RV 12+1: Alive & Kicking!

Kylläpäs on vierähtänyt pitkä aika siitä kun viimeksi kirjoitin. Viime viikko jää henkilökohtaisiin historiankirjoihini yhtenä stressaavimmista aikoihin! Yritin parantua siitä kovasta taudista, josta kärsin monta päivää mutta jouduin palaamaan töihin lievästi puolikuntoisena (typerää, tiedän!) johtuen kahdesta isosta deadlinesta jotka oli pakko hoitaa ajallaan. Nappailin Panadolia ja koitin toipua, mutta viikonloppu huipentui vielä yhteen henkilökohtaiseen isoon projektiin, joka myöskin oli pakko saada pois alta.

Kylläpä nyt tuntuu taivaalliselta kun kaikki tuo alkaa olla takana, niin työkiireet kuin tautikin! En ole vielä ihan entisessä terässä kuitenkaan, koska olen aika väsynyt joten pari iltaa on mennyt rauhallisissa merkeissä koittaen toipua viime viikon rasituksista.

Tänään eletään raskausviikkoa 12 + 1 ja eilen kävimme 12 viikon täyttymisen kunniaksi omakustanteisessa ultrassa. En osannut ollenkaan odottaa miten ihana ja tunnepitoinen reissu se olisi! Tällä kertaa kuvassa näkyi ihka oikea mutta minikokoinen vauva, joka potkiskeli vimmatusti ja harrasti jotain nyrkkeilyn tapaista siellä sisuksissa :) Sen mitta päästä peppuun oli 5,4 cm ja hoitaja arvioi koko vauvan pituudeksi n. 7 cm. Sykettäkin saimme kuunnella, ja se jumpsutti tasaisesti ja voimakkaasti n. 160-165 lyöntiä minuutissa. Loppuvaiheessa ultrausta vauveli sitten nukahti kaiken sen riehunnan jälkeen. Meidän pieni ♥

En ikinä unohda miehen ilmettä kun hän näki vauvan siellä ensimmäistä kertaa selvästi liikkumassa, eikä enää tarvinnut arvuutella että missä se sydämensyke näkyy. Se hetki on painunut verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi :)

Nyt on vielä helpompi olla kun todellakin tietää, että vauvalla on siellä kaikki hyvin ja se kasvaa vinhaa vauhtia. Viikkojen kriittinen aikakin on pikku hiljaa täyttymässä eikä tosiaan mikään anna viitteitä siihen, että olisi syytä huolestua. Niinpä hiljalleen olemme laajentaneet sen joukon piiriä, joka tietää raskaudesta. Tässä vaiheessa kuitenkin mies on ehkä kertonut useammalle kuin minä, sillä kaikki itselleni tärkeät ihmiset tietävät jo, ja muut voivat odottaa vielä hetkisen aikaa.

Mitä en ollenkaan osannut etukäteen arvata, on että kuinka kaapista ulos tuleminen voi olla yhtä aikaa hämmentävää, jännittävää ja jopa ujostuttavaa. Viime viikolla kerroin yhdelle henkilölle, mutta kahden toisen kohdalla jänistin! En sitten vaan kyennytkään kakaisemaan asiaa ulos järkevällä tavalla, ja toiseen niistä vielä liittyi pelko siitä, että kyseessä oli ehkä mahdollinen pitkäaikaislapseton ihminen. En mitenkään hennonut kertoa uutisiani varsinkin kun ajattelin, että vielä on hyvästi aikaa ennen kuin masu pompahtaa kunnolla ulos. Töissä asia pitäisi salata vielä noin parin viikon ajan kunnes pääsen kesälomalle, ja sen jälkeen onkin ehdottomasti kerrottava koska sitten ei enää mikään kaapu peitä sitä vatsaa :)

Tunnetilat ovat viimeisen parin viikon aikana vaihdelleet huomattavasti. Huomaan kiihtyväni todella nopeasti erilaisista pienistäkin jutuista ja vastaavasti olevani todella itkuherkkä. Melkein asia kuin asia saa minut nyyhkimään, ja olenkin itkenyt katsoessani tv:stä Koirakuiskaajaa, American Idolia ja viimeksi tänään Vihervaaran Annan ääressä ;) Ou mai gaad, mihin tämä herkistely vielä oikein johtaakaan...!

Kaiken kaikkiaan näinä parina päivänä on ollut todella helppoa olla onnellinen. Palautan vain mieleeni sen hetken, kun näimme vauvan pomppimassa kuvaruudulla, ja pepsodent-hymy on taattu. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanon sen taas: kunpa saisin äkkiä tuntea ne vauvan liikkeet, en malta odottaa :)

Niisk potenssiin tuhat! Ja vähän vauvauutisia...

