Surun sipuli

Elämä on merkillistä. Toisinaan on todella vaikeaa ymmärtää, miksi kärsimyksen pitää jatkua ilman valonpilkahdustakaan tunnelin päässä. Näinä aikoina koen vahvasti hakkaavani päätä seinään, ikään kuin yrittäisin koko ajan pyrkiä jotain sellaista kohden, mikä on mahdotonta saavuttaa tai mitä ei ole meille tarkoitettukaan. En silti suostu hyväksymään tappiota vaan jatkan samaa, kaivaen koko ajan tukevampaa pehmustetta pääparkaani varten. Sillä tulilinjalla se tulee vielä olemaankin, en varmasti luovuta.

Suruni on kuin sipuli, sieltä löytyy koko ajan uusia kerroksia. Syksyllä pintakerrokset paljastivat lähinnä avointa tuskaa, katkeruutta ja voimakasta kateutta niitä kohtaan, joilla on eläviä lapsia luonaan, ja lapsia se haluttu määrä. Sittemmin surun sipulin sisältä on löytynyt avuttomuutta, pelkoa, erilaisuuden tunteita, luovuttamisen halua ja kaipausta. Jos Enkelipoika vain tulisi takaisin, mitään tästä paskasta ei olisi olemassa.

Vasta aivan äskettäin olen tavoittanut sipulin ytimen, josta kumpuaa monta asiaa: lapsettomuus, ja sen sivussa lukuisia tunteita. Olen oivaltanut, että en oikein koskaan ole kunnolla mieltänyt itseäni oikeasti lapsettomaksi ja sen hyväksyminen on saanut monta asiaa loksahtamaan paikoilleen. Neiti S sai alkunsa niin helposti, että kielsin itseltäni täysin lapsettoman statuksen. Olen väärennetty versio ja ehkä turhan reissunkin tehnyt, kun esikoinen sai alkunsa niin helposti? Tämä visiitti lapsettomien elämässä oli lyhytaikaista, ajattelin, ja jatko hoituu yhtä helposti. Väärin. Siitä se tuskien taival vasta alkoikin ja niin hartaasti yrittämämme Enkelipoika vihdoin sai alkunsa, kunnes hänet piti hyvästellä vain yhdeksän kuukauden jälkeen.

En luultavasti pysty edes kuvailemaan sitä tunnetta, minkä koin kun ymmärsin meidän joutuvan siihen samaan kurimukseen uudestaan jotta saisimme vielä yhden elävän lapsen elämäämme. Taikka sitä tunnetta, kun joutuu huomaamaan yhä uudestaan, että kolmas lapsi on vielä kovemman yrityksen takana. Sen hintalappuna on oma henkinen terveys, alati kuluva aika ja jokaikinen ylimääräinen penni, jonka saa raavittua kokoon. Silti mikään noista ei horjuta perimmäistä tavoitetta, johon on yksinkertaisesti pakko päästä.

Olen lapseton lapsellinen ja tuo identiteetti seuraa minua elämäni loppuun saakka. Lapsettomuus ei lopu lapsen syntymään, niinkuin naiivisti aiemmin kuvittelin. Enkä kuulu ainoastaan yhteen vaan peräti kahteen viiteryhmään: lapsettomiin ja lapsensa menettäneisiin, eikä kumpikaan noista ole sama asia kuin virkkauskerhon jäsenyys. Kaksi ryhmää, johon kukaan ei halua ikinä kuulua, mutta joista saa onneksi halutessaan valtavasti vertaistukea.

Oli suuri helpotus oivaltaa, että minulla on oikeus tuntea surua ja tuskaa myös lapsettomuudesta. Näiden kahden asian yhteensovittaminen ei varsinaisesti ole helppoa, mutta niiden hyväksyminen ja ymmärtäminen helpottaa omien negatiivisten tunteiden vastaanottamista. Ne tulevat aina olemaan osa minua, ja sen johdosta on realistista odottaa (kaikkien näiden kokemusta jälkeen) että seuraavan lapsen syntymän jälkeen ei välttämättä tapahdu pelkästään positiivisia asioita. Lapsettomuuden kokeneet ovat usein alttiita synnytyksenjälkeiselle masennukselle, riittämättömyyden tunteille sekä pettymyksille omasta vanhemmuudesta.

Valitettavasti surun sipulini voimakkain elementti tällä hetkellä on yksinäisyys. Moni yrittää ymmärtää, mutta ei (tietenkään) pysty siihen sataprosenttisesti. Lisäksi kaikissa vertaisryhmissä riittää raskautujia ja oma kykenemättömyys siihen tärkeimpään vain korostaa omaa erilaisuutta. Ennen läheisiä ihmisiä on pudonnut kyydistä, koska eivät ole kyenneet tai halunneet kohdata tällaista elämän osa-aluetta. Noista ihmisistä päästän irti ja hyvästelen heidät hiljaa, meidän ei ollutkaan tarkoitus jatkaa tästä eteenpäin yhdessä. Keskitän voimani ja täyden ystävyyteni heihin, jotka haluavat ja osaavat pysytellä rinnalla.

Toivottavasti vielä koittaa päivä, kun saan kylvää surun sipulini multaan, josta se voi alkaa versoa uutta elämää. Luoda kasvaessaan jotain positiivista ja kaunista. Ja sen mukana hälventää kaikkea pahaa ja huonoa, mistä se sai alkunsa.