Rauhoittavan lääkkeen turvin sain viime yönä nukkua vapauttavat 7 tuntia. Hetkeksi pakoon tätä tuskaa, uupumusta ja epätoivoa. Eilen itkin niin, että luulin välillä tulevani hulluksi. Lisäksi tämä jatkuva osastolla välitilassa oleminen ei millään tavalla nopeuta meidän toipumista. Haluan vain päästä kotiin.
Onneksi nyt alkaa tuntua säännöllistä kipua jossain tuolla kohdunsuun tietämillä. Pelkään edessä olevaa, mutta jollain tavalla myös odotan sitä kipua. Että kroppaan sattuisi yhtä paljon kuin mieleenkin.
Voiko niin edes olla?
maanantai 7. heinäkuuta 2014
sunnuntai 6. heinäkuuta 2014
Pohjaton suru
Olen lukenut kommenttejanne ja itkenyt. Kiitos kaikista lämpimistä sanoista, saan niistä tämän surun keskellä valtavasti voimaa.
Päällimmäisin tunne on pohjaton suru ja tyhjyys. Mietin, että miten koko maailma vaan jatkaa entisellään kun taas meidän maailmamme on pysähtynyt? Kuinka aurinko voi paistaa noin lämpimästi ja kauniisti, kun meidän sielumme on täynnä pelkkää myrskyä ja sadetta?
Vaikeinta juuri nyt on tämä loputon odottaminen. Takana on jo 4 Cytotecia eikä yhtään mitään edistystä synnytyksen suhteen. Haluan vain päästä ottamaan pienen poikamme syliin ja hyvästelemään hänet. Sen jälkeen kotiin ja yrittämään toipumista, jos se millään tavalla on mahdollista...
Rakas poikamme tulee kuitenkin aina elämään sydämessämme, vaikka ei koskaan kotiin päässytkään.
Päällimmäisin tunne on pohjaton suru ja tyhjyys. Mietin, että miten koko maailma vaan jatkaa entisellään kun taas meidän maailmamme on pysähtynyt? Kuinka aurinko voi paistaa noin lämpimästi ja kauniisti, kun meidän sielumme on täynnä pelkkää myrskyä ja sadetta?
Vaikeinta juuri nyt on tämä loputon odottaminen. Takana on jo 4 Cytotecia eikä yhtään mitään edistystä synnytyksen suhteen. Haluan vain päästä ottamaan pienen poikamme syliin ja hyvästelemään hänet. Sen jälkeen kotiin ja yrittämään toipumista, jos se millään tavalla on mahdollista...
Rakas poikamme tulee kuitenkin aina elämään sydämessämme, vaikka ei koskaan kotiin päässytkään.
lauantai 5. heinäkuuta 2014
RV 38+5: Päivä, jolloin elämä muuttui peruuttamattomasti
Aamulla ihmettelin, kuinka mahassa on rauhallista ja hiljaista. Aamupalakaan ei saanut liikettä aikaiseksi joten tartuin doppleriin. En löytänyt sykettä. Lähdimme välittömästi synnärille.
Lääkäri ultrasi mahan ja kohta saimme käsittämättömän diagnoosin: sydämensykettä ei enää ole. Vauvamme oli menehtynyt kohtuuni.
Nyt odotan osastolla synnytyksen alkamista, mieli täysin turrana, miettien miten tässä oikein näin kävi. Meidän rakas pieni poikamme joka oli koko ajan niin terve ja ponteva. Vastahan me tänä aamuna taas mietimme kuinka aivan pian saamme hänet syliimme...
Ensimmäisen käynnistystabletti on nyt otettu ja lähiaikoina pitäisi jaksaa synnyttää. Toivottavasti löydän jostain siihen voimaa.
Lääkäri ultrasi mahan ja kohta saimme käsittämättömän diagnoosin: sydämensykettä ei enää ole. Vauvamme oli menehtynyt kohtuuni.
Nyt odotan osastolla synnytyksen alkamista, mieli täysin turrana, miettien miten tässä oikein näin kävi. Meidän rakas pieni poikamme joka oli koko ajan niin terve ja ponteva. Vastahan me tänä aamuna taas mietimme kuinka aivan pian saamme hänet syliimme...
Ensimmäisen käynnistystabletti on nyt otettu ja lähiaikoina pitäisi jaksaa synnyttää. Toivottavasti löydän jostain siihen voimaa.
perjantai 4. heinäkuuta 2014
RV 38+4: Supistuksia ja muita vaivoja
Ihan hullua, laskettuun aikaan on jäljellä enää 1,5 viikkoa! Välillä en voi uskoa sitä, välillä taas tuntuu että johan tässä on oltukin raskaana kokonaisen ihmisiän verran. Kieltämättä alan tuntea itseni valtavaksi virtahevoksi ja vaikka ihan viime päiviin saakka olen tuntenut oloni kohtuullisen ketteräksi, nyt askel tulee koko ajan raskaammaksi ja liikkuminen hankalammaksi.
