Mitä meille kuuluu? No väsyttää. Vä-syt-tää. VÄSYTTÄÄ!
Mistä tällainen jälkijättöinen raskausväsymys on oikein tullutkaan, sen kun tietäisi. Mutta kaikenlainen pienimuotoinenkin puuhastelu saa pian uuvutuksen aikaiseksi, siivoamisesta puhumattakaan. Jopa sellaiset pienet puuhat, jotka vaativat lähinnä vain viitseliäisyyttä, jäävät nyt suosiolla tekemättä. Tämän viikonlopun sain hyvin käytettyä nukkumiseen: 8-9h yöunet + molempina päivinä 1,5h nokoset päälle :)
Nyt meidän raskaudesta tietävät jo kaikki. Töissä kerroimme muistaakseni n. 17. raskausviikon tienoilla, mutta kaikki olivat sen jo arvanneet joten todellisuudessa mitään paljastettavaa ei ollut :) Ystävät ja läheiset saivat tietää joitakin viikkoja aiemmin. Enää vatsaa ei voisi mitenkään peittääkään, sillä se kasvaa vauhdilla ja lisäksi meillä on kotona sellainen pieni kanarialintu, joka laulaa kaikille kiinnostuneille + ventovieraillekin kuinka "Äidin masussa kasvaa vauva!"
Neiti S sai tietää vauvasta noin viikkoa ennen työkavereita. Meillä oli kyllä tarkoituksena salata asia hieman pidempään, mutta käytäntö osoitti että neiti saattoi usein rynnistää syliin aika kovakouraisesti ja ottaa mahasta kädellä vauhtia jne, joten tuntui vain helpommalta kertoa miten asia on, että tyttö pystyisi itsekin hieman varomaan masua. Valitsimme kertomiseen sellaisen illan kun neiti oli mahdollisimman hyvällä tuulella (meneillään olin jonkinsorttinen uhmajakso) ja virkeä, ja aloimme ihan ensiksi katsoa Sintin vauva-ajan kuvia. Katsottiin äidin isoa masua, arvuuteltiin mitä siellä oli sisällä ja kuka oli se valokuvien pikkuinen vauveli. Sitten osoitimme omaa masuani ja arvuuttelimme taas, että mitähän äidin masussa nyt mahtaa olla. Tyttö katsoi meitä ihan huuli pyöreänä eikä pohjustuksesta huolimatta osannut yhtään arvata, pieni kun on vielä itsekin.
Kun selitimme, että äidin masussa on vauva, reaktio oli kaikin puolin yllättävän positiivinen. Neiti halusi laulaa vauvalle, kyseli joitain kysymyksiä vauvan tulosta ja vaikutti kaikin puolin tyytyväiseltä. Pari viikkoa sitten otimme asiassa yllättäen takapakkia. Neiti S oli ruvennut olemaan päiväkodissa hieman vaisu ja kotona kiukkuinen erityisesti minulle, mutta siltikään emme arvanneet mitään. Hoidossa tytön rakastettu hoitaja oli saanut kaivettua hänestä ulos, että mieltä painaa jollain tavalla vauvan syntymä. Kotona jatkoimme heti juttua kun tästä kuulimme, ja kun kysyin että huolettaako häntä vauvan syntymä, vastaus oli surumielinen "jooh!". Kun kysyin, että osaako hän kertoa mikä asiassa huolettaa, vastauksista päättelin että meidän pikkuinen 2-vuotias on osannut olla jo huolissaan siitä, että tykätäänkö hänestä enää ollenkaan sitten kun vauva tulee. Tällaisia hän oli jo ainakin viikon päivät ehtinyt miettiä kun yhdistelimme asiaa käytöksessä tapahtuneeseen muutokseen. Miten voi ollakin, että joku noin pieni on saattanut pohtia jo tällaisia juttuja!
Tyttö tuli juteltaessa heti kaulaani kiinni ja samalla selitin, että tykkäämme hänestä aivan kamalan paljon nyt ja ihan varmasti vähintäänkin yhtä paljon myös sitten kun vauva syntyy. Samalla kertoilin missä vauva tulee nukkumaan, mitä hän syö jne. Kun tämä keskustelu oli käyty, koko tyttö muuttui kuin toiseksi lapseksi siinä silmiemme edessä. Kuin iso taakka olisi pudonnut pieniltä hartioilta pois ja neiti palasi taas omaksi iloiseksi hupsuttelevaksi itsekseen. Senkin jälkeen hän on pohdiskellut vauvajuttuja, erityisesti päiväkodissa julistaa sitä aivan kaikille mutta huolestuneisuus vaikuttaisi ainakin tällä hetkellä olevan jutuista pois ja tilalle on tullut pelkkä uteliaisuus. Ihanaa on myöskin se, että tyttö ei vaikuta enää kantavan äidille kaunaa aiheesta.
