sunnuntai 29. joulukuuta 2013

2-vuotias prinsessamme

En ole pitkään aikaan kirjoitellut Neiti S:stä mitään, joten näin synttäreiden kunniaksi ajattelin tehdä pienen koosteen typykän tämänhetkisestä elämästä. Ensinnäkin, neiti on edelleenkin varsinainen ilopilleri ja tarhassa omahoitaja luonnehtii häntä "hauskaksi tyypiksi". Keksii usein mitä mielikuvituksellisimpia leikkejä, viihdyttää muita ja laulaa hoilottaa kaiken aikaa. Ihme kyllä repertuaari on nykyisin varsin laaja, ja tyttö osaa suurinpiirtein ulkoa n. 20-30 laulua. Minulla on kotona täysi työ pysyä perässä koko ajan laajenevan lauluvaraston kanssa, mutta onneksi nykyisin voi turvautua Youtubeen ja netistä löytyvät kaikkien laulujen sanat :)

Kääntöpuolena on sitten alati voimistuva temperamentti, luonnetta riittää ja uhmaikä on tosiaankin käsillä. Erityisesti muutaman viime viikon aikana meitä on koeteltu varsinaisilla luonteenpurkauksilla, ikävintä on kieltojen yhteydessä tapahtuva lyöminen, mitä ilmenee useita kertoja päivässä. Omaa tahtoa koetellaan erityisesti siten, että jos pyytää tyttöä tulemaan luokseen, silloin lähdetään taatusti pinkomaan mahdollisimman lujaa karkuun vastakkaiseen suuntaan. Ja silloin ei auta mikään houkuttelu, huoh. Onneksi useimmiten tepsii kolmeen laskeminen, jolloin neiti tietää että on viisainta totella tai hänet tullaan vaikka kantamalla hakemaan haluttuun toimintoon. Jäähypenkin otimme käyttöön joulua edeltävällä viikolla ja kahtena peräkkäisenä päivänä harjoiteltiin sen käyttöä. Ihme kyllä se tepsi välittömästi ja loppupäivä sujui aika sopuisissa merkeissä, sen jälkeen ei ole tarvinnut kokeilla vaan varoituksen antaminen saattaa tepsiä. (hallelujaa Supernanny!)

Juuri 2-vuotispäivän kynnyksellä kävimme neuvolassa ja sieltä löytyi tällaisia strategisia mittoja:
paino: 13,8 kg
pituus: 88,1 cm
päänympärys: 51,4 cm

Uusi (yhteinen) neuvolantätimme on tosi mukava tapaus ja Neiti S lämpeni hänelle todella nopeasti. Aluksi tietysti ujosteli minkä kerkesi, mutta loppuvaiheessa ryntäili villisti ympäri huonetta ja heitteli meille vuoronperään palloa.

Viime aikoina meillä on ollut jonkin verran vaikeuksia nukkumisen kanssa. Pitkän aikaa meni tosi hyvin, mutta nykyisin nukahtaminen on taas tosi haasteellista. Neiti saattaa reuhata illalla sängyssään jopa 1,5 h ennen nukahtamista ja huutelee vuoronperään isiä tai äitiä katsomaan/laulamaan/peittelemään tai mitä ikinä keksiikään. Päikkäreille mennessä pitää nykyisin olla tosi väsynyt tai pahimmassa tapauksessa neiti jättää koko unet väliin, kuten eilen. Tällaista on sattunut nyt n. 5 kertaa, ja loppupäivä meneekin sitten ihan kamalissa kiukuttelutunnelmissa. En tiedä onko tämä jokin merkki siitä, että unentarve alkaa merkittävästi vähentyä, vai onko joku kehitysvaihe, esim. tämä uhmaikä vaikuttamassa asiaan.

Vaippoja meillä käytetään nykyisin vain muodon vuoksi, ja pääsääntöisesti S tekee tarpeensa pottaan. Olimme ajatelleet jättää vaipat kohta kokonaan pois, mutta yllättäen synttäreiden aikaan asiassa koettiin takapakkia kun tyttö rupesikin pissailemaan pitkästä aikaa vaippaan, ilmeisesti hulinoiden keskellä ei malttanutkaan pyytää potalle tai ei malttanut tehdä vaikka vietiinkin asioille. Nyt annamme ajan hiukan kulua ja kun aika on kypsä, kokeilemme uudestaan.

Kielellinen kehitys on mennyt eteenpäin aivan valtavaa vauhtia. Välillä olen aivan ihmeissäni siitä, minkälaisia asioita tyttö pystyy selittämään ja kuinka vanhoja juttuja hän muistaa, sellaisia jotka olen itse jo unohtanut mutta tyttö ryhtyy yhtäkkiä ääneen muistelemaan. Meillä puhutaan 4-5-sanaisia lauseita ja uusia sanoja tulee kuin sieniä sateella. Hänen toinen äidinkielensä on myös edistynyt, mutta ei voi sanoa että se olisi vielä ollenkaan suomen kielen tasolla. Onneksi S kuitenkin ymmärtää kaiken mitä toisella äidinkielellä puhutaan ja alkaa jopa välillä kommunikoimaan isälleen oikealla kielellä :) Olemme hiljalleen alkaneet ohjata häntä eri kielen käsitteisiin ja nyt kun näyttää siltä, että hän ymmärtää mitä on suomen kieli ja mitä isin kieli, voimme pyytää häntä vastaamaan kysyjälle oikealla kielellä. Neuvolassa lohdutettiin, että usein kakkoskieli hautuu & hioutuu taustalla ja jonain päivänä, esim. 2,5-3 vuoden iässä tyttö vain puhkeaa puhumaan sitä lähestulkoon täydellisesti. Eipä käy kateeksi neidin urakkaa!

Onko ruudun toisella puolella muita uhmisten vanhempia? :)

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

RV 10+4: Hulinaa ja synttäreitä

Tulin pikaisesti kertomaan kuulumisia tämän kiireen keskeltä, nimittäin viimeiset neljä päivää olen leiponut, siivonnut, puunannut ja tehnyt jouluostoksia armottomalla vauhdilla. Jouluostoksia vasta äskettäin siksi, että aiemmin olin niin uuvuksissa etten yksinkertaisesti jaksanut, mutta onneksi voimat ovat alkaneet palailla.

Leipomuksia siksi, että tänään on meidän pikku prinsessan syntymäpäivä!! Onnea meidän rakkaalle 2-vuotiaalle murulle :)

Olemme viettäneet erittäin hauskoja synttärijuhlia niin kavereiden kuin sukulaistenkin kesken ja neiti on saanut herkkuja syödäkseen merkkipäivän kunniaksi. Nyt alamme hiljalleen laskeutua joulurauhan viettoon, sillä sitä tosiaankin tarvitaan kaiken tämän hulinan jälkeen.

P.S. Reilu viikko sitten kävimme toisella ultrakäynnillä ja taaskin siellä näkyi reippaasti jumppaileva pikkutirriäinen. Kaikki näyttää edelleen tosi hyvältä, ja ultraaja pystyi mielestään jo katsomaan, että niskaturvotustakaan ei näytä olevan. Tämä kuitenkin varmistetaan puolentoista viikon päästä kun meillä on "oikea" niskapoimu-ultra. Tänään kokeilimme doppleria, jolla ei vielä saatu sydänääniä kuuluviin joten tuskin maltan odottaa tuota seuraavaa ultraa jotta taas saataisiin jotain merkkejä pikkuisesta! :)

tiistai 10. joulukuuta 2013

RV8+6: Hormonien hyökyaalto - eikun pyörremyrsky!

Pitkän yrityksen jälkeen sitä tulee raskaaksi, muuttuu hymiseväksi positiivisuuden ilmentymäksi joka hymyilee kaiken aikaa ja on täynnä onnea, valoa ja rakkautta. Eikö? Väärin! Hormonit ovat iskeneet kimppuuni täydellä voimallaan ja koen vuorotellen kaikkia seuraavista:

- kaikkivoipaa väsymystä
- ärtymystä & lyhyttä pinnaa
- ummetusta
- alituista nälkää
- mahanpuruja (varmaan osittain johtuen kahdesta edellisestä)

Argh. En muista Sintistä tällaista olotilaa, varmaan siksi kun sitä ei ollut. Todella outoa, tunnen itseni välillä todella kiittämättömäksi yksilöksi kun raskaudesta huolimatta olen tällainen pirttihirmu. Kauhulla odottelen, että seuraako tuota hillitöntä väsymystä myöskin pahoinvointi & oksentelu sillä ilmeisesti viikot olisivat sille erittäin otollista aikaa. Toivottavasti ei, sillä luultavasti en kestäisi sitä!

Mahaturvotus on läsnä koko ajan, koska nälän takia syön useasti ja iltaa kohden huomaan, että olosta alkaa olla tukala. Kohtu alkaa tuolla jossain takana selvästi puskea mahaa eteenpäin ja koska mahalaukku on jatkuvasti täynnä, mielestäni näiden kahden asian yhteisvaikutuksesta raskautta alkavat jo tarkkasilmäisimmät huomata. Nyt missiona on ruokavalion tarkastaminen entistä kuitupitoisemmaksi niin, että vatsa alkaisi taas toimia kunnolla ja annoskokojen huolellinen tarkkailu, jotta tämä tukala olo helpottaisi. Erityisesti myöhään illalla paikallaan on korkeintaan erittäin kevyt iltapala, sillä siinä vaiheessa olo varsinkin muuttuu hankalammaksi (hyvästi iltanapostelu ja herkut!). Lisäksi ei olisi pahitteeksi tehdä muutamia reippaita kävelylenkkejä silloin kun pakkasta ei ole liikaa.

Hormoneja tosiaan piisaa tällä hetkellä. Rinnatkin ovat muuttuneet kahdeksi kivimöykyksi jotka ovat harpanneet koossa yhden kuppikoon verran eteenpäin. Onneksi edellisestä raskaudesta tuli säästettyä C- ja D-kupin liivit ja noista se pienempi kategoria pääsi nyt käyttöön :)

Nyt on siis menossa RV 8+6 ja lueskelin, että mm. väsymys alkaa helpottaa viimeistään 12. viikon kohdalla, joten sitä odotellessa! Torstaiksi olemme myöskin varanneet toisen ultran, sillä tulee niin paljon parempi mieli kun näkee pikkuisen siellä tyytyväisenä ja hyvinvoivana :)  (toivottavasti näin myös on)

Edellisen postauksen kommenttiboksissa Fru L epäili minun odottavan poikavauvaa, ja sama on käynyt minullakin mielessä. Jo alkumetreiltä tämä raskaus tuntuu aivan erilaiselta kuin Sintistä, joten olen taipuvainen uskomaan, että sukupuolikin on eri. Hauska nähdä sitten jossain vaiheessa kun rakenneultran aika koittaa, että pitikö tämä veikkaus ollenkaan paikkaansa! Itse olen sitä mieltä, että molempi parempi. Toisaalta olisi mukava saada Neiti S:lle samaa sukupuolta oleva sisarus, jolle voisi myös hyödyntää pieneksi jääneet vaatteet. Toisaalta olisi mukava kokea myös vanhemmuus poikalapsen äitinä, joten hävitä ei voi.

Onko siellä muita kurjasti voivia (tulevia) äitejä ruudun toisella puolella? :)

P.S. Taas maha kurnii, pari siivua Pirkan ohuen ohutta possupaistia on muuten tehokas nälän poistaja pieneen hätään...!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Varhaisultra

Piti postata varhaisultrasta jo ajat sitten, mutta olen voinut tosi huonosti kohta viikon päivät. Ensin luulin, että kyse on mykoplasmaan saamastani antibioottikuurista, mutta nyt olen jo ruvennut epäilemään että kyseessä onkin raskauspahoinvointi!! Ensimmäisinä lääkekuurin päivinä parin tunnin päästä lääkkeenotosta tuli kamala, mahakipuinen olo, mutta sitten se helpotti. Viikonloppuna homma kääntyikin siihen, että koko ajan oli huono olo ja erityisesti iltapäivällä. Tällä viikolla joka päivä klo 12 ällötys on iskenyt ja illat ovat menneet vaaka-asennossa miehen huolehtiessa huushollista.

Eli raskauspahoinvointiako tämä tosiaan on? Jos näin, niin tuli ihan puskista kun Sintistä sain vietellä lokoista raskausaikaa ilman mitään tällaisia kurjuuksia :)

Ja sitten varhaisultraan. Visiitti oli todella jännittävä ja tuskin sain nukutuksi, sillä kahtena edellisenä yönä näin vaihtelevia painajaisia joissa kaikissa sisältö oli sama: mitään raskautta ei ollutkaan, alkio oli vain mystisesti kadonnut.

Olin niin jännittynyt, että tuskin pystyin kestämään mitään turhaa odottelua. Lääkäri oli jonkin verran myöhässä ja jos aulassa ei olisi ollut muita potilaita, olisin ravannut huonetta edestakaisin. Vastaanotolla meinasin ruveta kiljumaan kun lääkäri ryhtyi kyselemään kaikenlaisia raskauteen ja terveydentilaani liittyviä taustakysymyksiä, sillä kyseessä oli ikäänkuin ensimmäinen neuvola ja terveystarkastus. Pystyin vain ajattelemaan, että mitä väliä tällä kaikella on jos sisälläni ei ole elämää, eli eikö voitaisi vain kurkata sinne ja äkkiä!

Kun sitten vihdoin pääsin pöydälle, ja todella nopeasti aivan kohdun takaa ja ylhäältä löytyi raskauspussi, jossa köllötteli varsin eläväinen pikkuinen, purskahdin aivan hillittömään itkuun. Lääkäri sai tuskin mitattua alkiota kun itkin niin kamalasti että koko ultralaite tärisi ja heilui. Siinä itkiessä purkautui aivan valtava hermopaine ja pelko, aloin vihdoin uskoa että tämä raskaus on todellakin totta ja tämä tyyppi taitaa selvitä. Sykkeen kuuntelu vielä kruunasi sen mahtavan hetken :)

(tässä epäselvä, paperiversiosta skannattu kuva jossa vauva pilkottaa tuolla vasemmalla, sykekin vilkkui selvästi kuin tähti taivaalla!)

Yllätyksekseni sain jo mukaani neuvolakortin ja Odotus-kirjan, johon voisikin piakkoin ryhtyä kirjaamaan ylös tuntemuksia. Olimme todella tyytyväisiä, että päädyimme klinikan hoitavaan lääkäriimme ensimmäisen ultran tekijänä, sillä tämä tutkimus suoritettiin alakautta, toisin kuin edellisten raskauksien ultrapaikassa jolloin toisinaan sikiötä oli todella vaikea paikantaa johtuen kohtuni rakenteesta. Tämä hoitui nopeasti, kätevästi ja kivuttomasti.