Olemista on vaikeuttanut myös ne aiemmin mainitsemani vaivat eli issias-kipu vasemmassa pakarassa. Kun aluksi niitä tuli kerran päivässä, nyt saan "nauttia" kipukohtauksista monta kertaa päivässä ja jopa kävellessä, kun aiemmin niitä tuli vain seisoessa. Lisäksi ne ovat selvästi tulleet voimakkaammaksi. Samoin sukkapuikkotuikkaisuja riittää, toisinaan ne ovat hyyyvinkin napakoita ja välillä saattaa melkein vesi tirskahtaa silmistä.
Ilokseni supistuksia olen alkanut tuntea, erityisesti tänä iltana (ilmeisesti kiitos ahkeran perjantaisiivouksen!) ja niitä on tullut useampia. En ole koskaan aiemmin tuntenut noin montaa saman päivän aikana, eli ehkä tästä voi päätellä jotain sensuuntaista että tällä kertaa saatetaan todellakin päästä itse asiaan luonnollisin keinoin :) Toivon hartaasti, että supparit jatkuisivat ja tuosta napakoituisivat, sillä en pistäisi ollenkaan pahakseni synnytystä jo nyt! Vaikka ensi yönä - bring it on, I'm ready!
Edelleenkään en ole ihan kamalasti pohdiskellut synnytystä. Lähinnä laiskanlaisesti olen välillä kerrannut Neiti S:n synnytyksen tapahtumia ja varmistunut mielessäni, että muita saamiani kivunlievityksiä en halua kokeilla kuin ainoastaan epiduraalia. Jos tilanne on otollinen, voisin antaa mahdollisuuden ilokaasulle tai esim. aqua-rakkuloille. Luulen kuitenkin, että kohdallani supistukset tuntuvat tälläkin kertaa todella napakasti alaselässä polttavana kipuna, joten epäilen että en tule siitä selviämään ilman epiduraalia tai spinaalia.
Kaikista eniten jännitän sitä, että mistä tiedän milloin lähteä sairaalaan oikeaan aikaan! En ole koskaan kokenut sitä, sillä viimeksi köllöttelin turvallisesti osastolla. Nyt pitäisi itse tietää milloin lähteä niin, ettei ajomatka tule olemaan yhtä tuskaa tai tulla passitetuksi sairaalasta takaisin kotiin. Ystävät ovat vakuutelleet, että kyllä sen vain tietää. Toivottavasti näin :)
Vauvantarvikkeet alkavat hiljalleen olla paikoillaan, ainoastaan vaatepuoli on vielä hieman vaiheessa. Vain osa niistä löytyy pestynä ja silitettynä kaapista, loput ovat joko silitettävien pinossa tai pesua odottamassa. Tilasimme jo Vaavi-sängyn vauvan ensimmäisiä kuukausia varten, ja se löytyy huoneestamme lakanoita ja reunapehmustetta myöten valmiina. Sairaalakassi on pakattu, vauvalle nimi keksitty, vaippoja & vastiketta ostettu valmiiksi kaappiin...
Nyt taidan painua yöpuulle näin hyvissä ajoin ihan siltä varalta, että ensi yönä tulisi lähtö :)
Olemista on vaikeuttanut myös ne aiemmin mainitsemani vaivat eli issias-kipu vasemmassa pakarassa. Kun aluksi niitä tuli kerran päivässä, nyt saan "nauttia" kipukohtauksista monta kertaa päivässä ja jopa kävellessä, kun aiemmin niitä tuli vain seisoessa. Lisäksi ne ovat selvästi tulleet voimakkaammaksi. Samoin sukkapuikkotuikkaisuja riittää, toisinaan ne ovat hyyyvinkin napakoita ja välillä saattaa melkein vesi tirskahtaa silmistä.
Ilokseni supistuksia olen alkanut tuntea, erityisesti tänä iltana (ilmeisesti kiitos ahkeran perjantaisiivouksen!) ja niitä on tullut useampia. En ole koskaan aiemmin tuntenut noin montaa saman päivän aikana, eli ehkä tästä voi päätellä jotain sensuuntaista että tällä kertaa saatetaan todellakin päästä itse asiaan luonnollisin keinoin :) Toivon hartaasti, että supparit jatkuisivat ja tuosta napakoituisivat, sillä en pistäisi ollenkaan pahakseni synnytystä jo nyt! Vaikka ensi yönä - bring it on, I'm ready!
