6. alkionsiirron tulos

Kiitos kaikista tsempeistä! Olen ollut ihan hyvällä mielellä ja melko hyvin pystynyt olemaan ajattelematta pelkästään sitä yhtä pikkuista blastoa. Eilen mielenrauha petti ja rupesin kuulostelemaan ja tunnustelemaan oireita. Pää palasi siihen tuttuun ajatuskulkuun: "Olisiko vai ei", "Josko sittenkin tällä kertaa..", "Ei tästä kuitenkaan tule mitään"...

Henkisesti olin orientoitunut keskiviikko-/torstaiakselille, sillä tuolloin siirrosta olisi kulunut n. 10 päivää jolloin tiputtelu tavallisesti alkaa ja suunnittelin tekeväni raskaustestin.

Vähänpä olin varautunut siihen, että äskettäin tunti sitten vessareissulla tsädäm! Punaista siinä silmien eteen lävähtäneenä. Tämäpä oli tässä, taas kerran. Tuttua rataa kulkee tämä kuvio, osaan sen jo ulkoa.

Uutta putkeen sitten vaan. Ylihuomenna pistämään :(

5. ICSI: Raskaustesti

Tein äskettäin testin eilisten oireiden (tai niiden puutteen) pelästyttämänä. Lisäksi tuttu tiputtelu alkoi iltasella ja näinhän siinä kävi:

Ei ole sanoja.

5. ICSI: Viikko alkionsiirrosta

Hauskaa Vappua kaikille lukijoille!

Ilahduin suunnattomasti muutama päivä sitten, kun tajusin että mahaa on turvotellut käytännössä punktiosta alkaen eikä se ole kadonnut mihinkään. Kahdessa edellisessä hoidossahan rupesin jo ounastelemaan pahaa, kun turvotus hävisi aivan päinvastaisesti kuin molemmissa niistä, joista olen aiemmin raskautunut. Masuturvotus on sitten aina hitaasti muuttunut kunnon vauvapömpäksi. Tämä fiilis hieman lässähti, kun tajusin että se saattaa liittyä myöskin Omega-3-valmisteeseen, jonka aloitin muutama päivä punktiosta uudelleen ja se aina aiheuttaa aluksi vatsaoireita. Nyt en enää osaa sanoa missä mennään, koska tämän kyttäämisen jälkeen en enää tiedä minkä tuntuu normaalilta ja mikä ei ;)

Rinnat ovat entisellään, ei mainittavampia tuntemuksia.

Tänä aamuna kasvot ovat lehahtaneet täyteen pikkufinnejä, jotka iskevät tyypillisesti pari päivää ennen kuukautisia.

Pissan väri: ei muutoksia.

Ollako vai eikö olla, kas siinä pulma?! Tähän mennessä alkion/alkioiden on jo täytynyt kiinnittyä, ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, oireita pitäisi ruveta kuulumaan ihan lähipäivinä. Toisaalta minulla on menkat usein alkaneet todella pian, viimeksi 8 päivän kuluttua siirrosta rupesi tiputtelemaan hiljalleen merkiksi siitä että huonosti kävi. Tuo päivä olisi huomenna, eli jännäksi menee.

Tämä viikko on kulunut vauhdilla joten vielä en ole kokenut piinapäiviä nimensä mukaisiksi. Lähinnä olen kuluttanut tyhjiä hetkiä haaveiluun ja leijunut ihan kunnolla vauvantuoksuisissa unelmissa. Olen miettinyt, että tulisiko sieltä yksi vauva, kaksoset vai peräti useampi ja leikitellyt ajatuksella niiden hoitamisesta. Välillä soimaan itseäni siitä, että harppaan aimoloikalla asioiden edelle, mutta toisaalta tämä toivonpurskahdus on parantanut elämänlaatuani aivan uskomattoman paljon. Kaikki, ihan kaikki tuntuu juuri nyt paljon paremmalta. Olkoonkin vain lyhytaikaista, mutta tarpeeseen se tuli!

Vielä 4,5 vuorokautta testipäivään!

Päivitystä: 3 päivää alkionsiirrosta

Tänään sain klinikalta päivitystä alkioiden tilanteeseen. Vain yksi urhoollinen yksilö oli selvinnyt pakkaseen ja muiden lopullinen osoite oli roskakori, sillä niiden hedelmöittyminen oli pysähtynyt. Tuo pakastettava alkio oli 6-päiväinen blastokysti, 8-soluinen ja luokitukseltaan "hyvä". En tiedä, voisiko lopulta luonnehtia että pakkasessa on nyt jäljellä yksi samantasoinen satsi kuin mitä perjantaina siirrettiin. Minulla ei ole koskaan aiemmin ollut blastokystejä enkä yhtään tiedä miten niiden kanssa menetellään, ja toivottavasti ei tarvitse asiaan perehtyäkään ainakaan pariin vuoteen!

Viikonloppuna olen havahtunut perinteisiin olojen väijymisajatuksiin. Pohdin, ovatko pikkuiset jo kiinnittyneet vai miettivätkö ne vielä. Missä vaiheessa on liian myöhäistä ja ne tippuvat kyydistä? Tuntuuko nipsaisuja kohdun tienoilla? (eipä oikeastaan, edelleenkin lähinnä vain munasarjoissa) Entä jos ne eivät sittenkään asetu taloksi..?

Voi miksi pitää odottaa vielä 8,5 vuorokautta!

Kilpirauhaskokeissakin kävin. Sieltä tuli lupaavia tuloksia, arvot olivat lähteneet hilautumaan parempaa kohden:

TSH: 4,2 (viimeksi 5,5)
T4-V: 10,2 (viimeksi 10,7)

Annosta nostettiin aika reippaasti, nyt rupean ottamaan joka toinen päivä yhden tabletin eli 0,1mg ja joka toinen päivä puolitoista. En ole koskaan ollut näin suurella annostuksella aikaisemmin, mutta toivotaan että se nyt auttaa. Klinikalta vakuuteltiin kovasti, että ei pitäisi olla keskenmenoriskiä tämän takia - se on ollut ehdottomasti suurin pelkoni. Olisi kamalaa jos raskaus alkaisi nyt ja menisi tästä syystä kesken! Toinen asia mitä odotan uteliaana, on oman olotilan muutos. En ole koskaan tuntenut itseäni kovin energiseksi pitkiä ajanjaksoja kerrallaan, ja olen ruvennut epäilemään että syypää onkin ollut kilpirauhanen. Luultavasti en ole aiemmin saanut tarpeeksi asiantuntevaa hoitoa, sillä kukaan lääkäri ei ole nähnyt tarpeelliseksi tavoitella alle 2,0 tsh-arvoa, mikä kuitenkin tuntuu olevan nykyajan käsityksen mukaan lapsettomuushoitojen lähtökohta. Olisi todella ihanaa jos positiivisena sivujuonteena arvojen parantuminen näkyisi pirteämpänä ja aikaansaavampana olona!

