän ei enää antanut omahoitajan auttaa. Äskettäin kuulimme tarhasta terveisiä, että S juo nykyään mukista ilman nokkamukin kantta. Yritimme sitä myös kotona, mutta tämä sotkua kammoava äiti luopui siitä nopeasti kun yhden aterian aikana kaadettiin 3 maitolätäkköä ympäri pöytää ja lattiaa...on se kumma kun tarhassa ollaan helpommin siivolla kuin kotona ;)

Kaiken kaikkiaan olen erittäin helpottunut siitä, että S viihtyy päiväkodissa niin hyvin. Tämä olisi voinut mennä toisinkin, joten pitää olla tyytyväinen kun siellä on mukavaa tekemistä ja seuraa. Näin jälkiviisaana totean, että mielestäni parempi aloitusikä olisi ollut n. 1v3kk - 1v6kk:tta. Ehkä sitten seuraavan kanssa (jos se meille vielä suodaan), meillä on mahdollista laittaa lapsi päiväkotiin hieman myöhemmin!

Mitenkäs teillä muilla on päiväkodin aloituksen sujuneet ja mitä ongelmia on ilmennyt?

tiistai 21. toukokuuta 2013

Sintti 1v 5 kk:tta

Meidän pikkuneiti vauhtihirmu täyttää huomenna vuoden ja viisi kuukautta, hurjaa! En ole pitkään aikaan kirjoitellut neidin kuulumisia, ja nyt se toimiikin sopivana piristyksenä ajankohtaan nähden.

S on edelleen ihanan aurinkoinen persoona, kova hymyilemään ja vitsailemaan. Hän on aina valmiina leikkimään piilosta ja meneekin usein itse nurkan taakse piiloon vain tullakseen sieltä kohta ulos ja huutaakseen "Poo!" tai "Kukkuu!". Lempileikkejä ovat myöskin palloleikit, palapelit, palikoiden kasaaminen ja purkaminen ja ylipäätään tavaroiden loputon järjestely: laatikosta pois ja takaisin laatikkoon. S on myöskin erittäin tyttömäinen tyttö siinä suhteessa, että hän rakastaa kenkiä! On hyvin tärkeä hetki, kun kengät puetaan ja riisutaan, mutta neiti leikkisi niillä hyvin mielellään myös muulloin, mikä usein saa aikaan itkua kun tiukkis äiti ei anna räplätä likaisia ulkokenkiä vaan huvin vuoksi.

Neiti aurinkoinen osaa muuttua sekunnissa auringosta äänekkääksi hirmumyrskyksi, jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaan. Näinä päivinä useimmiten harmistusta aiheuttaa se, kun ei saa mennä ulos. Aurinkoisten kelien myötä neiti vaikka asuisi ulkona, eritoten leikkipuistossa hiekkalaatikolla, liukumäessä tai keinuissa.

Tällä hetkellä kielellinen kehitys on melkein silminnähtävää. Sintti on puhunut sanoja jo useiden kuukausien ajan, mutta niitä tulee koko ajan lisää. Nyt sanavarastoon kuuluvat mm. äiti, ukki, mummu, "maio" (=maito, vesi), "auva" (=hauva, vauva), "pajjo" (=pallo), pupu, auto, potta, nenä, "uu" (=suu), "aippa" (=vaippa), nam nam, kukkuu, "poo" (=pöö), "uutto" (=juusto), "puujo" (=puuro), "manga" (=mansikka), "muni" (=mustikka, kananmuna), "paani" (=banaani), tyttö, poika, täti, "a-a" (=kakka tai pissa vaipassa), tutti, kiitti, ei, "oppu" (=loppu), kala, kukka, "puti" (=tipu), "paitti" (=kaappi), tähti.

Lisäksi tyttö toistelee koko ajan mitä ikinä kuulekaan, auta armias jos pyytää toistamaan niin neiti on heti innolla mukana :) Nyt hittinä ovat ihmisten nimet, mm. päiväkodin omahoitajan nimi tuli aivan äskettäin, ja lähimpien tarhakavereiden nimiä tyttö toistelee usein kotona.