Edelleenkään en ole ihan kamalasti pohdiskellut synnytystä. Lähinnä laiskanlaisesti olen välillä kerrannut Neiti S:n synnytyksen tapahtumia ja varmistunut mielessäni, että muita saamiani kivunlievityksiä en halua kokeilla kuin ainoastaan epiduraalia. Jos tilanne on otollinen, voisin antaa mahdollisuuden ilokaasulle tai esim. aqua-rakkuloille. Luulen kuitenkin, että kohdallani supistukset tuntuvat tälläkin kertaa todella napakasti alaselässä polttavana kipuna, joten epäilen että en tule siitä selviämään ilman epiduraalia tai spinaalia.
Kaikista eniten jännitän sitä, että mistä tiedän milloin lähteä sairaalaan oikeaan aikaan! En ole koskaan kokenut sitä, sillä viimeksi köllöttelin turvallisesti osastolla. Nyt pitäisi itse tietää milloin lähteä niin, ettei ajomatka tule olemaan yhtä tuskaa tai tulla passitetuksi sairaalasta takaisin kotiin. Ystävät ovat vakuutelleet, että kyllä sen vain tietää. Toivottavasti näin :)
Vauvantarvikkeet alkavat hiljalleen olla paikoillaan, ainoastaan vaatepuoli on vielä hieman vaiheessa. Vain osa niistä löytyy pestynä ja silitettynä kaapista, loput ovat joko silitettävien pinossa tai pesua odottamassa. Tilasimme jo Vaavi-sängyn vauvan ensimmäisiä kuukausia varten, ja se löytyy huoneestamme lakanoita ja reunapehmustetta myöten valmiina. Sairaalakassi on pakattu, vauvalle nimi keksitty, vaippoja & vastiketta ostettu valmiiksi kaappiin...
Nyt taidan painua yöpuulle näin hyvissä ajoin ihan siltä varalta, että ensi yönä tulisi lähtö :)
torstai 26. kesäkuuta 2014
RV 37+3: Kaikenvaltaava pesänrakennusvietti + sairaalakassin pakkausta
Mikä onkaan tämä outo tunne, joka valtaa mielen ja niin Veronalle vieraalla tavalla suorastaan pakottaa järjestelemään kaappeja, siivoamaan hyllyjä, karsimaan turhaa tavaraa..? Sehän on tietysti pesänrakennusvietti! Äitiysloman alusta saakka olen sormet syyhyten järjestellyt, siivonnut ja puunannut. Jotenkin tuntuu, että it's now or never - sitten kun vauva syntyy, ei tällaiselle ole aikaa ja muutenkin onhan se nyt kivempaa tietää että on ottanut kaiken hyödyn äitiyslomasta irti :)
Nyt tämä jynssäyksen määrä luonnollisesti vähenee kun Neiti S on ollut tämän viikon kesälomalla eikä palaa päiväkotiin ennenkuin vasta elokuulla. On ihanaa viettää enemmän aikaa tytön kanssa, mutta isovanhempien apu on enemmän kuin tarpeen jotta neidin päivittäisen liikunnan ja puuhailun tarve saadaan tyydytettyä, koska minusta ei oikein perässäjuoksijaksi enää ole, ainakaan ulkona missä saa alituiseen olla skarppina autojen varalta. Erityisesti pyörän kanssa S on varsinainen vauhtihirmu: hän pääsee etenemään todella lujaa, mutta valitettavasti hoksottimet ja itsesuojeluvaisto eivät mene vielä kyseisen taidon kanssa käsi kädessä. Pyörä lipsahtaa tuon tuostakin ojan puolelle tai vaikkapa äidin päälle, jos huomio on kiinnittynyt muualle.
Kuvittelin, että S ilahtuu kesäloman alettua, mutta jo juhannuksena kuultiin ensimmäinen kommentti:
"Äiti, minä hauan mennä päiväkotiin"
"Kulta, sinä olet nyt kesälomalla etkä mene vähään aikaan päiväkotiin"
"Eiii, hauan päiväkotiin!"
Maanantaina sama keskustelu käytiin melko lailla sanatarkasti uudestaan. Kivahan se vaan on, että tyttö viihtyy päivähoidossa :)
Tänään ryhdyin vihdoin tuumasta toimeen ja päätin pakata sairaalakassin niin valmiiksi kuin mahdollista. Mukaan pääsivät seuraavat asiat:
- omat henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet
- parit sukat ja alusvaatteet
- kahdet vanhat imetysliivit (toivottavasti ainakin toiset niistä sopivat tarpeen tultua!)
