perjantai 26. huhtikuuta 2013

(Wappu)yllätys

Hei taas pitkästä aikaa! Ehkä tämänpäiväiset uutiseni hieman korvaavat monen viikon eetterihiljaisuutta. Viimeksi kirjoittelin siitä, kun odotettu PAS-hoito ei onnistunutkaan. Sen jälkeen olen selaillut ahkerasti kalenteria ja tehnyt suunnitelmia jatkon suhteen. Laskimme, että ennen kesän lomia ja klinikan kesätaukoa ehtii loistavasti tehdä yhden (ja viimeisen) PAS:n sekä vielä aloittaa ICSI-hoidon ihan alusta piikityksineen päivineen. Viimeisen ovulaatiokierron missasimme lomareissun takia, joten odotin seuraavia kuukautisia malttamattomasti, että vihdoinkin saisimme pitkän odottelun jälkeen jotain toimintaa!

Edellinen kierto kesti 30 päivää. Laskin, että uudet menkat alkavat (viime) viikonloppuna, mutta mielialani muuttui yhä myrtyneemmäksi kun päivät kuluivat eikä kuukautisia kuulunut. Maanantaina olin äkäinen kuin ampiainen, sillä oli meneillään kiertopäivä 32. Minua otti suunnattomasti päähän, että kierto vaan piteni pitenemistään joka kuukausi (aina tuli n. +1 pvä lisää), sillä se tarkoitti aina vaan enemmän viivettä vauvaprojektille.

Tiistaina rupesin jo epäilemään, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Mahan toiminta tuntui kummalta, oli itse asiassa tuntunut jo melkein viikon päivät, mutta olin pistänyt sen liiallisen suklaalla herkuttelun piiriin. Päätin ihan vaan kokeeksi tehdä raskaustestin, mutta valmistauduin jo etukäteen pieneen pettymykseen. Halusin kuitenkin sulkea senkin mahdollisuuden pois, sillä olin lopen kyllästynyt siihen menkkojen alkamisen kyttäilyyn.

Tiistai-iltana tein siis liuskatestin, sillä niitä löytyy kotoa melkoinen varasto. Melkein välittömästi tikkuun alkoi piirtyä hailakka tuplaviiva. TUPLAVIIVA.

Pakenin vessasta ja hihkuin miehelle, että käy kurkkaamassa testia. Mokoma väitti pokkana, ettei näe mitään. Minä pompin ja kiljahtelin miehelle, "katso nyt, katso nyt, ihan selvät 2 viivaa!" Viimein mieskin uskoi, kun näkymä vaan vahvistui ja tikussa möllötti päivänselvä tulos.

Keskiviikko-aamuna piti varmistaa koko homma Clearbluen viikkonäytöllisellä testillä, ja kas kummaa:

RASKAANA
GRAVID
2-3 VIIKKOA

Näin sitten meillekin tapahtui luomuihme :) Asia, jonka ei pitänyt olla mahdollista tai jos olisikin, niin todennäköisyys olisi samaa luokkaa lottovoiton kanssa. Tämä  oli vain paljon parempaa!

Hätähousu on varannut jo itselleen varhaisultran, ja sitä pitäisi nyt jaksaa odotella 1,5 viikkoa...pitäkää peukkuja pliis.

HAPPYhappyHAPPY! :)

23 kommenttia:

  1. Upeaa, teillekin pikkukakkonen tulossa! Ja vielä noin helposti!! Onnea!!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa! Mahtavaa!! Onnea!!! :)

    VastaaPoista
  3. Ihan mieletöntä, suuren suuret onnittelut!!! :)

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa! Onneksi olkoon! ja tsemppiä ja iloa odotukseen :)

    VastaaPoista
  5. JEE!!! Onnea! Ihan mahtavaa! :) \o/

    VastaaPoista
  6. Mahtavaa! :) Onnea niin paljon!

    VastaaPoista
  7. Onnea, onnea! Kyllähän aina joku voittaa lotossakin ;)

    VastaaPoista
  8. Suuret onnittelut=)!

    VastaaPoista
  9. Mä en kestä!!! :) :) IHANAAA Verona!!! **mielettömän onnellinen teidän puolesta**

    VastaaPoista
  10. Onneaonnea! Tosi iloinen uutinen. :)

    VastaaPoista
  11. Oh... :D Onnittelut!!!! (Ystävälleni kävi tismalleen samalla tavallal tässä taannoin, lottovoittoja on nyt liikkeellä!

    VastaaPoista
  12. Aivan mahtavaa!!! Onnea ja tsemppiä ja mitä kaikkea sitä toivottelisi :-)!!!
    -Riikka

    VastaaPoista
  13. Mahtavia uutisia täältä!! Wautsi, hieno juttu. Onnea kovasti koko perheelle!!:)

    VastaaPoista
  14. Oih,paljon paljon onnea! Ja molemmat peukut pystyssä :)
    -Eksynyt matkalla-

    VastaaPoista
  15. OMG :D!!! Onnea, mahtavia uutisia. Kyllä tässä elämässä on vaan jo useaan kertaan uusien todisteiden valossa joutunut palauttamaan uskoa lottovoittoihin :)! Kiva oottaa taas yhtä aikaa :)

    VastaaPoista
  16. Voi miten ihanaa, paljon onnea! Täällä ainakin ollaan peukut pystyssä :)

    VastaaPoista
  17. Ihanaa, oikein paljon onnea! =) Yritystä on takana nyt vuosi ja kolme kuukautta. Hedelmöityshoidot joudutaan siirtämään syksyyn töiden takia. Nyt luomuna yritystä ja kaikki vinkit tervetulleita. =)

    VastaaPoista
  18. Hihh... Ihan kuin meillä!!! Oikein tuli kylät väreet, kun muistelin omaa raskautumista! Minä myös aikanaan kiukuttelin, kun menkkoja ei ala kuulua. Olin kehunut lääkärille, että menkat alkaa joka kerta ajallaan.Piti kokeilla omaan kiertoon ja niitä ei sitten millään kuulunut! Sitten kesä kuumalla aloin ihmetellä, kuin ihmiset eivät pese itseään ja käytä dödöä, kun kaikki HAISIVAT!! Jee, no siinäkohtaa vahvasti raskaana luomusti ja yhdestä kerrasta! Ihmeitä voi sattua! Nyt meillä on toinen melkoinen vipeltäjä! Onnea ihan mahdottomasti!!!

    VastaaPoista