Kerroimme raskaudesta vanhemmilleni heti ultratuloksen varmistuttua, lisäksi 2 ystävääni tietää asiasta mutta muuten ajattelimme pitää tämän omana tietonamme niin pitkään kuin mahdollista. Varmaan joku itsesuojeluvaisto edelleen siellä mielen perukoilla jyllää...Tosin työpaikalla meinasin jo kärähtää, luultavasti johtuen tästä hillittömästä ruokahalustani joka pakottaa syömään välipaloja usein ;)

Nyt yritän keskittyä nauttimaan olotilastani sen mitä tältä ällötykseltä vaan pystyn :)

Ja suuret kiitokset kaikille onnittelujen laittajille!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kaikki paremmin kuin hyvin :)

En ole millään ehtinyt postata eilisiä varhaisultran kuulumisia, joten teen sen nyt hyvin lyhyesti ja huomenna uudestaan kuvan kera ja perusteellisemmin.

Ultra tuotti mitä ihanimmat tulokset: sisuksissa köllöttelee ihana pikkuinen, jonka sydän pompottaa hyvin vahvasti! Mitat vastaavat viikkoja eikä mikään anna aihetta epäillä mitään ikävää :) Saimme jopa kuulla sydänäänet, sieltä kuului säännöllinen "tumps tumps tumps"...

Ihanaa :)

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Peikko on muuttanut kylään...

Niin, tänne on muuttanut sellainen peikko. Tiedättekö ne kuvat, joissa toisella olkapäällä istuu enkeli, ja toisella piru. No, se meidän peikko muistuttaa vähän tuota jälkimmäistä. Sillä ei ole oikein mitään hyvää sanottavaa ja se esittää mielellään negatiivisia kommentteja, erityisesti liittyen tähän raskauteen. Omituinen tyyppi, en oikein tiedä miten sen saisi savustettua täältä ulos...!

Peikon olemassaolo sai varmaan alkunsa noin viikko sitten kun tulin uudelleen sairaaksi. Sairastuin siis käytännössä ennenkuin ehdin toipua siitä edellisestä. Yskin koko ajan kuin viimeistä päivää, päätä särkee ja olo on vetämätön, diagnoosina mykoplasma. Jippii. Lääkäri ei uskaltanut edes määrätä antibioottikuuria koska kyseisiä lääkkeitä ei saisi raskauden aikana käyttää. Tiistaina kun menemme varhaisultraan, kysyn siellä lääkäriltä (työterveyslääkärin neuvosta) josko kuitenkin olisi jotain mitä uskaltaisi ottaa tai mitä hän ylipäätään on asiasta mieltä.

Joka tapauksessa tämä alituinen sairastaminen, joka on siis kestänyt koko tämän raskauden ajan (!) on vetänyt mieltä hieman matalaksi. On pakostakin ruvennut epäilyttämään, että miten se alkioraukka kestää tuolla sisuksissa kun itse hautoja on näin huonossa kunnossa ihan koko ajan. Senhän pitäisi olla hyvässä turvassa, mutta rajansa kai kaikella...?

Lugesteronia jatketaan edelleen. Soitin viime viikolla klinikalle kun lääkkeet reseptiltä olivat loppumassa, ja sieltä suositeltiin kuuria jatkettavaksi ainakin varhaisultraan asti, kahden kapselin päiväannoksella. Kuulemma varsinkin sellaisissa tapauksissa joissa äidillä on ollut jotain hormonaalisia ongelmia tai on ollut keskenmenoja, on viisasta jatkaa lääkitystä. Minähän taidan kuulua jollain tapaa kumpaankin kategoriaan. Lääkäri soitti uuden reseptin meidän lähiapteekkiin, josta minun piti käydä hakemassa uusi satsi, mutta tietysti onnistuin mokaamaan koko homman, sillä eilen illalla tajusin, että jäljellä on enää 2 kapselia ja apteekki kiinni koko sunnuntain! Eipä ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin vähentää annostus poikkeuksellisesti yhteen per päivä ja käydä heti maanantaina apteekissa kun se aukeaa.

Varhaisultraan on enää vajaa 2 vuorokautta aikaa ja jännitys tiivistyy. Eletään samoja aikoja kuin keväällä kun edellinen raskaus keskeytyi, ja nyt toivon hartaasti että samaa ei tarvitse kokea enää uudestaan. Kyttään ja väijyn olemassaolevia raskausoireita: ovatko rinnat varmasti vielä yhtä kipeät/arat kuin viime viikolla? Entä pissan väri, ettei se vaan ole vaalentunut? Ainut ihan varma ja pysyvä oire on supernälkä, se on koko ajan voimistunut ja nyt purtavaa tarvitaan 2 tunnin välein kuten Sintistäkin. Voi kun tiistai toisi mielenrauhan hyvien uutisten muodossa!

maanantai 11. marraskuuta 2013

Amatööri

Tuli tehtyä eilen sellainen amatöörin moka että vieläkin huvittaa. Eilisessä postauksessa kirjoitin pokkana, että raskausviikkoja on kasassa vain 3 kpl kunnes minua ystävällisesti korjattiin että ei muuten ole mahdollista :) Aivan kuin en koskaan aiemmin olisi muka ollut raskaana enkä tietäisi miten viikkoja lasketaan! Nähtävästi aika kultaa muistot tai tämä onnen huuma pisti pääni pikkuisen pyörälle.

Otetaanpa siis uusiksi. Edelliset kuukautiset alkoivat ke 9.10, punktio tehtiin ma 21.10 ja alkionsiirto ke 23.10. Näin ollen raskausviikkoja on tänään kasassa 4+5.

Soitin heti aamusta klinikalle koska tajusin, että todellisuudessa varhaisultra oli varattu tosi pitkälle, itsenäisyysviikolle asti kun syke näkyisi jo 6+jotain viikolla. Näin ollen....tittididii...aikaistin meidän ulta-ajankohtaa ja enää tarvitsee odottaa vain reilu 2 viikkoa!! :) Silloin viikkoja on kasassa 6+6 joten syke kyllä näkyy jos on näkyäkseen.

Kaksi viikkoa menee kyllä vaikka päällään odotellessa :)

P.S. Supernälkää ei vielä oikein näy. Jotain sentapaista on ilmassa, mutta ei samalla tavalla kuin Sintistä mikä alkoi jo saman päivän aamuna kun tein raskaustestin. Toisaalta nyt olen ehkä "paremmassa lihassakin" kuin silloin ;) Onko teillä muilla odottajilla sitä kamalaa, kaiken voittavaa alituista nälkää..?

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Piiitkä (mielenrauhan) odotus

Kiitos ihan hirveästi kaikista ihanista onnitteluviesteistä! Tippa linssissä olen niitä lueskellut, niin hyvälle mielelle tulin :)

Positiivisen testituloksen jälkeen olen ollut vähän ihmeissäni. Yksi erittäin tärkeä etappi on nyt vihdoin saavutettu eli raskaus on saatu alulle, mutta samalla tajuan että tästähän tämä matka vasta alkaa. Raskausviikkojakin kasassa ihan naurettavan vähän: huomenna pyörähtää RV3. Niin vähän että mitään ei voi pitää varmana. Ja varhaisultraan on vielä ihan kamalan pitkä aika: kokonaiset 3 viikkoa ja 2 päivää! Siihen väliin mahtuu yhden elämän verran unelmia ja odotuksia.

Minun ja miehen suhtautumistavoissa on eroa kuin yöllä ja päivällä. Hän on edelleen erittäin iloinen positiivisesta tuloksesta, mutta samalla ei halua yhtään hehkuttaa liikaa jotta ei joutuisi pahimman sattuessa putoamaan liian korkealta. Minä yritin tuota asennetta ehkä 5 minuutin ajan mutta kun ei pysty niin ei pysty. Milloin sen iloitsemisen sitten oikein voi aloittaa jos ei nyt heti? Aina on vielä yksi ultra minkä jälkeen uskaltaa hengähtää ja ennenkuin huomaakaan, on raskaus jo loppupuolella. Päätin siis nauttia tästä jo alusta asti, luonteeni mukaisesti, ja surra sitten senkin edestä jos on ihan pakko (kuten keväällä).

Olen yrittänyt tunnustella olotilojani ja edelleen samat oireet jatkuvat kuin ennenkin. Lisäksi muutamia kertoja päivässä tunnen lieviä pieniä vihlaisuja alavatsassa, noin munasarjojen tienoilla molemmilla puolilla. Kun tarkemmin ajattelen, tätä samaa olen tuntenut jo ainakin viikon ajan. Joku siellä varmaan siis myllää ja koittaa kaivaa tilaa itselleen :)

Masua turvottaa kamalasti, ihan ihmetyttää kuinka se pullottaakin niin tavallisuudesta poikkeavasti ja välillä saan jopa päähäni, että voikohan siellä ihan oikeasti olla kaksi pikkuista...? Huiii. Mikä ihanan kamala ajatus :) Jos näin olisikin kuin ihmeen kaupalla, ainakin se ratkaisisi meidän lapsentekoajatukset ikiajoiksi eli ei enää koskaan tarvitsisi olla raskaana tai synnyttää, hihhii. Todennäköisesti masuvaivat johtuvat kuitenkin parhaillaan syömästäni antibioottikuurista, mikä ei todellakaan tee hyvää kenenkään elimistölle.

Nyt pitäisi keksiä jotain aivan mahtavaa ajankulua seuraavan kolmen viikon ajaksi, jotta aika menisi vähän nopeammin. Mitä se voisi olla...? :)

torstai 7. marraskuuta 2013

2. IVF-hoito: Varaslähtö testaukseen!

Eilen havahduin siihen tosiasiaan, että viikko on mennyt yllättävän nopeasti ja perjantai on ihan lähellä. Siitä sainkin ajatuksen, että mitä jos testaisi päivän etuajassa eli jo torstaiaamuna sillä ei kai yksi päivä vaikuta suuntaan tai toiseen, kyllä se jo näkyy jos on näkyäkseen. Sitäpaitsi mielessä oli koko ajan vahvemmat lääkkeet tämän never ending flunssan taltuttamiseksi...

Ei muuta kuin illalla sitten 2 testiä wc:n pöydälle siistiin riviin: halpa liuskatesti ja jos se näyttää toivottua, niin kaveriksi diginäytöllinen Clearblue. Uni ei meinannut millään tulla silmään kun rupesi niin hykerryttämään koko asia. Jotenkin tiesin sisimmässäni, että ei sieltä mitään jobinpostia voi tulla.

Ja voilá, tässä tulos:

Uskomatonta mutta totta, vihdoinkin!

Kaikki aikomukseni varovaisesta alusta lensivät taivaan tuuliin. Soitin jo klinikalle ja sain ohjeet Lugesteronin jatkolääkityksestä (vähennys kahteen per päivä), varasin ajan varhaisultraan (itsenäisyyspäiväviikolle), tiedustelin lasketun ajan (heinäkuun puolivälin paikkeille) ja laskin milloin äitiysloma alkaa. Että näin :)

Mutta eikö nyt saa jo iloita, saahan..? :)

lauantai 2. marraskuuta 2013

Odotusta ja niistämistä

Jos ikinä on huvittanut testata etukäteen, niin nyt. Kimppuuni on hyökännyt kamala flunssa ja pää on täynnä räkää. Tiedostan koko ajan, kuinka ihanasti olo helpottuisi nenän auetessa jos nyt vain voisi ottaa vähän ärjympää flunssalääkettä kuten esimerkiksi Duactia...En silti uskalla riskeerata siltä varalta, että sisuksissa köllöttelisi edelleen yksi tai pari kappaletta alkioita. Nasolinia suihkin kuitenkin menemään, sillä siihen olen jo aiemmin saanut lääkäriltä synninpäästön, koska kyseinen lääke ei varsinaisesti mene verenkiertoon vaan pääsääntöisesti limakalvoille.

Kun muistelen taaksepäin, joka ikisen raskauden kohdalla heti alkuun olen sairastanut flunssaan, myös sen toukokuisen kesken menneen kanssa kävi samalla tavalla. Jos nyt olen raskaana, niin kolmatta kertaa sama juttu. Vaikkapa vaikeapa olisi pysyä terveenä koko 9kk:tta mitä raskaus kestää...

Oireita pitelee edelleen, tummahkoa pissaa ja samaa lievää pakotusta rinnoissa. Eräänä päivänä meinasin jo huolestua kun en selvästi aistinut mitään erityistä, mutta iltapäivästä sama rintajomotus palasi ja jatkui aina nukkumaanmenoon asti.

Mielialan olen saanut pidettyä vieläkin kohtuullisen toiveikkaana. Odottavan aika on pitkä, joten ei tässä enää oikein jaksa hehkutella, mutta silti olen pääsääntöisesti enemmän positiivinen kuin epäileväinen. Toisinaan kuitenkin mieleen välähtää kauhuskenaariona kuinka hoitoja pitäisi vieläkin tästä jatkaa, ja kavahdan. Ei vaan jaksaisi enää, ja rahaakin on mennyt tänä vuonna jo reilut 6000 euroa!! Meidän sairaskassakin palautti kuitit lääkeostoista, sillä ne eivät liity "sairauden hoitoon" mikä oli ikävänpuoleinen yllätys, sillä edellisellä hoitokierroksella kaikki lääkkeet korvattiin koska ne olivat reseptillä.

Tänä vuonna lääkekatto on tullut täyteen, joten kaikki loppuvuoden lääkkeet pitäisi saada 1,5 eurolla kappale. Tietysti kaikki sen jälkeen ostamani lääkkeet ovat sellaisia, jotka eivät menekään tähän kategoriaan eli Kela-korvattaviin :)

Ai niin, ja maha on muuten aika kauhean näköinen kaikkien pistosten jälkeen. Toisinaan olen käynyt uimassa, mutta nyt en viitsi kun navan ympärillä on 2 rumannäköistä mustelmaa. Ensimmäinen tuli muistaakseni ihan viimeisistä Cetrotideistä kun pistin vahingossa verisuoneen. Toinen oli viime sunnuntaina pistetty Gonapeptyl, jonka laitoin hölmöyttäni ihan sen edellisen viereen enkä tajunnut että sama verisuoni siitäkin kulkee! ;) Pian ne onneksi varmaan haalenevat enkä sitten enää näytä neulatyynyltä.

Piinapäiviä laskiessa joskus tuntuu, että päivät eivät vähene millään. Meidän testauspäiväksi on annettu pe 8.11. joten sinne asti pitäisi jaksaa odottaa. Kaiken kukkuraksi mies on silloin (taas) työmatkalla ja olisi kiva tehdä testi yhdessä jotta voisi sitten joko iloita tai surrakin yhdessä, joten ajattelin sitkutella vielä yhden ylimääräisen päivän. Katsotaan miten tässä onnistun! Ja alkiot pysykööt kyydissä! :)

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Oireita vai ei? //EDIT

Viimeiset päivät olen viettänyt rauhaiseloa - kirjaimellisesti lääkärin määräyksestä - jopa tylsistymiseen saakka. Tällä kertaa en kuitenkaan halua ottaa mitään riskejä, vaan vältän liiallista kofeiinia, rehkimistä, kuumia löylyjä, yrttiteetä, jopa Neiti S:n nostelemista jne jne. Yritän ottaa lungisti, mutta en voi silti olla kyttäämättä mahdollisia raskausoireita sillä niiden ilmaantuminen yksinkertaisesti helpottaisi mieltä, vaikkakin edelleen tunnen tietynlaista sisäistä varmuutta tämän hoidon onnistumisesta.

