Jipii!! Hurraa!! HCG 456 :)
Näyttäisi siltä, että 6. siirto toden sanoi ja JOS kaikki menee hyvin, huhtikuussa meille syntyisi uusi tulokas. Mutta eipäs mennä liikaa asioiden edelle - nyt yritän keskittyä nauttimaan tästä hetkestä ja olemaan onnellinen siitä, että saan olla raskaana juuri tänään.
Silti, sydän pakahtuu kiitollisuudesta. Niin pitkä matka piti kulkea tähän pisteeseen, joka kuitenkin on vasta alkutaipaletta.
Kunpa tuo elämää suurempi pikkuihme nyt saisi jatkaa kasvuaan sisälläni ❤
Jipii :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste PAS. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste PAS. Näytä kaikki tekstit
torstai 13. elokuuta 2015
tiistai 11. elokuuta 2015
Jotta asiat eivät olisi liian yksinkertaisia....
Soitin tänään klinikalle itkua vääntäen eilisen vuodon johdosta. Siellä rauhoiteltiin ja kehoteltiin odottelemaan rauhassa yksi päivä, sillä vuotoa voi olla vaikka on raskaanakin. Totesin, että pää ei oikein kestä enempää odottelemista joten päätettiin yksissä tuumin, että silloin paras ratkaisu olisi käydä otattamassa HCG, josta kyllä tässä vaiheessa totuus ilmenisi. Onneksi olin kaukaa viisaana ottanut aamulla lähetteen mukaan joten pinkaisin kesken päivän labraan.
Odotuksen tunnit olivat tosi pitkiä ja työteho vähän niin ja näin. Onneksi iltapäivällä tulos saapui: HCG 134 !
Soitin heti uudestaan klinikalle ja siellä kehuttiin hienoa lukemaa. Ainakin tänään olen selvästi raskaana, mutta huomisesta ei tiedä koska pieni tiputtelu jatkuu koko ajan. Lääkkeitä ei saa missään nimessä lopettaa, koska raskaus ei ole vielä todistettavasti mennyt pois. Pää meni taas ihan sekaisin, sillä mielessäni olin jo todennyt pettymyksen ja edennyt uusiin hoitoihin. Uutinen on sinänsä hyvä, mutta en MILLÄÄN jaksa uskoa että tämä päättyisi hyvin, koska en ole koskaan aiemmissa raskauksissa vuotanut tipan tippaa!
Vuoto voi kuulemma tulla mistä vain, emättimen seinämistä, kohdunkaulan suulta, mahdollisesta kaksosesta jne jne. Jos se on kirkasta, kaikki saattaa olla hyvin. Jos vuotaja on alkio, vuoto ei tule puhtaana sillä raskaus on edennyt jo sen verran pitkälle. Nyt pitää vain jaksaa odottaa, ja torstaina voi mennä uudestaan verikokeeseen.
En voi uskoa, miten ohdakkeinen tämä meidän tie onkaan! Mikään ei mene helposti, yksinkertaisesti tahi suoraviivaisesti. Aina on jotain kummia mutkia matkassa.
Mitä veikkaatte lopputulokseksi, arvon lukijat? Huijaanko vaan itseäni, jos rupean tässä vaiheessa taas toivoskelemaan?
maanantai 10. elokuuta 2015
6. alkionsiirron tulos
Kiitos kaikista tsempeistä! Olen ollut ihan hyvällä mielellä ja melko hyvin pystynyt olemaan ajattelematta pelkästään sitä yhtä pikkuista blastoa. Eilen mielenrauha petti ja rupesin kuulostelemaan ja tunnustelemaan oireita. Pää palasi siihen tuttuun ajatuskulkuun: "Olisiko vai ei", "Josko sittenkin tällä kertaa..", "Ei tästä kuitenkaan tule mitään"...
Henkisesti olin orientoitunut keskiviikko-/torstaiakselille, sillä tuolloin siirrosta olisi kulunut n. 10 päivää jolloin tiputtelu tavallisesti alkaa ja suunnittelin tekeväni raskaustestin.
Vähänpä olin varautunut siihen, että äskettäin tunti sitten vessareissulla tsädäm! Punaista siinä silmien eteen lävähtäneenä. Tämäpä oli tässä, taas kerran. Tuttua rataa kulkee tämä kuvio, osaan sen jo ulkoa.
Uutta putkeen sitten vaan. Ylihuomenna pistämään :(
Henkisesti olin orientoitunut keskiviikko-/torstaiakselille, sillä tuolloin siirrosta olisi kulunut n. 10 päivää jolloin tiputtelu tavallisesti alkaa ja suunnittelin tekeväni raskaustestin.
Vähänpä olin varautunut siihen, että äskettäin tunti sitten vessareissulla tsädäm! Punaista siinä silmien eteen lävähtäneenä. Tämäpä oli tässä, taas kerran. Tuttua rataa kulkee tämä kuvio, osaan sen jo ulkoa.
Uutta putkeen sitten vaan. Ylihuomenna pistämään :(
maanantai 3. elokuuta 2015
Selviytyjä-blasto
Monen tunnin jännitys ja odotus palkittiin tänään onnistuneella blastokystin siirrolla! Meidän viimeinen mahdollisuus sulatettiin joskus aamulla ja vaikka epäilinkin sen kirjaimellisesti kuivuvan kasaan, tyyppi osoittautui sellaiseksi sisupussiksi kuin toivoinkin. Kun saavuimme paikan päälle, saimme kuulla sen selvinneen sulatuksesta komeasti ja vielä lähteneen jakautumaan lisää. Näin ollen alkio oli totisesti huippuluokkaa.
Siirron teknisessä puolessa sen sijaan meinasi käydä köpelösti. Kun kaikki laitteet oli irroitettu minusta ja mahanahka pyyhitty geelistä, kävikin yhtäkkiä ilmi että sinne se blasto oli jäänyt katetriin! Ei muuta kuin koko homma uusiksi ja tällä kertaa kaikki meni putkeen.
Lääkärin mielestä meillä on kaikki faktat ja olosuhteet huomioon ottaen noin 50% mahdollisuus tulla raskaaksi. Keskenmenoriskin huomioiden n. 35% selvitä loppuun asti. Aika hyvältä siis kuulostaa. Ja nyt on ns. kovat piipussa, on tehty endo scratching, aloitettu Lugesteron hyvissä ajoin, pistetty tänään Gonapeptyl, nappailtu vielä lisäksi aspiriinia ja kaiken kukkuraksi siirretty valioluokan yksilö.
Kaikkien näiden kokemusten jälkeen en voi sanoa, että päässä olisi vaaleanpunaiset lasit, mutta yritän suhtautua leppoisan neutraalisti seuraavaan kahden viikon odotukseen. Mahdollista epäonnistumista tasoittaa ajatus siitä, että heti kierron alettua ryhdymme seuraavaan IVF-hoitoon. Ihan hyvä fiilis siis :)
Siirron teknisessä puolessa sen sijaan meinasi käydä köpelösti. Kun kaikki laitteet oli irroitettu minusta ja mahanahka pyyhitty geelistä, kävikin yhtäkkiä ilmi että sinne se blasto oli jäänyt katetriin! Ei muuta kuin koko homma uusiksi ja tällä kertaa kaikki meni putkeen.
Lääkärin mielestä meillä on kaikki faktat ja olosuhteet huomioon ottaen noin 50% mahdollisuus tulla raskaaksi. Keskenmenoriskin huomioiden n. 35% selvitä loppuun asti. Aika hyvältä siis kuulostaa. Ja nyt on ns. kovat piipussa, on tehty endo scratching, aloitettu Lugesteron hyvissä ajoin, pistetty tänään Gonapeptyl, nappailtu vielä lisäksi aspiriinia ja kaiken kukkuraksi siirretty valioluokan yksilö.
Kaikkien näiden kokemusten jälkeen en voi sanoa, että päässä olisi vaaleanpunaiset lasit, mutta yritän suhtautua leppoisan neutraalisti seuraavaan kahden viikon odotukseen. Mahdollista epäonnistumista tasoittaa ajatus siitä, että heti kierron alettua ryhdymme seuraavaan IVF-hoitoon. Ihan hyvä fiilis siis :)
perjantai 31. heinäkuuta 2015
Toiveissa yhden blastokystin siirto
Viimeisiin viikkoihin mahtuu taas fiiliksiä laidasta laitaan. Enkelipojan merkkipäivän jälkeen tuli hetkeksi jotenkin huojentunut olo, muutaman päivän ajan olin saanut rauhassa keskittyä muistelemaan ja suremaan. Olo sen jälkeen ei suinkaan ollut ahdistunut, vaan koin saavani uutta virtaa. Tuntui, että tälle elämälle on löydyttävä jokin uusi suunta.
Sitten koitti se aika kun menkkojen piti alkaa. Aiempi ultrareissu osoitti, että arviolta maanantaina 13.7. ne alkaisivat sillä epäilty ovulaatio oli ollut siitä pari viikkoa aiemmin. Hiljaa itsekseni olin mielissäni sillä tiesin, että minulla kun luteaalivaihe on niin kovin lyhyt, menkkojen on pakko alkaa jo tuota päivää aiemmin. Mitään merkkejä ei kuitenkaan ilmennyt ja monta päivää odottelin ja odottelin, kuin kissa pistoksissa. Kärsimättömänä käyttelin kaappien perukoilta kourallisen raskaustestejä ja aina ne näyttivät vahvaa negatiivista. Toisaalta oireitakaan ei ollut, niin raskauteen kuin menkkojen alkamiseenkaan liittyen. Voi että harmitti! Tässä tilassa muutaman päivän viivekin tuntuu katastrofilta ja haluaisi vaan päästä etenemään niin pian kuin mahdollista.
Viimein perjantaina 17.7. vuoto alkoi. Olin todella tyytyväinen, mutta samaan aikaan ihmettelin kuinka kierron pituudeksi taas tuli 34 päivää. Kilpirauhasongelmat on "ratkaistu" hyvillä arvoilla, joten mikä tämän oikein selittää? Rupesin jo tehtailemaan itselleni jotain varhaismenopaussidiagnoosia, mutta sain taas hävetä itseäni kun lääkäri kuittasi ne virne kasvoillaan höpöpuheeksi. (Jostain syystä olen alkanut leimautua hieman yli-innokkaaksi ja liian-paljon-asioista-selvää-ottavaksi-tapaukseksi. Miehen mielestä tämä on rauhoittelua, minun mielestäni asioiden kuittaamista liian kevyin perustein!) Munasarjoista kuulemma jo näkee, että ne ovat normaalit (miksi en sitten tule raskaaksi??). Lapsettoman laskuopilla pitkästä kierrosta seuraa se, että minulla on ainoastaan vajaat 11 kuukautiset vuodessa eli vähemmän kuin 11 mahdollisuutta per vuosi tulla raskaaksi. Damn.
Menkkojen alkaminen tarkoitti tietysti sitä, että pääsin heti toisena kiertopäivänä aloittamaan Zumenonin ja heti klinikan avauduttua kesätauolta varasin ajan ensimmäistä ultrausta varten. Kuluneella viikolla kävin siellä ja tilanne näytti taas oikein mallikkaalta. Limakalvo oli kasvanut hienosti, mutta yksi yllätyskin siellä piili: vasemmalla puolella muhi yksi kymmenmillinen follikkeli joka ehkä tarkoittaa luonnollista ovulaatiota lääkityksestä huolimatta. Ei kuitenkaan voi tietää jatkaako se kasvua, ja sellaisenaankaan se ei kuulemma haittaa siirron tekemistä, joten siirtoaika varattiin tulevalle maanantaille. Tarkistin vielä pakkasessa majailevan blastokystin luokituksen ja se on yksinkertaisesti huippulaatuinen! Ne kuulemma selviävät yleensä sulatuksesta hyvin, ja vaikka ne jonkin verran kärsisivätkin, siirron voi tavallisesti tehdä. Olisipa meidän yksilö tällainen voimanpesä! SelviäSelviäSelviä.
Tunnelmat ovat vaihdelleet voimakkaasti viimeisten viikkojen aikana. Epätoivosta, turhautumisesta, v*****ksesta ja ajoittaisesta kyllästymisestä ollaan vihdoin siirtymässä toiveikkuuteen ja optimismiin. On helppo siirtyä positiiviseen kategoriaan nyt kun siirto on jo ovella.
Tänään villiinnyin kauppareissulla hieman kyseenalaisella tavalla. Eteeni sattui, aivan vahingossa tietysti, superalennuksessa olleita äitiysvaatteita ja ennenkuin huomasinkaan olin ostanut kaksi puseroa! Aion päästä käyttämään niitä 4-5 kk:n kuluttua, siellä ne kaapissa odottavat sopivaa aikaa :)
Sitten koitti se aika kun menkkojen piti alkaa. Aiempi ultrareissu osoitti, että arviolta maanantaina 13.7. ne alkaisivat sillä epäilty ovulaatio oli ollut siitä pari viikkoa aiemmin. Hiljaa itsekseni olin mielissäni sillä tiesin, että minulla kun luteaalivaihe on niin kovin lyhyt, menkkojen on pakko alkaa jo tuota päivää aiemmin. Mitään merkkejä ei kuitenkaan ilmennyt ja monta päivää odottelin ja odottelin, kuin kissa pistoksissa. Kärsimättömänä käyttelin kaappien perukoilta kourallisen raskaustestejä ja aina ne näyttivät vahvaa negatiivista. Toisaalta oireitakaan ei ollut, niin raskauteen kuin menkkojen alkamiseenkaan liittyen. Voi että harmitti! Tässä tilassa muutaman päivän viivekin tuntuu katastrofilta ja haluaisi vaan päästä etenemään niin pian kuin mahdollista.