Ja tänä iltana sitten Gonapeptyl - vihoviimeinen piikki! Toivon mukaan se hoitelee hommansa eli edesauttaa kiinnittymistä :)

5. ICSI:n tuoresiirto - kaikki peliin!

Olen saanut klinikalta säännöllisesti tietoa alkioiden tilanteesta, ja viimeisin päivitys oli tällainen:

2 x TOP-alkio

1 x hyvä

3 alkiota jää seurattavaksi ja jatkoviljelyyn, jos vielä kelvollisia, pääsevät pakkaseen

Ennen siirtoa koitti perinteinen keskustelu siirrettävien alkioiden määrästä. Noista TOP-alkioista toinen oli luonnollisesti korvamerkattu siirtoon, ja loput kaksi pakastettaviksi. Kuvittelin jotenkin automaattisesti, että noista kolmesta rupusesta yksi heitetään toiseksi kyytiläiseksi, joten yllätyksemme oli melkoinen kun sekä labra että lääkäri ehdottivatkin kaveriksi sitä "hyvä"-luokituksen saanutta!

Järkevinä perusteina asiassa mm. onko ollenkaan järkevää siirtääkään sellaista alkiota, jonka elinmahdollisuudet ovat heikot. Lisäksi jos (kun!) siirtohistoria yhdellä alkiolla on huono (vain 1 seitsemästä johtanut raskauteen), kaksosraskauden riski tiedostetaan ja hyväksytään, on sama panostaa kaikki peliin ja maksimoida onnistumisen mahdollisuudet. Hieman nikotutti se, että näillä näkymin pakkaseen on varmuudella jäämässä vain 1 kappale, mutta toisaalta nyt panostetaan tähän hoitoon ja halutaan saada se onnistumaan kaikin tavoin. Ja jos meille tulee ne kaksoset, lapsiluku pamahtikin kerralla täyteen eikä lisähoidoista tarvitse enää murehtia, haha!

Niin minuun sitten siirrettiin tuo yhdistelmä "top + hyvä", viuh vaan sinne ne menivät. Toivottavasti ymmärtävät jäädä myös mukaan.

Se kadotettu hykertelyfiilis on vähän palannut, hymyilyttää. Toivottavasti sekin ymmärtää jäädä!

5. ICSI:n punktio & hedelmöittymistuloksia

Eilen kävin punktiossa ja tulokset olivat huikaisevan hyviä: minusta kerättiin kokonaiset 10 follikkelia mikä on kaikkien aikojen paras tulos. Itse toimenpide meni mallikkaasti ja perinteiseen tapaan loppupäivä sujui uneliaissa tunnelmissa. Myöhään iltapäivällä sain kuulla labran puolelta mitä noiden follien sisältä oli löytynyt ja kävi ilmi, että kypsiä munasoluja oli 7 kappaletta. Niistä 2 olivat hieman rakeisia mutta kuitenkin varsin kelvollisia tapauksia.

Tänään sain kuulla puolestaan hedelmöittymistulokset ja edelleen hyvät uutiset jatkuvat: 6 munasolua oli hedelmöittynyt ja näin ollen ovat vielä menossa mukana. Kaikki vaikuttaa siis aivan mahtavalta ja alan varovaisesti uskoa, että alkionsiirtoon ollaan pääsemässä.

Missä siis mättää?

En tunne itseäni kovin iloiseksi. Se sama pyörryttävän innostuneen kutkuttavan toiveikas kaikkia muita hoitoja edeltänyt tunne on poissa. Jos homma olisi mennyt tuttuun tapaan, tuo tunne olisi alkanut jo viime viikolla, mutta nyt pystyn suhtautumaan korkeintaan asiallisen positiivisesti, pääsääntöisesti varovaisen neutraalisti.

Punktiota edeltävänä iltana sen tajusin. Kävi tässä miten kävi, kumpikaan vaihtoehto ei johda välittömään onneen. Kumpikin polku tulee olemaan hyvin ohdakkeinen.

Jos hoidon tulos on negatiivinen, kaikesta odottamisesta ja korkealle latautuneista odotuksista johtuen pudotus on luultavasti sitäkin pahempi. Kuinka selviän, jos joudun takaisin siihen samaan olotilaan kuin edellisen hoidon jälkeen? Kuinka jaksan odottaa vielä? Miten saan kerättyä oman itseni palaset jälleen kerran kokoon?

Jos raskaustesti näyttää positiivista, se on tietysti ihanaa ja mahtavaa, mutta miten selviän tulevasta 9kk:sta täynnä huolta? Se tuleva pikku yksilö olisi niin kovin tärkeä meille - mitä jos se menee kesken? Mitä jos raskauden kulussa on ongelmia? Sen entisen, vahvemman Veronan pinnasta on louhittu niin paljon voimaa ja jaksamista pois, että se ei välttämättä jaksa. Kun voisikin saada välittömästi uuden vauvan syliinsä, mutta valitettavasti homma ei mene niin. Toivon tätä aivan hirveän paljon, mutta samalla ymmärrän että siitä tulee vuosisadan elämänkoulu (vielä viime vuoden päälle!). Pelottaa ja kauhistuttaa.

Jälkikäteen tajuan, että tämä muutaman kuukauden hoitobreikki oli hyvästä, vaikka sen myöntäminen on vaikeaa. Nyt olemme saaneet hengähtää ja kerätä hetken aikaa voimia. Edellisillä hoidoilla ei ehkä ollut kovin hyviä edellytyksiä onnistua, mutta en silti kadu mitään koska niillä oli tärkeä, toivoa antava rooli enkä tiedä miten olisin selvinnyt ilman. Toivottavasti sisältäpäin löytyy uutta voimaa, sillä tästä tulevasta vuoristoradasta ei selviä ilman...

2. kontrolliultra & lukkoonlyöty punktiopäivä

Eilen kävin toisessa IVF-ultrassa ja onneksi tulokset vaikuttivat edelleen hyviltä. Lääkärin mielestä tulossa on ainakin ne isot, 4-5 munarakkulaa ja jos pienemmät ehtivät kasvaa tarpeeksi, saatetaan saada jopa kaikki 7-8 kappaletta. Kaikki kuitenkin kerätään talteen ja katsotaan, että löytyykö sisältä kypsää munasolua.

Tänään menee vihoviimeinen satsi komboa Menopur + Orgalutran ja huomenna illalla pistetään Pregnyl. Sen jälkeen ei tarvitsekaan enää piikittää. Punktiopäivä tuli tiistaille joten ei ole enää montaa päivää jäljellä! Olo alkaa olla hyvin "täysi" ja munikset painavat selvästi alavatsaa. Sen huomaa varsinkin kun yrittää ottaa vähänkään reippaampia askeleita, samoin istahtaminen tuntuu usein hankalalta. Olen kuitenkin todella iloinen noista tuntemuksista, sillä ne kuuluvat asiaan ja tuollainen hölskyvä olo ei ole mikään ihme, kun ajattelee että sisuksissa muhii seitsemisen kappaletta parin sentin halkaisijaltaan olevia palleroita!

