Hei pikkuiseni,
tänään kävin taas haudalla sinua tervehtimässä. Toin sinulle kynttilän ja lyhdyn, tästä lähtien palava liekki saa olla aina muistuttamassa sinua siitä, ettemme ikinä unohda.
Tänään mietin, että minkähän ikäinen sinä nyt olisit, jos olisit saanut syntyä elävänä. Seitsemän viikkoa sitten sinä synnyit, mutta jos olisit saanut itse päättää, olisit varmaan saapunut myöhässä kuten isosiskosikin. Ehkä olisit vasta viisiviikkoinen, ihan pieni rääpäle vielä. Varmaan olisit kuitenkin saanut vähän enemmän lihaakin luidesi ympärille, ehkä olisit syntyessäsi ollut ainakin 3,5-kiloinen, mutta siltikin kamalan pieni verrattuna isosiskoon.
Seuraisit varmaan tiiviisti katsettani ja luultavasti hymyilisitkin jo äidille. Vaippaa vaihdettaessa saattaisit jo huiskia kovasti käsillä ja jaloilla, tai sitten se onkin vasta vähän isompien vauvojen hommaa, ja äiti muistaa väärin. Siitä on jo niin kauan kun isosisko oli niin pieni.
Mutta yhdestä asiasta olen ihan varma: meillä olisi ollut niin mukavaa yhdessä. Kyllähän äiti tietysti olisi ollut väsynyt, ja vähän valittanutkin siitä, sekä alituisesta pyykkäämisestä. Mutta oikeasti äiti olisi miettinyt joka päivä, kuinka onnellinen hän on sinusta, pienestä pojastaan. Kuinka asiat eivät voisi olla paremmin. Ja äiti olisi sanonut joka päivä, kuinka rakastaa.
Lentosuukkoja sinne taivaaseen, kulta pieni.
Äiti
Pitkästä aikaa tulin käymään blogissasi ja täältä löytyikin pysäyttävän surullista luettavaa :( Voimia surutyöhön!
VastaaPoistaKiitos, Jii. Mukava kuulla sinusta pitkästä aikaa, harmi että näissä merkeissä :(
Poista:,( ja :,) Kauniisti kirjoitat. Olette ajatuksissani.
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaItku tuli kuulumistenne takia. Meillä myös yksi lapsi jonka jälkeen 2xku jonka jälkeen IVF ainoa mahdollisuutemme. Näitä tehty nyt neljä- tuloksetta. Vasta nyt olen päässyt pahimman yli menetysten suhteen ja hyväksynyt sen tosiasian ettei meille enää lapsia tule. Ikää alkaa olla liikaa, ja vaakakupissa painaa liikaa raskauden riskit ja taas uudet pettymykset. Tuntuu että tyttömmekin on jäänyt välillä paitsioon kaikkien hoitojen takia��. Yritän olla optimistinen ja ajatella, että tyttömme on jo sen verran iso(4v) että elämämme helpottuu siltä osin ja voimme esimerkiksi ryhtyä matkustelemaan yms. eikä elämä pyöri enää pakkomielteenomaisesti hoitojen ympärillä
VastaaPoistaVoimia sinulle ja kaikkea hyvää ihanalle pikku perheellenne!
Kiitos kommentistasi! En ole ihan varma ymmärsinkö oikein, mitä tarkoitit 2xku ? Toivottavasti ei tätä mitä meillä...
PoistaOnko teillä tehty 3 x keräys vai pakastetun alkion siirtoja? Ja saako kysyä, että paljonko sinulla on ikää? Itseäni ei punktio toimenpiteenä hermostuta ollenkaan, tai tulevat piikitykset, vaan se kuinka paljon luonto rupeaa pistämään kapuloita rattaisiin kun nämä ikävuodet kertyvät koko ajan...sellainen ikävä asia johon ei itse voi ollenkaan vaikuttaa :(
Ymmärrän täysin, että jossain vaiheessa tulee se hetki, kun ei vaan jaksa enää. Minä en ole valmis luovuttamaan vielä pitkään aikaan, mutta luonnollisesti pelkään riskejä ja tämän kamalan kohtukuoleman toistumista :(
KU eli kohdunulkoinen raskaus joiden takia steriliteetti. Punktioita tehty neljä, PASseja kaksi, eli vähän olemme saaneet munasoluja. Ikää nyt 42 ja toisen lapsen yritystä lähes heti esikon syntymän jälkeen eli kohta neljä vuotta. Esikoinen syntyi helposti, mutta sen jälkeen kaikki onkin mennyt päin mäntyä - myös hoidoissa. Tunnistan hyvin itsessänikin nuo kertomasi lähes taikauskoiset ajatukset"tätä puseroa käytin ennen sitä"jne. Mulle tuli alkuvaiheessa ihmeellisiä pelkotilojakin, että joku /jokin haluaa minulle pahaa kaiken epäonnen myötä, tuolle ainoallekin lapselle sattuu jotain tms... Pääsyynä olivat varmaankin hoitojen aikaiset hormonit! Haudoin näitä synkkyyksiä itsekseni samalla kun tosiaan nuo lastenkerhon nuoremmat naiset lykkivät lapsia maailmaan suunnitellusti sellaisin välein ettei kotihoidontuki katkea. Katkeralta tuntui silloin! En oikein usko mihinkään ennalta määrättyyn kohtaloon, vaan tapahtuneet ovat yhteensattumien summa. Olen onnellinen että löysin ihanan aviomieheni, vaikkakin vasta 36- vuotiaana, sekä siitä että onnistuimme saamaan ihanan, terveen tytön! Uskon että jokaisella meistä on epäonnea elämässä suunnilleen saman verran. Ilmenemismuodot vain ovat erilaiset... Oikein hyvää syksyä!
PoistaMinulla ei ole koskaan ollut kohdunulkoista raskautta, mutta lähipiirissä on, ja varsin kivuliaasti vielä :( Todella ikävä kokemus.
PoistaToisinaan on erittäin vaikea ymmärtää, miksi asiat menevät kuin menevät. Hyvään kotiin ei saa lasta, vaikka kuinka yrittää ja toivoo, toisilla puolestaan kaikki tapahtuu naps naps vaan.
Kiitos kommentista ja oikein hyvää syksyä myös sinulle!
Kuinka paljon rakkautta hän olisikaan teiltä saanut... Nämä tekstit, ne sisältävät suunnattoman surun lisäksi sellaista rakkautta, etten tiedä voiko sitä tällainen lastensa kanssa elämän saanut äiti koskaan täysin ymmärtää. Miten toivoisinkaan, että saisit sen pienelle pojallesi osoittaa.
VastaaPoistaRohkeutta, ja voimia taas näihinkin päiviin. <3
Kiitos, Jenaya, sitä minäkin olisin niin toivonut vaan kohtalo päätti toisin. Nyt on vaan yritettävä hyväksyä tämä menetys jollain tapaa ja jatkettava eteenpäin, vaikka vaikeaa se onkin :(
Poista