tiistai 11. marraskuuta 2014

Keinoja hedelmällisyyden parantamiseksi

Kesällä heti synnytyksen jälkeen, kun olin vielä tosi huonossa kunnossa, join paljon sokerisia mehuja ja energiajuomia saadakseni itseeni vähän kaloreita ja virtaa. Ja heti kun ruoka rupesi vähän maistumaan, söin muutenkin ihan mitä sattuu, sillä millään ei tuntunut olevan hirveästi väliä. Rupesin kuitenkin tosi nopeasti toivomaan uutta raskautta, ja muistan kun odotin hartaasti jälkivuodon päättymistä, että pääsisimme yrittämään uudestaan. Samalla vannoin, että heti kun jaksan, siivoan ruokavalion ja laitan elämäntavat remonttiin, jotta mahdollinen uusi elämä saisi parhaat mahdolliset edellytykset. Ajattelin, että erityisesti sitten kun tulen raskaaksi, en ota mitään riskejä vaan elän ja syön todella askeettisesti.

Elokuun puolivälissä, 6 viikkoa synnytyksestä alkoi tämä uusi terveellinen elämäni. Jatkoin kävelylenkkejä ja ostin salikortin. Sovimme miehen kanssa yhteisestä uudesta ruokavaliosta, koska hedelmällisyysongelmia on meillä molemmilla, joten on tärkeää että hän syö yhtä terveellisesti kuin minä. Olemme molemmat olleet melkoisia sokerihiiriä, joten kaikki herkut jätettiin välittömästi pois, niin makeat kuin suolaiset. Meillä on yksi herkuttelupäivä viikossa jolloin saa syödä mitä haluaa, mutta kohtuudella. Karkki ja energiajuomat ovat kuitenkin täysin pannassa, sillä uskon että molemmat ovat omalla tavallaan myrkkyä elimistölle, erityisesti sisältämiensä lisäaineiden takia. Varmaan ensimmäistä kertaa sitten lapsuusvuosieni olen ollut kokonaiset 2,5 kuukautta syömättä karkkia!

Tähän samaan olisi kuulunut myös kokiksen juonnin lopettaminen, mutta totesin että en yksinkertaisesti voi jättää ihan kaikkea pois. Tyydyin sitten vähentämään, eli joka toinen päivä saan juoda yhden 0,33 l tölkin cokis Zeroa.

Raskauskilot ovat pudonneet melkein kokonaan pois, mutta vielä on vähän jäljellä, luultavasti siksi että varsinaisella dieetillä en ole ollut ollenkaan, enkä laskenut kaloreita. Olen syönyt reilusti, mutta terveellistä ruokaa nälkään.

Kirjastossa käydessäni törmäsin puolivahingossa kirjaan nimeltä Getting Pregnant Faster, sen on kirjoittanut Dr Marilyn Glenville. Sen kannessa komeilee teksti "Boost your fertility in just 3 months - naturally". Kyseessä on englantilainen opus, jossa puhutaan kokonaisvaltaisesta hedelmällisyyden parantamisesta, sekä jonkin verran myös lapsettomuushoidoista. Kyseinen lääkäri hoitaa pariskuntia, jotka kärsivät lapsettomuudesta ja on kirjoittanut kirjan perustuen omaan tietoonsa ja kokemukseen. Olen lukenut sitä hiljalleen syksyn kuluessa ja tehnyt siitä muutamia omia muistiinpanoja. Tässä muutamat, itselleni tärkeimmät näkökohdat:

1) Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio on kaiken A ja O. Kirjan ohjeistukset noudattelevat perusperiaatteiltaan sitä, miten jokaisen pitäisi syödä eli paljon vihanneksia, sopivasti proteiineja, täysjyväviljoja ja mahdollisimman vähän sokeria sekä valkoisia jauhoja. Tupakointi ja alkoholinkäyttö olisi hyvä lopettaa kokonaan. Itse yritän lisätä ruokavaliooni suositelluista ruoista erityisesti seuraavia:
- parsakaali
- erilaiset siemenet (erityisesti auringonkukka)
- pähkinät
- kalaruoat
- kiivit & sitrushedelmät
- avokadot
- kuivatut aprikoosit
- joka päivälle joku vihreä, lehtevä kasvis
- auringonkukkaöljy
- kaneli
- enemmän proteiinia, päivässä 2-3 annosta (1 annos = 60-90g kalaa, 115 g papuja, 1 muna tai 100g pähkinöitä)
- enemmän vettä, hyvin vähän kofeiinia

Kirjassa suositellaan vahvasti käyttämään luomutuotteita aina kuin mahdollista, mutta itse syön toistaiseksi ihan massatuotettua ruokaa. Varmaan luomu olisi sopiva seuraava askel.