Täällä sairastelut jatkuu. Tästä tuli ihan super ärhäkkä flunssa, vähän niin kuin uumoilinkin, ja kaikista kurjimpia hetkiä elettiin toissailtana. Nenän limakalvot turposivat ihan tukkoon enkä saanut pihaustakaan ilmaa nenän kautta. Tuo turvotus oli niin voimakasta, että sarvikuonon apu loppui siihen. Nukkumaanmennessä itkeä tillitin jo ihan paniikissa kuinka en saa hengitettyä, ja tuo pillitys ei tietenkään kohentanut nenän tilannetta yhtään, päinvastoin. Epätoivoisuuksissani jouduin nöyrtymään ja hakemaan Nasolinin kaapista, ja jo yksi suihkaus molempaan sieraimeen auttoi nukkumaan muutaman tunnin. Ja arvatkaapa tunsinko tuosta syyllisyyttä, vaikka kävinkin etukäteen lukemassa netistä vähän lieventäviä mielipiteitä? Nettikeskustelujen mukaan mielipiteet jakautuvat noin 50-50 että voiko Nasoliniä käyttää raskauden aikana.

Koska olin niin sairas, jouduin sitten lääkärille maanantaina ja samalla tunnustin tämän tekoseni. Ah sitä helpotusta, kun hänkin oli sitä mieltä, että Nasolin ei voi aiheuttaa vaaraa sikiölle! Tuollainen suihkautettava aine päätyy ensisijaisesti limakalvolle, ja verenkiertoon sitä ei ole tarkoitettu ollenkaan. Korkeintaan suihkauksen jämät saattavat päätyä verenkiertoon, mutta määrä on todella vähäinen. (toivottavasti muistin tämän selityksen edes suunnilleen oikein!) Sen sijaan kortisonisuihke on kuitenkin raskauden aikana parempi, joten minulle määrättiin Nasonexia käytettäväksi pari kertaa päivässä.

En ollut aiemmin tiennytkään, että raskaudella on kuulemma tapana pitkittää kaikkia tauteja. Se selittikin sen, miksi olen niin pitkään potenut sitä lämpöilyä ja nyt tämä itse flunssakin tuntuu kestävän pienen ikuisuuden. Onneksi tänään on jo huomattavasti parempi päivä kuin edelliset ja tämä zombeilu loppuu ihan kohta! :)

Pakko kertoa vielä lauantaista, kaikista pahimmasta sairastelupäivästäni, yksi huvittava juttu. Olin niin huonossa kunnossa, että nukuin melkeinpä koko päivän, ja normaalistihan sellaisessa olotilassa ei paljon ruoka kiinnosta. Sen sijaan nyt heräsin aina kahden tunnin välein kiljuvaan nälkään ja oli pakko nousta ylös tekemään jokin pieni välipala, ja sen jälkeen takaisin pehkuihin! Vauva todellakin huolehtii siitä, että se saa tarvitsemansa määrän ruokaa ;)

Olen muuten kuullut noin puolentoista viikon sisään kolmet vauvauutiset, voitteko uskoa. Kaksi näistä pariskunnista on niitä, jotka menivät viime kesänä naimisiin kuten mekin. Enää yksi pariskunta on jäljellä ja olemme aivan varmoja, että kun muutaman viikon kuluttua tapaamme, heillä on myös jotakin kerrottavaa :) Jos kaikista näistä viime kesän pariskunnista olettaa yrityksen alkaneen häistä, sijoittuu keskimääräinen yritysaika n. 5-10 kk:n väliin, ja kaikista nopeimpia olivat kaikista vanhimmat naimisiinmenijät! Eli meistäkin n. pari vuotta vanhempia. Olen todella iloinen kaikkien kanssaraskautujien puolesta, vaikkakin täytyy todeta, että jos itsellä ei olisi jo tärpännyt, voisi olla vähän synkkää kuulla näitä uutisia yksi toisensa perään. Mutta hei, jos ei tällä valtavalla vauvabuumilla Suomen väkiluku lähde kohta jyrkkään nousuun niin jo on ihme! ;) ;)

SniffNiiskÄtshiuu!

Tänne on iskenyt oikea mahtiflunssa. Heräsin perjantaiaamuna ilkeään kurkkukipuun ja illan ja yön aikana olo kehittyi kunnon nuhaksi. Yö meni aika kehnosti nukkuessa ja olo oli sen verran uupunut, että vietin melkein koko lauantain vaaka-asennossa. Tätä sen monen viikon lämpöily sitten ennusti!