Parin päivän ajan olen tuntenut vaimeata jomotusta rinnoissa. Tämä ei silti yksistään kerro mitään, sillä otan 3 kertaa päivässä Lugesteronia, joka on tehnyt tuollaisen samantapaisen tuntemuksen noin 2-3 tunnin viiveellä lääkeen laittamisesta. Nyt uskaltaisin väittää, että tämä pakotus ei noudata ainakaan tuota kaavaa sillä esimerkiksi tätä kirjoittaessa kello lähentelee ilta yhtätoista ja edellisen Lugesteronin laitoin klo 14 iltapäivällä, ja silti pakottelee.

Yritin lueskella vanhoja postauksia edellisen ICSI:n tiimoilta, mutta silloin koko hormonihoito vaikutti kroppaan paljon rajummin, varmaankin mm. siitä syystä että follikkeleitakin tuli enemmän. Kirjoitin silloin, että rintavarustuksen kipu alkoi siirtopäivän aamuna joten siitä tiedosta ei ollut mitään hyötyä. Lisäksi muistan tunteneeni vastaavaa myös systemaattisesti aina raskauden toteamiseen saakka, joten on todella vaikeaa tietää missä vaiheessa mahdollinen hormonien aiheuttama aristus muuttui selkeäksi raskausoireeksi.

Mitäs mieltä te olette, voisiko teoriassa jo näin pian (3-4 päivän kuluttua) alkionsiirrosta ruveta tuntumaan raskausoireita, esim. juurikin tuo rintojen pakotus? Jotenkin tuntuisi, että jo pelkkä kiinnittyminen voi viedä enemmän aikaa...

//EDIT: Yhden "oireen" unohdin mainita kun tätä illan viimeisinä tunteina eilen kirjoittelin. Viime raskaudessa pissa oli selkeästi paljon tummemman väristä kuin tavallisesti. Nyt se alkoi jo pistosten aikana Puregonin ansiosta, ja naureskelin miehellekin että nyt jos haluaisi saada raskaustestiin mukavan näkymän, niin voisi tehdä yhden testin. Olen seurannut haukkana siirron jälkeen pissan väriä ja ei se ainakaan vielä ole siitä vaalentunut, mutta toisaalta en oikein tiedä missä vaiheessa Puregonin vaikutuksen pitäisi lakata. Elättelen toiveita, että se väri johtuu jostain muusta... ;)

torstai 24. lokakuuta 2013

2. IVF-hoito: Alkionsiirto

Eilen tehtiin alkionsiirto ja menimme sinne hienoisessa epävarmuudessa, sillä mies oli lähellä muuttaa mieltään 2 alkion siirtämisestä. Edelleen kolmesta hedelmöittyneestä jokaikinen oli hyvissä voimissaan, ja klinikalla oli jo valmisteltu niistä yhden (vähiten jakautuneen) pakastamista. Siirtoon oli tulossa 1 top-alkio ja 1 hyvä.

Miestä rupesi askarruttamaan, että mitä jos siirretään kaksi, molemmat hedelmöittyisivät ja jos matkan varrella toisen kanssa huomattaisiin esimerkiksi kehityshäiriöitä. Keskustelimme aiheesta perusteellisesti  lääkärin kanssa ja lopuksi mieskin palasi alkuperäiselle kannalle, näin ollen kaksi myöskin siirrettiin. Kaksosraskauden riski on kuitenkin todella pieni (n. 10% kaikista toteutuneista raskauksista) ja usein kehityshäiriöiset tapaukset keskeytyvät ihan itsestään.

Siirto oli nopea tapahtuma ja papereihin kirjattiin vaikeusaste "helppo". Tällä kertaa päätin olla jinxaamatta mitään joten en kysynyt mahdollista laskettua aikaa, sillä sen voi kyllä jälkikäteenkin helposti tiedustella klinikalta :)

Papereiden mukana saimme myös siemennesteen uudet lukemat (prosentteina):

                      alkuperäinen          pesun jälkeen
A-luokka:            1                            20
B-luokka:            43                          60
C-luokka:            24                          14
D-luokka:            32                           6

Alkioiden luokituskin on Sintin ajoista muuttunut. Nykyään ei kuulemma varsinaisesti enää puhuta top-alkioista vaan niillä on erilainen luokitus. Meidän kerätyt ja hedelmöittyneet munasolut saivat tällaiset arviot:

1. alkio            2                   ?
2. alkio            4                   2
3. alkio            4                   3

Jos muistan oikein, ensimmäinen luku kertoo solujen määrän ja toinen kuvastaa fragmentaatiota. Noista ensimmäinen meni pakkaseen, loput siirrettiin. Keskimmäinen oli se vanhalta luokitukseltaan "top"-alkio.

Lugesteronia sain maksimiannostuksen eli 3 kapselia päivässä, ja tällä kertaa en mukissut vastaan sillä näin monen epäonnekkaan alkionsiirron jälkeen on pakko koittaa maksimoida hyödyt. Jos niistä siis apua on, niin menköön. Ensi sunnuntaina on vuorossa vielä yksi pistos: Gonapeptyl jonka tehtävänä on toimia myöskin jälkihoitolääkkeenä. Sen jälkeenpä ei enää muuta voi kuin odotella.

Edelleen minulla on tästä tosi hyvä fiilis ja uskon, että tämä johtaa raskauteen :)

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

2. IVF-hoito: Hedelmöittymistulokset

Maanantaisessa punktiossa meiltä kerättiin 3 follikkelia ja eilen sain siis kuulla hedelmöittymistulokset. Sydämeni pamppaili ennen soittoa kuin viimeistä päivää, ja lopulta en enää kestänyt odottaa vaan oli pakko kilauttaa labraan muutaman minuutin etuajassa.

Tulos: kaikki 3 munasolua olivat hedelmöittyneet!!! Myös se epäkypsäksi luultu.

En pysty edes sanomaan kuinka helpottunut olen. Tietenkään vielä ei tiedetä munasolujen laatua, mutta tänään se selviää kun menemme alkionsiirtoon. Alunperinkin meille kerrottiin, että todennäköisesti mitään ei jää pakkaseen, mutta ehkä tällä määrällä sittenkin...

Me so happy :) Kannatti taas olla jääräpäinen ja viedä prosessi loppuun saakka!

tiistai 22. lokakuuta 2013

2. IVF-hoito: Punktio

Lauantaina meillä vietettiin vihoviimeistä piikityspäivää. Aamulla masuun meni jarrua eli Cetrotideä ja illalla kymmenen aikaan Pregnyl. Yöllä puoli kahden maissa heräsin todella terävään kipuun oikean munasarjan kohdalla, ja kipu oli niin voimakasta, että jouduin herättämään miehenkin. Hetken jo luulin, että nyt tuli päivystysreissu koska kipu vaan jatkui voimakkana useamman minuutin ajan eikä mikään asento tuntunut hyvältä, mutta pian se kuitenkin lakkasi kuin seinään. Epäilin, että oikealla puolella majaillut kysta oli puhjennut Pregnylin vaikutuksesta, mutta samalla pelkäsin myös kallisarvoisen follikkelin puhkeamista. Juuri punktiota edeltäneessä ultrassa kävi onneksi ilmi, että kyse ei ollut sittenkään kummastakaan, vaan kiputila jäi selittämättömäksi.

Samoin perjantaina koimme sietämätöntä jännitystä ja stressiä, kun yhtäkkiä miehen HIV - ja Hepatiittikokeiden (tarvitaan punktiota ja siemennesteen käsittelyä varten) tuloksia ei löytynyt mistään. Muut lääkärin määräämien verikokeiden tuloksista tulivat, mutta perjantaina havahduimme soittelemaan miehen työterveyteen sillä niitä ei vieläkään kuulunut. Tilannetta vaikeutti se, että mies oli saapumassa työmatkalta vasta perjantain ja lauantain välisenä yönä, eikä meidän kaupungissa noita verikokeita pysty tekemään viikonloppuna niin, että tulokset olisivat maanantaiaamuna varhain tulleet sillä näytteet lähetetään aina muualla sijaitsevaan laboratorioon. Mies yritti siis ulkomailta käsin hoitaa tätä asiaa, ja sitten vihdoin myöhään iltapäivällä tulokset löytyivät! Mikä hermopaine ja ahdistus. Olin jo varma, että klinikalla ei suostuta tekemään koko toimenpidettä kun puhtaita tuloksia ei ole ja koko homma kaatuu osaltamme tähän. Helpotuksen määrä oli siis suunnaton kun asia vihdoin ratkesi parhain päin :)

Maanantaiaamuna varhain suuntasimme klinikalle itse punktiota varten, ja ensin osan esilääkkeistä otin kotona, Diapamin klinikalla puoli tuntia ennen toimenpidettä. Mies meni jättämään omaa siemennestenäytettään ja sillä välin minä sain vaihtaa vaatteet ja vasempaan käteen laitettiin kanyyli suonensisäinen lääkityksen annostelemisen vuoksi. Jos olen ihan rehellinen, koko päivässä inhottavinta oli tuon kanyylin laitto! Se kävi kipeää ja jollain tapaa kiristi kädessä koko ajan.

Salissa tunnelma oli rauhoittava ja pienenä epämukavuuden tunteena aistin puuduttavan pistoksen sisuksissani, mikä siis tehtiin molemmille puolille. Itse follikkelien imurointi ei tuntunut miltään, sillä sitä ennen annosteltu suonensisäinen humahti päähäni kuin metrinen halko. Näin jälkikäteen ajateltuna hoitajista ja lääkäristä kuulosti varmaan huvittavalta kun yritin keskustella samalla muka järkevän tuntuisesti (ja selväpäisesti), vaikka todellisuudessa olin melkoisen huppelissa ;)

Punktion hyvät uutiset olivat, että munasoluja löytyikin 3 kappaletta. Tosin lääkäri kyllä epäili, että se kolmas ja pienempi yksikö saattoi olla epäkypsä. Ylipäätään koko operaatio oli todella helppo ja nopea, ja siitä jäi hyvä maku. Kun olin heräämössä lepäilemässä (ja selviämässä), lääkäri saapui kertomaan miehen näytteen tulokset, ja kuulemma tulokset olivat olleet aivan erinomaiset! Sintin ajoista ne olivat siis muuttuneet heikosta loistaviksi, mikä oli mahtava yllätys :) Lääkäri halusi tietää, että haluammeko tehtäväksi IVF:n ja ICSI:n, mutta tulimme siihen tulokseen että kaikesta huolimatta mieluummin ICSI, sillä munasoluja oli niin kovin vähän että emme halua riskeerata koko prosessia.

Eilen olin jonkin verran kipeä, ja erityisesti iltaa kohden kipu rupesi tuntumaan enemmän, varmaan siksi kun viimeisetkin rippeet aamupäivän mömmöistä olivat poistuneet verenkierrosta. Jouduinkin siis ottamaan kotona useamman kipulääkkeen, mutta onneksi tänään näyttää siltä että päivä on huomattavasti helpompi. Tälle aamua en ole ottanut vielä yhtään särkylääkettä, sillä maha on kyllä arka mutta ei varsinaisesti kipeä.

Tänään iltapäivällä saamme soittaa labraan ja kysyä tuloksia, että kuinka moni munasolu on hedelmöittynyt. Jos sieltä jotain on lähtenyt kasvamaan, siirto tehdään huomenna. Pitäkää ystävät peukkuja, että siellä olisi mahdollisimman monta valioyksilöä kehitteillä! :) Tässähän alkaa hiljalleen jänskättää....

perjantai 18. lokakuuta 2013

2. IVF-hoito: 2. ultra

Tällä viikolla mies lähti työreissulle, mikä tarkoitti sitä että, että minä jäin yksin lapsen ja ....piikkien...(!) kanssa. Lapsen kanssa on mennyt ihan hyvin vaikka sitä etukäteen pelkäsinkin, sillä ajattelinkin etten pallomahan kanssa pysy neidin perässä ollenkaan, mutta varmaankin kiitos vähäisen follikkelimäärän on mahan turvotus ja kipuilu ollut ihan minimissä.

Piikkien kanssa on sen sijaan ollut vähän niin ja näin. Maanantai-iltana mies pakotti minut pistämään ensimmäisen kerran itse, sillä pitihän minun oppia. Sen jälkeen on ollut vaihtelevia iltoja: toisinaan olen tuijottanut neulanpäätä varttitunnin ja miettinyt, että tuota en takuulla tunge itseeni! Tänä iltana se taas sujui kohtuullisen nopeasti, harjoitus tekee kai tässäkin hommassa mestarin. Cetrotide on siitä inhaa ainetta, että pistämisen jälkeen sitä tihkuu takaisin iholle ja se pistää kutittamaan aivan hirrveän kamalasti. Olen pakottautunut olemaan raapimatta vaikka mieli kuinka tekisi.

Tänään aamusella kävin toisessa ultrassa ja saalis oli laihentunut kahdeksi follikkeliksi, mitään muita kerättäviä tapauksia siellä ei näkynyt. Kerroin, että pysyttelemme edelleen päätöksessämme jatkaa punktioon joten aika varattiin ja sain ohjeet viikonlopun pistoksille. Tänä iltana meni vielä Puregonia ja Cetrotideä, huomisaamuna puolestaan laitetaan viimeinen satsi Cetrotideä ja illalla klo 22 puolestaan Pregnyl joka aikaansaa ovulaation. Sunnuntaina koittaa kauan kaivattu lepopäivä, mikä varmaan tulee tarpeeseen sillä maanantaiaamuna aikaisin menemme itse toimenpiteeseen.

En enää panikoi punktiota samoin kuin aiemmin. Jotenkin nurinkurisesti edellisen ultran huonot uutiset auttoivat laittamaan tätä koko toimenpidettä ja prosessia oikeisiin mittasuhteisiin. Loppujen lopuksikin kyse on vain noin 10 minuutin mittaisesta toimenpiteestä, johon saan mennä pää kivasti pöllyssä kiitos kipulääkkeiden ja Diapamin, ja josta kyllä pitäisi toipua suhteellisen nopeasti. Moni ramppaa tällaisessa monta kertaa vuodessa. Lisäksi tänä aamuna lääkäriä odotellessa luin Vauva-lehdestä eräästä sankarinaisesta, joka oli luovuttanut lahjamunasoluja 5 kertaa. Siis viisi kertaa! Eikä hän edes saanut siitä omaa vauvaa palkkioksi, vaan teki sitä ihan hyvää hyvyyttään jonkun tuntemattoman lapsettoman pariskunnan hyväksi.