Viimein perjantaina 17.7. vuoto alkoi. Olin todella tyytyväinen, mutta samaan aikaan ihmettelin kuinka kierron pituudeksi taas tuli 34 päivää. Kilpirauhasongelmat on "ratkaistu" hyvillä arvoilla, joten mikä tämän oikein selittää? Rupesin jo tehtailemaan itselleni jotain varhaismenopaussidiagnoosia, mutta sain taas hävetä itseäni kun lääkäri kuittasi ne virne kasvoillaan höpöpuheeksi. (Jostain syystä olen alkanut leimautua hieman yli-innokkaaksi ja liian-paljon-asioista-selvää-ottavaksi-tapaukseksi. Miehen mielestä tämä on rauhoittelua, minun mielestäni asioiden kuittaamista liian kevyin perustein!) Munasarjoista kuulemma jo näkee, että ne ovat normaalit (miksi en sitten tule raskaaksi??). Lapsettoman laskuopilla pitkästä kierrosta seuraa se, että minulla on ainoastaan vajaat 11 kuukautiset vuodessa eli vähemmän kuin 11 mahdollisuutta per vuosi tulla raskaaksi. Damn.
Menkkojen alkaminen tarkoitti tietysti sitä, että pääsin heti toisena kiertopäivänä aloittamaan Zumenonin ja heti klinikan avauduttua kesätauolta varasin ajan ensimmäistä ultrausta varten. Kuluneella viikolla kävin siellä ja tilanne näytti taas oikein mallikkaalta. Limakalvo oli kasvanut hienosti, mutta yksi yllätyskin siellä piili: vasemmalla puolella muhi yksi kymmenmillinen follikkeli joka ehkä tarkoittaa luonnollista ovulaatiota lääkityksestä huolimatta. Ei kuitenkaan voi tietää jatkaako se kasvua, ja sellaisenaankaan se ei kuulemma haittaa siirron tekemistä, joten siirtoaika varattiin tulevalle maanantaille. Tarkistin vielä pakkasessa majailevan blastokystin luokituksen ja se on yksinkertaisesti huippulaatuinen! Ne kuulemma selviävät yleensä sulatuksesta hyvin, ja vaikka ne jonkin verran kärsisivätkin, siirron voi tavallisesti tehdä. Olisipa meidän yksilö tällainen voimanpesä! SelviäSelviäSelviä.
Tunnelmat ovat vaihdelleet voimakkaasti viimeisten viikkojen aikana. Epätoivosta, turhautumisesta, v*****ksesta ja ajoittaisesta kyllästymisestä ollaan vihdoin siirtymässä toiveikkuuteen ja optimismiin. On helppo siirtyä positiiviseen kategoriaan nyt kun siirto on jo ovella.
Tänään villiinnyin kauppareissulla hieman kyseenalaisella tavalla. Eteeni sattui, aivan vahingossa tietysti, superalennuksessa olleita äitiysvaatteita ja ennenkuin huomasinkaan olin ostanut kaksi puseroa! Aion päästä käyttämään niitä 4-5 kk:n kuluttua, siellä ne kaapissa odottavat sopivaa aikaa :)
keskiviikko 10. kesäkuuta 2015
Kemiallinen raskaus
Kirjoittelen tähän vielä samat uutiset mitä raapustelin edellisen postauksen kommenttiboksiin.
Tänä aamuna menin siis noutamaan HCG-verikokeen tuloksia labrasta. Aluksi en meinannut edes löytää koko lukua, sillä toivoin niin kovasti löytäväni kolminumeroisen sellaisen, mutta pitkän hakemiseen jälkeen silmiin osuikin vain "17". Mikä pettymys!
Raskausviikolla 4 luvun pitäisi olla 5-426 mlU/ml, eli kyllä se viitearvoihin sijoittuu, mutta ilmeisesti käytännössä tuo voisi olla paljon korkeampi ottaen huomioon että arvo tuplaantuu joka kolmas päivä. Soitin heti paniikkipuhelun klinikalle ja hoitaja opasti käymään labrassa huomenna uudestaan jolloin otetaan kontrolliarvo (tulokset saan siitä perjantaina). Jos tulos on laskenut tai pysytellyt samana, kyseessä on kemiallinen raskaus ja Zumenonin & Lugesteronin saa lopettaa. Kun oikein tivasin, hoitaja kehotti varautumaan siihen että kemiallinen se on, koska tosiaan tavallisesti tässä vaiheessa luku on paljon korkeampi.
Aivan uskomatonta, että tässä kävi näin. Melkein vuoden olen odotellut sitä plussaa testiin, nyt sen sitten sain mutta menetin melkein samantien :( Jos jotain positiivista haetaan, niin raskautuminen on todistettavasti mahdollista. Tässä ei siis ihan turhaan ole hakattu päätä seinään, mutta kyllä masentaa kun kaikki oli niin lähellä. Kaikesta varovaisuudestani huolimatta olin sen verran innokas, että kävin jo tsekkaamassa laskurilla lasketun ajan ja äitiysloman alkamisajan heti kun olin plussatestin tehnyt - ei olisi pitänyt!
Äsken tein uuden liuskatestin varoiksi ja ihan samalta se näytti kuin eilenkin. Huomisaamuna ajattelin tehdä yhden Clearbluen digitestin ja jos siihen ilmestyy "Not pregnant", tiedänpähän varmasti missä mennään eikä tarvitse enää hermoilla yhtä ylimääräistä vuorokautta.
Sain hieman lohtua tulevaisuuden suunnittelusta. Hoitaja kertoi, että on syytä pitää yksi lepokuukausi tämän jälkeen ja se tulee luontaisesti klinikan kesätauon myötä. Kun seuraavat kuukautiset alkavat joskus heinäkuun puolivälissä, saan aloittaa heti Zumenonin uudestaan ja vihoviimeinen PAS tehdään heinäkuun lopussa / elokuun alussa.
Tänä aamuna menin siis noutamaan HCG-verikokeen tuloksia labrasta. Aluksi en meinannut edes löytää koko lukua, sillä toivoin niin kovasti löytäväni kolminumeroisen sellaisen, mutta pitkän hakemiseen jälkeen silmiin osuikin vain "17". Mikä pettymys!
Raskausviikolla 4 luvun pitäisi olla 5-426 mlU/ml, eli kyllä se viitearvoihin sijoittuu, mutta ilmeisesti käytännössä tuo voisi olla paljon korkeampi ottaen huomioon että arvo tuplaantuu joka kolmas päivä. Soitin heti paniikkipuhelun klinikalle ja hoitaja opasti käymään labrassa huomenna uudestaan jolloin otetaan kontrolliarvo (tulokset saan siitä perjantaina). Jos tulos on laskenut tai pysytellyt samana, kyseessä on kemiallinen raskaus ja Zumenonin & Lugesteronin saa lopettaa. Kun oikein tivasin, hoitaja kehotti varautumaan siihen että kemiallinen se on, koska tosiaan tavallisesti tässä vaiheessa luku on paljon korkeampi.
Aivan uskomatonta, että tässä kävi näin. Melkein vuoden olen odotellut sitä plussaa testiin, nyt sen sitten sain mutta menetin melkein samantien :( Jos jotain positiivista haetaan, niin raskautuminen on todistettavasti mahdollista. Tässä ei siis ihan turhaan ole hakattu päätä seinään, mutta kyllä masentaa kun kaikki oli niin lähellä. Kaikesta varovaisuudestani huolimatta olin sen verran innokas, että kävin jo tsekkaamassa laskurilla lasketun ajan ja äitiysloman alkamisajan heti kun olin plussatestin tehnyt - ei olisi pitänyt!
Äsken tein uuden liuskatestin varoiksi ja ihan samalta se näytti kuin eilenkin. Huomisaamuna ajattelin tehdä yhden Clearbluen digitestin ja jos siihen ilmestyy "Not pregnant", tiedänpähän varmasti missä mennään eikä tarvitse enää hermoilla yhtä ylimääräistä vuorokautta.
Sain hieman lohtua tulevaisuuden suunnittelusta. Hoitaja kertoi, että on syytä pitää yksi lepokuukausi tämän jälkeen ja se tulee luontaisesti klinikan kesätauon myötä. Kun seuraavat kuukautiset alkavat joskus heinäkuun puolivälissä, saan aloittaa heti Zumenonin uudestaan ja vihoviimeinen PAS tehdään heinäkuun lopussa / elokuun alussa.
maanantai 8. kesäkuuta 2015
Jännitysnäytelmän loppuhuipennus
Takana on hyvin tapahtumarikas viikonloppu, päällimmäisenä mielessä kuinka "it's raining pregnant women". Niitä ilmestyy juhlissa plaseerattuina tietysti minun viereeni, niitä näkyy kaduilla kulkiessa, naapurustossa ja lähipiiristä aina löytyy joku, jolla on "iloista kerrottavaa". Argh. Ja nyt oli vielä SE viikonloppu kun tämän jännitysnäytelmän piti huipentua. Tämän johdosta olen tehnyt kasvavalla innolla liuskatestejä, ensin lauantaina aamupäivän pissasta ja sunnuntaiaamuna oikeaoppisesti aamupissasta. Ei tarvinnut odottaa kauaa yhden viivan ilmestymistä. Se oikein paistoi paksuudellaan testitikun pinnasta.
Oireitakaan ei ole ollut juuri minkäänlaisia. Nämä kaksi asiaa yhdessä vakuuttivat minut siitä, että tämäkään hoito ei onnistunut, ja eilen tuli romahdusitku. Miksi kaikki muut saa, mutta minä en...Aina minun pitää katsoa toisten mahoja...epäreilua! Vuosipäiväkin lähestyy ja pitääkö minun oikeasti kestää se ilman the Mahaa...
Ihan kamalaa oli kaiken kukkuraksi se, että vaikka kuinka pyörittelin kalenterin päiviä edestakaisin ja laskeskelin, tajusin ettei sitä viimeistä PASsia ehditä mitenkään tehdä ennen kesäsulkua. Pitäisi odottaa elokuuhun ennenkuin mitään tapahtuu!
Illalla laitoin valmiiksi yhden Clearbluen viikkonäytöllisen testin, että teen sen aamulla ennenkuin soitan klinikalle ja sitten valmistaudun rukoilupuheluun jotta se PAS saataisiin jollain ilveellä järjestymään. Herätys koittikin jo kahdelta aamuyöllä esikoisen herättyä, ja tajusin etten saa unta jos en tee sitä samantien pois. Pissa oli ollut rakossa kolmisen tuntia ja arvelin sen riittävän.
Tekaisin testin, kävin välillä muualla ja kun tulin takaisin, en meinannut ymmärtää mitä siinä näkyi. Kiljaisin ääneen ja huusin miestä katsomaan, äkkiä, äkkiä! Hän rynnisti paikalle aivan unisena ja melkein närkästyi, kun ymmärsi että mitään vakavaa ei ollutkaan tapahtunut. Näytin testiä ja sanoin etten käsitä tätä, en ymmärrä miksi siinä lukee noin. Mies oli aivan yhtä ymmällään. Päätimme siis mennä nukkumaan, tosin eihän se uni enää silmään tullut kuin vasta monen tunnin pyörimisen jälkeen.
Miten se muka vasta nyt näkyi? Testipäivä olisi ollut huomenna.
Nyt en oikein tiedä, että miten päin sitä olisi. Minähän itkin jo itkuni ja hyväksyin tappion. Uskaltaisiko sitä iloita, vaikka vähäsen? Aloitetaan varovaisella hymyllä :)
Oireitakaan ei ole ollut juuri minkäänlaisia. Nämä kaksi asiaa yhdessä vakuuttivat minut siitä, että tämäkään hoito ei onnistunut, ja eilen tuli romahdusitku. Miksi kaikki muut saa, mutta minä en...Aina minun pitää katsoa toisten mahoja...epäreilua! Vuosipäiväkin lähestyy ja pitääkö minun oikeasti kestää se ilman the Mahaa...
Ihan kamalaa oli kaiken kukkuraksi se, että vaikka kuinka pyörittelin kalenterin päiviä edestakaisin ja laskeskelin, tajusin ettei sitä viimeistä PASsia ehditä mitenkään tehdä ennen kesäsulkua. Pitäisi odottaa elokuuhun ennenkuin mitään tapahtuu!