Olen vähän pelännyt flunssaa koko ajan, koska näin raskaana ollessa ei ole kovin montaa lääkettä, joita voisi turvallisin mielin ottaa. Lisäksi minun nuhani eivät ole samanlaisia kuin miehellä, että ne menevät kahdessa päivässä ohi ja nenäliinojen menekki on yhteensä 10 kappaletta. Ehei! Minä niiskutan viikon ja molemmat sieraimet menevät umpitukkoon, joten paras kaveri onkin aina kipeänä ollut Nasolin ja/tai Duact.

Nyt kumpikaan noista lääkkeistä ei käy, joten olen lipitellyt kovasti teetä ja hieronut yöksi Vicks Vaborubia nenän alle, joka vähän helpottaa hengittämistä. Ystäväni antoi lisäksi vinkin sellaisesta kurkkukivun lievittäjästä kuin Pharysol. Se on sellainen pieni suihkepullo jota ruiskitaan nieluun, ja itse liuos maistuu lähinnä hunajan & sokerin sekoitukselta ja jää hassusti kihelmöimään kurkkuun. Kyllä siitä vähän apua oli, mutta kurkkukipu on käytännössä jo ohi joten helpotus oli lyhytaikainen varsinkin ottaen huomioon että lääkkeen hinta oli suolaiset 15 euroa :) Ja pakkausta saa käyttää vain kuukauden verran, minkä jälkeen se on heitettävä pois. No, tulipahan kuitenkin kokeiltua.

Eilen illalla nukkumaan mennessä olin aivan varma, etten saa nukuttua silmällistäkään koska olin jo paljon enemmän tukossa kuin edellisyönä. Nukahdin noin varttitunniksi kunnes heräsin siihen, että suu oli kuiva kuin Saharan autiomaa sillä olin tietysti hengittänyt vain suun kautta. Pomppasin ylös etsimään jotain lievitystä olotilaani, ja mieleeni muistui jonnekin kaapin perälle unohtunut Sarvikuono. Tiedättehän, se nenän huuhtelukannu johon laitetaan suolaa ja vettä? Huuhtelu ei onnistunut aivan 100%:sti tukkoisella nenällä, mutta kyllä se jotain sai aikaan, sillä huuhtelun jälkeen nukuin kuin tukki ja melkein 10 tunnin yöunet! Heräsin vain kahdesti ja edelleen molemmat sieraimet olivat aivan auki joten nukahdin uudelleen täysin vaivattomasti :)

Voin erittäin lämpimästi suositella Sarvikuonoa flunssaoireiden hoitoon! Taidankin ruveta nyt flunssan aikana huuhtelemaan sekä aamuin että illoin.

Mitäs muita luomu flunssanhoitokonsteja olette keksineet? Kaikki hyvät neuvot ovat tervetulleita, on tämä niiskutus sen verran kamalaa :)

RV 10 + 2: Ajatuksia äitiydestä ja raskaudesta

Tähän asti raskaus on sujunut aika mallikelpoisesti, mutta samalla täällä eletään vähän piinallisia viikkoja, kun tuntuu, että mitään ei oikein tapahdu. Raskaana ollaan, mutta emme ole kertoneet siitä vielä kovin monelle henkilölle. Lisäksi maha ei ole kasvanut vielä kovin paljoa. Nyt mennään viikoilla 10+ 2 mikä on sinänsä ihan hurja luku: 11. viikko siis menossa ja toistaiseksi kaikki hyvin! Jonkinlainen henkinen este ylitetään vajaan kahden viikon päästä kun tulee virallisesti 12 viikkoa täyteen ja sitten tuntuu siltä, että tästä voi rohkeasti alkaa kertoa ihmisille.

Tämä alkuvaihe on sinänsä hassua, kun tietää olevansa raskaana, mutta vauvaa ei voi kuulla, nähdä eikä edes tuntea. Se on tuolla jossain sisuksissa köllöttelemässä, mutta minä en sitä tunne. Tänään sitten ymmärsin, että minullahan on hirmuinen ikävä Sinttiä! Näimme viimeksi vajaa kolme viikkoa sitten ja neuvolan kuunteluyrityskään ei oikein kunnolla tuottanut tulosta. Seuraavaan ultraan on aikaa 3 viikkoa, joten tässä tulee aika pitkä tauko. Niinpä päätinkin, että taidan varata vielä yhden yksityisen ultrauskäynnin ihan vain jotta saisimme nähdä pikku Sinttisen jälleen. Ehkä se tuo samalla tullessaan mielenrauhaa ja kaivattua kärsivällisyyttä tälle äidille!

Kaiken sen uhallakin, että jinxaan kaiken sanomalla näin: keskenmenopelon olen jättänyt kokonaan taakse. Huomasin äskettäin, että en ole pitkään aikaan aktiivisesti ajatellut keskenmenoa, vaan pikemminkin olen orientoitunut ajattelemaan "sitten kun"-asioita.

Sitten kun vauva syntyy...

Sitten kun meillä on rakenneultra...

Sitten kun imetän...