Aiemmin lääkäri kertoi, että hormonihoitojen välissä suositellaan periaatteessa pidettäväksi välikuukausi, mutta ei kropan toipumisen vuoksi sillä kroppa kyllä kestää, vaan lähinnä henkisen hyvinvoinnin kannalta. Olen miettinyt tämän jutun niin, että jos tästä hoidosta ei tule yhtään hedelmöittynyttä alkiota tai ne eivät kiinnity, pyydän päästä hoitoon samantien uudestaan. Nyt tuntuu, että jaksan kyllä, sillä hitunen toivoa muutaman piikin kanssa on parempi kuin ei toivoa ollenkaan.

Mutta päätin myös, että jos tästä rumbasta vielä saadaan yksi Pikku Kakkonen aikaiseksi, niin sitten saavat hoidot jäädä osaltani ikiajoiksi! Kolmosesta olemme aika ajoin puhuneet, mutta se saa varmaankin jäädä herran haltuun eli tulee jos on tullakseen luonnollisin keinoin. Toisaalta tuntuu ennenaikaiselta murehtia kolmosesta jo tässä vaiheessa, mutta itseäni helpottaa kun olen tehnyt päässäni jonkin ratkaisun ja jotenkin tuntuu, että enää tarvitsee kestää vain yksi tai kaksi hoitoprosessia ja sitten se on osaltani lopullisesti ohi :)

maanantai 14. lokakuuta 2013

2. IVF-hoito: Tasan ei käy onnen lahjat

Tänään meillä oli ensimmäinen ultra piikitysten alettua. KP 6 ja piikityspäivä nro 5. Etukäteen vähän jännitti, mutta luotin siihen että masussa on kaikki hyvin sillä varsinkin eilen pullotus alkoi kunnolla tuntua ja alavatsassa "täysi" olo.

Valitettavasti saimme kylmää vettä niskaan. Vasemmalla puolella oli 1 ainoa follikkeli, oikealla puolella toinen + 1 kysta. Lisäksi 2 pientä yksilöä yritti kasvaa siellä oikealla puolella, mutta lääkärin mielestä ne olivat sen verran pieniä että tuskin ehtivät tähän mukaan.

Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa? Ainakin sitä, että jos punktio tehdään niin sieltä saadaan arviolta 2 follikkelia kerättyä ja pakastimeen ei ainakaan jää mitään vaikka molemmat sattuisivatkin hedelmöittymään. Tulos oli todella kova pettymys, sillä tietysti ajattelimme että tällä kertaa saalis on edellistä hoitoa parempi koska lääkitystä oli lisätty ja ylipäätään hoitoa kohdennetty edellisen kokemusten perusteella paremmaksi.

Lääkäri antoi 3 vaihtoehtoa:
1) hoito keskeytetään ja koitamme ovulaation aikaan luonnollisin keinoin kotona. Seuraavassa kuussa hoitoa voidaan kokeilla uudelleen.
2) lääkitys lopetetaan ja maanantaina tehdään inseminaatio, eli punktio jää väliin
3) jatkamme hoidon suunnitelman mukaisesti loppuun

Minä olen tavallisesti ollut se, joka hoitaa puhepuolen lääkärin vastaanotolla, mutta tällä kertaa olin niin typertynyt etten tahtonut saada sanaa suustani. Alkaa olla jo vaikeuksia uskoa tätä epäonnen määrää. Onko universumilla jotain hampaankolossa meidän raskautumista vastaan..?

Mitä enemmän asiaa mietin, sitä varmemmin tulen siihen lopputulokseen että en voi antaa periksi nyt. Jos lyön hanskat tiskiin, torpedoin melko varmasti tämän kierron raskautumismahdollisuudet sillä en usko luonnollisen raskautumisen mahdollisuuteen enkä oikeastaan inseminaatioonkaan. Pakko yrittää, vaikka ajatus tuloksettomasta punktiosta kylmää. It's now or never!

Onko lukijoiden joukossa kohtalotovereita? Mitä itse olette tehneet (/tekisitte) vastaavassa tilanteessa?

torstai 10. lokakuuta 2013

Piikkiä pehvaan & hautomo pystyyn

Soittelin tiistaina klinikalle jutellakseni lääkärin kanssa jatkosta, ja sieltä lohduteltiin että on ihan tavallista että Lugesteron lykkää kuukautisia ja usein ne kuulemma alkavat 1-3 päivän sisällä lääkkeen lopettamisesta. Suureksi yllätyksekseni lääkäri ei nähnyt mitään estettä pistoshoitojen aloittamiselle jos ne tosiaan alkavat tuon aikarajan puitteissa. Ja kuinkas ollakaan, samana iltana alkoi tiputtelu. Keskiviikko puolestaan laskettiin viralliseksi ensimmäiseksi kiertopäiväksi koska edellispäivän vuoto alkoi niin myöhään.

Ja tämähän tarkoittaa sitä, että.......

......saimme sittenkin aloittaa uuden IVF-hoidon! Jippii!! :D :D

Eilen aamulla kun heräsin, olo oli kuin pikkulapsella jouluaamuna. Aamukuuden jälkeen kun kertaalleen havahduin syvästä unesta, en enää pystynyt nukahtamaan uudelleen sillä mielessä pyöri vain uudet pistokset ja koko tämä pian alkava prosessi. Jännitti silleen hyvällä tavalla :)

Illalla kipaisin apteekkiin hakemaan ensimmäistä lääkesatsia ja maksoin kultaa & timantteja pelkästä ensimmäisestä erästä. Kannoin sitä ylivarovaisena peläten koko ajan, että takuulla tipautan sen jostain viemäristä alas tai kompastun ja se putoaa kuralammikkoon. Pääsin kuin pääsinkin onnellisesti kotiin niiden kanssa, ja tunti sitten pistimme ihka ensimmäisen piikin masunahkaan. Tästä se alkaa!

Neljän viikon päästä ajattelin tehdä positiivisen raskaustestin :)

maanantai 7. lokakuuta 2013

KP 34 & Epäonninen hoitoprosessi

Tänään on menossa KP 34 ja soitin heti aamusta klinikalle, koska rupesin jo huolestumaan tästä kierron mitasta. Vielä on liian tuoreena mielessä se elokuinen kierto, jonka jälkeen tuli pakollinen välikuukausi koska ovis tuli heti kuukautisten perään.

Klinikalta neuvottiin tekemään tänään se digitaalinen Clearbluen testi, jota olen jemmannut juuri tätä tarkoitusta varten. Jos se näyttäisi negatiivista, niin tämän päivän Lugesteron-annosta ei tarvitsisi enää ottaa ja koko lääkityksen voisi lopettaa tähän paikkaan. Tein testin puolisen tuntia sitten, kun olin koko illan istunut jalat ristissä ja yrittänyt kestää 4 tuntia jotta HCG-hormoni ehtii varmasti nousta.

Negatiivistahan se näytti, "not pregnant".

Joten missä ne kuukautiset oikein luuraavat?!

Hoitaja varoitteli, että nyt kannattaa varustautua siihen, että uutta hoitoa ei välttämättä sittenkään pysty aloittamaan heti tähän perään. Mikä takaisku, ja niinhän tässä varmaan tulee nyt käymään. Juttelen vielä huomenna lääkärin kanssa kun soitan testauksen tulokset, mutta tuskinpa sieltä mitään ihmekäännettä pystytään lupaamaan.

Goodbye kesäkuun laskettu aika, samoin heinäkuu. Elokuuhun sitten ladataankin isot toiveet.

Jos tästä jotain positiivista yrittää etsiä, niin meidän tilin saldo kiittää yhdestä välikuukaudesta, samoin työkalenteri....

Sillä välin, nyt pitäisi saada se Täti käymään täällä jotta päästään asiassa eteenpäin!

lauantai 5. lokakuuta 2013

Uutta päin, uudella asenteella

Viime kuukaudet olen ollut niin allapäin ja surullinen, erityisesti viimeiset viikot, että alkaa oikein itseäkin kyllästyttää. Olen antanut itseni uppoutua liikaa tähän kakkosprojektiin omien voimavarojeni kustannuksella, mutta nyt se on loppu! En aio missään nimessä lopettaa yrittämistä, mutta homman on muututtava.

On aikataulupaineita, kulupuolen kohoamista tähtitieteellisiin lukemiin, Sintille kaveria - paineita, you name it...!

Olen koittanut takoa omaan kallooni, että noille asioille en voi mitään ja mitä enemmän murehdin, sitä enemmän kaivan itselleni kuoppaa. Stressistä ei tunnetusti ole apua lastentekopuuhissa ;)

Elämä on kuitenkin todella hyvää juuri nyt. Meillä on maailman ihanin pikkutyttö, jota ei enää tarvitse joka sekunti hoivata ja jopa omille harrastuksillekin jäisi aikaa. Vuorovaikutus oman lapsen kanssa vaan lisääntyy ja sieltä tulee kaikkea ihanaa, kuten:

"Tykkäätkö äidistä?"
"Joo", ujo hymy ja tiukka halaus :)

En saa - korjaan: minulla ei ole oikeutta - valittaa!

Elämä on hyvää. Seuraavasta hoidosta meitä lykästää kun sinne laitetaan 2 alkiota ja ensi vuoden puolella saatamme jopa valittaa, että niitä lapsia tulikin liian monta :D Joka tapauksessa, nyt tämä onnistuu. Olen varma siitä.


P.S. KP 32 ja täti edelleen karkuteillä, mutta raskaustestissä koko ajan tukevasti yksi viiva. Viivytys ei haittaa, sillä nyt saadaan tuurilla punktiopäivä hivutettua miehen työmatkan ohi jolloin ei tarvitse murehtia pakastesperman kanssa pelaamisesta. You see - paistaa se päivä joskus risukasaankin!

perjantai 4. lokakuuta 2013

Neiti S:n huone

Tänä syksynä meillä on ollut projektina päivittää Neiti S:n huonetta vähän isomman tytön tilaksi. Siihen olennaisena osana on kuulunut pinnasängystä eroon pääseminen ja jatkettavan sängyn ostaminen. Pohdin sitä tässä postauksessa, ja tosiaan kuten siinä vaiheessa jo vähän aavistelinkin: "voittajaksi" valikoitui Unipuun Jatkopuusänky. Aika pian kävimmekin sen tilaamassa Askosta kun siellä koittivat -25% alepäivät, mutta itse sänkyä meillä ei ole vieläkään! Unipuun tuotteet ovat näköjään nyt niin suosittuja, että siellä on tällä hetkellä todella pitkä toimitusaika. Omamme olisi näillä näkymin saapumassa noin kahden viikon päästä, mitä todella toivon, sillä siinä vaiheessa on kulunut ostohetkestä yli 6 viikkoa. Pienenä vinkkinä siis samaa sänkyä havitteleville: olkaa nopeita jos teillä on kiire :)


Toiveissa oli ostaa sänkyyn joku ihanan hempeä vaaleanpuna-sävytteinen päiväpeitto, erityisesti nettikaupoista olen koittanut sitä etsiä mutta aika laihoin tuloksin. Kyselin eräältä ystävältäni, joka on 3 pienen lapsen äiti, että mistä hän on omilleen päiväpeittoja hankkinut, mutta hän oli sitä mieltä että kyseessä on maailman turhin ostos :) Kuulemma heillä levitetään vain aamuisin pussilakana siististi sängyn päälle ja avot.

Suoritetaanpa siis gallup: kuinka moni teistä pienten lasten (alle 4 v) äideistä petaa lapsen sängyn päiväpeiton kanssa? 

Työlästähän se varmasti on, mutta edelleenkin mieli halajaa S:lle päiväpeittoa ja ajattelin huomenna käydä vilkaisemassa kangaskauppojen valikoimat. Jos ei muuten, niin teettämällähän viimeistään saa mieleisen...

Projekti numero 2 on minikeittiön hankinta. Erilaiset koti- ja keittiöleikit ovat tytölle todella tärkeitä ja kaikissa kyläpaikoissa neiti rientää silmät kiiltäen minikeittiöiden kimppuun, eikä meinaa millään väsyä niiden kanssa leikkimiseen. Päätimme siis kauan sitten, että joululahjaksi S saa sellaisen lahjaksi. Tässä olisi aivan unelmayksilö:


Miehen mielestä tuossa Kidcraftin keittiössä on vähän liikaa kaikkea. Hän pitäisi paljon enemmän vähän yksinkertaisemmasta versiosta kuten tämä Ikean Duktig.


Kummasta itse pidät enemmän? :)

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Voi tätä piinapäivien piinaa...!

Kylläpä odottavan aika on pitkä. Niitä kuukautisia ei kuulu vieläkään, vaikka nyt on menossa jo kiertopäivä 29 ja merkkejä on koko ajan! Ei tämä silti raskauttakaan enteile, sillä olen tehnyt koko tukun testejä ja kaikkiin piirtyy välittömästi mitä räikein yksinäinen punainen viiva ennen kuin edes kissaa ehtii sanoa.

Ei tästä oikein voi tulla muuhun tulokseen, kuin että reagoin todennäköisesti aika herkästi noihin Lugesteroneihin. Tässä annostus ja kierronkulku:

edellinen PAS:
positiivinen ovistesti KP 17
PAS KP 20
kierron pituus kolmella Lugella 33 päivää

tämä PAS:
positiivinen ovistesti KP 14
PAS KP 17
kahdella Lugella nyt menossa jo KP 29

Kaiken järjen mukaan tämä kierto olisi vähemmällä Lugesteron-annostuksella lyhyempi. Lisäksi ovuloinkin 3 päivää ennemmin. Jos nyt tämä kierto kuitenkin mukailee tuota edellistä, pituudeksi tulisi noin 30 päivää eli toivon mukaan menkat tulevat viimeistään ylihuomenna. Joka tapauksessa aivan ylipitkät piinapäivät, mur.

Ja arvatkaa mitä tämä käytännössä tarkoittaa: jos tuo laskelmani pitää paikkansa, punktio ja alkionsiirto tapahtuvat molemmat sellaisina päivinä kun mies on pakollisella työmatkalla jota ei voi perua (lennot varattu). Joudun siis menemään punktioon ypöyksin - APU-VA!

Silloin ei auta muu kuin kertoa vanhemmilleni koska en mitenkään pysty lääketokkurassa huolehtimaan neiti S:stä, eikä klinikalta edes päästetä yksin matkaan...Ja toinen jännitysmomentti: miten mahtaa käydä meidän heikkolaatuisen sperman pakastettaessa?