- pari pillimehua
- korvatulpat (muistan vielä elävästi sen sairaalan 24h metelin)
Nämä puuttuvat vielä:
- meikkipussi (napataan lähtiessä mukaan)
- Fazerin sininen (tätä ei voi ostaa liian aikaisin koska muuten se kokee luonnollisen tuhoutumisen)
- myslipatukoita (hankintalistalla)
- tohvelit (hankintalistalla)
- kamera
- vauvan kotiinlähtövaatteet
Lisäksi, todennäköisesti toivon mieheltä ensimmäisiksi tuliaisiksi sairaalaan kukkien sijaan tölkillisen ihanan kylmää Stripped Batterya. Pinkin Pingviinin erääseen postaukseen kommentoinkin äskettäin, että samoin minä ikävöin kyseistä juomaa todella paljon nyt kun raskaus alkaa olla loppusuoralla ja sitä pitää heti päästä maistamaan :)
Nyt tämä jynssäyksen määrä luonnollisesti vähenee kun Neiti S on ollut tämän viikon kesälomalla eikä palaa päiväkotiin ennenkuin vasta elokuulla. On ihanaa viettää enemmän aikaa tytön kanssa, mutta isovanhempien apu on enemmän kuin tarpeen jotta neidin päivittäisen liikunnan ja puuhailun tarve saadaan tyydytettyä, koska minusta ei oikein perässäjuoksijaksi enää ole, ainakaan ulkona missä saa alituiseen olla skarppina autojen varalta. Erityisesti pyörän kanssa S on varsinainen vauhtihirmu: hän pääsee etenemään todella lujaa, mutta valitettavasti hoksottimet ja itsesuojeluvaisto eivät mene vielä kyseisen taidon kanssa käsi kädessä. Pyörä lipsahtaa tuon tuostakin ojan puolelle tai vaikkapa äidin päälle, jos huomio on kiinnittynyt muualle.
Kuvittelin, että S ilahtuu kesäloman alettua, mutta jo juhannuksena kuultiin ensimmäinen kommentti:
"Äiti, minä hauan mennä päiväkotiin"
"Kulta, sinä olet nyt kesälomalla etkä mene vähään aikaan päiväkotiin"
"Eiii, hauan päiväkotiin!"
Maanantaina sama keskustelu käytiin melko lailla sanatarkasti uudestaan. Kivahan se vaan on, että tyttö viihtyy päivähoidossa :)
Tänään ryhdyin vihdoin tuumasta toimeen ja päätin pakata sairaalakassin niin valmiiksi kuin mahdollista. Mukaan pääsivät seuraavat asiat:
- omat henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet
- parit sukat ja alusvaatteet
- kahdet vanhat imetysliivit (toivottavasti ainakin toiset niistä sopivat tarpeen tultua!)
- pari pillimehua
- korvatulpat (muistan vielä elävästi sen sairaalan 24h metelin)
Nämä puuttuvat vielä:
- meikkipussi (napataan lähtiessä mukaan)
- Fazerin sininen (tätä ei voi ostaa liian aikaisin koska muuten se kokee luonnollisen tuhoutumisen)
- myslipatukoita (hankintalistalla)
- tohvelit (hankintalistalla)
- kamera
- vauvan kotiinlähtövaatteet
Lisäksi, todennäköisesti toivon mieheltä ensimmäisiksi tuliaisiksi sairaalaan kukkien sijaan tölkillisen ihanan kylmää Stripped Batterya. Pinkin Pingviinin erääseen postaukseen kommentoinkin äskettäin, että samoin minä ikävöin kyseistä juomaa todella paljon nyt kun raskaus alkaa olla loppusuoralla ja sitä pitää heti päästä maistamaan :)
keskiviikko 25. kesäkuuta 2014
RV 37+2: Kokoarvio & lenkkeilyä
Tänään oli sitten se hartaasti odotettu päivä. Nimittäin neuvolan kokoarvio! Lääkäri oli tällä kertaa (toisin kuin rakenneultrassa) tosi mukava ja empaattinen. Saimme sekä hyviä että huonoja uutisia: hyvät olivat että vauva on melko lailla täsmälleen keskikäyrällä kaikkien mittojen suhteen, ja huonot tietysti tämän myötä, että mitään käynnistystä ei tulla tekemään koska siihen ei ole lääketieteellistä perustetta.
Olin aluksi hieman pettynyt ja yllättynytkin, koska olin laskenut niin paljon käynnistyksen varaan, mutta iltapäivään mennessä ehdin toipua ja nähdä ne asian valoisat puolet. Jos pikkumonsteri ei olekaan mikään suurikalloinen sumopainijan alku, niin mikäs tässä on odotellessa vielä ihan rauhassa. Kaikki lääkärit ja neuvolan tädit toitottavat väsymiseen saakka, kuinka toinen raskaus & synnytys voivat olla ihan erilaiset kuin ensimmäinen, ja kuinka erityisesti synnytys saattaa sujua hujauksessa kun esikoinen on jo ehtinyt raivata tietä seuraavalle. Pakko kai sitä on koittaa uskoa ja keskittyä nyt rauhassa odottelemaan.