Sitten kun minulla on jo tosi iso maha...

Sitten kun jään äitiyslomalle...

Tämä on aika helpottava tunne, ja koen että voin iloita tästä raskaudesta paljon enemmän kun turhat pelot eivät vaivaa mieltä. Tietysti edelleenkin on mahdollista, että jotain kamalaa tapahtuu ja esim. niskapoimu-ultrassa tehdään se pahin mahdollinen havainto, mutta ajattelen sitä sitten jos se kohdalle sattuu. Pikemminkin en nyt malttaisi yhtään odottaa, että maha kasvaisi kunnolla ja että ennen kaikkea saisin tuntea sen ihka ensimmäisen vauvan liikkeen! Moni puhuu perhosen siiven hipaisuista tai jostain ilmavaivan tyyppisestä liikahduksesta sisälmyksissä, ja odotan sitä hetkeä kuin kuuta nousevaa :)

Neuvolasta saadun oppaan mukaan varhaisimmat liikeaistimukset saattavat tulla erityisesti aiemmin synnyttäneille naisille jo 17. viikolla. Todennäköisesti sitä saa kuitenkin odottaa hieman pidemmälle. Missä vaiheessa te synnyttäneet ja pidemmällä raskaana olevat olette tunteneet liikkeitä?

P.S. Minulla tekee ihan järjettömän paljon mieli sushia...! En missään nimessä aio koskea niihin missä on raakaa kalaa, mutta jos kävisi ostamassa muutaman sellaisen sushi-palan, joissa on vihanneksia sisällä...mmm :)

Äitiysvaateostoksilla

Lauantaina kävin vähän vaateostoksilla. Tarkoituksena oli vihdoin alkaa kartuttaa äitiysvaateosastoa, sillä omat farkkuni eivät enää mahdu kovin hyvin päälle ja kesävaatteitakin pitäisi pikku hiljaa ryhtyä hankkimaan, sillä Suomessa ne ovat niin vähän aikaa markkinoilla.

Olisin tilannut muutamat pöksyt H&M:ltä, mutta ensimmäiset olisivat tulleet kesäkuun puolivälissä (olen jo reissussa) ja toiset heinäkuun puolivälissä. Mitä ihmettä?! Olisin saanut nettikaupan kautta 10% alennusta, mutta ei väkisin, kaupasta niitä löytyi suoraan hyllystä normaalihintaan :)

Tällaiset ostin:

Valkoiset Capri-housut.

Shortsit, mutta mustana. (En löytänyt kuvaa mustista)

Kaikista parhaimmasta ostoksesta eli äippäcollegehousuista en löytänyt kuvaa, ja ne olivat itse asiassa niin mukavat että ostin kahdet: mustat ja harmaat. Oijoi, että ne ovat ihanat päällä! Eivät purista yhtään mistään ja masulla on tilaa kasvaa mielin määrin :)

Äitiysfarkkuja sen sijaan en löytänyt ollenkaan. Minulla oli hieman skitso olo siellä Henkkamaukan hyllyjen välissä, sillä olin siellä pahimpaan ruuhka-aikaan ja pelkäsin koko ajan kuollakseni, että joku tuttu tai työkaveri yllättää minut itse teossa ;) Eipä olisi paljon selittelyt auttaneet vaan olisin kärähtänyt samoin tein! Yritin siis napata haluamani vaatteet pikavauhtia enkä ehtinyt juurikaan tonkia sitä valtavaa farkkujen rivistöä.

Kaiken kaikkiaan olen hieman pettynyt meidän kaupungin kauppojen äitiysvaatevalikoimaan. Saapastelin ihan aluksi Kappahlille toiveikkaana siitä, että heillä on takuulla hyvät valikoimat. Pyörin ja etsin kaupassa mammaosastoa enkä löytänyt, ja vihdoin kun kysyin myyjältä, hän tuumasi että heillä ei ole ollut äitiysvaatteita myynnissä varmaan kahdeksaan vuoteen! Jassoo. Ja ihan sama tulos Lindexillä. Alusvaatteita olisi löytynyt, mutta niitä en vielä tarvitse. Näin ollen jos erikoisliikkeitä ei oteta lukuun, ainut vaihtoehto meilläpäin on H&M. Onneksi muutaman viikon päästä pääsemme ulkomaille kesälomareissulle ja luulen, että perehdyn siellä kyseisen kaupungin tarjontaan vähän tarkemmin ja ostan vaikka useammat farkut kerralla ettei tarvitse pyörittää kahta paria edestakaisin koneessa.

Ovatkos muut kanssaraskautuneet tehneet hyviä löytöjä? Onko kukaan uskaltanut tilata ulkomaisista nettikaupoista mammavaatteita?