Avasin taas perinteisesti lääkärin kanssa keskustelun siirrettävien alkioiden määrästä (edellyttäen että niitä tulee useampia). Tämä uusi lääkärimme oli sitä mieltä, että jos kyseessä on top-alkio, hän siirtäisi mieluiten vain yhden, mutta heikompien yksilöiden kohdalla voitaisiin ajatella kahta kerralla. Onneksi tästä voidaan kuitenkin neuvotella vielä siirtopäivänä, sillä tämä klinikka ei pakasta mitään ennen siirtoa. Kerroin hoitajalle, että minulla perinteisesti kaikista jännittävin vaihe on ollut hedelmöittymisen odottelu ja sieltä luvattiin kertoa kuulumisia joka päivä. En tiedä meneekö tämä jo "hörhöyden" puolelle, mutta suhtaudun hyvin tunnepitoisesti alkioihini. Ne tuntuvat ajatuksen tasolla jo omilta pikkuisiltani, enkä tiedä miten ikinä pystyisin niitä hävittämään jos jonain päivänä sellainen tarve tulisi eteen. Luultavasti me olisimme niitä asiakkaita, jotka vielä 50-kymppisinäkin jatkavat pakastussopimusta ja maksavat siitä ilosta, että pikku huurunenät saavat olla siellä pakkasessa varmassa tallessa :)

Ei saisi mennä asioiden edelle, mutta toivon vain niin valtavasti, että tällä kertaa munasoluja hedelmöittyisi useampi ja jatkaisi alkioiksi. On käsittämätöntä ajatella, että tämä on jo meidän viides IVF-hoitomme. Tuntuisi käsittämättömän huojentavalta, jos tästä tuoresiirrosta lähtisi raskaus ja tyyppejä jäisi vielä pakastimeenkin talteen...!

1. kontrolliultra ja kokemuksia Menopurista

Tiistaina kävimme ensimmäisessä ICSIn kontrolliultrassa. Jännitti niin, että reidet vaan lepattivat telineissään. Ja hyväähän sieltä kuului!

Vasemmalla muhi oikein meikäläisittäin jymypaukku: n. 7 kappaletta 10mm kokoisia folleja. Oikea puoli oli laiskempi, mutta kyllä sielläkin jotain tapahtui sillä sieltä löytyi yksi isompi ja pari pienempää, joista ei vielä tiedä että ehtivätkö mukaan. Lääkärin arvion mukaan yhteensä n. 7-8 kappaletta saattaisi pysytellä matkassa. Toivottavasti niin, sillä edellisillä kahdella kerroilla hävikki on ollut matkan varrella tasainen ja vain yhdellä on päästy siirtoon. Olisipa unelmaa, jos jotain jäisi pakkaseenkin ja jos voisi oikein valita, että montako ja minkälaatuista pääsisi kyytiin!

Punktio on luultavasti ma-ke, ja tarkempi ajankohta lyödään lukkoon huomenna kun menen toiseen kontrolliultraan. On helpottavaa, että viikko on mennyt nopeasti niin ei ole ehtinyt jännittää kovin paljoa. Olen aivan varma, että pahin paniikki iskee sitten kun keräys on tehty ja pitää alkaa hermoilemaan, että hedelmöittyykö sieltä ylipäätään mitään!

Tämän hoidon cocktail on ollut seuraavanlainen:
- 2 kpl DHEA-hormonitabletteja per päivä
- 1 kpl aspiriinia (käsittääkseni alakerran verenkiertoa lisäämään)
- 375 Menopuria + eilisestä alkaen Orgalutrania

Menopur on tosiaan minulle uusi tuttavuus ja lääkäri määräsi sitä luullakseni mm. siksi, että se sisältää LH:ta, josta olisi erityisesti apua minulle. Minulla ei ollut varsinaisia ennakko-odotuksia Menopurista, mutta en ollenkaan odottanut pistämisen tuntuvan niin ikävältä! Puregon painuu ihoon kuin veitsi voihin, varmaankin siksi koska neula on niin pieni ja ohut, mutta Menopurin kanssa sattuu koko ajan. Myös itse lääkeaineen meno ihoon sisään tuntuu jonkinlaisena jomotuksena. Auts!

Tämän jälkeen arvostan Elonvaa vielä enemmän, sillä pistäminen on uskomattoman vaivatonta kun yksi piikki per viikko riittää. En kuitenkaan valita, sillä selvästi Menopur oli oikea valinta kun tulokset ovat (ainakin tässä vaiheessa) näin hyviä. Toivottavasti teho jatkuu loppuun saakka! Nyt ei pitäisi muutenkaan olla enää montaa kertaa jäljellä, jos punktioon päästään jo alkuviikosta.

Huh helpotusta!

Kuten otsikkokin sen kertoo, eilinen piina laukesi tänään hyviin uutisiin. Yön huonosti nukkuneena ja hoidon peruuntumista jo etukäteen surreena soitin aamulla klinikalle, ja ilmoitin uudet arvot. Yllätyksekseni hoitaja totesi, että arvot ovat tosiaankin kohonneet sellaisiin lukemiin että luonnollinen raskautuminen tällä haavaa on mahdotonta, mutta ei nähnyt estettä hoidolle. Hän konsultoi lääkäriä ja soitti myöhemmin päivällä uudet lääkitysohjeet: annosta hilataan hiljalleen ylöspäin ja seuraava kontrolli kolmen viikon päästä. (Tosin aion käydä jo kahden viikon kuluttua, kun lähetekin löytyy)

Olin psyykannut itseni etukäteen sellaisiin fiiliksiin, että niistä ei niin vain palauduttukaan. Edelleenkin olo on hieman epäluuloinen: onko tämä tosiaan totta, että kohta ruvetaan sekoittelemaan Menopuria ja piikittämään, vai tuleeko joku pian perumaan koko homman? Myöhäistä aprillia, lällällää!

Eikun menoksi ja tiistaina ultraan. Voi anna kaiken NYT mennä hyvin, pliis...

KP 32 & uuden ICSI:n kynnyksellä

Viime viikot ovat kuluneet etanamaisen hitaasti kun olen seurannut kalenteria, laskenut ovis- ja kiertopäiviä odotellen että pian päästäisiin hoitoihin. Edellinen kierto venyi hurjan mittaiseksi ollen kokonaiset 39 päivää, eikä tämä käsillä olevakaan näytä merkkejä muusta. Nyt on KP 32 ja ovisoireita rupesi tulemaan viikko sitten maanantaina. Tavallisesti ovis noudattelee minulla aina suht samaa kaavaa, alavatsa alkaa pullistella ja kipuilla, ja sitä jatkuu noin neljä päivää kunnes sisuksissa poksahtaa, ja masu asettuu. Nyt sitä samaa, hiljalleen pahenevaa tuntemusta vaan jatkui ja jatkui kokonaiset seitsemän päivää, enkä missään vaiheessa päässyt sanomaan että no niin, nyt se munis lähti.