Illalla laitoin valmiiksi yhden Clearbluen viikkonäytöllisen testin, että teen sen aamulla ennenkuin soitan klinikalle ja sitten valmistaudun rukoilupuheluun jotta se PAS saataisiin jollain ilveellä järjestymään. Herätys koittikin jo kahdelta aamuyöllä esikoisen herättyä, ja tajusin etten saa unta jos en tee sitä samantien pois. Pissa oli ollut rakossa kolmisen tuntia ja arvelin sen riittävän.
Tekaisin testin, kävin välillä muualla ja kun tulin takaisin, en meinannut ymmärtää mitä siinä näkyi. Kiljaisin ääneen ja huusin miestä katsomaan, äkkiä, äkkiä! Hän rynnisti paikalle aivan unisena ja melkein närkästyi, kun ymmärsi että mitään vakavaa ei ollutkaan tapahtunut. Näytin testiä ja sanoin etten käsitä tätä, en ymmärrä miksi siinä lukee noin. Mies oli aivan yhtä ymmällään. Päätimme siis mennä nukkumaan, tosin eihän se uni enää silmään tullut kuin vasta monen tunnin pyörimisen jälkeen.
Miten se muka vasta nyt näkyi? Testipäivä olisi ollut huomenna.
Nyt en oikein tiedä, että miten päin sitä olisi. Minähän itkin jo itkuni ja hyväksyin tappion. Uskaltaisiko sitä iloita, vaikka vähäsen? Aloitetaan varovaisella hymyllä :)
torstai 4. kesäkuuta 2015
Tutut piinapäivät
Täällä elellään niin kovin tuttuja piinapäiviä, käsittäkseni menossa on pp7. Ilmeisesti uusi asiallinen linjani alkaa tepsiä, sillä olen vasta tänään ruvennut leikittelemään ajatuksella raskaudesta. Tavallisestihan kone käynnistyy aika pian siirron jälkeen ja mopo on tässä vaiheessa jo karannut käsistä :) Nyt olen keskittynyt tavalliseen elämään ja yrittänyt kohdella tätä prosessia kuin yhtenä hoidettavista asioista.
Viime viikolla marisin napsittavien lääkkeiden määrästä. Lääkäri säikäytti minut kertomalla, että Zumenonia jatketaan aina raskauden kymppiviikolle saakka, Lugesteronia varhaisultraan ja Aspiriinia raskauden loppuviikoille asti, joten taitaa olla turha valittaa - niitä on käytettävä joka tapauksessa! Pikemminkin yritän kääntää asian nyt niin päin, että nuo pillerit ovat ystäviä.
Tyroksiinista sain pari viikkoa sitten todella ilahduttavia uutisia, tässä uudet tulokset:
TSH: 1,4 (viimeksi 4,2)
T4-V: 13,4 (viimeksi 10,2)
Klinikalta kehuttiin näitä lukemia kilpaa, eli nyt ruvetaan vihdoin olemaan "vauvantekoarvoissa"! Hieman itseäni kuulosteltuani oivalsin, että keväinen väsymys ja painon tunne rinnalla ovat kadonneet kokonaan, pikemminkin nykyään tunnen oloni poikkeuksellisen energiseksi ja pärjään jopa lyhyemmillä yöunilla kuin aiemmin. Ehdottomasti yllätyksellisin ja naisellista turhamaisuuttani hivelevin sivujuonne on painon putoaminen: parissa viikossa painostani on pudonnut arviolta kilon verran tekemättä yhtään mitään erilaista! Tämä käsittääkseni selittyy sillä, että kun mennään liikatoimintaa kohti, kehon aineenvaihdunta alkaa vilkastua ja se puolestaan kuluttaa kaloreita. Mahtavaa :)
Ja nyt kun oikein pohdin vuosia taaksepäin, oivallan että olen saattanut tietämättäni kärsiä vajaatoiminnasta useiden vuosien ajan. Nuorena ja alle kaksikymppisenä olin laiha kuin tikku, en koskaan lihonut vaikka olisin syönyt mitä. Kun päälle kaksikymppisenä tämä alkoi hiljalleen muuttua, pistin sen iän ja hidastuvan aineenvaihdunnan piikkiin vaikka on hyvin mahdollista että vajaatoiminta alkoi jo tuolloin. Muutama muukin oire selittyisi tällä samalla asialla. Mahdonta on tietää varmasti eikä se mitään enää muuttaisikaan, mutta on kiinnostavaa että asiat näin jälkikäteen saavat järkevän selityksen, ja palaset loksahtelevat yhtäkkiä paikoilleen.
Nyt hieman jännittää, että kuinka arvot tästä muuttuvat ja miten pian pitäisi mennä uudestaan kontrolliin. En tietenkään halua mennä liikatoiminnan puolelle vaan pysytellä suositusten sisäpuolella, vähentämättä silti rankasti lääkitystä jotta arvojen heittely saataisiin kuriin.
On helpottavaa tietää, että ihan pian tämän kierron tulos selviää. En ole kokenut mitään varsinaisia oireita, mutta laskelmieni mukaan oireita rupeaa ilmenemään lähipäivinä tai sitten lauantain tienoilla alkaa tiputteluvuoto, ihan viimeistään sunnuntaina. Virallinen testipäivä olisi tiistaina 9.6. Huu!
Viime viikolla marisin napsittavien lääkkeiden määrästä. Lääkäri säikäytti minut kertomalla, että Zumenonia jatketaan aina raskauden kymppiviikolle saakka, Lugesteronia varhaisultraan ja Aspiriinia raskauden loppuviikoille asti, joten taitaa olla turha valittaa - niitä on käytettävä joka tapauksessa! Pikemminkin yritän kääntää asian nyt niin päin, että nuo pillerit ovat ystäviä.
Tyroksiinista sain pari viikkoa sitten todella ilahduttavia uutisia, tässä uudet tulokset:
TSH: 1,4 (viimeksi 4,2)
T4-V: 13,4 (viimeksi 10,2)
Klinikalta kehuttiin näitä lukemia kilpaa, eli nyt ruvetaan vihdoin olemaan "vauvantekoarvoissa"! Hieman itseäni kuulosteltuani oivalsin, että keväinen väsymys ja painon tunne rinnalla ovat kadonneet kokonaan, pikemminkin nykyään tunnen oloni poikkeuksellisen energiseksi ja pärjään jopa lyhyemmillä yöunilla kuin aiemmin. Ehdottomasti yllätyksellisin ja naisellista turhamaisuuttani hivelevin sivujuonne on painon putoaminen: parissa viikossa painostani on pudonnut arviolta kilon verran tekemättä yhtään mitään erilaista! Tämä käsittääkseni selittyy sillä, että kun mennään liikatoimintaa kohti, kehon aineenvaihdunta alkaa vilkastua ja se puolestaan kuluttaa kaloreita. Mahtavaa :)
Ja nyt kun oikein pohdin vuosia taaksepäin, oivallan että olen saattanut tietämättäni kärsiä vajaatoiminnasta useiden vuosien ajan. Nuorena ja alle kaksikymppisenä olin laiha kuin tikku, en koskaan lihonut vaikka olisin syönyt mitä. Kun päälle kaksikymppisenä tämä alkoi hiljalleen muuttua, pistin sen iän ja hidastuvan aineenvaihdunnan piikkiin vaikka on hyvin mahdollista että vajaatoiminta alkoi jo tuolloin. Muutama muukin oire selittyisi tällä samalla asialla. Mahdonta on tietää varmasti eikä se mitään enää muuttaisikaan, mutta on kiinnostavaa että asiat näin jälkikäteen saavat järkevän selityksen, ja palaset loksahtelevat yhtäkkiä paikoilleen.
Nyt hieman jännittää, että kuinka arvot tästä muuttuvat ja miten pian pitäisi mennä uudestaan kontrolliin. En tietenkään halua mennä liikatoiminnan puolelle vaan pysytellä suositusten sisäpuolella, vähentämättä silti rankasti lääkitystä jotta arvojen heittely saataisiin kuriin.
On helpottavaa tietää, että ihan pian tämän kierron tulos selviää. En ole kokenut mitään varsinaisia oireita, mutta laskelmieni mukaan oireita rupeaa ilmenemään lähipäivinä tai sitten lauantain tienoilla alkaa tiputteluvuoto, ihan viimeistään sunnuntaina. Virallinen testipäivä olisi tiistaina 9.6. Huu!
torstai 28. toukokuuta 2015
KP 23 & 1 TOP-alkion siirtopäivä
En ole jaksanut viime aikoina kirjoitella, sillä yhtäkkiä kaikki ylimääräinen tuntuu taas jonkinlaiselta voimainponnistukselta. Vielä viime viikon puolella olin hyvissä fiiliksissä, mutta yhtäkkiä iski henkinen uupumus ja eritoten kyllästys kaikkeen tähän hoitoihin liittyvään. Vaikka minun ei tarvitse fyysisesti tehdä mitään hoitojen eteen, niin henkinen puoli minusta on sitäkin väsyneempi: "Aina vaan tätä samaa!" huutaa pää. Mielessäni kapinoin, sillä usko raskauden toteutumiseen on hiipunut heikoksi. Muuten voisi kokeilla turhan pähkäilyn lopettamista, mutta kun nuo samperin pillerit, vitamiinit ja lugesteronit eivät anna siihen mahdollisuutta! Monta kertaa päivässä puhelin piippaa muistuttaen jostakin noista edellämainitusta: yhteensä nielen arviolta kourallisen erilaisia nappeja per päivä. Vitamiinit, Dhea, aspiriini, tyroksiini, Zumenon...ja alakautta pakettitolkulla niitä iänikuisia lugeja.
I am bored!!
Tylsintä on, että ei tässä oikein lopettaakaan voi jos raskaaksi haluaa tulla. Olen ajatellut, että pusken vielä yhden alkionsiirron kunnes ne loppuvat pakkasesta ja sitten pidetään taukoa. Sitä tässä kaivataan ja kipeästi.
Mutta nythän menen asioiden edelle. Nimittäin tänään oli kauan odotettu 1. PAS viimekuisen ICSI:n jäljiltä ja sisuksiin heivattiin 1 kappale TOP-alkioita. Se oli pakastettaessa 8-soluinen ja sulatuksen jälkeen ilmeni, että kaikki noista olivat vielä tallella. Yön aikana se oli mennyt jakautumaan vielä lisää ollen pakastehetkellä 13-soluinen - huippuyksilö siis! Ja niinkuin sitäkin piti etukäteen jännätä. Plan B:nä olisi ollut huomenna blastokystin siirtäminen, mutta luojan kiitos se sai jäädä vielä pakkaseen ja toivottavasti pysyykin siellä seuraavat pari vuotta...
Mieliala on ollut tosi vaihteleva jo monta päivää, eikä se siirrosta parantunut yhtään. Tavallisesti tässä vaiheessa alkaa "Pää pilvissä"-viikko, jolloin kaikki tuntuu ihanalta ja mahdolliselta, koska raskaus on tietysti ihan ovella ja pian toivoo pääsevänsä tekemään positiivista raskaustestiä. Jotenkin epäilen, että tällä kertaa tuo ei ihan taida toteutua.
I am bored!!
Tylsintä on, että ei tässä oikein lopettaakaan voi jos raskaaksi haluaa tulla. Olen ajatellut, että pusken vielä yhden alkionsiirron kunnes ne loppuvat pakkasesta ja sitten pidetään taukoa. Sitä tässä kaivataan ja kipeästi.
Mutta nythän menen asioiden edelle. Nimittäin tänään oli kauan odotettu 1. PAS viimekuisen ICSI:n jäljiltä ja sisuksiin heivattiin 1 kappale TOP-alkioita. Se oli pakastettaessa 8-soluinen ja sulatuksen jälkeen ilmeni, että kaikki noista olivat vielä tallella. Yön aikana se oli mennyt jakautumaan vielä lisää ollen pakastehetkellä 13-soluinen - huippuyksilö siis! Ja niinkuin sitäkin piti etukäteen jännätä. Plan B:nä olisi ollut huomenna blastokystin siirtäminen, mutta luojan kiitos se sai jäädä vielä pakkaseen ja toivottavasti pysyykin siellä seuraavat pari vuotta...
Mieliala on ollut tosi vaihteleva jo monta päivää, eikä se siirrosta parantunut yhtään. Tavallisesti tässä vaiheessa alkaa "Pää pilvissä"-viikko, jolloin kaikki tuntuu ihanalta ja mahdolliselta, koska raskaus on tietysti ihan ovella ja pian toivoo pääsevänsä tekemään positiivista raskaustestiä. Jotenkin epäilen, että tällä kertaa tuo ei ihan taida toteutua.
keskiviikko 13. toukokuuta 2015
Miljoonas PAS?
Uskokaa tai älkää, aika on taas tehnyt tehtävänsä. Aika, ja muihin asioihin keskittyminen. Enää ei tunnu niin pahalta ja katse on kääntynyt uutta kiertoa kohden.