Totta puhuen, jotain on ruvennut kropassa tuntumaan mikä omalta osaltaan saa pientä toivoa aikaiseksi siitä, että ehkä tällä kertaa synnytys älyää käynnistyä ihan itsekseen. Eilen illalla kun menin nukkumaan, rupesi tuntumaan aivan järkyttävän kivuliaita "tuikkaisuja" siellä, ja niitä jatkui muutamien minuuttien ajan. Tänään lääkärin tehdessä sisätutkimuksen hän totesi, että muuta edistystä ei ole tapahtunut kuin pehmentymistä, (toim. huom: mikä minun tapauksessani kuitenkin on suorastaan huikea edistysaskel verrattuna siihen mitä EI tapahtunut Sintistä!) ja samalla hän kokeili tunnustella sormella kohdunsuuta. Ihan karmean kivuliasta muuten, oh my god. Ei siis onnistunut.
Jotain tuo räplääminen luultavasti sai silti aikaiseksi, sillä aina tuosta lääkärivisiitistä saakka olen tuntenut niitä samoja tuikkaisuja alapäässä ja se saa minua hiljalleen uskomaan, että jotain ehkä sittenkin saattaa tapahtua ihan luomusti. Tänään suoritin lääkärin määräämää päivittäistä kävelylenkkiä ja noiden tuikkaisujen lisäksi voisin vaikka vannoa, että jotain supistelujen tapaistakin siellä kävi.
Tästä kaikesta muistui mieleeni, että ehkä sitä sairaalakassin pakkaamistakin voisi hiljalleen ryhtyä suunnittelemaan :) Pitääkin kaivaa esiin viime raskauden pakkailuohjepostaus ja pistää kasaan sama hyväksi havaittu setti.
Ai niin, ja vielä yksi vaiva lisätään listalle: jotain ihan kamalaa polttavaa kipua on ruvennut toisinaan tuntumaan vasemman pakaran keskellä. Se iski ensimmäistä kertaa toissailtana kun olin ostoksilla ja kipu oli niin kova, että koko jalka melkein lähti alta. Nappasin kiinni lähimmästä vaaterekistä ja roikuin siinä kunnes uskalsin lähteä kävelemään. Sama toistui eilen illalla kotosalla kun harjasin hampaita, eli seisominen selvästikin jollain tavalla ärsyttää paikkoja. Epäilen, että vauva varmaan painaa jotain hermoa, mutta sillehän nyt ei voi tehdä mitään muuta kuin odottaa synnytystä...
Onkos lukijoilla muuten näkemystä siitä mitä nuo tuikkaisut saavat aikaiseksi? Mitä itse nopeasti googlailin, niin joillakin oli ollut niitä ihan raskausviikolta 30 asti ja silti raskaus oli mennyt yliaikaiseksi. Kunnon avautuminen taitanee vaatia niitä oikeita supistuksia...
Olin aluksi hieman pettynyt ja yllättynytkin, koska olin laskenut niin paljon käynnistyksen varaan, mutta iltapäivään mennessä ehdin toipua ja nähdä ne asian valoisat puolet. Jos pikkumonsteri ei olekaan mikään suurikalloinen sumopainijan alku, niin mikäs tässä on odotellessa vielä ihan rauhassa. Kaikki lääkärit ja neuvolan tädit toitottavat väsymiseen saakka, kuinka toinen raskaus & synnytys voivat olla ihan erilaiset kuin ensimmäinen, ja kuinka erityisesti synnytys saattaa sujua hujauksessa kun esikoinen on jo ehtinyt raivata tietä seuraavalle. Pakko kai sitä on koittaa uskoa ja keskittyä nyt rauhassa odottelemaan.
Totta puhuen, jotain on ruvennut kropassa tuntumaan mikä omalta osaltaan saa pientä toivoa aikaiseksi siitä, että ehkä tällä kertaa synnytys älyää käynnistyä ihan itsekseen. Eilen illalla kun menin nukkumaan, rupesi tuntumaan aivan järkyttävän kivuliaita "tuikkaisuja" siellä, ja niitä jatkui muutamien minuuttien ajan. Tänään lääkärin tehdessä sisätutkimuksen hän totesi, että muuta edistystä ei ole tapahtunut kuin pehmentymistä, (toim. huom: mikä minun tapauksessani kuitenkin on suorastaan huikea edistysaskel verrattuna siihen mitä EI tapahtunut Sintistä!) ja samalla hän kokeili tunnustella sormella kohdunsuuta. Ihan karmean kivuliasta muuten, oh my god. Ei siis onnistunut.
