torstai 28. toukokuuta 2015

KP 23 & 1 TOP-alkion siirtopäivä

En ole jaksanut viime aikoina kirjoitella, sillä yhtäkkiä kaikki ylimääräinen tuntuu taas jonkinlaiselta voimainponnistukselta. Vielä viime viikon puolella olin hyvissä fiiliksissä, mutta yhtäkkiä iski henkinen uupumus ja eritoten kyllästys kaikkeen tähän hoitoihin liittyvään. Vaikka minun ei tarvitse fyysisesti tehdä mitään hoitojen eteen, niin henkinen puoli minusta on sitäkin väsyneempi: "Aina vaan tätä samaa!" huutaa pää. Mielessäni kapinoin, sillä usko raskauden toteutumiseen on hiipunut heikoksi. Muuten voisi kokeilla turhan pähkäilyn lopettamista, mutta kun nuo samperin pillerit, vitamiinit ja lugesteronit eivät anna siihen mahdollisuutta! Monta kertaa päivässä puhelin piippaa muistuttaen jostakin noista edellämainitusta: yhteensä nielen arviolta kourallisen erilaisia nappeja per päivä. Vitamiinit, Dhea, aspiriini, tyroksiini, Zumenon...ja alakautta pakettitolkulla niitä iänikuisia lugeja.

I am bored!!

Tylsintä on, että ei tässä oikein lopettaakaan voi jos raskaaksi haluaa tulla. Olen ajatellut, että pusken vielä yhden alkionsiirron kunnes ne loppuvat pakkasesta ja sitten pidetään taukoa. Sitä tässä kaivataan ja kipeästi.

Mutta nythän menen asioiden edelle. Nimittäin tänään oli kauan odotettu 1. PAS viimekuisen ICSI:n jäljiltä ja sisuksiin heivattiin 1 kappale TOP-alkioita. Se oli pakastettaessa 8-soluinen ja sulatuksen jälkeen ilmeni, että kaikki noista olivat vielä tallella. Yön aikana se oli mennyt jakautumaan vielä lisää ollen pakastehetkellä 13-soluinen - huippuyksilö siis! Ja niinkuin sitäkin piti etukäteen jännätä. Plan B:nä olisi ollut huomenna blastokystin siirtäminen, mutta luojan kiitos se sai jäädä vielä pakkaseen ja toivottavasti pysyykin siellä seuraavat pari vuotta...

Mieliala on ollut tosi vaihteleva jo monta päivää, eikä se siirrosta parantunut yhtään. Tavallisesti tässä vaiheessa alkaa "Pää pilvissä"-viikko, jolloin kaikki tuntuu ihanalta ja mahdolliselta, koska raskaus on tietysti ihan ovella ja pian toivoo pääsevänsä tekemään positiivista raskaustestiä. Jotenkin epäilen, että tällä kertaa tuo ei ihan taida toteutua.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Miljoonas PAS?

Uskokaa tai älkää, aika on taas tehnyt tehtävänsä. Aika, ja muihin asioihin keskittyminen. Enää ei tunnu niin pahalta ja katse on kääntynyt uutta kiertoa kohden.

Kun soitin klinikalle huonot uutiset, halusin heti tietää suunnitelman uudesta hoidosta. Klinikalta kerrottiin jo aiemmin, että he suosivat pakastetun alkion siirroissa lääkettä nimeltä Zumenon, joka estää kropan oman ovulaation. Näin on kuulemma saatu aikaan parempia tuloksia. Ensin ajatus hieman närästi, sillä olen aina salaa iloinnut siitä että PASin yhteydessä on aina myös luomuraskauden mahdollisuus eli mitään "ei viedä pois", kuka tietää vaikka tulisi pullat uuniin x kaksi!

Viimeisimmän pettymyksen jälkeen asiaa hieman pureskeltuani tajusin ajatusketjuni olleen heikko ja oletuksia täynnä. Minäkö toivon luomuraskautta, jonka kroppa hylkii jopa parasta A-luokkaa olevia top-alkiota! Eli mitä tällä tavalla tehdyssä PASsissa oikein loppujen lopuksi otetaankaan pois - n. 0,5% toivonmurunen? Nou nou, antaa mennä vaan, sillä kaikki uusi on tervetullutta varsinkin kun epäluulo PASseja kohtaan on ollut megalomaanisen suuri. Kuka tietää, ehkä tämä on vihdoin se resepti jolla yksi huurunenä saadaan juurtumaan itsepäiseen kohtuuni..?