Kun soitin klinikalle huonot uutiset, halusin heti tietää suunnitelman uudesta hoidosta. Klinikalta kerrottiin jo aiemmin, että he suosivat pakastetun alkion siirroissa lääkettä nimeltä Zumenon, joka estää kropan oman ovulaation. Näin on kuulemma saatu aikaan parempia tuloksia. Ensin ajatus hieman närästi, sillä olen aina salaa iloinnut siitä että PASin yhteydessä on aina myös luomuraskauden mahdollisuus eli mitään "ei viedä pois", kuka tietää vaikka tulisi pullat uuniin x kaksi!
Viimeisimmän pettymyksen jälkeen asiaa hieman pureskeltuani tajusin ajatusketjuni olleen heikko ja oletuksia täynnä. Minäkö toivon luomuraskautta, jonka kroppa hylkii jopa parasta A-luokkaa olevia top-alkiota! Eli mitä tällä tavalla tehdyssä PASsissa oikein loppujen lopuksi otetaankaan pois - n. 0,5% toivonmurunen? Nou nou, antaa mennä vaan, sillä kaikki uusi on tervetullutta varsinkin kun epäluulo PASseja kohtaan on ollut megalomaanisen suuri. Kuka tietää, ehkä tämä on vihdoin se resepti jolla yksi huurunenä saadaan juurtumaan itsepäiseen kohtuuni..?
Ja kyllä, sanon yksi. Pakkasessa on 2 tyyppiä, mutta niitä ei voida siirtää yhtäaikaa koska ne ovat eri-ikäisiä. TOP-alkio on 3-päiväinen ja blastokysti 6-päiväinen. Kohdun limakalvo ei ilmeisesti tykkää hyvää, jos sinne siirretään eri-ikäisiä tapauksia joten tietystikään en halua sabotoida mahdollisuuksiani vaan mennään tästä eteenpäin yksi kerrallaan.
Ensi viikon puolella sisuksiin kurkataan ultralla ja sitten päätetään etenemisvauhti. Jos minulta kysytään niin mahdollisimman äkkiä kiitos, mutta onneksi ei kysytä ;) Minulla ei ole mitään käsitystä siitä miten tällainen Zumenon-kierto etenee ja täysin tapojeni vastaisesti en ole edes ottanut selvää. Toivottavasti lääke kuitenkin tekee tehtävänsä eikä tulisi (enempää) huonoja uutisia, sillä nykyään niitä tuntuu satelevan viikottain oikealta ja vasemmalta. Tänään on KP7 ja olisi aivan superhelpottavaa jos jo ensi viikolla tapahtuisi alkionsiirto.
Kun soitin klinikalle huonot uutiset, halusin heti tietää suunnitelman uudesta hoidosta. Klinikalta kerrottiin jo aiemmin, että he suosivat pakastetun alkion siirroissa lääkettä nimeltä Zumenon, joka estää kropan oman ovulaation. Näin on kuulemma saatu aikaan parempia tuloksia. Ensin ajatus hieman närästi, sillä olen aina salaa iloinnut siitä että PASin yhteydessä on aina myös luomuraskauden mahdollisuus eli mitään "ei viedä pois", kuka tietää vaikka tulisi pullat uuniin x kaksi!
Viimeisimmän pettymyksen jälkeen asiaa hieman pureskeltuani tajusin ajatusketjuni olleen heikko ja oletuksia täynnä. Minäkö toivon luomuraskautta, jonka kroppa hylkii jopa parasta A-luokkaa olevia top-alkiota! Eli mitä tällä tavalla tehdyssä PASsissa oikein loppujen lopuksi otetaankaan pois - n. 0,5% toivonmurunen? Nou nou, antaa mennä vaan, sillä kaikki uusi on tervetullutta varsinkin kun epäluulo PASseja kohtaan on ollut megalomaanisen suuri. Kuka tietää, ehkä tämä on vihdoin se resepti jolla yksi huurunenä saadaan juurtumaan itsepäiseen kohtuuni..?
Ja kyllä, sanon yksi. Pakkasessa on 2 tyyppiä, mutta niitä ei voida siirtää yhtäaikaa koska ne ovat eri-ikäisiä. TOP-alkio on 3-päiväinen ja blastokysti 6-päiväinen. Kohdun limakalvo ei ilmeisesti tykkää hyvää, jos sinne siirretään eri-ikäisiä tapauksia joten tietystikään en halua sabotoida mahdollisuuksiani vaan mennään tästä eteenpäin yksi kerrallaan.
Ensi viikon puolella sisuksiin kurkataan ultralla ja sitten päätetään etenemisvauhti. Jos minulta kysytään niin mahdollisimman äkkiä kiitos, mutta onneksi ei kysytä ;) Minulla ei ole mitään käsitystä siitä miten tällainen Zumenon-kierto etenee ja täysin tapojeni vastaisesti en ole edes ottanut selvää. Toivottavasti lääke kuitenkin tekee tehtävänsä eikä tulisi (enempää) huonoja uutisia, sillä nykyään niitä tuntuu satelevan viikottain oikealta ja vasemmalta. Tänään on KP7 ja olisi aivan superhelpottavaa jos jo ensi viikolla tapahtuisi alkionsiirto.
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Kolmosen yritys: Totuus
Tänään piti olla kiertopäivä 26. Piti. Sen sijaan aamulla se muuttui kuun ensimmäisen päivän myötä ensimmäiseksi kiertopäiväksi, sillä kuukautiset alkoivat. En edes ollut kovin järkyttynyt, vaikka eilen ehdin jo hitusen ounastelemaan, olisiko sittenkin tärpännyt. Viimeisen puolentoista viikon jännitys hävisi kuin tuhka tuuleen ja olo tasoittui.
Pettymys muuttui toiminnaksi. Tämän minä osaan.
Soitin klinikalle ja kävimme päivällä pistosopetuksessa. Reseptit on muutettu ja annos Elonvaa (kiitos vinkeistä!) löytyy varattuna nimellämme lähiapteekista. Huomisaamuna tehdään vielä varmistava raskaustesti ja jossain vaiheessa päivää piikin saa tuikata vatsanahkaan.
Siitä se sitten lähteekin, piikittäminen ja hautominen. Nyt tämä onnistuu, luotan siihen.
Pettymys muuttui toiminnaksi. Tämän minä osaan.
Soitin klinikalle ja kävimme päivällä pistosopetuksessa. Reseptit on muutettu ja annos Elonvaa (kiitos vinkeistä!) löytyy varattuna nimellämme lähiapteekista. Huomisaamuna tehdään vielä varmistava raskaustesti ja jossain vaiheessa päivää piikin saa tuikata vatsanahkaan.
Siitä se sitten lähteekin, piikittäminen ja hautominen. Nyt tämä onnistuu, luotan siihen.
maanantai 29. syyskuuta 2014
Kolmosen yritys: Piinaviikko + jatkohoitopohdintaa
Alkionsiirron jälkeinen jännitysnäytelmä on täällä ihan huipussaan. Viime päivät olen noteerannut joka ikisen alamahasta kantautuvan vihlaisun, väijynyt pissan väriä ja jahkaillut joopas eipäs - tyyliin hoidon onnistumista. Testauspäivään on reilu viikko, mutta kyllähän lopputulos jo sitä ennen selviää jos kuukautiset alkavat, sillä tänään on kiertopäivä 24.
Pohdintaa on aiheuttanut myös uuden IVF-hoidon lääkitys. Meillähän on aiemmilla kierroksilla pistetty Puregonia ja Cetrotideä. Tällä kertaa lääkäri esitteli uuden vaihtoehdon nimeltään Elonva, joka on ollut käytössä muutaman vuoden ajan. Se on pistosten kannalta todella kätevä lääke, sillä se pistetään vain kerran ja se vaikuttaa viikon ajan. Pistosten määrä vähenisi siis huomattavasti eli käyttömukavuus on huomattavasti korkeampi, mutta erityistä hintaeroa lääkkeillä ei ole. Elonvan riskinä on hyperstimulaatio, mutta meillä follikkeleiden määrä on ollut vähän liiankin maltillinen, joten siinä mielessä se sopisi meille hyvin.
Tästä keskusteltiin alkionsiirron jälkeen, mutta en ollut silloin kovin kykeneväinen tekemään uusia ratkaisuja, joten poistumme klinikalta Puregon + Cetrotide - reseptien kanssa. Lääkäri kuitenkin kertoi, että jos muutamme mielemme, puhelu riittää ja hän muuttaa reseptit. Olemme yrittäneet hiljalleen punnita näitä vaihtoehtoja, mutta koska en ole näinä aikoina terävimmilläni, se on jäänyt ja jäänyt.
Mies kannattaa Elonvaa koska silloin meillä olisi mahdollista saada pakkaseen enemmän tavaraa. Itsestä taas tuntuu, että olisiko järkevämpää edetä sillä samalla kaavalla, joka on jo kaksi kertaa aiemmin johtanut toivottuun lopputulokseen. Lisäksi uskoni pakastetun alkion siirtoihin ei ole kovin korkealla, koska niistä ei vielä kertaakaan ole tärpännyt, joten onko sillä väliä jos sinne saadaan useampi alkio? Toisaalta on myös olemassa riski, että Puregonin kanssa ei jää tuoresiirrettäväksi mitään jos taas tulee vain 2-3 munasolua ja jos niiden kanssa kävisi huonosti. Elonvasta löytyy todella vähän tietoa googlaamalla, koska lääke on niin uusi, mutta olisiko lukijoilla kokemuksia? Ottaisin mielelläni neuvoja vastaan jos jollakulla on aiheeseen jotain sanottavaa.
Muuten olotilat tämän piinaviikon keskellä eivät ole kehuttavat. Ehkä jopa suorastaan huonot. Välillä mietin, että mihin minä oikein ryhdyin. Mietinkö tämän nyt varmasti loppuun asti? Näillä voimavaroilla päivät ovat melkoista raahustamista aamusta iltaan, sillä tämä jännittäminen on niin kuluttavaa. Tuntuu, että panokset ovat korkeammalla kuin koskaan, sillä pelissä on oma toipuminen ja henkinen terveys. Välillä tunnen myös järjettömän suurta katkeruutta siitä, että miksi meidän tilanne on se mikä on, miksi emme voi saada yrittää seuraavaa lasta ihan tavallisin keinoin tietämättä mitään lapsettomuudesta kärsivien elämästä. Tässä olisi ihan tarpeeksi ilman tätä koko hoitoshow'ta.
Aiemmin ajattelin, että hoitojen kanssa eteneminen auttaa minua voimaan paremmin, koska tiedän että plussatesti on silloin konkreettisesti hieman lähempänä. Nyt tuntuu, että vointini on päinvastoin heikentynyt. Lisäksi olen saanut esimakua synkän syksyn vaikutuksesta mielialaan pimenevien ja sateisten iltojen muodossa. Tiedän, että seuraavista kuukausista ei tule helppoja, sillä usein syksy saa minut muutenkin hieman alakuloiseksi. Tänä vuonna olen sen lisäksi vielä ilman vauvaani, ilman työtä ja hoitojen kurimuksessa.
Pohdintaa on aiheuttanut myös uuden IVF-hoidon lääkitys. Meillähän on aiemmilla kierroksilla pistetty Puregonia ja Cetrotideä. Tällä kertaa lääkäri esitteli uuden vaihtoehdon nimeltään Elonva, joka on ollut käytössä muutaman vuoden ajan. Se on pistosten kannalta todella kätevä lääke, sillä se pistetään vain kerran ja se vaikuttaa viikon ajan. Pistosten määrä vähenisi siis huomattavasti eli käyttömukavuus on huomattavasti korkeampi, mutta erityistä hintaeroa lääkkeillä ei ole. Elonvan riskinä on hyperstimulaatio, mutta meillä follikkeleiden määrä on ollut vähän liiankin maltillinen, joten siinä mielessä se sopisi meille hyvin.
Tästä keskusteltiin alkionsiirron jälkeen, mutta en ollut silloin kovin kykeneväinen tekemään uusia ratkaisuja, joten poistumme klinikalta Puregon + Cetrotide - reseptien kanssa. Lääkäri kuitenkin kertoi, että jos muutamme mielemme, puhelu riittää ja hän muuttaa reseptit. Olemme yrittäneet hiljalleen punnita näitä vaihtoehtoja, mutta koska en ole näinä aikoina terävimmilläni, se on jäänyt ja jäänyt.
Mies kannattaa Elonvaa koska silloin meillä olisi mahdollista saada pakkaseen enemmän tavaraa. Itsestä taas tuntuu, että olisiko järkevämpää edetä sillä samalla kaavalla, joka on jo kaksi kertaa aiemmin johtanut toivottuun lopputulokseen. Lisäksi uskoni pakastetun alkion siirtoihin ei ole kovin korkealla, koska niistä ei vielä kertaakaan ole tärpännyt, joten onko sillä väliä jos sinne saadaan useampi alkio? Toisaalta on myös olemassa riski, että Puregonin kanssa ei jää tuoresiirrettäväksi mitään jos taas tulee vain 2-3 munasolua ja jos niiden kanssa kävisi huonosti. Elonvasta löytyy todella vähän tietoa googlaamalla, koska lääke on niin uusi, mutta olisiko lukijoilla kokemuksia? Ottaisin mielelläni neuvoja vastaan jos jollakulla on aiheeseen jotain sanottavaa.
