perjantai 7. marraskuuta 2014

No problem!

Eilen rupesin pitkästä aikaa käymään läpi vanhoja valokuvia, halusin järjestellä ne ja tilata kuvia albumia varten. Päädyin katselemaan Neiti S:n vauva-ajan kuvia ja voi mikä haikeus! Kuinka onnellisia sitä oltiinkaan, se aika oli ruusunpunaista vauvanihon tuoksuttelua, laiskanpulskeita imetystuokioita ja jokapäiväistä ihastelua siitä, kuinka ihmeellinen tuo pikkuinen jälkikasvumme olikaan. Vain 2-3 vuotta aikaa, mutta silti niin kauan sitten. Juuri noita hetkiä olimme odottaneet niin kovasti, minun pitäisi elää sitä kaikkea uudestaan juuri nyt.

Seuraavaksi kävin läpi Enkelipojan masukuvia ja kaikki hautajaisista napsitut otokset. Pääsin silmänräpäyksessä takaisin täsmälleen niihin tunnelmiin, kun Enkelipoika siunattiin, laskettiin hautaan. Niissä kuvissa oli vain synkkiä ilmeitä, kukaan ei huutanut "Sano muikku! Say cheese!". Koko sen ajan, kun kuvia käsittelin, mahassa oli iso ahdistusmöykky. Oikein vatsaa väänsi, suru sattui fyysisesti.

Viimeksi terapeuttini sanoi, että ehkä tämä tauko vauvanyrityksessä tulee tarpeeseen, niin saan keskittyä täysillä pelkästään Enkelipojan menetykseen. Tätä tuli sitten koko rahalla noiden valokuvien mukana...

Tällä viikolla kävin uudestaan akupunktiossa. Kävimme akupunktiohoitajan kanssa aivan uskomattoman keskustelun. Jos muistatte, niin hänellä oli aika heikko suomenkieli ja englanti. Tässä vapaasti suomennettuna keskustelun anti:

A: Sinulla on ihan liian kiire, ihan liian kiire!
V: Niin...
A: Pitää odottaa ainakin puoli vuotta, tai kymmenen kuukautta. Liian kiire!
V: Kun minulla kuoli äskettäin se vauva, pitäisi päästä pian uudestaan raskaaksi.
A: Mutta miksi sinä ei odottaa kymmenen kuukautta? Vuoden päästä sinä uudelleen raskaana!
V: Kun on tämä ikäkin, olen 37.
A: Sinä vielä nuori, vielä 47-vuotiaana sinä raskaana jos haluat!! (Oliko tuo lupaus...?)
V: Meillä oli niitä hedelmällisyysongelmia, ei ole helppoa tulla uudelleen raskaaksi....
A: KAIKKI naiset voi tulla raskaaksi, ei ongelmaa, no problem!

Tässä vaiheessa ymmärsin napsauttaa suuni kiinni. Parin viikon kuluttua kokeilen uudelleen akupunktiota, mutta eri henkilölle.

7 kommenttia:

  1. Älä suotta murehdi ikääsi, Verona! Olet tosiaan vielä nuori!

    Sain esikoiseni 38-vuotiaana pitkien hedelmöityshoitojen jälkeen. Tulin viime keväänä uudelleen raskaaksi 40-vuotiaana hoitojen avulla. Menetimme toukokuussa oman enkelipoikamme, ja nyt syksyllä aloitimme hoidot uudelleen. Meillä on vielä muutama alkio pakkasessa, joten aiomme edelleen yrittää uutta raskautta. Eli jos hyvin käy, niin saisin ehkä vielä pienen nyytin syyliini 41-vuotiaana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kerroit oman tarinasi. Osanottoni menetyksesi johdosta!

      On kuitenkin tosi lohdullista kuulla, että nelikymppisenäkin raskautuminen onnistuu ja tiedänhän minä sen muutenkin. Kovasti vaan huolettaa kun näitä vastoinkäymisiä on ollut niin paljon ja vielä tieto siitä, että komplikaatioiden riski iän myötä kasvaa. Toisaalta taas tiedän samalla, että muuta en voi tehdä, on vaan jollain tavalla hyväksyttävä tämä asia...

      Onnea teille matkaan uuden yrityksen myötä!

      Poista
  2. Voi miten ikävää kommentointia oot kuullut hoitajalta :( seurailen kirjoituksiasi, vaikken aina kommentoi. Aikoinaan sun kanssa podettiin vauvakuumetta ja lapsettomuushoitojen alkua käytiin melkein yhtä matkaa. Tämä viimeisin käänne teidän matkassa on mietityttänyt paljon ja surettaa hirveästi.

    VastaaPoista
  3. Vaikuttaa siis todella aivan hemmetin raivostuttavalta tuo akupunktiohoitaja. =( Joiltakin ihmisiltä vain puuttuu oikeasti se kyky kuunnella ja näköjään samoilta ihmisiltä voi myös puuttua kyky pitää suunsa kiinni.

    Taustajoukoissa edelleen ollaan täällä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin kieltämättä vähän ihmettelin, että miten tuollainen "hoitaja" voi olla niin täysin empatiakyvytön yksilö. Luulisi, että edes alkeellisia ihmissuhdetaitoja vaadittaisiin, mutta ei :O

      Poista
  4. Suosittelen sinulle energiahoitoa. Ystäväni kävi siellä lapsettomuus aikoina ja itsekkin kävin juuri. Se oli mieletön kokemus ja uskon että se auttaa sinua käsittelemään surua ja saamaan voimaa. Sen jälkeen joutuu käymään itsensä kanssa vaikeita asioita läpi joten se voi olla alussa raskasta. Mutta jos kiinnostuit niin selvitä onko kaupungissasi siihen mahdollisuutta. Olen itse saanut apua akupunktiosta joten kannattaa käydä mutta ehkä joku toinen henkilö olisi nyt sopivampi sinulle. Kaikkien kanssa ei natsaa. Paljon voimia ja pieniä onnen hetkiä arkeen <3

    J

    VastaaPoista