Tämä alkaa olla jo niin surkuhupaisaa ettei voi kuin nauraa.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Täti maatakiertävälle radalle

Perjantaiaamuna kävimme klinikalla uuden hoitokierroksen suunnittelukäynnillä. En alunperin ollut kovin innoissaan sinne paluusta, mutta kun raskaustesti ei alkanut näyttää toivottua tulosta, ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa. Käynnin jälkeen fiilikset muuttuivatkin aivan radikaalisti: pääsimme aivan mahtavan lääkärin hoitoon, joka onnistui omalla olemuksellaan ja asiantuntemuksellaan valamaan meihin uutta toivoa. Tuli sellainen olo, että nyt meistä välitetään ja meistä pidetään huolta, että nyt tämä onnistuu.

Kävimme perinpohjaisesti läpi aiempaa hoitosuunnitelmaa, mitä on tehty ja miten, mikä onnistui ja mitä pitäisi parantaa. Lääkeannostusta säädettiin niin, että nyt punktiosta saataisiin (jos mahdollista) vielä parempi tulos kuin viimeksi. Saimme ajan kanssa kysyä kaikkia meitä huolettavia asioita ja niihin myös vastattiin. Kerroin, kuinka turhautunut alan olla siihen, että joka kerralla kehutaan kuinka mahtava alkio sisään nyt siirretään ja silti niiden huippuluonteesta huolimatta mikään ei kertaakaan kiinnity. Epäilin myös, että minä itse teen jotain väärin tai sisuksissani on jotain pielessä, kun tuollaisten huippuyksilöidenkään kanssa raskaus ei ala.

Lääkäri sai minut vakuuttumaan, että sen enempää ei voi tehdä kuin mitä nyt jo teen. Peruskunnosta ja terveellisestä ruokavaliosta huolehtiminen riittää, ja kun ylipainoakaan ei ole. Alkiot nyt vain ovat sellaisia, että niistä ei voi koskaan tietää mikä todellisuudessa lähtee etenemään ja mikä ei. Samoin monesti päältä päin hyvältä näyttävä yksilö ei sitten todellisuudessa ollutkaan sitä, ja sama toisin päin: usein melko heikkokuntoisistakin saattaa järjenvastaisesti lähteä raskaus alulle. Tarvitaan vain todella paljon onnea mukaan. Jos pelkkään todennäköisyyslaskentaan nojataan, seuraavassa siirrossa meillä pitäisi olla erittäin hyvät mahdollisuudet raskautua.

Toivoin lääkäriltä, että josko jatkossa olisi mahdollista harkita kahden alkion siirtämistä kerralla. Koska suvussani ei ole ollut ennenaikaisia synnytyksiä ja omani jouduttiin jopa käynnistämään yliajalla, enkä ole kärsinyt raskaudenaikaisista supisteluista, kahden alkion alkion siirtäminen on halutessamme mahdollista varsinkin kun emme varsinaisesti kammoa kaksosraskauden mahdollisuutta (10% kahden alkion siirroista). Tämä yhtenä lisätekijänä sai kiven vierähtämään sydämeltäni, ja henkisesti tulee myöskin sellainen tunne, että nyt tähän hommaan tulee ihan uutta vauhtia! (edellyttäen tietysti että tulee tarpeeksi siirtokelpoisia alkioita)

Valitettavasti eilen illalla fiilikset taas romahtivat. Näinä päivinä olen usein todella väsynyt ja voisin nukkua pitkiä yöunia + siihen päälle vielä päiväunia, eikä oikein mikään jaksa innostaa. Tiedostan, että tämän väsymyksen syypää löytyy henkisestä olotilasta. Olen ollut hyvin itkuherkässä mielentilassa, joka suorastaan vyöryy päälle aina näinä piinapäivien viime hetkinä kun epätoivo uhkaa ottaa vallan. En voi estää itseäni tekemästä raskaustestejä, vaikka järki sanoo ettei siitä enää ole mitään hyötyä kun liuskaan ei piirry edes haamun haamun vaan ainoastaan yksi erittäin kirkas punainen viiva.

Olemme olleet miehen kanssa myös aika yksin koko tämän hoitorumban kanssa. Onneksi keskusteluyhteys on toiminut koko ajan, ja meistä on muodostunut jos mahdollista niin vielä enemmän yhteen hiileen puhaltava tiimi. On helpottavaa, että kummatkin meistä ovat samoilla linjoilla eikä kumpikaan ole missään vaiheessa halunnut luovuttaa, vaan päinvastoin nyt pannaan vaan lisää pökköä pesään.

Tänään illalla saatiinkin ensimmäisiä konkreettisia merkkejä alkavista kuukautisista ja epätoivon sijasta minut valtasikin yllättäen helpotus ja rauha. Vihdoin jotain selvyyttä suuntaan tai toiseen! Ei enää tätä hermostuttavaa ja turhauttavaa odottelua, joka ei johda mihinkään. Rupesin heti laskeskelemaan kalenterista piikityspäiviä ja milloin mahdollisesti tehtäisiin punktio ja milloin alkionsiirto. Ne eivät sovi työkalenterin kanssa yhteen millään tavalla, mutta siitä viis - nyt tämä pannaan onnistumaan.

Valtakunnassa siis kaikki ok. Ei loistokkaasti mutta siedettävästi. Nyt pitäisi saada tuo kirottu täti lähetettyä maatakiertävälle radalle mieluiten noin 1,5 vuoden ajaksi...

torstai 26. syyskuuta 2013

Metsään meni

Tänä aamuna tein raskaustestin, kuten aioinkin ja tulos oli niin vahva negatiivinen etten katsonut edes tarpeelliseksi laittaa siitä kuvaa tänne. Se veti kieltämättä mieltä aika matalaksi, sillä en millään usko sen tuosta enää positiiviseksi muuttuvan.

Niinpä soitinkin heti aamusta klinikalle ja nyt meillä on aika varattuna huomisaamuksi uutta hoitokierrosta varten. Kuten etukäteen päätimme, vaihdoimme samalla lääkäriä ja nyt aloitamme ikään kuin puhtaalta pöydältä koko touhun. Valitettavasti tiedän vähän liian tarkkaan mitä on luvassa joten en ole asiasta kovin innoissani. Erityisesti ajatus punktiosta saa polvet veteliksi...hrr...mutta ei auta kuin purra hammasta ja kestää.

Jos kuukautiset alkavat lauantaina, sunnuntaina pääsemme piikittämään ja siitä parin viikon päästä koko homma on jo ohitse.

Toki tässä on vielä pikkiriikkinen raskauden mahdollisuus, ja sitä varten asia on varmistettava ennen piikityksen aloitusta tarkalla raskaustestillä (diginäytöllinen Clearblue odottaa kaapissa...). Tosin siinä vaiheessa kun meikäläisellä on toinen kiertopäivä menossa, ei aiheesta kyllä ole tavallisesti mitään epäselvyyttä :)

tiistai 24. syyskuuta 2013

Nyt ovat hyvät neuvot kalliit

Minun oli tarkoitus kirjoittaa välillä ihan muista asioista, mutta kas kummaa, jatkankin samasta aiheesta...:)

Huomaan hoitokertojen seuratessa toisiaan, että sama kaava alkaa toistua joka kerta. Ensin menen innostuneena mutta silti suht koht kontrolloituna alkionsiirtoon, ja muutaman päivän ajan leijun jossain korkealla kytäten kaikkia mahdollisia oireita jotka voisivat viitata alkion kiinnittymiseen. Pian oireiden puute saa aikaan plääh-fiiliksen jossa vellon huolellisesti pari päivää, kruunaten kaiken loppujen lopuksi negatiivisella raskaustestillä.

Nyt olen parhaillaan saavuttamassa juurikin tuota plääh-fiilistä. Eka päivät siirron jälkeen vatsa tuntui todella kummalliselta (kuten kevään keskenmenoon johtaneessa raskaudessakin) ja tunsin useita kivun vihlaisuja alavatsassa erityisesti sunnuntain tietämillä. Tänään vatsan olotila on tasapainottunut täysin, kivut ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen ja mikään ei voisi tuntua normaalimmalta. Järki sanoo, ettei niitä raskausoireita välttämättä vielä tule, mutta nyt kaivattaisiin kipeästi jotain evidenssiä sillä en voi välttyä tältä tunteelta että alkio on taas päässyt karkaamaan kohdun suojista.

Kuten aiemmin postailin, siirto tehtiin perjantaina ja kuukautisia odottelen alkavaksi akselilla lauantai-tiistai. Tarkkaa päivää on vaikea sanoa kun kierto ei ole vieläkään aivan täysin normalisoitunut. Tästä seuraa se, että meidän pitäisi saada uudesta IVF-hoidosta reseptit kouraan + pisto-opetus aika nopeasti jotta pääsemme piikittämään välittömästi jos menkat sattuisivat alkamaan viikonloppuna kun klinikka on kiinni.

En halunnut pyytää reseptiä edellisen käynnin yhteydessä, sillä aiomme tosiaan vaihtaa lääkäriä sopivasti nyt kun uusi hoito on alkamassa. Mielellään en pistäisi enää jalkateräänikään kyseisen klinikan ovesta sisään jos sen vain voisin välttää, mutta uhkaavasti alkaa näyttää siltä viikonloppu lähestyy enkä haluaisi ottaa riskiä hoitokierroksen missaamisesta...(ja huomautan että minulla ei ole mitään koko paikkaa vastaan mutta alan tulla allergiseksi tälle koko prosessille, hmph)

Suunnittelimme miehen kanssa, että tekisin raskaustestin torstaiaamuna jolloin jää aikaa buukata visiitti klinikalle joko torstaille tai perjantaille. Aikaero lääkärin antamaan "sallittuun" testauspäivään eli 5.10 on suorastaan naurettava! Onkohan tuossa testaamisessa vielä mitään järkeä...?

Mitä neuvoisitte, arvon lukijani? :) Kaikki vinkit ja uudet näkökulmat otetaan kiitollisena vastaan!

perjantai 20. syyskuuta 2013

Jännät paikat Vol II

Kyllä eilen osattiin taas pitää hullua jännityksessä. Edellisen postauksen lukeneet muistanevat, että labrasta ei nimenomaan saanut tulla sitä tiettyä puhelua meidän vimosesta alkiosta jota oli tarkoitus sulatella siirtokelpoiseksi. Kaksi kertaa iltapäivällä pirahti puhelin tuntemattomasta numerosta ja juoksin kesken palaverin sydän kurkussa vastaamaan, varmana siitä että nyt koitti kohtalon hetki.

Molemmilla kerroilla pääsin pälkähästä, mutta sydänparka ei meinannut asettua millään. Nakutteli vaan pelästyneenä menemään tavallista kiivaammin. Iltaan mennessäkään en tahtonut uskoa, että peli on selvä vaan kehittelin mielessäni teorioita siitä kuinka alkio taatusti yön aikana menee kupsahtamaan kun valvovat silmät ovat jättäneet sen yksin. Ei siis ihmekään, että uni ei millään tullut silmään ja tunsin suoranaista fyysistä kuvotusta kun olin niin hermostunut.

Onneksi aamu töissä meni kiireisesti joten en enää ehtinyt keskittyä ajattelemaan näitä tuomiopäivän ajatuksia. Kun pääsimme klinikalle, sieltä kerrottiin heti kuinka alkio on kerta kaikkisen huippuluokkaa ja jakautunut upeasti. Heti sulatuksen jälkeen se jakautui 8-soluiseksi, sitten 10-soluiseksi ja tänään aamulla se oli jakaantunut niin pitkälle ettei soluja pystynyt enää laskemaan.

Kerrankin jotain positiivista!

Sinne tämä solumöykky sitten siirrettiin, syvälle kohdun uumeniin ja vielä ultralla todettiin että siellä se sievästi köllötteli ilmakuplien keskellä. Taas kerran sain kotiinviemisiksi sanat, että näyttää todella hyvältä, siirto meni täydellisesti ja ei ole mitään syytä miksi alkio ei voisi kiinnittyä. Toivottavasti onni on tällä kertaa myötä, sillä se näyttää olevan ainoa asia josta tämä homma on enää kiinni.

Nythän se jännittäminen siis vasta alkaakin! :)

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Jännät paikat

Viime päivinä olen yrittänyt käyttää aikaa mukavien asioiden tekemiseen. Olen jopa ryhtynyt taas pitämään kunnostani huolta, sillä tuntuu että nyt ovat kaikki keinot tarpeen mielialan ja oman olemuksen kohottamiseksi.

Joku vinkkasi aiemmin kilpirauhasarvojen tsekkauksesta ja viikko sitten sain uudet lukemat. Kun helmikuussa TSH oli 3.4, nyt se oli pudonnut lukemaan 1.9. Endokrinologin mielestä tämä on tosi hyvä arvo ja sen mukaan vajaatoimintaa ei nyt ole. Päätin, että niin kauan kuin tämä kakkosen yritysrumba kestää, käyn tarkistuttamassa arvot vähintään kerran 3kk:ssa ihan kaiken varalta.

Klinikalla kävin ultrassa sekä viime perjantaina että tämän viikon maanantaina. Näkymät olivat aivan loistavat, ja lääkäri veikkaili että ovulaatio tapahtuu tänään eli keskiviikkona (KP 15). Ryhdyin tikuttamaan jo sunnuntaina ja niin kävi, että positiivinen tulos rävähti näytölle eilen illalla. Tänään kilautin klinikalle ja sovimme, että tulen PAS:iin tulevana perjantaina.

Nyt on siis todella jännät paikat, sillä huomenna meidän vihoviimeinen alkio sulatetaan pakkasesta! Jos käy niin kehnosti että se kupsahtaa, labrasta soitetaan iltapäivällä. Jos taas ei kuulu mitään on alkio todennäköisesti selvinnyt ja saamme mennä perjantaina paikan päälle. Hui hui sentään...Kunpa se puhelin ei soisi...

Kerroin lääkärille, että en tosiaankaan halua Lugesteronia samaa annosta kuin viimeksi jotta kierto ei taas heittäisi häränpyllyä. Päätimme laittaa saman annostuksen kuin toissa siirrolla eli 2 kapselia päivässä, ja tämä onneksi tarkoittaa samalla sitä, että piinapäivät rajoittuvat noin viikkoon. Tästä saan voimaa kestää siirron jälkeiset päivät, sillä tiedän että ikävän yllärin koittaessa on apukin lähellä: uuden IVF-hoidon piikitykset alkavat saman tien.

Tilastollisestihan 1 kolmesta siirrosta johtaa raskauteen ja nyt olisi käsillä se kolmas. Valitettavasti kaikki sinisilmäisyys ja sokea positiivisuus on jo karissut matkan varrelta, joten koitan olla ajattelematta koko todennäköisyyslaskentaa, sillä näistä ei koskaan tiedä. Yritän ajatella niin, että seuraavan 2kk:n tähtäimellä tulen melko varmasti raskaaksi, mutta tuleeko se tästä perjantaisesta - se on suuri arvoitus.