Muuten olotilat tämän piinaviikon keskellä eivät ole kehuttavat. Ehkä jopa suorastaan huonot. Välillä mietin, että mihin minä oikein ryhdyin. Mietinkö tämän nyt varmasti loppuun asti? Näillä voimavaroilla päivät ovat melkoista raahustamista aamusta iltaan, sillä tämä jännittäminen on niin kuluttavaa. Tuntuu, että panokset ovat korkeammalla kuin koskaan, sillä pelissä on oma toipuminen ja henkinen terveys. Välillä tunnen myös järjettömän suurta katkeruutta siitä, että miksi meidän tilanne on se mikä on, miksi emme voi saada yrittää seuraavaa lasta ihan tavallisin keinoin tietämättä mitään lapsettomuudesta kärsivien elämästä. Tässä olisi ihan tarpeeksi ilman tätä koko hoitoshow'ta.
Aiemmin ajattelin, että hoitojen kanssa eteneminen auttaa minua voimaan paremmin, koska tiedän että plussatesti on silloin konkreettisesti hieman lähempänä. Nyt tuntuu, että vointini on päinvastoin heikentynyt. Lisäksi olen saanut esimakua synkän syksyn vaikutuksesta mielialaan pimenevien ja sateisten iltojen muodossa. Tiedän, että seuraavista kuukausista ei tule helppoja, sillä usein syksy saa minut muutenkin hieman alakuloiseksi. Tänä vuonna olen sen lisäksi vielä ilman vauvaani, ilman työtä ja hoitojen kurimuksessa.
tiistai 23. syyskuuta 2014
Kolmosen yritys: 1. alkionsiirto
Eilinen oli rankin päivä moneen viikkoon.
Eilen siirrettiin meidän vihoviimeinen alkio. Tiesin, että alkio sulatettaisiin joskus aamulla, ja koko aamupäivän pelkäsin hillittömästi, että laboratoriosta soitetaan. Jos mitään ei kuuluisi, se tarkoittaisi hyviä uutisia, mutta puhelu tarkoittaisi että ei tarvitse tulla, alkio ei ole selvinnyt sulatuksesta. Koko ajan ravasin puhelimen luona tarkistamassa, että äänet ovat varmasti päällä ja että puheluita ei ole huomaamattani tullut. Kaksi kertaa se soi, ja molemmilla kerroilla sydän hyppäsi kurkkuun. Soittaja oli kuitenkin joku muu.
Lounasaikaan hermoni pettivät ja soitin labraan itse. Alkio, joka oli aiemmin 1-luokkaa ja 2-soluinen, eli ei mikään ihan paras mahdollinen, oli menettänyt toisen solunsa. Lääkäri oli juuri tehnyt päätöksen, että se siirretään sillä alkio oli kuitenkin elinkelpoinen ja jäljellä oleva solu näytti hyvältä. Kädet täristen valmistauduin lähtemään klinikalle.
Koko toimenpiteen puristin kädessäni erästä Enkelipojasta muistuttavaa amulettia ja toivoin. Mies ja muu henkilökunta juttelivat mukavia, mutta minä en pystynyt keskittymään mihinkään. Toivoin vain, että koko operaatio olisi nopeasti ohi. Siirto sujui helposti, kuten aina ennenkin ja jatkohoito-ohjeiden jälkeen pääsimme lähtemään kotiin.
Autossa kaikki jännitys purkautui ja kyynelehdin koko matkan kotiin saakka. Koko illan olin ihan poikki niin fyysisesti kuin henkisestikin, en jaksanut muuta kuin nukkua ja maata.
Yllätyin siitä, kuinka voimakkaasti reagoin. Oli paljon rankempaa kuin arvasinkaan, palata siihen samaan toimenpidehuoneeseen, jossa Enkelipoika sai alkunsa, ja muistaa kuinka onnellisena ja varmana lopputuloksesta silloin sieltä poistuin. Lisäksi tämän oli pitänyt vain olla välttämätön välivaihe kunnes aloitamme uuden hoidon, mutta ymmärsin että salaa itseltänikin olin toivonut. Sillä ilman toivoa ei ole elämää. Silti surin jo etukäteen sitä, että kaikki elävä, jota minuun laitetaan, kuolee kuitenkin.
Nyt ymmärrän niitä naisia, jotka toistuvien hoitojen jälkeen laittavat itselleen takarajan, minkä jälkeen ei tarvitse enää jaksaa. Luulen, että näillä voimilla minun takarajani on ensi kuun uusi ICSI-hoito...Miten minusta tulikin tällainen reppana? Entisestä ihmisestä on jäljellä enää kuoret, poissa on voima, rohkeus ja sinnikkyys.
Eilen siirrettiin meidän vihoviimeinen alkio. Tiesin, että alkio sulatettaisiin joskus aamulla, ja koko aamupäivän pelkäsin hillittömästi, että laboratoriosta soitetaan. Jos mitään ei kuuluisi, se tarkoittaisi hyviä uutisia, mutta puhelu tarkoittaisi että ei tarvitse tulla, alkio ei ole selvinnyt sulatuksesta. Koko ajan ravasin puhelimen luona tarkistamassa, että äänet ovat varmasti päällä ja että puheluita ei ole huomaamattani tullut. Kaksi kertaa se soi, ja molemmilla kerroilla sydän hyppäsi kurkkuun. Soittaja oli kuitenkin joku muu.
Lounasaikaan hermoni pettivät ja soitin labraan itse. Alkio, joka oli aiemmin 1-luokkaa ja 2-soluinen, eli ei mikään ihan paras mahdollinen, oli menettänyt toisen solunsa. Lääkäri oli juuri tehnyt päätöksen, että se siirretään sillä alkio oli kuitenkin elinkelpoinen ja jäljellä oleva solu näytti hyvältä. Kädet täristen valmistauduin lähtemään klinikalle.
Koko toimenpiteen puristin kädessäni erästä Enkelipojasta muistuttavaa amulettia ja toivoin. Mies ja muu henkilökunta juttelivat mukavia, mutta minä en pystynyt keskittymään mihinkään. Toivoin vain, että koko operaatio olisi nopeasti ohi. Siirto sujui helposti, kuten aina ennenkin ja jatkohoito-ohjeiden jälkeen pääsimme lähtemään kotiin.
Autossa kaikki jännitys purkautui ja kyynelehdin koko matkan kotiin saakka. Koko illan olin ihan poikki niin fyysisesti kuin henkisestikin, en jaksanut muuta kuin nukkua ja maata.
Yllätyin siitä, kuinka voimakkaasti reagoin. Oli paljon rankempaa kuin arvasinkaan, palata siihen samaan toimenpidehuoneeseen, jossa Enkelipoika sai alkunsa, ja muistaa kuinka onnellisena ja varmana lopputuloksesta silloin sieltä poistuin. Lisäksi tämän oli pitänyt vain olla välttämätön välivaihe kunnes aloitamme uuden hoidon, mutta ymmärsin että salaa itseltänikin olin toivonut. Sillä ilman toivoa ei ole elämää. Silti surin jo etukäteen sitä, että kaikki elävä, jota minuun laitetaan, kuolee kuitenkin.
Nyt ymmärrän niitä naisia, jotka toistuvien hoitojen jälkeen laittavat itselleen takarajan, minkä jälkeen ei tarvitse enää jaksaa. Luulen, että näillä voimilla minun takarajani on ensi kuun uusi ICSI-hoito...Miten minusta tulikin tällainen reppana? Entisestä ihmisestä on jäljellä enää kuoret, poissa on voima, rohkeus ja sinnikkyys.
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
Ristiriitainen ovuloija
Tämän kierron lääkitys eli kombinaatio Terolut + Clomifen on nähtävästi purrut, sillä maanantaisessa ultrassa lääkäri löysi hienosti kehittyneen limakalvon ja yhden 18mm kokoisen follikkelin. Tarkoittaa siis sitä, että tässä kuussa olisin ovuloimassa.
Lääkäri määräsi tehtäväksi heti ovulaatiotestejä joka päivä siihen saakka, että positiivinen tulos saadaan. En tiedä kyllä tarvittaisiinko koko testejä ollenkaan, sillä omat tuntemukseni ovat erittäin voimakkaat. Maanantaista asti alavatsaa on kiristellyt ja siellä on "täysi" olo, joka vaan pahenee päivien myötä. Uskoisin, että testi näyttää positiivista huomenna tai viimeistään perjantaina. Kun ovis on ohi, huomaan se yleensä siitä, että mahatuntemukset katoavat kuin tuhka tuuleen ja vatsa tuntuu taas litteältä ja tavalliselta. (enpä olisi ikinä uskonut, että jo tänä syksynä olisin näitä oireita taas väijymässä...)
Minulle tehtiin äskettäin kilpirauhastestit, sillä lääkäri piti tärkeänä niiden tavallista tiheämpää seurantaa myös näin raskauden jälkeen. Testitulokset olivat seuraavanlaiset:
S-4-V: 16,7
S-TSH: 0,36
Jostain syystä tuo jälkimmäinen arvo oli tipahtanut ihan viitearvon alarajalle, jopa sen ali. Siitä syystä lääkäri pohti hartaasti, pitäisikö annostusta vähentää, mutta koska teoriassa raskaus saattaa alkaa jo lähipäivinä (!!), se ei kannata koska sitten pitäisi jälleen nostaa. Päätettiin siis pitää parin viikon ajan sama, vanha lääkitys.
Tulimme miehen kanssa siihen tulokseen, että koitamme nyt kuitenkin siirtää pakkasesta sen viimeisen alkion. Olen erittäin skeptinen, niinkuin tällä hetkellä kaiken muunkin suhteen. Olen ihan varma, että alkio kuolee sulatuksessa, tai jos se saataisiinkin siirrettyä niin ei siitä ainakaan raskaus ala. Jotenkin tuntuu silti järkevältä panostaa kaikki mahdollinen jo tähän kiertoon, ihan kaiken varalta.
Pahin vastus näinä päivinä on selkeästi oma pääkoppa. Se pahus alkaa pettää. Ajatukset ovat hurjan ristiriitaiset, hoitoja ("onko tästä mitään hyötyä kuitenkaan") ja jopa mahdollista alkavaa raskautta kohtaan. Pelkään sitä huolen määrää, mikä väistämättä alkaa kasaantua heti positiivisesta raskaustestistä alkaen ja mietin kuinka selviän siitä. Ja enpä ihmettelisi jos tällä tuurilla koettaisiin vielä keskenmenokin.
Ajatuksista kaikista suurin ja mustin on kuitenkin se, että koen jollain tasolla pettäväni Enkelipojan...näin pian hänen poislähdöstään jo uusi raskaus mielessä. Joka päivä itkeskelen ja pyörittelen tätä samaa ajatusta mielessäni, järjen tasolla tietysti käsitän että noin ei ole, mutta heikko puoleni ei juuri nyt pysty kuuntelemaan järjen ääntä. En aio perua raskautumissuunnitelmiani, sillä se muuttaisi kaiken vain pahemmaksi, mutta yritän löytää jostain voimaa päästä yli näistä synkistä mietteistä. Ehkä jonain päivänä tavoitan taas edes pienen murusen jotain positiivista voitontahtoa, niinkuin silloin joskus ennen...
Lääkäri määräsi tehtäväksi heti ovulaatiotestejä joka päivä siihen saakka, että positiivinen tulos saadaan. En tiedä kyllä tarvittaisiinko koko testejä ollenkaan, sillä omat tuntemukseni ovat erittäin voimakkaat. Maanantaista asti alavatsaa on kiristellyt ja siellä on "täysi" olo, joka vaan pahenee päivien myötä. Uskoisin, että testi näyttää positiivista huomenna tai viimeistään perjantaina. Kun ovis on ohi, huomaan se yleensä siitä, että mahatuntemukset katoavat kuin tuhka tuuleen ja vatsa tuntuu taas litteältä ja tavalliselta. (enpä olisi ikinä uskonut, että jo tänä syksynä olisin näitä oireita taas väijymässä...)
Minulle tehtiin äskettäin kilpirauhastestit, sillä lääkäri piti tärkeänä niiden tavallista tiheämpää seurantaa myös näin raskauden jälkeen. Testitulokset olivat seuraavanlaiset:
S-4-V: 16,7
S-TSH: 0,36
Jostain syystä tuo jälkimmäinen arvo oli tipahtanut ihan viitearvon alarajalle, jopa sen ali. Siitä syystä lääkäri pohti hartaasti, pitäisikö annostusta vähentää, mutta koska teoriassa raskaus saattaa alkaa jo lähipäivinä (!!), se ei kannata koska sitten pitäisi jälleen nostaa. Päätettiin siis pitää parin viikon ajan sama, vanha lääkitys.
Tulimme miehen kanssa siihen tulokseen, että koitamme nyt kuitenkin siirtää pakkasesta sen viimeisen alkion. Olen erittäin skeptinen, niinkuin tällä hetkellä kaiken muunkin suhteen. Olen ihan varma, että alkio kuolee sulatuksessa, tai jos se saataisiinkin siirrettyä niin ei siitä ainakaan raskaus ala. Jotenkin tuntuu silti järkevältä panostaa kaikki mahdollinen jo tähän kiertoon, ihan kaiken varalta.