Kirjailija puhuu myös erittäin voimakkaasti kasvisruokavalion puolesta, tai ehkä enemmänkin liiallista lihansyöntiä vastaan. Tässä myönnän olevani aika huono, sillä lihasta saa mielestäni niin helposti proteiinia. Kasvisruoat ovat usein aika "höttöisiä" ja hiilihydraattivoittoisia. Note to self, tätä pitää parantaa!

2) Lisäravinteet. Kirjassa suositellaan otettavaksi mm. seuraavia valmisteita, itse otan suunnilleen nuo määrät joka päivä, samoin mies:
- sinkki 30mg 
- seleeni 100 
- Omega 3, 1 kapseli
- B6-vitamiini 20mg
- B12-vitamiini 20 
- E-vitamiini 160mg
- C-vitamiini 1000mg

Otan joka päivä yhden imetys-ja raskausmonivitamiinin, ja vähennän ylläolevista sen määrän mitä monivitamiini sisältää. Esimerkiksi sinkkiä otan vain yhden 15mg tabletin, koska Multivita sisältää sitä myös 15mg. Foolihappo on myös todella tärkeää raskauden kannalta, mutta sitä en ota enää lisänä koska sitä on reilusti monivitamiinitabletissa.

3) Liikunta. Kirjan mukaan liikunta auttaa todistetusti insuliini- ja glukoositasoihin, joka puolestaan auttaa tasapainottamaan verensokeria, mikä on erityisen tärkeää elimistön hormonitasapainolle ja hedelmällisyydelle. Samoin liikunta voi helpottaa elimistön stressiä, mikä on itselleni todella tarpeen juuri nyt! Pitää kuitenkin muistaa kohtuus, esim. n. 15 tuntia urheilua viikossa on maksimi, sillä se saattaa alkaa haitata ovulointia.

Painoindeksin olisi hyvä olla 20-25, ihanteellinen olisi 24. Tiukkaa dieettiä ei suositella, sillä esim. 1000 cal päivätahti kuulemma tutkimusten mukaan saattaa vaikuttaa elimistön hormonitasoihin ja estää ovulaatiota. (Tästä kysyin omalta lääkäriltäni, sillä todennäköisesti minulla syntyy urheilun myötä pientä kalorivajetta päivittäin ja jos pääsen ihannepainooni, se on aika lailla painoindeksin alarajoilla. Hän sanoi, ettei se haittaa, kunhan rasvaprosentti ei putoa liikaa. Se on hänen mielestään se kaikista tärkein kriteeri.)

Tämä raskautumisohjelma suositellaan aloitettavaksi 3 kuukautta ennen raskauden yrittämistä, koska tässä kierrossa ovuloiva munasolu on kehittynyt 3 kuukautta sitten. Follikkelit uinuvat elimistössä sen aikaa, kunnes tulee niiden vuoro ruveta kasvamaan. Toivoin tietysti, että minun ei tarvitsisi tuota aikaa odottaa, mutta kohtapuoliin alkaa olla kulunut juuri tuon verran siitä kun rupesin elämäntapojani muokkaamaan. Kirjassa korostettiin, että näitä neuvoja on yhtä tärkeä noudattaa vaikka olisikin hoidoissa, sillä ne auttavat tukemaan hoitojen onnistumista.

Suosittelen tuota kirjaa niille, jotka haluavat tosi yksityiskohtaista tietoa raskautumisesta. Paikka paikoin se yltyy jopa hieman fanaattiseksi, mutta itse olen lukenut sitä suodattimen kautta, poimien sieltä ne oleellisimmat ja itselleni tärkeimmät näkökohdat. Luultavasti kirjaa ei ole suomennettu, koska kirjastosta lainaamani opus oli englanninkielinen.

Tähän loppuun pitää vielä lisätä eräs korjaus erääseen ikivanhaan raskautumisvinkkiin. Niin kauan kuin tähän aihepiiriin olen perehtynyt, on suositeltu greippimehun käyttöä ja olen tainnut siitä itsekin blogissa joskus kirjoittaa. Sen kanssa olen kuitenkin nykyään tosi varovainen, sillä greipillä on aineenvaihduntaa vilkastuttava ominaisuus ja mm. sen johdosta se vapauttaa erityisesti lääkeaineita maksasta nopeammin verenkiertoon. Käytännössä lääkettä vapautuu siis suurempia annoksia elimistöön kuin pitäisi. Itse näin kilpirauhaspotilaana ja tyroksiinin käyttäjänä olen vähentänyt sen käyttöä, erityisesti aamuisin jolloin otan tyroksiinitabletin. Nautin greippiä nykyään satunnaisesti iltaherkkuna, eli mahdollisimman eri aikaan kun otan lääkkeen.

Löytyykö muita raskautujia, joilla olisi samantapaiset keinot käytössä...? Jos kyllä, niin onko niistä ollut apua?