Pitäkäähän taas peukkuja! (teidän sormiparat ovat varmaan jo ihan puutuneet tässä aikojen saatossa ;) Ja puhelimelle hyssss....

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

KP1

Jep jep, Täti Punainen on taas saapunut kylään. Paino sanalla TAAS.

Jokunen aika sitten panikoin kun PAS:ista ei taaskaan tärpännyt ja kauhuilin tulevia hoitoja. Enpä arvannutkaan, että meillä jäisi kokonainen kierto välistä ja kuinka sellainenkin voi pänniä, kun haluaisi vaan mennä koko ajan eteenpäin.

Nimittäin kävi niin ohraisesti, että kiitos Lugesteronin jättiannosten, kiertoni meni ihan sekaisin ja ilmeisesti ovuloin jo 3 päivää kuukautisten alkamisen jälkeen. Viikko sitten maanantaina (kp 11) menin klinikalle ja valittelin kun kaikki viikonlopun ovisoireet olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Normaalistihan kärsin viikon päivät ilmapallomahasta ja erilaisista kivuista alavatsassa. Silti kolmen päivän jälkeen kaikki olikin jo ohi. Ultrassa näkymät olivat hyvin epäselvät, ja muutaman päivän kuluttua uusittu ultra jo antoi ymmärtää, että ovis oli ollutta ja mennyttä. Mikä pettymys! Kokonainen kierto jäi välistä ja kaikki (vähäinen) toivo jäi luonnollisen hedelmöittymisen varaan.

Tämän viikon maanantaina rupesi sitten tulemaan kummaa vaaleanpunaista tiputtelua. Hetken verran luulin, että kuukautiset alkoivat. Tiistaina tiputteli jälleen, ja manipuloitavissa oleva pääparkani haihatteli luulemaan, että kyseessä voisikin olla kiinnittymisvuoto...olihan kyseessä vasta kiertopäivä 19, ja vielä viikon saisi odotella oikeita kuukautisia. Kunnes, tänään hana aukesi tavalliseen tapaan eikä mitään harhaluulon mahdollisuutta enää ollut. Huoh.

Takana siis todellakin 19 päivän ennätyslyhyt kierto, ja sanonpahan vaan että minulla on muutama erittäin musta ajatus varattuna niille Lugesteroneille, jotka sekoittivat koko mahtavan säännöllisen kiertoni. Ikinä ei ole aiemmin ollut tällaisia ongelmia, ja toivon että tämä alkava kierto on vihdoin normaali. Jos pituus taas heittää, on tosi vaikeata arvioida sopivaa PAS:n ajankohtaa joten se saattaa taas mennä sivu suun mikä ei tosiaankaan kuulosta kivalta.

Olen koittanut viime aikoina miettiä, miten saisin ajatuksia käännettyä pois mahdollisimman paljon näistä lapsentekoasioista, sillä ne tuntuvat vaan synkistävän omaa mielialaa. Valitettavasti tuntuu, että ei ole kovin paljon mistä repiä riemua tällä hetkellä, sillä kesällä sain kuulla, että tulen menettämään työpaikkani (kyllä, YT-aalto pyyhkäisee myös Veronan mennessään) ja viikko sitten mies sai hieman vastaavantapaisia huolestuttavia uutisia. Perhekoon kasvattamisen lisäksi siis mukana on jatkuva huoli omasta toimeentulosta ja se, olemmeko valmiita repimään koko perheemme irti kodistamme ja kotipaikkakunnaltamme varmistaaksemme uudet työpaikat. Liian paljon pohdittavaa, liian vähän aikaa ja monenlaista stressinaihetta.

Vauvajuttuihin palatakseni, mukaan on hiipinyt myös pieni pettymys klinikan toimintaan. Edelliskerralla kaikki meni loistavasti, mutta nyt hoitosuhteen pitkittyessä sitä alkaa huomata kaikenlaisia asioita. Omalääkärimme on mukava, mutta luonteeltaan melkoinen hössö ja lisäksi valitettavan kiireinen. En ole voinut välttyä siltä tunteelta, että lääkärimme ei oikein ehdi lukea tietojamme koneelta ennen tapaamista ja joudun jatkuvasti selittämään samoja asioita uudestaan. Samoin hän unohtelee merkittäviä hoitohistoriaan vaikuttavia tekijöitä, joiden johdosta välillä mietin että muistaako lääkäri edes koskaan nähneensä minua siellä. Tässä emotionaalisessa tilassa missä olen viime viikot ollut, en koe itseäni aivan tarpeeksi vahvaksi puolustamaan itseäni ja näkemystäni samaan tapaan kuin normaalisti. Olen huomannut puhkevani pillittämään aivan spontaanisti niin puhelimessa kuin lääkärikäynnilläkin (siis klinikan väen kanssa, en muiden) näistä asioistani puhuttaessa, ja muun muassa siitä syystä kaipaisin lääkäriltä vähän parempaa perehtymistä asioihin enkä sitä että minun pitää koko ajan olla skarppina muistuttamassa häntä hoitoon vaikuttavista asioista. Tämän takia sovimme jo miehen kanssa, että hoidamme vielä tulevan (viimeisen) siirron tämän lääkärin kanssa, mutta jos uuteen IVF-hoitoon mennään, vaihdamme lääkäriä. Olemme onneksi olleet jo monen muun kanssa tekemisissä ja tähän asti kaikki ovat olleet todella mukavia ja päteviä, joten huonoja vaihtoehtoja ei ole olemassa.

Jos tässä jollain voi lohduttautua niin sillä, että aika pian pitäisi päästä taas tositoimiin kun tämä uusi kiertokin käynnistyi. Tällä kertaa olen varautunut pikaovikseen ja varustaudun karsealla kasalla ovistikkuja! Testailu käynnistyköön heti kun menkat ovat ohi!

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Lastensänkyä etsimässä

Meillä on parhaillaan kuumeisesti etsinnässä neiti S:lle sänky, jotta pinniksen voisi vihdoin heivata säilytykseen. Sängyn pitäisi olla valkoinen, jatkettava ja modernin tyylinen jollain kivalla "jutulla". Eräs mahtava kandidaatti olisi ollut tämä Ikean Kritter-sänky (josta juuri varoitettiin turvallisuusriskin takia). Valitettavasti tämä hylättiin siitä syystä, että se ei ollut jatkettava. S:n huone on sen verran pieni, että haluan hankkia sinne vain sopivasti ja sopivan kokoisia huonekaluja jotta tilaa jää myös leikkimiseenkin ja ettei huone tuntuisi kaatuvan päälle tavarapaljouden takia. Liian isossa sängyssä saattaa myös tulla pienelle vähän turvaton olo.

Eräs kandidaatti on tämä Askon Lumi-sänky, jota kävin eilen katsomassa. Ikävä pettymys oli, että sänkyyn ei saa mitään lisäosia, ei edes turvalaitaa! Jalkapäätykin on todella matala joten melkoisella varmuudella S tulee putoamaan siitä myllätessään yön pimeinä tunteina.

Yksi ystävä suositteli Unipuu-sarjaa, sillä siihen
voi ostaa melkein mitä lisäosia vaan ja sängystä saa parilla lisäpalalla halutessaan myös kerrossängyn. Lisäksi merkillä on hyvä jälleenmyyntiarvo. Tämän haittapuoli on, että onkohan sänky kuitenkin (tyttölapselle) vähän tylsä...?
(jos tämän ostaisimme, niin ilman tuota päädyn lisäosaa)

Olen katsonut mielestäni jo kaikki tietämäni huonekalukaupat, mutta sopivaa ei vain tunnu löytyvän. Muuramen sänkyä näytin miehelle joka ei sille oikein lämmennyt, ja hintakin on kieltämättä aika suolainen. Olen koittanut katsella myös käytettynä, mutta se vaatii hyvää tuuria ja jostain syystä muillekin tuntuu nyt kelpaavan tällainen kriteerieni mukainen peti :)

Aika olisi nyt varsin otollinen isompien tyttöjen sänkyyn siirtymiselle, sillä S:n viime aikaiset univaikeudet alkavat pikku hiljaa taittua. Koko kesä on ollut mahdotonta hulinointia ja osa siitä lankeaa meidän niskoille, sillä typeryyttämme siirsimme kesälomalla neidin unirytmiä hiukan myöhemmäksi, mikä oli paha virhe. Sen tasoittaminen kesti todella kauan aikaa, sillä tyttö oli selvästi vielä ihan liian pieni.

Noin kuukausi sitten S päätti, ettei enää halua silittelyä eikä koskemista nukutuksen yhteydessä. Sinänsä helpotus, mutta huoneessa piti kuitenkin oleilla siihen asti että hän nukahtaa. Päätimme, että siinä oli sopiva vaihe siirtyä yksinnukahtamisen opetteluun, ja rupesimme hiljalleen hivuttautumaan huoneesta pois. Ensin niin, että istuimmekin pinniksen vieruksen sijasta keskellä lattiaa ja jonkin ajan päästä ihan ovessa kiinni. Sitten siirryimme seisomaan oven ulkopuolelle ja välillä kokeilimme livahtaa siitä pois niin, että ovi oli kuitenkin raollaan. Se ilmeisesti toimi, sillä nykyään olemme S:n kanssa nukutuksen yhteydessä vain viitisen minuuttia, sitten sanomme hyvää yötä ja ilmoitamme pian poistuvamme huoneesta. Tyttö yleensä nukahtaa ovi raollaan, toisinaan kiljuu isiä ja äitiä useinkin mutta jopa yksi peittelykerta saattaa riittää. Toisinaan jopa tuumaa, että "Äiti poit". Mikä helpotus! Nyt kun tällainen taito on hankittu, on jopa toivoa siitä että tyttö ei karkaa sataa kertaa sängystä omin päin sitten kun sellainen mahdollisuus on olemassa.

lauantai 17. elokuuta 2013

Ennätyspitkien piinapäivien surkea loppu

Kuten otsikostakin voi jo päätellä, niin siinä sitten kävi. Uskomatonta, mutta totta.

Muutamia päiviä PAS:in jälkeen tunsin monena peräkkäisenä päivänä erikoisia masunippailuja, ja olin jo varma siitä että ne ovat kiinnittymiskipuja. Jotenkin oli myös sellainen olo, että nyt tärppää...

Klinikalta ohjeistettiin, että raskaustestin saisi tehdä 18.8, mutta en millään malttanut odottaa vaan menin testaamaan ensimmäistä kertaa jo viikko sitten lauantaina. Heräsin yöllä kolmelta aivan mahdottomaan pissahätään jonka johdosta oli pakko nousta ylös ja koska olin muutenkin malttamattomana odotellut aamua, päätin tehdä testin samantien. Todella nopeasti tikkuun alkoi piirtyä vahva negatiivinen tulos, ja katsoin sitä unisin silmin mutta täysin typertyneenä. Uutinen vaati veronsa kadonneiden yöunien merkeissä, makasin siis hereillä kiroillen tätä epäonnea.

Aamulla soitin huonot uutiset eräälle ystävälle. Hän sai taas toiveikkaan olotilan palaamaan lohduttamalla, että testasin aivan liian aikaisin. Todennäköisesti vielä useampi päivä pitäisi odotella, jotta testitulokseen voisi luottaa sillä hormonin nouseminen saattaa kestää.

Tästä alkoi kuitenkin varsinainen piinaviikko, sillä joka toinen tunti ajattelin, että olen raskaana ja joka toinen tunti vaivuin synkkyyteen ja epätoivoon, uskoen siihen alkuperäiseen testitulokseen. Valitettavasti tätä jälkimmäistä olettamaa vahvisti se, että maanantaista alkaen joka iltapäivä vessakäynnin yhteydessä paperiin alkoi ilmestyä häivähdys jotain vaaleanpunaista. Paikka paikoin olotila oli todella ahdistava, töissä pystyin jollain tavalla olemaan mutta työteho oli varmasti surkea sillä kaikenlainen keskittyminen oli tipotiessään. Työpäivän jälkeen kiirehdin takaisin kotiin meidän pikku ilopillerin luo, jopa yksinäiset automatkat olivat välillä tuskien takana mutta kotona aina helpotti.

Soitin klinikalle alkuviikosta ja kerroin huoleni, sieltä neuvottiin tekemään testi jo perjantaina 16. päivä ja soittamaan heti heille tulokset jotta tiedettäisiin mitä jälkihoitolääkkeen eli Lugesteronin kanssa tehtäisiin viikonlopun ajaksi. Tätä lääkettähän määrättiin nyt minulle extra vahva annostus, koska edellisessä PAS:ssa kuukautiset alkoivat normaalikierron mukaisesti kun sen sijaan niiden olisi pitänyt siirtyä viikolla eteenpäin. Mielessäni tuumasin, että tämä oli aivan vihoviimeinen ratkaisu, sillä selvästi sieltä kuukautiset yrittelivät tulla läpi koko ajan, mutta Lugesteron esti. Siinä sivussa minä sain kärsiä ennätyspitkistä piinapäivistä aivan turhaan, mikä oli todella sieltä syvältä jostain...

Keskiviikko totesin, että tämä kidutus saa luvan loppua. Työpäivän jälkeen tein Clearbluen digitaalisen raskaustestin ja taas kerran negatiivisen testituloksen ilmestyttyä näytölle peli oli selvä. Perjantaina alkoivat vihdoin myös kuukautiset.

Olo on tyhjä, pettynyt, epäuskoinen, lähes toivoton, surullinen ja hyvin hyvin väsynyt. Ihan kuin olisin juossut maratonin ja haluan vain käydä nukkumaan. Kertaakaan kaikkien näiden meidän lapsettomuushoitojen aikana en ole käynyt vielä näin syvällä, ja ensimmäistä kertaa myöskin ymmärrän niitä ihmisiä, jotka jossain vaiheessa hoitorumbaa haluavat pitää taukoa koska voimat eivät enää riitä. En silti aio tehdä sitä vielä, käymme 18 päivän kuluttua tekemässä viimeisen PAS:n ja tarvittaessa aloitamme myös uuden hoitokierroksen, mutta odotan tätä kaikkea kauhulla. Miten kykenen, miten selviän.

Vasta jälkikäteen tajuan, miten uskomaton munkki meillä kävi Sintistä. Heti tuoresiirrosta raskaaksi! Soitin torstaina huonot uutiset klinikalle ja esitin varmaan saman kysymyksen, minkä hoitaja oli kuullut miljoona kertaa aiemminkin. Miksi viimeksi, muttei nyt? Nyt meille on tehty jo 2 siirtoa eikä vieläkään raskautta. Hoitaja lohdutti, että hän luokittelisi tämän vain huonoksi tuuriksi....