Pahin vastus näinä päivinä on selkeästi oma pääkoppa. Se pahus alkaa pettää. Ajatukset ovat hurjan ristiriitaiset, hoitoja ("onko tästä mitään hyötyä kuitenkaan") ja jopa mahdollista alkavaa raskautta kohtaan. Pelkään sitä huolen määrää, mikä väistämättä alkaa kasaantua heti positiivisesta raskaustestistä alkaen ja mietin kuinka selviän siitä. Ja enpä ihmettelisi jos tällä tuurilla koettaisiin vielä keskenmenokin.
Ajatuksista kaikista suurin ja mustin on kuitenkin se, että koen jollain tasolla pettäväni Enkelipojan...näin pian hänen poislähdöstään jo uusi raskaus mielessä. Joka päivä itkeskelen ja pyörittelen tätä samaa ajatusta mielessäni, järjen tasolla tietysti käsitän että noin ei ole, mutta heikko puoleni ei juuri nyt pysty kuuntelemaan järjen ääntä. En aio perua raskautumissuunnitelmiani, sillä se muuttaisi kaiken vain pahemmaksi, mutta yritän löytää jostain voimaa päästä yli näistä synkistä mietteistä. Ehkä jonain päivänä tavoitan taas edes pienen murusen jotain positiivista voitontahtoa, niinkuin silloin joskus ennen...
sunnuntai 31. elokuuta 2014
Klinikalla: uutta päin
Kuluneella viikolla varasin ajan tutulle lapsettomuusklinikalle jälkitarkastuskäynnin siivittämänä. Saimme ajan jo seuraavalle päivälle keskustellaksemme jatkohoidosta, toiminnan ihminen kun olen. Koko aamun ajan olo oli hyvin epätodellinen ja tunne vain voimistui kun istuimme tutuille tuoleille, tutun lääkärin eteen. Paikkaan, johon emme uskoneet ikinä enää palaavamme. Aluksi tuntui hyvin vaikealta aloittaa kertomaan kokemuksistamme, mutta tuo loistava lääkärimme sai meidät pian vapautumaan olemalla yhtäaikaa sekä ammattimainen että erittäin empaattinen kuten aina.
Lääkäri oli kovin huolissaan jaksamisestamme erityisesti tulevien hoitojen kannalta. Vakuutin, että minä kyllä jaksan, korkeintaan kehoni fyysinen toiminta huolestuttaa, enkä luonnollisestikaan halua sekoittaa sitä enempää kuin on pakko. Lääkäri piti hyvin mahdollisena, että kuukautisten ja ovulaation palaaminen voi kestää jopa 9 kuukautta. Jälkitarkastuksessa kuulemamme 3 kk:n arvio on keskiarvo, mikä sai minut jälleen kauhistumaan tämän prosessin pitkäaikaisuudesta, joten olin vielä tyytyväisempi siihen, että palasimme klinikalle sillä jopa vuoden epätietoisuus saisi minut kertakaikkisen hulluksi eikä millään tavalla edesauttaisi toipumistani.
Lääkäri ei suositellut IVF-hoidon aloittamista heti seuraavaan kiertoon, mutta sanoi että toki sen tekee jos vaadimme. Päädyimme sitten seuraavanlaiseen kompromissiratkaisuun, mitä olin mielessäni jo etukäteen kaavaillutkin. Aloitin heti seuraavana päivänä keltarauhashormonin eli Terolutin ottamisen, mikä aikaansaa kuukautisvuodon. Terolutia otetaan siis 10 päivää, ja kuukautiset alkanevat arviolta viikon sisällä. Kierron kolmantena päivänä aloitetaan Clomifen-lääkitys mikä pakottaa ovulaation tulemaan. Kun aloitan clomit, minun pitää soittaa klinikalle ja silloin sovitaan kontrolliultrat.
Olin etukäteen jo hieman psyykannut itseäni siihen, että tuleva kierto "tuhlataan" pelkästään ovulaation virittelyyn luomuyrityksen kera, eli todelliset raskautumismahdollisuudet olisivat häviävän pienet. Pääpaino olisi siis sillä, että todistetusti ovulaatio on saatu käyntiin ja näin pedattaisiin mahdollisuudet seuraavassa kuussa toteutettavaan IVF-pistoshoitoon. Lääkäri heitti kuitenkin ilmaan sellaisenkin mahdollisuuden, että tässä tulevassa kierrossa oviksen jälkeen voitaisiin siirtää pakkasesta se meidän ainokainen pakastettu alkio. Tällaista vaihtoehtoa emme olleet hoksanneet edes harkita, sillä jotenkin meidän kummankin mielessä on kaikkien viime vuoden turhien yhden alkion siirtojen jälkeen sellainen uskomus, että sillä ei ole mitään virkaa, meillä tärppää vain kahdesta. Toisaalta tällä tavalla saataisiin kuitenkin ensi kiertoon vähän lisää "tehoa", jos näin voi ajatella...Kuka tietää jos tuo yksi alkio onkin yllätyksen sisältävä sissi. Onneksi miettimisaikaa on vielä reilusti, sillä Terolut-lääkitys ei ole edes vielä puolessavälissä. Kuulemma riittää, jos päätämme ultrien yhteydessä.
Reseptit kourassa poistuimme klinikalta kotiin, pää hieman sekaisin kaikesta tuosta. Välillä mietin jopa, että olemmeko aivan hulluja. Olemme vasta haudanneet lapsemme ja taas mennään, uutta raskautta suunnittelemassa! Siltikin, iltaan mennessä mieli oli rauhallinen ja selkeä. Tuli sellainen olo, että voin kontrolloida tämän ison paskan keskellä edes jotain. Jos en voi muuttaa mennyttä, enkä voi korjata oman kropan toimintaa taikka ennustaa tulevaa, voin ainakin aktiivisesti toimia sen hyväksi, että elämä minussa tulisi jatkumaan mahdollisimman pian.
Uskon, että Enkelipoikakin toivoisi tätä meille...
Lääkäri oli kovin huolissaan jaksamisestamme erityisesti tulevien hoitojen kannalta. Vakuutin, että minä kyllä jaksan, korkeintaan kehoni fyysinen toiminta huolestuttaa, enkä luonnollisestikaan halua sekoittaa sitä enempää kuin on pakko. Lääkäri piti hyvin mahdollisena, että kuukautisten ja ovulaation palaaminen voi kestää jopa 9 kuukautta. Jälkitarkastuksessa kuulemamme 3 kk:n arvio on keskiarvo, mikä sai minut jälleen kauhistumaan tämän prosessin pitkäaikaisuudesta, joten olin vielä tyytyväisempi siihen, että palasimme klinikalle sillä jopa vuoden epätietoisuus saisi minut kertakaikkisen hulluksi eikä millään tavalla edesauttaisi toipumistani.
Lääkäri ei suositellut IVF-hoidon aloittamista heti seuraavaan kiertoon, mutta sanoi että toki sen tekee jos vaadimme. Päädyimme sitten seuraavanlaiseen kompromissiratkaisuun, mitä olin mielessäni jo etukäteen kaavaillutkin. Aloitin heti seuraavana päivänä keltarauhashormonin eli Terolutin ottamisen, mikä aikaansaa kuukautisvuodon. Terolutia otetaan siis 10 päivää, ja kuukautiset alkanevat arviolta viikon sisällä. Kierron kolmantena päivänä aloitetaan Clomifen-lääkitys mikä pakottaa ovulaation tulemaan. Kun aloitan clomit, minun pitää soittaa klinikalle ja silloin sovitaan kontrolliultrat.
Olin etukäteen jo hieman psyykannut itseäni siihen, että tuleva kierto "tuhlataan" pelkästään ovulaation virittelyyn luomuyrityksen kera, eli todelliset raskautumismahdollisuudet olisivat häviävän pienet. Pääpaino olisi siis sillä, että todistetusti ovulaatio on saatu käyntiin ja näin pedattaisiin mahdollisuudet seuraavassa kuussa toteutettavaan IVF-pistoshoitoon. Lääkäri heitti kuitenkin ilmaan sellaisenkin mahdollisuuden, että tässä tulevassa kierrossa oviksen jälkeen voitaisiin siirtää pakkasesta se meidän ainokainen pakastettu alkio. Tällaista vaihtoehtoa emme olleet hoksanneet edes harkita, sillä jotenkin meidän kummankin mielessä on kaikkien viime vuoden turhien yhden alkion siirtojen jälkeen sellainen uskomus, että sillä ei ole mitään virkaa, meillä tärppää vain kahdesta. Toisaalta tällä tavalla saataisiin kuitenkin ensi kiertoon vähän lisää "tehoa", jos näin voi ajatella...Kuka tietää jos tuo yksi alkio onkin yllätyksen sisältävä sissi. Onneksi miettimisaikaa on vielä reilusti, sillä Terolut-lääkitys ei ole edes vielä puolessavälissä. Kuulemma riittää, jos päätämme ultrien yhteydessä.
Reseptit kourassa poistuimme klinikalta kotiin, pää hieman sekaisin kaikesta tuosta. Välillä mietin jopa, että olemmeko aivan hulluja. Olemme vasta haudanneet lapsemme ja taas mennään, uutta raskautta suunnittelemassa! Siltikin, iltaan mennessä mieli oli rauhallinen ja selkeä. Tuli sellainen olo, että voin kontrolloida tämän ison paskan keskellä edes jotain. Jos en voi muuttaa mennyttä, enkä voi korjata oman kropan toimintaa taikka ennustaa tulevaa, voin ainakin aktiivisesti toimia sen hyväksi, että elämä minussa tulisi jatkumaan mahdollisimman pian.
Uskon, että Enkelipoikakin toivoisi tätä meille...
keskiviikko 2. lokakuuta 2013
Voi tätä piinapäivien piinaa...!
Kylläpä odottavan aika on pitkä. Niitä kuukautisia ei kuulu vieläkään, vaikka nyt on menossa jo kiertopäivä 29 ja merkkejä on koko ajan! Ei tämä silti raskauttakaan enteile, sillä olen tehnyt koko tukun testejä ja kaikkiin piirtyy välittömästi mitä räikein yksinäinen punainen viiva ennen kuin edes kissaa ehtii sanoa.
Ei tästä oikein voi tulla muuhun tulokseen, kuin että reagoin todennäköisesti aika herkästi noihin Lugesteroneihin. Tässä annostus ja kierronkulku:
edellinen PAS:
positiivinen ovistesti KP 17
PAS KP 20
kierron pituus kolmella Lugella 33 päivää
tämä PAS:
positiivinen ovistesti KP 14
PAS KP 17
kahdella Lugella nyt menossa jo KP 29
Kaiken järjen mukaan tämä kierto olisi vähemmällä Lugesteron-annostuksella lyhyempi. Lisäksi ovuloinkin 3 päivää ennemmin. Jos nyt tämä kierto kuitenkin mukailee tuota edellistä, pituudeksi tulisi noin 30 päivää eli toivon mukaan menkat tulevat viimeistään ylihuomenna. Joka tapauksessa aivan ylipitkät piinapäivät, mur.
Ja arvatkaa mitä tämä käytännössä tarkoittaa: jos tuo laskelmani pitää paikkansa, punktio ja alkionsiirto tapahtuvat molemmat sellaisina päivinä kun mies on pakollisella työmatkalla jota ei voi perua (lennot varattu). Joudun siis menemään punktioon ypöyksin - APU-VA!
Silloin ei auta muu kuin kertoa vanhemmilleni koska en mitenkään pysty lääketokkurassa huolehtimaan neiti S:stä, eikä klinikalta edes päästetä yksin matkaan...Ja toinen jännitysmomentti: miten mahtaa käydä meidän heikkolaatuisen sperman pakastettaessa?
Tämä alkaa olla jo niin surkuhupaisaa ettei voi kuin nauraa.
Ei tästä oikein voi tulla muuhun tulokseen, kuin että reagoin todennäköisesti aika herkästi noihin Lugesteroneihin. Tässä annostus ja kierronkulku:
edellinen PAS:
positiivinen ovistesti KP 17
PAS KP 20
kierron pituus kolmella Lugella 33 päivää
tämä PAS:
positiivinen ovistesti KP 14
PAS KP 17
kahdella Lugella nyt menossa jo KP 29
Kaiken järjen mukaan tämä kierto olisi vähemmällä Lugesteron-annostuksella lyhyempi. Lisäksi ovuloinkin 3 päivää ennemmin. Jos nyt tämä kierto kuitenkin mukailee tuota edellistä, pituudeksi tulisi noin 30 päivää eli toivon mukaan menkat tulevat viimeistään ylihuomenna. Joka tapauksessa aivan ylipitkät piinapäivät, mur.
Ja arvatkaa mitä tämä käytännössä tarkoittaa: jos tuo laskelmani pitää paikkansa, punktio ja alkionsiirto tapahtuvat molemmat sellaisina päivinä kun mies on pakollisella työmatkalla jota ei voi perua (lennot varattu). Joudun siis menemään punktioon ypöyksin - APU-VA!