Jotain tuo räplääminen luultavasti sai silti aikaiseksi, sillä aina tuosta lääkärivisiitistä saakka olen tuntenut niitä samoja tuikkaisuja alapäässä ja se saa minua hiljalleen uskomaan, että jotain ehkä sittenkin saattaa tapahtua ihan luomusti. Tänään suoritin lääkärin määräämää päivittäistä kävelylenkkiä ja noiden tuikkaisujen lisäksi voisin vaikka vannoa, että jotain supistelujen tapaistakin siellä kävi.
Tästä kaikesta muistui mieleeni, että ehkä sitä sairaalakassin pakkaamistakin voisi hiljalleen ryhtyä suunnittelemaan :) Pitääkin kaivaa esiin viime raskauden pakkailuohjepostaus ja pistää kasaan sama hyväksi havaittu setti.
Ai niin, ja vielä yksi vaiva lisätään listalle: jotain ihan kamalaa polttavaa kipua on ruvennut toisinaan tuntumaan vasemman pakaran keskellä. Se iski ensimmäistä kertaa toissailtana kun olin ostoksilla ja kipu oli niin kova, että koko jalka melkein lähti alta. Nappasin kiinni lähimmästä vaaterekistä ja roikuin siinä kunnes uskalsin lähteä kävelemään. Sama toistui eilen illalla kotosalla kun harjasin hampaita, eli seisominen selvästikin jollain tavalla ärsyttää paikkoja. Epäilen, että vauva varmaan painaa jotain hermoa, mutta sillehän nyt ei voi tehdä mitään muuta kuin odottaa synnytystä...
Onkos lukijoilla muuten näkemystä siitä mitä nuo tuikkaisut saavat aikaiseksi? Mitä itse nopeasti googlailin, niin joillakin oli ollut niitä ihan raskausviikolta 30 asti ja silti raskaus oli mennyt yliaikaiseksi. Kunnon avautuminen taitanee vaatia niitä oikeita supistuksia...
lauantai 14. kesäkuuta 2014
RV 35+5: Äitiyslomalla!
Heipä hei pitkästä aikaa, ja huomattavasti rentoutuneemmin tunnelmin kuin pitkään aikaan, sillä olen nimittäin äitiyslomalla! :)
Viimeiset viikot ovat menneet kuin sumussa sillä olen raatanut töissä kuin heikkopäinen (järkevää - NOT!) saadakseni kaiken kiireen keskellä kaikki hommat fiksusti hoidettua ennen pitkää vapaata. Väsymys erityisesti loppua kohden oli megalomaaninen ja illat + viikonloput tuli torkuttua aika hartaasti. Pari viikkoa sitten rupesi tulemaan univaikeuksiakin, sillä tämän jättimassun kanssa alkaa olla vaikea nukkua ja siihen sitten päälle vielä pientä stressinpoikasta. Olin kiikun kaakun, että haenko sairaslomaa mutta sinnillä jatkoin ja kaikesta huolimatta päällimmäiseksi jäi hyvä mieli koska sain kaiken hoidettua toivomallani tavalla.
Näin loppusuoralla pystyn jo toteamaan, että tämä raskaus on ollut paljon työläämpi kuin edellinen. Väsyn paljon helpommin, mistä voi tietysti kiittää sekä tämänhetkistä huonoa fyysistä kuntoani että Neiti S:n perässä juoksemista, mutta myös jatkuvaa sairastelua. Olen ollut yhtäjaksoisesti sairaana 2 kuukautta tämän raskauden aikana, josta vasta nyt alan hiljalleen toipua. Se on vienyt voimia todella paljon ja saanut hieman manailemaankin tätä loputonta raskauden tilaa, jossa ei voi ottaa tarpeeksi vahvoja troppeja parantuakseen kunnolla.
Nyt on todella autuaallista kun on lomalla ja saa levätä silloin kun tarvii. Yleensä puuhastelen päivät melko aktiivisissa merkeissä, mutta pidän pieniä lepotaukoja pitkin päivää. Iltaisin on tukalinta, koska tämä kasvanut maha puristaa rintojen alta ja silloin on pakko oikaista itsensä makuuasentoon. Toivon hartaasti, että vatsa alkaisi hiljalleen laskeutua jotta happi kulkisi vähän paremmin!