Ja kyllä, sanon yksi. Pakkasessa on 2 tyyppiä, mutta niitä ei voida siirtää yhtäaikaa koska ne ovat eri-ikäisiä. TOP-alkio on 3-päiväinen ja blastokysti 6-päiväinen. Kohdun limakalvo ei ilmeisesti tykkää hyvää, jos sinne siirretään eri-ikäisiä tapauksia joten tietystikään en halua sabotoida mahdollisuuksiani vaan mennään tästä eteenpäin yksi kerrallaan.

Ensi viikon puolella sisuksiin kurkataan ultralla ja sitten päätetään etenemisvauhti. Jos minulta kysytään niin mahdollisimman äkkiä kiitos, mutta onneksi ei kysytä ;) Minulla ei ole mitään käsitystä siitä miten tällainen Zumenon-kierto etenee ja täysin tapojeni vastaisesti en ole edes ottanut selvää. Toivottavasti lääke kuitenkin tekee tehtävänsä eikä tulisi (enempää) huonoja uutisia, sillä nykyään niitä tuntuu satelevan viikottain oikealta ja vasemmalta. Tänään on KP7 ja olisi aivan superhelpottavaa jos jo ensi viikolla tapahtuisi alkionsiirto.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Surun sipuli

Elämä on merkillistä. Toisinaan on todella vaikeaa ymmärtää, miksi kärsimyksen pitää jatkua ilman valonpilkahdustakaan tunnelin päässä. Näinä aikoina koen vahvasti hakkaavani päätä seinään, ikään kuin yrittäisin koko ajan pyrkiä jotain sellaista kohden, mikä on mahdotonta saavuttaa tai mitä ei ole meille tarkoitettukaan. En silti suostu hyväksymään tappiota vaan jatkan samaa, kaivaen koko ajan tukevampaa pehmustetta pääparkaani varten. Sillä tulilinjalla se tulee vielä olemaankin, en varmasti luovuta.

Suruni on kuin sipuli, sieltä löytyy koko ajan uusia kerroksia. Syksyllä pintakerrokset paljastivat lähinnä avointa tuskaa, katkeruutta ja voimakasta kateutta niitä kohtaan, joilla on eläviä lapsia luonaan, ja lapsia se haluttu määrä. Sittemmin surun sipulin sisältä on löytynyt avuttomuutta, pelkoa, erilaisuuden tunteita, luovuttamisen halua ja kaipausta. Jos Enkelipoika vain tulisi takaisin, mitään tästä paskasta ei olisi olemassa.

Vasta aivan äskettäin olen tavoittanut sipulin ytimen, josta kumpuaa monta asiaa: lapsettomuus, ja sen sivussa lukuisia tunteita. Olen oivaltanut, että en oikein koskaan ole kunnolla mieltänyt itseäni oikeasti lapsettomaksi ja sen hyväksyminen on saanut monta asiaa loksahtamaan paikoilleen. Neiti S sai alkunsa niin helposti, että kielsin itseltäni täysin lapsettoman statuksen. Olen väärennetty versio ja ehkä turhan reissunkin tehnyt, kun esikoinen sai alkunsa niin helposti? Tämä visiitti lapsettomien elämässä oli lyhytaikaista, ajattelin, ja jatko hoituu yhtä helposti. Väärin. Siitä se tuskien taival vasta alkoikin ja niin hartaasti yrittämämme Enkelipoika vihdoin sai alkunsa, kunnes hänet piti hyvästellä vain yhdeksän kuukauden jälkeen.

En luultavasti pysty edes kuvailemaan sitä tunnetta, minkä koin kun ymmärsin meidän joutuvan siihen samaan kurimukseen uudestaan jotta saisimme vielä yhden elävän lapsen elämäämme. Taikka sitä tunnetta, kun joutuu huomaamaan yhä uudestaan, että kolmas lapsi on vielä kovemman yrityksen takana. Sen hintalappuna on oma henkinen terveys, alati kuluva aika ja jokaikinen ylimääräinen penni, jonka saa raavittua kokoon. Silti mikään noista ei horjuta perimmäistä tavoitetta, johon on yksinkertaisesti pakko päästä.

Olen lapseton lapsellinen ja tuo identiteetti seuraa minua elämäni loppuun saakka. Lapsettomuus ei lopu lapsen syntymään, niinkuin naiivisti aiemmin kuvittelin. Enkä kuulu ainoastaan yhteen vaan peräti kahteen viiteryhmään: lapsettomiin ja lapsensa menettäneisiin, eikä kumpikaan noista ole sama asia kuin virkkauskerhon jäsenyys. Kaksi ryhmää, johon kukaan ei halua ikinä kuulua, mutta joista saa onneksi halutessaan valtavasti vertaistukea.