Tämähän tarkoitti samalla ahkeraa luomuilua kotona makuukammarin puolella, mikä käy toisinaan ihan työstä kun sitä kalenterin kanssa harjoittaa. Onneksi meillä miehen kanssa huumorintaju kestää erilaiset kieli poskessa heitetyt kommentit puolin ja toisin, "jaksaa, jaksaa - tässä voi säästää monta tonnia riihikuivaa rahaa!" ;)

Mutta totta puhuen, jos meillä luomusti tärppäisi, olisin tietysti ensiksi iloinen mutta luultavasti silti suurimman osan ajasta puhtaasti kauhuissani, ottaen huomioon että ainoa luomuraskauteni ikinä on päättynyt keskenmenoon. On vaikea uskoa, että sieltä mitään elinkelpoista pystyisi itsekseen kehittymään. Yritettävä kuitenkin on, ja kohtahan tämä jännäys joka tapauksessa loppuu kun kuukautisten pitäisi alkaa 3-5 päivän kuluttua. Meidän on vielä käytävä klinikalla pistosopetuksessa sillä emme ole koskaan aiemmin pistäneet Menopuria.

Näistä uusista jipoista DHEA-hormonin käyttäminen tuntui aluksi kiehtovalta uudelta kokeilulta. Nyt olen siitä hieman myrtynyt, sillä toistaiseksi ainut näkyvä muutos on ollut kiertojen piteneminen ja sen johdosta hoidon odottelu on pidentynyt yhteensä noin kahdella kokonaisella viikolla. Ja sekään ei ole vaikuttanut millään tavalla luteaali-vaiheeseen (joka on minulla niin kovin lyhyt) vaan ainoastaan alkupäähän, saaden oviksen tulemaan vasta KP 27-30 tienoilla. Hormonia napsitaan aina punktioon saakka, jolloin se lopetetaan. Jos tulen tuoresiirrosta raskaaksi, pyörrän tietysti puheeni heti ;)

Kaikkinensa on sanottava, että hoitotauosta on ollut jollain tasolla apua henkiseen jaksamiseen, erityisesti miehellä. Itse olen kuitenkin huomannut, että tässä viikkojen vieriessä odotukset alkavat latautua ihan eri tavalla odotusajan ollessa näin pitkä ja huomaan haaveilevani raskaanaolemisesta ihan jatkuvasti. Ja ihan salaa ne ajatukset kulkevat sellaista latua, että "sitten kun olen raskaana..." ja "kohta, kun tulen raskaaksi...", eli päässäni olen jo vuorenvarma että tästä eka hoidosta tärppää! Se on todella pelottavaa, koska epätoivoissani ajattelin jo näin sekä marraskuussa että vuodenvaihteessa, ja pudotus oli sitä korkeampi.

Käytännön tasolla en jaksa olla enää niin motivoitunut kun olin syksyllä. Syön tietysti aina keskivertoterveellisesti, mutta pannassa ei ole enää mikään muu kuin karkki. (se on oleva palkintoni kun ensimmäiset 3 raskauskuukautta ovat ohi!!) Vitamiinit otimme muutama viikko takaperin taas käyttöön, mutta niistäkin aion käyttää vain olemassaolevat purkit enkä osta enää lisää. Toivotaan, että sanonta "Less is More" pitää tässä tapauksessa paikkansa.

Toivottavasti meillä Päästään Pääsiäisenä Pistämään! :)

Päätöksiä

Täällä fiilikset ovat pyörähtäneet viimeisen kuukauden sisällä ääripäästä toiseen. Vanha Verona on kuin vaivihkaa ottanut taas ohjakset käsiinsä ja voin tyytyväisenä todeta, että kuukaudentakainen romahdus oli vain tilapäinen. En voi edelleenkään luonnehtia itseäni varsinaisesti onnelliseksi, mutta suunta on oikea ja koen omaavani taas tarpeeksi voimia uuteen koitokseen lapsettomuusrintamalla.

Ikäänkuin koemielessä ja sopivan tilaisuuden tullen päätimme kokeilla uutta klinikkaa. Ensikäynnin teimme reilu viikko sitten ja ensivaikutelma oli positiivinen: ilahduin kyseisen lääkärin perusteellisuudesta taustojen selvityksen suhteen ja muutenkin hänen ammattitaitonsa oli kiistaton. Etukäteen toivoin, että uudella lääkärillä olisi esittää jotain sellaista mitä emme vielä olisi kokeilleet. Näin kävi, sillä hän määräsi heti aloitettavaksi DHEA-hormonia, jonka pitäisi piristää munasarjojen toimintaa (koska folleja on aina tullut vähänlaisesti lääkeannoksesta riippumatta). Toinen "uutuus" oli se, että ensi kerralla hoito tehdään Menopurilla kun taas aina ennen olen pistänyt Puregonia ja/tai Elonvaa. Tässä vaiheessa kaikki on kokeilemisen arvoista, enkä usko että Menopur ainakaan mitään huonoa saisi aikaiseksi sillä kyseessä taitaa olla aika suosittu IVF-lääke.

Lääkäri teki ultran ja sen osalta sain kerrankin positiivista palautetta, mikä lämmitti mieltä kaikkien näiden huonojen uutisten joukossa. Lääkärin mielestä munasarjani näyttävät täysin normaaleilta ja jos hän ei tietäisi hoitohistoriastani mitään, näkymän perusteella hän veikkaisi että kyseessä ovat ihan normaalit ja terveen naisen munasarjat! (< -- ei siis aivan toivoton tapaus sittenkään) Molemmilla puolilla näkyi useampia uinuvia follikkeleita, joista seuraavissa ovulaatioissa pitäisi nousta vuorotellen tyyppejä munimaan.