Toivotaan, että se huono tuuri vihdoin väistyy sillä minun mielestäni se on tämän vuoden aikana vieraillut meillä vähän liian monta kertaa.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Uusia kuulumisia

Vihdoinkin sain itsestäni sen verran irti, että nyt tulee se jo kesäkuussa lupailemani päivityspostaus. Ihan hävettävän harvoin ehdin nykyisin päivittää, mutta toisaalta nyt en pysty parempaankaan ja mieluummin harvakseltaan kuin ei ollenkaan, vai mitä :)

Kesä on ollut ihanan lämmin ja rentouttava. Kävimme lomamatkalla ja olemme myös nautiskelleet oleilusta omalla kotipihalla, suorittaen erilaisia kodin askareita ja kaikki tämä rennompi elämä on auttanut keskenmenosurujen painumista taka-alalle. 

Meidän ihana S-tyttönen on varttunut hirmuisesti kesän aikana. Juhannuksena teimme hänelle katalan tempun: veimme neidiltä kaikki tutit pois kertalaakista. Olimme suunnitelleet sitä hyvin pitkään mutta aina jotain tuli muka eteen, ja vihdoin juhannuksena se oli toteutettava sillä siitä alkoi meidän kesäloma emmekä todellakaan aikoneet enää ottaa kesälomareissulle niitä mukaan. Kyllähän moni käyttää tutteja vielä pidempäänkin kuin 1,5-vuotiaana, mutta S ryhtyi kyselemään sitä koko ajan enemmän ja enemmän. Jopa kauppareissu ilman tuttia saattoi muuttua kyyneleiseksi ja hammastenkiristelyksi. Jos S olisi ollut hieman isompi, olisimme varmaan kokeilleet tutin vientiä "oravanpoikasille" tai mitä ikinä siihen tarkoitukseen keksitäänkin, mutta jos olisimme ottaneet tutit esille, neiti olisi tahtonut ne kaikki välittömästi itselleen. Niinpä ne lähtivät yhtenä päivänä pois käytöstä ja meidän suureksi yllätykseksi ilta-unille laittaminen sinä iltana kesti 5 minuuttia josta 2 itkettiin kiivaasti "tuttituttiTUTTIII!" mutta unipupu auttoi vihdoin nukahtamaan. Kuukauden päivät tyttö jaksoi aina välillä tiedustella tuttia, mutta lopussa se oli lähinnä kuin heikkenevä muistikuva jostain tutusta ja rakkaasta. Kun vaihdoimme heti puheenaiheen johonkin muuhun, se pian unohtui kokonaan. Ja kuinka paljon helpompaa elämä onkaan nyt! :)

S on myös ruvennut puhumaan todella paljon. Aina näihin päiviin asti olen kirjannut Vauva-kirjaan ylös kaikki hänen osaamansa sanat, mutta nyt 1v 7kk:n iässä se on muuttunut mahdottomaksi. Aina yhtäkkiä kuulemme sanoja, joita emme tienneet hänen osaavankaan ja kaksisanaisten lauseiden lisäksi on tullut myös 3-sanaisia lauseita. Viimeisin näistä on "Ajaa autolla mummolaan", kyllä huomaa mikä on tärkeä paikka :)

Huomenna S aloittaa taas päiväkodin kesätauon jälkeen. Onneksi saimme kuulla, että alkukesän tarhasählinkien jälkeen (sieltä oli mahdollisesti vaihtumassa kaikki hoitajat mutta taisin hieman hiillostaa päiväkodin johtajaa aiheesta...) S:n rakastettu omahoitaja sai jatkaa ja myös toinen tuttu hoitaja palaa ihan pian töihin. Valitettavasti tytön rakkaimmat kaverit vaihtoivat molemmat hoitopaikkaa, mikä varmasti on neidille kova isku, mutta toivon mukaan sieltä löytyy uusia ystäviä joiden kanssa voi touhuta päivät ja muistella kotona heitä vanhemmille.

Kakkosprojektin suhteen tilanne on sellainen, että ainakaan vielä plussaa ei ole kuulunut. Heinäkuussa oli yksi ovulaatio, jonka suhteen PAS-suunnitelmat torpedoi mahdollisimman väärään ajankohtaan buukattu lomareissu. Teimme kovasti töitä sen eteen ns. luonnonmenetelmin, mutta se ei tuonut tulosta ;) Sen sijaan nyt on kovat piipussa, sillä perjantaina kävimme tekemässä vihdoin toisen PAS:n klinikalla ja tässä ollaan taas "teknisesti raskaana"! Nyt pitää vaan odotella, että alkio hoksaa kiinnittyä ja pidellä lujasti kiinni.

Meillä kävi siirron suhteen mahtava onnenkantamoinen, sillä luulimme tämän olevan pakastetuista alkioista viimeinen mahdollinen siirto, mutta näin ei ollutkaan. Meillähän oli pakkasessa vielä 2 pikkuista jotka oli pakastettu sinne yhdessä yhteen olkeen, ja käsityksemme mukaan ne olisi myös pitänyt siirtää yhdessä. Ne sulatettiin torstaina ja toinen niistä oli ehtinyt päivässä jakautua 8-soluiseksi ja toinen 12-soluiseksi. Parempi noista siirrettiin minuun, mutta toinen oli niin elinkelpoinen että se kannatti pakastaa uudelleen (en edes tiennyt että näin voi tehdä!). Luulin lähteväni alunperin klinikalta reseptit kourassa uutta IVF-hoitokierrosta varten, mutta niitä en saanutkaan sillä tarpeen tullessa tuo viimeinen siirretään sitten ensi kuussa :) Kovasti jännitin, että niinköhän niistä molemmat kupsahtavat sulatuksessa mutta kerrankin meillä oli onnea matkassa ja jospa tämä onni riittäisi ihan sinne hamaan tulevaisuuteen asti.

Tulipa pitkä postaus, mutta siinä oli meidän kuulumiset pähkinänkuoressa. Pari päivää sitten luin erään todella ihanan sähköpostin, jonka oli lähettänyt jo alkukesästä eräs lukija. Kuten hänelle vastailinkin, on erittäin mieltä lämmittävää saada postia ja huomata, että vielä joku jaksaa lueskella näitä yhä harvemmaksi käyviä juttujani :) Lämpimiä terveisiä hänelle ja tietysti muillekin lukijoille!

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Keskenmenon jälkeen

Keskenmenosta on kulunut aikaa nyt reilut 2 viikkoa. Omasta mielestäni olen päässyt sen yli yllättävän hyvin ja nopeasti, mutta toki edelleen mieleen pulpahtelee aika surullisiakin ajatuksia. Vaikeimpia ovat ne hetket, kun vastaan tulee raskausmaha ja päänsisäinen laskuri rupeaa tekemään omia laskutoimituksiaan ja ajattelemaan, kuinka aivan kohta minäkin olisin näyttänyt samalta....Pian olisin saanut kiskoa jo jalkaan niitä kesänaikaisia raskausvaatteita joita toissakesänä tuli käytettyä ja säilöttyä kaappiin uutta aikaa odottamaan....Sitten on vain pudotettava itsensä maan pinnalle näistä turhista ajatuksista.

Saa nähdä tuleeko vuodenvaihteessa mieleen taas alakuloisia ajatuksia, kun olisi ollut pikkuisen syntymäpäivä.

Nämä mietteet käynnisti todennäköisesti juuri päällä oleva ovulaatio. Tuntuu hölmöltä, että menossa on selkeääkin selkeämmin käynnissä otolliset ajat juuri nyt kun ei saa yrittää. Tämä kierto olisi kuitenkin vielä maltettava kunnes ensi kierrossa voi taas aloittaa. Ei sinänsä pitkä odotusaika kun pelkäsin paljon pahempaa. Mutta mikä sen sijaan on hyvin ärsyttävää, että seuraavaa PAS:ia saamme odotella ainakin elokuulle saakka. Nimittäin ensi ovulaatio tulee varmaan juuri silloin kun olemme ehtineet lähteä jo ennakkoon varatulle kesälomareissulle, ja sitä seuraava puolestaan klinikan kesätauon aikana! Jos luomuna ei tärppää, on meidän vain odoteltava elokuulle ja toivottava parasta.

Isompi mutta on varmaan se, että ajatus uudesta luomuraskaudesta on ruvennut pelottamaan. Mieleni perukoilla on kehkeytynyt teoria, että ehkä minun ja miehen kehnoilla suvunjatkamistaidoilla ei vaan saa vauvaa aikaiseksi luonnollisella tavalla, että seuraavakin menisi kesken. Eräs ystäväpariskunta on meillä samanlaisessa tilanteessa, paitsi että heillä meni ensin kaksi luomuraskautta kesken ennenkuin he siirtyivät ICSI:in. Olemme keskustelleet aiheesta paljon, ja meillä molemmilla on sama epäilys siitä, että ehkä tällaisilla edellytyksillä luomuvauvaa on erittäin hankala saada. Tästä ekasta keskenmenosta selvisin, mutta miten selviytyisin toisesta??

Näin sekalaisia ajatuksia ilmoille heitellessäni myös eräs toinen asia keskenmenoon liittyen on mietityttänyt ja hieman ihmetyttänytkin. Kerroin tapahtumasta kolmelle ystävälleni tilanteen ollessa akuutisti päällä, ja vain yksi näistä henkilöistä (joka on kokenut saman itse monta kertaa) on aktiivisesti tukenut minua koko ajan. Tämä ystävä soitti minulle noina päivinä joka päivä monta kertaa ja tiedusteli miten menee, ja kuinka tyhjennys etenee. Nämä kaksi muuta erittäin läheistä henkilöä eivät ole kertaakaan sen ensimmäisen keskustelun jälkeen ottaneet asiaa puheeksi, edes tiedustellakseen tuliko komplikaatioita tai miten voin. Joskus tämäkin kieltämättä hieman surettaa :(

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Sintti ja päivähoito

S meni päivähoitoon noin vuoden ja kuukauden iässä, ja se oli yhdenlainen shokki meille molemmille. Olimme olleet aina yhdessä kuin majakka ja perävaunu tytön syntymästä saakka. Olin onneksi varannut tarhaan tutustumiselle viikon verran aikaa ennen työn aloitusta, joten S:n ei tarvinnut olla heti täysiä päiviä hoidossa. Pahaksi onneksi taudit rupesivat jylläämään välittömästi, joten tuosta tutustumisviikosta neiti saikin olla heti viimeiset päivät kotona kuumeen kourissa.

Ihan eka päivät päiväkodissa menivät hyvin, silloin kun olin mukana leikkimässä. Ensimmäisen kerran poistuin sieltä asioille pariksi tunniksi, ja tyttö vilkutti pyynnöstä hyvästiksi, ja jäi tyytyväisenä leikkimään omia leikkejään. Hän ei ollut kuitenkaan tajunnut, että lähden sieltä oikeasti pois, joten n. 20 minuutin kuluttua oli tullut kunnon itkureaktio siihen kun äiti ei löytynytkään. Kohta tyttö tajusikin, että kun tarhassa vilkutetaan, vanhemmat katoavat tosiaan pysyvästi pois joten siitä asti hän rupesi itkemään joka kerta ja kyllä siinä äidin sydäntä raastettiin pahemman kerran kun piti jättää itkevä lapsi sinne vieraille.

Tilanne rupesi helpottamaan kun veimme tytön aina suoraan aamiaiselle. Muistaakseni parin viikon ajan jäimme itse siihen syöttämään ja seurustelemaan, kunnes pikku hiljaa rupesimme poistumaan saman tien. Kun oli kova nälkä, ei ehtinyt niin pahasti itkeä isin ja äidin perään. Pari kuukautta meni niin, että aina päiväkodista haun yhteydessä tyttö tuli vauhdilla luokse, tahtoi syliin ja rupesi heti osoittelemaan naulakkoa, että nyt pitäisi mennä pukemaan ja lähteä heti kotiin. Nyt kun päiväkotia on takana n. 4,5 kk:tta, tyttö tervehtii meitä joko iloisesti tai hajamielisesti, riippuen kuinka kiinnostava leikki on parhaillaan menossa ja toisinaan saattaa kirmailla hihitellen karkuun :) Tätä on jatkunut vähintään kuukauden päivät, ja nyt huomaa muutenkin, että tyttö on sopeutunut tarhaan todella hyvin.

Joskus kysymme aamulla esim. pukiessa, että onko kiva mennä tarhaan. S ryhtyy yleensä heti nyökyttelemään kiivaasti ja ääntelemään "mm mm" (=kyllä) joten tuntuu viihtyvän :)

Meidän päiväkodissa on käytössä omahoitaja-systeemi ja yhdellä hoitajalla on pienryhmässään 4 lasta. Yhteensä koko ryhmässä on 3 hoitajaa ja 12 lasta. Ikähaitari on käsittääkseni vauvoista 3-vuotiaisiin, ja mielestäni S:n ikäisiä lapsia on aika monta. Olin aluksi aika yllättynyt siitä, että meidän omahoitajaksi valittiin sellainen henkilö, joka ei puhu ollenkaan englantia vaikka ryhmästä olisi löytynyt myös englantia puhuvia hoitajia! Käytännössä mies ei pysty kommunikoimaan hänen kanssaan juuri ollenkaan. Muutenkaan tämä omahoitaja ei ole aivan minun tyyppiseni henkilö, mutta olen todennut että S tykkää hänestä kovasti joten on siis jätettävä omat mielipiteet sivuun :) Onneksi tulemme kuitenkin hyvin toimeen, ja Vasu-keskustelussa sain todella paljon arvokasta tietoa neidin kehityksestä.

Vasu-keskustelu järjestettiin maaliskuussa ja omahoitaja kehui Sinttiä aurinkoiseksi ja iloiseksi persoonaksi. Tyttö kuulemma pitää tarhan säännöllisistä päivärutiineista, ja hänellä on siellä jo omat leikit, minkä parissa erityisesti rakastaa touhuilla. Hän on ihan alusta asti jaksanut keskittyä hirveän hyvin erilaisiin lauluihin ja musiikkileikkeihin vaikka on niin nuori. Omahoitaja lauleskelee kuulemma lapsilleen jatkuvasti ja S osaa pyytää häneltä lempilaulujaan :)

Olin aluksi todella huolissani siitä, kun S on niin vaikea nukutettava. Tiedostin, että ryhmässä on monta lasta eikä hoitaja voi antaa aina erityishuomiota vain yhdelle lapselle, mutta onneksi siihenkin asiaan oli löytynyt hyvä rutiini ja hänen tavallaan S nukahtaa usein yhtä nopeasti kuin kotonakin. Kaikesta siitä hälinästä huolimatta neiti vetelee päikkäreitä aina pisimmästä päästä, joten ei voi muuta sanoa kuin että kyllä ne siellä tarhassa osaavat hommansa!