Jos joku sana tuntuu vaikealta, S jättää yksinkertaisesti sanan lopun pois:
muurahainen --> muuja
hämähäkki --> hämä

Kaksikielisyys on yhtäkkiä lakannut hidastamasta S:n kielenkehitystä. Aikaisemmin huomasi selvemmin, että kielet sekoittivat oppimista, mutta ehkä tyttö on omaksunut luontevammin suomen kielen koska kuulee sitä niin paljon. Silti hän oppii hiljaa taustalla myös toista äidinkieltään. On olemassa muutamia sanoja, joita tyttö käyttää ainoastaan isän kielellä, mm. omena, leipä ja isi. Muuten hän käyttää vain suomea, mutta ymmärtää kaiken mitä toisella äidinkielellään puhutaan.

Toisinaan isi ja Sintti käyvät keskenään huvittavia keskusteluja. Käytän tässä esimerkkinä englannin kieltä (joka siis ei ole S:n toinen äidinkieli):
Isi: Look, that's a star. Say star?
S: Tähti. TähtitähtiTÄHTI!
Isi: Isn't that a flower. Say flower.
S: Kukka.
Isi: Flower.
S: KukkaKUKKAKUKKA!

Tutista on tullut meidän perheessä varsinainen rasite viime aikoina. S on niin tutin perään kuin vain olla ja voi, ja jos yhtään tulee paha mieli, sitä aletaan vaatia välittömästi tai itku vain yltyy. Samoin nukkuessa tutin on ehdottomasti oltava paikallaan ja joskus sitä pitää käydä itsekin etsimässä kun tyttö on herännyt tutin puutteeseen eikä sitä unisena löydä. Olemme suunnitelleet jättävämme tutin tänä kesänä pois, tavalla tai toisella. Joko aloitamme ensin niin, että tuttia saa käyttää vain nukkuessa ja jonkin ajan päästä siitä totaalilopetus, tai sitten kaikki kerrasta poikki. Tosin kesähän alkaa olla jo ovella eikä vielä ole tehty asian eteen mitään...

Päiväkodista olen ajatellut kirjoitella jo pitkään, seuraavaksi laittelen siis Sintin tarhakuulumisia nyt kun kokemusta on takana reilut neljä kuukautta :)

maanantai 20. toukokuuta 2013

Lääkkeellinen tyhjennys, osa II

Eilen oli sitten itse se päivä, kun kohdun tyhjentäminen varsinaisesti alkoi. Pientä kevyttä tiputtelua tuli jo lauantai-iltana sairaalassa annetun tabletin johdosta. Sunnuntai-aamuna laitoin ohjeiden mukaisesti 4 Cytotec-tablettia sisuksiin ja todella nopeasti alkoi voimakas vuoto. Muutaman tunnin kuluttua laitettiin 2 tablettia kielen alle, ja siinä olikin sitten koko lääkehoidon osuus. Tuota ennen ja sen jälkeen olen ottanut vain kipulääkkeitä. En ole kovin tottunut Buranan käyttäjä, joten ne muutamat Burana 600:et jotka otin, saivat aina valtavan väsymyksen aikaiseksi, mutta siinähän se aika sitten menikin vähän paremmin nukkuessa.

Vuodon määrää kuvailisin ilmaisulla tavalliset kuukautiset x 3. Tosin olen aina kärsinyt (varsinkin alkuvaiheessa) aika runsaista menkoista, joten tuo ei sikäli ollut aivan niin järkyttävää kuten olin ajatellut. Ällöttävää kylläkin....Kipua pelkäsin etukäteen aika kovastikin, sillä eräs ystäväni on joutunut käymään tämän saman läpi, mutta hänellä nuo lääkkeet aiheuttavat aivan valtavat tuskat sillä kohtu ilmeisesti rupesi supistelemaan niiden johdosta liian voimakkaasti. Hän päätyi lopulta sairaalan päivystykseen saamaan vähän vahvempia troppeja tuosta selviytyäkseen. Luojan kiitos noin ei käynyt minulle. Otinkin aina reippaasti kipulääkettä kun jotain rupesi alavatsassa tuntumaan, sillä siihen rohkaistiin myös sairaalassa koska lääkkeiden vaikutus ottaa aina oman aikansa ja siinä välissä kipu saattaa ehtiä yltymään liikaa.

