Rauhoittavan lääkkeen turvin sain viime yönä nukkua vapauttavat 7 tuntia. Hetkeksi pakoon tätä tuskaa, uupumusta ja epätoivoa. Eilen itkin niin, että luulin välillä tulevani hulluksi. Lisäksi tämä jatkuva osastolla välitilassa oleminen ei millään tavalla nopeuta meidän toipumista. Haluan vain päästä kotiin.
Onneksi nyt alkaa tuntua säännöllistä kipua jossain tuolla kohdunsuun tietämillä. Pelkään edessä olevaa, mutta jollain tavalla myös odotan sitä kipua. Että kroppaan sattuisi yhtä paljon kuin mieleenkin.
Voiko niin edes olla?
Uni paras lääke on?
VastaaPoistaToivottavasti pian on pieni sylissä ja pääsette häntä, vaikkakin liian lyhyeksi ajaksi, hellimään ja sanomaan hei hei. Koita jaksaa Verona!
Voi Verona, olen ajatellut sinua kovasti. Itkenyt puolestanne ja miettinyt miten pääsette tästä eteenpäin. Ymmärrän täysin toiveen kivusta, mutta toivon ettei sinua koetella sen kohdalla liikaa. Toivottavasti pääsette pian kohtaamaan poikanne, se aika on varmasti unohtumaton. Voimia ja lämpimiä halauksia.
VastaaPoistaVoimia voimia! Sekä paljon halauksia.<3
VastaaPoistaOlette ajatuksissani ja rukouksissa. <3
VastaaPoistaEi löydy sanoja. Käsittämätöntä mitä joudutte kestämään. Olette ajatuksissa ja jos vaan mitenkään pystyn, niin yritän lähettää telepaattisesti voimia kestää tuleva.
VastaaPoistaPaljon voimia tulevaan. Olet mielessä päivittäin.
VastaaPoistaKovasti olet minunkin ajatuksissa <3
VastaaPoista-em
Kenenkään ei pitäisi kohdata tällaista tuskaa! Olen miettinyt teitä paljon ja itkenyt ajatellessani mitä joudutte käymään läpi.
VastaaPoistaJos vain mitenkään voisin, ottaisin osan tuskastanne kannettavakseni...
Valitettavasti en kuitenkaan voi kuin lähettää lämpimiä ajatuksia. Voimia! <3
Voi, en oo lukenut blogeja pitkään pitkään aikaan ja tämmöistä en mitenkään olisi halunnut lukea! Voimia teille ihan hirveästi, suuret osanotot. Elämä ei kyllä ole ollenkaan reilua. Itku tuli tästä uutisesta tännekin, vaikka en sinua tunnekaan. :(
VastaaPoista