Silloin ei auta muu kuin kertoa vanhemmilleni koska en mitenkään pysty lääketokkurassa huolehtimaan neiti S:stä, eikä klinikalta edes päästetä yksin matkaan...Ja toinen jännitysmomentti: miten mahtaa käydä meidän heikkolaatuisen sperman pakastettaessa?
Tämä alkaa olla jo niin surkuhupaisaa ettei voi kuin nauraa.
lauantai 28. syyskuuta 2013
Täti maatakiertävälle radalle
Perjantaiaamuna kävimme klinikalla uuden hoitokierroksen suunnittelukäynnillä. En alunperin ollut kovin innoissaan sinne paluusta, mutta kun raskaustesti ei alkanut näyttää toivottua tulosta, ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa. Käynnin jälkeen fiilikset muuttuivatkin aivan radikaalisti: pääsimme aivan mahtavan lääkärin hoitoon, joka onnistui omalla olemuksellaan ja asiantuntemuksellaan valamaan meihin uutta toivoa. Tuli sellainen olo, että nyt meistä välitetään ja meistä pidetään huolta, että nyt tämä onnistuu.
Kävimme perinpohjaisesti läpi aiempaa hoitosuunnitelmaa, mitä on tehty ja miten, mikä onnistui ja mitä pitäisi parantaa. Lääkeannostusta säädettiin niin, että nyt punktiosta saataisiin (jos mahdollista) vielä parempi tulos kuin viimeksi. Saimme ajan kanssa kysyä kaikkia meitä huolettavia asioita ja niihin myös vastattiin. Kerroin, kuinka turhautunut alan olla siihen, että joka kerralla kehutaan kuinka mahtava alkio sisään nyt siirretään ja silti niiden huippuluonteesta huolimatta mikään ei kertaakaan kiinnity. Epäilin myös, että minä itse teen jotain väärin tai sisuksissani on jotain pielessä, kun tuollaisten huippuyksilöidenkään kanssa raskaus ei ala.
Lääkäri sai minut vakuuttumaan, että sen enempää ei voi tehdä kuin mitä nyt jo teen. Peruskunnosta ja terveellisestä ruokavaliosta huolehtiminen riittää, ja kun ylipainoakaan ei ole. Alkiot nyt vain ovat sellaisia, että niistä ei voi koskaan tietää mikä todellisuudessa lähtee etenemään ja mikä ei. Samoin monesti päältä päin hyvältä näyttävä yksilö ei sitten todellisuudessa ollutkaan sitä, ja sama toisin päin: usein melko heikkokuntoisistakin saattaa järjenvastaisesti lähteä raskaus alulle. Tarvitaan vain todella paljon onnea mukaan. Jos pelkkään todennäköisyyslaskentaan nojataan, seuraavassa siirrossa meillä pitäisi olla erittäin hyvät mahdollisuudet raskautua.
Toivoin lääkäriltä, että josko jatkossa olisi mahdollista harkita kahden alkion siirtämistä kerralla. Koska suvussani ei ole ollut ennenaikaisia synnytyksiä ja omani jouduttiin jopa käynnistämään yliajalla, enkä ole kärsinyt raskaudenaikaisista supisteluista, kahden alkion alkion siirtäminen on halutessamme mahdollista varsinkin kun emme varsinaisesti kammoa kaksosraskauden mahdollisuutta (10% kahden alkion siirroista). Tämä yhtenä lisätekijänä sai kiven vierähtämään sydämeltäni, ja henkisesti tulee myöskin sellainen tunne, että nyt tähän hommaan tulee ihan uutta vauhtia! (edellyttäen tietysti että tulee tarpeeksi siirtokelpoisia alkioita)
Valitettavasti eilen illalla fiilikset taas romahtivat. Näinä päivinä olen usein todella väsynyt ja voisin nukkua pitkiä yöunia + siihen päälle vielä päiväunia, eikä oikein mikään jaksa innostaa. Tiedostan, että tämän väsymyksen syypää löytyy henkisestä olotilasta. Olen ollut hyvin itkuherkässä mielentilassa, joka suorastaan vyöryy päälle aina näinä piinapäivien viime hetkinä kun epätoivo uhkaa ottaa vallan. En voi estää itseäni tekemästä raskaustestejä, vaikka järki sanoo ettei siitä enää ole mitään hyötyä kun liuskaan ei piirry edes haamun haamun vaan ainoastaan yksi erittäin kirkas punainen viiva.
Olemme olleet miehen kanssa myös aika yksin koko tämän hoitorumban kanssa. Onneksi keskusteluyhteys on toiminut koko ajan, ja meistä on muodostunut jos mahdollista niin vielä enemmän yhteen hiileen puhaltava tiimi. On helpottavaa, että kummatkin meistä ovat samoilla linjoilla eikä kumpikaan ole missään vaiheessa halunnut luovuttaa, vaan päinvastoin nyt pannaan vaan lisää pökköä pesään.
Tänään illalla saatiinkin ensimmäisiä konkreettisia merkkejä alkavista kuukautisista ja epätoivon sijasta minut valtasikin yllättäen helpotus ja rauha. Vihdoin jotain selvyyttä suuntaan tai toiseen! Ei enää tätä hermostuttavaa ja turhauttavaa odottelua, joka ei johda mihinkään. Rupesin heti laskeskelemaan kalenterista piikityspäiviä ja milloin mahdollisesti tehtäisiin punktio ja milloin alkionsiirto. Ne eivät sovi työkalenterin kanssa yhteen millään tavalla, mutta siitä viis - nyt tämä pannaan onnistumaan.
Valtakunnassa siis kaikki ok. Ei loistokkaasti mutta siedettävästi. Nyt pitäisi saada tuo kirottu täti lähetettyä maatakiertävälle radalle mieluiten noin 1,5 vuoden ajaksi...
Kävimme perinpohjaisesti läpi aiempaa hoitosuunnitelmaa, mitä on tehty ja miten, mikä onnistui ja mitä pitäisi parantaa. Lääkeannostusta säädettiin niin, että nyt punktiosta saataisiin (jos mahdollista) vielä parempi tulos kuin viimeksi. Saimme ajan kanssa kysyä kaikkia meitä huolettavia asioita ja niihin myös vastattiin. Kerroin, kuinka turhautunut alan olla siihen, että joka kerralla kehutaan kuinka mahtava alkio sisään nyt siirretään ja silti niiden huippuluonteesta huolimatta mikään ei kertaakaan kiinnity. Epäilin myös, että minä itse teen jotain väärin tai sisuksissani on jotain pielessä, kun tuollaisten huippuyksilöidenkään kanssa raskaus ei ala.
Lääkäri sai minut vakuuttumaan, että sen enempää ei voi tehdä kuin mitä nyt jo teen. Peruskunnosta ja terveellisestä ruokavaliosta huolehtiminen riittää, ja kun ylipainoakaan ei ole. Alkiot nyt vain ovat sellaisia, että niistä ei voi koskaan tietää mikä todellisuudessa lähtee etenemään ja mikä ei. Samoin monesti päältä päin hyvältä näyttävä yksilö ei sitten todellisuudessa ollutkaan sitä, ja sama toisin päin: usein melko heikkokuntoisistakin saattaa järjenvastaisesti lähteä raskaus alulle. Tarvitaan vain todella paljon onnea mukaan. Jos pelkkään todennäköisyyslaskentaan nojataan, seuraavassa siirrossa meillä pitäisi olla erittäin hyvät mahdollisuudet raskautua.
Toivoin lääkäriltä, että josko jatkossa olisi mahdollista harkita kahden alkion siirtämistä kerralla. Koska suvussani ei ole ollut ennenaikaisia synnytyksiä ja omani jouduttiin jopa käynnistämään yliajalla, enkä ole kärsinyt raskaudenaikaisista supisteluista, kahden alkion alkion siirtäminen on halutessamme mahdollista varsinkin kun emme varsinaisesti kammoa kaksosraskauden mahdollisuutta (10% kahden alkion siirroista). Tämä yhtenä lisätekijänä sai kiven vierähtämään sydämeltäni, ja henkisesti tulee myöskin sellainen tunne, että nyt tähän hommaan tulee ihan uutta vauhtia! (edellyttäen tietysti että tulee tarpeeksi siirtokelpoisia alkioita)
Valitettavasti eilen illalla fiilikset taas romahtivat. Näinä päivinä olen usein todella väsynyt ja voisin nukkua pitkiä yöunia + siihen päälle vielä päiväunia, eikä oikein mikään jaksa innostaa. Tiedostan, että tämän väsymyksen syypää löytyy henkisestä olotilasta. Olen ollut hyvin itkuherkässä mielentilassa, joka suorastaan vyöryy päälle aina näinä piinapäivien viime hetkinä kun epätoivo uhkaa ottaa vallan. En voi estää itseäni tekemästä raskaustestejä, vaikka järki sanoo ettei siitä enää ole mitään hyötyä kun liuskaan ei piirry edes haamun haamun vaan ainoastaan yksi erittäin kirkas punainen viiva.
Olemme olleet miehen kanssa myös aika yksin koko tämän hoitorumban kanssa. Onneksi keskusteluyhteys on toiminut koko ajan, ja meistä on muodostunut jos mahdollista niin vielä enemmän yhteen hiileen puhaltava tiimi. On helpottavaa, että kummatkin meistä ovat samoilla linjoilla eikä kumpikaan ole missään vaiheessa halunnut luovuttaa, vaan päinvastoin nyt pannaan vaan lisää pökköä pesään.
Tänään illalla saatiinkin ensimmäisiä konkreettisia merkkejä alkavista kuukautisista ja epätoivon sijasta minut valtasikin yllättäen helpotus ja rauha. Vihdoin jotain selvyyttä suuntaan tai toiseen! Ei enää tätä hermostuttavaa ja turhauttavaa odottelua, joka ei johda mihinkään. Rupesin heti laskeskelemaan kalenterista piikityspäiviä ja milloin mahdollisesti tehtäisiin punktio ja milloin alkionsiirto. Ne eivät sovi työkalenterin kanssa yhteen millään tavalla, mutta siitä viis - nyt tämä pannaan onnistumaan.
Valtakunnassa siis kaikki ok. Ei loistokkaasti mutta siedettävästi. Nyt pitäisi saada tuo kirottu täti lähetettyä maatakiertävälle radalle mieluiten noin 1,5 vuoden ajaksi...
tiistai 24. syyskuuta 2013
Nyt ovat hyvät neuvot kalliit
Minun oli tarkoitus kirjoittaa välillä ihan muista asioista, mutta kas kummaa, jatkankin samasta aiheesta...:)
Huomaan hoitokertojen seuratessa toisiaan, että sama kaava alkaa toistua joka kerta. Ensin menen innostuneena mutta silti suht koht kontrolloituna alkionsiirtoon, ja muutaman päivän ajan leijun jossain korkealla kytäten kaikkia mahdollisia oireita jotka voisivat viitata alkion kiinnittymiseen. Pian oireiden puute saa aikaan plääh-fiiliksen jossa vellon huolellisesti pari päivää, kruunaten kaiken loppujen lopuksi negatiivisella raskaustestillä.
Nyt olen parhaillaan saavuttamassa juurikin tuota plääh-fiilistä. Eka päivät siirron jälkeen vatsa tuntui todella kummalliselta (kuten kevään keskenmenoon johtaneessa raskaudessakin) ja tunsin useita kivun vihlaisuja alavatsassa erityisesti sunnuntain tietämillä. Tänään vatsan olotila on tasapainottunut täysin, kivut ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen ja mikään ei voisi tuntua normaalimmalta. Järki sanoo, ettei niitä raskausoireita välttämättä vielä tule, mutta nyt kaivattaisiin kipeästi jotain evidenssiä sillä en voi välttyä tältä tunteelta että alkio on taas päässyt karkaamaan kohdun suojista.
Kuten aiemmin postailin, siirto tehtiin perjantaina ja kuukautisia odottelen alkavaksi akselilla lauantai-tiistai. Tarkkaa päivää on vaikea sanoa kun kierto ei ole vieläkään aivan täysin normalisoitunut. Tästä seuraa se, että meidän pitäisi saada uudesta IVF-hoidosta reseptit kouraan + pisto-opetus aika nopeasti jotta pääsemme piikittämään välittömästi jos menkat sattuisivat alkamaan viikonloppuna kun klinikka on kiinni.
En halunnut pyytää reseptiä edellisen käynnin yhteydessä, sillä aiomme tosiaan vaihtaa lääkäriä sopivasti nyt kun uusi hoito on alkamassa. Mielellään en pistäisi enää jalkateräänikään kyseisen klinikan ovesta sisään jos sen vain voisin välttää, mutta uhkaavasti alkaa näyttää siltä viikonloppu lähestyy enkä haluaisi ottaa riskiä hoitokierroksen missaamisesta...(ja huomautan että minulla ei ole mitään koko paikkaa vastaan mutta alan tulla allergiseksi tälle koko prosessille, hmph)
Suunnittelimme miehen kanssa, että tekisin raskaustestin torstaiaamuna jolloin jää aikaa buukata visiitti klinikalle joko torstaille tai perjantaille. Aikaero lääkärin antamaan "sallittuun" testauspäivään eli 5.10 on suorastaan naurettava! Onkohan tuossa testaamisessa vielä mitään järkeä...?