Todella nopeasti vuoto tasaantui tavallisten kuukautisten tasolle, muistaakseni jo eilisiltana ja nyt se on  varsin kohtuullista. Olo on kuitenkin todella uupunut, enkä ole aivan varma mistä se eniten johtuu. Se alkoi jo perjantaina liittyen varmaan silloin eniten henkiseen järkytykseen, ja eilen kai siihen prosessiin mitä keho joutuu nyt käymään läpi. Tänään jouduin lähtemään asioille, (itse asiassa erääseen toiseen varsin epämiellyttävään toimenpiteeseen jota en kehdannut peruakaan, ja joka vieläpä ikään kuin kruunasi kaiken tämän viimeaikaisen fyysisen kärsimyksen) ja totesin, että olen kuin lihanuijan runtelemaksi joutunut yksilö. Vatsa oli kuin jauhelihaa ja jalat hyytelöä. Olin varmaan melkoinen näky kun vaapuin (vieläpä korkkarit jalassa, pöljä) hiukan horjuvin askelin ja hitaasti kuin eläkeläismummo, kun nopeammin en jaksanut/uskaltanut edetä.

Kotiin ajaessani mietin, että mitähän lohturuokaa sitä keskenmenoon voisi syödä...? Oikein mikään ei houkuttanut, mutta päädyin kuitenkin sipseihin. Olo on yllättävän alakuloinen vaikka etukäteen päätin, että en antaudu liikaa synkistelemään. Ilmeisesti sitä oli ehtinyt niin hyvin jo innostua vauvan tulosta, ja lisäksi tällainen itse tehty lääkkeellinen tyhjennys oikein hieroo sitä vasten kasvoja. Omalla tavallaan lauantai oli kaikista pahin päivä, kun pänttäsin sairaalasta saatuja ohjeita, ja mietin kuinka älytöntä on, että tämän joutuu tosissaan vielä itse tekemään. Salaa olin kateellinen Eve Hietamiehen "Puolinainen" - kirjan päähenkilölle, jolla kaikki menetetyt tulivat itsestään ulos.

Nyt tämä synkistely alkaa jo kyllästyttää. Millähän sitä piristyisi, onko hyviä ideoita? Kampaaja on jo varattu, kynsienlaittoaika järkätty, mitä vielä...?

Kuinka nopeasti te muut saman kokeneet olette toipuneet fyysisesti (ja henkisesti)? Kun maha on tohjona, ei voi painua oikein lenkillekään reippailemaan. Toivottavasti tämä menee pian ohi.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Lääkkeellinen tyhjennys

Tänään kävimme sairaalassa kontrollissa, eilen vihdoin soittivat lähetteen saatuaan. Olin yhtä tärisevää hermorauniota kun istuimme odotusaulassa, niin paljon minua jännitti sillä olihan olemassa silti se pieni toivonkipinä...

Itse tutkimus tehtiin alakautta ultralla. Vaikka sitä kuinka muuta toivoi, näkyi ruudulla vain tyhjä möykky. Minun vauva, vauvavainaja, josta oli elämä jo paennut. Siinä vaiheessa itku vihdoin tuli, ensimmäistä kertaa koko tämän episodin jälkeen. Pakko oli uskoa, kun sen omin silmin näki. Ja heti perään ihmetellä, että milloin se syke oikein oli loppunut. Enkö tosiaan tuntenut tai aistinut sitä millään tavalla itse.

Kaikki oli siis mennyt juuri niinkuin alkuperäinen ultraajatäti sanoi, valitettavasti.

Onneksi tutkimuksen suorittanut mieslääkäri oli aivan ihana ja empaattinen tyyppi. Puhui kauniisti ja ymmärtävästi, ei yrittänyt passittaa nopeasti huoneesta ulos ja seuraavaa potilasta tilalle. Hoitaja puolestaan kantoi paperia poskien pyyhkimistä varten.

Nyt sitten on menossa lääkkeellinen tyhjennys, ensimmäisen lääkkeen eli kohdunsuuta valmistelevan Mifegyne-tabletin sain jo sairaalassa. Muita lääkkeitä sain mukana kokonaisen paketillisen, ne pitää aloittaa sunnuntaina ja ne viimeistään käynnistävät vuodon.

Oma olo on katkipoikkiväsynyt ja hiljaisen pettynyt. Kaikkea sitä joutuukin. Onneksi meillä on Sintti, kallis Sintti-tyttönen! Muuten tämä olisikin paljon musertavampaa.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Kun kahdesta tuli nolla

Tänään kävimme toisessa varhaisultrassa, jossa oli määrä saada sikiöstä mitat ja valokuvia. Samoin sen toisenkin ruskuaispussin kohtalon piti selvitä, että tuleeko vauvoja sittenkin kaksi vai onko niistä vain toinen elinkelpoinen.