Aika pian kyseisen keskustelun jälkeen kävimme hankkimassa vauva-aiheisia satukirjoja, ja niitä olemmekin lukeneet ahkerasti. Aina välillä yritämme kertoa aiheesta jotain muutakin että huoli pysyisi poissa, mutta keskittymiskyky säilyy kerralla n. 10 sekuntia :) Toisaalta ehkä tämä kertoo myös siitä, että neidillä ei ole juuri nyt tarvetta puhua aiheesta sen enempää.
Mitenkäs teillä muilla on sisarukset reagoineet pikkuisten tuloon? Odotettavissa on varmaan myös takapakkia siinä vaiheessa kun vauva konkreettisesti tulee eikä lähdekään pois! Tästäkin kuulisin mieluusti esimerkkejä :)
Vooooi pientä! :) <3 Hurjaa mitä ajatuksia tuon ikäisellä jo on. Itse olen vähän jännittänyt (tai pohtinut) kun jossain välissä pitää kertoa meidän 2v kummipojalle vauvasta, hän kun on niin "meidän poika". Juurikin että miten hän reagoi ja mitähän hän haluaa kysyä yms. :)
VastaaPoistaEikös vaan, kaikkea ne hoksaa ja osaa ajatella mitä ei itse arvaisi :)
PoistaMe kerrottiin meidän tytölle jo heti ekan ultran jälkeen. Oltiin sitä ennen katseltu neuvolan odotuskalenterista isoja mahoja ja keskusteltu, että missä vauvat kasvaa. Jo silloin oli häkellyttävää kun tyttö hoksasi tosi nopeasti että hänkin on kasvanut äidin masussa ja katseltiin ultrakuviakin.
VastaaPoistaSitten ensimmäisen ultran jälkeen näytettiin uuden tulokkaan kuvat ja heti kuului "pikkuinen vauva". Sen jälkeen on ollut hyvin selvää että äidin masussa on vauva. Ollaan jo sovittu myös miten käydään ostamassa vauvalle joku vaate, jonka A saa itse valita ja samoin sitten vähän ennen syntymää A saa valita tutit, tuttipullot yms. pikkutarvikkeet.Tällä hetkellä keskustelun aiheena on useimmiten se, miten äidin tisseistä tulee kesällä maitoa jota vauva sitten syö.
Me ollaan valmistauduttu jo sen verran vauvan tuloon, että ollaan miehen kanssa sovittu,että vauva tuo isosiskolle jonkun kivan jutun jonka saa sit ekalla tapaamiskerralla. Vähän jännittää miten tulee syli riittämään, tyttö kun on tosi kova halailemaan ja sylittelemään.
Kavereilta joilla on useampia lapsia olen kuullut, että alku saattaa mennä todella hyvin ilman mustasukkaisuutta, mutta yleensä sitten siinä vaiheessa kun pienempi lähtee liikkeelle ja alkaa sotkea leikkejä jne. voi herne mennä nenään herkemmin.
Ihana suunnitelma, että isosisko saa valita itse vauvalle oman vaatelahjan! Ja samoin että saa myös itse vauvalta sitten aikanaan lahjan :) Meidän pitää laittaa kyllä samat jutut listalle toteutettavien joukkoon.
VastaaPoistaItse olen kuullut tuosta mustasukkaisuudesta, että aluksi sitä ei välttämättä esiinny jos isompikin on kiinnostunut vauvasta. Sitten kun uutuudenviehätys häipyy ja ne huonot puoletkin vauvaelämästä tulevat esille, saattaa lapsi toivoa, että vauva lähtee pois ;) Toivottavasti tuohon ei tarvitse päätyä!
Pohdintaa toisessa blogissa http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/kootut-vauvakirjavinkit
VastaaPoista^Itse koitin noista lukea Esikoiselle tuota "Sanna saa pikkuveljen" mutta ei uponnut vielä pieneen 1-vuotiaaseen. :D Mutta se ja mielestäni koko Sanna-sarja on herttaisen nostalginen ja neiti S voisi jo hyvinkin jaksaa kiinnostua. Tässä tosin muistaakseni odotusaika sivuutettiin ja kaikki alkoi siitä, että vauva on syntynyt... Harmittelin, ettei meidän kirjastosta löytynyt tuota Puppe-kirjaa, se olisi voinut jaksaa 1-vuotiastakin kiinnostaa!