Mitä neuvoisitte, arvon lukijani? :) Kaikki vinkit ja uudet näkökulmat otetaan kiitollisena vastaan!
Huomaan hoitokertojen seuratessa toisiaan, että sama kaava alkaa toistua joka kerta. Ensin menen innostuneena mutta silti suht koht kontrolloituna alkionsiirtoon, ja muutaman päivän ajan leijun jossain korkealla kytäten kaikkia mahdollisia oireita jotka voisivat viitata alkion kiinnittymiseen. Pian oireiden puute saa aikaan plääh-fiiliksen jossa vellon huolellisesti pari päivää, kruunaten kaiken loppujen lopuksi negatiivisella raskaustestillä.
Nyt olen parhaillaan saavuttamassa juurikin tuota plääh-fiilistä. Eka päivät siirron jälkeen vatsa tuntui todella kummalliselta (kuten kevään keskenmenoon johtaneessa raskaudessakin) ja tunsin useita kivun vihlaisuja alavatsassa erityisesti sunnuntain tietämillä. Tänään vatsan olotila on tasapainottunut täysin, kivut ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen ja mikään ei voisi tuntua normaalimmalta. Järki sanoo, ettei niitä raskausoireita välttämättä vielä tule, mutta nyt kaivattaisiin kipeästi jotain evidenssiä sillä en voi välttyä tältä tunteelta että alkio on taas päässyt karkaamaan kohdun suojista.
Kuten aiemmin postailin, siirto tehtiin perjantaina ja kuukautisia odottelen alkavaksi akselilla lauantai-tiistai. Tarkkaa päivää on vaikea sanoa kun kierto ei ole vieläkään aivan täysin normalisoitunut. Tästä seuraa se, että meidän pitäisi saada uudesta IVF-hoidosta reseptit kouraan + pisto-opetus aika nopeasti jotta pääsemme piikittämään välittömästi jos menkat sattuisivat alkamaan viikonloppuna kun klinikka on kiinni.
En halunnut pyytää reseptiä edellisen käynnin yhteydessä, sillä aiomme tosiaan vaihtaa lääkäriä sopivasti nyt kun uusi hoito on alkamassa. Mielellään en pistäisi enää jalkateräänikään kyseisen klinikan ovesta sisään jos sen vain voisin välttää, mutta uhkaavasti alkaa näyttää siltä viikonloppu lähestyy enkä haluaisi ottaa riskiä hoitokierroksen missaamisesta...(ja huomautan että minulla ei ole mitään koko paikkaa vastaan mutta alan tulla allergiseksi tälle koko prosessille, hmph)
Suunnittelimme miehen kanssa, että tekisin raskaustestin torstaiaamuna jolloin jää aikaa buukata visiitti klinikalle joko torstaille tai perjantaille. Aikaero lääkärin antamaan "sallittuun" testauspäivään eli 5.10 on suorastaan naurettava! Onkohan tuossa testaamisessa vielä mitään järkeä...?
Mitä neuvoisitte, arvon lukijani? :) Kaikki vinkit ja uudet näkökulmat otetaan kiitollisena vastaan!
perjantai 20. syyskuuta 2013
Jännät paikat Vol II
Kyllä eilen osattiin taas pitää hullua jännityksessä. Edellisen postauksen lukeneet muistanevat, että labrasta ei nimenomaan saanut tulla sitä tiettyä puhelua meidän vimosesta alkiosta jota oli tarkoitus sulatella siirtokelpoiseksi. Kaksi kertaa iltapäivällä pirahti puhelin tuntemattomasta numerosta ja juoksin kesken palaverin sydän kurkussa vastaamaan, varmana siitä että nyt koitti kohtalon hetki.
Molemmilla kerroilla pääsin pälkähästä, mutta sydänparka ei meinannut asettua millään. Nakutteli vaan pelästyneenä menemään tavallista kiivaammin. Iltaan mennessäkään en tahtonut uskoa, että peli on selvä vaan kehittelin mielessäni teorioita siitä kuinka alkio taatusti yön aikana menee kupsahtamaan kun valvovat silmät ovat jättäneet sen yksin. Ei siis ihmekään, että uni ei millään tullut silmään ja tunsin suoranaista fyysistä kuvotusta kun olin niin hermostunut.
Onneksi aamu töissä meni kiireisesti joten en enää ehtinyt keskittyä ajattelemaan näitä tuomiopäivän ajatuksia. Kun pääsimme klinikalle, sieltä kerrottiin heti kuinka alkio on kerta kaikkisen huippuluokkaa ja jakautunut upeasti. Heti sulatuksen jälkeen se jakautui 8-soluiseksi, sitten 10-soluiseksi ja tänään aamulla se oli jakaantunut niin pitkälle ettei soluja pystynyt enää laskemaan.
Kerrankin jotain positiivista!
Sinne tämä solumöykky sitten siirrettiin, syvälle kohdun uumeniin ja vielä ultralla todettiin että siellä se sievästi köllötteli ilmakuplien keskellä. Taas kerran sain kotiinviemisiksi sanat, että näyttää todella hyvältä, siirto meni täydellisesti ja ei ole mitään syytä miksi alkio ei voisi kiinnittyä. Toivottavasti onni on tällä kertaa myötä, sillä se näyttää olevan ainoa asia josta tämä homma on enää kiinni.
Nythän se jännittäminen siis vasta alkaakin! :)
Molemmilla kerroilla pääsin pälkähästä, mutta sydänparka ei meinannut asettua millään. Nakutteli vaan pelästyneenä menemään tavallista kiivaammin. Iltaan mennessäkään en tahtonut uskoa, että peli on selvä vaan kehittelin mielessäni teorioita siitä kuinka alkio taatusti yön aikana menee kupsahtamaan kun valvovat silmät ovat jättäneet sen yksin. Ei siis ihmekään, että uni ei millään tullut silmään ja tunsin suoranaista fyysistä kuvotusta kun olin niin hermostunut.
Onneksi aamu töissä meni kiireisesti joten en enää ehtinyt keskittyä ajattelemaan näitä tuomiopäivän ajatuksia. Kun pääsimme klinikalle, sieltä kerrottiin heti kuinka alkio on kerta kaikkisen huippuluokkaa ja jakautunut upeasti. Heti sulatuksen jälkeen se jakautui 8-soluiseksi, sitten 10-soluiseksi ja tänään aamulla se oli jakaantunut niin pitkälle ettei soluja pystynyt enää laskemaan.
Kerrankin jotain positiivista!
Sinne tämä solumöykky sitten siirrettiin, syvälle kohdun uumeniin ja vielä ultralla todettiin että siellä se sievästi köllötteli ilmakuplien keskellä. Taas kerran sain kotiinviemisiksi sanat, että näyttää todella hyvältä, siirto meni täydellisesti ja ei ole mitään syytä miksi alkio ei voisi kiinnittyä. Toivottavasti onni on tällä kertaa myötä, sillä se näyttää olevan ainoa asia josta tämä homma on enää kiinni.
Nythän se jännittäminen siis vasta alkaakin! :)
keskiviikko 18. syyskuuta 2013
Jännät paikat
Viime päivinä olen yrittänyt käyttää aikaa mukavien asioiden tekemiseen. Olen jopa ryhtynyt taas pitämään kunnostani huolta, sillä tuntuu että nyt ovat kaikki keinot tarpeen mielialan ja oman olemuksen kohottamiseksi.
Joku vinkkasi aiemmin kilpirauhasarvojen tsekkauksesta ja viikko sitten sain uudet lukemat. Kun helmikuussa TSH oli 3.4, nyt se oli pudonnut lukemaan 1.9. Endokrinologin mielestä tämä on tosi hyvä arvo ja sen mukaan vajaatoimintaa ei nyt ole. Päätin, että niin kauan kuin tämä kakkosen yritysrumba kestää, käyn tarkistuttamassa arvot vähintään kerran 3kk:ssa ihan kaiken varalta.
Klinikalla kävin ultrassa sekä viime perjantaina että tämän viikon maanantaina. Näkymät olivat aivan loistavat, ja lääkäri veikkaili että ovulaatio tapahtuu tänään eli keskiviikkona (KP 15). Ryhdyin tikuttamaan jo sunnuntaina ja niin kävi, että positiivinen tulos rävähti näytölle eilen illalla. Tänään kilautin klinikalle ja sovimme, että tulen PAS:iin tulevana perjantaina.
Nyt on siis todella jännät paikat, sillä huomenna meidän vihoviimeinen alkio sulatetaan pakkasesta! Jos käy niin kehnosti että se kupsahtaa, labrasta soitetaan iltapäivällä. Jos taas ei kuulu mitään on alkio todennäköisesti selvinnyt ja saamme mennä perjantaina paikan päälle. Hui hui sentään...Kunpa se puhelin ei soisi...
Kerroin lääkärille, että en tosiaankaan halua Lugesteronia samaa annosta kuin viimeksi jotta kierto ei taas heittäisi häränpyllyä. Päätimme laittaa saman annostuksen kuin toissa siirrolla eli 2 kapselia päivässä, ja tämä onneksi tarkoittaa samalla sitä, että piinapäivät rajoittuvat noin viikkoon. Tästä saan voimaa kestää siirron jälkeiset päivät, sillä tiedän että ikävän yllärin koittaessa on apukin lähellä: uuden IVF-hoidon piikitykset alkavat saman tien.
Tilastollisestihan 1 kolmesta siirrosta johtaa raskauteen ja nyt olisi käsillä se kolmas. Valitettavasti kaikki sinisilmäisyys ja sokea positiivisuus on jo karissut matkan varrelta, joten koitan olla ajattelematta koko todennäköisyyslaskentaa, sillä näistä ei koskaan tiedä. Yritän ajatella niin, että seuraavan 2kk:n tähtäimellä tulen melko varmasti raskaaksi, mutta tuleeko se tästä perjantaisesta - se on suuri arvoitus.
Pitäkäähän taas peukkuja! (teidän sormiparat ovat varmaan jo ihan puutuneet tässä aikojen saatossa ;) Ja puhelimelle hyssss....
Joku vinkkasi aiemmin kilpirauhasarvojen tsekkauksesta ja viikko sitten sain uudet lukemat. Kun helmikuussa TSH oli 3.4, nyt se oli pudonnut lukemaan 1.9. Endokrinologin mielestä tämä on tosi hyvä arvo ja sen mukaan vajaatoimintaa ei nyt ole. Päätin, että niin kauan kuin tämä kakkosen yritysrumba kestää, käyn tarkistuttamassa arvot vähintään kerran 3kk:ssa ihan kaiken varalta.
Klinikalla kävin ultrassa sekä viime perjantaina että tämän viikon maanantaina. Näkymät olivat aivan loistavat, ja lääkäri veikkaili että ovulaatio tapahtuu tänään eli keskiviikkona (KP 15). Ryhdyin tikuttamaan jo sunnuntaina ja niin kävi, että positiivinen tulos rävähti näytölle eilen illalla. Tänään kilautin klinikalle ja sovimme, että tulen PAS:iin tulevana perjantaina.
Nyt on siis todella jännät paikat, sillä huomenna meidän vihoviimeinen alkio sulatetaan pakkasesta! Jos käy niin kehnosti että se kupsahtaa, labrasta soitetaan iltapäivällä. Jos taas ei kuulu mitään on alkio todennäköisesti selvinnyt ja saamme mennä perjantaina paikan päälle. Hui hui sentään...Kunpa se puhelin ei soisi...
Kerroin lääkärille, että en tosiaankaan halua Lugesteronia samaa annosta kuin viimeksi jotta kierto ei taas heittäisi häränpyllyä. Päätimme laittaa saman annostuksen kuin toissa siirrolla eli 2 kapselia päivässä, ja tämä onneksi tarkoittaa samalla sitä, että piinapäivät rajoittuvat noin viikkoon. Tästä saan voimaa kestää siirron jälkeiset päivät, sillä tiedän että ikävän yllärin koittaessa on apukin lähellä: uuden IVF-hoidon piikitykset alkavat saman tien.
Tilastollisestihan 1 kolmesta siirrosta johtaa raskauteen ja nyt olisi käsillä se kolmas. Valitettavasti kaikki sinisilmäisyys ja sokea positiivisuus on jo karissut matkan varrelta, joten koitan olla ajattelematta koko todennäköisyyslaskentaa, sillä näistä ei koskaan tiedä. Yritän ajatella niin, että seuraavan 2kk:n tähtäimellä tulen melko varmasti raskaaksi, mutta tuleeko se tästä perjantaisesta - se on suuri arvoitus.
Pitäkäähän taas peukkuja! (teidän sormiparat ovat varmaan jo ihan puutuneet tässä aikojen saatossa ;) Ja puhelimelle hyssss....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)