Kerroin lääkärille, että tässä kierrossa en ole ovuloinut ollenkaan ja odottelen piakkoin kuukautisia alkaviksi. Hän vahvisti sen, että tosiaankaan oviksesta ei näy mitään merkkejä, mutta samalla epäili että menkat eivät kyllä ihan pian alakaan. Lääkäri oli täysin oikeassa, sillä tänään on KP33 ja edelleenkin odottelen niitä - kaiken kukkuraksi toissapäivänä alkoivat erehtymättömät ovisoireet jotka jatkuvat edelleen! Ensin en käsittänyt ollenkaan mistä oli kysymys, mutta sitten tajusin että tässä on täytynyt käydä niin, että elimistö on lykännyt itse ovulaatiota ja heti kun tilanne rauhoittui, kierto "alkoi" normaalilla tavalla kesken kaiken. Muutenhan tämä ei niin paljon haittaisi, mutta kun olemme miehen kanssa eri paikkakunnalla juuri näinä päivinä kuin olisi edes se pienenpieni promillen mahdollisuus saada jotain aikaiseksi luonnollisin keinoin...Just my luck :/

Hermoja tullaan muutenkin koettelemaan seuraavina viikkoina aika lailla. Esitin lääkärille toiveeni siitä, että uusi hoito voitaisiin tehdä heti uuden kierron alettua, mutta tämä pudotti minut hätähousun unelmistani suorastaan ärsyttävän järkevillä ja hyvillä perusteluilla :) Varsinkin tämän hormonitykityksen jälkeen, mitä elimistöni on viimeisen puolen vuoden aikana saanut ottaa vastaan, on järkevää odottaa ensin tämä edellisen hoidon jälkeinen kierto loppuun, ja sitten vielä yksi normaali ennenkuin pistetään toimeksi. Lisäksi sinä aikana DHEA-hormoni ehtii vaikuttaa ja sitten siitä on suurin mahdollinen apu kun uusi hoito aloitetaan. Puolitoista kuukautta tuntuu kamalan pitkältä ajalta odottaa, mutta ehkä on tullut viimeinkin aika että alan tosissani kuunnella ammattilaisten suosituksia ja annan samalla kropalleni hyvin ansaitun lepotauon. (pitkin hampain lausuu hän)

Toivottavasti huhtikuusta tulee meidän onnenkuukausi! :)

KP2: Heikoista heikoin

Olo viime päivinä on ollut käsittämättömän raskas. Keskiviikkoiltana vuoto alkoi voimistua ja oli selvää, että torstaina kuukautiset alkoivat täydeltä laidalta. Viimeisenä varmistuksena tein samana aamuna vielä Clearbluen digitaalisen testin, mutta vastauksen tiesin jo ennenkuin edes vilkaisin näyttöä.

Tuntuu niin kovin epäreilulta, että uusi raskaus ei vaan ala, vaikka tekisin mitä. Koko loppukesän ja syksyn minua kannatteli se ainoa ajatus, että kohta olen uudestaan raskaana ja sitä kautta toivo alkaa taas valaista meidän elämää. Onneksi en silloin tiennyt tätä kaikkea. En olisi varmaan jaksanut. Enkä oikein tahdo jaksaa nytkään.

Kaksi viimeisintä ICSI-hoitoa ovat antaneet minulle valtavasti toivoa, mutta sillä hetkellä kun ne toivonhetket ovat menneet, olen ottanut molemmilla kerroilla kaksi askelta taaksepäin. Niin vahvasti odotukset olivat latautuneet ja niin kovasti odotin että se mikä edellisistä hoidoista alkoi, olisi toistunut myös näillä kerroilla.

Tunnustan erään höperön teon: viikko sitten kun en vielä tiennyt mitä tästä hoidosta seuraisi, laskin netin laskurilla nopeasti lasketun ajan jos olisi tärpännyt ja olin vähällä purskahtaa itkuun silkasta pettymyksestä, kun näin että se sijoittui syyskuun viimeisille päiville. Helppoa matematiikkaa, tuonhan olisi voinut päätellä jo ilman laskuriakin, mutta kun näin sen päivämäärän lukuina edessäni, saatoin vain ajatella että "Noin kaukana, en kyllä jaksa odottaa tuonne asti!". Samalla tiedostin, että tuo ajatukseni oli typeristä typerin, sillä pääasiahan olisi edes olla raskaana ja huolehtia muista asioista myöhemmin. Mutta tuo kuvastaa sitä, millainen paniikki ajan kulumisesta minulla on. Joka kuukausi tuntuu ikuisuudelta.

Voitte vain kuvitella mikä oli reaktioni kun soitin klinikalle, ja sieltä vastattiin kysymykseeni sopivasta hoitotauon pituudesta, kuulemma kannattaisi odottaa kesään asti. Kesään asti!!! Yhtä hyvin minulle olisi voitu sanoa, että "yrittäkää uudelleen taas kolmen vuoden kuluttua".

Nyt on aika neuvoton olo. Puhkiajettu, rättiväsynyt ja hidasjärkinenkin vielä kaupan päälle.

Ennakkotestaus

Viime päivinä jännitys hoidon onnistumisesta on ollut huipussaan ja mieleen ei ole mahtunut käytännössä mitään muuta. Olen vatvonut oireita tai niiden puuttumista suuntaan jos toiseen. Maanantai-aamuna kävin kuntosalilla ja siellä vessareissulla paperiin piirtyi ensimmäistä kertaa häivähdys vaaleanpunaista. Meinasin hajota siihen paikkaan ja vaivoin selvisin kotiin asti. Jotenkin loppupäiväksi sain vähän rauhoituttua, mutta päätin aikaistaa testipäivää sunnuntaista torstaille jotta tämä piina loppuisi edes vähän aikaisemmin.

Tänään rintoja on turvottanut vieläkin enemmän, mutta pissakäynnit ovat normalisoituneet eikä mitään muita oireita ole. Kävin kaupungilla ja sama tapahtui uudestaan: vessareissulla tuli selvää punertavaa jälkeä paperiin ja sama on jatkunut siitä asti. Hirveä romahdus ja epätoivo. Kotona tartuin varmistukseksi testitikkuun koska päätin että tämä saa loppua nyt, en jaksa enää. Haluan tietää tuloksen nyt heti ja nuolla haavani rauhassa.

Testiin nousi pian yksi hyvin selkeä ja paksu viiva. Negatiivinen. Voi helvetin perkele.

Rintojen turvotus johtui siis lähestyvistä kuukautisista, ei mistään muusta. Ja vasta KP 25 menossa, miksi ne näin pian alkavat? Tätä ei voi selittää edes kiinnittymistiputtelulla sillä se olisi pitänyt tapahtua viikon sisällä alkionsiirrosta, joten kyllä ne ovat ihan tavalliset menkat.

Tänään olen ollut yksi tärisevä ihmisraunio, joka ei kykene mihinkään järkevään tekemiseen. Nämä perhanan piinapäivät pahenevat koko ajan, pää ei meinaa pysyä kasassa yhtään. En voi käsittää, että meille ei suoda vieläkään mitään positiivista tähän elämään. Ensin joudun hyvästelemään oman vauvani ja sen jälkeen joka kuukausi aina vaan uuden raskauden. Enkä voi millään ehtiä saada nyyttiä kainaloon enää tämän vuoden puolella kun hoitotauonkin ottaa huomioon ;(

Alkionsiirto ja vähän akupunktiota päälle

Tänään painelimme sydän kurkussa klinikalle ja vähän kyseenalaisia uutisiahan sieltä taas saatiin. Kolmesta hedelmöittyneestä tyypistä vain yksi oli jatkanut jakautumista, voihan rähmä!! En tajua mikä näissä meidän hoidoissa aina mättää, kun saalis on jatkuvasti näin kamalan laiha. Positiivista oli se, että se yksi ainokainen oli aika komea ilmestys, top-alkio eli paras mahdollinen. Jotenkin olin vain pistänyt niin paljon toivoa siihen, että kaksi saataisiin siirrettyä ja siihen ei vaan koskaan tunnuta pääsevän...