PoistaMeillä Esikoinen oli vielä niin pieni Tosikoisen odotusaikana, ettei voinutkaan ymmärtää ollenkaan vauvan tuloa, vaikka sitä kyllä yritettiin selittää. Hänkin sai vauvalta lahjan, mutta A) eipä ymmärtänyt sitäkään ja B) lahja ei ollutkaan mieleinen. :D Hän siis sai nuken, että hänelläkin olisi ollut oma "vauva", jotka hoitaa. Ideana mielestäni hyvä, mutta käytännössä nuket eivät ole ikinä kiinnostaneet Esikoista, joten eipä kiinnostanut tämäkään. Paremmin olisi ehkä toiminut jokin hoivattava pehmolelu, mutta toisaalta, niidenkin hoivaaminen on tullut ajankohtaisemmaksi vasta yli 2-vuotiaana. Mutta jos teillä neiti S:llä vaikuttaisi olevan hoivaviettiä, tällaista lahjaa voisi harkita. :)
VastaaPoistaKomppaan LauraR:n kavereita: Meilläkin alkuun meni hyvin - mitä nyt Esikoinen oppi käyttämään imetyshetket "hyödykseen" ja ryhtyi silloin tekemään tuhmuuksia, kun huomasi ettei äiti silloin pääse niin helposti estämään. *huoh* Mutta vauvaa kohtaan silloin suhtautuminen oli lähinnä uteliasta tai myöskin välinpitämätöntä. Kun vauva alkoi liikkua ja saada sitä kautta myös enemmän huomiota ja sanallisia kehuja, niin meiltä vanhemmilta kuin myös muilta sukulaisilta jne, alkoi mustasukkaisuus nostaa enemmän päätään. Alkuun sitä demottiin tuhmuuksilla, vähän myöhemmin tuli kuvaan läpsiminen. Tuo läpsimisen ajanjakso meni lopulta niin pahaksi, että silloin päätimme ottaa jäähyt käyttöön Esikoisella. *huoh tähänkin*
Nykyään nuo nappulamme ovat jo enemmän tasaväkisiä, 2,5v. ja 1v 4kk. Esikoinen vielä välillä tönii Tosikoista, jos tämä tulee sotkemaan leikkejä, mutta muutoin varsinainen mustasukkaisuus ei ole enää hirveästi tapetilla. Tosikoinen osaa myös jo hieman antaa Esikoiselle takaisin "kurmuutusta" ja se on mielestäni ihan hyvä vain. ;) Ja onhan se söpöä, kun välillä leikkivät nätisti yhdessä. Isompi selittää ja opettaa pienempäänsä, joka innolla kuuntelee ja yrittää, vaikka ei aina ymmärräkään kaikkea. <3
Tämän postauksesi perusteella ihanasti olette osanneet asiaa Sintille selittää! :)
Minulle on jo nyt iskenyt tuo väsymys, puhkesi oikein kunnolla päälle pari päivää sitten. *haukotus* Mitenhän sitä jaksaa käydä töissä vielä niin pitään..
VastaaPoistaMelkein herkistyin kyyneliin lukiessani isosiskon mieltä painaneesta huolesta. Tietysti sisaruksen tulo on valtavan iso asia, mutta en olisi aavistanut että noin pieni osaa noin pitkän ajan miettiä sitä ja ikään kuin surra salaa. Niinhän sitä sanotaan, että vauvan tuloa voi sisaruksen osalta verrata siihen, että puoliso toisi kotiin kolmannen osapuolen parisuhteeseen liitettäväksi - vanhemmat ovat lapselle niin suunnattoman tärkeitä. Voi vain kuvitella sitä huolen määrää, kun pieni lapsi miettii, hylkäävätkö isä ja äiti hänet vauvan synnyttyä. Ihan looginen ajatushan se on siltä kannalta, jos lapsi ymmärtää, että hän on kerran syntynyt isälle ja äidille ja tullut heille rakkaaksi ja nyt on seuraava tulokas tulossa kulkemaan samaa tietä.
VastaaPoistaOnneksi tilanne on nyt jäsentynyt uudella tavalla S:n mieleen. :)
Kiva seurata odotustanne!