12 kommenttia:

  1. En ota kantaa keinoihin, kun ei ole mielessä mitään mikä varmasti olis toiminut. Tai joo, kierukan poiston uskon auttaneen viime raskautumisen aikoihin. Laskeskelin niin ja heti nappasi, esikoista kun taas yritettiin useampi vuosi.

    Mut noista lisäaineista. Esikoisen synnytyksen jälkeen mulle tuli toiseen käteen ihottuma, joka reagoi isoihin lisäainemääriin. Karkkia voin ottaa muutaman ja joskus syödä hampurilaisaterian ilman että ihottuma alkaa kutista ja kuivua. Jos syön paljon lisäaineita sisältäviä ruokia/herkkuja, tulee ihottuman alueelle pienen pieniä vesikelloja, jotka kutisevat ihan hillittömästi ja puhkeavat raapimisen takia. Sitten onkin iho taas ruvella... Ei siis liikoja karkkia tai muuta sontaa täälläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itsekään ajattele, että näillä nyt satavarmasti raskaudutaan, mutta ehkä mieluummin niin, että tarjoaa sitten sille mahdollisesti alkavalle elämälle vähän paremman kiinnittymis- ja kasvualustan :)

      Lisäaineet ovat kyllä totista myrkkyä!

      Poista
  2. Miksi lisäravinteista puuttuu D-vitamiini, vaikka se on todella olennainen ihan yleisesti terveyden kannalta (mutta myös hedelmällisyyteen vaikuttava*). Aikuisille sopiva annostus on noin 50 mikrogrammaa / vrk, jotta oikeasti sitä saisi tarpeeksi (turvaraja on 100 mikrogrammaa per vrk) .. suomalainen 10 mikrogramman suositus on ihan olematon.

    * En nyt jaksa etsiä lähteitä, mutta osannet niitä halutessasi itsekin googletella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lisäravinteista vielä pakko kommentoida erityisesti tuota E-vitamiinia. Sitä en lisinä söisi, koska säännöllisen käytön on esim. miehillä todettu lisäävän eturauhassyövän riskiä. (Tästä on siis ihan muistaakseni tänä vuonna julkaistu paljon uutisia.)

      Ja tuo "- Omega 3, 1 kapseli".
      Heh, sehän riippuu ihan kapselista, mikä on EPA/DHA-määrä. Toisissa olematon, toisissa hyvä.

      Poista
    2. Itse asiassa tuossa kirjassa oli kyllä listattu D-vitamiini! Siellä oli myös lukemattomia muita lisäravinteita, mutta valitsin niistä vain omasta mielestäni olennaisimmat. Muuten saisi niellä joka ilta pari kourallista pillereitä...Meidän lisäravinteissa D-vitamiinin osuus menee niin, että Omega-3-valmisteesta löytyy D3-vitamiinia 20 mg. Se tulee siis meille molemmille, ja lisäksi itselleni vielä Multivitasta 10 mg/pv. Kirjassa suositellaan molemmille 2,5 mg/pv.

      Omega-3:n annostusta en ihan laiskuuttani jaksanut kirjata :) Nyt kun tarkemmin katson, niin tämänhetkisessä valmisteessa sitä on 336 mg/2 kapselia, joista meille molemmille tulee siis puolet joka päivä. Enempää en ota, koska kalaa tulee kuitenkin syötyä vähän.

      E-vitamiini on mukana, koska kirjassa siitä kerrotaan näin:

      "For men, vitamin E - like other antioxidants - combats free radicals, high levels of which can lower sperm count. So it is important to ensure adequate intake of antioxidants, especially Vitamin E. Research suggests that the antioxidant activity of vitamin E may make sperm more fertile."

      Poista
  3. Moi, täällä kanssa näiden vitamiinien kanssa touhutaan, vaikka tutkitusti ja testatustikin raskaaksi tulossa ei ole ongelmia. Apteekissa juuri minulle esitettiin kahta foolihapollista vitamiinivalmistetta joista toinen oli 400mg ja toinen 800. Tuota 800 suositeltiin raskautta ylittävälle ja aivan raskauden alkuun. Minulle selitettiin, että nykyisin olisi suositeltavaa ottaa tuon 400 sijaan 800. Oletko tästä kuullut? Nyt sitten itse otan perus raskausmonivitamiinin kanssa vielä foolihapollista lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse aikanaan luin tämän, en tiedä onko sulle jo tuttu?
      http://www.kuntoutusrehaboptima.fi/Espoon_Fysioterapia.pdf

      Poista
    2. Tuosta foolihapon annostuksesta en ole kuullut. Sen tiedän, että se on tärkeää raskautta yritettäessä, ja nyt kun otan kirjan kauniiseen käteeni, siellä ohjeistetaan näköjään 400 mg päiväannoksesta, mutta se pitää tulla miehelle myös! Lisäksi sen mukaan sen kanssa tulee ehdottomasti ottaa B6-vitamiinia 20mg ja B12 20mg.