Nyt fiilis on aika neutraali, yritän olla ajattelematta koko asiaa liikaa. Kaikki voitava on tehty. Kun epäuskon hetki iskee, yritän tolkuttaa itselleni, että Neiti S on myös top-alkio joten on tästä ennenkin seurannut jotain upeaa.

Alavatsaa on edelleen juilinut iltaa kohden, samoin kuin eilen. Voisin vaikka vannoa, että tunnen ne neulan lävistämät kohdat, sillä juuri niiden suuntaan jomottelee. Onneksi enää en ole tarvinnut kipulääkettä, sillä erityisesti punktiopäivänä ne saivat tällaiselle tottumattomalle vatsan aivan sekaisin.

Siirron päälle kävin akupunktiossa. Olen unohtanut kirjoittaa ennen edellistä hoitoa löytämästäni mahtavasta luontaishoitajasta, jolla kävin kerran yhdistetyssä vyöhyketerapia - ja akupunktiohoidossa. Vaihdos siitä mitään kieltä puhumattomasta ulkomaalaisesta tähän uuteen hoitajaan oli järisyttävä, sain neuvoja, tukea ja suosituksia kokonaisvaltaisella tavalla. Hän tekee kuulemma paljonkin hoitoja tällaisille lapsettomuuspotilaille ja sen kyllä huomasi. Hoito oli ihanan rentouttava ja tuo hoitaja tuntui tajuavan sellaisiakin asioita, joita en ollut itse ottanut esille, mm. vahva kehotus "lopettaa suorittaminen", osui ja upposi. Sillä suorittajahan minä olen luonteeltani, eikä siitä juuri ole apua rentouden ja zenin löytämiseen.

Kun tämä 4. ICSI oli loppusuoralla, soitin tälle samaiselle henkilölle ja kyselin, että minkälaista hoitoa tähän saumaan voitaisiin ajatella. Kuulemma vyöhyketerapiaa hän ei hormonihoidon aikana tee, mutta suosittelee lämpimästi akupunktiota 0-3 päivän sisällä alkionsiirrosta. Näin tehtiin, ja jotain kummaa siinä taas tuntui tapahtuvan: lievästi epämukavasta asennosta ja muutamasta kymmenestä neulasta huolimatta nukahdin sinne hoitopöydälle ja heräsin vasta kun neuloja alettiin irroitella. Olen erittäin tyytyväinen, että menin! Nyt olen tehnyt kaiken mitä ikinä voin, jäljelle jää enää lepäily ja rennosti ottaminen :)

4. ICSI

Eilen tehtiin munasolujen keräys ja kaikki sujui jälleen mallikkaasti. Edellisenä iltana uni ei meinannut tulla silmään joten yöunet jäivät aika lyhyiksi, mutta aikaisin aamulla läksimme matkaan. Otin esilääkkeet ja klinikalla laitettiin kanyyli, mistä en edelleenkään pidä yhtään, mutta nyt sen laittaminen ei sattunut niin kovasti.

Punktiossa kerättiin yhteensä 6 follikkelia ja samalla kuultiin reaaliaikaisia tuloksia: vain viiden sisällä vaikutti olevan kypsä munasolu. Toimenpiteen jälkeen saimme nähdä miehen siemennesteanalyysin lukemat, ja ne olivat vielä heikommat kuin edelliskuussa:

A: 1%
B: 15 %

Pesun jälkeisiä tuloksia en nähnyt. Positiivista tässä oli kuitenkin se, että siittiöiden määrä oli korkea eli A-luokan kavereita oli tarpeeksi jotta hedelmöitys voitaisiin tehdä pelkästään niillä. Kuulemma aina parempi niin päin.

Pienen päänselvittelylepäilyn jälkeen pääsimme lähtemään kotiin ja päivä meni torkkuessa. Iltaa kohden piristyin ja illalla kävin köpöttelemässä ulkona perheen kanssa, koska pitihän uudenvuoden raketit käydä katsomassa omin silmin :) Jännittynyttä mieltäni oli helpottanut tieto siitä, että tuloksia saisi sittenkin uudenvuodenpäivänä, vaikka klinikka muuten on kiinni. Siitä huolimatta ajatukset olivat pitkin päivää siellä jossain laboratorion suunnalla, miettien miten pikku alkioni oikein voivat.

Äskettäin odotukseni palkittiin ja labrasta soitettiin. Niistä viidestä munasolusta 4 oli ollut kypsiä ja 3 oli hedelmöittynyt. Luokituksesta ei vielä pysty sanomaan mitään, mutta klinikalta lohduteltiin, että harvoin solut tässä vaiheessa ottavat enää takapakkia. Kunpa olisikin näin! Kontrollifriikkinä varmistin vielä, että olihan lääkäri varmasti kirjoittanut ohjeisiin että 2 alkiota siirretään ja näin oli. Nyt vain toivotaan peukut jäykkinä, että huomennakin on vielä jotain mistä siirtää ja että ne olisivat mahdollisimman elinkelpoisia!

Tähän loppuun vielä lämpimät uuden vuoden toivotukset kaikille lukijoilleni! :)

Sadasmiljoonas stimulaatio ja yksi punktio

Asiat uuden hoidon osalta ovat edenneet siihen pisteeseen, että huomenna päästään punktioon. Jännittävää! Puolitoista viikkoa sitten tuikkasin mahaan Elonvan ja viime viikolla tehtiin pari ultraa. Ensimmäinen oli joululomien takia todella varhain ihan eka kiertopäivinä joten näkyvyys ei ollut paras mahdollinen, mutta toisessa ultrassa havaittiin positiivinen yllätys: muniksissa majaili noin kuusi follikkelia, jotka yritetään kaikki kerätä. Osa oli pienempiä, mutta isoja niistä oli n. 3-4 kappaletta. Nyt näyttää siis paremmalta kuin koskaan aiemmin tässä vaiheessa!

Joulun ajan olen noudattanut ihan uutta dieettiä, joka sisältää 3 pääkohtaa: Suklaa, Punaviini ja Rentoutus, voin kertoa että se on aika mukava sellainen ;) Ilmeisesti aika toimivakin, kun tulos kerran näyttää tältä! Nyt yritän hiljalleen palata takaisin vanhaan, eli herkut pois ja takaisin ruotuun. Uni sen sijaan maistuu edelleen, nukuin viime viikolla ihan hirveän paljon ja vieläkin väsyttää - ilmeisesti uuvuttavaa puuhaa tämä munien kasvattelu.