Suursyömärin arkea

Täällä ei ole tapahtunut mitään erikoista, en vain väsymykseni keskellä ole löytänyt lisäenergiaa blogin päivittämiseen. Terveys sen kun reistaa, sillä edellisviikolla sairastamani pikkulämpöily on palannut takaisin ja veto on ollut täysin poissa töiden jälkeen. Viikonloppuna olen ottanut rennosti ja vedellyt päivätorkkuja pariinkin otteeseen, mutta kyllähän tämä tilanne hieman rassaa kun ei tiedä mistä oikeasti on kysymys. Edelleenkään en ole nuhainen, mutta lämpöä vaan pitelee päivittäin ja särkylääkkeitä ei oikein viitsisi ottaa kun kuitenkin ilmankin pärjää.

Ajattelin huomenna soittaa neuvolaan, että mitä tässä tilanteessa oikein kuuluisi tehdä. Minulla ei ole kokemusta näistä neuvolasysteemeistä joten en tiedä, että kuuluisiko minun hoitaa tällaiset sairastelut neuvolassa vai omassa työterveyshuollossa. No, joka tapauksessa huomenna saan varmaan aiheeseen neuvoja ja pääsen vihdoin hoidattamaan itseni kuntoon. Tärkeintä olisi varmistaa, että vauvalla on varmasti kaikki kunnossa.

Edellisen lisäksi olen kärsinyt vatsavaivoista. Kun yhdistetään tällainen äkillinen suursyömärin ruokahalu ja kevyeen ruokavalioon tottunut kroppa, niin eihän siitä hyvää seuraa! Viime viikolla hylkäsin varmaan kahteenkin otteeseen normaalin salaatti- tai keittopainotteisen kevyen eväslounaan ja lähdin ulos syömään. Tein vielä pahan arviointivirheen ja kävin buffet-tyyppisissä paikoissa, missä todellakin tuli syötyä ihan hirveästi! Ikään kuin raskauden myötä kehoni normaali refleksi lopettaa syöminen siinä vaiheessa kun nälkä on lähtenyt, olisi kadonnut kokonaan. Nykyään vain jatkan ja jatkan, kunnes on ihan valtava ähky! Ruoansulatuselimistöni tietenkin ällistyi tällaisesta mättämisestä ihan tyystin ja heittäytyi toimimattomaksi. Parina iltana ollaan sitten miehen kanssa naurettu hyvinsyöneelle mahalleni joka on pullottanut aivan käsittämättömällä tavalla, aivan kuin olisin raskaana n. 18 viikolla ;)

Vaikka ei tuo tilanne silti ihan joka päivä ole naurattanut, sillä on ollut aika tukala olo ja vatsa on ollut kipeänä. Tämä jatkuva liikunnan puutekaan ei ole asiaa auttanut, ja toivon että siihen tulee äkkiä muutos (kunhan paranen). Jouduin jopa turvautumaan Levolaciin, ja ehkä tämä on sen litkun käytölle vasta alkusoittoa :(

Nyt pitäisi nopeasti oppia jonkinlaiset uudet ruokailutottumukset niin, että tämä päivittäinen supernälkä lähtee, mutta niin että pystyisin edelleen syömään kohtuullisen kevyesti. On pakko ajatella painonnousuakin sillä eihän se sikiöparka tässä vaiheessa tarvitse kuin muutaman sata ylimääräistä kaloria. Kaikki muu menee meikäläisen peppuun ;) Ystäväni suositteli proteiinipitoisia välipaloja, esim. rahkaa yhdistettynä jogurttiin tai marjoihin, ja toisinaan ihan myös kaupan proteiinipatukoita. Huomasin yhtäkkiä ruokavaliota tarkasteltuani, että olen viime aikoina sortunut todella hiilihydraattipitoisiin ruokiin mikä ei todellakaan auta siihen nälän loitolla pitämiseen. Tulevalla viikolla yritän paneutua syömään kunnolla & terveellisesti, ja toivon mukaan myös kroppakin kiittää!

Eka neuvolakäynti takana

Tänään on sitten käyty neuvolassa. Hassulta tuntui mennä sinne kaikkien niiden lastenlelujen ja raskaana olevien äitien ja pikkunaperoiden keskelle :) Ensimmäinen ajatus oli, että "Minä täällä, häh?" ja heti perään toinen "Vihdoinkin, jihuu!".

Neuvolantäti ei ollut aivan niin empaattinen ja lämminhenkinen tyyppi, kuin olin etukäteen toivonut. Aluksi epäilin, että meillä ei tule synkkaamaan kovin hyvin, sillä hän vaikutti todella kiireiseltä ja poissaolevalta. Tuli melkein sellainen tunne, että menin sinne häntä häiritsemään, mutta toisaalta heillä taisi olla meneillään aika vauhdikas maanantaiaamu. Siitä kun lähdettiin sitten perustietoja kirjailemaan ja jutustelemaan, niin ihan mukavastihan se käynti loppujen lopuksi sujui. Sain vinon pinon esitteitä ja erilaisia neuvoja. Mm. käyttämäni Multivitat kehotettiin korvaamaan Multivitan raskaus- ja imetysversioon, jonka käyn varmaan heti huomenissa ostamassa.