Muutamia juttuja raskauteen liittyen:
- laskettu aika on koko ajan ollut väärin, en tajua miten olen koko ajan luullut olevani 2 päivää jäljessä. Tänään on siis RV 35+5 eikä 35+3 kuten ajastin sivupalkissa näyttää (pitääkin muistaa korjata se!)
- kävimme äskettäin yksityisellä kokoarviossa ja lapsen koko vaikuttaa normaalilta, mutta pää kookkaalta. Jippii...meillä on neuvolan puolelta varattu aika myös julkisen puolen kokoarvioon, minne pääsemme vajaan parin viikon päästä ja nyt jo jännään miten siellä mahdollisesti suhtaudutaan tähän kokoasiaan. Onko vielä mahdollista päästä tuon tiedon valossa käynnistykseen viimeistään laskettuna aikana vai eikö tämä heidän mielestään ole tarpeeksi "iso juttu".
Ilahduttavaa on, että tämän raskauden kanssa en ole joutunut kärsimään selkäongelmista juuri ollenkaan. Olen huomannut, että myös kevyt liikkeelläolo ja käveleskely helpottaa kaikenlaista oloa todella paljon. Koska ilmat eivät ole olleet kovin hyvät, olen toteuttanut tätä liikuntamuotoa aika paljon kaupoilla eli shoppaillen :D Toisaalta, samalla saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli hoidettua samalla puuttuvat vauvavarustelut!
Neiti S on kehittynyt viime aikoina todella paljon erityisesti puheen osalta. Yhtäkkiä toista äidinkieltäkin alkaa pulputa kuin pohjattomasta kaivosta. Usein meitä hymyilyttää, kun neiti muodostelee tyhjästä pitkähköjä lauseita ja käyttää sanoja, joita emme tienneet hänellä olevankaan sanavarastossa :) Toki usein isän kielen käyttäminen vaatii edelleenkin paljon kannustusta ja yksinkertaisesti tarvittavien sanontojen opettamista, koska tyttö ei kuule sitä kieltä yhtä paljon kuin suomea, mutta yhtä kaikki on todella helpottavaa huomata että pää on auki ja kehityksen suunta oikea.
Harmillista ja usein aika turhauttavaakin on, että pöytätavat eivät vaan näytä kehittyvän. Kuinka moni lukijoista joutuu vielä syöttämään 2,5-vuotiasta lasta? Meillä neiti kyllä osaa syödä, mutta aiempaa vahvemmin kuvioihin on tullut vahva passaamisen tarve, ja usein hän vaatii apua vaikka varsin hyvin osaisi syödä itse. Samoin käsillä on yhtäkkiä niin paljon kivempaa syödä kuin millään ruokailuvälineellä. Eräänä päivänä yllätin neidin jopa kahmaisemasta kourallaan puuroa! Mietin, että hommaan on pakko saada jotain rotia ennenkuin vauva syntyy sillä pahimmassa tapauksessa syötän yhtä samaan aikaan rinnalla ja toista vapaalla kädellä :/
Usein iltaa kohti äidin pinna alkaa väsymisen johdosta olla aika tiukalla joten ruokailuista saattaa muodostua varsinaisia taisteluhetkiä. Uskon siis, että oma asenteenikin jollain tavalla ruokkii tätä tytön uhmaavaa käytöstä. Tänään tulikin mieleeni, että olisikohan jonkinlaisesta tarrasysteemistä apua sikäli että se auttaisi viemään ruokailua positiivisempaan suuntaan..? Esim. jokaisesta hienosti menneestä ruokailusessiosta saisi yhden tarran ja sitten kun niitä on kertynyt tarpeeksi, jotain kivaa tekemistä. Onko kokemuksia tällaisesta?
Viimeiset viikot ovat menneet kuin sumussa sillä olen raatanut töissä kuin heikkopäinen (järkevää - NOT!) saadakseni kaiken kiireen keskellä kaikki hommat fiksusti hoidettua ennen pitkää vapaata. Väsymys erityisesti loppua kohden oli megalomaaninen ja illat + viikonloput tuli torkuttua aika hartaasti. Pari viikkoa sitten rupesi tulemaan univaikeuksiakin, sillä tämän jättimassun kanssa alkaa olla vaikea nukkua ja siihen sitten päälle vielä pientä stressinpoikasta. Olin kiikun kaakun, että haenko sairaslomaa mutta sinnillä jatkoin ja kaikesta huolimatta päällimmäiseksi jäi hyvä mieli koska sain kaiken hoidettua toivomallani tavalla.