Toiseksi viimeisen piikin eli Pregnylin pistimme eilen illalla. Sen jälkeen sanoin miehelle, että nyt olen täysin kypsä näihin pistoksiin. Koko hemmetin pitkän syksyn olen leikkinyt neulatyynyä ja elänyt kello kaulassa, että milloin mitäkin mömmöä pitää pistää. Jos tästä hoidosta ei tärppää, niin (pakollinen) tauko tulee tarpeeseen, sitten pitää ottaa myös aikalisä etenkin jos mitään ei jää pakkaseen. PASit ovat suhteellisen kevyttä puuhaa, mutta tätä koko ruljanssia en kyllä jaksa vähään aikaan.

Poikkeavaa tällä hoitokierroksella on ollut myös se, että en ole jaksanut kamalasti vouhottaa aiheesta. Toiseen ultraan menin käytännössä ilman mitään ennakko-odotuksia, sillä aiemminhan tässä vaiheessa on saatu aina huonoja uutisia (ellei oteta lukuun edellistä julkisen hoitoa). Hieman huvittavaa oli, että lääkäri vaikutti olevan tuloksesta enemmän innoissaan kuin minä - minulla asia ei mennyt oikein jakeluun. Lääkäri hihkui: "Hei, tämähän on tosi mahtavaa! Hieno juttu!". Minä: "Niin...joo, on hienoa. Kiva." :)

Mahaa on pullottanut tosi voimakkaasti ja on tosi vaikeaa löytää sopivia housuja jalkaan. Siitäkin olisi tietysti etukäteen voinut päätellä, että kasvua on tapahtunut. Sen johdosta olen myös iloinen, että punktio on jo huomenna niin pääsen viimein tästä möhköfantti-olosta eroon. Alkionsiirtopäivä, jos siirrettävää löytyy, on perjantaina, mutta super jänskättävää on, että torstai sattuu olemaan pyhäpäivä eli ei ole mitään keinoja saada selville onko mitään hedelmöittynyt! Tästä tulee piiitkä viikko...:)

Pettymyksen tunteita

Viimeviikkoinen pettymys on jatkunut useamman päivän ja se on saanut minut huonotuuliseksi. Nyt kun suru on hieman väistynyt, olen huomannut että alan reagoida joka kuukauden huonoihin uutisiin samalla tavalla kuin joskus silloin ennen Enkelipojan raskautta. Kiukku, katkeruus, kateus ja itsesääli, niistä tämä pettymys on tehty. Raskausuutisia satelee taas oikealta ja vasemmalta, ja niistäkin pohja saavutettiin perjantaina kun puhelimen uutisvirrasta verkkokalvoille lävähti uutinen: "Prinsessa Madeleina on raskaana!". Voi jumalauta! Nainen, jonka esikoinen ei ole vielä vuottakaan. Aijai, että kipeää tekee.

Lisäksi surun tuomat ja pettymysten vahvistamat pelko-peikot ovat saaneet uutta tuulta purjeisiinsa. Nyt en enää jatkuvasti pyörittele päässäni mielikuvia siitä, kuinka Neiti S kuolee nukkuessaan sänkyynsä, vaan olen löytänyt uuden kohteen ja kuolintavan: pelkään liikenneonnettomuutta ja sitä, että joko meidän koko perhe menehtyy tien päällä tai osa meistä. Tämän johdosta minusta on tullut liikenteen kauhu, köröttelijä-mummo! Keksin mielessäni syitä, miksi olisi järkevintä vältellä kaikkia isoja teitä, joilla nopeus on yli 80 km/h ja annan mieheni ajaa aina (ennen olemme neuvotelleet siitä kuka SAA ajaa). Ratin takana ollessani skannaan katseellani koko ajan vastaantulevia ajoneuvoja ja arvioin, onko joku mahdollisesti juuri nyt menettämässä autonsa hallinnan ja syöksymässä minua kohti. Tämän takia pulssi on tietysti kaiken aikaa lähempänä kahtasataa, joten ajaminen on kaukana nautinnosta. Jos mies lähtee tyttären kanssa kahdestaan autolla jonnekin, menee tavallisesti noin viisi minuuttia ja olen kauhun vallassa, varma siitä että he eivät enää koskaan palaa kotiin. Tekisi mieli aivan hirveästi vältellä ajamista, mutta toistaiseksi en ole antanut pelon estää minua - toivon, että ajan kanssa tämäkin vitsaus menee ohitse.

Onneksi jotain positiivistakin on näköpiirissä. Soitin heti raskaustestin tuloksen vahvistuttua yksityisen klinikan lääkärille, sillä julkisella puolella meidät pistettiin taas hoitojonon hännille, ja lääkäri suostui hieman pitkin hampain aloittamaan uuden hoidon. Ei joulutauon vuoksi, vaan siksi että hän pelkäsi jaksamiseni puolesta. Hänen sanansa hieman herättelivät minua, sillä onhan tämä "hoitosaldo" pelkästään tälle syksylle aivan kammottava:
- kuukautisten käynnistys Terolutilla + Clomifen
- 1 PAS
- 2 keskeytettyä pistoshoitoa
- 1 ICSI-hoito

Ja nyt heti perään on tulossa uusi ICSI! Huhhuh. Haluan kuitenkin vielä kokeilla tämän yhden kierron, nimittäin seuraavassa kierrossa se ei menojen takia olisi mahdollistakaan. Lisäksi tämän hoitohistorian valossa tauko olisi muutenkin pakollinen: en usko että kukaan lääkäri suostuisi meitä hoitamaankaan jos emme välillä huilaa. Lääkärin kanssa keskusteltuani oivalsin ehkä ensimmäistä kertaa, että minä en välttämättä saa tätä raskautta toteutumaan vaikka tekisin mitä. Se oli todella kipeä havainto, jonka myötä olen joutunut tekemään vaivihkaista luopumistyötä. Se pitää sisällään erityisesti omista päänsisäisistä aikatauluistani luopumista, esim. "raskauden on pakko alkaa viimeistään tammikuussa" tai "vauvan on pakko syntyä viimeistään xx kuussa". Luulen, että tekisin elämäni itselleni helpommaksi, jos osaisin suhtautua tähän vähän rennommin enkä näin pakkomielteenomaisin vivahtein. Valitettavasti en ole vielä keksinyt miten tuo tapahtuisi.

Olen miettinyt paljon v. 2013 alkanutta luomuraskauttani ja mikä sen sai aikaiseksi, sillä se oli kaiken huomioonottaen käsittämätön ihme . Silloin olimme lomalla auringossa ja lämmössä, vietimme aikaa pikkuisen Neiti S:n kanssa ja nautiskelimme joka ilta sangriaa. Luultavasti sekä keho että mieli ovat olleet täysin rentoutuneet. Kysymys kuuluu, että miten tuon kokemuksen saisi toistettua keskellä kylmää ja pimeää Suomen talvea...? Minun on edelleen koitettava löytää itsestäni rentous, mikä tuntuu olevan aivan hemmetin vaikeaa. Lisäksi pohdin, että olisiko sittenkin parempi hieman löysätä näistä tiukoista, uusista elintavoistani ja koittaa elää joulu huolettomasti? Elonva-piikki on pistetty eilen, joten time to take it easy is now!