Pissatestit annettiin ja vertakin otettiin, onneksi en tiennyt sitä etukäteen sillä olisin saattanut alkaa hieman panikoida! Kuvittelin alkuperäisen puhelinkeskustelun perusteella, että kaikki ne tehdään lähetteillä jossain muualla, mutta vähänpä tiesin :)

Heti tuli eteen päätöksen tarve siitä, että haluammeko verikokeen ja niskapoimu-ultran mahdollisen kehitysvamman selvittämiseksi. Ajat sitä varten jo varattiin, mutta saan kuulemma perua ne jos päätänkin, etten halua kyseisiin testeihin mennä sillä ne ovat vapaaehtoisia. Neuvolareissun jälkeen soitin miehelle kuulumiset, että miten käynti meni ja sen samaisen puhelinkeskustelun aikana päätimme, että kyllä niihin testeihin mennään. Jos tulee niiden jälkeen jotain päätettävää, niin hoidetaan se sitten aikanaan.

Sain myöskin sen vinkkaamanne Vau.fi:n vauvanodotus-kirjasen, jota olen tässä töiden jälkeen lueskellut. Se on aivan loistava opus, mutta en oikein vielä tiedä, että täyttääkö se kaipaamani päiväkirjan mentävän aukon, sillä kirjoitustilaa on tosi vähän. Meidän paikallisen kirjakaupan kautta olisi mahdollista tilata Tytin suosittelemaa kirjaa nimeltä "Yhteinen odotus" ja toimitusaika on noin viikon verran. Pitänee vielä miettiä asiaa..!

Ai niin, ja dopplerilla koitettiin kaivaa sydänääniä esiin vaikka viikkoja onkin kasassa vasta yhdeksän. Hoitaja oli sitä mieltä, että kun olen niin hoikka, niin saatamme hyvinkin kuulla pienen sydämen jumputuksen. Mutta arvannette varmaan, että kun minulla on se taaksepäin kallistunut kohtu ja vauva lymyää siellä aivan takana ja alhaalla, ettei se oikein onnistunut. Aina silloin tällöin tuli jotain kuuluviin, jota me molemmat epäilimme sydämensykkeeksi, mutta heti perään se karkasi. Ensi kerralla sitten :)

Ja argh, painoa oli tullut lisää jo 2 kiloa! Mutta mitä muuta voi odottaakaan kun on rekkamiehen ruokahalu ja liikuntaa tällä hetkellä pyöreät nolla. Siitä muistuikin mieleeni, että minullahan on taas nälkä...Eikun syömään!

Äitini tytär?

Täällä ollaan jo ihan terveiden kirjoissa, ja töissäkin piipahdettu. Huomenna olisi sitten ihka ensimmäinen neuvolakäynti ja se jopa pikkuisen jänskättää :) Ennakko-odotukset ovat sellaiset, että saan varmaankin tukun lähetteitä kouraan kaikenmaailman pissatesteihin ja verikokeisiin liittyen, ja arvatenkin opastusta ruokapuoleen että mitä saa syödä ja mitä ei. Moni teistä on vinkannut, että joistakin neuvoloista annetaan mukaan sellainen päiväkirjan tyyppinen opus, jota edellisessä postauksessa kaipailin, ja saa nähdä onko sellainen meilläpäin tapana antaa.

Tänään juttelin äitini kanssa ensimmäisestä kertaa raskausasioista, ja voi ei mitä sainkaan kuulla! Minua odottaessaan äitini oli oksentanut j o k a p ä i v ä kolmannelta kuulta eteenpäin aina synnytykseen saakka. Voihan perkules. Kuukauden päästä selviää menenkö hänen jalanjäljissään vai en :)

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!

Kotona kipeänä

Niinhän siinä sitten kävi, että sairastuin oikeasti. Ei se kokemani lämpöily ollut aivan normaalia ja olo muuttui aika kauheaksi enkä jaksanut olla töissä. Nyt olen lepäillyt parisen päivää kotona, ja kun ei tee mitään, olo on aivan hyvä. Huomenna pitäisi palata takaisin töihin ja toivon todellakin, että tauti on sitten sitä myöten kärsitty.