Jossain vaiheessa pohdiskelin myös sitä, että osaakohan S pitää ollenkaan puoliaan sen ison lapsilauman keskellä, kun on omalla tavallaan aika kiltti lapsi eikä ole tottunut puolustamaan itseään. Vasu-keskustelussa omahoitaja kertoi, että S tulee kuulemma hyvin toimeen kaikkien ryhmän lapsien kanssa. Silti neiti ei epäröi puolustaa itseään lelujen kanssa: jos joku tulee riistämään häneltä kädestä lelun, hän painelee hetken päästä perään ja ottaa lelun takaisin itselleen. Olen aivan äskettäin huomannut tämän myös kotona. S:llä on jotenkin hyvin vahva "oikeudentaju" ja häntä haittaa suunnattomasti jos lelujen kanssa ei noudateta vuorotteluperiaatetta. Muutama päivä sitten olimme kyläilemässä ystävien luona jossa oli häntä pikkuisen nuorempi tyttö, joka ei ollut tarhassa eikä tottunut siihen, että toisen kädestä ei oteta lelua. Tyttö oli myöskin hieman puolustuskannalla kun hänen reviirilleen tultiin ja leikittiin ronskisti vaan kaikilla hänen leluillaan. Aina kun S yritti mennä jonkin isomman leluauton kyytiin, tämä pikkuneiti ampaisi väliin tai kävi nappaamassa lelun Sintin kädestä. Siitäkös S heti hermostui ja päästeli tuon tuostakin närkästyneitä kiljahduksia, kun taisi pitää sitä epäreiluna toimintana. Tarkka tyttö! ;)

Sairasteluja pelkäsin etukäteen, mutta meillä niistä kärsittiin kaikista eniten ensimmäisten 1,5 kk:n ajan. Sen aikana kävimme läpi useamman taudin, mutta sen jälkeen on tullut ainoastaan kausiluonteisia flunssia ja jotain yksittäisiä poissaoloja esim. hampaiden johdosta huonosti nukuttujen öiden takia. Usein olemme saaneet onneksi isovanhempia apuun niin ettei ole tarvinnut mennä neuvolasta pyytämään saikkua yhdelle päivälle tms.

Yksi erinomaisen hyvä puoli päiväkodissa käymisessä on se, että S oppii nopeasti uusia taitoja isommilta lapsilta. Juuri ennen tarhan alkua yritimme opettaa S:lle lusikan käyttöä, mutta se ei oikein ottanut tuulta purjeisiin. Päiväkodin alettua tyttö oppi todella nopeasti syömään itse ja muistaakseni maaliskuussa Vasu-keskustelun aikoihin hän ei enää antanut omahoitajan auttaa. Äskettäin kuulimme tarhasta terveisiä, että S juo nykyään mukista ilman nokkamukin kantta. Yritimme sitä myös kotona, mutta tämä sotkua kammoava äiti luopui siitä nopeasti kun yhden aterian aikana kaadettiin 3 maitolätäkköä ympäri pöytää ja lattiaa...on se kumma kun tarhassa ollaan helpommin siivolla kuin kotona ;)

Kaiken kaikkiaan olen erittäin helpottunut siitä, että S viihtyy päiväkodissa niin hyvin. Tämä olisi voinut mennä toisinkin, joten pitää olla tyytyväinen kun siellä on mukavaa tekemistä ja seuraa. Näin jälkiviisaana totean, että mielestäni parempi aloitusikä olisi ollut n. 1v3kk - 1v6kk:tta. Ehkä sitten seuraavan kanssa (jos se meille vielä suodaan), meillä on mahdollista laittaa lapsi päiväkotiin hieman myöhemmin!

Mitenkäs teillä muilla on päiväkodin aloituksen sujuneet ja mitä ongelmia on ilmennyt?

tiistai 21. toukokuuta 2013

Sintti 1v 5 kk:tta

Meidän pikkuneiti vauhtihirmu täyttää huomenna vuoden ja viisi kuukautta, hurjaa! En ole pitkään aikaan kirjoitellut neidin kuulumisia, ja nyt se toimiikin sopivana piristyksenä ajankohtaan nähden.

S on edelleen ihanan aurinkoinen persoona, kova hymyilemään ja vitsailemaan. Hän on aina valmiina leikkimään piilosta ja meneekin usein itse nurkan taakse piiloon vain tullakseen sieltä kohta ulos ja huutaakseen "Poo!" tai "Kukkuu!". Lempileikkejä ovat myöskin palloleikit, palapelit, palikoiden kasaaminen ja purkaminen ja ylipäätään tavaroiden loputon järjestely: laatikosta pois ja takaisin laatikkoon. S on myöskin erittäin tyttömäinen tyttö siinä suhteessa, että hän rakastaa kenkiä! On hyvin tärkeä hetki, kun kengät puetaan ja riisutaan, mutta neiti leikkisi niillä hyvin mielellään myös muulloin, mikä usein saa aikaan itkua kun tiukkis äiti ei anna räplätä likaisia ulkokenkiä vaan huvin vuoksi.

Neiti aurinkoinen osaa muuttua sekunnissa auringosta äänekkääksi hirmumyrskyksi, jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaan. Näinä päivinä useimmiten harmistusta aiheuttaa se, kun ei saa mennä ulos. Aurinkoisten kelien myötä neiti vaikka asuisi ulkona, eritoten leikkipuistossa hiekkalaatikolla, liukumäessä tai keinuissa.

Tällä hetkellä kielellinen kehitys on melkein silminnähtävää. Sintti on puhunut sanoja jo useiden kuukausien ajan, mutta niitä tulee koko ajan lisää. Nyt sanavarastoon kuuluvat mm. äiti, ukki, mummu, "maio" (=maito, vesi), "auva" (=hauva, vauva), "pajjo" (=pallo), pupu, auto, potta, nenä, "uu" (=suu), "aippa" (=vaippa), nam nam, kukkuu, "poo" (=pöö), "uutto" (=juusto), "puujo" (=puuro), "manga" (=mansikka), "muni" (=mustikka, kananmuna), "paani" (=banaani), tyttö, poika, täti, "a-a" (=kakka tai pissa vaipassa), tutti, kiitti, ei, "oppu" (=loppu), kala, kukka, "puti" (=tipu), "paitti" (=kaappi), tähti.

Lisäksi tyttö toistelee koko ajan mitä ikinä kuulekaan, auta armias jos pyytää toistamaan niin neiti on heti innolla mukana :) Nyt hittinä ovat ihmisten nimet, mm. päiväkodin omahoitajan nimi tuli aivan äskettäin, ja lähimpien tarhakavereiden nimiä tyttö toistelee usein kotona.

Jos joku sana tuntuu vaikealta, S jättää yksinkertaisesti sanan lopun pois:
muurahainen --> muuja
hämähäkki --> hämä

Kaksikielisyys on yhtäkkiä lakannut hidastamasta S:n kielenkehitystä. Aikaisemmin huomasi selvemmin, että kielet sekoittivat oppimista, mutta ehkä tyttö on omaksunut luontevammin suomen kielen koska kuulee sitä niin paljon. Silti hän oppii hiljaa taustalla myös toista äidinkieltään. On olemassa muutamia sanoja, joita tyttö käyttää ainoastaan isän kielellä, mm. omena, leipä ja isi. Muuten hän käyttää vain suomea, mutta ymmärtää kaiken mitä toisella äidinkielellään puhutaan.

Toisinaan isi ja Sintti käyvät keskenään huvittavia keskusteluja. Käytän tässä esimerkkinä englannin kieltä (joka siis ei ole S:n toinen äidinkieli):
Isi: Look, that's a star. Say star?
S: Tähti. TähtitähtiTÄHTI!
Isi: Isn't that a flower. Say flower.
S: Kukka.
Isi: Flower.
S: KukkaKUKKAKUKKA!

Tutista on tullut meidän perheessä varsinainen rasite viime aikoina. S on niin tutin perään kuin vain olla ja voi, ja jos yhtään tulee paha mieli, sitä aletaan vaatia välittömästi tai itku vain yltyy. Samoin nukkuessa tutin on ehdottomasti oltava paikallaan ja joskus sitä pitää käydä itsekin etsimässä kun tyttö on herännyt tutin puutteeseen eikä sitä unisena löydä. Olemme suunnitelleet jättävämme tutin tänä kesänä pois, tavalla tai toisella. Joko aloitamme ensin niin, että tuttia saa käyttää vain nukkuessa ja jonkin ajan päästä siitä totaalilopetus, tai sitten kaikki kerrasta poikki. Tosin kesähän alkaa olla jo ovella eikä vielä ole tehty asian eteen mitään...

Päiväkodista olen ajatellut kirjoitella jo pitkään, seuraavaksi laittelen siis Sintin tarhakuulumisia nyt kun kokemusta on takana reilut neljä kuukautta :)

maanantai 20. toukokuuta 2013

Lääkkeellinen tyhjennys, osa II

Eilen oli sitten itse se päivä, kun kohdun tyhjentäminen varsinaisesti alkoi. Pientä kevyttä tiputtelua tuli jo lauantai-iltana sairaalassa annetun tabletin johdosta. Sunnuntai-aamuna laitoin ohjeiden mukaisesti 4 Cytotec-tablettia sisuksiin ja todella nopeasti alkoi voimakas vuoto. Muutaman tunnin kuluttua laitettiin 2 tablettia kielen alle, ja siinä olikin sitten koko lääkehoidon osuus. Tuota ennen ja sen jälkeen olen ottanut vain kipulääkkeitä. En ole kovin tottunut Buranan käyttäjä, joten ne muutamat Burana 600:et jotka otin, saivat aina valtavan väsymyksen aikaiseksi, mutta siinähän se aika sitten menikin vähän paremmin nukkuessa.

Vuodon määrää kuvailisin ilmaisulla tavalliset kuukautiset x 3. Tosin olen aina kärsinyt (varsinkin alkuvaiheessa) aika runsaista menkoista, joten tuo ei sikäli ollut aivan niin järkyttävää kuten olin ajatellut. Ällöttävää kylläkin....Kipua pelkäsin etukäteen aika kovastikin, sillä eräs ystäväni on joutunut käymään tämän saman läpi, mutta hänellä nuo lääkkeet aiheuttavat aivan valtavat tuskat sillä kohtu ilmeisesti rupesi supistelemaan niiden johdosta liian voimakkaasti. Hän päätyi lopulta sairaalan päivystykseen saamaan vähän vahvempia troppeja tuosta selviytyäkseen. Luojan kiitos noin ei käynyt minulle. Otinkin aina reippaasti kipulääkettä kun jotain rupesi alavatsassa tuntumaan, sillä siihen rohkaistiin myös sairaalassa koska lääkkeiden vaikutus ottaa aina oman aikansa ja siinä välissä kipu saattaa ehtiä yltymään liikaa.

Todella nopeasti vuoto tasaantui tavallisten kuukautisten tasolle, muistaakseni jo eilisiltana ja nyt se on  varsin kohtuullista. Olo on kuitenkin todella uupunut, enkä ole aivan varma mistä se eniten johtuu. Se alkoi jo perjantaina liittyen varmaan silloin eniten henkiseen järkytykseen, ja eilen kai siihen prosessiin mitä keho joutuu nyt käymään läpi. Tänään jouduin lähtemään asioille, (itse asiassa erääseen toiseen varsin epämiellyttävään toimenpiteeseen jota en kehdannut peruakaan, ja joka vieläpä ikään kuin kruunasi kaiken tämän viimeaikaisen fyysisen kärsimyksen) ja totesin, että olen kuin lihanuijan runtelemaksi joutunut yksilö. Vatsa oli kuin jauhelihaa ja jalat hyytelöä. Olin varmaan melkoinen näky kun vaapuin (vieläpä korkkarit jalassa, pöljä) hiukan horjuvin askelin ja hitaasti kuin eläkeläismummo, kun nopeammin en jaksanut/uskaltanut edetä.

Kotiin ajaessani mietin, että mitähän lohturuokaa sitä keskenmenoon voisi syödä...? Oikein mikään ei houkuttanut, mutta päädyin kuitenkin sipseihin. Olo on yllättävän alakuloinen vaikka etukäteen päätin, että en antaudu liikaa synkistelemään. Ilmeisesti sitä oli ehtinyt niin hyvin jo innostua vauvan tulosta, ja lisäksi tällainen itse tehty lääkkeellinen tyhjennys oikein hieroo sitä vasten kasvoja. Omalla tavallaan lauantai oli kaikista pahin päivä, kun pänttäsin sairaalasta saatuja ohjeita, ja mietin kuinka älytöntä on, että tämän joutuu tosissaan vielä itse tekemään. Salaa olin kateellinen Eve Hietamiehen "Puolinainen" - kirjan päähenkilölle, jolla kaikki menetetyt tulivat itsestään ulos.

Nyt tämä synkistely alkaa jo kyllästyttää. Millähän sitä piristyisi, onko hyviä ideoita? Kampaaja on jo varattu, kynsienlaittoaika järkätty, mitä vielä...?

Kuinka nopeasti te muut saman kokeneet olette toipuneet fyysisesti (ja henkisesti)? Kun maha on tohjona, ei voi painua oikein lenkillekään reippailemaan. Toivottavasti tämä menee pian ohi.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Lääkkeellinen tyhjennys

Tänään kävimme sairaalassa kontrollissa, eilen vihdoin soittivat lähetteen saatuaan. Olin yhtä tärisevää hermorauniota kun istuimme odotusaulassa, niin paljon minua jännitti sillä olihan olemassa silti se pieni toivonkipinä...

Itse tutkimus tehtiin alakautta ultralla. Vaikka sitä kuinka muuta toivoi, näkyi ruudulla vain tyhjä möykky. Minun vauva, vauvavainaja, josta oli elämä jo paennut. Siinä vaiheessa itku vihdoin tuli, ensimmäistä kertaa koko tämän episodin jälkeen. Pakko oli uskoa, kun sen omin silmin näki. Ja heti perään ihmetellä, että milloin se syke oikein oli loppunut. Enkö tosiaan tuntenut tai aistinut sitä millään tavalla itse.

Kaikki oli siis mennyt juuri niinkuin alkuperäinen ultraajatäti sanoi, valitettavasti.

Onneksi tutkimuksen suorittanut mieslääkäri oli aivan ihana ja empaattinen tyyppi. Puhui kauniisti ja ymmärtävästi, ei yrittänyt passittaa nopeasti huoneesta ulos ja seuraavaa potilasta tilalle. Hoitaja puolestaan kantoi paperia poskien pyyhkimistä varten.

Nyt sitten on menossa lääkkeellinen tyhjennys, ensimmäisen lääkkeen eli kohdunsuuta valmistelevan Mifegyne-tabletin sain jo sairaalassa. Muita lääkkeitä sain mukana kokonaisen paketillisen, ne pitää aloittaa sunnuntaina ja ne viimeistään käynnistävät vuodon.

Oma olo on katkipoikkiväsynyt ja hiljaisen pettynyt. Kaikkea sitä joutuukin. Onneksi meillä on Sintti, kallis Sintti-tyttönen! Muuten tämä olisikin paljon musertavampaa.