Raskaustestin tulos

En meinannut saada yöllä nukuttua, sen verran jännitti vessan pöydällä odottava testiliuska. Vaikka ennustin tuloksen jo eilen, silti pieni toivo eli tuolla syvällä sisimmässäni.

Tässä teillekin nähtäväksi, ei tuossa ole epäilyksen sijaa:

Ja selvennyksen vuoksi, minulla on aina aiemmin näkynyt tässä vaiheessa kaksi viivaa jos olen ollut raskaana joten en usko että se myöhemminkään plussaksi muuttuu, varsinkin siksi kun fyysiset oireet puuttuvat täysin.

Olen hyvin pettynyt. Tuoresiirto ei näköjään sittenkään aina tepsi meidän kohdalla :(

Jos joku olisi kertonut meille kesällä, että jouluna, melkein puoli vuotta Enkelipojan poismenosta en vieläkään odota uutta vauvaa, olisin lyönyt hanskat tiskiin. Onneksi en tiennyt. Erityinen tavoitteeni oli olla raskaana viimeistään sitten kun palaan takaisin töihin, sillä sitten minulla olisi ollut jokin kiintopiste lähitulevaisuudessa mutta nyt ei ole sitäkään...

Tänään käyn ostamassa viiniä, sushia, homejuustoa, Battery Strippedin ja kaikkea samaan sarjaan kuuluvaa, lohdutukseksi. Sitten kun on pari päivää möyritty pohjamudissa, takaisin ruotuun. *Huokaus*

Ennakkoaavistuksia

Perjantaisen raskaustestin odottelu tuntuu erityisen piinaavalta joten on paikallaan kirjoittaa vähän ajatuksia ylös, ehkä se helpottaa tätä jännittynyttä olotilaa. Viime viikon puolella mieliala muuttui kuin tyhjästä aika äkäiseksi, ilman mitään näkyvää syytä. Näissä kummallisissa ja satunnaisissa kiukkufiiliksissä olen ollut siitä asti, jopa siihen pisteeseen asti että mieskin on asiasta huomauttanut. Samalla kuvioihin astui aivan hillitön ja jokapäiväinen väsymys.

Näiden oireiden perusteella päättelin, että niiden täytyy kieliä raskaudesta, joten taas kerran olen toteuttanut pakkomiellettäni pissan värin kyttäämisestä. Olen myös googlettanut erilaisia raskausoireita jo useita kertoja, vaikka periaatteessa minun pitäisi ne tietää jo varsin hyvin - eihän tässä tosiaankaan olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä! Olisi vain niin ihanaa löytää joku täydellinen vastine näille tuntemilleni oireille ja saada varmuus siitä, että on raskaana.

Vaikka kuinka tarkastelen pissan väriä, totuus on että se ei ole muuttunut mihinkään. Samoin kaksi aiemmistä raskauksista tuttua piirrettä eli rintojen kipuilu ja masuturvotus loistavat poissaolollaan. Pikemminkin paino on tehnyt pienen nykäisyn alaspäin viimeisen parin päivän aikana. On enemmän todennäköistä että raskausoireet noudattaisivat tutuksi tullutta kaavaa, kuin että olisin poikkeuksellisesti täysin oireeton, joten ikävä kyllä on pakko vetää se johtopäätös että hoito ei tainnut onnistua :( Tein sellaisen päätöksen, että oman mielenrauhani vuoksi aikaistan testin tekopäivää perjantaista keskiviikkoon eli huomiseen. Kyllä se silloin näkyy jos on näkyäkseen. Saan sitten toipua hyvissä ajoin tästä pettymyksestä ja täyttää päätä joulun ajan jollain muilla kuin pakkoraskautumisajatuksilla!

4. päivä alkionsiirron jälkeen

Tänään on tosiaan neljäs päivä siirron jälkeen. Viikonloppu meni nopeasti ja todella hyvissä tunnelmissa, sillä meillä oli sekä yhdessä perheen kanssa että erikseen paljon mukavaa tekemistä. Avainsana oli hyvä olo. Tuntui, että ehkä minä sittenkin saatan saada tämän kaksi viikkoa kulumaan niin, etten joka hetki mieti olenko raskaana vai en.

Maanantain koittaessa, kun meidän perheen arki alkoi, raskausasia alkoi taas täyttää mielen sen kaikkia sopukoita myöten. Olen laskeskellut, kuinka viidessä päivässä alkion pitäisi olla kiinnittynyt ja pohtinut, onko niitä oireita vai ei. En edes muista mitä tässä vaiheessa tunsin Sintistä tai Enkelipojasta. Mahaturvotusta ehkä, mutta nyt sitäkään ei edes samalla tavalla huomaisi, kun vatsa on aika....hmm, no ei-niin-kiinteä kesäisen synnytyksen jäljiltä. Vessareissut - kuten tänä syksynä on käynyt tuttuakin tutummaksi - menevät pissan väriä kyttäillessä. Enkä tiedä näkyisikö siinä edes tässä vaiheessa mitään! Rinnat ovat kevyet, ei arkuudesta tietoakaan.

Jostain sisältä alkaa nousta ihan kevyesti epätoivon omaisia tuntemuksia. Sen on pakko onnistua! Anna sen onnistua nyt! Ja samalla ymmärrän, että en voi hallita tätä. Suorittamisestahan piti päästä eroon, vain rentous ja hyvä olo auttaa. Muistaakseni minkään aiemman tuoresiirron jälkeen en ole suunnitellut jatkohoitoja, ja taikauskoinen minäni ajattelee, että jos teen sen nyt, tuomitsen samalla tämän hoidon epäonnistuneeksi. Ihan varovasti, melkein salaa itseltänikin, kurkkasin kalenteria ja totesin saman minkä jo tiesinkin: jos tästä ei tärppää niin seuraava kierto jää välistä sillä pitkällä kaavallakaan sitä ei nyt voida toteuttaa, kun nenäsumutteet alkaisivat ennen seuraavia kuukautisia.  Sen verran kuitenkin pidän kiinni vanhoista tavoistani, että alkionsiirtopäivän jälkeen en ole piirtänyt kalenteriin kiertopäiviä. Jos en piirrä niitä, niitä ei tule! Ja puolentoista viikon kuluttua saan ruksia päivät 1-18 ylitse...

Tänään kokeilin jotain uutta. Sanoin ääneen kolmesti: "Minä saan vauvan. Minä saan x:n. Minä saan x:n". Kyllä, olen ahne: toivon elämältä juuri nyt kolmea suurta asiaa! Jos kaksi viimeistä toteutuu, saatan jopa kestää toive numero ykkösen toteutumattomuutta ihan vähäsen aikaa vielä. Ja se on kuulkaas aika paljon sanottu se :)