Eilen illalla koin muuten ensimmäistä kertaa aivan todellisen ja kammottavan kuvotuksen puuskan! Koska olin kotosalla koko päivän, oli jotenkin vaikea pitää kiinni normaalista ruokailurytmistä ja loppuilta meni vähän kummallisen olotilan kanssa. En ollut aivan varma, että onko minulla nälkä vai jano joten siirsin syömistä, kunnes kymmenen aikaan illalla tuli yhtäkkiä valtava äklötyksen aalto. Tein nopeasti itselleni pari näkkäriä ja avasin jogurttipurkin, ja sain ihan toden teolla taistella vastaan että nielenkö ruoan alas vai säntäänkö vessaan. Hyhhyh, se oli ilkeä tunne. Edelleenkin, kaikki myötätuntoni niille jotka joutuvat kokemaan tuota joka päivä! Ja tästä minäkin sain taas kouriintuntuvan muistuksen, että syödä pitää tai ei hyvä seuraa.

Eilen sain myöskin päähäni, että olisi kiva löytää jostain raskauspäiväkirja, johon voisi kirjoittaa joka viikko omat tuntemukset ylös ja vaikka näyttää sitä jonain päivänä itse lapsukaisellekin. Siihen tarkoitukseen ei siis tämä blogi oikein sovellu, tämä kun on vain minun (ja teidän) silmilleni :) Myöskään nettipäiväkirja ei houkuttele, vaan haluaisin ihan oikean, vanhanaikaisen ja kouriintuntuvan kirjan johon niitä ajatuksiaan voisi raapustella. Kävin tutkailemassa kirjakauppojen nettisivustoja, mutta ainakaan sieltä ei moista opusta löytynyt. Varmaankin huomenna piipahdan töiden jälkeen paikan päällä katsomassa ja kyselemässä, ja jos sellaista ei valmiina löydy, ostan sitten aivan tavallisen päiväkirjan ja kirjaan kuulumiset siihen. Ja kuka tietää, jos oikein innostun niin saatan tapojeni vastaisesti innostua askartelemaan tai piirtämäänkin sinne jotain! ( jo on aikoihin eletty :D )

Ruumiinlämmön nousu - kali kali

Kiitos runsaista ja monipuolisista kommenteista edelliseen postaukseen! Keskustelu antoi uusia näkökohtia kotona synnyttämiseen ja miksi asiat Jenkkilässä ovat niin kuin ovat.

Oma olotilani on ollut viime päivinä kummallisen kehno. Viime torstaina iltasella alkoi huono olo vilunväristyksineen ja ilta meni sohvalla lepäillessä. Samoin perjantaina varhain iltapäivällä tuli taas yhtäkkiä kurja olo ja mittasin lämpötilaksi n. 37,4, mikä on minulle normaalisti lievä kuume ja vaatii lepoa. Sinnittelin kuitenkin iltapäivän töissä kunnes menimme sinne varhaisultraan ja siellä kysäisin ultraajatädiltä, että voiko sairastelulla olla mitään yhteyttä raskauteen. Hän oli sitä mieltä, että tämä on aivan normaalia sillä raskauden aikana ruumiinlämpö nousee noin 0,5 astetta. Näin ollen jos lämpöni on yleensä 36,5 niin nyt se olisi 37.

Hieman ihmettelen tuota lausumaa, sillä jos ruumiinlämpöni on raskauden ajaksi muuttunut, niin miksi sitten tunnen oloni kurjaksi? Viluttaa, väsyttää ja on huono olo. Viikonloppu meni mukavasti sillä en tehnyt mitään kovin raskasta, mutta tänään maanantaina se alkoi taas kun työpäivä alkoi lähestyä loppuaan. Veikkaisin kyllä olevani tulossa sairaaksi ihan normaaliin tapaan, mutta se ei ole kovin houkutteleva ajatus koska en mielelläni nappaile nyt minkäänlaisia lääkkeitä jos ei ole pakko.

Vau.fi - sivuston mukaan normaaleja raskausoireita ovat nämä:

- progesteronin johdosta ikenet saattavat muuttua pehmeiksi ja vertavuotaviksi (jotain alkavaa ientulehdusta tuntuu olevan, eli check!)

- suorista hiuksista saattaa tulla kiharat tai päinvastoin (hiukset kyllä rasvoittuvat vauhdilla, eli check!)

- kynsistä voi tulla ohuet ja hauraat (en tiedä koska omaan rakennekynnet)

- kuiva iho saattaa tulla kuivemmaksi ja rasvainen rasvaisemmaksi (finnejä riittää, check!)

- ummetus ja peräpukamat (check!)

- ruumiinlämmön nousu, mutta ei vaadi lääkehoitoa (check!)

- väsymys (check!)

- pahoinvointi (vähällä olen päässyt)

- hikoilu ja pissatus (eipä juurikaan //EDIT: onpas pissattanut, joka ikinen yö olen noussut klo 4:00 vessareissulle eli check!)