Näin loppusuoralla pystyn jo toteamaan, että tämä raskaus on ollut paljon työläämpi kuin edellinen. Väsyn paljon helpommin, mistä voi tietysti kiittää sekä tämänhetkistä huonoa fyysistä kuntoani että Neiti S:n perässä juoksemista, mutta myös jatkuvaa sairastelua. Olen ollut yhtäjaksoisesti sairaana 2 kuukautta tämän raskauden aikana, josta vasta nyt alan hiljalleen toipua. Se on vienyt voimia todella paljon ja saanut hieman manailemaankin tätä loputonta raskauden tilaa, jossa ei voi ottaa tarpeeksi vahvoja troppeja parantuakseen kunnolla.
Nyt on todella autuaallista kun on lomalla ja saa levätä silloin kun tarvii. Yleensä puuhastelen päivät melko aktiivisissa merkeissä, mutta pidän pieniä lepotaukoja pitkin päivää. Iltaisin on tukalinta, koska tämä kasvanut maha puristaa rintojen alta ja silloin on pakko oikaista itsensä makuuasentoon. Toivon hartaasti, että vatsa alkaisi hiljalleen laskeutua jotta happi kulkisi vähän paremmin!
Muutamia juttuja raskauteen liittyen:
- laskettu aika on koko ajan ollut väärin, en tajua miten olen koko ajan luullut olevani 2 päivää jäljessä. Tänään on siis RV 35+5 eikä 35+3 kuten ajastin sivupalkissa näyttää (pitääkin muistaa korjata se!)
- kävimme äskettäin yksityisellä kokoarviossa ja lapsen koko vaikuttaa normaalilta, mutta pää kookkaalta. Jippii...meillä on neuvolan puolelta varattu aika myös julkisen puolen kokoarvioon, minne pääsemme vajaan parin viikon päästä ja nyt jo jännään miten siellä mahdollisesti suhtaudutaan tähän kokoasiaan. Onko vielä mahdollista päästä tuon tiedon valossa käynnistykseen viimeistään laskettuna aikana vai eikö tämä heidän mielestään ole tarpeeksi "iso juttu".
Ilahduttavaa on, että tämän raskauden kanssa en ole joutunut kärsimään selkäongelmista juuri ollenkaan. Olen huomannut, että myös kevyt liikkeelläolo ja käveleskely helpottaa kaikenlaista oloa todella paljon. Koska ilmat eivät ole olleet kovin hyvät, olen toteuttanut tätä liikuntamuotoa aika paljon kaupoilla eli shoppaillen :D Toisaalta, samalla saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli hoidettua samalla puuttuvat vauvavarustelut!
Neiti S on kehittynyt viime aikoina todella paljon erityisesti puheen osalta. Yhtäkkiä toista äidinkieltäkin alkaa pulputa kuin pohjattomasta kaivosta. Usein meitä hymyilyttää, kun neiti muodostelee tyhjästä pitkähköjä lauseita ja käyttää sanoja, joita emme tienneet hänellä olevankaan sanavarastossa :) Toki usein isän kielen käyttäminen vaatii edelleenkin paljon kannustusta ja yksinkertaisesti tarvittavien sanontojen opettamista, koska tyttö ei kuule sitä kieltä yhtä paljon kuin suomea, mutta yhtä kaikki on todella helpottavaa huomata että pää on auki ja kehityksen suunta oikea.
Harmillista ja usein aika turhauttavaakin on, että pöytätavat eivät vaan näytä kehittyvän. Kuinka moni lukijoista joutuu vielä syöttämään 2,5-vuotiasta lasta? Meillä neiti kyllä osaa syödä, mutta aiempaa vahvemmin kuvioihin on tullut vahva passaamisen tarve, ja usein hän vaatii apua vaikka varsin hyvin osaisi syödä itse. Samoin käsillä on yhtäkkiä niin paljon kivempaa syödä kuin millään ruokailuvälineellä. Eräänä päivänä yllätin neidin jopa kahmaisemasta kourallaan puuroa! Mietin, että hommaan on pakko saada jotain rotia ennenkuin vauva syntyy sillä pahimmassa tapauksessa syötän yhtä samaan aikaan rinnalla ja toista vapaalla kädellä :/
Usein iltaa kohti äidin pinna alkaa väsymisen johdosta olla aika tiukalla joten ruokailuista saattaa muodostua varsinaisia taisteluhetkiä. Uskon siis, että oma asenteenikin jollain tavalla ruokkii tätä tytön uhmaavaa käytöstä. Tänään tulikin mieleeni, että olisikohan jonkinlaisesta tarrasysteemistä apua sikäli että se auttaisi viemään ruokailua positiivisempaan suuntaan..? Esim. jokaisesta hienosti menneestä ruokailusessiosta saisi yhden tarran ja sitten kun niitä on kertynyt tarpeeksi, jotain kivaa tekemistä. Onko kokemuksia tällaisesta?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)