Rakko ei ollutkaan kovin täynnä, joten puolen tunnin raivokkaan ultrauksen jälkeen perukoilta löytyi vihdoin yksi sykkivä alkio. Toinen ruskuaispussi oli hajonnut jonnekin itsestään, mutta iloitsimme siitä ainokaisesta. Kesti aikansa ennenkuin ultraaja sai sen sopivasti esiin mittausta varten.

Tulos: Koon puolesta viikkoja 6+3 kun pitäisi olla vähintään 7.
Tuomio: Sykkeen hiipuminen itsestään ja keskenmeno aivan lähipäivinä

Että semmoista. Toivoa ei ole, tällaisissa tapauksissa ne menevät aina kesken sillä ikä ei täsmää vaikka kuinka laskisi....

Täti teki lähetteen sairaalaan ja nyt vaan odotellaan kumpi tulee ensin, puhelu vai keskenmeno...

Näin sen meidän luomuihmeen sitten kävi :(

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Varhaisultrassa kuultua

Eilen kävimme kauan odotetussa varhaisultrassa. Visiitti ei ihan tuonut kaivattua selkeyttä tilanteeseen sillä tässä ollaan vielä niin aikaisilla viikoilla, mutta erityisesti tämän taaksepäin kallistuneen kohtuni johdosta joka jemmaili löydöksiään ja haittasi näkyvyyttä oikein kunnolla. Ultraaja oli kuitenkin sitä mieltä, että kyllä sieltä perukoilta sikiö löytyi ja myöskin syke, tosin me onnistuimme näkemään siitä vain häivähdyksiä.

Ultraaja ei onnistunut ottamaan mittoja sikiöstä, joten hän järjesti meille ensi viikon maanantaiksi uuden käynnin samaan hintaan. Samassa yhteydessä saamme toivon mukaan myös kuvia! Hieman tästä visiitistä jäi epävarma olo, mm. ultraajan kommenttien johdosta. Jos joku muistaa vielä Sintin aikaista varhaisultraa, tämä samainen rouva möläytti heti alkuun, että "Voii kyllä nyt näyttää siltä, että kehitys on pysähtynyt kesken kaiken", ennen kuin oli edes päässyt toteamaan kunnolla tilannetta. Onneksi tällä kertaa taso ei ollut aivan samaa luokkaa, mutta nytkin hän antoi heti alussa ymmärtää, että sikiö näyttää kovin pieneltä ja tiedusteli, että onko mahdollista että viikot olisivatkin pienemmät.

Sitä jäin vain miettimään, että kuinka viikot voisivat olla pienemmät...? Jos edellisestä kierrosta ei tärpännyt, mikä on fakta, ja hedelmöityskerta ei olisikaan ollut se minkä luulimme vaan viikkoa myöhemmin, olisi edellisten kuukautisten alkamispäivä silti aivan sama. Eli eihän se mitenkään vähennä tai lisää viikkojen määrää. Sikäli ultraajan kommentti oli minusta hiukan outo.

Eräs potentiaalinen yllätys siellä ruudulla kuitenkin piili. Ultraajarouva löysi kohdusta toisenkin ruskuaispussin, jonka sisällöstä hän ei oikein päässyt selvyyteen. Todennäköisesti se on toinenkin hedelmöittymään lähtenyt munasolu, mutta jonka kehitys on kuitenkin pysähtynyt. Näin ollen se on tyhjä ja joko poistuu ajan myötä kohdusta tai jää sinne raskauden loppuun saakka. Mutta mutta, jos ensi maanantaina senkin sisältä löytyy jotain, on olemassa riski että meille tulee kaksoset!!

Iik - pelottava ajatus ;)

Joku saattaakin muistaa, että ennen Sinttiä toivoin kovasti kaksosia ja taisin sitä useampaankin otteeseen julistaa. Nyt sen sijaan kun olen jo yhden saanut kasvamaan ohi vauvaiästä, ajattelen kauhulla sitä, että niitä pitäisi kyetä hoitamaan yhtäaikaa kaksi kappaletta! Hyvästi lepo, hyvästi vapaat hetket. Hyvästi rauhalliset imetyshetket yhden vauvan kanssa kun toinen ryhtyy vaatimaan ruokaa tasan samaan aikaan.  Be careful what you wish for....:)