Oli suuri helpotus oivaltaa, että minulla on oikeus tuntea surua ja tuskaa myös lapsettomuudesta. Näiden kahden asian yhteensovittaminen ei varsinaisesti ole helppoa, mutta niiden hyväksyminen ja ymmärtäminen helpottaa omien negatiivisten tunteiden vastaanottamista. Ne tulevat aina olemaan osa minua, ja sen johdosta on realistista odottaa (kaikkien näiden kokemusta jälkeen) että seuraavan lapsen syntymän jälkeen ei välttämättä tapahdu pelkästään positiivisia asioita. Lapsettomuuden kokeneet ovat usein alttiita synnytyksenjälkeiselle masennukselle, riittämättömyyden tunteille sekä pettymyksille omasta vanhemmuudesta.

Valitettavasti surun sipulini voimakkain elementti tällä hetkellä on yksinäisyys. Moni yrittää ymmärtää, mutta ei (tietenkään) pysty siihen sataprosenttisesti. Lisäksi kaikissa vertaisryhmissä riittää raskautujia ja oma kykenemättömyys siihen tärkeimpään vain korostaa omaa erilaisuutta. Ennen läheisiä ihmisiä on pudonnut kyydistä, koska eivät ole kyenneet tai halunneet kohdata tällaista elämän osa-aluetta. Noista ihmisistä päästän irti ja hyvästelen heidät hiljaa, meidän ei ollutkaan tarkoitus jatkaa tästä eteenpäin yhdessä. Keskitän voimani ja täyden ystävyyteni heihin, jotka haluavat ja osaavat pysytellä rinnalla.

Toivottavasti vielä koittaa päivä, kun saan kylvää surun sipulini multaan, josta se voi alkaa versoa uutta elämää. Luoda kasvaessaan jotain positiivista ja kaunista. Ja sen mukana hälventää kaikkea pahaa ja huonoa, mistä se sai alkunsa.

maanantai 4. toukokuuta 2015

5. ICSI: Raskaustesti

Tein äskettäin testin eilisten oireiden (tai niiden puutteen) pelästyttämänä. Lisäksi tuttu tiputtelu alkoi iltasella ja näinhän siinä kävi:



Ei ole sanoja.

perjantai 1. toukokuuta 2015

5. ICSI: Viikko alkionsiirrosta

Hauskaa Vappua kaikille lukijoille!

Ilahduin suunnattomasti muutama päivä sitten, kun tajusin että mahaa on turvotellut käytännössä punktiosta alkaen eikä se ole kadonnut mihinkään. Kahdessa edellisessä hoidossahan rupesin jo ounastelemaan pahaa, kun turvotus hävisi aivan päinvastaisesti kuin molemmissa niistä, joista olen aiemmin raskautunut. Masuturvotus on sitten aina hitaasti muuttunut kunnon vauvapömpäksi. Tämä fiilis hieman lässähti, kun tajusin että se saattaa liittyä myöskin Omega-3-valmisteeseen, jonka aloitin muutama päivä punktiosta uudelleen ja se aina aiheuttaa aluksi vatsaoireita. Nyt en enää osaa sanoa missä mennään, koska tämän kyttäämisen jälkeen en enää tiedä minkä tuntuu normaalilta ja mikä ei ;)

Rinnat ovat entisellään, ei mainittavampia tuntemuksia.

Tänä aamuna kasvot ovat lehahtaneet täyteen pikkufinnejä, jotka iskevät tyypillisesti pari päivää ennen kuukautisia.

Pissan väri: ei muutoksia.

Ollako vai eikö olla, kas siinä pulma?! Tähän mennessä alkion/alkioiden on jo täytynyt kiinnittyä, ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, oireita pitäisi ruveta kuulumaan ihan lähipäivinä. Toisaalta minulla on menkat usein alkaneet todella pian, viimeksi 8 päivän kuluttua siirrosta rupesi tiputtelemaan hiljalleen merkiksi siitä että huonosti kävi. Tuo päivä olisi huomenna, eli jännäksi menee.

Tämä viikko on kulunut vauhdilla joten vielä en ole kokenut piinapäiviä nimensä mukaisiksi. Lähinnä olen kuluttanut tyhjiä hetkiä haaveiluun ja leijunut ihan kunnolla vauvantuoksuisissa unelmissa. Olen miettinyt, että tulisiko sieltä yksi vauva, kaksoset vai peräti useampi ja leikitellyt ajatuksella niiden hoitamisesta. Välillä soimaan itseäni siitä, että harppaan aimoloikalla asioiden edelle, mutta toisaalta tämä toivonpurskahdus on parantanut elämänlaatuani aivan uskomattoman paljon. Kaikki, ihan kaikki tuntuu juuri nyt paljon paremmalta. Olkoonkin vain lyhytaikaista, mutta tarpeeseen se tuli!

Vielä 4,5 vuorokautta testipäivään!