      "This is because folid acid and vitamins B6 and B12 are interlinked and to work effectively you must have enough of each of them."

      Omassa Multivitassani näyttäisi olevan foolihappoa 500 mg. Siinä on lisäksi noita B-vitamiineja jonkin verran, joten yhteensä niistä tulee suunnilleen ohjeistuksen verran.

      Poista
    3. Kiitos tuosta linkistä! Sehän näyttäisi olevan hyvin paljon samoilla linjoilla tämän lainaamani kirjan kanssa :) Itse asiassa opuksessa oli vielä ihan omat osiot noista akupunktioista ja muista hoidoista, eli kyllä niissä luultavasti jotain perää on.

      Poista
  4. Aika samanmoiset peruslinjat kuin aikoinaan omissakin ohjeissani
    http://gretelin.blogspot.fi/2014/06/nain-tulet-raskaaksi-ja-synnytat.html
    Etenkin Jenkkimaailma on näitä nykyään täynnä - kirjoja, ohjelmia, protokollia, yleensä aika suolaiseen hintaan. Kaikissa kuitenkin suurin piirtein nuo samat asiat. Lisäravinteiden suhteen voidaan sitten säätää ihan kuinka paljon vain. Alkaen nyt vaikka siitä, että "kukaan" järkevä ihminen ei syö foolihappoa vaan metyylifolaattia ja että "kaikki" järkevät ihmiset syövät enemmän sinkkiä ja D:tä ja B6:ta ja B12:ta kuin suomalaiset ohjeet käskevät. Ja niin edelleen...

    Ja samoja sääntöjähän voi hyödyntää myös terveyttä ja elinvuosia lisätäkseen, joten pelkästä hedelmöittymisestä ei ole kyse.

    Olen jonkun verran lukenut tutkimuksia näistä ruokavaliojutuista ja raskautumisesta ja yksi arvelu, miksi ne (kokonaisuudessaan) auttavat, on siinä, että ne vähentävät mm. oksidatiivista stressiä, mikä tietysti vaikuttaa sitä enemmän, mitä vanhempi on. Ja koska tunnetuista syistä kilppari on se eniten hedelmöittymisongelmiin vaikuttava elin, vaikuttaa ruokavalio usein hyvin nimenomaan siihen --> raskautuminen helpottuu. Ja sama yleisemminkin hormonitasapainon kautta.

    Minulla on siis kaikki keinot käytössä ja aina :) Raskauduttu on helposti, mutta muuten teho on ollut vähän... hmm... satunnaista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan lukeneeni tuon postauksesi, pitänee käydä virkistelemässä muistia uudelleen, sillä sehän oli varsinainen tietopaketti.

      Nyt tämän kommenttisi myötä tuli ahaa-elämys liittyen noihin kilpirauhasarvoihin. Ne ovat tänä syksynä olleet matalammat kuin koskaan, joten onkohan nyt näin, että tämä uusi ruokavalioni on vaikuttanut asiaan!? En ole vielä kertaakaan diagnosoinnin jälkeen ottanut lääkettä näin vähän...Pitääkin kysyä tuosta lääkäriltä seuraavan kerran kuin nähdään. Ja oksidatiivinen stressi oli ihan uusi juttu minulle, kävin lukemassa Wikipedian selostuksen aiheesta ja huh, miten vaikeaa tekstiä! Huomaa, että biologia ei ole koskaan ollut koulussa lempiaine :)

      Minua kieltämättä aluksi vähän hirvitti ruveta ottamaan näin reiluja annoksia lisäravinteita, mutta niinkuin sanoit, suomalainen suositus ei välttämättä ole oikeassa. En ole koskaan ollut sellainen ihminen, joka sokeasti tottelee lukemaansa, mutta näissä ohjeissa on kyllä perää. Tuskin tästä ainakaan haittaa on :)

      Poista
  5. Esikoista yrittäessä mulla oli pillereiden jälkeen pitkään tosi epätasanen kierto. Rupesin syömään reiluja b6 ja 12 määriä ja niin vaan samantien kierto asettu. Tärppäsi sitten ekasta kk jossa olin koko Kk lomalla. Tokassa lapsessa sama juttu eli kierto tasottu b vitamiinien myötä ja tärppäys lomakuukaudesta. Mulle yks gyne sano että lissäntymknen on food, sleep and sex. Minun kohdalla päti täydellisesti. Mutta tokihan tilanne on niin että toisilla ne haasteet on suuremmat kuin mulla mutta ei terveellisistä elämäntavoista ole varmasti kenellekkään haittaa.

    VastaaPoista