Nooh, mutta eipä mennä asioiden edelle vaan nyt on parasta odottaa rauhallisesti ensi maanantain uusintaultraa ja katsoa mitä sieltä löytyy (jos edes yksi varma syke niin olisin onnellinen). Kuten aiemmin sanoin, eilisestä jäi vähän epävarma olo eikä ultraajakaan missään vaiheessa sanonut onnitteluja tms. Haluan siis varmistua tästä raskaudesta kunnolla, ja sitten kyllä miehen kanssa jotenkin juhlistamme asiaa! Ihmeen kylmäpäinen olenkin osannut olla, tavallisesti lähden heti intoilemaan asioista satasella, enkä malta yhtään jarrutella vaikka se toisinaan hyväksi olisikin. Ehkä sitten viiden päivän päästä saan mielenrauhan, näin ainakin hartaasti toivon :)

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Tunnelmia plussan ja varhaisultran välimaastosta

Kiitos kaikille ihanaisista onnitteluista joita on sadellut edelliseen postaukseen :)

Ensimmäisiä ajatuksia raskautumisuutisen jälkeen oli, että olen kyllä myrkyttänyt kauheilla alkuraskauden elintavoilla sikiöpoloisen. Ihan ensimmäisen viikon hedelmöityksestä olimme lomareissulla joten vähintään ruokaviinit tuli otettua joka päivä. Toki tuolloin vielä verenkierto ei ollut yhteinen, mutta ei se nyt ajatuksen tasolla silti mitenkään hauskalta tunnu. Lisäksi testausta edeltävänä viikonloppuna join saunasiiderin, eli missä vaiheessa sitä ei takuulla enää olisi kannattanut tehdä! Samana viikonloppuna söin myöskin sushia, missä yhdistyy jopa kaksi kiellettyä asiaa eli se merilevä + raaka kala.

Hedelmöittymisen aikaan lisäksi join useana viikkona joka päivä tuoreesta inkivääristä keiteltyä teetä flunssan torjumiseksi. Siihen tykästyin todella kovasti, ja vähän pelästyin kun löysin tuonkin herkullisen ihmeaineen raskaana olevilta kiellettyjen listalta. Onneksi eräs ystäväni lohdutti minua sellaisella tiedolla, että vielä joitain vuosia sitten inkivääriä kuulemma suorastaan suositeltiin raskaana oleville terveydelle suotuisten vaikutusten takia, kunnes se yhtäkkiä kiellettiin ja ohjeistus muuttui täysin päinvastaiseksi. Nykyään Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos ohjeistaa näin: "Osa inkiväärin kemiallisista ainesosista saattaa olla haitallisia sikiön kehitykselle. Inkivääriä sisältävissä valmisteissa on oltava merkintä 'Ei suositella raskaana oleville'. "

Ehkä nämä eivät kuitenkaan ihan kamalimmasta päästä ole, vai mitä? :)

Viikko sitten sairastuin flunssaan ja jotenkin siinä yhteydessä fiilikset hieman laskivat, tai ehkä voisi sanoa että jonkinlainen ylivarovaisuus myöskin astui mukaan kuvaan. Näin myös parit aika kamalat keskenmenounet, joista säikähdin vaikka ne unta olivatkin. Nyt yritän suhtautua varovaisen järkevästi, sillä kyseessä ovat kuitenkin niin mahdottoman aikaiset viikot ja kaikkea voi vielä sattua. Tänään olisi menossa RV 6+1, ja hyvää on, että minkäänlaista vuotoa ei ole vielä ollut. Nyt kun jaksaisi pari vuorokautta vielä odotella, niin pääsisi sinne varhaisultraan ja jos siellä kaikki on hyvin, kerromme todennäköisesti vanhemmillemme positiiviset uutiset! :)

Mutta arvatkaa mitä, vauva saattaisi sittenkin ehtiä maailmaan vielä tämän vuoden puolella :) Olen katsonut pari erilaista laskuria, ja yhdestä sain lasketuksi ajaksi 28.12. ja toisesta 30.12. Aivan uskomatonta, että syntymäajat menisivät niin lähelle toisiaan Sintin kanssa! Jos kaikki on hyvin ja tästä tosiaan kakkonen saadaan meidän perheeseen, aion tällä vankalla 10 päivää edellisenkin myöhässä synnyttäneen kokemuksella ristiä jalat huolellisesti vuodenvaihteessa, ja päästää lapsosen maailmaan aikaisintaan 1.1. ;)