- valkovuodon lisääntyminen (check!)

Onko sinulla kokemuksia lämmönnoususta ja sairastelusta raskauden aikana?

Synnyttäisitkö kotona?

Olen katsellut TV:stä urakalla äitiydestä ja synnyttämisestä kertovia sarjoja. Lempparini on varmaankin nyt tauolla oleva ja pian taas jatkuva Vauvan Tarina, jossa seurataan aina yhden parin synnytystarina alusta loppuun. Toinen ihan kelpo sarja on myöskin Vauva Tulossa, jossa yhden jakson aikana käsitellään kolmea eri paria joista aina yksi on synnytysvuorossa. Yhden parin tarina kestää kolmen jakson verran. Tämän seuraaminen on meillä ollut hieman epäonnekasta, koska olen unohtanut ajastaa jaksoja digiboksille aina sieltä täältä, joten usein jonkin kiinnostavan parin tarina saattaakin jäädä kesken.

Näiden amerikkalaisten sarjojen lisäksi olen katsonut yhden jakson verran suomalaista Sydänääniä - sarjaa, josta en pitänyt juuri ollenkaan. Annan sille kuitenkin vielä yhden tilaisuuden, sillä digiboksilta löytyy toinenkin nauhoitettu jakso :)

Erikoista minusta on, että Jenkkilässä tuntuu olevan todella tavallista tehdä keisarinleikkaus. Noissa ohjelmissa joka toinen tai joka kolmas synnyttäjä kävi läpi sektion, enkä tiedä kuvastaako se yleistä linjaa kyseisessä maassa, vai ovatko nämä tapaukset vain sattumalta valikoituneet ohjelmaan.

Todella ihmeellistä mielestäni oli sen sijaan se, kuinka usea amerikkalainen äiti halusi synnyttää kotona. Siis toistan, kotona! Eräskin kolmatta kertaa synnyttävä nainen piti päänsä ja synnytti vastoin kaikki suosituksia omassa makuuhuoneessaan, vaikka tulossa oli etukäteisarvioiden mukaan melkoinen jötikkä: n. 4,5 kiloinen vauveli. Eräs toinen naisraukka puolestaan yritti synnyttää kotona vaikka ensisynnytys oli ollut todella pitkä ja vaikea, ja joutui kolmen tunnin ponnistamisen jälkeen lähtemään kotoa kesken kaiken sairaalaan synnyttämään, koska vauva oli yksinkertaisesti juuttunut kiinni eikä sitä saatu ilman sairaalan apua ulos (eikä muuten saanut mitään ambulanssikyytejä vaan joutui ihan itse kävelemään autoon ja matkustamaan sairaalaan, hrr).

Vaikka en ole tässä asiassa mikään ekspertti ja oman äitiyden kautta varmasti mielipide tulee muuttumaan monestakin asiasta, silti voin jo nyt vannoa etten ikinä missään olosuhteissa tule synnyttämään kotona ainakaan vapaaehtoisesti! Ensinnäkin minusta on kamalan pelottava ajatus olla kotona mahdollisesti pelkän kätilön varassa ja kaikki lääketieteellinen apu on yhtä kaukana kuin lähin sairaala. Entä jos kipu on ylitsevuotavaa ja etukäteispäätöksen vastaisesti haluaisikin epiduraalin mutta sitä ei voi saada koska on kotona? Ja kaikista pahinta: entä jos vauvalla on syntyessään joku hätä, johon tarvitaan välitöntä lääkärin apua. En todellakaan uskaltaisi synnyttää kotona niin omasta kuin lapsenkaan puolesta....

Käsi ylös, onko lukijoiden joukossa mahdollisia kotisynnytyksen puolestapuhujia? Olisi kiva kuulla vastakkaisia mielipiteitä jos niitä löytyy :)

Muuten, koska olen katsonut nyt kymmeniä jaksoja näistä synnytystarinoista, olen jotenkin tullut vaivihkaa varmemmaksi synnyttämisen suhteen. Se on aina tuntunut jokseenkin pelottavalta (ja kaukaiselta) asialta, mutta nyt oman raskauden myötä sitä on hieman alkanut pohtia ja pahin pelko on laantunut. Nämä erilaiset vauvatarinat antavat amerikkalaisuudestaan huolimatta kohtuullisen realistisen kuvan synnyttämisestä, ja jotenkin ne valavat uskoa myös meikäläiseen, että jos nuo kaikki naiset selviävät tuosta, niin kyllä minäkin! Se näyttää käyvän hyvin hyvin kipeää, mutta ainakin se kipu on ohimenevää ja useimmissa tapauksissa siihen saa helpotusta. No, 7,5 kuukauden kuluttua sitä toivon mukaan pääsee kokeilemaan :)